Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka rakastuit toiseen ja jätit puolisosi: kannattiko? Rehellisesti!
30.03.2019 |
Kiinnostaa varsinkin sellaisten ihmisten kokemukset, joilla on taustalla pidempi suhde ja ehkä lapsia tai muita sitoumuksia.
Olen korviani myöten ihastunut kaveriini ja kaipaan vähän realismia pilvilinnoihini.
Kommentit (137)
Minäkin olen joskus ollut tajuttoman ihastunut toiseen, mutta olen päättänyt pysyä uskollisena ja antaa asian vaan olla, vaikka se oli vaikeaa. Olen erittäin tyytyväinen päätökseeni. Rakastan puolisoani. Suosittelen odottamaan ensin, josko ne tunteet siitä laantuvat. Monesti käy niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kokemuksesta kirjoitti:
Kerro miehellesi, että kaipaat ja tarvitset sitä, että hän haluaa sinua. Kerro myös, että hän saa ottaa sinut haluamallaan tavalla tai puhua sinulle haluistaan hyvin suoraan. Miehesi varmaankin on ajettu arjessa sivuun eikä hänellä ole tilaa tai hyväksyntää osoittaa panetustaan.
Sitten kun hän ryhtyy käyttämään sinua, rohkaise lisää. Miehesi haluaa kovasti sellaista naista, jonka tietää haluavan häntä.
Puhun kokemuksesta. Vaimo ei pysty pihumaan eikä halua puhua seksistä tai haluistaan, ei ikinä ilmaise hyväksyvänsä tai kaipaavansa minun haluani, ja torjuu yritykseni lähes aina. Hän tuomitsee minut selibaattiin ja kieltää seksuaalisuuteni.
Työkaverilla ei ole tässä oikeutettuja vaatimuksia, joten keskity omaan liittoosi.
Minun miehelläni taas on kausia, jolloin hän muuttuu sitä saamattomammaksi mitä enemmän on puutteessa. Silloin tekee vähiten mieli antaa, kun toinen yllättäen kitisee ja marisee, eikä tee mitään. Ehdota vaikka seksiä. Tämä tuntuu vaivaavan nyt reilu 40-vuotiaana eniten. On neljän kympin nelistys, mutta liikkeelle ei vain pääse.
Toinen, lievempi mutta yhtä raivostuttava piirre on, että vaikka strippaisin puoli päivää hänen edessään ja toisen hinkkaisin itseäni, hän ei ymmärrä vihjeitä, ei vaikka puhuisin miten rivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nähdäkseni on karkeasti rajattuna kahdenlaisia tapauksia
1 Rakastuu toiseen, ja lähtee siksi parisuhteesta
2 Rakastuu toiseen KOSKA oma parisuhde on riittämätön.
Ensimmäisessä tapauksessa rakkauden kohde vain vaihtuu, ja moni elää koko elämänsä näin, ei koskaan kunnolla sinkkuna, vaan aina parisuhteessa, tai kahden suhteen välissä. Tuossa ei taida onglemia tulla kuin niille jätetyillä, koska noin toimiva ihminen nyt vain oikeuttaa touhunsa, että ei voi mitään kun rakastuu, ja sitten taas kun rakastuu seuraavaan niin ei taaskaan voi mitään.
Toisessa tapauksessa voi ongelmia tullakin, jos kuvittelee että se uusi ihastus on aivan täydellinen, ja vanhan suhteen ongelmista pääsee sillä että vaihtaa vain kumppania. Näinhän se ei mene. Vaan kohta on uudet ongelmat taas kehissä. Näissä jää paljon aina oppimatta.
Kohta 1 piti siis olla, että rakastuu toiseen koska omassa parisuhteessa on ongelmia, ja siksi "rittämätön"
Tämä oli sellaista viisastelua taas, että on unohdettu että tilanteita on monenlaisia ja joskus eroja jarruttaa byrokratia. Itselläni eroa jarrutti sopimussakko, jota opiskelijatuloilla eläessä ei kauheasti kannattanut menettää ja olin 28-vuotias kun löysin uuden mieheni, jolla oli samanlaiset perhehaaveet. En siis parhaassa lisääntymisiässä jäänyt kyselemään lupia yhteiskunnalta ja maailmalta että saanko nyt vaihtaa urosta toiseen tai alkanut puoliväkisin elämään sinkkuna, jos vastaan tuli mitä mahtavin persoona.
Ei kaikki sellainen ole viisastelua mitä sinun aivosi ei kykene käsittämään.
Onko kaverisikin rakastunut sinuun?
Kannatti! Pääsin samalla eroon karmeasta kyttääjä-anopista ja sain ihanan tilalle.
Nykyisen miehen kanssa opin nauttimaan seksistä, kun aiemmin se oli ollut inhottava velvollisuus. Exä päästi itsensä lihomaan pahasti ylipainoiseksi, lopetti huolehtimisen itsestään ja kotityöt jäivät minun vastuulleni kun äijä vaan röhnötti sohvalla haisemassa juustonaksupussin kanssa.
Nykyisen kanssa liikutaan yhdessä, hoidetaan koti yhdessä ja koska vastuu on jaettu, uskallan jopa suunnitella perheen perustamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan se selvää, että jos muijalla alkaa tissit roikkumaan ja paikat muutenkin repsottamaan niin erilleen ajautuminenhan on melkein luonnonlaki. Uutta vaan putkeen ja jos ei muualta löydy niin sitten kehitysmaasta joku neitsytpillu.
Ennen kun naiset tukehdutte pullaanne niin lukekaapa tämän ketjun aikaisempia viestejä ja mitä elämää suurempia syitä naisilla on ollut erota.
Onneksi en jättänyt miestäni ja lasteni isää, vaikka rakastuinkin toiseen kun oltiin oltu naimisissa 6v.
Vuoden verran epäröin, ikävöin ja kärsin , sitten päätin etten halua enää koskaan tavata sitä toista. Kun on poissa silmistä, on poissa myös mielestä.
Se toinenkin oli samaa mieltä, hänkin oli tahollaan naimisissa ja oli lapsia hänelläkin. Lopettamispäätös tehtiin yhdessä --ei haluttu haavoittaa niin montaa ihmistä.
Se oli elämäni järkevin päätös, nyt on oltu naimisissa jo pian 40v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onhan se selvää, että jos muijalla alkaa tissit roikkumaan ja paikat muutenkin repsottamaan niin erilleen ajautuminenhan on melkein luonnonlaki. Uutta vaan putkeen ja jos ei muualta löydy niin sitten kehitysmaasta joku neitsytpillu.
Ennen kun naiset tukehdutte pullaanne niin lukekaapa tämän ketjun aikaisempia viestejä ja mitä elämää suurempia syitä naisilla on ollut erota.
No ensteks vaikka toi väkivalta.
Vierailija kirjoitti:
Olin itse aina mennyt suhteesta suhteeseen ja tämä kaduttaa. Toisesta huonosta miehestä toiseen. Minussa vasta vikaa onkin miehistä puhumattakaan. Tunteeni aina jotenkin muuttuvat tyhjiksi ja mies vain alkaa ärsyttää. Eilen jopa sanoin nykyiselleni että vihaan häntä kun hän kävi hermoilleni. Ehkä meistä kaikista ei vain ole rakkauteen ja sitoutumiseen. Epäonnistunut olo. Pelkään paljon sitäkin, että jos annankin itseni rakastua ja mies hylkää. Se vasta kivualiasta olisikin...
Siksi sä teetkin noin, jätät itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin kannatti. Ex lihoi ihan tolkuttomasti eikä suostunut laihduttamaan. Nyxä taas ihanan simpsakka, seksikin sujuu paremmin kun ei tarvitse valasta naija.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin kannatti. Ex lihoi ihan tolkuttomasti eikä suostunut laihduttamaan. Nyxä taas ihanan simpsakka, seksikin sujuu paremmin kun ei tarvitse valasta naija.
Tilasitko sellaisen jostain, huomiota herättämättä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo naisten lihominen parisuhteessa on iso ongelma. Omassa tuttavapiirissä usea esimerkki. Sitten kun pullukalle tulee ero niin jopa laihdutetaan kunnes saadaan taas uusi mies ja oravanpyörä on valmis. Miksi naiset tekee näin miehille? Mielestäni tuo on lähes rikollista. Parhaassa tapauksessa vielä hankkiudutaan paksuksi ilman yhteistä päätöstä.
Kannatti.
Ex-miehenkin kanssa erehdyin naimisiin asti, yksi lapsi jäi tästä liitosta.
Nykyisen kanssa oltu 7 elämäni parasta vuotta yhdessä. Ei mitään samankaltaisuuksia edelliseen elämääni. Exä oli peliriippuvainen narsisti, joka ei edelleenkään ole saanut mitään elämällään aikaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin rankalta, että ainakin itse valitsisin olla yksin kuin vaihtaisin kumppania. En ymmärrä miten ihmiset jaksaa.
Olen alkanut miettiä, että olinko sittenkin hölmö..
Olin exän kanssa yhdessä 20-v. Kaksi lasta, velattomat autot, hieno talo (jonka sain suunnitella mieleni mukaan, muut rakensi). Minun ei tarvinnut juurikaan päätä vaivata talousasioilla, siivouksilla, kaupassa käteisellä, auton huollolla jne. Sain aika lailla toteuttaa itseäni ja opiskella lisää.
Valmistuttuani menin uuteen työpaikkaan, jossa heti kättelyssä "kaupungin tunnetuin poikamies" vei jalat alta. Hullaannuin salasuhteesta ja hankin salaa oman kämpän. Olin valmis jättämään lapset exälle. Omaisuudesta vaadin puolet, vaikka itse en ollut juuri töitä tehnyt.
Ex oli itsemurhan partaalla. Lapset oireilivat, mutta minä olin onnellinen. Tunsin itseni viettelijättäreksi ja maailman kuningattareksi. Hyvin nopeasti hakeuduin sterilisaation purkuun, vaikka en juuri ollut nauttinut raskauksista tai vauva-ajoista. Tulin raskaaksi uudelle miehelle ja nyt meillä on vauva. Varmaan hormonit hyrräsi pääni sekaisin. Hankkiuduin eroon jopa edellisen elämän koirista ja hankin uuden koiran.
Aloimme remontoida vanhaa taloa uuden miehen kanssa. Nyt olen alkanut väsyä tilanteeseen. Uusi mies ei pyöritäkään arkea, talous on minunkin vastuulla. Palasin aiempaan ammattiini ennen äitiyslomaa, kun koin uuden liian raskaaksi. En viihdy vauvan kanssa kotona. Teini-ikäiset lapset rassaa, vaikka toinen näistä asuu isällään. Tytär asuu minulla, antaisin hänetkin isälleen, mutta olen taloudellisesti hänen mukanaan tuomista tuloista riippuvainen. Uusi mies ei enää keskity vain meihin jne.
Jotenkin alkanut tuntua, että olisi pitänyt harkita asiaa. Olen jotenkin ihan sotkussa tilanteeni kanssa, mutta muille en sitä koskaan myöntäisi.. elämänihän on nyt vain ihanuutta. Pelkään, että tämä päättyy huonommin kuin oletin. Kadehdin eksäni ja nykyisensä helppoa elämää, lomamatkoja, taloa.
Kannattaa miettiä puitteitakin, ei vain tunneskaalaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tilanne että mieheni on kiltti, turvallinen, hauska, älykäs.. mutta kaipaan sitä että joku haluaa minua. No, töistähän semmoinen löytyi ja nyt on todella vaikeaa unohtaa tämä työkaveri ja keskittyä suhteeseen. Nautin huomiosta mitä töissä saan mutta en halua pilata parisuhdetta tämmöisen takia koska en voisi koskaan saada parempaa miestä kuin nykyinen. Ja vaikka tämän tiedostaa järjellä niin en saa ajatuksia pois työkaverista.
Olen tuo joka kirjoitti 11 textin.
Sinulla on tilanne ettet ole lähtenyt pois ja kannattaa korjata kotona se asia, kun sinullakin on hyvä mies. Jos lähdet pois toisen matkaan yhtä kylmästi kuin minä, niin se kaikki tuska tulee yhtäkkiä eteen. Se on hirvein tunne mitä minä olen elämässäni kokenut kun tajuaa kuinka paska ihminen olin.
Minun exäni on ihan aidosti paras ihminen jonka olen ikinä tuntenut. Tajusin kaiken hänen sanomisen vasta myöhemmin. Minä vaan lähdin pois nopeasti, vaikka minulla oli kaikki hyvin kotona. Silloinkin kun tein siinä lähtöä, niin exäni ei raivonnut mutta oli surullinen. Ja hän tuki minua silti siinä, kun otin kasseja kainaloon. SIltikään en ymmärtänyt siinä mitään, kun olin toisen ihmisen huumassa. Olin ollut uuden kanssa sen 7kk ja minulla oli syntymäpäivä ja sinä aamuna minä romahdin autooni. Kaikki se minun raukkamainen tekeminen exääni kohtaan vyöry päälle ja aloin hysteerisesti itkemään ja sain paniikkikohtauksen. Se kaikki tuli mieleen, kun minulla oli aina syntymäpäivät exän kanssa ja tämä uusi ei edes toivottanut hyvää syntymäpäivää. Enkä nyt tarkoita, että olisin prinsessa jolle pitää toivottaa yhtään mitään vaan tarkoitan, kun se vanha elämä tuli mieleen. Se ihminen näytti minulle sen, että välittää. Ei siitä kauaa mennyt kun tosiaan näin hänet kaupan edessä..
Sen romahduksen jälkeen en enää halunnut, että se nykyinen koskee minuun. Exäni pyöri niin paljon mielessä silloin. Heräsin todellisuuteen niin sanotusti. Kadun sitä edelleen, mutta on hienoa että exällä on nyt onni elämässä.
Korjaa tilannne oikeasti ennen kuin on liian myöhästä. Hyviä miehiä ei joka puussa kasva se on varma asia. Sellaista miestä mikä exäni on, niin en tule koskaan löytämään eikä hirveästi kiinnosta koko parisuhde muutenkaan.
Jos uusi saa sinut näkemään, että miehesi kohtelee sinua huonosti, liitto on pahaksi sinulle tms. niin kannattaa.
Jos uusi saa sinut vain pitämään liittoasi tylsänä, ei kannata.
Itselläni kokemusta vaihtoehdosta 1. Vaikka uudesta suhteesta ei tullut mitään, en koskaan haikaillut exää takaisin.
Hormonit hyrrää pikku tyttösillä, joillakin keski-ikään asti. Säälittävää.
Nuorille miehille tiedoksi: tuolla on tuhansia hormoonipoolissa kiehuvia itserakkaita kusipäitä. Varokaa niitä! Älkää laittako itseänne henkiseen vankilaan naisen halujen takia. Jos ette halua naimisiin ja perhettä ja nainen vaatii ja uhkailee, juoskaa karkuun. Lapsen/lasten ja mahdollisen menetetyn omaisuuden takia asiat jää painamaan vuosikausiksi, joillakin vuosikymmeniksi. Järki käteen miehet!! Olkaa itsenäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä puitteitakin, ei vain tunneskaalaa.
Ei kai nyt kukaan ole ihmisen kanssa siksi että hänellä on hieno talo ja helppo elämä. Minä muutin isosta omakotitalosta pieneen omaan rivitaloasuntoon, ja olen todella onnellinen ratkaisustani. Tosin ei ollut ketään uutta silloin kun lähdin, tiesin vain että lähteä pitää.
Hetkeäkään ei ole ollut ikävä entistä asuntoa tai entistä elämää. Ei sekuntiakaan.
Lainaan Pet Shop Boysiä: We were never bored because we were never being boring. Miksi ihmeessä pitäisi olla jonkun muun vastuulla onko itsellä tylsää?