Lue keskustelun säännöt.
Miehet kertokaa tilanteista milloin/miksi et ole tehnyt aloitetta, vaikka olet ihastunut
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
En lähes koskaan uskalla tehdä aloitetta, koska olen eronnut ja ylipainoinen mies. Joskus vaikuttaa siltä, että joku nainen voisi olla kiinnostunut, mutta loppupeleissä eivät joko uskalla antaa selvää vihreää signaalia tai sitten osoittavat kehonkielellä muuttaneensa mielensä.
Itsetunto ei ole niin kovaa rautaa, että uskaltaisin vaan suoraan mennä pyytämään treffeille eivätkä naiset siihen kokemusteni mukaan kovin hyvin suhtaudukaan tällä ulkomuodolla.
Sympatiaa sulle :) Mitä se eronnut haittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko joku tehdä just päinvastasen ketjun siitä miksi nainen ei tee/ tehnyt alotteita?? Miehethän tekee useammin joten vastatkaapa tähän? Naiset harvoin ottaa kantaa tähän
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku tehdä just päinvastasen ketjun siitä miksi nainen ei tee/ tehnyt alotteita?? Miehethän tekee useammin joten vastatkaapa tähän? Naiset harvoin ottaa kantaa tähän
Mitä järkeä näitä on kysellä, kun se on mieheltä joko "en uskalla" tai sitten naiselta "odotan miehen tekevän aloitteen koska miehen kuuluu se tehdä (en uskalla)".
Siksi kun en harrasta tindereitä tai vastaavia, enkä halua seuraa hakea baareistakaan. Haluan myös tutustua ihmiseen ennenkuin voisin edes kiinnostua kenestäkään, ja jos sitten pidän ihmisestä, haluan mieluummin pitää hänet kaverina/ystävänä, kuin ottaa riskin parisuhteessa, useamman pidemmän parisuhteen jälkeen en enää usko kestävään rakkauteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin työn puolesta maailman ihanimman naisen. Valitettavasti nainen oli naimisissa ja lapsiakin oli neljä. Ei se varmaan olisi kaikkea jättänyt vuokseni enkä tosissani siitä haaveillutkaan, olisihan se koskettanut muitakin. Lisäksi työilmapiiristä olisi varmasti tullut varsin hankala jos olisin lähestynyt. Joku ehti ensin, mielessäni aina.
Jotenkin tälläisiä on surullista lukea ja kuulla, että yksinkertaisesti on rakastunut varattuun tai muuten saavuttamattomaan ihmiseen ja tietää ettei koskaan tule saamaan tätä. Tunteille kun ei voi mitään ja niiden hautaaminen on mahdottoman vaikeaa, jos se kohde on juurikin elämässä kiinni töiden, kaveripiirin tms takia. Tuntuu varmasti hirveältä...
Kyllä siihen kuule tottuu ajan myötä. Ensimmäiset kymmenen vuotta ovat pahimmat, sen jälkeen alkaa ajatella positiivisemmin. En ole esimerkiksi kateellinen rakastamani miehen vaimolle, koska en tiedä ovatko he loppuelämän yhdessä. Ehkä vaimolla on vielä edessä se tuska, joka minulla on jo takanapäin.
Tai sitten joudut kierimään omassa tuskassasi loppuelämäsi ja vaimo ei koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sen verran ujo, etten nuorena osannut tehdä aloitteita. Ihan mahdoton ajatus, että olisi mennyt jollekin ihastukselle puhumaan. Jännitin niin paljon etten olisi saanut sanaa suusta.
Aika nopeasti tajusin, että parhaiten mulla käy flaksi, kun vain nautin elämästä ja annan naisten hoitaa iskemiset. Olin vielä sen verran puusilmä, ettei mitkään pienet vihjailut riittänyt. Useamman kerran oon yllättynyt, kun nainen alkaa yhtäkkiä suutelemaan.
En usko että vieläkään osaisin aloitteita tehdä. Ei ole ollut tarvetta harjoitella, kun löysin sielunkumppanin jo parikymppisenä. Tai siis hän löysi mut.
Vierailija kirjoitti:
Pari kertaa elämän aikana käynyt niin että nainen ollut niin kaunis ettei ole saanut sanaakaan suusta, vaikka yleensä sosiaalinen olenkin. Naiskauneutta on kolmenlaista, nättiä "naapurintyttö/rouva"-kauneutta, uhkeaa seksikkyyttä ja sitten sellaista posliinimaista täydellistä silmänmiellyttäjää joka pysäyttää vähän samaan tapaan kuin kaunis maisemakin.
Niissä kahdessa tilanteessa jäi sanat sanomatta ja jäin vain viereen katsomaan kun naisen hiuksista ja nenänvarresta auringonvalo tulee niin hienosti huoneeseen sisään. Ei huvittanut rikkoa illuusiota.
Oih, kivasti sanottu :) Tähän olisi ihana saada havainnollistavat kuvat kaikista kolmesta eri tyypistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi, sinä, nainen, et tee aloitetta, jos olet ihastunut?
Olin ihastunut pomooni, ja odotin että määräaikainen työsuhteeni päättyy, ja voin pyytää treffeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se jännittävä tilanne. Tulee varmaan itselle eteen varsin pian:-(, Muuten naisten kanssa pelailu ei ole ongelma, jopa helppoa, mutta kun tunteet pelissä yhteyden otto on vaikeampaa...
mies50v
Tulee eteen varsin pian, mitä tarkoitat?
Varmaan alan jallittamaan erästä henkilöä. Ei siitä sen kummempaa
mies50v
mitä tarkoittaa jallittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en halua tulla torjutuksi. Naisen on parempi ensin flirttailla ei näyttää vihreää valoa
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen mutta kerron tämän silti. Minua miehet lähestyvät herkästi ja saan treffikutsuja usein. Mutta minä en kiinnostu kenestäkään kovin helposti, siinä täytyy aina olla jotain todella erikoista. Viihdyn ihan hyvin sinkkuna. Mutta sitten ihastuin hyvin ujoon mieheen. En siis tuntenut häntä ollenkaan, en tiennyt hänestä mitään. Eräänä päivänä vain menin töissä juttusille ja hän näytti siltä että lähtee minä hetkenä hyvänsä pakoon. Hän käyttäytyi aina niin oudosti, ei katsonut silmiin jutellessamme ja välillä oli jopa töykeä. Hakeutui kyllä seuraan jos paikalla ei ollut muita. Vuoden minä häntä piiritin ja sitten hän kysyi minua ulos. Ollaan tapailtu nyt puoli vuotta ja on sanonut että on ollut minusta kiinnostunut siitä päivästä asti kun aloitin samassa työpaikassa. Muistaa ihan pieniä asioita, esim miten minulla on ollut hiukset minäkin päivänä. On vaan nii epävarma itsestään että omien puheidensa mukaan ei olisi koskaan uskonut että minä olisin hänestä kiinnostunut ja on kiitellyt minua siitä että en luovuttanut. Ihana mies.
Hm. Tulee mieleen L. H*htasaari, hän tietääkseni ihastui kans miehen ujouteen... Mietin silloin, mikä varhaislapsuuden kokemus siinä mahtaa olla taustalla. itse kun pidän rohkeista miehistä, ujous kuulostaa suorastaan joltain fetissiltä. Vai selittyykö exillä? Tiedäthän, se ilmiö kun ex "määrää" seuraavan kumppanisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin toivottoman ihastunut vuosikausien ajan naiseen jonka kanssa ei ikinä elämäntilanteet kohdanneet. Aina jompikumpi seurusteli tai tapaili toista, eikä kumpikaan meistä tainnut olla edes varmoja mitä meidän välillä oli/olisi voinut olla. Nähtiin satunnaisesti nelisen kertaa vuodessa ja yhteys vahvistui joka tapaamisen yhteydessä.
Lopulta kumpikin ajauduttiin elämässä eteenpäin ja ollaan perheellisiä tahoillamme, hän kolmissakymmenissä ja minä 35.
Edelleen tunteeni tuota naista kohtaan ovat tajuttoman suuret enkä ihan niitä tule ymmärtämään koskaan. Kukaan nainen ei ole henkisesti "koskettanut" minua samoin.Koen ja uskon hänenkin tuntevan samoin, eli oltiin aikanaan pelkureita eikä yritetty. Aika ajoi sen mahdollisuuden ohi. Rehellisesti sanoen hän on pohjimmiltaan edelleen se jonka kanssa tahtoisin viettää loppuelämäni ja tiedän että olisin onnellinen, niin kamalalta kun kuulostaakin perheellisen miehen suusta. En silti ikinä pettäisi vaimoani tai perhettäni.
Ja toisaalta näiden vuosien (8 vuotta) aikana meidän välit ovat tulleet niin tiiviiksi etten uskaltaisi niitä koetella. Näemme edelleen vaihtelevasti muutaman kerran vuodessa, jonka aikana puhutaan kaikki elämässä tapahtuneet käänteet. En osaa kuvitella elämää ilman häntä, itselläni on hyviä ystäviä joille voin puhua mutta kenellekään en voisi uskoutua kuten hänelle. Vaikka tarjoutuisi kuvitteellinen mahdollisuus seurusteluun hänen kanssaan en ottaisi sitä vastaan, riski hänen menettämisestään lopullisesti elämästäni olisi silloin olemassa enkä yksinkertaisesti kykene näkemään elämää ilman häntä.
Olisikohan jo aika päästää irti? Terveisiä muuten sille vaimolle sinne kotiin!
Nainen on ollut ystäväni yli 8 vuoden ajan eikä ole häviämässä mihinkään enkä ole hänestä "päästämässä irti" koska siihen ei ole tarvetta. Tunteet on järkevöitynyt jo vuosien saatosssa ja kuten sanoin niin en ikinä lähtisi edes yrittämään mitään hänen eteensä. Aika meni ohi siltä osalta vuosia sitten.
Vaimoani rakastan suuresti enkä ole häntä satuttamassa enkä ole koskaan satuttanut, en myöskään henkisesti. Naiset usein kyselevät että mikseivät saa olla hyviä ystäviä miespuolisten henkilöiden kanssa ja miksi siitä tehdään ongelmaa tai ollaan mustasukkaisia? Ehkä juuri tämän takia, pidän kyseistä naista sydänystävänäni ja tekisin hänen puolestaan lähes mitä vain, kuten jokaisen hyvän ystäväni kohdalla. En silti ikinä jättäisi vaimoani ja jos vaimoni vaatisi että lyön ystävyyden jäihin niin tekisin niin, hänellä siihen ei vain ole syytä enkä tule sitä hänelle antamaankaan. Nainen ei todellakaan ole mikään likainen salaisuus vaan hyvä ystäväni.
Elämä ei ole niin yksinkertaista.
Varmaan aika klassikko, mutta homma meni heti friendzonelle enkä uskaltanut koskaan kiskaista itseäni aloitteen tekemiseen. Pelotti että mimmi pitäisi mua ahdistavana ja ystävyyskin loppuisi. Kännissä olin kerran laittamassa rakkaudentunnustusviestiä, mutta se lähti matkaan kun olin saanut kirjoitettua vasta ekat kaks sanaa. Hävetti niin paljon että valehtelin asian liittyvän tytön syntymäpäivään ja järkkäsin sitten yllätyssynttärit puolen vuoden kuluttua. Ihmetteli kyllä et miks olin suunnitellut juhlia niin kauan. Kai se oikeasti tajusi mistä tuulee muttei ollut itse kiinnostunut. Terveiset Mintulle jos luet tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähes koskaan uskalla tehdä aloitetta, koska olen eronnut ja ylipainoinen mies. Joskus vaikuttaa siltä, että joku nainen voisi olla kiinnostunut, mutta loppupeleissä eivät joko uskalla antaa selvää vihreää signaalia tai sitten osoittavat kehonkielellä muuttaneensa mielensä.
Itsetunto ei ole niin kovaa rautaa, että uskaltaisin vaan suoraan mennä pyytämään treffeille eivätkä naiset siihen kokemusteni mukaan kovin hyvin suhtaudukaan tällä ulkomuodolla.
Sympatiaa sulle :) Mitä se eronnut haittaa?
Kiitos.
Olen sen ikäinen, että aiemmat parisuhteet tulevat melko pian puheeksi. Avioliitosta on siis lapsia, jotka ovat rakkaita. Edellisen liiton lapset ovat yllättävän monelle naiselle turn-off vaikka heillä itselläänkin olisi lapsia. Jos taas en puhu menneisyydestä niin olen epäilyttävä, sillä minun ikäiseni kokematon mies olisi vielä suurempi turn-off naisille...puun ja kuoren välissä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin toivottoman ihastunut vuosikausien ajan naiseen jonka kanssa ei ikinä elämäntilanteet kohdanneet. Aina jompikumpi seurusteli tai tapaili toista, eikä kumpikaan meistä tainnut olla edes varmoja mitä meidän välillä oli/olisi voinut olla. Nähtiin satunnaisesti nelisen kertaa vuodessa ja yhteys vahvistui joka tapaamisen yhteydessä.
Lopulta kumpikin ajauduttiin elämässä eteenpäin ja ollaan perheellisiä tahoillamme, hän kolmissakymmenissä ja minä 35.
Edelleen tunteeni tuota naista kohtaan ovat tajuttoman suuret enkä ihan niitä tule ymmärtämään koskaan. Kukaan nainen ei ole henkisesti "koskettanut" minua samoin.Koen ja uskon hänenkin tuntevan samoin, eli oltiin aikanaan pelkureita eikä yritetty. Aika ajoi sen mahdollisuuden ohi. Rehellisesti sanoen hän on pohjimmiltaan edelleen se jonka kanssa tahtoisin viettää loppuelämäni ja tiedän että olisin onnellinen, niin kamalalta kun kuulostaakin perheellisen miehen suusta. En silti ikinä pettäisi vaimoani tai perhettäni.
Ja toisaalta näiden vuosien (8 vuotta) aikana meidän välit ovat tulleet niin tiiviiksi etten uskaltaisi niitä koetella. Näemme edelleen vaihtelevasti muutaman kerran vuodessa, jonka aikana puhutaan kaikki elämässä tapahtuneet käänteet. En osaa kuvitella elämää ilman häntä, itselläni on hyviä ystäviä joille voin puhua mutta kenellekään en voisi uskoutua kuten hänelle. Vaikka tarjoutuisi kuvitteellinen mahdollisuus seurusteluun hänen kanssaan en ottaisi sitä vastaan, riski hänen menettämisestään lopullisesti elämästäni olisi silloin olemassa enkä yksinkertaisesti kykene näkemään elämää ilman häntä.
Olisikohan jo aika päästää irti? Terveisiä muuten sille vaimolle sinne kotiin!
Nainen on ollut ystäväni yli 8 vuoden ajan eikä ole häviämässä mihinkään enkä ole hänestä "päästämässä irti" koska siihen ei ole tarvetta. Tunteet on järkevöitynyt jo vuosien saatosssa ja kuten sanoin niin en ikinä lähtisi edes yrittämään mitään hänen eteensä. Aika meni ohi siltä osalta vuosia sitten.
Vaimoani rakastan suuresti enkä ole häntä satuttamassa enkä ole koskaan satuttanut, en myöskään henkisesti. Naiset usein kyselevät että mikseivät saa olla hyviä ystäviä miespuolisten henkilöiden kanssa ja miksi siitä tehdään ongelmaa tai ollaan mustasukkaisia? Ehkä juuri tämän takia, pidän kyseistä naista sydänystävänäni ja tekisin hänen puolestaan lähes mitä vain, kuten jokaisen hyvän ystäväni kohdalla. En silti ikinä jättäisi vaimoani ja jos vaimoni vaatisi että lyön ystävyyden jäihin niin tekisin niin, hänellä siihen ei vain ole syytä enkä tule sitä hänelle antamaankaan. Nainen ei todellakaan ole mikään likainen salaisuus vaan hyvä ystäväni.
Elämä ei ole niin yksinkertaista.
Täs oli muuten hyvä pointti! Tiedän lukemattomia naisia mitkä pitää itsestään selvyytenä että esim ex miehen tai ex kihlatun tai ex panokaverin kanssa voi olla tosi hyvät ystävät ja harvoin miehellä on mitään sanavaltaa asiassa koska siinä tapauksessa mies olis manipuloiva ja vähintään mustasukkainen hirviö.
Itse miehenä en "luo" ystävyyssuhteita juurikaan naisiin koska oikeesti ne kiinnostuksenkohteet ei vain ole samanlaisia. Mulla on yksi naispuolinen oikeasti läheinen ystävä johon olin aikanaan korviani myöten rakastunut, homma ei koskaan edennyt ja jäätiin kaveriasteelle. Itse olen tyytyväinen siitä, sain mahtavan ystävän ja ajan kuluessa ne tunteetkin vaihtoi muotoaan. Tunnen silti tosi syvää yhteyttä häneen, varmaan siksi että se on ainoa oikeesti läheinen naispuolinen ystävä ja pystyn puhumaan sille kaikesta. Koittakaa ite puhua tunteista ja peloista miehenä miehelle, ei ihan vastaukset ja keskustelu oo samaa mitä naisen kanssa.
Ei kukaan nainen hymyile tai katso minua silmiin. Tuntuu ahdistelulta alkaa sellaiselle jutella. Olen yksin.
Olen saanut jo kertaalleen pakit häneltä enkä halua pettyä enää toista kertaa. Ei olla edes tervehditty yli neljään kuukauteen ja yritän vältellä, mutta silti huomaan itseni aina tuijottamasta häntä kun näen hänet. Olen yrittänyt tutustua muihin, mutta ei siitä mitään tule koska ajatus karkaa aina häneen, vaikka yritän antaa muille mahdollisuuden. Tiedän varsin hyvin, että hän ei ole kiinnostunut minusta eikä halua olla kanssani tekemisissä. Ei sitä voi selittää mikä hänessä viehättää, mutta kunpa pääsisin siitä tunteesta eroon. Mahdollisimman pian koska näen hänet liiankin usein (ei olla työkavereita). :/
Vierailija kirjoitti:
Nainen oli h#mmetin mukava, mutta ihan liian lihava.
Todellako näin 😭
T. Mukava lihava nainen, jota miehet eivät lähesty
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun paljastui että millainen paketti hänen mukana tulisi.
Oli aivan liian iso ja värikäs, oli 4 pientä lasta, kolmen eri miehen kanssa.
Niin ja molemmat kuitenkin olemme kolmekymppisiä.
Miksi et halua rikastaa kulttuuriasi?
Koska en ole ihan niin huumorintajuinen höpönassu.
Siksi kun en uskalla. Minulla on huono itsetunto minkä takia en ikinä ole kehdannut tehdä aloitetta vaikka olisin ollut kunnolla ihastunut. En kai minä niin kamalan rumakaan ole, mutta silti pelottaa, että jos se toinen pitää ihan kamalana. Ilahdun kyllä, jos joku tekee minua kohtaan aloitteen, otan sen kohteliaisuutena.