Lue keskustelun säännöt.
Sitooko vauva äidin "passiiviseksi"?
20.03.2019 |
Itse olen lapseton, ja silmääni aina välillä pistää tuoreiden äitien avautuminen siitä, kuinka (yllättävän) rankkaa oli tulla äidiksi, ja kuinka väsyttävää on olla koko ajan vain sitä vauvaa varten, ja kuinka tuntee jäävänsä kotins vangiksi jne..
Haluaisin kuulla äideiltä vastauksia, onko myös toisenlaisia kokemuksia, kuin vauvan kanssa voi olla aktiivinen, ja miten onnistua säilyttämään itsellä hyvä ja mielekäs fiilis läpi raskaan vauva-ajan ilman kokemusta "kotiin vangiksi jäämisestä", jos se siis on mahdollista?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitoohan se. Tiukka vinyylihuppu päässään vetää solmut niin tiukalle ettei veri kierrä ja sitten syö tiensä takaisin kohtuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vauvasta, ovat yksilöitä. Yksi mulla oli vauvana hyvin rajoitteinen ja paljastui myöhemmin autisminkirjolaiseksi, toinen taas hyvin tyytyväinen ja helppohoitoinen ja kulki mukana kaupungilla ja asiakaspalavereissa.
Minulla toisinpäin. Autismin kirjon vauva oli helppo ja aurinkoinen -oltiin aktiivisia ja vauva viihtyi omissakin puuhissa ja nukkui suht hyvin. Vauvavuodesta jäi ihana muisto ja paljon uusia tuttuja. Toinen sitten ei nukkunut ja oli tyytymätön eikä liikkuminen kodin ulkopuolella onnistunut kun vauva huusi kaikissa kulkupeleissä ja halusi notkua vain tissillä.
Se on niin lapsikohtaista. Oma vauva karjuu kaikki auto-osacenter ja vaunumatkat täyttä kurkkua. Kyllähän se passivoi vaikka olisi kuinka sosiaalinen ja positiivinen luonteeltaan.
Onneksi itselläni on ystäviä, jotka käyvät mielellään meilläkin kylässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on niin lapsikohtaista. Oma vauva karjuu kaikki auto-osacenter ja vaunumatkat täyttä kurkkua. Kyllähän se passivoi vaikka olisi kuinka sosiaalinen ja positiivinen luonteeltaan.
Onneksi itselläni on ystäviä, jotka käyvät mielellään meilläkin kylässä.
Niin siis karjuu kaikki automatkat :)
Itse en kärsinyt koti-äitiydestä, tosin olen muutenkin aika lailla yksin ja kotona viihtyvää tyyppiä. Käytiin vauvakerhossa ja muskarissa, vietin siellä aikaa muiden äitien kanssa. Ulkoiltiin paljon. Yleisesti ottaen vauvavuosi oli tähän mennessä lempiaikaa lapseni kanssa (lapai nyt 4v).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin teininä diagnoosin saanut nepsylapsi, tai nyt jo aikuinen. Vauvavuosi sitoi kotiin, mutta oli se silti paljon helpompi kuin 17 seuraavaa vuotta.
Aika usein vauvan kanssa voi tehdä paljonkin, toki riippuen siitä viihtyykö vauva missään kulkuneuvossa. Mutta jos kaksi lasta tekee suht lyhyellä ikäerolla, niin on kyllä syytä oikeasti varautua passiivisempaan menoon. Vauva+taapero/uhmaikäinen on sellainen yhdistelmä, että koko perhe voi parhaiten kun ei odota liikoja. Todellakin voi joutua viikkoja olemaan sisällä, jos sattuu yhdistelmä superpakkaset ja molempien sairastelut.
Ja ihan ylipäätään uhmaikäisen ja vauvan kanssa liikkuminen mihinkään hyvänäkin päivänä on aika kamalaa. Ei sitä pitäisi kenellekään kivaksi touhuksi valehdella.
Itse kyllä kuitenkin viihdyin kotona kahden pienen lapsen kanssa, mutta en edes yrittänyt pihaulkoilua ja kerhokuskauksia enempää koko kuopuksen vauvavuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en kärsinyt koti-äitiydestä, tosin olen muutenkin aika lailla yksin ja kotona viihtyvää tyyppiä. Käytiin vauvakerhossa ja muskarissa, vietin siellä aikaa muiden äitien kanssa. Ulkoiltiin paljon. Yleisesti ottaen vauvavuosi oli tähän mennessä lempiaikaa lapseni kanssa (lapai nyt 4v).
Kuulostaa ihanalta :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Aika usein vauvan kanssa voi tehdä paljonkin, toki riippuen siitä viihtyykö vauva missään kulkuneuvossa. Mutta jos kaksi lasta tekee suht lyhyellä ikäerolla, niin on kyllä syytä oikeasti varautua passiivisempaan menoon. Vauva+taapero/uhmaikäinen on sellainen yhdistelmä, että koko perhe voi parhaiten kun ei odota liikoja. Todellakin voi joutua viikkoja olemaan sisällä, jos sattuu yhdistelmä superpakkaset ja molempien sairastelut.
Ja ihan ylipäätään uhmaikäisen ja vauvan kanssa liikkuminen mihinkään hyvänäkin päivänä on aika kamalaa. Ei sitä pitäisi kenellekään kivaksi touhuksi valehdella.
Itse kyllä kuitenkin viihdyin kotona kahden pienen lapsen kanssa, mutta en edes yrittänyt pihaulkoilua ja kerhokuskauksia enempää koko kuopuksen vauvavuonna.
Me käytiin Kiinassa ja Nykissä...
Inhoan muskareita enkä tykkää hengailla äitikamujen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Ei auta kun eihän se mene ohi (miten menisi?) vaan kasautuu, kasautuu ja kasautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu niin paljon vauvasta. Meillä ensimmäinen oli varsinainen tissitakiainen, ja myöhemmin selvinneiden allergioiden takia, oli alkuun kaikki huonosti. Poika siis kirjaimmellisesti söi 2 tunnin välein, vuorokauden ympäri ensimmäiset 3 kuukautta (ja imetin tuon ajan). Joten olin sen ensimmäisen 3 kuukauden jälkeen niin loppu väsymyksestä, että kun ruokailuväli alkoi pidentymään ja päästiin jyvälle allergioista. En itse jaksanut olla suuremmin sosiaalinen. Halusin vain levätä, kun kerrankin sai.
Kauhulla odotinkin seuraavan raskausajan (meillä 3 vuotta ikäeroa), mutta seuraava olikin helppo. Hän nukkui alusta saakka 4-5 tunnin yöunet. Siinä jaksoi tehdä vaikka mitä, ja tavata muita ihmisiä.
Koitko ahdistusta tms siinä vaiheessa kun vain nukuit väsymystä pois, vai viihdyitkö kotona ja olit helpottunut ettei tarvinnut lähteä mihinkään? Pystytkö siinä väsymyksen tilassa lohduttautuun sillä, että se on väliaikaista, vai tuntuiko se epätoivoiselta?
Ap
En ole alkuperäisen kommentin kirjoittaja mutta vastaan omasta kokemuksestani. Meillä oli vauva joka söi tunnin välein, heräsi 5-10 kertaa yössä ja oli tyytymätön päivällä.
Ei ollut helpottavaa ettei tarvinut lähteä mihinkään vaan kyllä se koti tuntui vankilalta. Vaikka siis ei todellakaan jaksanut tai halunnut mihinkään lähteä.
Eikä pystynyt lohduttautumaan sillä että on väliaikaista vaan kyllä tuntui lohduttomalta. Asiaa toki pahensi se kun kaikkialta kuuli että "nauti nyt vauva-ajasta kun lapsi on vielä helppo, taaperon kanssa on oikeasti raskasta". No, ei ollut. Taaperon kanssa oli ihanaa ja helppoa verrattuna siihen kamalaan vauva-aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Aika usein vauvan kanssa voi tehdä paljonkin, toki riippuen siitä viihtyykö vauva missään kulkuneuvossa. Mutta jos kaksi lasta tekee suht lyhyellä ikäerolla, niin on kyllä syytä oikeasti varautua passiivisempaan menoon. Vauva+taapero/uhmaikäinen on sellainen yhdistelmä, että koko perhe voi parhaiten kun ei odota liikoja. Todellakin voi joutua viikkoja olemaan sisällä, jos sattuu yhdistelmä superpakkaset ja molempien sairastelut.
Ja ihan ylipäätään uhmaikäisen ja vauvan kanssa liikkuminen mihinkään hyvänäkin päivänä on aika kamalaa. Ei sitä pitäisi kenellekään kivaksi touhuksi valehdella.
Itse kyllä kuitenkin viihdyin kotona kahden pienen lapsen kanssa, mutta en edes yrittänyt pihaulkoilua ja kerhokuskauksia enempää koko kuopuksen vauvavuonna.
Kuulostaa kivalta ;) sitten jälkeenpäin voi iloita siitä, että meni kaikki sairastelut ym yhdessä rytinässä kun pieni ikäero :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Ei auta kun eihän se mene ohi (miten menisi?) vaan kasautuu, kasautuu ja kasautuu.
No eihän niiden lasten takia nyt kai täysi-ikäiseksi tarvi valvoa? :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa lähtökohtaisesti olla valmis joustamaan ja sopeutumaan kun elämä (omasta toiveestasi) kokee suuren mullistuksen. Lisäksi on erittäin iso apu jos äidillä on jo odotusaikana samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia. Vähän etukäteen suunnitella mitä vauvavuotena haluaisi saavuttaa vauvan hoidon lisäksi. Kuitenkin pitää olla realistinen ja ajatella, että on ok vaikka ei saisi aikaiseksi mitään muuta kuin hoidettua kodin ja vauvan. Itsehän sen lapsen on kuitenkin halunnut, joten lapsi on siitä lähtien ykkösprioriteetti.
Itselläni tekemistä riitti mukavasti vauvan hoidossa, raskaudesta palautumisessa, pääsykokeisiin lukemisessa ja mammakahvittelussa. Ilman lasta en kyllä paljoa päässyt kulkemaan ja jos ei olisi ollut miestä (tai muita tuiverkkoja) niin voisi helposti tuntua, ettei pääse riittävästi liikkumaan vaan jää "kodin vangiksi". Sitten pitää vain ottaa vauva mukaan aina kaikkialle.
Niin sitten on vielä, ettei esim. koliikkivauvan kanssa valvottua jaksakaan lähteä kotoa minnekään + iso osa äideistä kärsii masennuksesta vauvavuotena hormonien heittelyn vuoksi tai miksei elämäntilanteenkin joskus. Eli oikea asenne on hyvä lähtöohta, mutta jos on oikein vaikeaa niin vauvavuosi voi silti tuntua menevän pieleen.
Hyviä pointteja! Itse teen tällä hetkellä kotoa käsin töitä, joustavsti ehkä kokonaisen päivän viikkoa kohden, ja mietityttää miten se onnistuisi vauvn kanssa.. On niin vaikeaa kuvitella että vauva vuosi menisi vain vauvan kanssa, vaikka sittenpähän sen näkee mikä on tilanne.. Itseäni ei ainakaan lähtökohtaisesti ahdista kotona oleminen, koska olen kotona muutenkin paljon enkä kaipaa työyhteisöä ympärille :)
Ap
Riippuu varmasti siitä minkä alan töitä teet vai oletko itse yrittäjänä. Jos työllistät itsesi ja tarkoitus on tehdä töitä myös äitiys/vanhempainvapaan aikana niin sinulla on onneksi hyvin aikaa järjestää työmäärä kohtuulliseksi ennen vauvan syntymää. Esim. ottamalla vastaan vähemmän töitä tai palkkaamalla työntekijöitä. Tai varautumalla palkkaamaan apua vauvan hoitoon, jotta hätätapauksessa saat kasaantuvat hommat itse tehtyä.
Aikaa vauvan syntymään on kuitenkin reilusti, joten saat varmasti työkuviot järjestettyä. Älä vain kahmi liikaa hommia, eihän koskaan tiedä jos tuleekin vaikka kaksoset. :D Mieluummin aliarvioi aikasi ja jaksamisesi työskennellä kuin yliarvioi, jotta riität varmasti vauvalle. Jos sitten lähteekin sujumaan ja hyvältä tuntuu niin voit "lisätä haastetta". :)
Todella hyvä, että mietit näitä asioita ja alat valmistautua etukäteen. Muista miettiä myös mitkä asiat tukevat omia voimavarojasi - terveys, parisuhde, kaverit ja uni, aina kannattaa nukkua varastoon, varmuuden vuoksi. Onnea teille! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.
Tota samaa sairasteluiden kertautumista olen itsekin saanut lähipiirissä todistaa.. Varmasti älyttömän raskaita hetkiä. Tosin ne varmaan kestääkin jo paremmin useamman lapsen tuomalla kokemuksella ja varmuudella :)
Ap
Ei se kokemus ja varmuus korvaa yöunta. Ei se ongelma ole hermoilu tms vaan ihan se väsymys. Kun et nuku viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin kunnolla.
Lähinnä tarkoitin että kokemus varmasti auttaa jaksamaan läpi sitä kauheaa väsymystä, kun tietää kuitenkin sen menevän ohi ja ei menee yhtä paljon energiaa kaiken miettimiseen niinkuin ehkä esikoisen kanssa...
Ap
Ei auta kun eihän se mene ohi (miten menisi?) vaan kasautuu, kasautuu ja kasautuu.
No eihän niiden lasten takia nyt kai täysi-ikäiseksi tarvi valvoa? :)
Ap
Missä välissä kuvittelet siis lepääväsi?
Minä en kaivannut mitenkään erityisesti muiden seuraa kummankaan lapsen vauva-aikoina. Esikoisen aikaan tosin jatkoin opiskelua kun vauva oli n. 6 kk. Esikoinen oli suht helppo ja tyytyväinen vauva, nukkui ja söi hyvin, siksi oli helppo jatkaa opintoja vauvan kanssa. Tämän toisen kohdalla ehdin olla työelämässä yhtäjaksoisesti yli 10 vuotta ja olin väsynyt ihmiskontakteihin kun sitten jäin äitiysvapaalle. Oli ihanaa kun sai olla rauhassa vauvan kanssa, en kaivannut muita. Välillä tapasin sukua ja joskus jotain kaveria, vauvauinnissa käytiin kerran viikossa joitain kuukausia, eipä oikein muuta. Olin tyytyväinen.
Se riippuu täysin vauvasta. Itse liikuin esikoisen kanssa tosi paljon, joka päivä. Pitkiä ulkomaanmatkoja, Suomi ristiin rastiin jne.
Kuopuksella oli refluksi ja astma ja hänen kanssaan valvoin ja väsyin. Tuplarattailla oli vaikeampi liikkua, pakkasraja esti ulkoilemisen jne.
Ja lapset sairasti kaiken aina peräjälkeen niin että saattoi mennä viisi viikkoa putkeen täysin vankina.