Mistä te riitelette parisuhteessa?

Miehen holtittomasta alkoholinkäytöstä ja sen mukanaan tuomista taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Osapuilleen kaikesta. Esimerkiksi kun keittiön pöydälle ilmestyi jostain jättimäinen tulppaanikimppu suoraan mun ja vaimon istumapaikkojen väliselle näkölinjalle. Meillä on muutenkin vaikeaa ja paljon keskusteltavaa/selvitettävää, jotenka siinä pöydän ääressä istuen kahvimukien kanssa jotain tärkeää taas puitiin/kinattiin. Mutta kun ylläripuska, niin ei sitten näe toisen kasvoja, hyväpä siinä on keskustella.

Tokaisin jotain sellaista, että nyt on tällainenkin este välisessämme kommunikaatiossa ja nostin maljakon kukkapuskineen pöydän päähän, pois edestä, jotta on edes näköyhteys ja katsekontaktin mahdollisuus. Voi arse, mikä raivo siitäkin tuli. Minä kun en kuulemma ollenkaan arvosta samoja asioita, kuten sitä, että on kaunis kukkakimppu ja minä en välitä hänestä ja siitä mikä hänelle on tärkeää ja "kun ei koskaan saa mitään" ja "ei sitten ikinä enää tähän taloon kukkasia" ja nyrkkiä pöytään vaan. Seuraava 10 minuuttia tai enemmän meni ensin lepytellessä ja sitten rautalangasta vääntäen kertoessa, että kyllä kukkia saa olla ja ne ovat kauniita, mutta kun keskustelemme vakavasti, haluaisin myös nähdä hänen kasvonsa enkä tuijottaa jotain rehuja ja puhua näkymättömälle äänelle. Kommunikaation taso on tätä luokkaa kaikessa. Siis kaikessa. Rankkaa.

Etkö osaa keskustella missään muualla vaimosi kanssa kuin juuri siinä yhdellä tuolilla?

Onneksi ei tarvitse riidellä enää mistään. En suostu enää muuttamaan toisen kanssa yhteiseen talouteen. Asumme suht lähekkäin, mutta kummallakin on oma koti, oma rauha ja omat tavat. Ei tarvitse riidellä enää rahankäytöstä, toisen menoista, sotkuista, lastenkasvatuksesta, herätyskellon rimputtelusta, kolistelusta, kun muut nukkuvat, musiikin huudattamisesta, polttopuiden tuhlaamisesta, tavaroiden hamstraamisesta ja poisheittämisestä, sisustuksesta, remontoinnista, liiallisesta alkoholinkäytöstä, seksistä yms. Tässä suhteessa ja tällä tyylillä elämä on mukavan leppoisaa vailla riitoja.

Siitä että pelataanko Lolia vai CSGOta.

Tosin eivät ole varsinaisia riitoja joissa huudetaan toiselle, ennemminkin keskusteluja jotka kiristyvät joskus harvoin.

18v naimisissa. Emme ole koskaan oikeastaan riidelleet mistään. Tulemme hyvin toimeen keskenämme, eikä meillä ole juurikaan erilaisia näkemyksiä mistä tarvitsisi riidellä. 

Me emme riitele. Olemme joskus erimielisiä, muttei se ole mitään riitelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmat juoksuttavat miestä joka asiassa 200 km päähän ja mieshän lähtee samantien. Tästä riitelemme eniten, itse asiassa emme muusta riitelekään. Mies olettaa että minä tulen aiemmin töistä kun hän ilmoittanut menevänsä vanhemmilleen, laitan hänelle ruuan valmiiksi ja pakkaan vaatteensa, jotta hän voi syödä ja lähteä samantien ajamaan. Olen yrittänyt selittää ettei joka vinkaisusta tarvitsisi mennä, ja meillä olisi kotonakin tekemistä, olisi kiva jos mies remppaisi myös meidän kotona jotain keskeneräistä. Nyt hän nikkaroi, maalaa ja korjailee vanhempiensa kiinteistöjä ja meillä on kaikki rempallaan, minä en yksin ehdi kaikkea hoitaa vaikka polttopuut ym. teenkin.

Nyt mies on taas reissussa, sillä anopin piti saada kuljetettua ostamansa lipasto 500 metriä tuttavansa luota heille. Mieheni ajaa pari tuntia sinne, jotta voi siirtää lipaston. Anopilla ja apella on farmariauto, mutta he "eivät usko selviytyvänsä" joten mies lähtee, vierailu venyy poikkeuksetta koko viikonlopun mittaiseksi. P askat siitä että hänellä olisi omakin perhe. Hänen äitinsä on hänen vaimonsa, en minä.

Miehellä on rahat kiinni perinnössä?

Miehellä on uusi nainen katsottuna vanhempien naapurissa.

Oma sisko kenties?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuuntele, ja minuun liittyvät asiat unohtuu. Monet asiat tulee yllätyksenä, vaikka niistä puhuttu monta kertaa. Minua loukkaa se, että mies ei muista kahta asiaa joille olen allerginen, ei muista keskeisimpiä tapahtumia elämästäni ennen häntä, ei muista lempikarkkejani, ei takuulla osaisi valita minulle vaikka pitsaa. Yksittäisinä asioina pieniä, mutta kun noita kertyy niin kurjaltahan se tuntuu.

Joskus olen hermostunut jostain yksittäisestä asiasta ihan kunnolla, mies on pahoillaan ja pyytää anteeksi ja viikon päästä taas on unohtunut sen saman asian, minä hermostun ja niin edelleen.

Minusta tuntuu, että olisin täysin korvattavissa kellä tahansa naisella.

Kuulostaa siltä ettei hän ole kiinnostunut sinusta. Miten ihmeessä tulit menneeksi hänen kanssaan yhteen?

Ja kysyn siis hyvällä, ja empatiseeraan täysin sinua.

ap

Ihan perinteisesti tutustuttiin, ihastuttiin ja rakastuttiin. Aluksi oli mahtavaa seksiä, siinä sitten naimisiin, pari lasta ja omakotitalo.

En heti tajunnut, että mies ei ole kovin lämmin ihminen, ei juuri kavereita, ei kovin pidä yhteyttä sukulaisiin. Mielenkiinnon kohteet on muualla kuin ihmisissä muutenkin. Hän ei koskaan vaikka juoruile tai ole kiinnostunut ihmisten kuulumisista.

Ja miksi olen yhdessä? Mies on mahtava isä, rehti ja kunnollinen, kaikki muu sujuu paitsi tämä henkinen puoli liitossa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä riidellään tosi paljon politiikasta. Olemme hyvin eri linjoilla. Joskus yritämme olla puhumatta aiheesta, mutta silloin tällöin jompi kumpi varomattomuuttaan tokaisee jotain ja sota on valmis. Riitelemme muutenkin melkein mistä vaan. Mies ei oikein siedä, että minulla on mielipiteitä (varsinkaan hänestä eriäviä). Kuten arvata saattaa, avioliittomme ei ole järin onnellinen.

Eikös pyhissä kirjoituksissa sanota, että naisen tulee mukautua miehensä tahtoon. Miksi olet mennyt naimisiin sellaisen miehen kanssa jonka mielipiteistä olet aina eri mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmat juoksuttavat miestä joka asiassa 200 km päähän ja mieshän lähtee samantien. Tästä riitelemme eniten, itse asiassa emme muusta riitelekään. Mies olettaa että minä tulen aiemmin töistä kun hän ilmoittanut menevänsä vanhemmilleen, laitan hänelle ruuan valmiiksi ja pakkaan vaatteensa, jotta hän voi syödä ja lähteä samantien ajamaan. Olen yrittänyt selittää ettei joka vinkaisusta tarvitsisi mennä, ja meillä olisi kotonakin tekemistä, olisi kiva jos mies remppaisi myös meidän kotona jotain keskeneräistä. Nyt hän nikkaroi, maalaa ja korjailee vanhempiensa kiinteistöjä ja meillä on kaikki rempallaan, minä en yksin ehdi kaikkea hoitaa vaikka polttopuut ym. teenkin.

Nyt mies on taas reissussa, sillä anopin piti saada kuljetettua ostamansa lipasto 500 metriä tuttavansa luota heille. Mieheni ajaa pari tuntia sinne, jotta voi siirtää lipaston. Anopilla ja apella on farmariauto, mutta he "eivät usko selviytyvänsä" joten mies lähtee, vierailu venyy poikkeuksetta koko viikonlopun mittaiseksi. P askat siitä että hänellä olisi omakin perhe. Hänen äitinsä on hänen vaimonsa, en minä.

Miehellä on rahat kiinni perinnössä?

Miehellä on uusi nainen katsottuna vanhempien naapurissa.

Ei sen tartte uusi olla. Ihan vanha nuoruusvuosien kesäheila tms. riittää. Voisi hyvin olla kotipaikkakunnallakin.

Voin tosin kyllä ihan hyvin uskoa senkin, että ukko oikeasti juoksee vanhempiensa asioilla. Paras ystäväni seurusteli samanlaisen miehen kanssa ja riitelivät siitä aikansa. Onneksi ystäväni älysi heivata tyypin siinä vaiheessa, kun kyseinen mammanpoika halusi muuttaa yhteen. Perustelut yhteenmuutolle olivat luokkaa ”ehdin käydä useammin auttamassa äitiä ja isää, kun minun ei tarvitse tehdä kotitöitä yksin”. Toisin sanoen ystäväni olisi joutunut samanlaiseksi piiaksi kuin tuo vastaaja, jonka tilannetta spekuloimme. Mammanpojan mamma vielä soitteli useita vihaisia puheluita ystävälleni heidän eronsa jälkeen, kun mammanpojan sydän oli niin julmasti särjetty. Kuulemma ystäväni on jokin sydämetön ja frigidi liskoihminen, kun ei halunnut tukea sitä, että mammanpojan elämän tärkein nainen tulee aina olemaan hänen mammansa. Eli siis kun ei halunnut ryhtyä kassien pakkaajaksi, piiaksi ja seksinukeksi.

Jotain on monien poikien kasvatuksessa pahasti pielessä, kun eivät mammat anna napanuoran katketa lainkaan. Ihan ihmeellisiä syyllistämispuheluita tulee välillä omankin mieheni äidiltä, kun mieheni ei suostu hyppäämään vanhempiensa käskystä. ”Me sinut ruokimme ja vaatetimme 18 vuotta”, on perustelu sille, että orjana pitäisi toimia, vaikka mieheni ei pyytänyt saada syntyä. Sitä paitsi ruokkiminen ja vaatettaminen on se lain mukainen minimi, kun lapsen menee hankkimaan, ja hitustakaan sen enempää eivät koskaan tehneet. Ilmaistyövoimana käyttivät silloin, kun mieheni vielä heidän luonaan asui, ja 18-vuotissyntymäpäivänä heittivät pihalle. Nyt sitten ihmettelevät anoppini ja appiukkoni keskenään, miksei mies riemumielin kirmaa heille uutta autotallia rakentamaan tai taloa maalaamaan ja ikkunoita pesemään. Kylässäkään emme käy, kun ei ole kertaakaan kutsuttu ihan vain käymään ilman taka-ajatuksia, kuten ”siinähän te samalla raivaatte ullakon kun jutellaan”.

Luojan kiitos mieheni ei koskaan taipunut ikuiseksi mammanpojaksi ja orjaksi, kuten monille tuollaisen syyllistämiskasvatuksen tuotoksille käy. Eipä meillä sitten riidelläkään.

N26

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kovat riidat seksistä. Aktin aikana mies haluaisi usein panna kakkoseen ja jos ei saa niin saa ihan kauheen raivarin. Kerran piti vedellä äijää dildolla ympäri korvia ennenku rauhottu sen verran että taas se ykkönen kelpas hetken aikaa.

Muutoin meillä ei riidellä vaan pystytään keskustelemaan asiat rauhallisesti. Ainoa on toi seksipuoli.

Älä vetele korville,vaan lämmittelemättä äijääsi dildolla sinne b-rappuun.Jospa mankuna laikkaisi.

Siitä kun vaimo on laiska siivoamaan ja tekemään kotijuttuja ja meillä näyttää omasta mielestä ihan kaatopaikalta.

Vierailija kirjoitti:

Siitä kun vaimo on laiska siivoamaan ja tekemään kotijuttuja ja meillä näyttää omasta mielestä ihan kaatopaikalta.

Tästä nousee kysymys että miten on,oletko itse ahkera siivoaja? Siivous kuuluu yhtä paljon molemmille jos molemmat ovat töissä.

Kotitöistä. Kumpikin tekee mielestään enemmän kuin toinen...

En jaksa riidellä mistään, on parempaakin tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai tämä koskikin nyt vain pitkiä parisuhteita. Kaikki vastaajat, jotka eivät riitele, kertovat olleensa pitkään parisuhteessa ja että ovat myös riidelleet suhteen alkuaikoina. Mutta silti pitää ihmetellä, jos joku muu riitelee. Eikö tullut mieleen, että kaikki eivät ole olleet parisuhteessa 20 vuotta. Minä olen tuo, joka kerroin, että riitaa syntyy siitä kun emme näe. Olemme olleet vuoden parisuhteessa emmekä edes asu yhdessä ja näemme muutenkin tosi harvoin. Miten ihmeessä olisimme ehtineet käsittelemään kipukohtamme yhtä hyvin kuin te, jotka olette olleet 20 vuotta saman katon alla? 

Milloin näet että elämästäsi tulee tämän miehen kanssa sellaista kun toivot? Sitten kun lapset ovat isoja? 

Ap

Kyllä. Molempien lapset yli 10 vuotiaita, joten 10 vuoden päästä olemme täysin vapaita. En koskaan ole halunnutkaan uusioperhettä. Mielummin olen etäsuhteessa kuin uusioperheessä tai täysin yksin.

Siivoaminen, kun menin töihin. Mies on edelleen sitä mieltä, että mun pitäisi siivota koti ja hoitaa lapset yksin. Mies ei ole tiskannut 8 vuoteen, imuroinut 2 vuoteen, ruokaa ei ole laittanut koskaan, eikä vaihtanut lakanoita. En muista, koska hän olisi pessyt lattiat, ikkunat tai pyyhkinyt pölyt. Roskia vie sen takia, että naapurit näkevät. Lastenhoitoon joutuu aina käskemään ja silloinkin lähes aina joku lapsista on karannut ym. Esikoinen oli 2v, kun mies vaihtoi vaipan toisen kerran. Ei todellakaan heräillyt öisin hoitamaan koliikkivauvaa. Myöskään mitään miesten töitä ei osaa, eikä halua tehdä, vaan esim. juuri porasin reijät eteisen seinään ja kiinnitin siihen naulakon ja pumppasin lasten pyöränkumeihin ilmaa. Pinnasängyt ja pihakeinut olen saanut koota yksin jne. En ole valittajatyyppiä, vaan olen tekijä. Laitan tiskit ennemmin koneeseen kuin alan valittaa. Ennen vielä siedin tätä kaikkea, mutta sen jälkeen kun ukko kehtasi alkaa haukkua minun ja yhteisten lastemme ulkonäköä, alkoi oikeasti VITUTTAA. Olen mallin mitoissa, kauniit kasvot (miehenkin mielestä), pitkät paksut hiukset, akateemisesti koulutettu ja hyväpalkkaisessa duunissa. Ottajia kyllä löytyisi. Vituttaa kuunnella jokapäiväistä narinaa ja haukkumista. Mies aloittaa jokaisen aamun sanomalla "minkäs näköisiä sitä nyt ollaan" viitaten minuun ja lapsiin. Kyttää istunko selkä suorassa ja onko paidassani ryppyjä jne. Eniten ottaa päähän tuo lastemme haukkuminen, koska he oikeasti ovat todella nättejä, urheilullisia ja fiksuja lapsia. Suututtaa. Ei tiedä kauanko jaksan katsella tätä menoa. Ukko jo uhkaili minua erolla. Mies on sitä mieltä, että minun ja alle kouluikäisten lastemme ryhdissä on vikaa. Hänen mukaansa ihmisen selkä ei saisi taipua ollenkaan. Ei edes silloin, kun laittaa vaikkapa kengät jalkaan. Selkä pitää olla kokoajan suorassa ja vaimon ja lasten kokoajan ryhdikkäitä. Pimeä tyyppi, jotain henkistä vikaa. Tämä alkaa oikeasti olla jo tragikoomista ja ihan hiton rasittavaa. Ukon erouhkailuille sanoin, että "Terve menoa vaan! En pidättele ketään."

Epätasa-arvo. Olemme molemmat töissä, kuitenkin mies katsoo, että perinteiset naisten työt on edelleen vain naisten töitä ja hän lukee päivän lehdet töistä tultuaan ja naisen rooli on olla keittiössä töissä ruokaa perheelle, siivota, pyykätä. Todella ärsyttävää, ja eikä suostu edes asiasta puhumaan.... lukee vain ylimielisesti lehtiään ja minä länkyttän.

Nyt joku kirjoittaa jätä tekemättä, vain ja ainoastaan lasten vuoksi on pakko, sekin aika koittaa kun ne on lentänyt kotoa pois, viimeisen kohdalla astun ulos samalla oven aukaisulla.

Ei oikeen mistään.. kauan sitten riideltiin koko ajan, mutta ei enää.

Joskus tulee kinaa kotitöistä tai rahankäytöstä jos toinen käyttää ison summan johonkin toisen mielestä turhaan, mutta aika vähän me riidellään arjessa, 

Lisäksi mä hermostun miehen jatkuvata myöhästelystä ja vedän siitä säännöllisesti aikamoiset kilarit. Esim matkoille lähtiessä varaan aina lentoliput ja  valehtelen lähtöajan aikaisemmaksi, enkä suostu näyttämään lippuja sille ennen kuin ollaan kentällä, miehellä on nimittäin tosi huono track record mitä lennoille ehtimiseen tulee. Myöhästelkoot tyomatkoillaan mutta ei perheen yhteisillä.