Lue keskustelun säännöt.
Sitooko vauva äidin "passiiviseksi"?
20.03.2019 |
Itse olen lapseton, ja silmääni aina välillä pistää tuoreiden äitien avautuminen siitä, kuinka (yllättävän) rankkaa oli tulla äidiksi, ja kuinka väsyttävää on olla koko ajan vain sitä vauvaa varten, ja kuinka tuntee jäävänsä kotins vangiksi jne..
Haluaisin kuulla äideiltä vastauksia, onko myös toisenlaisia kokemuksia, kuin vauvan kanssa voi olla aktiivinen, ja miten onnistua säilyttämään itsellä hyvä ja mielekäs fiilis läpi raskaan vauva-ajan ilman kokemusta "kotiin vangiksi jäämisestä", jos se siis on mahdollista?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Riippuu varmasti siitä minkä alan töitä teet vai oletko itse yrittäjänä. Jos työllistät itsesi ja tarkoitus on tehdä töitä myös äitiys/vanhempainvapaan aikana niin sinulla on onneksi hyvin aikaa järjestää työmäärä kohtuulliseksi ennen vauvan syntymää. Esim. ottamalla vastaan vähemmän töitä tai palkkaamalla työntekijöitä. Tai varautumalla palkkaamaan apua vauvan hoitoon, jotta hätätapauksessa saat kasaantuvat hommat itse tehtyä.
Aikaa vauvan syntymään on kuitenkin reilusti, joten saat varmasti työkuviot järjestettyä. Älä vain kahmi liikaa hommia, eihän koskaan tiedä jos tuleekin vaikka kaksoset. :D Mieluummin aliarvioi aikasi ja jaksamisesi työskennellä kuin yliarvioi, jotta riität varmasti vauvalle. Jos sitten lähteekin sujumaan ja hyvältä tuntuu niin voit "lisätä haastetta". :)
Todella hyvä, että mietit näitä asioita ja alat valmistautua etukäteen. Muista miettiä myös mitkä asiat tukevat omia voimavarojasi - terveys, parisuhde, kaverit ja uni, aina kannattaa nukkua varastoon, varmuuden vuoksi. Onnea teille! :)
Kiitos kannustavasta viestistä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeää on löytää sitä kaltaistaan seuraa :) Jos esim. vauvalla onkin koliikki niin silloin ns. helpon vauvan äidin seura saatta tuntua raskaalta ja jopa ärsyttävältä. Jos taas vauvasi onkin helppo niin helposti siinä tapauksessa taasen sen vaikeamman vauvan äidin seura voi tuntua raskaalta.
Vaikea selittää :D
Vierailija kirjoitti:
Tärkeää on löytää sitä kaltaistaan seuraa :) Jos esim. vauvalla onkin koliikki niin silloin ns. helpon vauvan äidin seura saatta tuntua raskaalta ja jopa ärsyttävältä. Jos taas vauvasi onkin helppo niin helposti siinä tapauksessa taasen sen vaikeamman vauvan äidin seura voi tuntua raskaalta.
Vaikea selittää :D
Lisään vielä että siinä on se äitien sen hetkinen väsymys ja mielentila niin erilainen että ainakin itse olen kokenut että parempi "pysyä omassa leirissä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Ei auta kun eihän se mene ohi (miten menisi?) vaan kasautuu, kasautuu ja kasautuu.
No eihän niiden lasten takia nyt kai täysi-ikäiseksi tarvi valvoa? :)
Ap
Ajattelit sitten että ne ei sairasta enää vauva-ajan jälkeen? Olen juuri saanut lapseni aikuisiksi ja oman elämän alkuun ja kyllä näin jälkikäteen ajatellen tää oli semmonen 20 vuoden univaje. Teinien kanssa joutui valvomaan eniten. Muutenkin se vauva-aika ja pikkulapsivaihe oli lastenleikkiä murrosikään verrattuna. 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Ei sen vauvavuoden tarvitse olla pelkästään äidin nakki. Me ollaan miehen kanssa suunniteltu omatoimista 6+6+2- mallia, eli minä 6 kk kotona, koska suositusten mukainen täysimetys, sitten teemme miehen kanssa 50% työaikaa ja sitten mies on hoitovapaalla sen hetkisestä työtilanteesta riippuen. Toki tämän onnistuminen riippuu myös molempien työnantajista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Ei auta kun eihän se mene ohi (miten menisi?) vaan kasautuu, kasautuu ja kasautuu.
No eihän niiden lasten takia nyt kai täysi-ikäiseksi tarvi valvoa? :)
Ap
Ajattelit sitten että ne ei sairasta enää vauva-ajan jälkeen? Olen juuri saanut lapseni aikuisiksi ja oman elämän alkuun ja kyllä näin jälkikäteen ajatellen tää oli semmonen 20 vuoden univaje. Teinien kanssa joutui valvomaan eniten. Muutenkin se vauva-aika ja pikkulapsivaihe oli lastenleikkiä murrosikään verrattuna. 😊
Joku jossakin toisessa ketjussa muotoili hyvin, että suhteessa lapseen on koko matkan 99% antavana osapuolena, ja että se on se, mikä koetaan raskaana (vrt. tasaveroinen vuorovaikutussuhde). Allekirjoitan väittämän, tosin mulla on vain tämä yksi kokemus (onneksi). Eivät ihmiset kuitenkaan (onneksi) ajattele vauvavuotta pidemmälle suunnitellessaan perheenlisäystä. Vielä isompi onni lienee se, ettei kenelläkään ole kristallipalloa, kuinka ne asiat loppujen lopuksi menevät. - Se nepsyaikuisen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Ei sen vauvavuoden tarvitse olla pelkästään äidin nakki. Me ollaan miehen kanssa suunniteltu omatoimista 6+6+2- mallia, eli minä 6 kk kotona, koska suositusten mukainen täysimetys, sitten teemme miehen kanssa 50% työaikaa ja sitten mies on hoitovapaalla sen hetkisestä työtilanteesta riippuen. Toki tämän onnistuminen riippuu myös molempien työnantajista.
Miksei mies vaan pidä hoitovapaata kuuden kuukauden jälkeen? Siitähän maksetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Ei sen vauvavuoden tarvitse olla pelkästään äidin nakki. Me ollaan miehen kanssa suunniteltu omatoimista 6+6+2- mallia, eli minä 6 kk kotona, koska suositusten mukainen täysimetys, sitten teemme miehen kanssa 50% työaikaa ja sitten mies on hoitovapaalla sen hetkisestä työtilanteesta riippuen. Toki tämän onnistuminen riippuu myös molempien työnantajista.
Miksei mies vaan pidä hoitovapaata kuuden kuukauden jälkeen? Siitähän maksetaan.
Niin maksetaan. Naurettavia karkkirahoja :) 50% hänen palkastaan on kuitenkin ihan kunnon tulot.
Olisihan tuota kaikenlaista äitivauva-toimintaa mutta itseäni rajoittaa paha sosiaalinen ahdistus. Aion puhua siitä neuvolapsykologille sillä tahtoisin ehdottomasti (äiti)ystäviä. Nyt 6kk kohdalla olen alkanut "heräilemään" sumusta ja pikkuhiljaa tehdään enemmän juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmmm... Passiiviseksi. Mun mielestä vauvan kanssa oleminen ei ole passiivista. Rankkaa se kyllä voi olla, eri ihmisten kohdalla eri syistä. Jos ajattelee asiaa ihan evoluution ja lajin selviytymisen kannalta, niin kannattaa miettiä, miten evoluutio on pitänyt huolta siitä, että äiti huolehtii vauvasta eikä esim. unohda sitä mihinkään. Vauvahan on täysin avuton ja, noh, melko vaivalloinen kapine. Hormoneilla tietenkin! Hormonit saavat äidin keskittymään vauvaan, välillä jopa muiden asioiden kustannuksella.
En minä ajattele, että vauvan kanssa oleminen olisi ollut jotenkin passiivista ja sen lisäksi minun olisi jotenkin erityisesti pitänyt suuntautua tekemään muita asioita ollakseni aktiivinen. Joo, kyllähän mä nyt kaikenlaista tein, luin tosi paljon ja kävin jumpassa ja näin ihmisiäkin (mun kaikki parhaat kaverit asuvat aika kaukana, joten erityistä ystäväverkkoa mulla ei ollut), mutta mulla ei ollut sellaista kokemusta, että jäisin hirveästi jostain paitsi tai että mun pitäis vauva-aikana suorittaa tosi paljon kaikenlaisia muita asioita ja olla tehokas. Raskaana kypsytellään sitä vauvaa, ja se voi joskus olla rankkaakin, vauva-aikana kypsytellään sitten sitä lasta.
Luulen, että äitien ahdistus johtuu osittain siitä, että nykyään ollaan niin yksin. Toisia ihmisiä kyräillään eikä kyläily ole monelle luontevaa. Osittain se voi johtua siitäkin, että on paineita, että vauva-aikana pitäisi tehdä joitain juttuja, jotka eivät tunnu omalta tai joihin ei riitä resursseja. Monesta muustakin asiasta se voi johtua, mm. hormoneista, kivuista, liian vähästä nukkumisesta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Ei sen vauvavuoden tarvitse olla pelkästään äidin nakki. Me ollaan miehen kanssa suunniteltu omatoimista 6+6+2- mallia, eli minä 6 kk kotona, koska suositusten mukainen täysimetys, sitten teemme miehen kanssa 50% työaikaa ja sitten mies on hoitovapaalla sen hetkisestä työtilanteesta riippuen. Toki tämän onnistuminen riippuu myös molempien työnantajista.
Miksei mies vaan pidä hoitovapaata kuuden kuukauden jälkeen? Siitähän maksetaan.
Niin maksetaan. Naurettavia karkkirahoja :) 50% hänen palkastaan on kuitenkin ihan kunnon tulot.
Vanhempainpäiväraha on enemmän kuin 50 prossaa hänen tuloistaan... ja sinä saisit täyden palkan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Ei sen vauvavuoden tarvitse olla pelkästään äidin nakki. Me ollaan miehen kanssa suunniteltu omatoimista 6+6+2- mallia, eli minä 6 kk kotona, koska suositusten mukainen täysimetys, sitten teemme miehen kanssa 50% työaikaa ja sitten mies on hoitovapaalla sen hetkisestä työtilanteesta riippuen. Toki tämän onnistuminen riippuu myös molempien työnantajista.
Miksei mies vaan pidä hoitovapaata kuuden kuukauden jälkeen? Siitähän maksetaan.
Niin maksetaan. Naurettavia karkkirahoja :) 50% hänen palkastaan on kuitenkin ihan kunnon tulot.
Mikä järki on olla nostamatta ansiosidonnaisia vanhempainrahoja, puolittaa molempien palkka ja sitten kuitenkin jäädä 300 euron hoitovapaalle? Mikä logiikka tossa on? Tulee todella paljon taloudellisesti takkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Ei auta kun eihän se mene ohi (miten menisi?) vaan kasautuu, kasautuu ja kasautuu.
No eihän niiden lasten takia nyt kai täysi-ikäiseksi tarvi valvoa? :)
Ap
Ajattelit sitten että ne ei sairasta enää vauva-ajan jälkeen? Olen juuri saanut lapseni aikuisiksi ja oman elämän alkuun ja kyllä näin jälkikäteen ajatellen tää oli semmonen 20 vuoden univaje. Teinien kanssa joutui valvomaan eniten. Muutenkin se vauva-aika ja pikkulapsivaihe oli lastenleikkiä murrosikään verrattuna. 😊
Perheitä ja tilanteita on tietysti erilaisia, mutta en kyllä suostu uskomaan että parinkymmenen vuoden univaje olisi jotenkin normaali ja väistämätön olotila. Ainakaan omat vanhempani aikalaisineen keiden kanssa olen jutellut, eivät tälläista tunnista ollenkaan. Sairausputket + muut erikoistilanteet ovat tietysti asia erikseen :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu niin paljon vauvasta. Meillä ensimmäinen oli varsinainen tissitakiainen, ja myöhemmin selvinneiden allergioiden takia, oli alkuun kaikki huonosti. Poika siis kirjaimmellisesti söi 2 tunnin välein, vuorokauden ympäri ensimmäiset 3 kuukautta (ja imetin tuon ajan). Joten olin sen ensimmäisen 3 kuukauden jälkeen niin loppu väsymyksestä, että kun ruokailuväli alkoi pidentymään ja päästiin jyvälle allergioista. En itse jaksanut olla suuremmin sosiaalinen. Halusin vain levätä, kun kerrankin sai.
Kauhulla odotinkin seuraavan raskausajan (meillä 3 vuotta ikäeroa), mutta seuraava olikin helppo. Hän nukkui alusta saakka 4-5 tunnin yöunet. Siinä jaksoi tehdä vaikka mitä, ja tavata muita ihmisiä.
Koitko ahdistusta tms siinä vaiheessa kun vain nukuit väsymystä pois, vai viihdyitkö kotona ja olit helpottunut ettei tarvinnut lähteä mihinkään? Pystytkö siinä väsymyksen tilassa lohduttautuun sillä, että se on väliaikaista, vai tuntuiko se epätoivoiselta?
Ap
En kyllä erityisemmin kokenut ahdistusta, vaikka olin ns kodin vankina. Itse ainakin pystyin lohduttautumaan tiedolla, että ei tämä ikuisesti kestä. Sitä oli jotenkin niin totaalisen väsynyt, ettei muuta kuin nukkumista jaksanut miettiä. Jotenkin sitä uskaltautui tekemään toisenkin. Nimittäin se lievä ahdistus uudesta vauva-ajasta nousi vasta noin 3 raskauskuukautena.
Vierailija kirjoitti:
Hmmm... Passiiviseksi. Mun mielestä vauvan kanssa oleminen ei ole passiivista. Rankkaa se kyllä voi olla, eri ihmisten kohdalla eri syistä. Jos ajattelee asiaa ihan evoluution ja lajin selviytymisen kannalta, niin kannattaa miettiä, miten evoluutio on pitänyt huolta siitä, että äiti huolehtii vauvasta eikä esim. unohda sitä mihinkään. Vauvahan on täysin avuton ja, noh, melko vaivalloinen kapine. Hormoneilla tietenkin! Hormonit saavat äidin keskittymään vauvaan, välillä jopa muiden asioiden kustannuksella.
En minä ajattele, että vauvan kanssa oleminen olisi ollut jotenkin passiivista ja sen lisäksi minun olisi jotenkin erityisesti pitänyt suuntautua tekemään muita asioita ollakseni aktiivinen. Joo, kyllähän mä nyt kaikenlaista tein, luin tosi paljon ja kävin jumpassa ja näin ihmisiäkin (mun kaikki parhaat kaverit asuvat aika kaukana, joten erityistä ystäväverkkoa mulla ei ollut), mutta mulla ei ollut sellaista kokemusta, että jäisin hirveästi jostain paitsi tai että mun pitäis vauva-aikana suorittaa tosi paljon kaikenlaisia muita asioita ja olla tehokas. Raskaana kypsytellään sitä vauvaa, ja se voi joskus olla rankkaakin, vauva-aikana kypsytellään sitten sitä lasta.
Luulen, että äitien ahdistus johtuu osittain siitä, että nykyään ollaan niin yksin. Toisia ihmisiä kyräillään eikä kyläily ole monelle luontevaa. Osittain se voi johtua siitäkin, että on paineita, että vauva-aikana pitäisi tehdä joitain juttuja, jotka eivät tunnu omalta tai joihin ei riitä resursseja. Monesta muustakin asiasta se voi johtua, mm. hormoneista, kivuista, liian vähästä nukkumisesta jne.
Hormonien lisäksi huudolla. Oman vauvan huuto on sietämätöntä kuunneltavaa ihan tarkoituksella, jotta siihen reagoitaisiin nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm... Passiiviseksi. Mun mielestä vauvan kanssa oleminen ei ole passiivista. Rankkaa se kyllä voi olla, eri ihmisten kohdalla eri syistä. Jos ajattelee asiaa ihan evoluution ja lajin selviytymisen kannalta, niin kannattaa miettiä, miten evoluutio on pitänyt huolta siitä, että äiti huolehtii vauvasta eikä esim. unohda sitä mihinkään. Vauvahan on täysin avuton ja, noh, melko vaivalloinen kapine. Hormoneilla tietenkin! Hormonit saavat äidin keskittymään vauvaan, välillä jopa muiden asioiden kustannuksella.
En minä ajattele, että vauvan kanssa oleminen olisi ollut jotenkin passiivista ja sen lisäksi minun olisi jotenkin erityisesti pitänyt suuntautua tekemään muita asioita ollakseni aktiivinen. Joo, kyllähän mä nyt kaikenlaista tein, luin tosi paljon ja kävin jumpassa ja näin ihmisiäkin (mun kaikki parhaat kaverit asuvat aika kaukana, joten erityistä ystäväverkkoa mulla ei ollut), mutta mulla ei ollut sellaista kokemusta, että jäisin hirveästi jostain paitsi tai että mun pitäis vauva-aikana suorittaa tosi paljon kaikenlaisia muita asioita ja olla tehokas. Raskaana kypsytellään sitä vauvaa, ja se voi joskus olla rankkaakin, vauva-aikana kypsytellään sitten sitä lasta.
Luulen, että äitien ahdistus johtuu osittain siitä, että nykyään ollaan niin yksin. Toisia ihmisiä kyräillään eikä kyläily ole monelle luontevaa. Osittain se voi johtua siitäkin, että on paineita, että vauva-aikana pitäisi tehdä joitain juttuja, jotka eivät tunnu omalta tai joihin ei riitä resursseja. Monesta muustakin asiasta se voi johtua, mm. hormoneista, kivuista, liian vähästä nukkumisesta jne.
Hormonien lisäksi huudolla. Oman vauvan huuto on sietämätöntä kuunneltavaa ihan tarkoituksella, jotta siihen reagoitaisiin nopeasti.
Tulipa muuten tästä mieleen, että hirveissä poikkeusolosuhteissa, esim. nälänhädän tai vastaavan ahdongon kohdatessa ns. vaativa vauva selviää todennäköisemmin kuin hiljaisempi. Tästä oli joku tutkimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Ei sen vauvavuoden tarvitse olla pelkästään äidin nakki. Me ollaan miehen kanssa suunniteltu omatoimista 6+6+2- mallia, eli minä 6 kk kotona, koska suositusten mukainen täysimetys, sitten teemme miehen kanssa 50% työaikaa ja sitten mies on hoitovapaalla sen hetkisestä työtilanteesta riippuen. Toki tämän onnistuminen riippuu myös molempien työnantajista.
Erikoinen toive palata töihin vauvan ollessa vasta 6 kk. Mielestäni eri asia pyörittää vauvan hoidon ohella olemassa olevaa yritystä kotoa käsin. Mutta, että haluaisi jo 6 kk päästä palata töihin. Hyvin todennäköisesti se ei tunnu hyvältä idealta enää kun lapsi on olemassa, toivottavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Ei sen vauvavuoden tarvitse olla pelkästään äidin nakki. Me ollaan miehen kanssa suunniteltu omatoimista 6+6+2- mallia, eli minä 6 kk kotona, koska suositusten mukainen täysimetys, sitten teemme miehen kanssa 50% työaikaa ja sitten mies on hoitovapaalla sen hetkisestä työtilanteesta riippuen. Toki tämän onnistuminen riippuu myös molempien työnantajista.
Miksei mies vaan pidä hoitovapaata kuuden kuukauden jälkeen? Siitähän maksetaan.
Niin maksetaan. Naurettavia karkkirahoja :) 50% hänen palkastaan on kuitenkin ihan kunnon tulot.
Mutta vanhempainpäiväraha on 70-80% tuloista...? Ymmärsin varmaan jotain väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Ei auta kun eihän se mene ohi (miten menisi?) vaan kasautuu, kasautuu ja kasautuu.
No eihän niiden lasten takia nyt kai täysi-ikäiseksi tarvi valvoa? :)
Ap
Ajattelit sitten että ne ei sairasta enää vauva-ajan jälkeen? Olen juuri saanut lapseni aikuisiksi ja oman elämän alkuun ja kyllä näin jälkikäteen ajatellen tää oli semmonen 20 vuoden univaje. Teinien kanssa joutui valvomaan eniten. Muutenkin se vauva-aika ja pikkulapsivaihe oli lastenleikkiä murrosikään verrattuna. 😊
Perheitä ja tilanteita on tietysti erilaisia, mutta en kyllä suostu uskomaan että parinkymmenen vuoden univaje olisi jotenkin normaali ja väistämätön olotila. Ainakaan omat vanhempani aikalaisineen keiden kanssa olen jutellut, eivät tälläista tunnista ollenkaan. Sairausputket + muut erikoistilanteet ovat tietysti asia erikseen :)
Ap
Sinä et nyt vaan halua ymmärtää. Takerrut siihen yhteen vuoteen hahmottamatta että sen senjälkeinen aika on paljon rankempi.
Kuulostaa hurjalta! Juuri sellaiselta, mihin haluaisi etukäteen pystyä varautumaan, mutta ei sitä varmaan pysty edes kuvittelemaan... Onneksi selvisitte ja taaperoaika oli ihanaa, koitan muistuttaa tällä itseäni jos joskus olen samassa tilanteessa :)
Ap