Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (886)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kuudennen luokan luokkakuvaus koulun kentällä ja äkkiä takanani seissyt tyttö kysyi  kovaan ääneen "kuka sä oot?", käännyin ja  näin  vanhemman uppo-oudon kundin joka lähti nauraen juoksemaan siitä pois. Opettaja huusi kundin perään jotain tyyliin "hei"! ja  valokuvaaja vaikutti hämmentyneeltä. Myöhemmin kun kuvat tulivat, ylärivin vasemmassa reunassa seisoo tämä epäsiistin oloinen ehkä 15-vuotias kundi mustissa vaatteissa .  En ymmärrä, miksi tunki mukaan vieraiden lasten luokkakuvaan! 

Ymmärrän että 15-vuotiaan mielestä voi olla hauska jäynä, mutta erikoisinta että kuvaa ei uusittu heti kun tilanne huomattiin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olin katsonut illalla pitkästä aikaa Halloween-elokuvan, siis sen ekan osan ja aamulla kun seisoin bussipysäkillä viereeni käveli takkia myöten TÄYSIN dr Loomisin näköinen mies! Luulin, että minulla alkaa heittää :D  Vielä bussissakin tuijotin miehen selkää ja odotin tämän haihtuvan ilmaan tjn.

Minä taas näin ihan Daddy Crown näköisen miehen Prisman parkkipaikalla päivä sen jälkeen kun olin katsonut Dr Sleepin, piti ihan vilkaista näkyykö lähistöllä matkailuautoja :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Olin voittanut erään ostoskeskuksen arvonnassa ilmaiset Brunbergin suukot. Menin sitten sitten iloisena etsimään suukkoja jakavaa firmaa ostarilta. Suukot ovat lempisuklaitani, ja olen syönyt niitä lapsuudestani asti, kun niiden nimi oli vielä... kaksiosainen...

Löydettyäni konditorian odottelin hetken tiskin vieressä, että takahuoneessa oleva myyjä tulisi palvelemaan. Katselin kohteliaisuudesta muitakin tuotteita, mutta tulin tänne suukkojen takia, ja vain ja ainoastaan suukot kelpaisivat.

Naispuolinen, keski-ikäinen myyjä ilmestyi takahuoneesta, ja tervehti minua. Näytin hänelle voittoarpaani, ja kysyin miten voisin sen lunastaa.

Arvan huomattuaan hän osoitti kädellä tiskin vasemmalla puolella olevaa hyllykköä.

"Ai juu, sen n--suukon voit napata tuosta hyllyst–". Hän ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun ennen kuin hän jähmettyi. Tässä vaiheessa pitäisi viimeistään kertoa, että olen afrikkalaistaustainen.

Lauseen keskeytettyään hän päästi suustaan hieman muminaa "öhmhm...", ja palasi takahuoneeseen viimeistelemättä lausetta tai hyvästelemättä.

Suukon otettuani kiitin kovaan ääneen ja lähdin kaupasta. Purskahdin nauruun muutaman askeleen otettuani.

Vierailija

Olin kummieni luona kyläilemässä lämpimänä kesäpäivänä. Talon takapihalla oli teltta minne menin ottamaan pienet nokoset. Makoisasti noin tunnin unien jälkeen säpsähdän ja avaan silmät. Vieressäni kasvot suoraan kohti makoili täysin tuntematon nainen joka vain hymyili ja tuijotti. Nousin hiljaa ylös ja painuin vauhdilla taloon sisälle. Kertoasseni mitä teltassa oli niin se paljastui olevan kummieni tuttavapariskunta jotka olivat kyläilemässä, nainen oli sitten jostain syystä tullut telttaan. Olin tapahtumahetkellä n. 15 vuotias miehenalku.

Vierailija

Olin muuttanut opiskelujen takia melko pienelle paikkakunnalle. Olim lähdössä kaveria katsomaan naapu kaupunkiin ja odotin bussia linja-autoasemalla selaten samalla puhelintani. Siihen viereeni sitten tuli istumaan pieni ja erikoisesti pukeutunut mummo. Yhtäkkiä tää mummo sitten sanoa kovaan ääneen :

" Minä en sitten ole sinulle mitään velkaa! Sinä aina väität ihmisille että ne ovat velkaa sinulla vaikka eivät ole ja tällä tavalla tienaat rahasi"

Luulin aluksi että mummo puhuu esim puhelimeen eikä minulle, mutta sitten mummo nykäisi minua hiahsta ja katsoi minua todella murhaavasti ja intensiivisesti ja jatkoi :
 

" Kyllä minä sinut tunnen! Sinä olet moraaliton valehoitaja joka vakoilee ja lukee toisten ihmisten terveystietoja ja tekee sinne kaikenlaisia muutoksia . Sinulla on kotona se Gigantista ostettu läppäri joka kytketty keskusverkostoon ja sitä kautta pääset kaikkiin tietoihin käsiksi! Sinulla on se poliisi mies joka peittää aina jälkesi!"

Tässä vaiheessa olin aivan hämillään siitä että mitä tohon olisi pitänyt sanoa. Sain mummolle sanottua että hän on nyt varmaan erehtynyt henkilöstä. Mummo kuiten tuhahti ja nousi seisomaan jatkaen :

"Sää oot niin paha ja vittumainen ihminen että minä en ala enää sekuntiakaan olemaan samassa kaupungissa missä sinä asut! Minä lähden Vittulanjänkälle Jethro Rostedin kanssa!. Kuulitko sinä!? Jethro on hieno mies ja se ei ikinä ees tervehtisi sua kun oot niin vittumainen ihminen!"

Tän jälkeen tää mummo sitten lähti pois . En ikinä nähnyt tota mummoa enää missään. Ehkä hän toteutti uhkauksensa ja muutti sinne Vittulanjänkälle.

Oudointa tässä tapauksessa oli kyllä se, että olen aikaisemmalla paikkakunnallani toiminut hoitajana ja minulla on Gigantista ostettu läppäri :D

Vierailija

On niin mahtavia ja absurdeja tilanteita kyllä listassa ettei niitä käy voittaminen, mutta jotain outoa on tässäkin... Käyn usein metsissä kävelyillä ja joskus oikaisen umpimetsän kautta polulta toiselle. Yhdellä tällaisella oikomisreissulla olin juuri ottamassa isoa askelta ojan yli kun kuulin askelia siltä polulta jolle olin menossa. Ei minulla ollut mitään pelättävää tai piiloteltavaa, mutta arkana ihmisenä jähmetyin paikalleni kuin olisin "vaarassa paljastua". Seisoin leveässä haara-asennossa, toinen jalka ojan yhdellä ja toinen toisella puolella toivoen suhteettoman kovasti ettei kävelijä näkisi minua. Mitä ilmeisimmin ei nähnyt, koska tämä 90-luvun tuulipukuun pukeutunut seniorikansalainen köpötteli omaa tahtiaan ohi ja toisteli sanoja "taistelu, taistelu, taistelu" eilman minkäänlaista melodiaa. Hän ei siis laulanut, vaan hoki tuota sanaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo metsät...itselläkin on kokemus kun menin melkein paniikkiin aivan tuttua suonlaidan polkua kulkiessa. Oli alkusyksy, valoisa päivä, puut humisivat tuulessa, kuljin monta kertaa käveltyä lenkki- ja marjastuspolkua.

Yhtäkkiä siinä iski sellainen kammotuksen tunne, että metsä yrittää pitää minua otteessaan. Lisäsin vauhtia, katselin huojuvia puiden latvoja ja tunne oli todella outo, kahlitseva. Suon vieressä on pelto mutta välissä on iso oja joten en voinut rynnistää pellolle 'turvaan' vaan piti kulkea siihen asti missä pääsee ylitse ojan.

Puolijuoksua pääsin siltarummulle ja siitä kaapaisin vasta puidulle pellolle, heti olo helpotti. Ihmettelin sitä jälkeenpäin, laitoin sen oman päänupin piikkiin koska kerta oli ainoa. Tosin saman suon laidassa mutta satoja metrejä kauempana oli sisällissodan aikaan tapettu ja haudattu kaksi valkoista, kylläkin myöhemmin sieltä pois noudettu. En koskaan sitä ennen enkä jälkeen ole samaa kokenut ja paljon olen siellä kulkenut, pieni tauko taisi tämän jälkeen kyllä lenkkeilyyn tulla.

Tuosta kertomuksesta mieleen tuli kaksi asiaa.

Kuuntelin kerran kirjallisuusluennoitsijaa, joka kertoi, että metsässä voi toisinaan tulla kauhun tunne ja että Antiikin ihmiset uskoivat sen johtuvan Pan-jumalasta. Metsä oli ko. jumaluuden koti, mistä syystä hän säikytteli joskus ihmisiä siellä. Ilmiö olisi siis vanha.

Toinen on, että olen itsekin tuntenut joskus samoin tutussa metsässä. Yhtäkkiä tuuli alkoi suhista puissa kovaa, latvat liikehtivät levottomasti, ja vaikka polku oli tuttu, se tuntui yllättäen erilaiselta kuin ennen, jotenkin uhkaavalta. Muita ihmisiä ei näkynyt missään. Se oli mieleenjäävä kokemus.

Sori nyt lievä ohis mutta... eikö tämä ole vanhalta nimeltään "metsän peittoon" joutumista? Tutultakin reitiltä voi tällaisessa tilanteessa livetä. Eräasiantuntijoiden ensimmäinen ohje eksymisessä on että _pysähdy ja rauhoitu_ koska jos tuo paniikki menee kunnolla päälle, ihminen voi kulkea pitkiä matkoja täysin holtittomiin suuntiin ja pahimmillaan vaikka loukata itsensä jos omaksuu sen pelon pahasti ja kuvittelee että jokin eläin tai muu on perässä. No, yhdistän tässä tuoretta ohjeistusta vanhanaikaiseen termiin mutta samanlainen kokemus on tainnut yltää sukupolvesta toiseen.

Vierailija

Koulussa oli yksi opettaja jota en tuntenut ja enkä ollut tekemisissä hänen kanssaan. Jostain syystä hän tiesi minut nimeltä. Vieläkin on kysymysmerkki miten hän tiesi minut.

Myöhemmin tultiin tutuiksi käytyäni hänen tunneillaan.

Ensikohtaaminen tapahtui käytävällä ja hän kutsui minua sukunimellä. Outoa. ?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo metsät...itselläkin on kokemus kun menin melkein paniikkiin aivan tuttua suonlaidan polkua kulkiessa. Oli alkusyksy, valoisa päivä, puut humisivat tuulessa, kuljin monta kertaa käveltyä lenkki- ja marjastuspolkua.

Yhtäkkiä siinä iski sellainen kammotuksen tunne, että metsä yrittää pitää minua otteessaan. Lisäsin vauhtia, katselin huojuvia puiden latvoja ja tunne oli todella outo, kahlitseva. Suon vieressä on pelto mutta välissä on iso oja joten en voinut rynnistää pellolle 'turvaan' vaan piti kulkea siihen asti missä pääsee ylitse ojan.

Puolijuoksua pääsin siltarummulle ja siitä kaapaisin vasta puidulle pellolle, heti olo helpotti. Ihmettelin sitä jälkeenpäin, laitoin sen oman päänupin piikkiin koska kerta oli ainoa. Tosin saman suon laidassa mutta satoja metrejä kauempana oli sisällissodan aikaan tapettu ja haudattu kaksi valkoista, kylläkin myöhemmin sieltä pois noudettu. En koskaan sitä ennen enkä jälkeen ole samaa kokenut ja paljon olen siellä kulkenut, pieni tauko taisi tämän jälkeen kyllä lenkkeilyyn tulla.

Tuosta kertomuksesta mieleen tuli kaksi asiaa.

Kuuntelin kerran kirjallisuusluennoitsijaa, joka kertoi, että metsässä voi toisinaan tulla kauhun tunne ja että Antiikin ihmiset uskoivat sen johtuvan Pan-jumalasta. Metsä oli ko. jumaluuden koti, mistä syystä hän säikytteli joskus ihmisiä siellä. Ilmiö olisi siis vanha.

Toinen on, että olen itsekin tuntenut joskus samoin tutussa metsässä. Yhtäkkiä tuuli alkoi suhista puissa kovaa, latvat liikehtivät levottomasti, ja vaikka polku oli tuttu, se tuntui yllättäen erilaiselta kuin ennen, jotenkin uhkaavalta. Muita ihmisiä ei näkynyt missään. Se oli mieleenjäävä kokemus.


Aika pienenä lapsena minulla oli kyky katsoa maisemaa "toisella tavalla", jos halusin. Kerran niin kävi tahattomasti kun ajettiin tuttua reittiä kauppaan. Ehkä kyse oli stressistä.

Vierailija

Useasti on käynyt mulla niin, että oon toivonut näkeväni jonkun leffan mitä en ole nähnyt kauppojen hyllyillä taikka tv:stä. Kirppareilla kiertäessäni sitten löydän tämän elokuvan.

Käsiini saatuani sen elokuvan alan taas uskoa Jumalaan ja kiitän. (En oikeasti tiedä uskoako Jumalaan)

T: Leffa-friikki

Vierailija

Hämmentävä kokemus oli, kun olin veneilemässä ja kärppä hyppeli saaren rantakivikoilla ihan linjalla samaan suuntaan.
Etäisyyttä toisiimme arvioisin olevan 100m.
Upeita noi eläin kokemukset.

Vierailija

Olin veto-uistelemassa mökillä ja uistin nappasi pohjaan, tai niin ainakin luulin. Kelaessani uistinta jotain toista siimaa nousi pinnan alta pinnalle. Uistimeeni oli tarttunut jonkun toisen uistin. Luulen, että siinä kohtaa on iso uppotukki, jossa on monien muiden uistimia, sillä sieltä järvestä tuli sen verran paljon sitä siimaa, jopa iso klöntti solmussa olevaa siimaa.

Sitä tuli niin paljon kerättyä sieltä, kuin vain sain.
Pitäisi olla kunnon välineet saadakseen sen kaiken tukkia myöten pois järvestä.

Tein voitavani.

Vierailija

Outoa tai hämmentävää:

- kun kuulee satakielen laulavan
- kun kuulee määkintää taivaalta (taivaanvuohi)

Lintujen äänet voi olla uskomattomia.

Vierailija

Eestin akka kirjoitti:
Olin 13 v sitten töissä kahvilassa Meilahdessa.
Sinne tuli pappa, tilassa kahvit ja sitten alkoi selittää: " Tiedätkö, se Brooke on niin kamala nainen, kun saa sen Ridkgen ja Thorin päät ihan sekaisin, se aina valehtelee, siis aivan hullu nainen!" Sitten kaivas takin taskusta lehdestä leikatun Brooke Logan kuvan, iski sen tiskille ja sormella osoittaen, kertoi pitkään ja vuolaasti hänen tekemänsä vääryyksistä.
Olin hämillään, vähän huvitti, mutta pokka piti.

Hei mä olen ihan varmasti tavannut saman papan! :D

Olin meinaan 12 vuotta sitten töissä jäätelökioskissa Meilahden lähettyvillä. Eräänä kertana pappa tuli ostamaan jäätelöä ja kertoi juurikin Brookesta kuin oikeasta ihmisestä, selitti ummet ja lammet kaunareiden juonikäänteitä, kuin sukulaistensa elämää.
Nauratti, mutta toisaalta surutti, kun tuli sellainen kuva että pappa on aika yksinäinen ja saa sitten kaunareilla sen sisällön elämäänsä :(

Vierailija

Pari kertaa on käynyt niin, että olen tavannut mielestäni minulle ennestään tuntemattoman ihmisen ja sitten jonkin aikaa juteltuamme tms. onkin käynyt ilmi, että olen tavannut saman ihmisen jo aiemminkin. Hauskin tällainen tapaus kävi, kun olin kauan sitten Pavilla tanssimassa tai oikeastaan vain aikaa kuluttamassa, koska en ole hyvä tanssimaan, jotenkin vain eksyin ko. paikkaan. Ikävystyin ja kysäisin lähellä seisovalta itseäni tuntuvasti vanhemmalta mieheltä, mihin aikaan hän aikoi lähteä pois paikalta ja että itse voisin lähteä vaikka heti. Hän olikin heti valmis myös lähtemään ja niin matkustin hänen auton kyydissään kohti Helsinkiä.

Juttelimme niitä näitä ja jossain Etelä-Haagan kohdilla tajusin, että olinkin tavannut miehen jo muutama vuosi aiemmin. Olin etsinyt vuokra-asuntoa ja tämä mies olisi tarjonnut asuntoa pienten poikiensa satunnaista kaitsemista vastaan. Kävin aivan katsomassakin paikkaa, söimme yhdessä päivällistä ja mies silloinkin heitti minut kyläilyn jälkeen kotiin toiselle puolelle pk-seutua. Hän suhtautui silloin minuun tosi isällisesti ja selosti millainen asunto minun kannattaisi vuokrata, jollen halunnut tulla heille. En sitten ottanut  sitä kämppää (ja työtä) .  

Pavin reissun päätteeksi mies kysyi, halusinko nähdä uudestaan. Jostain syystä sanoin mikä ettei. Niin sitten näimme pari kertaa ja lopputuloksena oli, että mies tarjosi minulle taas töitä, tällä kertaa firmassaan. En kuitenkaan ottanut tarjousta vastaan. 

Koskaan emme jutelleet siitä, milloin olimme nähneet eka kerran, vaikka varmasti hänkin oli sen muistanut. 

Hiljainen päivä isolla vuoristoradalla, ei asiakkaita. Juteltiin niitä näitä toisen kuskin kanssa, kun se yhtäkkiä totes, että "koira". Joo, ainoaksi asiakkaaksi oli ilmestynyt pieni koiranpentu aivan yksin 🐕😃 Ei päästetty kyytiin 🎢

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo metsät...itselläkin on kokemus kun menin melkein paniikkiin aivan tuttua suonlaidan polkua kulkiessa. Oli alkusyksy, valoisa päivä, puut humisivat tuulessa, kuljin monta kertaa käveltyä lenkki- ja marjastuspolkua.

Yhtäkkiä siinä iski sellainen kammotuksen tunne, että metsä yrittää pitää minua otteessaan. Lisäsin vauhtia, katselin huojuvia puiden latvoja ja tunne oli todella outo, kahlitseva. Suon vieressä on pelto mutta välissä on iso oja joten en voinut rynnistää pellolle 'turvaan' vaan piti kulkea siihen asti missä pääsee ylitse ojan.

Puolijuoksua pääsin siltarummulle ja siitä kaapaisin vasta puidulle pellolle, heti olo helpotti. Ihmettelin sitä jälkeenpäin, laitoin sen oman päänupin piikkiin koska kerta oli ainoa. Tosin saman suon laidassa mutta satoja metrejä kauempana oli sisällissodan aikaan tapettu ja haudattu kaksi valkoista, kylläkin myöhemmin sieltä pois noudettu. En koskaan sitä ennen enkä jälkeen ole samaa kokenut ja paljon olen siellä kulkenut, pieni tauko taisi tämän jälkeen kyllä lenkkeilyyn tulla.

Tuosta kertomuksesta mieleen tuli kaksi asiaa.

Kuuntelin kerran kirjallisuusluennoitsijaa, joka kertoi, että metsässä voi toisinaan tulla kauhun tunne ja että Antiikin ihmiset uskoivat sen johtuvan Pan-jumalasta. Metsä oli ko. jumaluuden koti, mistä syystä hän säikytteli joskus ihmisiä siellä. Ilmiö olisi siis vanha.

Toinen on, että olen itsekin tuntenut joskus samoin tutussa metsässä. Yhtäkkiä tuuli alkoi suhista puissa kovaa, latvat liikehtivät levottomasti, ja vaikka polku oli tuttu, se tuntui yllättäen erilaiselta kuin ennen, jotenkin uhkaavalta. Muita ihmisiä ei näkynyt missään. Se oli mieleenjäävä kokemus.

Sori nyt lievä ohis mutta... eikö tämä ole vanhalta nimeltään "metsän peittoon" joutumista? Tutultakin reitiltä voi tällaisessa tilanteessa livetä. Eräasiantuntijoiden ensimmäinen ohje eksymisessä on että _pysähdy ja rauhoitu_ koska jos tuo paniikki menee kunnolla päälle, ihminen voi kulkea pitkiä matkoja täysin holtittomiin suuntiin ja pahimmillaan vaikka loukata itsensä jos omaksuu sen pelon pahasti ja kuvittelee että jokin eläin tai muu on perässä. No, yhdistän tässä tuoretta ohjeistusta vanhanaikaiseen termiin mutta samanlainen kokemus on tainnut yltää sukupolvesta toiseen.

Se on jännä.. olen liikkunut koko ikäni metsissä. Kerran nuorempana eksyin vähän puolitutussa metsässä ja jostain syystä vaistoni käski pistää juoksuksi, vaikkei minulla ollut käryäkään oikeasta suunnasta. Aikani metsässä pingottuani ikäänkuin heräsin. Pysähdyin ja tajusin että ko metsä oli järven, pellon ja tien rajaama kolmio, eikä edes iso, joten päädyn jollekkin rajalle väkisinkin. Eikä mennyt kuin minuutti, pari niin näinkin jo pellon. Jälkeenpäin mietin, että olipa omituinen vaisto ja järjetöntä lähteä juoksemaan. Jos umpimetsää olisikin jatkunut kymmeniä kilometrejä ja olisin juossut sinne...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Useasti on käynyt mulla niin, että oon toivonut näkeväni jonkun leffan mitä en ole nähnyt kauppojen hyllyillä taikka tv:stä. Kirppareilla kiertäessäni sitten löydän tämän elokuvan.

Käsiini saatuani sen elokuvan alan taas uskoa Jumalaan ja kiitän. (En oikeasti tiedä uskoako Jumalaan)

T: Leffa-friikki

Ei tuo ole Jumalan hommia, vaan leffakeijun. Kiitos sinne minne se kuuluu.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla