Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tekee minut hulluksi (Koskee esikoistani)
Ärsyyntynyt
03.04.2019 |
Anoppi tekee minut ihan hulluksi. Sain esikoiseni kolme kuukautta sitten. Lapseni on anopin ensimmäinen lapsenlapsi.
Anoppi on siis ollut lapsesta omistushaluinen heti syntymästä lähtien. Olisi halunnut tulla mukaan synnytykseenkin jotta olisi saannut vauvan heti ensimmäisenä syliin. Sain pitää miehelleni aikamoisen puhuttelun siitä, kuinka minä en halua häntä saliin. Heti seuraavana aamuna synnytyksestä hän oli tietenkin haukkana paikalla ja kävi kaikki sairaalassaolopäivät luonamme. Kun pääsimme sairaalasta pois, oli anoppi meillä ja kotiin tullessani vei haukkana vauvan sylistäninja passitti minut nukkumaan.
Olisin halunnut pesiä vauvan kanssa ihan rauhassa enkä häntä sinne hääräämään.
Ajattelin, että hän rauhottuisi ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta ei.
Hänen on ”saatava nähdä” lasta ainakin 3 kertaa viikossa. Videopuhelu on pakko soittaa kerran päivässä että näkee pojan eikä missaa mitään.
Hän myös kertoo katsovansa pojan kuvaa joka ilta ja pussaa hänelle hyvää yötä jne.
Se miten hän lässyttää ja puhuu pojasta esim ”Hänen virtsansa on kultaa” jne saa minut oikeasti voimaan pahoin. En jaksa häntä ollenkaan enää ja minun mielestäni touhu menee jo överiksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä.
Mikä neuvoksi? Onko teistä tämä ihan normaalia?
Kommentit (393)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole ollut ongelmaa appi vanhempien tai omieni kanssa, päin vastoin. Mutta veljeni vaimo on aiheuttanut hieman närää ja ongelmia. Hänellä siis oli 4.v ja 2.v kun minä sain esikoiseni. Hän tunki omien lastensa kanssa meille kotiin, kun olin juuri kortiutunut vauvan kanssa. Hän otti lapsen sylistäni ja neuvoi että "ei sinä teet väärin, anna kun minä näytän". Hän moitti kokoajan sitä miten minä hoidan lastani ja hän neuvoi että miten hän itse tekee, että se on oikein. Kun olin imettämässä, niin hän riehtaisi lapsen sylistäni ja alkoi taas neuvomaan, niin räjähdin ja käskin hänen lähteä. Eipä sen jälkeen ole panemmin käynyt ja on puhunut minusta pahaa muille sukulaisille yms. Puhuin tästä veljeni kanssa ja hän käy meillä, mutta vaimonsa ei.
Hoiditko mielestäsi tilanteen fiksusti? Oletko nyt tyytyväinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Eli jos ei rupata töissä lapsenlapsistaan ja esittele kuviaan, niin ei ole isoäidinrakkautta???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vedä rajat.
Sano miehelle että saa valita sinut ja vauvan TAI äitinsä.
Jos mammanpoika ei saa äidilleen rajoja, sinä lähdet käärön kanssa salaiseen osoitteeseen. Etkä anna yhtään periksi.Entä jos mies muistuttaa, että hän on isä ja isällä on oikeutensa. Sitten voi aloittaa pitkän oikeusprosessin, jonka aikana isä ei maksa euroakaan elareita ja osoittaa, että äidistä ei ole äidiksi.
Ei se oikeusprosessi ole mikään kirosana ihmiselle joka ei ole tehnyt mitään väärää. Siellä sitten selvitellään perhetilanteet ja se missä lapsen on parasta olla, ne elarit ja muut.
Muuten tuo "Isä ei maksa euroakaan elareita ja osoittaa, että äidistä ei ole äidiksi." on aikamoinen oksymoroni. Vanhemmat elättävät lastaan oli siitä oikeuden päätös tai ei koska tietävät että lapsi sitä tarvitsee. Ne, jotka ovat sitä mieltä että elarit voi lopettaa jos kaikki eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan ovat yleensä niitä, jotka nimenomaan etsivät syitä miksi lopettaa elarit, jottei tarvitsisi omaa lastaan elättää. Se että vaimo lähti kävelemään on yleensä hyvä tekosyy.
Minä sanoin veljelleni, kun hän yritti huoltajuuskiistan aikana käyttäytyä noin, että luuleeko hän että hänen lapsensa selviää ilman vaippoja, ruokaa, tarvikkeita ym. ? Ja luuleeko hän olevansa se hyvä vanhempi, jos hän jättäisi nuo lapselleen hankkimatta. Antaisi lapsen istua likaisissa vaipoissa nälkäänsä? Koska se on lähes sama asia. Vanhemmat ovat 50/50 vastuussa lastensa elättämisestä ja joku elareilla kiristely on kyllä säälittävintä ja alhaisinta mitä tiedän.
No jos nainen lähtee lapsen kanssa salaiseen osoitteeseen (kuten tässä ketjussa on ehdotettu), niin oikeastiko miehen pitää maksaa elareita? Vai sanooko oikeus sittenkin, että äidin mielenterveysongelmien vuoksi lapsella on parempi isän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Ihan mahtava kirjoitus! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Eli jos ei rupata töissä lapsenlapsistaan ja esittele kuviaan, niin ei ole isoäidinrakkautta???
Hänhän kertoo "En mitenkään reagoi lapsenlapsiini" tavatessaan heitä jossain. Mahtaa syntyä lämpimät välit. Miten voi olla noin kylmä ihminen? Ei ole ollut äidinrakkautta, eikä nyt isoäidinrakkautta. Ja mieskin oli "mulkkusuvusta". Mahtaa olla kiva työkaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse laittaisin anopin pöydän ääreen istumaan ja kertoisin millaisilla pelisäännöillä jatkossa mennään. Sikäli mikäli uudet rajat eivät anoppia miellyttäisi niin ohjaisin ulko-ovelle ja opastaisin jatkossa pysyttelemään sen toisella puolella, tarvittaessa sieltä löytyisi tilaa myös pojallensa jos kokisi asiat äitinsä kanssa samalla tavalla.
Kertaalleen ollaan tämä keskustelu oman anopin kanssa käyty ja kohta 10 vuoteen ei ole ollut tarvetta uusinnalle, välit ovat hyvät ja asialliset sekä molemmat tietoisia omasta paikastaan sekä rajoista niin lasten kuin muunkin suhteen.
Jos jommalla kummalla jotain sanottavaa on, sen voi sanoa ihan suoraan ja kasvotusten, sillä molemmat olemme aikuisia ja kestämme sen kyllä.
Meillä tehtiin samoin. Sen jälkeen on ollut asialliset välit, mutta miniä jaksaa edelleen 10 vuoden jälkeen valittaa, että olen epätasa-arvoinen lastenlasten suhteen, koska hoidan vain tyttären lapsia. Tiedän oman paikkani ja omat rajani eikä ole minun ongelmani, että tyttären suhteen paikka ja rajat ovat erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Eli jos ei rupata töissä lapsenlapsistaan ja esittele kuviaan, niin ei ole isoäidinrakkautta???
Hänhän kertoo "En mitenkään reagoi lapsenlapsiini" tavatessaan heitä jossain. Mahtaa syntyä lämpimät välit. Miten voi olla noin kylmä ihminen? Ei ole ollut äidinrakkautta, eikä nyt isoäidinrakkautta. Ja mieskin oli "mulkkusuvusta". Mahtaa olla kiva työkaveri.
Kertoihan tuo tervehtivänsä asiallisesti, mutta ei reagoi niihin lapsenlapsiin lapsenlapsina eli ryhdy hössöttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse laittaisin anopin pöydän ääreen istumaan ja kertoisin millaisilla pelisäännöillä jatkossa mennään. Sikäli mikäli uudet rajat eivät anoppia miellyttäisi niin ohjaisin ulko-ovelle ja opastaisin jatkossa pysyttelemään sen toisella puolella, tarvittaessa sieltä löytyisi tilaa myös pojallensa jos kokisi asiat äitinsä kanssa samalla tavalla.
Kertaalleen ollaan tämä keskustelu oman anopin kanssa käyty ja kohta 10 vuoteen ei ole ollut tarvetta uusinnalle, välit ovat hyvät ja asialliset sekä molemmat tietoisia omasta paikastaan sekä rajoista niin lasten kuin muunkin suhteen.
Jos jommalla kummalla jotain sanottavaa on, sen voi sanoa ihan suoraan ja kasvotusten, sillä molemmat olemme aikuisia ja kestämme sen kyllä.Meillä tehtiin samoin. Sen jälkeen on ollut asialliset välit, mutta miniä jaksaa edelleen 10 vuoden jälkeen valittaa, että olen epätasa-arvoinen lastenlasten suhteen, koska hoidan vain tyttären lapsia. Tiedän oman paikkani ja omat rajani eikä ole minun ongelmani, että tyttären suhteen paikka ja rajat ovat erilaiset.
Olet huono äiti ja huono isoäiti. Setvi asia poikasi kanssa. Opettele käyttäytymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Miksi? Miksi et halua kertoa, että olet mummo? Miksi et juttele lapsenlapsillesi? Miksi et halua , että sinulla on lapsenlapsia? Oletko tunne-elämältäsi ihan vakaa ja normaali? Nämä kertomasi asiat kuulostavat hirveiltä. Ei tarvitse olla tunkeileva mummo, mutta ei mummoutta tarvitse hävetä tai piilottaakaan. Olen surullinen kaikkien teidän puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, sinun kokemuksesi oli kuin minun tarinani. Esikoisemme on nyt kolme vuotta, anoppi haaveilee viikon lomareissuista jne. perheemme kanssa (eli lastemme kanssa, meidän vanhempien ollessa pakolliset ylimääräiset). Mutta minä en koskaan unohda miten hän kohteli minua esikoiseni synnyttyä, joten pidän välit ikuisesti etäisinä. Huonolla käytöksellä on seurauksensa. Haaveet pysyvät haaveina ja ehdotukset ehdotuksina.
Vierailija kirjoitti:
Missä sairaalassa ei ole rajattu vierailuaikaa? Porvoossa?
Ennen ei ollut. Kyllä minuakin rassasi, kun huonekaverille tuli koko tupakalta haiseva suku joka päivä huoneeseen meluamaan. Kerran yllätin naisen isän tuijottavan minua verhon raosta kun yritin imettää. Hyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Eli jos ei rupata töissä lapsenlapsistaan ja esittele kuviaan, niin ei ole isoäidinrakkautta???
Hänhän kertoo "En mitenkään reagoi lapsenlapsiini" tavatessaan heitä jossain. Mahtaa syntyä lämpimät välit. Miten voi olla noin kylmä ihminen? Ei ole ollut äidinrakkautta, eikä nyt isoäidinrakkautta. Ja mieskin oli "mulkkusuvusta". Mahtaa olla kiva työkaveri.
Kertoihan tuo tervehtivänsä asiallisesti, mutta ei reagoi niihin lapsenlapsiin lapsenlapsina eli ryhdy hössöttämään.
Jutteleminen ei ole hössöttämistä. Mummon/papan kuuluu olla kiinnostunut ja jutella, jos näkee joskus lapsenlapsensa. Se on asiallista käyttäytymistä. Hössöttämien on ihan eri juttu kuin huomiotta jättäminen.
Hänen virtsansa on kultaa... :D nyt mä oon kaiken kuullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Eli jos ei rupata töissä lapsenlapsistaan ja esittele kuviaan, niin ei ole isoäidinrakkautta???
Hänhän kertoo "En mitenkään reagoi lapsenlapsiini" tavatessaan heitä jossain. Mahtaa syntyä lämpimät välit. Miten voi olla noin kylmä ihminen? Ei ole ollut äidinrakkautta, eikä nyt isoäidinrakkautta. Ja mieskin oli "mulkkusuvusta". Mahtaa olla kiva työkaveri.
Kertoihan tuo tervehtivänsä asiallisesti, mutta ei reagoi niihin lapsenlapsiin lapsenlapsina eli ryhdy hössöttämään.
Niin missä? Onko tapanasi usenkin sepitellä perättömiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse laittaisin anopin pöydän ääreen istumaan ja kertoisin millaisilla pelisäännöillä jatkossa mennään. Sikäli mikäli uudet rajat eivät anoppia miellyttäisi niin ohjaisin ulko-ovelle ja opastaisin jatkossa pysyttelemään sen toisella puolella, tarvittaessa sieltä löytyisi tilaa myös pojallensa jos kokisi asiat äitinsä kanssa samalla tavalla.
Kertaalleen ollaan tämä keskustelu oman anopin kanssa käyty ja kohta 10 vuoteen ei ole ollut tarvetta uusinnalle, välit ovat hyvät ja asialliset sekä molemmat tietoisia omasta paikastaan sekä rajoista niin lasten kuin muunkin suhteen.
Jos jommalla kummalla jotain sanottavaa on, sen voi sanoa ihan suoraan ja kasvotusten, sillä molemmat olemme aikuisia ja kestämme sen kyllä.Meillä tehtiin samoin. Sen jälkeen on ollut asialliset välit, mutta miniä jaksaa edelleen 10 vuoden jälkeen valittaa, että olen epätasa-arvoinen lastenlasten suhteen, koska hoidan vain tyttären lapsia. Tiedän oman paikkani ja omat rajani eikä ole minun ongelmani, että tyttären suhteen paikka ja rajat ovat erilaiset.
Olet huono äiti ja huono isoäiti. Setvi asia poikasi kanssa. Opettele käyttäytymään.
Miniä on kertonut minulle pelisäännöt, olen ne hyväksynyt. Tyttären kanssa on käyty pelisäännöt yhdessä läpi. Ei ole minun ongelmani, että miniän pelisäännöt on alunperin olleet erilaiset kuin tyttären enkä minä ryhdy miniältä vaatimaan mitään, ettei tuo ryhdy reittiä ovelle esittämään. Hän itse ilmoitti, miten tulee toimia ja minä tottelen. Jos jälkikäteen huomasi, että samalla menetti mahdollisuuden saada lastenhoitoapua, niin asiaa ei enää korjata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
En tajua ajatuksenjuoksuasi. MIKSI sinusta sinun olisi pitänyt jotenkin ”hoitaa asioita” miniän kanssa alunperinkään. Mitä asioita?
Miniän kanssa hoidetaan miniän kanssa hoidettavia asioita. Esim anoppi soittelee ja kyselee olisko nyt hyvä aika tulla piipahtaa. Mies on töissä, miksi ihmeessä hän miehen kanssa näitä sopisi?
Ihan outo ajatus, että kaikki meidän jutut kulkisi miehen kautta, enkä itse olisi appivanhempiini ollenkaan yhteyksissä.
Nää ei olekaan niin päällekäyviä kuten avauksessa, mutta aika järkyttävää tää selkeesti aika yleinen ajatus, ettei sukulaisiin pidetä ristiin rastiin yhteyttä.
Mä soittelen myös mieheni tädin ja enonkin kanssa. Mies mun veljien ja isäni. Äidin kanssa niillä sykkii kohteliaasti, ei mitään vimmaa.
Onneksi on hyviä ja rakastavia ihmisiä ympärillä, ettei niihin tarvii suhtautua vihamielisesti.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Eli jos ei rupata töissä lapsenlapsistaan ja esittele kuviaan, niin ei ole isoäidinrakkautta???
Hänhän kertoo "En mitenkään reagoi lapsenlapsiini" tavatessaan heitä jossain. Mahtaa syntyä lämpimät välit. Miten voi olla noin kylmä ihminen? Ei ole ollut äidinrakkautta, eikä nyt isoäidinrakkautta. Ja mieskin oli "mulkkusuvusta". Mahtaa olla kiva työkaveri.
Kertoihan tuo tervehtivänsä asiallisesti, mutta ei reagoi niihin lapsenlapsiin lapsenlapsina eli ryhdy hössöttämään.
Niin missä? Onko tapanasi usenkin sepitellä perättömiä?
Tuossa: Miten niin marttyyri? Haluan elää omanlaistani elämää eikä siihen kuulu pojan perhe kovinkaan tiiviisti. Samalla tavalla kuin tuoreen mummon tulee ottaa huomioon tuoreen perheen toiveet, niin sama toimii toisinpäin. Jos ei halua olla se hössöttävä ja aina apuun rientävä isovanhempi, niin ei sellaista pidä vaatia. Toki tervehdin heitä kuten ketä muita tahansa tuttuja, mutta en ryhdy mihinkään lapsenlasten erityishuomioimiseen. En muutenkaan erityisesti reagoi lapsiin, miksi tekisin poikani lasten kanssa poikkeuksen?
suunnileen klo 10:49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Eli jos ei rupata töissä lapsenlapsistaan ja esittele kuviaan, niin ei ole isoäidinrakkautta???
Hänhän kertoo "En mitenkään reagoi lapsenlapsiini" tavatessaan heitä jossain. Mahtaa syntyä lämpimät välit. Miten voi olla noin kylmä ihminen? Ei ole ollut äidinrakkautta, eikä nyt isoäidinrakkautta. Ja mieskin oli "mulkkusuvusta". Mahtaa olla kiva työkaveri.
Kertoihan tuo tervehtivänsä asiallisesti, mutta ei reagoi niihin lapsenlapsiin lapsenlapsina eli ryhdy hössöttämään.
Niin missä? Onko tapanasi usenkin sepitellä perättömiä?
Tuossa: Miten niin marttyyri? Haluan elää omanlaistani elämää eikä siihen kuulu pojan perhe kovinkaan tiiviisti. Samalla tavalla kuin tuoreen mummon tulee ottaa huomioon tuoreen perheen toiveet, niin sama toimii toisinpäin. Jos ei halua olla se hössöttävä ja aina apuun rientävä isovanhempi, niin ei sellaista pidä vaatia. Toki tervehdin heitä kuten ketä muita tahansa tuttuja, mutta en ryhdy mihinkään lapsenlasten erityishuomioimiseen. En muutenkaan erityisesti reagoi lapsiin, miksi tekisin poikani lasten kanssa poikkeuksen?
suunnileen klo 10:49
Lainaamassasi viestiketjussa ei tuollaista lue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse laittaisin anopin pöydän ääreen istumaan ja kertoisin millaisilla pelisäännöillä jatkossa mennään. Sikäli mikäli uudet rajat eivät anoppia miellyttäisi niin ohjaisin ulko-ovelle ja opastaisin jatkossa pysyttelemään sen toisella puolella, tarvittaessa sieltä löytyisi tilaa myös pojallensa jos kokisi asiat äitinsä kanssa samalla tavalla.
Kertaalleen ollaan tämä keskustelu oman anopin kanssa käyty ja kohta 10 vuoteen ei ole ollut tarvetta uusinnalle, välit ovat hyvät ja asialliset sekä molemmat tietoisia omasta paikastaan sekä rajoista niin lasten kuin muunkin suhteen.
Jos jommalla kummalla jotain sanottavaa on, sen voi sanoa ihan suoraan ja kasvotusten, sillä molemmat olemme aikuisia ja kestämme sen kyllä.Meillä tehtiin samoin. Sen jälkeen on ollut asialliset välit, mutta miniä jaksaa edelleen 10 vuoden jälkeen valittaa, että olen epätasa-arvoinen lastenlasten suhteen, koska hoidan vain tyttären lapsia. Tiedän oman paikkani ja omat rajani eikä ole minun ongelmani, että tyttären suhteen paikka ja rajat ovat erilaiset.
Olet huono äiti ja huono isoäiti. Setvi asia poikasi kanssa. Opettele käyttäytymään.
Miniä on kertonut minulle pelisäännöt, olen ne hyväksynyt. Tyttären kanssa on käyty pelisäännöt yhdessä läpi. Ei ole minun ongelmani, että miniän pelisäännöt on alunperin olleet erilaiset kuin tyttären enkä minä ryhdy miniältä vaatimaan mitään, ettei tuo ryhdy reittiä ovelle esittämään. Hän itse ilmoitti, miten tulee toimia ja minä tottelen. Jos jälkikäteen huomasi, että samalla menetti mahdollisuuden saada lastenhoitoapua, niin asiaa ei enää korjata.
Isovanhemmat viettävät lastenlastensa kanssa aikaa omasta halustaan, jos siis heistä välittävät. Parempi onkin että pysyttelet poissa, koska sinulle aika merkitsee vain lastenhoitoapua vanhemmille.
Itselläni ei ole ollut ongelmaa appi vanhempien tai omieni kanssa, päin vastoin. Mutta veljeni vaimo on aiheuttanut hieman närää ja ongelmia. Hänellä siis oli 4.v ja 2.v kun minä sain esikoiseni. Hän tunki omien lastensa kanssa meille kotiin, kun olin juuri kortiutunut vauvan kanssa. Hän otti lapsen sylistäni ja neuvoi että "ei sinä teet väärin, anna kun minä näytän". Hän moitti kokoajan sitä miten minä hoidan lastani ja hän neuvoi että miten hän itse tekee, että se on oikein. Kun olin imettämässä, niin hän riehtaisi lapsen sylistäni ja alkoi taas neuvomaan, niin räjähdin ja käskin hänen lähteä. Eipä sen jälkeen ole panemmin käynyt ja on puhunut minusta pahaa muille sukulaisille yms. Puhuin tästä veljeni kanssa ja hän käy meillä, mutta vaimonsa ei.