Liian ujo työelämään

Hei

Ehdotan sellaista asiaa sinulle. En siis ikävällä tavalla tai sinua haukkuen tai moittien. Mutta usein syy johtuu lapsuudesta, vanhempien tai toisen käytöksestä sinua kohtaan tai kenties koulukiusaamisesta? Se jättää pitkät jäljet sosiaaliseen elämään ja muihin ihmissuhteisiin. Olet toki käynyt terapiassa, mutta uskon, ettei nykyinen terapia vastaa ihmisten tarvetta. He eivät usein osaa auttaa. Valitettavasti. Ehdotan, että voisit kirjoittaa esim. päiväkirjaa lapsuudesta lähtien rehellisesti itsellesi, ei ketään syyttäen, vain läpikäyden oman tarinasi. Ja löytää ne kipukohdat itsestäsi, ja löytää voimavaroja itsellesi, mitä ne vaikeudet ovat opettaneet sinulle? Kun löydät omat voimavarasi ja kipukohtasi, niin sinusta tulee voimakkaampi ja löydät paremman itsetunnon. Ja voit myös toistaa itsellesi päivittäin: " Minä olen rakastettava, ja olen rakastettu  ja minä rakastan." Hyvää vointia sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Turpa umpeen ja alan vaihtoon

Hanki sinä oikea elämä muille kettuilun sijaan. 

Meninkäinen9 kirjoitti:

Hei

Ehdotan sellaista asiaa sinulle. En siis ikävällä tavalla tai sinua haukkuen tai moittien. Mutta usein syy johtuu lapsuudesta, vanhempien tai toisen käytöksestä sinua kohtaan tai kenties koulukiusaamisesta? Se jättää pitkät jäljet sosiaaliseen elämään ja muihin ihmissuhteisiin. Olet toki käynyt terapiassa, mutta uskon, ettei nykyinen terapia vastaa ihmisten tarvetta. He eivät usein osaa auttaa. Valitettavasti. Ehdotan, että voisit kirjoittaa esim. päiväkirjaa lapsuudesta lähtien rehellisesti itsellesi, ei ketään syyttäen, vain läpikäyden oman tarinasi. Ja löytää ne kipukohdat itsestäsi, ja löytää voimavaroja itsellesi, mitä ne vaikeudet ovat opettaneet sinulle? Kun löydät omat voimavarasi ja kipukohtasi, niin sinusta tulee voimakkaampi ja löydät paremman itsetunnon. Ja voit myös toistaa itsellesi päivittäin: " Minä olen rakastettava, ja olen rakastettu  ja minä rakastan." Hyvää vointia sinulle. 

En ole ap, mutta vastaan silti. Tämä oli varmasti avuksi tarkoitettu kirjoitus, mutta miten tämä oikeasti voisi auttaa. Nimittäin, itselläni oli kamala lapsuus ja nuoruus ja vaikeuksia aikuiselämässä. Olen käynyt terapiassa ja juurikin kirjoittanut kuvaamallasi tavalla. Tiedän kipukohtani jne, mutta miten niiden tiedostaminen auttaa tai itselleen asioiden toistelu. Ehkä joku on siitä saanut apua, itse valitettavasti en.

Meninkäinen9 kirjoitti:

Hei

Ehdotan sellaista asiaa sinulle. En siis ikävällä tavalla tai sinua haukkuen tai moittien. Mutta usein syy johtuu lapsuudesta, vanhempien tai toisen käytöksestä sinua kohtaan tai kenties koulukiusaamisesta? Se jättää pitkät jäljet sosiaaliseen elämään ja muihin ihmissuhteisiin. Olet toki käynyt terapiassa, mutta uskon, ettei nykyinen terapia vastaa ihmisten tarvetta. He eivät usein osaa auttaa. Valitettavasti. Ehdotan, että voisit kirjoittaa esim. päiväkirjaa lapsuudesta lähtien rehellisesti itsellesi, ei ketään syyttäen, vain läpikäyden oman tarinasi. Ja löytää ne kipukohdat itsestäsi, ja löytää voimavaroja itsellesi, mitä ne vaikeudet ovat opettaneet sinulle? Kun löydät omat voimavarasi ja kipukohtasi, niin sinusta tulee voimakkaampi ja löydät paremman itsetunnon. Ja voit myös toistaa itsellesi päivittäin: " Minä olen rakastettava, ja olen rakastettu  ja minä rakastan." Hyvää vointia sinulle. 

Kirjoittaminen voi muuten olla todella tehokas apu kokemusten ja tunteiden läpikäymiseen. Itse pidin monta vuotta päiväkirjaa nuorena, juuri pahimpina kiusaamisaikoina, ja se todellakin helpotti oloa. Oli helpompaa purkaa kaikki ajatukset sinne kansien sisään kuin kertoa muille. Kiusaamisaikoina en koskaan puhunut asiasta kenellekään vaan juuri kirjoittaminen toimi "terapiana". Luulen, että päiväkirjalla oli suuri merkitys, että onnistuin noina aikoina pysyä henkisesti balanssissa.

Miksipä asioiden läpikäyminen kirjoittamalla ei voisi toimia myös jälkikäteen. Kannattaa ap kokeilla sitä, jos sinulla jonkinlaista taustaa on. Kirjoittaminen ei kuitenkaan sovi kaikille, kaikki eivät siitä pidä tai saa siitä paljoa irti, mutta antaisin mahdollisuuden.

Itsellä täysin sama homma, mutta se ei ole pätevä syy mihinkään eläkkeeseen. 

Ainoa vaihtoehto oli vaihtaa työhön, jossa ei näe paljon ihmisiä tai joudu tekemään mitään asiakaspalveluun liittyvää.

Siksi olen puutarhuri, otan vaan listat mitä pitää tehdä ja voin toimia itsenäisesti kysymättä mitään. 

Minä olen saanut eläkkeen. Lääkäri tietysti kirjoitti diagnoosiksi muun kuin ujouden, mutta ujous on se oikea ongelmani.

Aloita teatteriharrastus, auttoi itselläni. Tosin tähänkin vaikuttaa elämäntilanne ja oma asenne, perheellisenä on vaikeaa sitoutua noin aikaavievään harrastukseen, mutta kannattaa yrittää mikäli on mahdollisuus! Itselläni ujouden pahimmat rippeet katosivat tuon harrastuksen myötä.

Siis oikeasti? Joku on siis saanut eläkepaperit ujouden takia? Tuolla on ihmisiä, joilla on selkä tai polvet paskana, ja niitä roikotetaan töissä kipujen kanssa, ja taas joku punastelee niin pahasti ettei kehtaa olla töissä??? Ei jumalauta ole ihmiskohtalot tasavertaisia tässä maassa!

Vierailija kirjoitti:

Aloita teatteriharrastus, auttoi itselläni. Tosin tähänkin vaikuttaa elämäntilanne ja oma asenne, perheellisenä on vaikeaa sitoutua noin aikaavievään harrastukseen, mutta kannattaa yrittää mikäli on mahdollisuus! Itselläni ujouden pahimmat rippeet katosivat tuon harrastuksen myötä.

Vähän luulen että AP olisi liian ujo tuohon. Monet näyttelijät ovat ujoja, kyllä, muttei ihan noin ujoja.

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeasti? Joku on siis saanut eläkepaperit ujouden takia? Tuolla on ihmisiä, joilla on selkä tai polvet paskana, ja niitä roikotetaan töissä kipujen kanssa, ja taas joku punastelee niin pahasti ettei kehtaa olla töissä??? Ei jumalauta ole ihmiskohtalot tasavertaisia tässä maassa!

Aika idiootti olet. Ujous ollut perussyynä, aiheuttanut sitten muita psyykkisiä ongelmia. Tämä kuka sai eläkkeen ei kertonut mikä oli diagnoosina. Mutta joo, jatka kateellisella linjallasi.

Olen itsekin ujo ihminen ja minua on kiusattu esikoulusta alkaen ja jatkui toisen asteen opintoihin. Silti kuulostaa jo ihan lusmuilulta, jos tommosen takia pitää työt lopettaa ja yhteiskunta elättää..Oikeasti, täällä Suomessa on ihan oikeasti sairaita ihmisiä, jotka eivät kykene käymään töissä mm. vaikean masennuksen takia, mutta justii tommoinen uhruituminen on jo ihan naurettavaa.

Ps. tuommosten epämiellyttävien tilanteiden kierteleminen ja kaarteleminen ei nyt ainakaan auto yhtään asiaan ja elämässä pitää nyt vaan mennä niitä asioita kohti ja kokea mitkä ei tunnu itsestään niin mukavalta. Ei se maailma toimi vaa niin.

Ujo mutta.. kirjoitti:

Olen itsekin ujo ihminen ja minua on kiusattu esikoulusta alkaen ja jatkui toisen asteen opintoihin. Silti kuulostaa jo ihan lusmuilulta, jos tommosen takia pitää työt lopettaa ja yhteiskunta elättää..Oikeasti, täällä Suomessa on ihan oikeasti sairaita ihmisiä, jotka eivät kykene käymään töissä mm. vaikean masennuksen takia, mutta justii tommoinen uhruituminen on jo ihan naurettavaa.

Ps. tuommosten epämiellyttävien tilanteiden kierteleminen ja kaarteleminen ei nyt ainakaan auto yhtään asiaan ja elämässä pitää nyt vaan mennä niitä asioita kohti ja kokea mitkä ei tunnu itsestään niin mukavalta. Ei se maailma toimi vaa niin.

Kiusaamista on monenlaista ja ilmeisesti et ole törmännyt kovinkaan vakavaan. Ymmärrätkö, että kiusaaminen voi johtaa ja johtaakin masennukseen, ei siinä ole mitään uhriutumista tai lusmuilua. Jos sinulle ei ole käynyt niin, ei se tarkoita, etteikö jollekin muulle voisi käydä.

En voinut lukea koko ketjua, mutta haluaisin kysyä ap:ltä yhden kysymyksen: miksi ujostelet? Ujous on varmaan toki osittain synnynnäinen luonteenpiirre, mutta kyllä siihen kokemuskin vaikuttaa, samoin oma asenne. Itse olin myös lapsena ja nuorena sairaalloisen ujo, mutta olen pakottanut itseni pois siitä. Opintojeni aikana satuin saamaan työpaikan, jossa oli pakko olla ihmisten edessä ja ottaa vastuu tilanteesta. Se oli ensin hirveää, mutta siihen tottui ja lopulta nautin siitä. 

Minun neuvoni siis olisi, että lakkaisit kiinnittämästä huomiotasi ujouteesi ja siirtäisit sen muualle. Ota tehtäväksesi astua pois mukavuusalueeltasi. Ensin pienin askelin, sitten isommin. Se kasvattaa itsetuntoa, vaikka takapakkeja joskus tulisikin. Kuuntele sisäistä ääntäsi. Mitä se sanoo sinulle? Onko se kovin kriittinen ja lyttäävä? Siinä tapauksessa sano sille vastaan! Sinä olet aivan tarpeeksi hyvä sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse miellyttää aina ja kaikkia. Sinullakin on oikeus omaan tilaasi, omaan tahtoosi ja omana itsenäsi olemiseen. 

Itse olen keskittynyt juuri omien tuntemusteni kuuntelemiseen ja koettanut olla itselleni armollinen. Kun makaan illalla sängyssä, koetan kuunnella tunteitani ja hyväksyä ne ja itseni. Silloin huomaan ihan fyysisestikin, kuinka kroppani reagoi, kun minulle normaalilta tuntuvat jännitykset laukeavat. 

Ap, olet aika onnekas asuessasi Suomessa. Minusta Suomi on ujojen ihmisten ihannemaa. Täällä hyväksytään ujous aika hyvin ja ujoja on joka puolella. 

Ole armollinen itsellesi, mutta älä alistu!

Punasteluun apua esimerkiksi näistä:

Sympatix, sympaattisen hermon salpaus Tilkan sairaala

https://paniikkihairio.fi/5-kikkaa-milla-paaset-punastumisen-pelosta/

https://www.is.fi/mystyle/art-2000000865870.html

”En uskaltanut mennä julkisille paikoille!” – Kärsitkö punastelusta? Näillä vinkeillä sen saa hallintaan

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamista on monenlaista ja ilmeisesti et ole törmännyt kovinkaan vakavaan. Ymmärrätkö, että kiusaaminen voi johtaa ja johtaakin masennukseen, ei siinä ole mitään uhriutumista tai lusmuilua. Jos sinulle ei ole käynyt niin, ei se tarkoita, etteikö jollekin muulle voisi käydä.

Voi kuule, minulta mm. ala-asteella varastettiin reppu ja kirjoitettiin vihkoon ulkonäköä alentavia tekstejä. Ja silloin, kun olin ihastunut yhteen luokallani olevaan poikaan, niin sehän alko haukkumaan minua rumaksi ja tyhmäksi (minulla on lievä oppimisvaikeus ja jouduin käymään puheterapiassa) ja koko luokka alkoi kirjoittelemaan pienille papereille miten huono ihminen olen ja ettei minulla olisi mitään mahiksia siihen poikaan ja pistivät sitten aina pulpettiin ja reppuun vihkoista revittyjä paperin palasia joissa justiin halveksuttiin ulkonäköäni ja hidasta tapaa oppia. Yläasteella minulta varastettiin pyörä ja irroitettiin siitä toinen rengas. Sain päivittäin kuulla haukkumista ruokalassa ja luokassa, eikä opettaja puuttunut kunnolla asiaan. Kaiken tämän aikaa minulla ei ollut kuin 2 hyvää ystävää, jotka tukivat minua aina yläasteelle asti. Ammattikoulussa minua pilkattiin änkyttämisestä ja olin lähtenyt logistiikka-alalle missä oli pelkästään poikia eikä minulla ollut siellä koulussa kavereita.

Minulla diagnosointiin 5 luokalla vaikea masennus, mutta onneksi sain hyvän lääkityksen siihen ja olen pystynyt ja jaksanut jatkaa elämääni kaikkien vastoikäymisten jälkeen. Kirsikkana kakun päälle äitini sairasti myös vaikea masennusta ja ryyppäsi päivät pitkät. Isä ei ollut melkein koskaan kotona, koska ei jaksanut.

Poistu mukavuusalueeltasi. Aloita uusi harrastus tai pakota vaikka itsesi joskus bussipysäkillä juttelemaan jollekin tuntemattomalle, ihan vaikka vaan että "onpa ihanaa kun kevät tulee". Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Jos pakotat itsesi tekemään epämiellyttäviä asioita, pikkuhiljaa alat kyllä huomata miten koko elämä muuttuu helpommaksi ja epämiellyttävät asiat neutraaleiksi tai jopa miellyttäviksi. Olen itse tehnyt näin ja vaikka olen edelleen joissain tilanteissa ujo ja punastuakin saatan, ainakaan small talk ei ole enää tuskallista ja pärjään elämässä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano niille, että maksatteko mieluummin minulle työttömyystuet loppuikäni jos jättäydyn työttömäksi.

Eli muiden pitäisi sopeutua ja muovata maailman ujon mukaiseksi ilman, että tämä joutuisi ottaamaan todellista vastuuta?

Kerro mitä vastuuta olen jättänyt ottamatta? Olen puhunut asiasta, ei tulosta, käynyt terpiassa, ei tulosta. Ap

Oletko ponnistellut sen eteen, että löytäisit töitä joka sopisi paremmin luonteellesi vai oletko vain keskityttynyt haukkumaan nykyistä työpaikkaasi?

Esim. kirjanpitäjä, kääntäjä, laborantti, tutkija, koodari, jne...

Faktojen toteaminen ei ole työpaikan haukkumista. Kaikissa mainitsemissasi ammateissa johtuu kontaktiin ihmisten kanssa ainakin jossain vaiheessa, vaikkakin vähemmän kuin muissa. Ap

Vähän ohi aiheen, mutta tutkijan ammatti on yksi eniten sosiaalista vuorovaikutusta vaativista ammateista, mistä ihmeestä tällainen luulo on syntynyt? Lähes kaikki tutkimukset tehdään tutkimusryhmissä, ja tutkijan tulee esiintyä alansa konferensseissa, useimmiten ulkomailla, sekä mediassa. Yliopistoissa työskentelevät tutkijat osallistuvat aina myös opetukseen.

Olisikohan sinä kuollut nälkään jos olisit elänyt sata vuotta sitten olleessa Suomessa? Oletan, että jos on kyseessä selviytyminen , elämä tai kuolema, saa siinä ujostelut unohtua.

Tässä taas yksi syy leikata sosiaalietuja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sussa on sellaista, että tunnet olevasi huonompi/arvottomampi/ujompi/tyhmempi kuin muut? Mitä sussa on sellasta hävettävää mitä mussa ei ole? Miksi tarvitset toisten hyväksynnän?

Jos et vielä tiennyt niin KAIKKIA ujottaa monikin asia enemmän tai vähemmän. Sun ongelma on sellainen josta voi oikeesti oppia pois - tai se ainakin helpottaa.

Älä ota itseäsi niin vakavasti. Mitä jos otat tehtäväksi kerran päivässä tehdä jotain tosi noloa ja tyhmää, ihan tahallaan. Ja ottaa se paheksunta/ihmetys/nauru vastaan? Tunnustele sitä tunnetta, kunnolla. Ala työksesi nolaamaan itseäsi niin pian ei hävetä enää mikään kun huomaat, ettei se ole niin vakavaa! So what!? Se unohtuu hetkessä mitä ikinä olikin.

Itse ainakin olen joutunut aikoinaan koulussa niin monta kertaa muiden nolaamaksi ja nauramaksi etten enää ihan vapaa-ehtoisesti haluaisi olla se naurun kohde tai naurattaa muita. Ei kukaan ihminen halua olla mikään muita huvittava pelle kuitenkaan ja en koskaan ryhtyisi itse sellaiseen ja käyttäytyisi tahallani typerästi. Kaikki nämä jutut eivät myöskään unohdu äkkiä ja itsellä on kyllä kokemusta kuinka muut muistelevat jotain mokaa vielä pitkään. Itse haluaisin sen takia muiden hyväksyvän minut, kun olen aina muutenkin saanut niin ikävää kohtelua ja olisi itsellekin armollisempaa olla edes sellainen, joka saa sitä asiallista kohtelua, kun kuitenkin itse purkii siihen, että huomioi muut. En ole ap.

Mä ehdotin itsensä tahallista nolaamista tai tarkoitin lähinnä hassuttelua, uusien asioiden kokeilua siksi, että olen itse ollut koulukiusattu, kotona kiusattu, koulukodin asukas ja vaikka ja mitä. Ja olin äärimmäisen maahan painettu enkä oikeesti uskaltanut mennä ennen mihinkään töihin, koska oli niin huono itseluottamus, olin todella ujo. Kun täytyin 25-v tajusin, etten voi lopun ikää pakoilla asioita.

Mikään muu ei ole tehonnut paremmin kuin se, että menen mukavuusalueitteni ulkopuolelle. Heitän aivot narikkaan ja menen ja teen. Ja teen niin kauan, kunnes osaan ja asiasta tulee helppoa. Mokaan ja osaan nauraa itselleni hetken. Osaan myös unohtaa ja lopettaa turhan vatvomisen. Se käy ihan vaikka vaan käskemällä, että nyt et enempää mieti, vuoden päästä et muistaisi koko juttua.

Itsensä voi opettaa ajattelemaan eri tavoin. Ja omia ajatuksiaan voi ohjata muualle.

Vieläkin tärisen joissain tilanteissa kun jännittää niin paljon, mutta teenpä silti. Ja kun tällaisia asioita teen tarpeeksi usein ja pitkään niin eivät ne enää yhtä paljon jännitä ja olo on leppoisampi.

Ei todellakaan tuosta noin vain pääse eläkkeelle kukaan vaikka olisi pahojakin vammoja. Ensin laitetaan ammatilliseen kuntoutukseen, mm. työkokeiluihin.