Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tekee minut hulluksi (Koskee esikoistani)
Ärsyyntynyt
03.04.2019 |
Anoppi tekee minut ihan hulluksi. Sain esikoiseni kolme kuukautta sitten. Lapseni on anopin ensimmäinen lapsenlapsi.
Anoppi on siis ollut lapsesta omistushaluinen heti syntymästä lähtien. Olisi halunnut tulla mukaan synnytykseenkin jotta olisi saannut vauvan heti ensimmäisenä syliin. Sain pitää miehelleni aikamoisen puhuttelun siitä, kuinka minä en halua häntä saliin. Heti seuraavana aamuna synnytyksestä hän oli tietenkin haukkana paikalla ja kävi kaikki sairaalassaolopäivät luonamme. Kun pääsimme sairaalasta pois, oli anoppi meillä ja kotiin tullessani vei haukkana vauvan sylistäninja passitti minut nukkumaan.
Olisin halunnut pesiä vauvan kanssa ihan rauhassa enkä häntä sinne hääräämään.
Ajattelin, että hän rauhottuisi ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta ei.
Hänen on ”saatava nähdä” lasta ainakin 3 kertaa viikossa. Videopuhelu on pakko soittaa kerran päivässä että näkee pojan eikä missaa mitään.
Hän myös kertoo katsovansa pojan kuvaa joka ilta ja pussaa hänelle hyvää yötä jne.
Se miten hän lässyttää ja puhuu pojasta esim ”Hänen virtsansa on kultaa” jne saa minut oikeasti voimaan pahoin. En jaksa häntä ollenkaan enää ja minun mielestäni touhu menee jo överiksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä.
Mikä neuvoksi? Onko teistä tämä ihan normaalia?
Kommentit (393)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.
Ai viddu, toivottavasti yksikään mun pojista ei ota puolisokseen tältä palstalta tuttuja paskantärkeitä miniöitä. Mutta jos ottaa, niin sillehän ei mitään voi.
Mulla olisi paljon rakkautta ja huomiota tarjota pienille lapsille, mutta en ikinä ala pomppia miniöiden pillin mukaan. SIinähän hoitavat sitten itse kersansa ja luovat sitä pyhää vanhemmuuden sidettä, onneksi maailmassa riittää lapsia joille kelpaa hyvä, itsenäinen mummi. Eipähän tarvitse miniöiden kanssa arvojärjestyksistä tapella.
Kuvia sitten toki voin laittaa kaikesta kivasta mitä on tullut tehtyä.
PS. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia anopin kanssa, ei tosiaan ole tarvinnut leikkiä arvojärjestysleikkejä tai kiusata välillä yli-innokasta mummia sillä, ettei saa nähdä rakkaita lapsenlapsiaan. Mutta mulla onkin normaali itsetunto.
Tai sitten sinulla oli normaali anoppi.
Tai sitten minä olin normaali, joustava ihminen. Kyllä mun anopillakin lähti keulimaan meidän esikoisen synnyttyä, mitä sitten? Ihan kuin ne anopit olisi niitä vauvoja vahingoittamassa, tai ihan kuin se äiti-lapsi-suhde siitä miksikään menisi, vaikka anoppi kävisi joka päivä paikalla.
Mutta jos ei oikeasti ole itsetuntoa, niin sitä ei ole. Silloin kaikki on uhkaa ja pelottavaa ja rakkaudesta pitää kilpailla kaikilla elämän osa-alueilla, vaikka oikeasti sitä rakkautta voisi vaan olla paljon.
Lapsi hyötyy AINA siitä, mitä enemmän rakastavia ja välittäviä aikuisia hänellä on ympärillään.
Ei kyllä ole normaalia että pienen vauvan kotona lappaa yhtään mitään vieraita päivittäin. Jos itse et kestä hetkeäkään itseksesi oloa, se epäilemättä sopii sinulle. Mutta toiset meistä kaipaavat omaa rauhaa ja siihen ei kylässä ravaavat anopit sovi.
Se pieni vauvakin kaipaa ensisijaisesti rauhaa totuttautuessaan tähän maailmaan. Ei sitä että joku ryntää kotiin riekkumaan ja väkisinsylittelemään. Vauva ehtii tutustua mummuun siinä vaiheessa kun alkaa tajuta että on erillinen ihminen eikä äidin jatke. Varsinkin symbioosivaiheessa vauva ei hyödy lainkaan muiden ihmsiten seurasta kuin vanhempiensa, pikemminkin päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai anoppi on innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta.
Miniä on nyt vähän itsekäs. Ei anoppi pahaa halua.
Ja voihan se olla niinkin, että anoppi epäilee miniän hoito taitoja.
Miniä yleensä haluaa oman äitinsä ohjeet, mutta ei anopin. Malttia vaan nuori äiti.
Miksi ihmeessä se miniä haluaisi oman äitinsä ohjeet? Yhtä väärät ja vanhentuneet nekin on.
Kyse on myös tavasta, miten ohje annetaan. Mun anoppi huutaa kovaäänisesti käskyjä, miten mun pitää milloin mitäkin tehdä. Suuttuu, kun mä en tottele. Ihan suoraan sanonut, että mun tulee totella häntä. Mun äiti juttelee ja siinä samalla kertoo että ennen tehtiin näin, tai tällä tavalla hän on saanut lapsensa rauhoittumaan. Ei käske, vaan enempi kertoo omasta kokemuksestaan. Ja ei pidä sitä omaa mielipidettään ainoana oikeana, vaan hyväksyy sen, että minä teen eri tavalla. Anoppi ei sitä siedä, vaan pitää hänen uhmaamisenaan, kun en esim. syötä lapsille joka aamu puuroa, kun "aina on niin tehty".
Jos joku ihminen huutaisi minulle omassa kodissani, sanoisin kerran että ole hyvä äläkä korota ääntäsi minulle. Seuraavasta kerrasta sitten pihalle. Kukaan ei korota ääntään minun kotonani.
Miten te aiotte pärjätä niiden lasten kanssa jos ette saa yhtä anoppia kuriin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan tuon, 223. Aivan hirveä tilanne, olen pahoillani että jouduit kokemaan tuon! Ne joilla on edes suht normaalit sukulaiset eivät vaan tajua.
Se oli ihan kauhea tunne, koskaan ennen en sellaista ole tuntenut enkä toivottavasti tunnekaan. Vaikka lapsi oli pieni, tuo on tainnut vaikuttaa häneen, koska on aivan kauhean ripustautunut minuun vielä vuosienkin päästä.
Meille on tulossa toinen lapsi ja vaikka emme väleissä olekaan anopin kanssa enää, varmaan saa joltain sukulaiselta asiasta kuulla. Saa nähdä, mitä tapahtuu.
Eri
Onnittelut tulevasta uudesta perheenjäsenestä 🤗
Minäkin muistan sinut, toivottavasti pystyt neuvolassa purkamaan ajatuksiasi, että saisit turhaa stressiä pois ja voisit nauttia täysillä raskaudesta.Viranomaisille ei tuollaisista kannata puhua mitään. Sieltä alkaa vain painoatus ”tehdä sopu isovanhempien kanssa, koska nämä ovat korvaamattomia” jne.
Nimimerkillä kokemusta on.
Mun anoppi pilasi minulta esikoiseni ensimmäisen vuoden jatkuvalla ylikävelyllään, päällepäsmäröinnillään jne. Tuhosi jotain todella korvaamatonta. Tästä jotain oppineena en enää ole anoppini kanssa tekemisissä juuri ollenkaan.
Hän tuolla kovasti puhuu pskaa selän takana kuinka olen mielisairas jne. Asia on juuri päin vastoin. Kun aloin kunnioittaa itseäni ja heivasin anopin elämästäni, niin katosi ahdistus ja itsetunto nousi kohisten, kun ei joutunut päivittäin tekemisiin ihmisen kanssa, joka kaikilla keinoin pisti päätäni pinnan alle.
Sepä olisikin ollut hauskaa, jos anoppi olisi joka päivä tullut sohvalle istuskelemaan ja odottamaan kahvia, kun minä kävelen yläruumis paljaana ja välillä veret reisillä. Anoppi olisi saanut kuunnella uikustustani, kun yritin käydä vessassa. Ei aina tarvitse ottaa vieraita vastaan halusi nämä miten paljon tahansa tulla kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai anoppi on innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta.
Miniä on nyt vähän itsekäs. Ei anoppi pahaa halua.
Ja voihan se olla niinkin, että anoppi epäilee miniän hoito taitoja.
Miniä yleensä haluaa oman äitinsä ohjeet, mutta ei anopin. Malttia vaan nuori äiti.
Miksi ihmeessä se miniä haluaisi oman äitinsä ohjeet? Yhtä väärät ja vanhentuneet nekin on.
Kyse on myös tavasta, miten ohje annetaan. Mun anoppi huutaa kovaäänisesti käskyjä, miten mun pitää milloin mitäkin tehdä. Suuttuu, kun mä en tottele. Ihan suoraan sanonut, että mun tulee totella häntä. Mun äiti juttelee ja siinä samalla kertoo että ennen tehtiin näin, tai tällä tavalla hän on saanut lapsensa rauhoittumaan. Ei käske, vaan enempi kertoo omasta kokemuksestaan. Ja ei pidä sitä omaa mielipidettään ainoana oikeana, vaan hyväksyy sen, että minä teen eri tavalla. Anoppi ei sitä siedä, vaan pitää hänen uhmaamisenaan, kun en esim. syötä lapsille joka aamu puuroa, kun "aina on niin tehty".
Jos joku ihminen huutaisi minulle omassa kodissani, sanoisin kerran että ole hyvä äläkä korota ääntäsi minulle. Seuraavasta kerrasta sitten pihalle. Kukaan ei korota ääntään minun kotonani.
Miten te aiotte pärjätä niiden lasten kanssa jos ette saa yhtä anoppia kuriin?
Ei mullekaan enää. Anoppi ei hyväksy sitä, etten ole hänen kynnysmattonsa, ja lakkasi käymästä. Arvaa harmittaako.
Lasten kanssa ei mitään ongelmaa, eivät ole onneksi perineet mummunsa kauheaa luonnetta. (eikä ole heidän isänsäkään)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan tuon, 223. Aivan hirveä tilanne, olen pahoillani että jouduit kokemaan tuon! Ne joilla on edes suht normaalit sukulaiset eivät vaan tajua.
Se oli ihan kauhea tunne, koskaan ennen en sellaista ole tuntenut enkä toivottavasti tunnekaan. Vaikka lapsi oli pieni, tuo on tainnut vaikuttaa häneen, koska on aivan kauhean ripustautunut minuun vielä vuosienkin päästä.
Meille on tulossa toinen lapsi ja vaikka emme väleissä olekaan anopin kanssa enää, varmaan saa joltain sukulaiselta asiasta kuulla. Saa nähdä, mitä tapahtuu.
Eri
Onnittelut tulevasta uudesta perheenjäsenestä 🤗
Minäkin muistan sinut, toivottavasti pystyt neuvolassa purkamaan ajatuksiasi, että saisit turhaa stressiä pois ja voisit nauttia täysillä raskaudesta.Viranomaisille ei tuollaisista kannata puhua mitään. Sieltä alkaa vain painoatus ”tehdä sopu isovanhempien kanssa, koska nämä ovat korvaamattomia” jne.
Nimimerkillä kokemusta on.
Mun anoppi pilasi minulta esikoiseni ensimmäisen vuoden jatkuvalla ylikävelyllään, päällepäsmäröinnillään jne. Tuhosi jotain todella korvaamatonta. Tästä jotain oppineena en enää ole anoppini kanssa tekemisissä juuri ollenkaan.
Hän tuolla kovasti puhuu pskaa selän takana kuinka olen mielisairas jne. Asia on juuri päin vastoin. Kun aloin kunnioittaa itseäni ja heivasin anopin elämästäni, niin katosi ahdistus ja itsetunto nousi kohisten, kun ei joutunut päivittäin tekemisiin ihmisen kanssa, joka kaikilla keinoin pisti päätäni pinnan alle.
Minulla hyvin paljon samanlaisia kokemuksia, välien katkaisunkin selittänyt kaikille olevan minun syytäni, koska haluan erottaa hänet kultamussukka lapsenlapsestaan ja olen niin hullu jne. Kyllä elämä helpottui valtavasti kun välit laittoi poikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma anoppini höpsähti myös vauvasta ja yritti omia hänet. Annoin hänelle hetkeksi vauvan syliin ja sitten käveli vauva sylissään muualle - vauvani katsoi perääni ja anoppi sitten sanoi "älä katso äitiin!! Älä katso sinne päin!".
Tiedän myös hyvin milloin vauvallani on nälkä. Kun anopin sylissä ollessaan alkaa selkeästi ilmaista nälkäänsä ja pyydän anoppia antamaan vauvan minulle niin imetän, mutta sitten alkaa se "Ei kun nyt tekee kakkaa!!"Huoh. Oma äitini antaa vauvan pienestäkin inahduksesta takaisin minulle eikä tarvitse vängätä.
Toivottavasti ette asu kaikki yhdessä. Jos mummot asuvat kotonaan, pidä huoli siitä, etteivät vieraile kaiken aikaa - tee selväksi, että sinulla on omat työt, menot ja tekemiset. Ja sinä päätät. Kun se on ymmärretty myös anopin taholta, voit antaa vähän liekaa, kun hän tietää rajansa.
Kivahan se lapselle sitten isompana on, että on suhteet isovanhempiin, mutta koti on koti ja omat vanhemmat ne, joilta lupa kysytään.
Appivanhemmat asuvat kaukana, noin 150km päässä. Omat vanhempani taas asuvat naapurissamme. Äitini auttaa, jos pyydän, mutta ei tuppaudu meille ja on itse asiassa huolissaan siitä onko liikaa kanssamme, vaikka mielestäni (ja mieheni mielestä) voisi olla enemmänkin.
Mielestäni omista vanhemmistani on ollut käytännön apua ja olen siitä kiitollinen heille. Äiti tuli meille siivoamaan ja laittamaan ruokaa kun kotiuduimme sairaalasta, koska epparihaava oli kipeä enkä juuri voinut itse tehdä mitään. Äiti myös opetti vauvan kylvetyksessä, turvaistuimen käytössä yms.
Anoppi taas ottaa aina "parhaat palat" eli vauvan sylittelyt eikä tarjoa sitä käytännön apua mitä me oikeasti tarvitsemme. Ostelee turhia tavaroita kylläkin. Oma äitini myös luottaa äitiyteeni eikä kyseenalaista ja arvostele toisin kuin anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Kultapieni. Tutkimuksen idea on olla tutkimus. Kuka tahansa jolla on riittävä koulutus voi stten vaan lukea tuloksen. Ymmärrän että sulla ei ole.
Mulla on kaksi lasta, joten todennäköisesti voin olla joskus anoppi ja mummo.
Olen aika järjellä eteenpäin menevä ihminen, rakastan lapsiani enemmän kuin mitään mutta minulla ei koskaan ollut mitään pakottavaa vauvakuumetta, en tykkää kaikista vauvoista tai isommista lapsista, en koskaan hypistellyt vauvojen vaatteita kaupoissa ja omien lastenkin pieneksi jääneet vaatteet olen pistänyt kierrätykseen.
Koen että elämässäni on paljon muutakin kuin lapseni, vaikka he ovatkin ykkössijalla. En kuitenkaan jättäisi harrastamatta tai käymättä vaikka elokuvissa etten olisi hetkeäkään erossa lapsista. Koen myös että työelämän täytyy tarjota haasteita ja älyllistä tekemistä.
Voiko minusta tulla tollainen sekopää anoppi tai mummo? Tällä hetkellä en missään nimessä haluaisi jonkun toisen synnytystä mennä seuraamaan, omat oli ihan tarpeeksi. Jos joku ystävä tai vaikka oma lapsi tulevaisuudessa pyytäisi, niin menisin. Mutta kenellä tulee mieleen kysyä että haluaa mukaan synnytykseen? Miksi ihmeessä? Miksei halua antaa omalle lapselleen ja hänen puolisolleen mahdollisuutta olla rauhassa tuolloin?
Onko näiden täysin hulluksi tulevien mummojen elämä vain yhtä vauvahurmosta? Ovatko he koskaan olleet työelämässä? Onko heidän työnsä ollut tärkeää? Ovatko he korkeastikoulutettuja?
Sellainen kuva välittyy että olen varmaan sitten itse vääränlainen äiti, kun tuntuu niin vieraalta tommoinen höpöttäminen ja kaiken muun elämän hylkääminen jonkun toisen, vaikkakin oman lapsensa, vauvan takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaksi lasta, joten todennäköisesti voin olla joskus anoppi ja mummo.
Olen aika järjellä eteenpäin menevä ihminen, rakastan lapsiani enemmän kuin mitään mutta minulla ei koskaan ollut mitään pakottavaa vauvakuumetta, en tykkää kaikista vauvoista tai isommista lapsista, en koskaan hypistellyt vauvojen vaatteita kaupoissa ja omien lastenkin pieneksi jääneet vaatteet olen pistänyt kierrätykseen.Koen että elämässäni on paljon muutakin kuin lapseni, vaikka he ovatkin ykkössijalla. En kuitenkaan jättäisi harrastamatta tai käymättä vaikka elokuvissa etten olisi hetkeäkään erossa lapsista. Koen myös että työelämän täytyy tarjota haasteita ja älyllistä tekemistä.
Voiko minusta tulla tollainen sekopää anoppi tai mummo? Tällä hetkellä en missään nimessä haluaisi jonkun toisen synnytystä mennä seuraamaan, omat oli ihan tarpeeksi. Jos joku ystävä tai vaikka oma lapsi tulevaisuudessa pyytäisi, niin menisin. Mutta kenellä tulee mieleen kysyä että haluaa mukaan synnytykseen? Miksi ihmeessä? Miksei halua antaa omalle lapselleen ja hänen puolisolleen mahdollisuutta olla rauhassa tuolloin?
Onko näiden täysin hulluksi tulevien mummojen elämä vain yhtä vauvahurmosta? Ovatko he koskaan olleet työelämässä? Onko heidän työnsä ollut tärkeää? Ovatko he korkeastikoulutettuja?
Sellainen kuva välittyy että olen varmaan sitten itse vääränlainen äiti, kun tuntuu niin vieraalta tommoinen höpöttäminen ja kaiken muun elämän hylkääminen jonkun toisen, vaikkakin oman lapsensa, vauvan takia.
Suurin osa noista vaikeimmista tapauksista on läheisriippuvaisia. Heillä ei ole omaa elämää, vaan he heräävät eloon kun saavat elää jonkun toisen puolesta jonkun toisen elämää.
Ja isolla osalla on oma elämä solmussa, jolloin joku johon voi upota tarjoaa pakokeinon olla näkemättä oman elämän tyhjyyttä.
Oma äitini on tyyppitapaus. Hänellä on aina joku johon hän kohdistaa intensiivisen huomionsa. Sillä ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Mielenterveysongelmien kanssa kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Olen eri, mutta näkeehän noista sinun postaamisista prosenteista että lähes kaikki muut ovat tärkeämpiä.
Isovanhemmat ja muut sukulaiset ovat toisiksi vikana ja harrastukset viimeisimpänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Kultapieni. Tutkimuksen idea on olla tutkimus. Kuka tahansa jolla on riittävä koulutus voi stten vaan lukea tuloksen. Ymmärrän että sulla ei ole.
Rakas, olen vastannut tutkimusta tehdessäni useisiin kysymyksiin, kuten " Onko mummun uusi mies isovanhempi, onko puoliäiti kotiväkeä, mihin laitan rastin, kun haluan mennä vaarille, mutta en ukille? " Jne. Tuohon "sukulaiset" -kohtaan, lapset aina ajattelevat ensin mummoja ja pappoja, ja kun heille selittää, että siihen kuuluu serkut, tädit jne. he yleensä muistavat kummitädin, josta haluavat kertoa. Se on usealle lapselle tärkeä. Serkkuihin pidetään nykyään huonosti yhteyttä, on lapsia, jotka eivät edes tiedä, montako serkkua heillä on.
Ja kyllä, minulla on tutkijan koulukin ja myös kyky tehdä johtopäätöksiä tutkimuksistani. Myös Opetushallitus on hyvin tuttu paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Kultapieni. Tutkimuksen idea on olla tutkimus. Kuka tahansa jolla on riittävä koulutus voi stten vaan lukea tuloksen. Ymmärrän että sulla ei ole.
Rakas, olen vastannut tutkimusta tehdessäni useisiin kysymyksiin, kuten " Onko mummun uusi mies isovanhempi, onko puoliäiti kotiväkeä, mihin laitan rastin, kun haluan mennä vaarille, mutta en ukille? " Jne. Tuohon "sukulaiset" -kohtaan, lapset aina ajattelevat ensin mummoja ja pappoja, ja kun heille selittää, että siihen kuuluu serkut, tädit jne. he yleensä muistavat kummitädin, josta haluavat kertoa. Se on usealle lapselle tärkeä. Serkkuihin pidetään nykyään huonosti yhteyttä, on lapsia, jotka eivät edes tiedä, montako serkkua heillä on.
Ja kyllä, minulla on tutkijan koulukin ja myös kyky tehdä johtopäätöksiä tutkimuksistani. Myös Opetushallitus on hyvin tuttu paikka.
Pitää olla: koulutuskin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Kultapieni. Tutkimuksen idea on olla tutkimus. Kuka tahansa jolla on riittävä koulutus voi stten vaan lukea tuloksen. Ymmärrän että sulla ei ole.
Rakas, olen vastannut tutkimusta tehdessäni useisiin kysymyksiin, kuten " Onko mummun uusi mies isovanhempi, onko puoliäiti kotiväkeä, mihin laitan rastin, kun haluan mennä vaarille, mutta en ukille? " Jne. Tuohon "sukulaiset" -kohtaan, lapset aina ajattelevat ensin mummoja ja pappoja, ja kun heille selittää, että siihen kuuluu serkut, tädit jne. he yleensä muistavat kummitädin, josta haluavat kertoa. Se on usealle lapselle tärkeä. Serkkuihin pidetään nykyään huonosti yhteyttä, on lapsia, jotka eivät edes tiedä, montako serkkua heillä on.
Ja kyllä, minulla on tutkijan koulukin ja myös kyky tehdä johtopäätöksiä tutkimuksistani. Myös Opetushallitus on hyvin tuttu paikka.
Tutkijan koulu ja osaat tulkita omia tutkimuksiasi?
Ei ihan riitä.
Tosta ekasta kappaleestasi ei saa mitään selvää. Ihan kuin olisit kännissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Kultapieni. Tutkimuksen idea on olla tutkimus. Kuka tahansa jolla on riittävä koulutus voi stten vaan lukea tuloksen. Ymmärrän että sulla ei ole.
Rakas, olen vastannut tutkimusta tehdessäni useisiin kysymyksiin, kuten " Onko mummun uusi mies isovanhempi, onko puoliäiti kotiväkeä, mihin laitan rastin, kun haluan mennä vaarille, mutta en ukille? " Jne. Tuohon "sukulaiset" -kohtaan, lapset aina ajattelevat ensin mummoja ja pappoja, ja kun heille selittää, että siihen kuuluu serkut, tädit jne. he yleensä muistavat kummitädin, josta haluavat kertoa. Se on usealle lapselle tärkeä. Serkkuihin pidetään nykyään huonosti yhteyttä, on lapsia, jotka eivät edes tiedä, montako serkkua heillä on.
Ja kyllä, minulla on tutkijan koulukin ja myös kyky tehdä johtopäätöksiä tutkimuksistani. Myös Opetushallitus on hyvin tuttu paikka.
Tutkijan koulu ja osaat tulkita omia tutkimuksiasi?
Ei ihan riitä.
Tosta ekasta kappaleestasi ei saa mitään selvää. Ihan kuin olisit kännissä.
En voi mitään, jos sinulla on luetun ymmärtämisvaikeuksia. Eikö mummi auttanut läksyissä? Pappa lukenut kirjoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Kultapieni. Tutkimuksen idea on olla tutkimus. Kuka tahansa jolla on riittävä koulutus voi stten vaan lukea tuloksen. Ymmärrän että sulla ei ole.
Rakas, olen vastannut tutkimusta tehdessäni useisiin kysymyksiin, kuten " Onko mummun uusi mies isovanhempi, onko puoliäiti kotiväkeä, mihin laitan rastin, kun haluan mennä vaarille, mutta en ukille? " Jne. Tuohon "sukulaiset" -kohtaan, lapset aina ajattelevat ensin mummoja ja pappoja, ja kun heille selittää, että siihen kuuluu serkut, tädit jne. he yleensä muistavat kummitädin, josta haluavat kertoa. Se on usealle lapselle tärkeä. Serkkuihin pidetään nykyään huonosti yhteyttä, on lapsia, jotka eivät edes tiedä, montako serkkua heillä on.
Ja kyllä, minulla on tutkijan koulukin ja myös kyky tehdä johtopäätöksiä tutkimuksistani. Myös Opetushallitus on hyvin tuttu paikka.
Tutkijan koulu ja osaat tulkita omia tutkimuksiasi?
Ei ihan riitä.
Tosta ekasta kappaleestasi ei saa mitään selvää. Ihan kuin olisit kännissä.
En voi mitään, jos sinulla on luetun ymmärtämisvaikeuksia. Eikö mummi auttanut läksyissä? Pappa lukenut kirjoja?
Sinun tekstisi on päätön. Miksi sinä olet vastannut kysymyksiin? Oletko siis lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri ilmestynyt tutkimus (95 000 koululaista ekaluokkalaisista kymppiluokkalasiin) kertoo, että 20% lapsista toivoo lisää aikaa isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Ja 28 % toivoo lisää aikaa kotona vanhempien ja perheen kanssa. Isovanhemmat ovat lasten mielestä lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Lähde: Opetus- ja kulttuurimonisteriön vuotuinen koululaiskysely.
Ja 80 prosenttia ei toivo.
Kysymyksenasettelu oli Mihin toivot lisää aikaa? 52% kavereiden kanssa oloon, 40 % omaa aikaa, 28% vanhempien ja kotiväen kanssa oloon, 20 % isovanhempien ja sukulaisten kanssa oloon, 15 % harrastuksiin, 3% johonkin muuhun. Eli isovanhemmat menevät jopa harrastusten edelle!
Sinulta on mennyt tuon kyselyn pointti ihan ohi. Sinä haluat uskoa sen tarkoittavan sitä, että lapsi viettäisi aikaansa mieluummin isovanhempien tai sukulaisten kanssa kuin harrastuksissa, vaikka tosiasiassa se voi tarkoittaa että
a. Lapsella on liikaa harrastuksia.
b.Lapsi viettäisi aikaa mieluummin ystäviensä kanssa.
c.Lapsi viettäisi mielellään aikaa oman perheensä kanssa.
d. Olisi mieluummin yksin, kuin vanhempiensa, sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.
e. Aika sukulaisten, kuten aika isovanhempien kanssa.
Tuo tutkimus kertoo lähinnä että tärkeimpiä lapselle ovat ydinperhe, kaverit ja oma aika.
Vasta sen jälkeen tulevat isovanhemmat ja muut sukulaiset ja harrastukset.
Olitko tutkimusryhmässä? Tiedätkö siitä enemmänkin? Niinpä. Älä sitten tule kertomaan omia tulkintojasi tänne.
Kultapieni. Tutkimuksen idea on olla tutkimus. Kuka tahansa jolla on riittävä koulutus voi stten vaan lukea tuloksen. Ymmärrän että sulla ei ole.
Rakas, olen vastannut tutkimusta tehdessäni useisiin kysymyksiin, kuten " Onko mummun uusi mies isovanhempi, onko puoliäiti kotiväkeä, mihin laitan rastin, kun haluan mennä vaarille, mutta en ukille? " Jne. Tuohon "sukulaiset" -kohtaan, lapset aina ajattelevat ensin mummoja ja pappoja, ja kun heille selittää, että siihen kuuluu serkut, tädit jne. he yleensä muistavat kummitädin, josta haluavat kertoa. Se on usealle lapselle tärkeä. Serkkuihin pidetään nykyään huonosti yhteyttä, on lapsia, jotka eivät edes tiedä, montako serkkua heillä on.
Ja kyllä, minulla on tutkijan koulukin ja myös kyky tehdä johtopäätöksiä tutkimuksistani. Myös Opetushallitus on hyvin tuttu paikka.
Tutkijan koulu ja osaat tulkita omia tutkimuksiasi?
Ei ihan riitä.
Tosta ekasta kappaleestasi ei saa mitään selvää. Ihan kuin olisit kännissä.
En voi mitään, jos sinulla on luetun ymmärtämisvaikeuksia. Eikö mummi auttanut läksyissä? Pappa lukenut kirjoja?
Sinun tekstisi on päätön. Miksi sinä olet vastannut kysymyksiin? Oletko siis lapsi?
Tutkittavat ovat lapsia, jotka viittaavat ja kysyvät aina tarkentavia kysymyksiä. He haluavat ymmärtää, mihin vastaavat. Tutkimuksen tekijänä olen läsnä ja vastaan heidän kysymyksiinsä. Onko sinulle tuttuja termit tutkija, tutkittava, otos, virhemarginaali, tulkinta jne. Jollei, älä sitten ota kantaa asioihin, jotka eivät ole sinulle tuttuja. Teet vain itsesi naurettavaksi.
Oma anoppi oli aina lisäämässä vauvan ruokaan suolaa, voita tai sokeria. Vauvan ruokaa ei voinut jättää hetkeksikään silmistään, sillä muuten perunaan ripoteltiin suolaa ja köntti voita "kun ei se muuten maistu miltään". Oma äiti oli samaa mieltä kuin anoppi, mutta ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin marmatti. Anopin mielestä 6 kuukauden ikäiselle lapselle oli ihan ok antaa makeisia tai kahvileipää.
Huvittavin tapaus oli, kun anoppi oli meillä pian synnytyksen jälkeen. Menin makuuhuoneeseen imettämään, anoppi tuli perässä, laittoi naamansa muutaman sentin päästä rinnastani ja matki imemisääniä. Siinä kohtaa en pystynyt sanomaan yhtään mitään, tuli niin puun takaa tuo käytös.
Meidän ensimmäinen lapsi oli anopille neljäs lapsenlapsi. Mitä olen miehen veljen vaimolta kuullut, niin hän joutui kestämään vaikka mitä.