Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi tekee minut hulluksi (Koskee esikoistani)
Ärsyyntynyt
03.04.2019 |
Anoppi tekee minut ihan hulluksi. Sain esikoiseni kolme kuukautta sitten. Lapseni on anopin ensimmäinen lapsenlapsi.
Anoppi on siis ollut lapsesta omistushaluinen heti syntymästä lähtien. Olisi halunnut tulla mukaan synnytykseenkin jotta olisi saannut vauvan heti ensimmäisenä syliin. Sain pitää miehelleni aikamoisen puhuttelun siitä, kuinka minä en halua häntä saliin. Heti seuraavana aamuna synnytyksestä hän oli tietenkin haukkana paikalla ja kävi kaikki sairaalassaolopäivät luonamme. Kun pääsimme sairaalasta pois, oli anoppi meillä ja kotiin tullessani vei haukkana vauvan sylistäninja passitti minut nukkumaan.
Olisin halunnut pesiä vauvan kanssa ihan rauhassa enkä häntä sinne hääräämään.
Ajattelin, että hän rauhottuisi ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta ei.
Hänen on ”saatava nähdä” lasta ainakin 3 kertaa viikossa. Videopuhelu on pakko soittaa kerran päivässä että näkee pojan eikä missaa mitään.
Hän myös kertoo katsovansa pojan kuvaa joka ilta ja pussaa hänelle hyvää yötä jne.
Se miten hän lässyttää ja puhuu pojasta esim ”Hänen virtsansa on kultaa” jne saa minut oikeasti voimaan pahoin. En jaksa häntä ollenkaan enää ja minun mielestäni touhu menee jo överiksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä.
Mikä neuvoksi? Onko teistä tämä ihan normaalia?
Kommentit (393)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi teitä itsekkäitä nuoria naisia.
Anopilla on tietenkin halu nähdä omia lapsenlapsiaan, ja on lapsen etu että suhteestä muodostuu lämmin. Olkaa ystävällisiä, suku on suuri aarre.
-tarvitaan kokonainen kylä kasvattamaan lapsi, ja isovanhemmat on vanhemmista seuraavat
Tällaisissa kommenteissa unohtuu se, että näissä tilanteissa joissa yksi isovanhempi tuppautuu perheeseen, se isovanhempi ei antaisi lapsen muodostaa kunnolla suhdetta edes omiin vanhempiinsa eikä taatusti ainakaan muihin isovanhempiin.
On lapsen etu, että sillä on hyvä suhde ensisijaisesti vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja toissijaisesti sitten kummeihin, mummeihin ja muihin sukulaisiin ja ystäviin.
Samaa mieltä. Siksi minusta lasten ei pidä olla erossa vanhemmista ennen 1v ikää ja senkin jälkeen vain vanhempien työssäkäynnin vuoksi päivähoidossa. Vanhemman pitää omistautua lapselle ja ymmärtää, että sitä ensisijaista suhdetta täytyy ylläpitää olemalla yhdessä eikä erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.
Ai viddu, toivottavasti yksikään mun pojista ei ota puolisokseen tältä palstalta tuttuja paskantärkeitä miniöitä. Mutta jos ottaa, niin sillehän ei mitään voi.
Mulla olisi paljon rakkautta ja huomiota tarjota pienille lapsille, mutta en ikinä ala pomppia miniöiden pillin mukaan. SIinähän hoitavat sitten itse kersansa ja luovat sitä pyhää vanhemmuuden sidettä, onneksi maailmassa riittää lapsia joille kelpaa hyvä, itsenäinen mummi. Eipähän tarvitse miniöiden kanssa arvojärjestyksistä tapella.
Kuvia sitten toki voin laittaa kaikesta kivasta mitä on tullut tehtyä.
PS. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia anopin kanssa, ei tosiaan ole tarvinnut leikkiä arvojärjestysleikkejä tai kiusata välillä yli-innokasta mummia sillä, ettei saa nähdä rakkaita lapsenlapsiaan. Mutta mulla onkin normaali itsetunto.
Tai sitten sinulla oli normaali anoppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi teitä itsekkäitä nuoria naisia.
Anopilla on tietenkin halu nähdä omia lapsenlapsiaan, ja on lapsen etu että suhteestä muodostuu lämmin. Olkaa ystävällisiä, suku on suuri aarre.
-tarvitaan kokonainen kylä kasvattamaan lapsi, ja isovanhemmat on vanhemmista seuraavat
Tällaisissa kommenteissa unohtuu se, että näissä tilanteissa joissa yksi isovanhempi tuppautuu perheeseen, se isovanhempi ei antaisi lapsen muodostaa kunnolla suhdetta edes omiin vanhempiinsa eikä taatusti ainakaan muihin isovanhempiin.
On lapsen etu, että sillä on hyvä suhde ensisijaisesti vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja toissijaisesti sitten kummeihin, mummeihin ja muihin sukulaisiin ja ystäviin.
Samaa mieltä. Siksi minusta lasten ei pidä olla erossa vanhemmista ennen 1v ikää ja senkin jälkeen vain vanhempien työssäkäynnin vuoksi päivähoidossa. Vanhemman pitää omistautua lapselle ja ymmärtää, että sitä ensisijaista suhdetta täytyy ylläpitää olemalla yhdessä eikä erossa.
??
MIHIN TÄÄKIN LIITTYY? Noinhan perheet juuri toimii.
Kylläpäs te monet nuoret äiditkin käyttäydytte lapsellisesti ja huonosti!
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs te monet nuoret äiditkin käyttäydytte lapsellisesti ja huonosti!
Hourivat anopitko ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi appivanhempien pitää miniälle soitella? Eikö ole selvempää että kumpikin hoitaa omat sukulaisensa?
Kyllä minun appivanhemmat soittelevat välillä minulle, samoin minä heille. Jos anopilla/apella on asiaa minulle niin miksi heidän täytyisi hoitaa se poikansa kautta? Tai minulla asiaa heille niin miksi en itse sitä hoitaisi vaan laittaisin miehen asialle? Kyllä minusta aikuisten ihmisten täytyy osata asioita hoitaa keskenään ilman välikäsiä. Olisihan se nyt hieman huvittavaa laittaa miehelle töihin viestiä , että kysyisitkö pääsevätkö vanhempasi hakemaan poikamme harrastuksesta kun itselläni olisi jokin este, sen sijaan että soittaisin ja kysyisin itse.
Miksi sinä teetät heillä omia hommiasi?
Meinaat, että olisi ollut sopivampaa jättää esim poika harrastuksesta hakematta kuin kysyä josko appivanhemmat auttaisivat? Tässä tapauksessa oli kyse auton hajoamisesta, eli en minä huvikseni niitä omia hommiani heille teetätä :D Vastineeksi olen myös kuskaillut heitä tarvittaessa :D
Huolehdi tuota varten sieltä kimppakyytimahdollisuus. Siis vie jonkun muun lasta, jolloin se joku muu voi viedä tai tuoda sinun lapsesi.
Miksi minun pitäisi rasittaa tuollaisella asialla tuntemattomia ihmisiä jos sukulaistenkin rasittaminen kyseisellä asialla on kielletty? Meillä isovanhemmat osallistuvat lasten ja meidän elämään ihan omasta halustaan ja auttavat paljonkin vaikka sitä ei heiltä ole vaadittu. Tekevät näitä asioita ihan mielellään :)
Koska se on normaalia.
Siis on normaalia pyydellä kimppakyytejä tuntemattomilta, mutta ei ole normaalia kysyä satunaista apua isovanhemmilta? Mitä helv..?! :D
Kimppakyydit on normaali tapa kuljettaa harrastuksiin. En ole ikinä edes kuullut, että joku hälyyttäisi siihen isovanhempia.
Missäs autiolla saarella sinä elät? Ihan normaalia, jos on hyvät välit kaikkien kesken. Normaaleilla ihimisillä on.
Niin. Kaikkien kesken. Siellä harrastuksessa käyvien kesken. Kimppakyydeillä kuljetettu 15 vuotta.
Aivan naurettava ajatuskin tuo appivanhempien hätäapuhälyttäminen. Jösses. Miten avutonta.
Ihan tavallista, että isovanhemmatkin osallistuu lasten harrastuksiin ja kuljetuksiin ja jopa enot, sedät ja täditkin. Kaikkia variaatioita on nähty. Jopa naapuri on joskus ollut kuskaamassa. Itseasiassa erään työkaverikin kerran kuskas muksuja, kun suunta oli sama.
Ohis
No ei ole. Naurettavaa. 😂
No nyt saat lisää nauramista.
Mieheni oli töissä, minä lähdin iltaseminaariin 300 km päähän (lue: nauttimaan raikkaita virvoitusjuomia). Teinin piti päästä asemalle HARRASTUSreissun takia. Kuka vei? Työkaverini poika. Hohhohhoo.Eri asia kuin keski-ikäisen hätyytellä vanhempiaan hätiin.
Siis selittäisitkö nyt hieman tarkemmin miksi on ok kysyä naapurin kissan kaimalta kyytiä tms, mutta ei lasten omilta isovanhemmilta? Pitääkin muistaa kertoa anopille kun seuraavan kerran soittaa, että hänen ei ole ollenkaan sopivaa osallistua lastemme elämään, se on muiden tehtävä hoitaa kuljetukset sun muut, ei suinkaan isovanhempien.
Onko minun ok kutsua appivanhemmat käymään esim kahvilla tai katsomaan lastemme harrastuksiin liittyviä esityksiä vai sopiiko siihen paremmin esim naapurit?”Äiti, tuu auttamaan, täällä huutaa Pentti, 40 vee!”
Naapurin teinille voit maksaa. Appivanhemmat voi tulla kylään kahville.
Aikuisesti.
Pakko myöntää, että harvoin törmää näinkin omituiseen ajatusmaailmaan. Onneksi minun ei tarvitse elää siinä. Kaikenlaista sitä tuleekin luettua :D
Kasva aikuiseksi niin alat tajuta miten aikuiset normaalit ihmiset ajattelee. Aikuisesti,
Käsittääkseni on ihan aikuisen ihmisen ajatusmaailmaan kuuluvaa ajatella, että isovanhemmat on ok pyytää apuun silloin tällöin. Mielummin minä heiltä sitä apua pyydän kun tuntemattomalta naapurin teiniltä. Varsinkin kun he auttavat ihan omasta vapaasta halustaan ja tarjoavatkin usein apuaan ilman pyytämistä, tämä toimii muuten myös ihan toisinkin päin.
Sen sijaan minusta ei ole normaalia ajatella, että satunnainen kyyti tms olisi parempi kysyä tuntemattomalta tai ajatella se isovanhemmille rasitteeksi. Millainen suhde sinulla oikein on appivanhempiisi?”Äiti, tuuuuu auttamaan!”
Niin että mieluummin "naapurin teini tuu auttamaan?" Tosin äitini kuoli jo useampi vuosi sitten joten harvemmin tulee häntä apuun huudeltua.
Aikuista maksaa naapurin teinille. Jos se muiden vanhempien kanssa sovittu kimppakyyti ei aina toimi.
Sen sijaan että roikkuu alakoululaisen tasolla appivanhemmissa.
Ok, eli isovanhemmilta kuuluu kieltää kaikenlainen osallistuminen ja avun antaminen jopa silloin kun se tapahtuu heidän omasta halustaan ja tahdostaan sillä se on lapsellista ripustautumista? Lapsellisempaa minusta olisi kieltää heiltä asioita ja maksaa niiden tekemisestä naapurin teinille. Silloinhan minä ripustautuisin siihen naapurin teiniin tai harrastuskavereiden vanhempiin, eihän siinä ole mitään järkeä. On siis ok olettaa, että tuntemattomat auttavat ihan mielellään, mutta lasten isovanhemmille sitä ei saa sallia. Outoa. Kyllä minä kokisin hieman outona asian myös silloin jos omat lapseni eivät kääntyisi minun puoleeni apua kaivatessaan vaan maksaisivat siintä jollekkin puolituntemattomalle.. Kuinkas sitten toisinpäin, saako appivanhemmat pyytää meiltä apua vai kuuluuko heidät ohjata silloin ostamaan palvelu toisaalta?
Aikuinen hoitaa perheensä itse. Harrastuksiin järjestää kimppakyydit. Jos tulee hätä, ostaa apua.
Teilläkö ei ymmärrettä ollenkaan konseptia ”aikuisuus”?
Teillä taas ei ymmärretä konseptia " perhe" . Säälittää todella lapsesi, joilla ei 18v täytettyään ole enää vanhempia, jotka auttaisivat hädässä.
Itse tulen auttamaan omiani niin pitkään kuin henki pihisee. Silleen meidän perheessä on aina tehty.
Sinä olet läheisriippuvainen naurettava lapsi.
Ja sinunkin lapsesi ottaisivat omiksi vanhemmikseen tuhat kertaa mieluummin tällaisen ihmisen kuin sinun kaltaisesi. Kysäisepä joskus muuten vaan, että kumman ottavat mieluummin:
a) perheen, jossa autetaan toinen toistaan iästä riippumatta
b) perheen, jossa kunniakysymys on palkkailla naapurin teinejä ja kavereiden äitejä ennemmin kuin pitää yllä läheistä perheyhteyttä jossa autetaan puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.
Ai viddu, toivottavasti yksikään mun pojista ei ota puolisokseen tältä palstalta tuttuja paskantärkeitä miniöitä. Mutta jos ottaa, niin sillehän ei mitään voi.
Mulla olisi paljon rakkautta ja huomiota tarjota pienille lapsille, mutta en ikinä ala pomppia miniöiden pillin mukaan. SIinähän hoitavat sitten itse kersansa ja luovat sitä pyhää vanhemmuuden sidettä, onneksi maailmassa riittää lapsia joille kelpaa hyvä, itsenäinen mummi. Eipähän tarvitse miniöiden kanssa arvojärjestyksistä tapella.
Kuvia sitten toki voin laittaa kaikesta kivasta mitä on tullut tehtyä.
PS. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia anopin kanssa, ei tosiaan ole tarvinnut leikkiä arvojärjestysleikkejä tai kiusata välillä yli-innokasta mummia sillä, ettei saa nähdä rakkaita lapsenlapsiaan. Mutta mulla onkin normaali itsetunto.
Tai sitten sinulla oli normaali anoppi.
Tai sitten minä olin normaali, joustava ihminen. Kyllä mun anopillakin lähti keulimaan meidän esikoisen synnyttyä, mitä sitten? Ihan kuin ne anopit olisi niitä vauvoja vahingoittamassa, tai ihan kuin se äiti-lapsi-suhde siitä miksikään menisi, vaikka anoppi kävisi joka päivä paikalla.
Mutta jos ei oikeasti ole itsetuntoa, niin sitä ei ole. Silloin kaikki on uhkaa ja pelottavaa ja rakkaudesta pitää kilpailla kaikilla elämän osa-alueilla, vaikka oikeasti sitä rakkautta voisi vaan olla paljon.
Lapsi hyötyy AINA siitä, mitä enemmän rakastavia ja välittäviä aikuisia hänellä on ympärillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi appivanhempien pitää miniälle soitella? Eikö ole selvempää että kumpikin hoitaa omat sukulaisensa?
Kyllä minun appivanhemmat soittelevat välillä minulle, samoin minä heille. Jos anopilla/apella on asiaa minulle niin miksi heidän täytyisi hoitaa se poikansa kautta? Tai minulla asiaa heille niin miksi en itse sitä hoitaisi vaan laittaisin miehen asialle? Kyllä minusta aikuisten ihmisten täytyy osata asioita hoitaa keskenään ilman välikäsiä. Olisihan se nyt hieman huvittavaa laittaa miehelle töihin viestiä , että kysyisitkö pääsevätkö vanhempasi hakemaan poikamme harrastuksesta kun itselläni olisi jokin este, sen sijaan että soittaisin ja kysyisin itse.
Miksi sinä teetät heillä omia hommiasi?
Meinaat, että olisi ollut sopivampaa jättää esim poika harrastuksesta hakematta kuin kysyä josko appivanhemmat auttaisivat? Tässä tapauksessa oli kyse auton hajoamisesta, eli en minä huvikseni niitä omia hommiani heille teetätä :D Vastineeksi olen myös kuskaillut heitä tarvittaessa :D
Huolehdi tuota varten sieltä kimppakyytimahdollisuus. Siis vie jonkun muun lasta, jolloin se joku muu voi viedä tai tuoda sinun lapsesi.
Miksi minun pitäisi rasittaa tuollaisella asialla tuntemattomia ihmisiä jos sukulaistenkin rasittaminen kyseisellä asialla on kielletty? Meillä isovanhemmat osallistuvat lasten ja meidän elämään ihan omasta halustaan ja auttavat paljonkin vaikka sitä ei heiltä ole vaadittu. Tekevät näitä asioita ihan mielellään :)
Koska se on normaalia.
Siis on normaalia pyydellä kimppakyytejä tuntemattomilta, mutta ei ole normaalia kysyä satunaista apua isovanhemmilta? Mitä helv..?! :D
Kimppakyydit on normaali tapa kuljettaa harrastuksiin. En ole ikinä edes kuullut, että joku hälyyttäisi siihen isovanhempia.
Missäs autiolla saarella sinä elät? Ihan normaalia, jos on hyvät välit kaikkien kesken. Normaaleilla ihimisillä on.
Niin. Kaikkien kesken. Siellä harrastuksessa käyvien kesken. Kimppakyydeillä kuljetettu 15 vuotta.
Aivan naurettava ajatuskin tuo appivanhempien hätäapuhälyttäminen. Jösses. Miten avutonta.
Ihan tavallista, että isovanhemmatkin osallistuu lasten harrastuksiin ja kuljetuksiin ja jopa enot, sedät ja täditkin. Kaikkia variaatioita on nähty. Jopa naapuri on joskus ollut kuskaamassa. Itseasiassa erään työkaverikin kerran kuskas muksuja, kun suunta oli sama.
Ohis
No ei ole. Naurettavaa. 😂
No nyt saat lisää nauramista.
Mieheni oli töissä, minä lähdin iltaseminaariin 300 km päähän (lue: nauttimaan raikkaita virvoitusjuomia). Teinin piti päästä asemalle HARRASTUSreissun takia. Kuka vei? Työkaverini poika. Hohhohhoo.Eri asia kuin keski-ikäisen hätyytellä vanhempiaan hätiin.
Siis selittäisitkö nyt hieman tarkemmin miksi on ok kysyä naapurin kissan kaimalta kyytiä tms, mutta ei lasten omilta isovanhemmilta? Pitääkin muistaa kertoa anopille kun seuraavan kerran soittaa, että hänen ei ole ollenkaan sopivaa osallistua lastemme elämään, se on muiden tehtävä hoitaa kuljetukset sun muut, ei suinkaan isovanhempien.
Onko minun ok kutsua appivanhemmat käymään esim kahvilla tai katsomaan lastemme harrastuksiin liittyviä esityksiä vai sopiiko siihen paremmin esim naapurit?”Äiti, tuu auttamaan, täällä huutaa Pentti, 40 vee!”
Naapurin teinille voit maksaa. Appivanhemmat voi tulla kylään kahville.
Aikuisesti.
Pakko myöntää, että harvoin törmää näinkin omituiseen ajatusmaailmaan. Onneksi minun ei tarvitse elää siinä. Kaikenlaista sitä tuleekin luettua :D
Kasva aikuiseksi niin alat tajuta miten aikuiset normaalit ihmiset ajattelee. Aikuisesti,
Käsittääkseni on ihan aikuisen ihmisen ajatusmaailmaan kuuluvaa ajatella, että isovanhemmat on ok pyytää apuun silloin tällöin. Mielummin minä heiltä sitä apua pyydän kun tuntemattomalta naapurin teiniltä. Varsinkin kun he auttavat ihan omasta vapaasta halustaan ja tarjoavatkin usein apuaan ilman pyytämistä, tämä toimii muuten myös ihan toisinkin päin.
Sen sijaan minusta ei ole normaalia ajatella, että satunnainen kyyti tms olisi parempi kysyä tuntemattomalta tai ajatella se isovanhemmille rasitteeksi. Millainen suhde sinulla oikein on appivanhempiisi?”Äiti, tuuuuu auttamaan!”
Niin että mieluummin "naapurin teini tuu auttamaan?" Tosin äitini kuoli jo useampi vuosi sitten joten harvemmin tulee häntä apuun huudeltua.
Aikuista maksaa naapurin teinille. Jos se muiden vanhempien kanssa sovittu kimppakyyti ei aina toimi.
Sen sijaan että roikkuu alakoululaisen tasolla appivanhemmissa.
Ok, eli isovanhemmilta kuuluu kieltää kaikenlainen osallistuminen ja avun antaminen jopa silloin kun se tapahtuu heidän omasta halustaan ja tahdostaan sillä se on lapsellista ripustautumista? Lapsellisempaa minusta olisi kieltää heiltä asioita ja maksaa niiden tekemisestä naapurin teinille. Silloinhan minä ripustautuisin siihen naapurin teiniin tai harrastuskavereiden vanhempiin, eihän siinä ole mitään järkeä. On siis ok olettaa, että tuntemattomat auttavat ihan mielellään, mutta lasten isovanhemmille sitä ei saa sallia. Outoa. Kyllä minä kokisin hieman outona asian myös silloin jos omat lapseni eivät kääntyisi minun puoleeni apua kaivatessaan vaan maksaisivat siintä jollekkin puolituntemattomalle.. Kuinkas sitten toisinpäin, saako appivanhemmat pyytää meiltä apua vai kuuluuko heidät ohjata silloin ostamaan palvelu toisaalta?
Aikuinen hoitaa perheensä itse. Harrastuksiin järjestää kimppakyydit. Jos tulee hätä, ostaa apua.
Teilläkö ei ymmärrettä ollenkaan konseptia ”aikuisuus”?
Teillä taas ei ymmärretä konseptia " perhe" . Säälittää todella lapsesi, joilla ei 18v täytettyään ole enää vanhempia, jotka auttaisivat hädässä.
Itse tulen auttamaan omiani niin pitkään kuin henki pihisee. Silleen meidän perheessä on aina tehty.
Sinä olet läheisriippuvainen naurettava lapsi.
Ja sinunkin lapsesi ottaisivat omiksi vanhemmikseen tuhat kertaa mieluummin tällaisen ihmisen kuin sinun kaltaisesi. Kysäisepä joskus muuten vaan, että kumman ottavat mieluummin:
a) perheen, jossa autetaan toinen toistaan iästä riippumatta
b) perheen, jossa kunniakysymys on palkkailla naapurin teinejä ja kavereiden äitejä ennemmin kuin pitää yllä läheistä perheyhteyttä jossa autetaan puolin ja toisin.
b.
En halua läheisriippuvaista rajatonta sukua, jossa kukaan ei kasva aikuiseksi ja kaikki kävelevät kaikkien yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.
Ai viddu, toivottavasti yksikään mun pojista ei ota puolisokseen tältä palstalta tuttuja paskantärkeitä miniöitä. Mutta jos ottaa, niin sillehän ei mitään voi.
Mulla olisi paljon rakkautta ja huomiota tarjota pienille lapsille, mutta en ikinä ala pomppia miniöiden pillin mukaan. SIinähän hoitavat sitten itse kersansa ja luovat sitä pyhää vanhemmuuden sidettä, onneksi maailmassa riittää lapsia joille kelpaa hyvä, itsenäinen mummi. Eipähän tarvitse miniöiden kanssa arvojärjestyksistä tapella.
Kuvia sitten toki voin laittaa kaikesta kivasta mitä on tullut tehtyä.
PS. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia anopin kanssa, ei tosiaan ole tarvinnut leikkiä arvojärjestysleikkejä tai kiusata välillä yli-innokasta mummia sillä, ettei saa nähdä rakkaita lapsenlapsiaan. Mutta mulla onkin normaali itsetunto.
Tai sitten sinulla oli normaali anoppi.
Tai sitten minä olin normaali, joustava ihminen. Kyllä mun anopillakin lähti keulimaan meidän esikoisen synnyttyä, mitä sitten? Ihan kuin ne anopit olisi niitä vauvoja vahingoittamassa, tai ihan kuin se äiti-lapsi-suhde siitä miksikään menisi, vaikka anoppi kävisi joka päivä paikalla.
Mutta jos ei oikeasti ole itsetuntoa, niin sitä ei ole. Silloin kaikki on uhkaa ja pelottavaa ja rakkaudesta pitää kilpailla kaikilla elämän osa-alueilla, vaikka oikeasti sitä rakkautta voisi vaan olla paljon.
Lapsi hyötyy AINA siitä, mitä enemmän rakastavia ja välittäviä aikuisia hänellä on ympärillään.
Luepa tuo aloitus. Sinusta siis "hänen virtsansa on kultaa" on ihan normaalia suomea.
Lapsi ei hyödy ikinä sukulaisista, jotka kävelee vanhempien yli ja aiheuttaa pahaa mieltä ja kaaosta.
Läheisriippuvuus, vallanhimo, mielenterveysongelmat ja rajattomuus eivät koskaan ole rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.
Ai viddu, toivottavasti yksikään mun pojista ei ota puolisokseen tältä palstalta tuttuja paskantärkeitä miniöitä. Mutta jos ottaa, niin sillehän ei mitään voi.
Mulla olisi paljon rakkautta ja huomiota tarjota pienille lapsille, mutta en ikinä ala pomppia miniöiden pillin mukaan. SIinähän hoitavat sitten itse kersansa ja luovat sitä pyhää vanhemmuuden sidettä, onneksi maailmassa riittää lapsia joille kelpaa hyvä, itsenäinen mummi. Eipähän tarvitse miniöiden kanssa arvojärjestyksistä tapella.
Kuvia sitten toki voin laittaa kaikesta kivasta mitä on tullut tehtyä.
PS. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia anopin kanssa, ei tosiaan ole tarvinnut leikkiä arvojärjestysleikkejä tai kiusata välillä yli-innokasta mummia sillä, ettei saa nähdä rakkaita lapsenlapsiaan. Mutta mulla onkin normaali itsetunto.
Tai sitten sinulla oli normaali anoppi.
Tai sitten minä olin normaali, joustava ihminen. Kyllä mun anopillakin lähti keulimaan meidän esikoisen synnyttyä, mitä sitten? Ihan kuin ne anopit olisi niitä vauvoja vahingoittamassa, tai ihan kuin se äiti-lapsi-suhde siitä miksikään menisi, vaikka anoppi kävisi joka päivä paikalla.
Mutta jos ei oikeasti ole itsetuntoa, niin sitä ei ole. Silloin kaikki on uhkaa ja pelottavaa ja rakkaudesta pitää kilpailla kaikilla elämän osa-alueilla, vaikka oikeasti sitä rakkautta voisi vaan olla paljon.
Lapsi hyötyy AINA siitä, mitä enemmän rakastavia ja välittäviä aikuisia hänellä on ympärillään.
Ei vaan anoppisi oli normaali, joustava ihminen, joka ymmärsi kuitenkin, että sinä olet lapsen äiti ja hän mummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.
Ai viddu, toivottavasti yksikään mun pojista ei ota puolisokseen tältä palstalta tuttuja paskantärkeitä miniöitä. Mutta jos ottaa, niin sillehän ei mitään voi.
Mulla olisi paljon rakkautta ja huomiota tarjota pienille lapsille, mutta en ikinä ala pomppia miniöiden pillin mukaan. SIinähän hoitavat sitten itse kersansa ja luovat sitä pyhää vanhemmuuden sidettä, onneksi maailmassa riittää lapsia joille kelpaa hyvä, itsenäinen mummi. Eipähän tarvitse miniöiden kanssa arvojärjestyksistä tapella.
Kuvia sitten toki voin laittaa kaikesta kivasta mitä on tullut tehtyä.
PS. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia anopin kanssa, ei tosiaan ole tarvinnut leikkiä arvojärjestysleikkejä tai kiusata välillä yli-innokasta mummia sillä, ettei saa nähdä rakkaita lapsenlapsiaan. Mutta mulla onkin normaali itsetunto.
Tai sitten sinulla oli normaali anoppi.
Tai sitten minä olin normaali, joustava ihminen. Kyllä mun anopillakin lähti keulimaan meidän esikoisen synnyttyä, mitä sitten? Ihan kuin ne anopit olisi niitä vauvoja vahingoittamassa, tai ihan kuin se äiti-lapsi-suhde siitä miksikään menisi, vaikka anoppi kävisi joka päivä paikalla.
Mutta jos ei oikeasti ole itsetuntoa, niin sitä ei ole. Silloin kaikki on uhkaa ja pelottavaa ja rakkaudesta pitää kilpailla kaikilla elämän osa-alueilla, vaikka oikeasti sitä rakkautta voisi vaan olla paljon.
Lapsi hyötyy AINA siitä, mitä enemmän rakastavia ja välittäviä aikuisia hänellä on ympärillään.
Mutta kun jokainen kiinnostusta osoittava isovanhempi ei ole rakastava ja välittävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joustavuutta puolin ja toisin kehiin. Sitä tarvitaan puolisoidenkin kesken. Jos on kovin tiukkapipoinen minä itse -tyyppi niin parin vuoden kuluttua huomaakin olevansa ex-puoliso. Näin se on.
Vierailija kirjoitti:
Joustavuutta puolin ja toisin kehiin. Sitä tarvitaan puolisoidenkin kesken. Jos on kovin tiukkapipoinen minä itse -tyyppi niin parin vuoden kuluttua huomaakin olevansa ex-puoliso. Näin se on.
Ahaa. Mutta isoäidiksi päästyään saa olla ihan millainen joustamaton minäminäminähullu kuin haluaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joustavuutta puolin ja toisin kehiin. Sitä tarvitaan puolisoidenkin kesken. Jos on kovin tiukkapipoinen minä itse -tyyppi niin parin vuoden kuluttua huomaakin olevansa ex-puoliso. Näin se on.
Kun sanot "joustaa" niin tarkoitatko, että lapsen suhteen pitää ottaa huomioon vanhempien toiveet ja isovanhempien toiveet ja tehdä sitten niiden suhteen joku kompromissi? Oh hell no. Isovanhemmat eivät ole neuvotteluosapuoli lapsenlapsiaan koskevissa päätöksissä. Tämähän ei usein tule näkyväksi, koska suurin osa ihmisistä on normaaleja, ja normaalien isovanhempien toiveet jäävät vanhemmille sopivien raamien sisään. Mutta jos isovanhemmat haluavat 2-kuisen yökylään ja vanhemmat haluavat yökyliä vasta yli 1-vuotiaana, niin ei todellakaan kuulu tehdä kompromissia jossa lapsi menee yökylään 6-kuisena. Tai jos isovanhemmat haluavat käydä joka päivä ja kotona oleva äiti haluaa nähdä heitä kerran kuussa, niin ei todellakaan kuulu tehdä kompromissia jossa tulevat kerran viikossa.
Se on sitten ihan eri asia, että avioliitossa täytyy tehdä kompromisseja, jos puolisot ovat eri mieltä. Koska molemmat puolisot ovat osapuolia avioliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Vierailija kirjoitti:
Joustavuutta puolin ja toisin kehiin. Sitä tarvitaan puolisoidenkin kesken. Jos on kovin tiukkapipoinen minä itse -tyyppi niin parin vuoden kuluttua huomaakin olevansa ex-puoliso. Näin se on.
Niin. Avioliitossa. Ja perheessä.
Isovanhempi ei ole avioliiton osapuoli, eikä perheen jäsen.
Hän on sukulainen, jonka kanssa ollaan sellaisissa väleissä kuin hyvältä tuntuu. Tai jos ei tunnu hyvältä, ei tarvitse olla minkäänlaisissa väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.
Ai viddu, toivottavasti yksikään mun pojista ei ota puolisokseen tältä palstalta tuttuja paskantärkeitä miniöitä. Mutta jos ottaa, niin sillehän ei mitään voi.
Mulla olisi paljon rakkautta ja huomiota tarjota pienille lapsille, mutta en ikinä ala pomppia miniöiden pillin mukaan. SIinähän hoitavat sitten itse kersansa ja luovat sitä pyhää vanhemmuuden sidettä, onneksi maailmassa riittää lapsia joille kelpaa hyvä, itsenäinen mummi. Eipähän tarvitse miniöiden kanssa arvojärjestyksistä tapella.
Kuvia sitten toki voin laittaa kaikesta kivasta mitä on tullut tehtyä.
PS. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia anopin kanssa, ei tosiaan ole tarvinnut leikkiä arvojärjestysleikkejä tai kiusata välillä yli-innokasta mummia sillä, ettei saa nähdä rakkaita lapsenlapsiaan. Mutta mulla onkin normaali itsetunto.
Tai sitten sinulla oli normaali anoppi.
Tai sitten minä olin normaali, joustava ihminen. Kyllä mun anopillakin lähti keulimaan meidän esikoisen synnyttyä, mitä sitten? Ihan kuin ne anopit olisi niitä vauvoja vahingoittamassa, tai ihan kuin se äiti-lapsi-suhde siitä miksikään menisi, vaikka anoppi kävisi joka päivä paikalla.
Mutta jos ei oikeasti ole itsetuntoa, niin sitä ei ole. Silloin kaikki on uhkaa ja pelottavaa ja rakkaudesta pitää kilpailla kaikilla elämän osa-alueilla, vaikka oikeasti sitä rakkautta voisi vaan olla paljon.
Lapsi hyötyy AINA siitä, mitä enemmän rakastavia ja välittäviä aikuisia hänellä on ympärillään.
Sinä ja sun miehes taidatte olla oikeen enkeleitä, kun mikään ei teitä ala ärsyttää vaan joustatte vaan joustamasta päästyänne.
Teitä ei ärsyttänyt ollenkaan kun mummo laitoksella ja myöhemmin taas kyläillessään lähti kiellosta huolimatta viemään vauvaa pois teidän näköpiiristä sylissään, vaikka oli juuri selittänyt, että kädet on niin kipeät ettei meinaa pystyä niin painavaa vauvaa edes pitelemään?
Ilomielin joustit myös siinä, että et kutsunut omia läheisiäsi lapsen ensimmäisiin juhliin koska miehesi suvusta ei ollut tulossa kuin muutama eikä mummo halunnut miniän sukua enempää paikalle, puit vauvan myös miehesi vanhoihin vaatteisiin kun mummo niin halusi?
Sinua tai miestäsi ei haitannut ollenkaan kun mummo kutsui itseään lapsen äidiksi ja puhui lapsestanne omana vauvanaan?
Miten piditte hermonne kun mummo huusi teille pää punaisena kaupungilla, että hän päättää tämän lapsen asioista eikä ne teille kuulu, joustittekko siinäkin niin, että annoitte vaan mummon viedä lapsen rattaineen mukanaan?
Olette kyllä pyhimyksiä, itse en vaan enää pysty joustamaan kaikessa lapsiani koskevissa asioissa enkä pysty täysin luottamaan tuon mummon arvostelukykyyn, mutta kaipa se johtuu vain puutteellisesta itsetunnostani.
Olen ennenkin kirjoittanut anopistani näihin ketjuihin, joten joku voi muistaa tämän.
Kun lapseni oli vauva, n.2-3kk ikäinen, olimme käymässä anopilla. Meillä on pitkä välimatka, 200km/suuntaansa, joten sovime anopin kanssa, että jäämme yön yli. Saavuimme perjantaina ja tarkoitus oli lähteä lauantai iltapäivällä/illalla takaisin, koska sunnuntaina meillä oli muuta menoa. Tästä ennen kotoa lähtöä anoppia monesti muistutettiin, että olemme sitten vain yhden yön ja aina vastaus oli että juu juu, tottakai. Vielä saapuessammekin muistutimme häntä asiasta. Häntä oli koko ajan pakko tästä muistuttaa, koska vääntää päässään asioita tahtomaansa muotoon.
Kauhea hössötys anopilla oli koko ajan ja yritti viedä vauvaa pois, mutta onneksi mieheni pitää äitinsä kurissa eikä antanut tehdä tätä eikä muutakaan typerää. Anoppi esim. yritti antaa vauvalle täytekakkua, ilman lupaa tietenkin. Häntä myös kovasti ärsytti, kun koko ajan vahdimme hänen tekemisiään vauvan kanssa.
Lauantaina aloimme pakkailla tavaroita iltapäivällä ja anoppi kulki perässämme vauva sylissä itkien ja hoki, että kyllä vielä pitää jäädä, emme voi lähteä vielä, sovittiin koko viikonlopun vierailusta, miten voimme tehdä hänelle näin, miten saatoimme valehdella hänelle, olemme julmia jne. Pakkasimme silti tavarat ja mies äidilleen sanoi, että monta kertaa muistutetiin häntä asiasta ja hän sanoi asian ymmärtäneensä. Kiljui vain, että valehtelemme, mitään tuollaista ei ole puhuttu.
Kun tavarat oli pakattu, piti enää pukea vauva ja pyysin anoppia antamaan vauvan minulle jotta saan hänet puettua. Pienen hetken anoppi katsoi minua, otti ja pinkaisi vessaan vauvan kanssa ja lukittautui sinne vollottamaan. Rääkyi siellä miten meidän pitää jäädä vielä yhdeksi yöksi, kun me miehen kanssa yritimme saada häntä avaaman ovea. Anoppi ei avannut, joten mies repi oven auki, antoi vauvan minulle ja jäi huutamaan äidilleen. Minä puin vauvan autossa, en uskaltanut jäädä sisälle tuon jälkeen, onneksi oli jo suht lämmin ilma.
Muistan tuon, 223. Aivan hirveä tilanne, olen pahoillani että jouduit kokemaan tuon! Ne joilla on edes suht normaalit sukulaiset eivät vaan tajua.
Alue: Aihe vapaa
Tällaisissa kommenteissa unohtuu se, että näissä tilanteissa joissa yksi isovanhempi tuppautuu perheeseen, se isovanhempi ei antaisi lapsen muodostaa kunnolla suhdetta edes omiin vanhempiinsa eikä taatusti ainakaan muihin isovanhempiin.
On lapsen etu, että sillä on hyvä suhde ensisijaisesti vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja toissijaisesti sitten kummeihin, mummeihin ja muihin sukulaisiin ja ystäviin.