Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tekee minut hulluksi (Koskee esikoistani)
Ärsyyntynyt
03.04.2019 |
Anoppi tekee minut ihan hulluksi. Sain esikoiseni kolme kuukautta sitten. Lapseni on anopin ensimmäinen lapsenlapsi.
Anoppi on siis ollut lapsesta omistushaluinen heti syntymästä lähtien. Olisi halunnut tulla mukaan synnytykseenkin jotta olisi saannut vauvan heti ensimmäisenä syliin. Sain pitää miehelleni aikamoisen puhuttelun siitä, kuinka minä en halua häntä saliin. Heti seuraavana aamuna synnytyksestä hän oli tietenkin haukkana paikalla ja kävi kaikki sairaalassaolopäivät luonamme. Kun pääsimme sairaalasta pois, oli anoppi meillä ja kotiin tullessani vei haukkana vauvan sylistäninja passitti minut nukkumaan.
Olisin halunnut pesiä vauvan kanssa ihan rauhassa enkä häntä sinne hääräämään.
Ajattelin, että hän rauhottuisi ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta ei.
Hänen on ”saatava nähdä” lasta ainakin 3 kertaa viikossa. Videopuhelu on pakko soittaa kerran päivässä että näkee pojan eikä missaa mitään.
Hän myös kertoo katsovansa pojan kuvaa joka ilta ja pussaa hänelle hyvää yötä jne.
Se miten hän lässyttää ja puhuu pojasta esim ”Hänen virtsansa on kultaa” jne saa minut oikeasti voimaan pahoin. En jaksa häntä ollenkaan enää ja minun mielestäni touhu menee jo överiksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä.
Mikä neuvoksi? Onko teistä tämä ihan normaalia?
Kommentit (393)
Minun anoppini taas ilmoitti hyvissä ajoin että hän on lapsensa hoitanut, eli apua oli turha pyytää. Kuitenkin hänen luonaan maalla oli syytä vierailla yhtä tiheään kuin ennenkin talon töitä tekemässä, siinä lapsenhoidon ohessa. Olihan niillä muksuilla kiva kehuskella kylillä, kun niitä piti raahata kaikenmaailman kissanristiäisiin, kunhan minä pidin niistä huolen. Lasten isää ei siellä(kään) sopinut häiritä.
Että voisi se mennä niinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini taas ilmoitti hyvissä ajoin että hän on lapsensa hoitanut, eli apua oli turha pyytää. Kuitenkin hänen luonaan maalla oli syytä vierailla yhtä tiheään kuin ennenkin talon töitä tekemässä, siinä lapsenhoidon ohessa. Olihan niillä muksuilla kiva kehuskella kylillä, kun niitä piti raahata kaikenmaailman kissanristiäisiin, kunhan minä pidin niistä huolen. Lasten isää ei siellä(kään) sopinut häiritä.
Että voisi se mennä niinkin.
Meiltä myös halutaan ilmainen työpanos ja rahaa. Ja silti solvataan
Vierailija kirjoitti:
Kamppaat sen eteisen matolle vedät housut alas ja painat kookkaalla strap-onilla kakkoseen.Veikkaan ettei tule ihan hetkeen kylään.(niin ja ilman liukastetta).
Tässä Marjatta-mummi kyselee, mikä on strap-on? Tietää sitten, miten pitää toimia.
Nyt lopetan tämän palstan lukemisen. On järkyttävää kuinka vaikeaa ihmisten on tulla toimeen keskenään. Itse olen anoppi ja minulla on onneksi kaksi aivan upeaa ja ihanaa miniää! Pidän heistä todella paljon! Myös oma anoppini oli oiva ihminen. Olenpa onnekas. Toivon teille kaikille, niin anopeille kuin miniöille hyvää ja että elämänne muuttuu vähemmän stressaavaksi ja vähemmän itsekkääksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt lopetan tämän palstan lukemisen. On järkyttävää kuinka vaikeaa ihmisten on tulla toimeen keskenään. Itse olen anoppi ja minulla on onneksi kaksi aivan upeaa ja ihanaa miniää! Pidän heistä todella paljon! Myös oma anoppini oli oiva ihminen. Olenpa onnekas. Toivon teille kaikille, niin anopeille kuin miniöille hyvää ja että elämänne muuttuu vähemmän stressaavaksi ja vähemmän itsekkääksi.
Mikä sua nyt tässä niin järkyttää? Se että on olemassa häiriintyneitä ihmisiä, jotka luulevat voivansa päättää lapsenlapsistaan yli näiden vanhempien? Onko se todella niin suuri ihmetyksen aihe elämää nähneelle vanhemmalle naiselle? Vai sekö, että on miniöitä, jotka eivät suostu siihen?
Minulla on tuollainen rajoja rikkova anoppi. Tultiin ennen lapsia hyvin toimeen ja tullaan nykyään vieläkin.
Tämä kuulostaa provolta, trollilta ja ilkeältä mutta olen huomannut, että kun anopilta alkaa mennä yli niin häneen tehoaa sama kuin koiriimme. Napakka, yksi sanainen kielto. Jotenkin anoppi havahtuu siihen mitä on tekemässä ja lopettaa.
Kun hän yrittää ottaa lasta sylistäni, ärähdän "IRTI!".
Jos tulee kutsumatta sisään "ULOS!".
Jos hän alkaa loukkaavasti paasata jostain sanon matalalla äänellä "Riittää". Ja niin edelleen.
Tuo nyt kuulostaa siltä että kotimme on hullujenhuone ja minä joku anoppia rääkkäävä Justiina, mutta olen huomannut, että tuo lopettaa tilanteet yhteen sanaan. Ei tarvitse mehustella raivoissaan ja kasata kiukkuaan, vaan tuon jälkeen jatketaan normaalisti. Ja kuten koirienkin kanssa, kun ei-toivottu käytös loppuu, niin loppuu vihanpitokin siihen pisteeseen. Ja kuten koiriinkin, niin tuo on kyllä toiminut anoppiin.
Ja ennen kuin joku tästä hermostuu, niin sanon vain että pidän kyllä anopistani, hänelle ei vain kukaan ole koskaan asettanut rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuollainen rajoja rikkova anoppi. Tultiin ennen lapsia hyvin toimeen ja tullaan nykyään vieläkin.
Tämä kuulostaa provolta, trollilta ja ilkeältä mutta olen huomannut, että kun anopilta alkaa mennä yli niin häneen tehoaa sama kuin koiriimme. Napakka, yksi sanainen kielto. Jotenkin anoppi havahtuu siihen mitä on tekemässä ja lopettaa.
Kun hän yrittää ottaa lasta sylistäni, ärähdän "IRTI!".
Jos tulee kutsumatta sisään "ULOS!".
Jos hän alkaa loukkaavasti paasata jostain sanon matalalla äänellä "Riittää". Ja niin edelleen.
Tuo nyt kuulostaa siltä että kotimme on hullujenhuone ja minä joku anoppia rääkkäävä Justiina, mutta olen huomannut, että tuo lopettaa tilanteet yhteen sanaan. Ei tarvitse mehustella raivoissaan ja kasata kiukkuaan, vaan tuon jälkeen jatketaan normaalisti. Ja kuten koirienkin kanssa, kun ei-toivottu käytös loppuu, niin loppuu vihanpitokin siihen pisteeseen. Ja kuten koiriinkin, niin tuo on kyllä toiminut anoppiin.
Ja ennen kuin joku tästä hermostuu, niin sanon vain että pidän kyllä anopistani, hänelle ei vain kukaan ole koskaan asettanut rajoja.
Apua :'D
Saako anoppi herkun jos käyttäytyy hyvin?
"Hänen virtsansa on kultaa"
ei hemmetti =)=)=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoin pari sivua taaksepäin anopistani, ja tuli vielä yksi juttu mieleen. Olen sanonut hänelle että tupakalle haisevaan syliin en mielellään lastani anna, mutta siitä huolimatta käy aina vierailuilla tupakalla vähintään tunnin välein. Siksikään en anna hänen pitää vauvaani kovin paljoa sylissä, koska se tupakan lemu on ihan karmea ja pienen vauvan ei sitä myrkkyä tarvitse haistaa. Sitten kun otan lapseni takaisin alkaa se krokotiilin kyyneleiden vuodatus ja seuraa minua kädet ojossa että annan vauvan hänelle takaisin.
Minut on kasvatettu kohteliaaksi ja ystävälliseksi mutta hermot on välillä ihan tosi kireällä anopin kanssa. Onneksi asuu siellä kaukana. Anoppi ei ole väleissä omien tyttäriensä kanssa enkä yhtään ihmettele, miksi.
Olen mummo ja kyllä minäkin ihan hullaannuin ensimmäiseen lapsenlapseeni ja niihin kahteen seuravaankin. Mutta en tuollaista höyrähtämistä sentään kokenut. Enkä ole tunkeutunut nuoren parin kotiin hillumaan. Jos joku ei siellä minun silmää miellyttänyt, niin sen olen pitänyt omana tietonani.
Lapsenlapset on saaneet tulla mun luokse vaikka kuinka usein. Ehkä jonkun mielestä olen hoitanut niitä liikaakin, mutta sepä on mun asiani. Ei ole lapset siitä pilalle menneet, että on saaneet paljon mummon rakkautta. Niillä on vielä toinenkin mummo ja siellä ovat myös olleet paljon hoidossa. Musta se on rikkaus, että lapsella on läheiset isovanhemmat.
Kun näitä lukee, tuntuu kuin olisi joku ihme poikkeus, mutta kai se on vaan niin, että tänne kirjoittaa nyt enemmän ne, joilla on hankaluuksia anoppien ja mummojen kanssa.
Yhdellä ystävälläni oli aika omituinen anoppi, niitä hänen juttujaan anopista kuunteli ihan ihmeissään ja välillä sai nauraa olan takaa. Mutta se oli sellainen hyvin originelli tapaus, saattoi keksiä mitä vaan. Mummo kuin mummo, kyllä siitä lapset kuulemma kovasti tykkäsi kuitenkin.
En tiedä mitä sanoa, kai se vaan on tuollaiselle ihan hirmu anopille vaan rajat laitettava, ei sitä nyt lapseen hullaantuminenkaan mitä tahansa saa sisältää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kuule nyt ihan vaan pitää hyvät välit siihen anoppiisi. Sitten kun teille miehesi kanssa ero koittaa nii tulet vielä satoja kertoja toivomaan että sinulla ja lapsellasi olisi aidosti rakastavat isovanhemmat jotka oikeasti haluavat jopa ottaa lapsen luokseen ja viedä häntä paikkoihin jne. Kuinka itsekästä että omit vauvan kokonaan itsellesi vaikka lapsella olisi joku verisukulainen joka rakastaa ja tahtoo luoda oikean läheisen suhteen sinun lapseesi. Olet mielestäni kiittämätön ja ajattelet nyt vain itseäsi. Ei se mummo sinun lastasi kuitenkaan kaappaamassa ole ja osaat kyllä sanoa kun joku tapaamisajankohta ei sovi. Vai eikö sovi koskaan?
Lapset tarvitsevat muitakin läheisiä kuin vain äidin. Moni muu olisi kiitollinen asemassasi. Kuinka itsekäs oikein voit olla???
Tämän tyyppisestä kommentoinnista kyllä huomaa missä se ongelma pohjimmiltaan on. Miten se miehen puolisten isovanhempien pitäisi millään tavalla kuuluakaan ex-vaimolle? Mies hoitaa omien vanhempiensa suhteen lapsenlapsiin ensisijaisesti myös silloin, kun on aviossa vaimonsa kanssa ja etenkin eron jälkeen ex-anoppilalla ei ole osaa entisen puolison elämässä. Hyvä kun lapsen isän kanssa on (sehän ei ole mikään itsestään selvyys, että välit syystä tai toisesta on asialliset) Täälläkin moni on puhunut siihen sävyyn, että naisen on suostuttava ja joustettava ja pitää välejä siihen anoppiin ja jopa loukkaannuttu, kun hän on OMAAN ÄITIINSÄ kuitenkin yhteydessä.
Tässä se avain on kun ei täydy. Itsestään selvää on, että naisen oma äiti on tärkeä ja hänelle ollaan itse yhteydessä vauvasta ja sen kuulumisista. Minusta sekin on luonnollista ja ihan oikein, että lapsen ollessa vastasyntynyt naisen omalla äidillä on suurempi rooli, kuin anopilla eikä siitä pitäisi potea syyllisyyttä. Ihan sen vuoksi, että alussa nainen on oikeasti fyysisestikin vauvassa ihan eri tavalla kiinni, kuin kukaan muu ja se läheisyys imetyksineen voi olla hyvinkin intiimiä. Totta kai sellaiseen tilanteeseen haluaa apua sellaiselta henkilöltä, joka on itselle läheinen ja johon voi luottaa. Voi se olla siskokin tai kuka tahansa, mutta kyllä se itse pitää saada päättää, eikä alistua siihen että joku ei-läheinen tulee naama tissiin kiinni tuijottamaan.
Anoppi saa tietysti olla mukana, mutta sehän on hänen oma_poikansa kenen kautta vauva ensisijaisesti tutustuu isovanhempaansa. Eli poika käy itse vaikka näyttämässä sitä vauvaa, ei niin että tuppaudutaan naisen reviirille. Naisen vanhemmat taas tietysti naisen kautta. Niin kauan, kun vauva on lähinnä naista hän saa siitä suurimman päätösvastuunkin itselleen. Ihmeellistä ettei tällaista joku käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se niin on että lapsen kasvatukseen tarvitaan vähän enemmän kuin yksi tai kaksi ihmistä. Joissakin tapauksissa koko kylä.
Tulet sen vielä oppimaan.
Älä tee sitä virhettä että katkot nyt kaikkien välit.
Lasta kasvattaa vanhemmat, asialliset sukulaiset, kummit, päivähoito, koulu, iltis, harrastukset, kaverit, kaverien vanhemmat ja sukulaiset.
Se että sulkee pois mt-ongelmaisen mummon on vain fiksua.
Eikä tuon ikäistä vauvaa vielä mitään kasvateta. Sen aika tulee myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi hurahti mummiuteen ihan liikaa kun esikoinen oli tulossa. Alkoi suunnittelemaan muuttoa meidän asuinpaikkakunnalle jopa. Olisi jättänyt oman alaikäisen poikansa miehensä luokse ja hankkinut työpaikan sisällä siirron. Luojan kiitos saatiin toppuuteltua...
Vauvan ekana vuotena yritti kaikin keinoin vaikuttaa meidän perheemme tekemisiin ja valintoihin. Oli myös todella mustasukkainen minun puolen isovanhemmille ja sukulaisille. Meinasi minun ja mieheni parisuhde kärsiä tästä touhusta tosi pahasti. Lopulta mieskin tajusi äitinsä menevän liian pitkälle ja alkoi laittamaan hänelle vastaan. Anoppi tietysti suuttui tästä verisesti.
Enää ei olla käytännössä yhtään hänen kanssaan tekemisissä. Kauhulla odotan ottaako hän yhteyttä nyt kun on toinen lapsi meille tulossa..
En koe esikoisen jääneen mistään paitsi kun toinen isoäiti puuttuu elämästä. Kyllä niitä vanhempia, rakastavia ja turvallisia, sukulaisia hänen elämässään riittää ilman yhtä biologista isoäitiäkin.
Milä helvetti teitä vaivaa? Miks pitää oman rakkaan miehen äitiä vihata niin paljon? Tyypillisiä suomalaisia vihaajia. Törkeetä! Eikö se oo mukavaa ja kilttiä soittaa ja onnitella syntymäpäivänä esimerkiks? Se on ihan normaalia. Ei helvetti teitä :D Pitäis elää ku tuntemattomat vaikka ollaan samaa perhettä eikä saa puhua eikä mitään. Ootte sairaita.
Vierailija kirjoitti:
Milä helvetti teitä vaivaa? Miks pitää oman rakkaan miehen äitiä vihata niin paljon? Tyypillisiä suomalaisia vihaajia. Törkeetä! Eikö se oo mukavaa ja kilttiä soittaa ja onnitella syntymäpäivänä esimerkiks? Se on ihan normaalia. Ei helvetti teitä :D Pitäis elää ku tuntemattomat vaikka ollaan samaa perhettä eikä saa puhua eikä mitään. Ootte sairaita.
Mut se on ok että miehen äiti tekee invaasion toisen kotiin kuin Stalinhitler?
Anoppi on sukulainen. Ei perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se oo mukavaa ja kilttiä soittaa ja onnitella syntymäpäivänä esimerkiks? Se on ihan normaalia.
Ohiksena. En tajua syntymäpäiväonnittelupuheluja. Kortti tai tekstari riittää, enkä erityisesti kaipaa niitäkään. Lapsia ja ehkä ikäihmisiäkin on kohteliasta muistaa, mutta aikuinen vähät välittää synttäreistään.
Ehkä muutama poikkeus:
1) Omat vanhemmat. Ei haittaisi, jos eivät soittaisi, mutta ymmärrän että hössöttävät aikuisenkin lapsen merkkipäiviä.
2) Niille, jotka harvoin pitävät yhteyttä, syntymäpäivä on hyvä tekosyy soittaa ilman varsinaista asiaa.
3) Pyöreät vuodet on tapana huomioida, olkoon niin.
Minun anoppini halusi esikoistamme odottaessamme ostaa pinnasängyn vauvalle, ihan omasta aloitteestaan. Kun näytimme anopille kuvaa pinnasängystä, josta olimme haaveilleet, hän sanoi "tuo ei vaan ole nätti". Ostimme sen itse.
Vauvan synnyttyä tapahtui tuota, että kylään mennessämme ryntäsi eteiseen kaivamaan vauvan turvakaukalosta ja jossain vaiheessa yrittäessäni saada nälkäistä vauvaani takaisin, sain suorastaan repiä hänet anopin sylistä.
Ristiäisissä alkoi komennella, miten tarjoiltavien ruokien pitäisi olla esillä, vaikka olin itse miettinyt tarkkaan, miten haluaisin niiden olevan. Mies ja appiukko alkoi siirtelemään niitä anopin toiveiden mukaisesti ja minä tirautin pari kyyneltä. Olen edelleen katkera ensimmäisen lapseni ristiäisten kulusta ja on keskusteltu miehen kanssa jokusen kerran tapahtuneesta.
Oman koulutukseni ja työkokemukseni puolesta tuntuu, että tiedän lasten kasvatuksesta ja etenkin nykyisistä suosituksista paljon enemmän jo ennen omien lasten saamista kuin anoppini. Silti hän on aina tarjoilemassa vanhentuneita ohjeitaan. Pitäisi varmaan koittaa joskus ohjeistaa vanhaa kokkia ruoanlaitossa.
Minun gyneni sanoi, että hänellä on potilaina 80-vuotiaita, jotka vielä joutuvat syömään hormoneja vaikeisiin vaihdevuosivaivoihin. On se mahdollista. Minulla on 64-vuotiaana vielä täysi hormonikorvaushoito päällä ja gyneni mukaan on todennäköistä, että syön kuolemaani asti hormoneja. Harvinaista, mutta mahdollista.