Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tekee minut hulluksi (Koskee esikoistani)
Ärsyyntynyt
03.04.2019 |
Anoppi tekee minut ihan hulluksi. Sain esikoiseni kolme kuukautta sitten. Lapseni on anopin ensimmäinen lapsenlapsi.
Anoppi on siis ollut lapsesta omistushaluinen heti syntymästä lähtien. Olisi halunnut tulla mukaan synnytykseenkin jotta olisi saannut vauvan heti ensimmäisenä syliin. Sain pitää miehelleni aikamoisen puhuttelun siitä, kuinka minä en halua häntä saliin. Heti seuraavana aamuna synnytyksestä hän oli tietenkin haukkana paikalla ja kävi kaikki sairaalassaolopäivät luonamme. Kun pääsimme sairaalasta pois, oli anoppi meillä ja kotiin tullessani vei haukkana vauvan sylistäninja passitti minut nukkumaan.
Olisin halunnut pesiä vauvan kanssa ihan rauhassa enkä häntä sinne hääräämään.
Ajattelin, että hän rauhottuisi ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta ei.
Hänen on ”saatava nähdä” lasta ainakin 3 kertaa viikossa. Videopuhelu on pakko soittaa kerran päivässä että näkee pojan eikä missaa mitään.
Hän myös kertoo katsovansa pojan kuvaa joka ilta ja pussaa hänelle hyvää yötä jne.
Se miten hän lässyttää ja puhuu pojasta esim ”Hänen virtsansa on kultaa” jne saa minut oikeasti voimaan pahoin. En jaksa häntä ollenkaan enää ja minun mielestäni touhu menee jo överiksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä.
Mikä neuvoksi? Onko teistä tämä ihan normaalia?
Kommentit (393)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Oppikirjaesimerkki marttyyri-mummosta. "Jos en saa toimia oman mieleni mukaan lastenlasten suhteen, niin sitten en tee mitään! En välitä, en huomaa! Joko minä päätän tai sitten en osallistu ollenkaan!" Miniäsi on varmasti vain huojentunut siitä että kaltaisesi ihminen pysyy kaukana hänen perheestään.
Miten niin marttyyri? Haluan elää omanlaistani elämää eikä siihen kuulu pojan perhe kovinkaan tiiviisti. Samalla tavalla kuin tuoreen mummon tulee ottaa huomioon tuoreen perheen toiveet, niin sama toimii toisinpäin. Jos ei halua olla se hössöttävä ja aina apuun rientävä isovanhempi, niin ei sellaista pidä vaatia. Toki tervehdin heitä kuten ketä muita tahansa tuttuja, mutta en ryhdy mihinkään lapsenlasten erityishuomioimiseen. En muutenkaan erityisesti reagoi lapsiin, miksi tekisin poikani lasten kanssa poikkeuksen?
Sulla on täysi oikeus olla haluamatta minkäänlaista suhdetta, mutta toi sun aiempi kuvaus suorastaan tihkuu katkeruutta, marttyyriyttä ja "miniän näpäyttämishalua" rivien välistä. Mikä ei oikein viittaa siihen, että olisit täysin sinut toimintasi kanssa.
Höpöhöpö, olet vain katkera siitä, että joku anoppi ei voisi vähempää välittää siitä, onko taaperollasi kuolakuplia vai ei. Minun ei tarvitse välittää siitä, onko lapsenlapsilla flunssa tai miniällä omaa aikaa, tuollaiset asiat eivät kosketa minua yhtään sen enempää kuin miniää koskettaa se, lähdenkö viikonloppuna Pariisiin vai en. En oleta poikani perheineen paapovan minua, kun olen vanhus, joten sitä on nyt turha nostaa tässä esille. En tunge itseäni pojan perheen elämään ja jostain syystä se saa sinut kauhistumaan: että anopinko ei tarvitsekaan elää siten kuin miniä vaatii! Ei tarvitse!
Luepas nyt toi aloitus. Se koskee anoppien esittämiä vaatimuksia ja anoppien tunkemista miniöiden elämään.
Kukaan ei todellakaan valita siitä että anoppi ei tunge eikä vaadi.
Lue itse viestiketju
Kukaan ei valita asiallisesta anopista. Ole asiallinen anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
En tajua ajatuksenjuoksuasi. MIKSI sinusta sinun olisi pitänyt jotenkin ”hoitaa asioita” miniän kanssa alunperinkään. Mitä asioita?
En tiedä tuosta toisesta anopista, mutta itsellä on ollut tällaiset soittotarpeet:
- miniän syntymäpäiväonnittelut
- kysymys siitä, pitääkö lapsi hakea päivähoidosta (sieltä tuli soitto, olin merkitty varahakijaksi, miniä ei lasta hakenut ja poika oli sairaalassa)
- kysymys siitä, missä autoni on (miniä oli sitä lainannut, auton piti olla työpaikan parkissa, ei ollut)
- soitto siitä, koska tule noutamaan lapsenlapsen, lupasi hakea klo 15 ja vielä klo 16 lapsenlapsi oli meillä (miniä ei ollut pojan kanssa, mutta soitin ensin pojalle, joka sanoi, että ei tiedä asiasta ja neuvoi soittamaan vaimolleen).
Ei tarvitse soittaa onnitteluja. Kaiken muun pystyy poikasi hoitamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Oppikirjaesimerkki marttyyri-mummosta. "Jos en saa toimia oman mieleni mukaan lastenlasten suhteen, niin sitten en tee mitään! En välitä, en huomaa! Joko minä päätän tai sitten en osallistu ollenkaan!" Miniäsi on varmasti vain huojentunut siitä että kaltaisesi ihminen pysyy kaukana hänen perheestään.
Miten niin marttyyri? Haluan elää omanlaistani elämää eikä siihen kuulu pojan perhe kovinkaan tiiviisti. Samalla tavalla kuin tuoreen mummon tulee ottaa huomioon tuoreen perheen toiveet, niin sama toimii toisinpäin. Jos ei halua olla se hössöttävä ja aina apuun rientävä isovanhempi, niin ei sellaista pidä vaatia. Toki tervehdin heitä kuten ketä muita tahansa tuttuja, mutta en ryhdy mihinkään lapsenlasten erityishuomioimiseen. En muutenkaan erityisesti reagoi lapsiin, miksi tekisin poikani lasten kanssa poikkeuksen?
Sulla on täysi oikeus olla haluamatta minkäänlaista suhdetta, mutta toi sun aiempi kuvaus suorastaan tihkuu katkeruutta, marttyyriyttä ja "miniän näpäyttämishalua" rivien välistä. Mikä ei oikein viittaa siihen, että olisit täysin sinut toimintasi kanssa.
Höpöhöpö, olet vain katkera siitä, että joku anoppi ei voisi vähempää välittää siitä, onko taaperollasi kuolakuplia vai ei. Minun ei tarvitse välittää siitä, onko lapsenlapsilla flunssa tai miniällä omaa aikaa, tuollaiset asiat eivät kosketa minua yhtään sen enempää kuin miniää koskettaa se, lähdenkö viikonloppuna Pariisiin vai en. En oleta poikani perheineen paapovan minua, kun olen vanhus, joten sitä on nyt turha nostaa tässä esille. En tunge itseäni pojan perheen elämään ja jostain syystä se saa sinut kauhistumaan: että anopinko ei tarvitsekaan elää siten kuin miniä vaatii! Ei tarvitse!
Luepas nyt toi aloitus. Se koskee anoppien esittämiä vaatimuksia ja anoppien tunkemista miniöiden elämään.
Kukaan ei todellakaan valita siitä että anoppi ei tunge eikä vaadi.
Lue itse viestiketju
Kukaan ei valita asiallisesta anopista. Ole asiallinen anoppi.
Mitä epäasiallista on siinä, ettei tuppaudu poikansa perheeseen ja suhtautuu heihin julkisestikin asiallisen etäisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
En tajua ajatuksenjuoksuasi. MIKSI sinusta sinun olisi pitänyt jotenkin ”hoitaa asioita” miniän kanssa alunperinkään. Mitä asioita?
En tiedä tuosta toisesta anopista, mutta itsellä on ollut tällaiset soittotarpeet:
- miniän syntymäpäiväonnittelut
- kysymys siitä, pitääkö lapsi hakea päivähoidosta (sieltä tuli soitto, olin merkitty varahakijaksi, miniä ei lasta hakenut ja poika oli sairaalassa)
- kysymys siitä, missä autoni on (miniä oli sitä lainannut, auton piti olla työpaikan parkissa, ei ollut)
- soitto siitä, koska tule noutamaan lapsenlapsen, lupasi hakea klo 15 ja vielä klo 16 lapsenlapsi oli meillä (miniä ei ollut pojan kanssa, mutta soitin ensin pojalle, joka sanoi, että ei tiedä asiasta ja neuvoi soittamaan vaimolleen).
Ei tarvitse soittaa onnitteluja. Kaiken muun pystyy poikasi hoitamaan.
Hyvä. Seuraavan kerran kun päivähoidosta soitetaan, että nyt ei ole lasta haettu eikä äiti vastaa puhelimeen, niin totean, että soittakaa pojalle, se on Lontoossa juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
En tajua ajatuksenjuoksuasi. MIKSI sinusta sinun olisi pitänyt jotenkin ”hoitaa asioita” miniän kanssa alunperinkään. Mitä asioita?
En tiedä tuosta toisesta anopista, mutta itsellä on ollut tällaiset soittotarpeet:
- miniän syntymäpäiväonnittelut
- kysymys siitä, pitääkö lapsi hakea päivähoidosta (sieltä tuli soitto, olin merkitty varahakijaksi, miniä ei lasta hakenut ja poika oli sairaalassa)
- kysymys siitä, missä autoni on (miniä oli sitä lainannut, auton piti olla työpaikan parkissa, ei ollut)
- soitto siitä, koska tule noutamaan lapsenlapsen, lupasi hakea klo 15 ja vielä klo 16 lapsenlapsi oli meillä (miniä ei ollut pojan kanssa, mutta soitin ensin pojalle, joka sanoi, että ei tiedä asiasta ja neuvoi soittamaan vaimolleen).
Ei tarvitse soittaa onnitteluja. Kaiken muun pystyy poikasi hoitamaan.
Hyvä. Seuraavan kerran kun päivähoidosta soitetaan, että nyt ei ole lasta haettu eikä äiti vastaa puhelimeen, niin totean, että soittakaa pojalle, se on Lontoossa juuri nyt.
Juuri niin. Koska se on isän asia hoitaa perheeseensä itselleen sijainen koska hän itse on poissa. Ei ole vaimon asia paikata miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Oppikirjaesimerkki marttyyri-mummosta. "Jos en saa toimia oman mieleni mukaan lastenlasten suhteen, niin sitten en tee mitään! En välitä, en huomaa! Joko minä päätän tai sitten en osallistu ollenkaan!" Miniäsi on varmasti vain huojentunut siitä että kaltaisesi ihminen pysyy kaukana hänen perheestään.
Miten niin marttyyri? Haluan elää omanlaistani elämää eikä siihen kuulu pojan perhe kovinkaan tiiviisti. Samalla tavalla kuin tuoreen mummon tulee ottaa huomioon tuoreen perheen toiveet, niin sama toimii toisinpäin. Jos ei halua olla se hössöttävä ja aina apuun rientävä isovanhempi, niin ei sellaista pidä vaatia. Toki tervehdin heitä kuten ketä muita tahansa tuttuja, mutta en ryhdy mihinkään lapsenlasten erityishuomioimiseen. En muutenkaan erityisesti reagoi lapsiin, miksi tekisin poikani lasten kanssa poikkeuksen?
Sulla on täysi oikeus olla haluamatta minkäänlaista suhdetta, mutta toi sun aiempi kuvaus suorastaan tihkuu katkeruutta, marttyyriyttä ja "miniän näpäyttämishalua" rivien välistä. Mikä ei oikein viittaa siihen, että olisit täysin sinut toimintasi kanssa.
Höpöhöpö, olet vain katkera siitä, että joku anoppi ei voisi vähempää välittää siitä, onko taaperollasi kuolakuplia vai ei. Minun ei tarvitse välittää siitä, onko lapsenlapsilla flunssa tai miniällä omaa aikaa, tuollaiset asiat eivät kosketa minua yhtään sen enempää kuin miniää koskettaa se, lähdenkö viikonloppuna Pariisiin vai en. En oleta poikani perheineen paapovan minua, kun olen vanhus, joten sitä on nyt turha nostaa tässä esille. En tunge itseäni pojan perheen elämään ja jostain syystä se saa sinut kauhistumaan: että anopinko ei tarvitsekaan elää siten kuin miniä vaatii! Ei tarvitse!
Luepas nyt toi aloitus. Se koskee anoppien esittämiä vaatimuksia ja anoppien tunkemista miniöiden elämään.
Kukaan ei todellakaan valita siitä että anoppi ei tunge eikä vaadi.
Lue itse viestiketju
Kukaan ei valita asiallisesta anopista. Ole asiallinen anoppi.
Mitä epäasiallista on siinä, ettei tuppaudu poikansa perheeseen ja suhtautuu heihin julkisestikin asiallisen etäisesti?
Ei mitään. Sen sijaan se on epäasiallista, että siitä saa itselleen tuollaisen marttyyrikylvyn aikaiseksi.
Aikoinaan oma anoppini tuppautui meille pieneen kaksioon asumaan, kun tulin laitokselta vauvan kanssa kotiin. Hän halusi koko ajan pitää vauvaa sylissä ja hoitaa sitä, minun piti sitten tehdä ruoat ja huushollaus kun anoppi keskittyi vastasyntyneeseen. Kun imetin, anoppi oli tihrustamassa muutaman sentin päästä tissistäni, meneekö toimitus oikein. Vaikka tästä on kulunut vuosikymmeniä, ja olen saanut anopilleni laitettua rajat, niin elävästi muistan vieläkin, kun kuorin keittiössä perunoita uupuneena hormonimyrskyssä (koska anoppi halusi perunaruokaa) ja itkin. Anoppi heijasi vauvaa sohvalla ja tuoksutteli sen hiuksia.
Olin ajatellut, että anoppi on ihan ok tyyppi, mutta sen jälkeen aloin katselemaan häntä ihan uusin silmin. Jumalattoman itsekäs tyyppi, joka elää omassa pikku kuplassaan eikä aidosti ole kiinnostunut toisista ihmisistä lainkaan. Vaavikin sai sitten jäädä, kun anopin muut lapset alkoivat saamaan lapsia. Vuosikausiin lapsellani ja anopillani ei ole ollut minkäänlaista suhdetta. Helpompi näin kuin toisessa äärimmäisyydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Kysyit neuvoja, tässäpä niitä sinulle:
-hoida asiat poikasi kautta
-älä soita miniälle, jos on asiaa heille niin soita pojallesi, joka kyllä puhuu asian sitten vaimonsa kanssa
-miniän synttärinä riittää onnittelutekstari, ei onnitteluita ollenkaan tai onnittelun välittäminen poikasi kautta
-tule käymään vain kun poikasi on kotona
-kysy aina pojaltasi, että onko heille ok että tulet silloin ja silloin käymään
-ole miniää kohtaan ystävällisen kohtelias ja aika neutraali, kuin hän olisi esim. työkaveri
-älä odota että miniäsi soittelee sinulle, jos hänellä on asiaa niin hän kyllä viestittää sen sinulle poikasi kautta
Totuus on tarua ihmeellisempää, tämä ketjuhan on täynnä tarinoita aivan seinähulluista anopeista. Enpä rehellisesti sanottuna uskonut tuollaisia ihmisiä oikeasti olevan olemassakaan, luulin vain urbaanilegendoiksi. Ihme että toisen ihmisen rajojen kunnioittaminen on joillekin niin vaikeaa varsinkin niinkin herkässä tilanteessa kuin siinä että vauva on vasta syntynyt perheeseen. Ihmishirviöitä nämä tuppautuja-anopit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh. Voi olla, että anoppisi vain yrittää (aivan liikaa) auttaa sinua toipumaan synnytyksestäsi osallistumalla. Oli taustalla hyvät tai huonot aikeet, menee käytös reilusti yli normaalin ja asiasta pitäisi keskustella painokkaasti. Toisen vastaajan extreme anoppihan rikkoi jo kotirauhaa, kun ei antanut olla kotona häiriköimättä ja tuli kutsumatta sisälle. Jos ei muuten mene jakeluun niin fyysinen etäisyydenotto voi auttaa. Onko sinulla tuttuja tai sukulaisia kauempana, joille voisit mennä kylään? Tai onko varaa vaikka vuokrata mökki jostain kauempaa viikoksi tai kahdeksi? Todella kurjaa, jos ei saa pienen vauvan kanssa hengähtää ja pesiä rauhassa.
Auttaisiko selvien osallistumisrajojen määrittäminen ja tehtävien antaminen anopille, että saisi kokea olevansa tärkeä? Esim. "Vauva nukahtaa vain liikkuviin vaunuihin. Voisitkohan tulla pari kertaa viikossa lenkittämään, että saisin rauhassa siivota kotia/ottaa päikkärit yövalvomisten jäljiltä." Tai "Meillä olisi tarve löytää hyviä sormiruokareseptejä, että voisi laittaa laadukasta ruokaa vauvalle, kun aloittaa kiinteät. Voisitkohan selvitellä asiaa ja vaikka testailla reseptejä?"
Vastasynnyttäneen äidin ei kuulu lähteä vauvan kanssa karkuun kotoa vain siksi, että haluaa toipua rauhassa ja tutustua miehen kanssa uuteen perheenjäseneen.
Pakko kysyä aavistuksen aiheen vierestä, että minkälaisissa sairaaloissa te oikein olette synnyttäneet??
Ei ainakaan Seinäjoella osastolle päästetty äitiä ja vauvaa katsomaan ketään muita kuin vauvan isä, ja mahdolliset sisarukset!
Ja kuulin osastolla ollessani, että miehenkin vierailut olisi hyvä rajoittaa siihen viralliseen vierailuaikaan, varsinkin jos et ole yksin huoneessasi vaan huoneessa on se toinenkin äiti vauvansa kanssa toipumassa, niin ei välttämättä tykkää jos toisen aviomies siinä ramppaa päivät pitkät.
Mun mies kävi kyllä vierailuaikojen ulkopuolellakin, mutta varmistin huonekaverilta että asia oli ok. Mulla oli vaikea synnytys, ja lisäksi nälkä koska sain liian vähän ruokaa (selvisi parin päivän päästä, oli unohdettu merkata jossain että synnytin jo, ja ruoka-annokset oli jääneet liian pieniksi sen takia...) joten mies toi mulle kaikkea syötävää käydessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä näitä aloituksia. Eikö aikuisella ihmisellä ole itsellään kykyä ja oikeutta päättää, kenet päästää kotiinsa tai kenen puheluihin vastaa? Yksinkertaisesti et suostu tuohon touhuun ja asetat rajat anopin toiminnalle! Se on sinun kotisi, sinun lapsesi, sinä päätät hyvänen aika!
Ja jos mies on noin vässykkä ettei osaa pitää sinun puolia asiassa, suosittelen kunnon juttutuokiota ihan vakavalla naamalla. Teet hänelle selväksi, että vaikka kyseessä on hänen äitinsä, on hän teidän lapsenne isä, sinun miehesi ja pitää asiassa tiukan linjan ja on ennen kaikkea sinun puolella ja tukena tuossa. Anoppi varmasti saa nähdä vauvaa mutta ei voi määrätä miten te elämänne järjestätte.
Vierailija kirjoitti:
Mun anopilla meni kanssa överiksi suhtautuminen vauvan pissaan jne. Vaihtoi vaippaa pojallemme anoppilassa, 4kk poika lirautti pissaa viltille jonka päällä makasi. Anoppi siirsi pissatahraisen viltin sohvan selkänojan päälle kun ehdotin että vien sen pyykkikoriin. "Ei haittaa mummon rakkaan pissa!" Tuntui että halusi näyttää miten hän rakastaa poikaamme erityisellä tasolla, enemmän kuin me vanhemmat. Suukotteli vauvan paljaita pakaroita ja lässytti kuinka ihana pikku pylly, mummon kakka-pylly... Siinä kohtaa vaihdoimme miehen kanssa pitkän katseen. Vauva ei ole päässyt mummolleen hoitoon koska suhtautuminen on pakkomielteistä ja kärttää nimenomaan kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa. Ja mun mielestä tuo pyllyn pussailu ei ole lainkaan söpöä höpsähtämistä vaan rikkoo vauvan oikeutta omiin intiimialueisiinsa. Vaipan sisällä olevaa aluetta ei mun mielestä ole asiallista lääppiä saati suukotella. (Eri asia on vaikka tyynnyttelevä kevyt taputtelu pyllylle, tiiätte mitä tarkoitan!)
Meillä oli kanssa anopilla ihan ihmeellinen suhtautuminen pissaan. ei haittaa, vaikka lapsi pissasi suoraan valokatkaisijaan (hoitopöydällä maatessaan) jne. No, toisaalta ei tuo hirveästi hämmenny, vaikka kotonansa koira kastelee maton. Pahimmat imeytetään johonkin rättiin, ja loppupäivä karjutaan kaikille paikalla olijoille, että varovat lätäkköä.
Kakkavaipat taas heitti lattialle. Jos oli heittänyt roskiin, niin vaippa oli ihan varmasti rullaamatta kiinni ja kakkapuoli ylöspäin, ja roiskeista päätellen oli vähän voimaakin käytetty. Samoin lavuaari oli usein täynnä kakkaa, ihan selkeästi tahallaan levitetty. Kiusa se on pienikin kiusa. Kun huomautin asiasta, suuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Oppikirjaesimerkki marttyyri-mummosta. "Jos en saa toimia oman mieleni mukaan lastenlasten suhteen, niin sitten en tee mitään! En välitä, en huomaa! Joko minä päätän tai sitten en osallistu ollenkaan!" Miniäsi on varmasti vain huojentunut siitä että kaltaisesi ihminen pysyy kaukana hänen perheestään.
Miten niin marttyyri? Haluan elää omanlaistani elämää eikä siihen kuulu pojan perhe kovinkaan tiiviisti. Samalla tavalla kuin tuoreen mummon tulee ottaa huomioon tuoreen perheen toiveet, niin sama toimii toisinpäin. Jos ei halua olla se hössöttävä ja aina apuun rientävä isovanhempi, niin ei sellaista pidä vaatia. Toki tervehdin heitä kuten ketä muita tahansa tuttuja, mutta en ryhdy mihinkään lapsenlasten erityishuomioimiseen. En muutenkaan erityisesti reagoi lapsiin, miksi tekisin poikani lasten kanssa poikkeuksen?
Sulla on täysi oikeus olla haluamatta minkäänlaista suhdetta, mutta toi sun aiempi kuvaus suorastaan tihkuu katkeruutta, marttyyriyttä ja "miniän näpäyttämishalua" rivien välistä. Mikä ei oikein viittaa siihen, että olisit täysin sinut toimintasi kanssa.
Höpöhöpö, olet vain katkera siitä, että joku anoppi ei voisi vähempää välittää siitä, onko taaperollasi kuolakuplia vai ei. Minun ei tarvitse välittää siitä, onko lapsenlapsilla flunssa tai miniällä omaa aikaa, tuollaiset asiat eivät kosketa minua yhtään sen enempää kuin miniää koskettaa se, lähdenkö viikonloppuna Pariisiin vai en. En oleta poikani perheineen paapovan minua, kun olen vanhus, joten sitä on nyt turha nostaa tässä esille. En tunge itseäni pojan perheen elämään ja jostain syystä se saa sinut kauhistumaan: että anopinko ei tarvitsekaan elää siten kuin miniä vaatii! Ei tarvitse!
Höpöhöpö-palstahullu taas asialla. Jäätävää argumentointia jälleen.
Vedä rajat.
Sano miehelle että saa valita sinut ja vauvan TAI äitinsä.
Jos mammanpoika ei saa äidilleen rajoja, sinä lähdet käärön kanssa salaiseen osoitteeseen. Etkä anna yhtään periksi.
Aivan kuin oma ex-anoppi. Kontrollointi ja rajattomuus oli hänestä huolenpitoa,huusi ja raivosi jos asioista oli eri mieltä. Myös hän oli tulossa synnytykseen, joka kiellettiin. Loukkaantui tästä pitkäksi aikaa ja piikitteli. Myös tämä määrä kuinka usein piti vauvaa nähdä. Kellonajoilla ei ollut väliä. Joskus myöhään illalla saattoi olla tulossa. Ei ymmärtänyt miksi ei käynyt. Huomautteli kodista, kasvatuksesta ihan kaikesta mahdollisesta. Lopulta lakkasin itse vastaamasta hänen puheluihinsa ja käynnit rajattiin. Tosin ongelmia oli tämänkin jälkeen. Mies yritti miellyttää välissä kaikkia ja meni välillä mukaan anopin touhuihin. Lopulta omalta osaltani nostin kädet ilmaan, kun minulle keksittiin mielenterveysongelmia sekä täysin terveelle lapselle kehityshäiriö ja meinasivat tosissaan varata lääkärin jne. Parisuhde ei siitä elpynyt koskaan. Eikä välit miehen äitiin.
Vierailija kirjoitti:
Vedä rajat.
Sano miehelle että saa valita sinut ja vauvan TAI äitinsä.
Jos mammanpoika ei saa äidilleen rajoja, sinä lähdet käärön kanssa salaiseen osoitteeseen. Etkä anna yhtään periksi.
Entä jos mies muistuttaa, että hän on isä ja isällä on oikeutensa. Sitten voi aloittaa pitkän oikeusprosessin, jonka aikana isä ei maksa euroakaan elareita ja osoittaa, että äidistä ei ole äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Tämä "mummo" taitaa olla se, jolla on kaksi adoptiolasta, eli ei ole oikein äidinrakkaus eikä isoäidinrakkaus päässyt syttymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vedä rajat.
Sano miehelle että saa valita sinut ja vauvan TAI äitinsä.
Jos mammanpoika ei saa äidilleen rajoja, sinä lähdet käärön kanssa salaiseen osoitteeseen. Etkä anna yhtään periksi.Entä jos mies muistuttaa, että hän on isä ja isällä on oikeutensa. Sitten voi aloittaa pitkän oikeusprosessin, jonka aikana isä ei maksa euroakaan elareita ja osoittaa, että äidistä ei ole äidiksi.
No mitä sitten? Ei se isä silti lasta saa.
Lue itse viestiketju