Naiset ei nykyään enää halua lapsia, miehet haluaa

Vierailija kirjoitti:

Moni mies haluaa lapsia perheellisen statuksen vuoksi eikä heillä ole realistista käsitystä vanhemmuudesta. Ei kaikki, mutta moni. Onhan sen isomman lapsen kanssa kiva potkia futista ja käydä huvipuistossa, mutta moni mies ei tiedä kuinka rankkaa vauvan hoito on, kuinka taaperoa pitää vahtia koko ajan ja kuinka hermoja kiristävää uhmaikäisen kanssa on. Saati jos lapsi on erityislapsi. Monesti äidille lankeaa se ykkösvanhemman rooli ja erotilanteessa äiti on se tylsä määräilevä lähivanhempi ja joka toinen viikonloppu isän kanssa tehdään kaikkea kivaa. Miehen on helpompi haluta lapsia.

Tämä. Meillä Käytiin kovasti keskustelua lapsista ja mies tuntui kuvittelevan, että elämä jatkuu lähes samanlaisena kuin tähänkin saakka, vaikka lapsi tulisikin. Että lapsi tulisi vain osaksi perhettä ja jatkettaisiin elämää niinkuin ennenkin. Ei käynyt mielessäkään, että nukkumisesta ja syömisestäkin, saati sitten mitään muusta tulisi moninkertaisesti vaikeampaa, työläämpää ja aikataulutetumpaa. Kysyin haluaako elää sellaista elämää vai jatkaa nykyistä rauhallista elämää, jossa asioita tehdään siihen tahtiin kuin hyvältä tuntuu. Ja kenen ajatteli olevan vastuussa jatkuvasta, loputtomasta muonituksesta vuosien ajan. Itse inhoan ruuanlaittoa ja mies tietää sen. Lisäksi rakastan nukkumista.

Vierailija kirjoitti:

Olin aikoinaan vapaaehtoisesti lapsettomien suljetulla foorumilla, ja siellä naisia oli ylivoimainen enemmistö - useampi kymmenen naista ja ehkä pari-kolme miestä.

Missähän tämmöinen foorumi on? Olisi kiva tutustua samanhenkisiin ihmisiin näin pitkän linjan vela-miehenä, joten siksi kyselen.

Lapsi tai koira kannattaa hankkia vain jos ehdottomasti tietää haluavansa. Pitää hyväksyä myös se että tukiverkot saattavat kuolla tai lähteä pois ja voi joutua vetämään koko ruljanssin yksin läpi. Kaikesta on kokemusta ja lapset teinejä. Joitain päiviä matkalta vaihtaisin pois, mutta vieläkin olisi ihanaa tulla äidiksi jos ei olisi ikää jo. Koira myös rakas.

Äitiydessä ainut hyvä asia on ne lapset. Kaikki kura kasaantuu äidille. Isä on mahtava jos kerran viikossa tunnin verran viettää aikaa lasten kanssa.

Äiti on myös se, joka aikansa lisäksi uhraa lapsille kehonsa ja uransa. Isien elämä saa jatkua sellaisena kuin se on. Tämän näkee ihan siitä, että jos isä haluaa olla 3v lapsen kanssa kotona, se on outoa. Jos taas äiti haluaa heti 3kk jälkeen työelämään se on suunnilleen lasun paikka. Ei täällä ole aitoa valinnan mahdollisuutta.

Nainen kantaa pohjimmiltaan vastuun ehkäisystä, raskaudesta, synnytyksestä ja lapsen kasvatuksesta. Jos miestä ei huvitakkasn, niin hän voi helposti lähteä, nainen ei- jo siitäkin syystä, että sosiaalinen paine on niin vahva. Sitten vielä kannat leiman siitä, etyä olet yh. Miehet ovat vapaa- matkustajia tässä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni mies haluaa lapsia perheellisen statuksen vuoksi eikä heillä ole realistista käsitystä vanhemmuudesta. Ei kaikki, mutta moni. Onhan sen isomman lapsen kanssa kiva potkia futista ja käydä huvipuistossa, mutta moni mies ei tiedä kuinka rankkaa vauvan hoito on, kuinka taaperoa pitää vahtia koko ajan ja kuinka hermoja kiristävää uhmaikäisen kanssa on. Saati jos lapsi on erityislapsi. Monesti äidille lankeaa se ykkösvanhemman rooli ja erotilanteessa äiti on se tylsä määräilevä lähivanhempi ja joka toinen viikonloppu isän kanssa tehdään kaikkea kivaa. Miehen on helpompi haluta lapsia.

Tämä. Meillä Käytiin kovasti keskustelua lapsista ja mies tuntui kuvittelevan, että elämä jatkuu lähes samanlaisena kuin tähänkin saakka, vaikka lapsi tulisikin. Että lapsi tulisi vain osaksi perhettä ja jatkettaisiin elämää niinkuin ennenkin. Ei käynyt mielessäkään, että nukkumisesta ja syömisestäkin, saati sitten mitään muusta tulisi moninkertaisesti vaikeampaa, työläämpää ja aikataulutetumpaa. Kysyin haluaako elää sellaista elämää vai jatkaa nykyistä rauhallista elämää, jossa asioita tehdään siihen tahtiin kuin hyvältä tuntuu. Ja kenen ajatteli olevan vastuussa jatkuvasta, loputtomasta muonituksesta vuosien ajan. Itse inhoan ruuanlaittoa ja mies tietää sen. Lisäksi rakastan nukkumista.

Miehillä ei ole mitään käsitystä, mitä vanhemmuus vaatii. Huvittaa nämä miehet, jotka jäävät isyyslomalle ja hoitovapaalle, ja kuvittelevat tekevänsä "projekteja" tänä aikana, kuten veneenrakennusta tms.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman. Naisilla tuntuu olevan paljon realistisempi käsitys siitä mitä raskauteen ja lastenhoitoon kuuluu. Miehet ajattelevat että se vauva vain tupsahtaa jostain ja nukkuu yöt päivät. Sitten jonain päivänä hänestä tulee kiva 12-vuotias jonka kanssa voi leikkiä. 

Maamme on matkalla muslimivaltaan.  Kiitos siitä EK:lle kätyreineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaakin hakea vaimo Thaimaasta tai jostain muualta ulkomailta.

Ainakin Pohjoismaiden ulkopuolelta se kannattaa. Samalla tulee parisuhteeseen tunteet ja se riitely ja feministinen väittely"miksi miehet sitä ja tätä" loppuu. Someen voi laittaa kuvan naisestaan ja ihan mielellään ja se saa paljon tykkäyksiä. Se kertoo oikeasti rakkaudesta.

Elämä on ihanaa!

Ja samalla saadaan uutta, geneettisesti erilaista verta Suomeen (ja nuo "suomalaisten katoamisesta" ja "kansakunnan tummumisesta" vinkuvat tyypit hiljennettyä).

Velanaisena kannatan tätä ehdottomasti. Ne, jotka haluavat lisääntyä, voivat oikein hyvin hakea puolison ulkomailta (mitä kauempaa, sen parempi mm. periytyvien tautien vähenemiseksi - Afrikka ja Aasia taitavat olla parhaat maat tältä kulmalta katsottuna.)

Jos sulla on periintyviä tauteja, niin ei kannata lisääntyä ollenkaan.

Allekirjoitan muuten tuon että voisin olla isä, mutta en äiti. Ja silti koen olevani vela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luultavasti haluaisin lapsia, jos mulla olisi siinä se miehen rooli. Pitää korkeintaan kädestä kiinni naista, kun nainen synnyttää (Johon voi pahimmassa tapauksessa kuolla). En pysty olemaan raskaana tai synnyttämään, en ole tarpeeksi vahva siihen. 

Hmm... jännäksi on mennyt kuvitelmat siitä, mitä raskaus ja synnytys on. Ihan ajatusleikkinä: maailmassa on kohta 8 miljardia ihmistä, ja niillä jokaisella on ne synnyttänyt äiti. Ihanko oikeasti ne on jotain ihmenaisia kaikki? Ja ylipäätään kun katselet ympärilläsi olevia naisia, etenkin vanhempia, suurin osa on synnyttänyt. Näyttävätkö ihmeellisiltä? Traumatisoituneilta? Vammautuneilta?

Tämä ei siis ole mikään yritys kääntää päätäsi, jos et halua lapsia, niin sehän on täysin ok. Mutta joku todellisuudentaju on hyvä säilyttää sen suhteen mitä se raskaus ja synnyttäminen oikeasti nykypäivänä on.

Se on totta, että muutkin ovat siihen pystyneet niin miksi en minä? Mutta olen saamarin kipuherkkä, kuhmu polvessa saa itkemään ja todella heikko ja herkkä. Kun sain pienen palovamman sormeen, niin itketti ja jouduin pitämään sormea kylmän veden alla monia tunteja. Otin siihen kipuun särkylääkkeen. Kun taas mieheni sai ison palovamman käteen eikä se tuntunut missään. Olenkin aina naureskellut, että tässä parisuhteessa mieheni olisi parempi synnyttämään. 

Menkat on jo tarpeeksi tuskaa, vaikka en usko niiden olevan minulla pahimmista päästä.

Onhan tämä näin aikuisena naisena noloa olla kuin pikku lapsi mitä tulee kipuun. Mutta ainakin tunnistan omat voimavarani. Olen tällä hetkellä todella väsynyt ihan näin lapsettomana ja kun teen vain 6h/per päivä. On myös monia muita luonteenpiirteitä miksi en olisi hyvä äidiksi. 

Miksi meillä, jotka emme lapsia halua, täytyy olla aina tusina syytä siihen, ettemme halua? Ei lapsenhankintaan päätyneiltä kukaan ikinä kysy, miksi, vaikka monissa tapauksissa syytä olisi.

Itse olen päättänyt, etten suostu selittelemään. Minä vain en lapsia halua ja sillä hyvä. Toki, jos haluaisin, vauvantekohaaveet kaatuisivat samaan, mihin monilla muillakin ketjussa, eli tiedän satavarmasti, että lapsi jäisi 99,9 % minun niskoilleni. Mies saattaisi sellaisen halutakin, jos vähänkään vilauttaisin vihreää valoa, muttei hänestä osallistuvaa isää tulisi ikipäivänä. Mukava mies on, enkä vaihtaisi, vaikka arjen organisointi sekä lemmikit minun vastuullani ovatkin lähes täysin, muttei tähän kuvioon mitään järkeä lapsia olisi tehdä. Katkeroituminen ja ero siitä vain seuraisi.

Naapurin juorusetä aina joskus utelee että millos lapsia. Edellisellä kerralla hermostuin että en halua lapsia koska lisääntyminen tuntuu olevan varmin tapa tuhota parisuhde. Kaikki naapurit joilla on lapsia ovat eronneet lapsenhankintakumppanistaan. Tämä juorusetä myös. Jokohan se meni perille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele. Nainen joutuu odottamaan ja synnyttämäön. Näihin mies ei edes voi osallistua. Sitten vielä nainen uhraa vuoden elämästään vauvan kanssa kotona oloon, koska tosiasiassa miehen työnantaja pystyy estämään kaikki muut järjestelyt. Sitten se mies onkin jo yleensä ihan pihalla lastenhoidosta.

Ja koko ympäröivä yhteiskunta ylistää isää, joka osaa vaihtaa vaipan ja viedä lapsen ihan itse leikkipuistoon. Äideistä taas kenelläkään ei ole hyvää sanottavaa.

Kaikki huono lasten hankinnassa on äidin heiniä. Osa biologisista syistä ja osa yhteiskunnasta johtuen. Lopulta vain harva asia lastenhankintaan liittyvässä raskaudessa on sellaista, mihin vanhemmat voivat aidosti vaikuttaa

Erinomaisesti kiteytetty. Olen jo 38-vuotias nainen ja miettinyt lapsen hankintaa vuosikaudet. Ahdistus siitä, että pitäisi tehdä jotain sellaista mikä tuhoaa vuosiksi kaiken tähän saakka sinulle tärkeän, paisui hetkittäin sietämättömäksi. Tämän aiheutti sosiaalinen paine ja ajatus siitä kuinka elämä kuuluisi elää. Sitten lopulta päädyin sellaiseen ratkaisuun, että elän siten kuin parhaaksi näen ja itse haluan. Kukaan muu tätä minun elämää ei kuitenkaan tule elämään, annan muiden ajatella mitä ajattelevat. Nyt ei kärsi kuin yksi ihminen, mutta jos tekisin lapsen vasten tahtoani, sitten olisi kaksi ihmistä kärsimässä.

Tulen olemaan se yhteiskunnan pahin riippakivi, lapseton vanhus, jonka muut joutuvat hoitamaan, jahka sinne saakka elän. Arvoni on nolla, vaikka en ole koskaan ollut työttömänä, en sairaslomalla viikkoa kauempaa, en tupakoi enkä juo alkoholia ja elän kunnollista elämää kaikin puolin. Silti olen suurimman osan mielestä täysi nolla. Vaikka koko ikäni maksan veroja ja osallistun yhteiskunnan pyörittämiseen, myös niiden muiden ihmisten lapsien tulevaisuuden turvaamiseen.

No etkä ole nolla, pois nyt tuollaiset ajatukset. Minusta on hienoa, että he, jotka eivät halua lapsia, eivät tee niitä vastoin tahtoaan. Sitä vastoin yhteiskunnan pitää järjestää asiat niin, että he, jotka haluavat lisää lapsia, voivat tehdä niin. Ensimmäisen lapsen saaminen on naisille kaikkein isoin elämänmuutos mitä voi olla, mutta toinen, kolmas tai neljäs lapsi syntyy jo olemassa olevaan lapsiperheeseen. Suomessa on paljon perheitä, joissa haaveillaan vielä yhdestä lapsesta, mutta joka joudutaan jättämään tekemättä ihan käytännön asioiden vuoksi.

Vaikka jollain on jopa 10 lasta, niin se ei tarkoita sitä, että lapset hoitavat sitten vanhuudessa. Moni muuttaa pois synnyinseudultaan kauas, jopa toiselle mantereelle, eikä lapsia voi velvoittaa siihen, että he pysyvät siinä kotinurkilla niin kauan, kun vanhemmat ovat elossa.

Erinomaisia puheenvuoroja. Ja yhteiskunnan pitäisi tosiaan ihan itsensä kannalta järjestää mahdollisuus sille, että jokainen voi hankkia itselleen mieleisen lapsiluvun oli se sitten 0 tai 10. Ilman yhteisön uusiutumista yhteiskunta kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma väite. Aika moni aloitus tällä palstalla kertoo miehen haluttomuudesta osallistua sinappikone arkeen. 

Miehet haluavat lapsia, eivät lapsiarkea. 

Lapsiarki on monin tavoin keinotekoinen keksintö joka suunnalta katsottuna. Ei se oikeasti sovi kellekään. Meidät on tehty elämään porukoissa, joissa huolehditaan toisistaan…ei herätä herätyskellon kanssa, ei syödä oikeanlaista ruisleipää kuitulisällä peläten neuvolaa, jne. Rentous, yhteisöllisyys ja onnellisuus on usein kortilla…

Meillä mies ehdotti lapsen tekemistä silmät kirkkaina. Vastasin, että ok, jos sinä jäät sen vauvan kanssa kotiin (itsellä opiskelut kesken ja ura/työnhaku alussa). Tämän sanottuani miehen naama venahti ja hämmentyneenä vastasi "mutta enhän minä voi!".. Miehellä jo seitsemän vuoden ura takana samassa yrityksessä. Aiemmin tekosyy kotiin jäämättömyydelle oli, että ura oli alussa, eikä halunnut riskeerata uutta työpaikkaansa.