Sinä, joka rakastuit toiseen ja jätit puolisosi: kannattiko? Rehellisesti!

Kyllä kannatti, vaikka uusi (yksipuolinen) rakkaus (tai oikeammin vahva ihastuminen) ei varsinaisesti ollut syy eroon. Eroa oli tehty jo pitkään, mutta jotenkin tuo toisen ihmisen aikaansaama tunneryöppy vahvisti sen, että olimme puolison kanssa molemmat väärän ihmisen kanssa yhdessä.

Eksä löysi heti uuden, juuri hänen tyyppiään olevan naisen, ja olen onnellinen hänen puolestaan. Meillä on kuitenkin vielä paljon yhteistä monen vuoden ajan, ja on hyvä, että on ns. "hyvällä tuulella".

Oma arki on rankempaa, mutta hetkeäkään en kadu. Juuri viime viikolla joku sanoi, että olen jotenkin valoisampi, mikä voi olla totta, tai sitten en ole vaan jaksanut viljellä mustaa huumoria viime aikoina.

Ei todellakaan kannattanut. Olin lasten isän kanssa 8 vuotta ja rakastuin tulenpalavasti työkaveriin. Tämä työkaveri oli myös naimisissa ja heillä oli kaksi pientä lasta. Minä erosin lasteni isästä, mutta tämä työkaveri ei eronnutkaan vaimostaan vaan vei minua kuin pässiä narussa lupaamalla kuun taivaalta kunhan vaan aika on oikea.  Yhteensä 10 vuotta roikuin löysässä hirressä tuon miehen kanssa on-off suhteessa. Ero vaimostakin tuli, mutta siltikään minä en kelvannut, taas piti odottaa että lapset kasvaa jne. jne. Nyt lopullisesta erosta tuohon mieheen on jo kuusi vuotta, kaiken tämän aikana lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, hänellä on uusi tyttöystävä, omien lasteni isä on naimisissa ja heillä on pieniä lapsia.

Minä olen ollut ja tulen olemaan yksin. Jossain sisällä rakastan vieläkin tuota entistä työkaveria. Luultavasti elämäni loppuun asti. Ja samalla kadun koko elämäni sitä, että petin ja jätin erittäin hyvän miehen, joka oikeasti varmaan rakasti minua, oli hyvä isä ja ihana mies muutenkin. Rikoin itseni, lasteni kodin ja kaiken. 

Kannatti. Tuo rakas pappa on ollut kanssani jo yli 30 vuotta. Entinen mieheni (nyt jo edesmennyt) löi haarukan reiteeni ja pahoinpiteli minua muutenkin.

Kannatti. Löysin elämäni rakkauden, nyt yhdessä 22v, 3 lasta. Exän kanssa 12v, 1 lapsi.

Meinasin lähteä, en lähtenyt. Olen ollut siitä päätöksestä kiitollinen.

Nyt vuosia myöhemmin, alkanut miettiä, että olemmeko vain tasapaksusti yhdessä. Onko tässä mitään muuta jäljellä, kuin turvallisuuden tunne ja jonkinlainen varmuus että tällaista se nyt on. Leikin ajatuksella että lähtisin elämään unelmaani. Vaikka se tarkoittaisi että olisin ehkä kauan yksin. Käytännön asiat jarruttaa vielä. On myös tunteita paljon. Suhteemme ei ole huono, eikä väkivaltainen. Olemme vain taitekohdassa, josta tie joko jatkuu yhdessä tai sitten ei.

Puolisoni on tällä hetkellä ollut vuosia kietoutunut oman päänsä sisään, ei oikein saa arjesta kiinni. Täysin puhelinriippuvainen. On kuitenkin työelämässä toimintakykyinen. Romahtaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Siksi minä olen ottanut roolikseni tasoitella tietä ja kantaa arjen epämukavuuksia enemmän harteillani. Tiedän ettei pitäisi, mutta se voittaa sen hysteerisen panikoinnin pikkuasioista, jotka ovat täysin hallittavissa.

Tiedän kokemuksesta kirjoitti:

Kerro miehellesi, että kaipaat ja tarvitset sitä, että hän haluaa sinua. Kerro myös, että hän saa ottaa sinut haluamallaan tavalla tai puhua sinulle haluistaan hyvin suoraan. Miehesi varmaankin on ajettu arjessa sivuun eikä hänellä ole tilaa tai hyväksyntää osoittaa panetustaan.

Sitten kun hän ryhtyy käyttämään sinua, rohkaise lisää. Miehesi haluaa kovasti sellaista naista, jonka tietää haluavan häntä.

Puhun kokemuksesta. Vaimo ei pysty pihumaan eikä halua puhua seksistä tai haluistaan, ei ikinä ilmaise hyväksyvänsä tai kaipaavansa minun haluani, ja torjuu yritykseni lähes aina. Hän tuomitsee minut selibaattiin ja kieltää seksuaalisuuteni.

Työkaverilla ei ole tässä oikeutettuja vaatimuksia, joten keskity omaan liittoosi.

Ei se mene kaikilla noin. Itse tykkäisin juuri siitä että mies olisi dominoiva sängyssä, mutta kun hän taas tykkää siitä että minä olen. Plääh.

Kannatti. Exän kanssa ei tehty juuri mitään yhdessä ja tunsin itseni todella yksinäiseksi. Yritin puhua tunteistani hänelle ja jaksoi yhden päivän tsempata jonka jälkeen palasi tietokoneensa ääreen pelaamaan. Pelaaminen ei sinänsä ole ongelma mutta olisi ollut kiva pelata joskus jotain yhdessä tai käydä välillä ulkona. Tutustuin sitten pubissa uuteen mieheen ja nyt takana monta yhteistä vuotta ja 1v lapsi. En voisi olla onnellisempi. Ex varmaan viettää päivänsä edelleen koneen ääressä työttömänä. Onneksi löysin uuden miehen.

Mä mietin, että mikä on se mitä haluaisin tehdä ilman puolisoa.

Jos haluaisin asua eri lailla, tehdä eri työtä, harrastaa eri asioita, eikö näitä voisi tehdä vaikka on naimisissa nykyisen puolison kanssa?

Ei se uusikaan välttämättä lähde kanssasi metsälenkille tai teatteriin.

Mutta, ehkä se uusi ei ole krapulassa tai baarissa, vaan voi jäädä lasten kanssa kotiin ja laittaa ruuan valmiiksi, kun tulet takaisin omalta lenkiltäsi.

Kyllä kannatti. Eksäni oli mustasukkainen, äkkipikainen ja muutenkin ailahtelevainen. Riidellessämme soitti vanhemmilleen, huutoitki puhelimessa ja sanoi minua kiduttajaksi tms. Sitten jompi kumpi vanhemmista soitti minulle ja pyysi ymmärtämään eksää, kun sillä on nyt vaikeaa.

Olin jo muutenkin eron partaalla, en vain ollut saanut sitä viimeistä sysäystä. Sitten tapasin nykyisen mieheni, ihastuin häneen ensisilmäyksellä ja sain voimaa erota tästä huonosta suhteesta. Tiedän saaneeni selkäni takana supatuksia puolitutuilta, kuinka nykyiseni olisi pelkkä laastari tai minun olevan miestennielijä kun vaihdoin miestä lennossa. Mutta vuosia olemme jo asuneet yhdessä enkä keksi mitään negatiivista eksäni jättämisestä.

En tiedä vielä. Kolme vuotta on eletty yhdessä ja olen kärsinyt kovasti. Uusi mies on itsekeskeisen yrittäjän perikuva. Ei ymmärrä itse mitä peilistä näkyy, vaikka onkin alkanut avartua. On kuitenkin hyvin helposti salavihainen, ja silloin on ylimielinen ja kylmä, ei onneksi niinkään lapsille. Lapsi oireilee erosta ja on purkanut sen varmaankin onneksi lähinnä minuun. Elämä on monin tavoin turhan rankkaa. Järki on meinannut lähteä ja olen hermoromahduksen partaalla turhan usein. 

Ja silti, lapsen oireilun taustalta löytyy isänsä ahdistus. Ero on toisaalta tehnyt eksälle hyvää mutta ristiriitainen ripustautuminen minuun on ehkä vain vaihtunut entistäkin tehokkaammaksi roikkumiseksi lapsen varassa. Ex elää lapselleen ja lapsen kautta, tavalla joka minusta ei ollut terve silloinkaan kun oltiin yhdessä. Itse asiassa suhteemme kaatui viime kädessä ehkä juuri siihen, että minut pelattiin sivuun ja ahdisti olla kotona. Vasta lapsen käytöksen eskaloituminen on pakottanut eksän hiukan opettelemaan kurinpitopuoltakin. Tähän asti minä olen ollut molemmille se pahis. Taidan tietää miltä aika monesta miehestä tuntuu. 

ootte ällöttäviä. järkyttävä kertakäyttökulttuuri on paskinta nykymaailmassa, sitoutuminen ei merkitse enää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin kannatti,tein henkistä eroa vuosia ja ihastumisesta ja pettämisestä hain vihdoin lopullisen syyn lähteä. Olisi pitänyt lähteä paljon aiemmin mutta odotin että lapset kasvaa. Päivääkään en ole katunut tekemääni ratkaisua. Ihanaa olla vapaa,onnellinen ja elämä tasapainossa lasten kanssa.

Onko lapsillakin elämä tasapainossa, vai haluatko vain uskoa niin?

Vierailija kirjoitti:

ootte ällöttäviä. järkyttävä kertakäyttökulttuuri on paskinta nykymaailmassa, sitoutuminen ei merkitse enää mitään.

En sanoisi omaa 18 vuoden liittoani sitoutumisen puutteeksi enkä kertakäyttökulttuuriksi.

Mutta mikään sitoutuminen ei tee huonosta liitosta hyvää. Mieluummin vaikka yksin kuin yksinäisenä kärsien huonossa liitossa. Onneksi lopulta annoin itselleni luvan, että minun ei ole pakko olla siinä.

34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin kannatti,tein henkistä eroa vuosia ja ihastumisesta ja pettämisestä hain vihdoin lopullisen syyn lähteä. Olisi pitänyt lähteä paljon aiemmin mutta odotin että lapset kasvaa. Päivääkään en ole katunut tekemääni ratkaisua. Ihanaa olla vapaa,onnellinen ja elämä tasapainossa lasten kanssa.

Onko lapsillakin elämä tasapainossa, vai haluatko vain uskoa niin?

Ohiksena voin sanoa, että mitä lasten elämä nyt onkaan, ei se ollut parempi myöskään riitaisessa, kylmässä liitossa jossa isän elämä pyörii työn, alkoholin ja oman navan ympärillä, ja äidin tätä paikatessa.

Vierailija kirjoitti:

Eroaminen kannatti, vaikka ei sen miehen takia johon siinä olin ihastunut. Vaan sen, jonka tapasin muutama vuosi eroni jälkeen, ja opittuani mm että kaikki vika ei ollut exässäni.

Olisimmepa kohdanneet jo vuosia sitten, ja saaneet perustaa perheen keskenämme. Molemmat toivomme sitä haikeana. Mutta elämä meni näin, ja ainakin saamme olla yhdessä nyt.

En nuorena tiennyt, että rakkautta on oikeasti olemassa, ja menin yhteen miehen kanssa, johon olin ihastunut ja hän oli ihastunut minuun, ja olimme molemmat halukkaita perustamaan perheen.

Mutta emme olleet oikeasti sopivat toisillemme. Yritin kovasti, koska aina sanotaan että rakkaus on tahtomista, ja parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Olihan meillä samankaltaisia harrastuksia, tausta samankaltainen, seksikin ok, tavallaan rakastimmekin toisiamme, oli välillä ihan hauskaakin yhdessä.

Eivät ne silti aivan tasapainottaneet niitä yhteiselämän kipukohtia.

Vasta kun sain lapsen, tajusin mitä rakkaus on. Miltä se tuntuu sydämessä, miten se saa haluamaan toisen parasta.

Ei meillä siinä mielessä exän kanssa ollut rakkautta, vaan sellaista aika itsekästä kumppanuutta. Kaikki olisi pitänyt mennä tasan, ja siitä melkein pidettiin kirjaa. Kumpikaan ei ihan ymmärtänyt toista kun asiat menivät ristiin. Kumpikin yritti koko ajan muuttaa toista.

Nykyään minulla on mies, jonka kanssa rakastetaan toisiamme. Ei lasketa, kuka teki mitä, vaan melkein kilpaillaan siitä kuka saa tehdä toiselle hyvää. Ei tarkoita, että kumpikaan olisi täydellinen, vaan toisen virheisiinkin suhtautuu huvittuneella lempeydellä, että tuollainen se minun höpsö rakkaani on.

Ei tarvitse miettiä, olisiko jossain kivempaa, koska en voi kuvitellakaan että haluaisin ketään muuta.

Ihailen häntä ja olen hänestä ylpeä. Välillä patistelen niinkuin hänkin ystävällisesti minua, kuuluu kuvioon.

Luotamme toisiimme ja kunnioitamme toisiamme.

Kun jompi kumpi loukkaantuu tai joku asia on vaikea ratkaista, ne keskustelemme avoimesti, niin pitkään kuin tarvitaan, että ymmärrämme toisiamme. Emme yritä muuttaa toista, vain joko itseämme, tai vain oppia sovittamaan asiat yhteen ja kunnioittamaan toisen juttuja.

Tämä. Kuin oma kirjoitukseni. Tosin vielä odottelen sitä omaa sielunkumppani. Nyt 2 v erosta ja alan olla henkisesti kypsä uuteen suhteeseen. Toivottavasti tämä kesänä olisi munkin vuoro rakkauteen muutenkin kuin lasten kautta.

Väaimo jätti 30 vuoden avioliiton jälkeen kun löysi nuoremman. Nyt vaimon uusi jätti ja vaimo pyrkii takaisin. En ota.

Ei olisi kannattanut. Lapsille tuli masennus ja uusi oli tutustuttuamme entistä pskempi. Ihastumisvaiheen 3vuotta jälkeen koin karvaasti tehneeni mokan.

Kannatti. Se, että ihastuin toiseen, avasi silmäni viimeistään, että  se suhde ei ole minua varten, ja että maailmassa on minulle paljon sopivimpiakin miehiä. En siis varsinaisesti tätä toista miestä varten jättänyt exääni - emme koskaan tämän kanssa edes päätyneet yhteen keneen ihastuin (ei nyt rakastumisesta vielä voinut puhua), hän oli sitäpaitsi varattu. Sen sijaan löysin aika pian sattumalta itselleni maailman ihanimman ja sopivimman miehen, enkä päivääkään ole katunut, että tein silloin joskus tilanteeseen nähden aika radikaalinkin ratkaisun. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tilanne että mieheni on kiltti, turvallinen, hauska, älykäs.. mutta kaipaan sitä että joku haluaa minua. No, töistähän semmoinen löytyi ja nyt on todella vaikeaa unohtaa tämä työkaveri ja keskittyä suhteeseen. Nautin huomiosta mitä töissä saan mutta en halua pilata parisuhdetta tämmöisen takia koska en voisi koskaan saada parempaa miestä kuin nykyinen. Ja vaikka tämän tiedostaa järjellä niin en saa ajatuksia pois työkaverista.

Tee kotona aloite. Käytä tuo energia suhteesi kohentamiseen. Se voi oikein tehtynä piristää suhdettasi vaikka kuinka.

Se on aika yksilöllistä kannattaako lähteä. Jos on ongelmia eikä tunne rakastavansa puolisoa niin ehkä se kannattaa. Mutta jos rakastaa omaa puolisoa ja on ihastunut johonkin toiseen, ei välttämättä kannata lähteä suhteesta koska myöhemmin se voi kaduttaa.