Lue keskustelun säännöt.
Sitooko vauva äidin "passiiviseksi"?
20.03.2019 |
Itse olen lapseton, ja silmääni aina välillä pistää tuoreiden äitien avautuminen siitä, kuinka (yllättävän) rankkaa oli tulla äidiksi, ja kuinka väsyttävää on olla koko ajan vain sitä vauvaa varten, ja kuinka tuntee jäävänsä kotins vangiksi jne..
Haluaisin kuulla äideiltä vastauksia, onko myös toisenlaisia kokemuksia, kuin vauvan kanssa voi olla aktiivinen, ja miten onnistua säilyttämään itsellä hyvä ja mielekäs fiilis läpi raskaan vauva-ajan ilman kokemusta "kotiin vangiksi jäämisestä", jos se siis on mahdollista?
Kommentit (70)
Muakin kiinnostaisi tietää, koska ainoa syy lapsettomuuteeni on tällä hetkellä, että äitiys kuulostaa vankilatuomiolta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu vauvasta, ovat yksilöitä. Yksi mulla oli vauvana hyvin rajoitteinen ja paljastui myöhemmin autisminkirjolaiseksi, toinen taas hyvin tyytyväinen ja helppohoitoinen ja kulki mukana kaupungilla ja asiakaspalavereissa.
Vierailija kirjoitti:
Vauva-aikahan on hyvä mahdollisuus verkostoitua muiden äitien kanssa. Itsellä oli onnellinen tilanne, kun useampi kaveri sai samaan aikaan vauvan, siinä tuli syvennettyä ystävyyttä ja ohjelmaa viikkoihin, kun järkättiin lounastreffejä. Jotkut saa äitikavereita muista vauva-aktiviteeteista, joita tietty voi harrastaa ilman kavereitakin.
Ja jos vauvalla on isä tai toinen huoltaja, omasta säännöllisestä harrastuksesta kannattaa pitää kiinni, kerta viikkoon esim. tunnin kerrallaa onnistuu lähes vastasyntyneestä alkaen, riippuen omasta toipumisesta.
Kuulostaa hyvältä! Itsekin ajattelisin, että vauvan kanssahan voisi kyläillä ja treffailla vaikka kuinka paljon kun vaan löytää tekemiseen rutiinin.. Toki vaatii tietysti äidiltä viitseliäisyyttä, ja toisaalta jos ei ole kovin sosiaalinen ennen lasta, niin ehkä vielä vähemmän sen jälkeen?
Ap
Kannattaa muistaa että ne hormonit heittelee erittäin paljon mikä varmasti aiheuttaa sitä ahdistuksen tunnetta. Ja ehkä sen sitten purkaa ulos tuollaisena tunneryöppynä että kaikki on kakkaa. Sitten se olo siitä tasaantuu :) Kannattaa etsiä saman henkisiä äiti kavereita. Ja pysyä kaukana sellaisista jotka nostavat verenpaineen!
Ne kotinsa vangiksi jäävät ovat varmaan olleet kotinsa tai esim somen vankeja jo ennen lapsen syntymääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vauvasta, ovat yksilöitä. Yksi mulla oli vauvana hyvin rajoitteinen ja paljastui myöhemmin autisminkirjolaiseksi, toinen taas hyvin tyytyväinen ja helppohoitoinen ja kulki mukana kaupungilla ja asiakaspalavereissa.
Juuri näin. Minulla on kolme lasta, ja jokaisen vauva-aika on ollut hyvin erilainen. Yksi oli hyvin vaativa ja todellakin lähinnä sitoi kotiin, myöhemmin paljastui nepsy-ongelmia. Yksi taas ollut ihan toisesta ääripäästä, eli lähinnä nukkui ja välillä söi, ja kaikki tekeminen oli älyttömän helppoa. Yksi taas ollut muuten helppo, mutta mahavaivat ja yöitkut tekivät niin väsyneeksi etten jaksanut päivisin mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa että ne hormonit heittelee erittäin paljon mikä varmasti aiheuttaa sitä ahdistuksen tunnetta. Ja ehkä sen sitten purkaa ulos tuollaisena tunneryöppynä että kaikki on kakkaa. Sitten se olo siitä tasaantuu :) Kannattaa etsiä saman henkisiä äiti kavereita. Ja pysyä kaukana sellaisista jotka nostavat verenpaineen!
Niin aivan, eli siitä rankkuudesta avautuvat ehkä vaan oksentavat pahan olon ulos ja jatkavat porskuttamista hyvällä mielellä muistamatta kuitenkaan avautua siitä :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu niin paljon vauvasta. Meillä ensimmäinen oli varsinainen tissitakiainen, ja myöhemmin selvinneiden allergioiden takia, oli alkuun kaikki huonosti. Poika siis kirjaimmellisesti söi 2 tunnin välein, vuorokauden ympäri ensimmäiset 3 kuukautta (ja imetin tuon ajan). Joten olin sen ensimmäisen 3 kuukauden jälkeen niin loppu väsymyksestä, että kun ruokailuväli alkoi pidentymään ja päästiin jyvälle allergioista. En itse jaksanut olla suuremmin sosiaalinen. Halusin vain levätä, kun kerrankin sai.
Kauhulla odotinkin seuraavan raskausajan (meillä 3 vuotta ikäeroa), mutta seuraava olikin helppo. Hän nukkui alusta saakka 4-5 tunnin yöunet. Siinä jaksoi tehdä vaikka mitä, ja tavata muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-aikahan on hyvä mahdollisuus verkostoitua muiden äitien kanssa. Itsellä oli onnellinen tilanne, kun useampi kaveri sai samaan aikaan vauvan, siinä tuli syvennettyä ystävyyttä ja ohjelmaa viikkoihin, kun järkättiin lounastreffejä. Jotkut saa äitikavereita muista vauva-aktiviteeteista, joita tietty voi harrastaa ilman kavereitakin.
Ja jos vauvalla on isä tai toinen huoltaja, omasta säännöllisestä harrastuksesta kannattaa pitää kiinni, kerta viikkoon esim. tunnin kerrallaa onnistuu lähes vastasyntyneestä alkaen, riippuen omasta toipumisesta.Kuulostaa hyvältä! Itsekin ajattelisin, että vauvan kanssahan voisi kyläillä ja treffailla vaikka kuinka paljon kun vaan löytää tekemiseen rutiinin.. Toki vaatii tietysti äidiltä viitseliäisyyttä, ja toisaalta jos ei ole kovin sosiaalinen ennen lasta, niin ehkä vielä vähemmän sen jälkeen?
Ap
Minä en ole mikään hirveän sosiaalinen, mutta kun työelämän ulkopuolella ne aikuiskontaktit jää aika vähäisiksi, oli ihan virkistävää päästä höpisemään kavereiden kanssa edes parin viikon välein. Ja vauvan kanssa tuli muuten kierrettyä lastenvaatekirppareita, seurakunnan kerhossa juttelin puolituntemattomien kanssa, tai sitten vain kävin kauppakeskuksessa kahvilla tai lounaalla.
Lähtemisen vaivaa voi vähentää kutsumalla kavereita kylään, varsinkaan lapselliset ei jaksa välittää, vaikka ei olisi ihan tiptop siivottukaan, ja makaronilaatikko tai kinkkukiusaus kelpaa ruuaksi kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu niin paljon vauvasta. Meillä ensimmäinen oli varsinainen tissitakiainen, ja myöhemmin selvinneiden allergioiden takia, oli alkuun kaikki huonosti. Poika siis kirjaimmellisesti söi 2 tunnin välein, vuorokauden ympäri ensimmäiset 3 kuukautta (ja imetin tuon ajan). Joten olin sen ensimmäisen 3 kuukauden jälkeen niin loppu väsymyksestä, että kun ruokailuväli alkoi pidentymään ja päästiin jyvälle allergioista. En itse jaksanut olla suuremmin sosiaalinen. Halusin vain levätä, kun kerrankin sai.
Kauhulla odotinkin seuraavan raskausajan (meillä 3 vuotta ikäeroa), mutta seuraava olikin helppo. Hän nukkui alusta saakka 4-5 tunnin yöunet. Siinä jaksoi tehdä vaikka mitä, ja tavata muita ihmisiä.
Koitko ahdistusta tms siinä vaiheessa kun vain nukuit väsymystä pois, vai viihdyitkö kotona ja olit helpottunut ettei tarvinnut lähteä mihinkään? Pystytkö siinä väsymyksen tilassa lohduttautuun sillä, että se on väliaikaista, vai tuntuiko se epätoivoiselta?
Ap
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan sama huoli. Kun olin kouluikäinen, meillä oli kaksi vauvaikäistä. Hankalia, huonosti syöviä ja vähän nukkuvia. Äiti oli ihan poikki eikä päässyt edes vessaan ilman huutoitkuja. Jäi sitten ne omat lapset hankkimatta, nyt alkaa olla myöhäistä. Olen vasta ihan viime aikoina tajunnut, että helppojakim vauvoja voi olla. Vaikka sitähän ei tiedä etukäteen, millaisen saa.
Minä olen sosiaalinen, mutta olen kokenut joka kerta tarvetta olla aika paljon vauvan kanssa rauhassa kahdestaan. Toisekseen mullakin on ollut yksi äärimmäisen herkkä vauva jonka kanssa ei voinut oikein mennä minnekään ilman hirveää huutoa ja stressiä, ja kaksi äärimmäisen helppoa joiden kanssa saattoi tehdä mitä vain. Kolmanneksi imetyksen alkuvaihe (~n 3kk) on yleensä sellainen, että vauva voi syödä kuinka usein vain, rinnat vuotaa ja ovat valtavat, rintsikat sattuu, vauva ei suostu syömään harson alla...mä olen kyllä vähän laiska, mutta en ole hirveästi jaksanut ekoina kuukausina mennä tuonkaan takia, edes niiden helppojen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]Niin aivan, eli siitä rankkuudesta avautuvat ehkä vaan oksentavat pahan olon ulos ja jatkavat porskuttamista hyvällä mielellä muistamatta kuitenkaan avautua siitä :)
Ap[/quote]
Juuri niin! :)
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sosiaalinen, mutta olen kokenut joka kerta tarvetta olla aika paljon vauvan kanssa rauhassa kahdestaan. Toisekseen mullakin on ollut yksi äärimmäisen herkkä vauva jonka kanssa ei voinut oikein mennä minnekään ilman hirveää huutoa ja stressiä, ja kaksi äärimmäisen helppoa joiden kanssa saattoi tehdä mitä vain. Kolmanneksi imetyksen alkuvaihe (~n 3kk) on yleensä sellainen, että vauva voi syödä kuinka usein vain, rinnat vuotaa ja ovat valtavat, rintsikat sattuu, vauva ei suostu syömään harson alla...mä olen kyllä vähän laiska, mutta en ole hirveästi jaksanut ekoina kuukausina mennä tuonkaan takia, edes niiden helppojen kanssa.
Hienoa kuulla että se kotiin rauhoittuminen on oma toive eikä välttämättä toisinpäin, niinkuin usein kuulee :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama huoli. Kun olin kouluikäinen, meillä oli kaksi vauvaikäistä. Hankalia, huonosti syöviä ja vähän nukkuvia. Äiti oli ihan poikki eikä päässyt edes vessaan ilman huutoitkuja. Jäi sitten ne omat lapset hankkimatta, nyt alkaa olla myöhäistä. Olen vasta ihan viime aikoina tajunnut, että helppojakim vauvoja voi olla. Vaikka sitähän ei tiedä etukäteen, millaisen saa.
Nyt äkkiä homma työ alle jos siltä tuntuu, koska yhdestä nyt varmasti selviää aina, ja onneksi lapset kasvavat nopeasti sen raskaimman vaiheen yli!
Ap, ihanasti mietit asioita jo nyt vauvan kannalta vaikka et vielä ole äiti <3
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihanasti mietit asioita jo nyt vauvan kannalta vaikka et vielä ole äiti <3
Kiitos
Ap
Vauva-aikahan on hyvä mahdollisuus verkostoitua muiden äitien kanssa. Itsellä oli onnellinen tilanne, kun useampi kaveri sai samaan aikaan vauvan, siinä tuli syvennettyä ystävyyttä ja ohjelmaa viikkoihin, kun järkättiin lounastreffejä. Jotkut saa äitikavereita muista vauva-aktiviteeteista, joita tietty voi harrastaa ilman kavereitakin.
Ja jos vauvalla on isä tai toinen huoltaja, omasta säännöllisestä harrastuksesta kannattaa pitää kiinni, kerta viikkoon esim. tunnin kerrallaa onnistuu lähes vastasyntyneestä alkaen, riippuen omasta toipumisesta.