Mistä te riitelette parisuhteessa?

Ei riidellä ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ai tämä koskikin nyt vain pitkiä parisuhteita. Kaikki vastaajat, jotka eivät riitele, kertovat olleensa pitkään parisuhteessa ja että ovat myös riidelleet suhteen alkuaikoina. Mutta silti pitää ihmetellä, jos joku muu riitelee. Eikö tullut mieleen, että kaikki eivät ole olleet parisuhteessa 20 vuotta. Minä olen tuo, joka kerroin, että riitaa syntyy siitä kun emme näe. Olemme olleet vuoden parisuhteessa emmekä edes asu yhdessä ja näemme muutenkin tosi harvoin. Miten ihmeessä olisimme ehtineet käsittelemään kipukohtamme yhtä hyvin kuin te, jotka olette olleet 20 vuotta saman katon alla? 

No ei me kyllä riidelty silloinkaan, kun suhde oli tuore. Tämän yli 40 vuoden aikana muistan yhden riidan, joka syntyi ihan naurettavasta asiasta. Ja sekään riita ei ollut vakavaa laatua.

Vakka on kantensa löytänyt.

Me ollaan oltu nyt viisi vuotta yhdessä ja en koe, että ollaan varsinaisesti koskaan riidelty (niin siis, että jompi kumpi olisi oikeasti suuttunut kunnolla) Kinastellaan kyllä. Yleensä kinastelu johtuu mielipideasioista ja mun ärsyttävästä "olen aina oikeassa" -asenteesta, jota kyllä työstän koko ajan. Välillä se vielä nostaa päätään, mutta aika hyvin olen sen saanut pois.

Toinen syy kinastelulle on myös se, että minulle on tärkää puhua asiat halki ja pyytää anteeksi, kun taas mieheni mielummin unohtaisi ikävät asiat heti ja ei halua niistä puhua. Anteeksipyyntökin on usein tiukassa 🤐 mutta tässä ollaan myös päästy vuosien mittaan lähemmäksi kultaista keskitietä.

Kinastelumme on väittelyä joka huipentuu siihen että jompi kumpi pahoittaa mielensä ja on yleensä tunnin verran hiljaa. Ei siis mykkäkoulua vaan molemmat tietää, että kannattaa ottaa vähän happea ja sitten selvittää tilanne.

Hups, jommatkummat meni erikseen 😂

Suuren suuri ikäero, kahden naisen pariskunta, yhdessä nyt 8 vuotta, hyvin erilaiset taustat. Minä olen nuorempi. Ainoa kärhämä on nimenomaan tuo raha, mutta sillätavalla, että minä haluaisin käyttää enemmän rahaa jota myös tienaan (ihan hyvä työ, pienet pakolliset menot) toisen hemmotteluun, mutta hän on sitä mieltä, ettei näin kuulu tehdä koska hänen tulonsa ovat, ja hänen perheensä tulot ovat myös aina olleet, hyvin pienet. Eli hän on tottunut elämään vähällä pienestä pitäen. "En ansaitse sellaista" - vaikka hän on aivan uskomattoman hyveellinen ihminen. Pakolliset kulutkin pitää puolittaa, eikä niin että minä maksaisin vaikka 70% ja hän 30% jos vaikka tuloni ovat 70% perheen tuloista. Eli hänelle jää kuukaudessa kovin vähän mukavuuksiin. Enkä nyt todellakaan puhu mistään maailmanympärimatkoista tai luksusravintoloista (emme piittaa moisesta) vaan ihan pikkujutuista. Jos vaikka mennään shoppailemaan kesämekkoja ja kenkiä, kohta kun on taas se aika, ei hänen väkisin tarvitse katsoa vain niitä kaikista halvimpia malleja samalla kun minä katson siinä vieressä suurempaa valikoimaa! Äh ja puh. Ajanmyötä olen onnistunut muokkaamaan tilannetta suuntaan "Jos autan *sinua ostamaan* jotain mukavaa itsellesi, ja olet siitä onnellinen, tulen myös minä onnelliseksi", "Otetaan tämä, näytät tosi hyvältä tässä, kun se äitikin on tulossa käymään..." tai "Ostetaan tämä parempi laite niin siitä on molemmille enemmän iloa", ja sujautan myös hiukan ylimääräistä esimerkiksi ruokaostoksiin käymällä omia aikojani ylimääräisen kauppareissun, niin hänelle jää sitten enemmän muuhun. On se silti vaikeaa, kun täytyy aina miettiä ettei vaikka synttärilahja nyt vaan ole "liikaa" tai muuta. Paras varmistaa, että se hintalappu oikeasti lähti pois. "Raha ei merkitse kaikkea", sanoi joku. No ei niin, mutta kyllä se JOTAIN merkitsee maailmassa jota on sen päälle rakennettu vuosituhansia. Parempaan suuntaan kuitenkin kokoajan...

Vierailija kirjoitti:

"Meillä ei riidellä." Auvoinen hymy perään.

Kuulostaa karmivalta.

No, mä voisin sanoa tuon, muttei mitään auvoista hymyä päälle. Ei meillä ole mikään "unelmaparisuhde" tai jotain upeaa kulissia, mutta kun ei vain olla riiteleväisiä ihmisiä. Joo, on meillä joskus riidelty, mutta ei tavaksi asti. Kyllä me joskus toisillemme kimmastutaan, mä joskus mäkätän miehelle jostain kodinhoitoon liittyvästä, mutta siinä se. Ei kumpikaan olla mitenkään konfliktinhakuisia, ja toisaalta ollaan samaa mieltä suurista linjoista, kuten rahasta. Joten ei tarvitse riidellen selvitellä erimielisyyksiä.

Suomen säätiloista ja siitä, kun toisella kestää lähtö joka paikkaan ihan liian kauan. Valtavia ongelmia :'D

Ei oikeestaan mistään. Korkeintaan siitä, jos minun mielestäni mies juo liikaa kerralla.

Rehellisesti ainoa asia mistä joskus riidellään on mitä tänään syödään.

Riidellään koska mies ei osaa puhua laisinkaan. Jos esimerkiksi puhun miehelle laskusta jota hän ei ole maksanut, alkaa hän mököttämään eikä suostu puhumaan itse asiasta. Itse katselen sitä pari päivää ja sitten räjähdän, ja mies edelleen välttelee kohtaamasta mitään selvittelyä.. Ja sitten me riidellään siitä - ei itse asiasta... :) Rasittavaa.

Meillä riitaa tulee siitä, jos jään vakihoitoni luokse yöksi ilman sopimusta (esim juotu muutamat ja en lähde ajamaan kotiin)ja jos en vastaa puhelimeen riittävän nopeasti.

Ja kyseessä on avoin suhde puolison etuoikeudella.

Siitä että minä haluaisin viettää enemmän aikaa yhdessä ja pitää hauskaa. Puoliso ei osaa pitää minun kanssani hauskaa, vaikka muiden ihmisten kanssa pystyy. Olen surullinen, koska minusta tuntuu, että siipeni ovat katkaistut. Puoliso on ajanut minut ikävän valittajan rooliin jotta voisi olla aina se joka tekee irtioton parisuhde-elämästä. Olen iloinen ja hauska ihminen, ja mielestäni ansaitsisin, että rakkaani nauttisi seurastani ja haluaisi hullutella ja nauttia elämästä ja pienistä hetkistä kanssani. Olen mustasukkainen, koska mielestäni minunkin pitäisi saada kokea puolisoni kanssa yhteisiä hauskoja hetkiä ja tuntea hänen nauttivan hetkestä yhdessä kanssani vaikkapa auringonlaskun aikaan parvekkeella. Minun kanssani hän on melkein aina huonotuulinen, valittaa tekemisistäni tai on kyllästynyt. Hän valittaa, että suutun aina kun hänellä on muuta menoa. En voi sille mitään, sillä vaikka yritän niellä harmini, sillä toivoisin niin kovasti, että hän haluaisi joskus viettää minun kanssani aikaa niin, että se olisi hänestäkin mukavaa.

Siitä, että mies ei koskaan kuuntele mistä keskustelemme lasten kanssa. Kaikki asiat tulevat yllätyksenä. En ymmärrä miten samassa tilassa oleva ihminen voi olla täysin tietämätön mitä ympärillä puhutaan ja tehdään. Se ärsyttää ja siitä syntyy riidat. Suunnitelmat ja menot tulevat aina yllätyksenä hänelle.

Mies on myös myöhässä kaikkialta. Olen jo autossa odottamassa lasten kanssa, kun hän pääsee kotiovesta ulos.

Kun hän vie lapset kouluun, hoputan hänet liikkeelle aamukahvin ja lehden äärestä, jotta lapset eivät myöhästy. Mieluiten heitän itse lapset kouluun ja harrastuksiin, kun muistutan myöhästymisen todennäköisyydestä aikuista ihmistä. Ärsyttää olla kellokallena.

Seksi. Raha. Kotityöt.

Kun osaa riidellä rakentavasti, se lujittaa parisuhdetta :)

Ollaan oltu vuosi yhdessä ja ollaan riidelty kerran humalassa. Kyseessä väärinkäsitys ja humalan piikkiin menevä mustasukkaisuus. Muutoin emme riitele arjessaemmekä muutenkaan. Kotityöt jaetaan tasan ja niistä ei tule ikinä riitaa.

Mies ei kuuntele, ja minuun liittyvät asiat unohtuu. Monet asiat tulee yllätyksenä, vaikka niistä puhuttu monta kertaa. Minua loukkaa se, että mies ei muista kahta asiaa joille olen allerginen, ei muista keskeisimpiä tapahtumia elämästäni ennen häntä, ei muista lempikarkkejani, ei takuulla osaisi valita minulle vaikka pitsaa. Yksittäisinä asioina pieniä, mutta kun noita kertyy niin kurjaltahan se tuntuu.

Joskus olen hermostunut jostain yksittäisestä asiasta ihan kunnolla, mies on pahoillaan ja pyytää anteeksi ja viikon päästä taas on unohtunut sen saman asian, minä hermostun ja niin edelleen.

Minusta tuntuu, että olisin täysin korvattavissa kellä tahansa naisella.

ADD:n takia koulu edistyy hitaasti, ja siitä mies tietysti valittaa. Ja todennäköisesti en tule tienaamaan kovin paljoa, jos joskus saan töitä, mikä on myös ongelma hänelle. Itseäni häiritsee se, ettei mies ymmärrä kuinka ADD hankaloittaa elämääni. Kotitöistäkin riidellään välillä, mielestäni esim. sänkyä ei tarvitse pedata ja muutenkin mies haluaisi minun siivoavan turhan usein.

Miehen sukulaisten mielestä en ole tarpeeksi hyvä tyttöystävä, joten siitäkin on tullut riideltyä.

Vierailija kirjoitti:

ADD:n takia koulu edistyy hitaasti, ja siitä mies tietysti valittaa. Ja todennäköisesti en tule tienaamaan kovin paljoa, jos joskus saan töitä, mikä on myös ongelma hänelle. Itseäni häiritsee se, ettei mies ymmärrä kuinka ADD hankaloittaa elämääni. Kotitöistäkin riidellään välillä, mielestäni esim. sänkyä ei tarvitse pedata ja muutenkin mies haluaisi minun siivoavan turhan usein.

Miehen sukulaisten mielestä en ole tarpeeksi hyvä tyttöystävä, joten siitäkin on tullut riideltyä.

Miksi olet miehen kanssa, joka ei selvästikään arvosta sinua sellaisena kuin olet ADD:n kanssa eikäilmeisesti myöskään ammattiasi? Puolustaako hän edes sinua kun sukunsa panettelee sinua, vai hymisteleekö vain mukana? Jos ei toinen yhtään arvosta, niin mitä sellaisella puolisolla edes tekee?

Appivanhemmat juoksuttavat miestä joka asiassa 200 km päähän ja mieshän lähtee samantien. Tästä riitelemme eniten, itse asiassa emme muusta riitelekään. Mies olettaa että minä tulen aiemmin töistä kun hän ilmoittanut menevänsä vanhemmilleen, laitan hänelle ruuan valmiiksi ja pakkaan vaatteensa, jotta hän voi syödä ja lähteä samantien ajamaan. Olen yrittänyt selittää ettei joka vinkaisusta tarvitsisi mennä, ja meillä olisi kotonakin tekemistä, olisi kiva jos mies remppaisi myös meidän kotona jotain keskeneräistä. Nyt hän nikkaroi, maalaa ja korjailee vanhempiensa kiinteistöjä ja meillä on kaikki rempallaan, minä en yksin ehdi kaikkea hoitaa vaikka polttopuut ym. teenkin.

Nyt mies on taas reissussa, sillä anopin piti saada kuljetettua ostamansa lipasto 500 metriä tuttavansa luota heille. Mieheni ajaa pari tuntia sinne, jotta voi siirtää lipaston. Anopilla ja apella on farmariauto, mutta he "eivät usko selviytyvänsä" joten mies lähtee, vierailu venyy poikkeuksetta koko viikonlopun mittaiseksi. P askat siitä että hänellä olisi omakin perhe. Hänen äitinsä on hänen vaimonsa, en minä.

Me on riidelty vain kerran, tai oikeastaan mies riiteli ja minä yritin rauhoitella. Se oli sinä ainoana kertana, kun mieheni joi itsensä kovaan humalaan, olisko ollut uutenavuotena 2012. Olen yrittänyt unohtaa sen. Se oli todella outoa ja pelottavaa, koska mieheni on muuten todella rauhallinen ja jopa varovainen kanssani, ei esim. ikinä korota ääntään edes innostuksesta, sillä tietää minun kokeneen lapsuudenkodissani ja edellisessä parisuhteessani rankkaa perheväkivaltaa. Kovassa humalassa kuitenkin tohtori Jekyllistäni tuli herra Hyde, joka keksi riideltävää jostain ihan typerästä ja hyvä oli kun ei käynyt päälle.

Olin todella lähellä jättää mieheni sen takia. Olisinkin, jos hän olisi lyönyt minua, mutta hän rauhoittui kuitenkin lopulta kun aloin itkeä säikähdyksestä. Seuraavana aamuna krapulassa hän aneli anteeksiantoani ja lupasi, ettei enää ikinä juo itseään humalaan, kun säikähti itsekin sitä, millainen hänestä tuli. En meinannut uskoa, mutta koska kyseessä oli ainoa kerta, jona hän oli koskaan juonut kolmea olutta enemmän kerralla, päätin luottaa siihen, että hän pysyisi erossa humalahakuisesta juomisesta.

No, yhdessä ollaan edelleen, mies ei ole enää koskaan ylittänyt yhtä alkoholiannosta saman päivän aikana eikä juo sitä yhtäkään kuin ehkä kerran kuussa. Ei olla sitten riideltykään, kun olemme isoista asioista samaa mieltä ja elämämme on melko stressitöntä. Olen tyytyväinen, että uskoin hänen lupauksensa, enkä pelkää että rikkoisi sen.

Pisti se uusivuosi kyllä miettimään, ettei se ole mikään ihme, että niin suuri osa väkivallanteoista tehdään Suomessa humalassa. Jos minun miehestäni, joka on välillä melkein yliymmärtäväinen omien traumaperäisten ongelmieni suhteen, tuli naama punaisena raivoava sekopää kännissä, niin en halua ajatellakaan, millainen jostakusta muutenkin äkkipikaisesta tyypistä voisi tulla.