Onko miehen käytös enää normaalia?
Olimme eilen ravintolassa ja mies teki tuttuun tapaan pöytäseurueellemme tilausta. Aloitti antamalla tarjoilijalle lapsemme tilauksen ja kun tarjoilija kysyi, tuodaanko annos heti, niin mieheni vastasi joo. Tässä vaiheessa puutuin keskusteluun ja sanoin tarjoilijalle, että otetaan lapsenkin annos vasta yhdessä meidän aikuisten pääruuan yhteydessä. Mies ärsyyntyi tästä väliintulostani huomattavasti ja teki tästä konfliktin meidän välille kysymällä ”mikä ongelma minulla on” ja ”minkä takia minun pitää pilata tilaus ja hyvä tunnelma olemalla välihuutelija”. Uskomatonta, mutta totta. Ilta oli pilalla ja vielä kotona oli puhumatta minulle mitään. Nyt aamullakin ollaan vielä riidelty asiasta. Minun tavoite olisi siis vain yrittää taata yhteinen ruokarauha, kun syödään kaikki yhtäaikaa ja sitä ennen/jälkeen voidaan sitten vuoron perään olla leikkihuoneessa. Mies näkee tilanteen vain sellaisena, että kyseenalaistin hänen toimintaansa ja asemaansa perheessä. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Kommentit (172)
Siis totesitko vain tarjoilijalle, että tuo ruun yhtä aikaa toisten ruokien kanssa vai aloititko keskustelun aiheesta? Ei se mitä tekee vaan miten tekee.
Miksi miehesi tilaa puolestanne :D tossu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia! :D Joku tuolla jo ihmettelikin että millä vuosisadalla palstalaiset (ja ap:n mies) oikein elää.
Onko miehen mielipide joku kumoamaton ja järkkymätön laki, jonka edessä naisen on oltava hiljaa ja nöyränä? Sairasta.
Jos mun mies suuttuisi tollasesta, lähtisin kävelemään. Jos miehuus on noin naurettavasta asiasta kiinni niin ei silloin ole kyse miehestä ensinkään.
Entä jos roolit olisivatkin olleet toisin päin? Sinä olisit ensin sanonut tarjoilijalle miten tehdään ja miehesi olisi ohittanut sen täysin ja sanonut että tehdäänkin jotenkin muuten?
Olisin kysynyt syytä miehen mielipiteelle, ja sitten olisimme tehneet päätöksen yhdessä sen mukaan kumpi tapa on järkevämpi. Ihan peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua.
/64
Peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua olisi se että kumpikaan ei edes yritä ensin kävellä toisen yli. Eli tuossa tilanteessa miehesi olisi ehdottanut sinulle toista ratkaisua sen sijaan että olisi alkanut päsmäröimään ohitsesi suoraan tarjoilijalle.
Mä en ymmärrä yhtään mikä tossa oli "ylitse kävelemistä". On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla, jos se on järkevää (kuten ap:n tapauksessa). Uhmaikäisen lapsen on ymmärrettävää suuttua moisesta, ei aikuisen miehen.
/64
Luetko omia viestejäsi?? ”On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla..” mutta jos roolit olisivat olleet toisinpäin niin olisitte keskustelleet asiasta tasa-arvoisesti. Eli sinä kerrot miehellesi miten tehdään ja jos hän yrittää kertoa sinulle niin asiasta keskustellaan :)
Olet oikeassa, mietin asiaa vasta nyt tuon tilanteen kannalta, ja kyllä meidän parisuhteessa homma olisi mennyt juurikin niin että toinen ilmottaa tarjoilijalle suoraan sen järkevämmän tavan toimia. Vaikka toinen olisi jo sanonut muuta. Tuollaisessa tilanteessa keskustelua ei tarvita kun on kyse noin pienestä asiasta.
/64
Ja jos ja kun ollaan eri mieltä niin huudetaan kilpaa tarjoilijalle sitä omaa mielipidettä ja se kenellä on kovempi ääni voittaa?
Varmaan jotkut uhmaikään jämähtäneet aikuislapset toimisivat noin. Me ollaan tuota sivistyneempiä, onneksi.
/64
Jyrääminen ei ole erityisen sivistynyttä. Junttia pikemminkin.
Junttia on suuttua kuin lapsi siitä, että toisen ehdottama toimintamalli on järkevämpi.
/64
Sekin on junttia, kuten jyrääminenkin. Toki jyrääminen ap:n tapauksessa tarkoitti myös sitä ettei miehelle annettu edes mahdollisuutta arvioida kumpi toimintamalli on järkevämpi, hänet vain ohitettiin.
Niimpä. Mies on maailman napa ja universumin valtias, hän päättää yksin koska lapselle tilataan ruoka ja tämä päätös on oikea ja kumoamaton. :D Muuten mie.slapselle tulee paha mieli ja kuohittu olo.
/64
Äläpä nyt rakentele olkinukkeja, se jos mikä on junttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia! :D Joku tuolla jo ihmettelikin että millä vuosisadalla palstalaiset (ja ap:n mies) oikein elää.
Onko miehen mielipide joku kumoamaton ja järkkymätön laki, jonka edessä naisen on oltava hiljaa ja nöyränä? Sairasta.
Jos mun mies suuttuisi tollasesta, lähtisin kävelemään. Jos miehuus on noin naurettavasta asiasta kiinni niin ei silloin ole kyse miehestä ensinkään.
Entä jos roolit olisivatkin olleet toisin päin? Sinä olisit ensin sanonut tarjoilijalle miten tehdään ja miehesi olisi ohittanut sen täysin ja sanonut että tehdäänkin jotenkin muuten?
Olisin kysynyt syytä miehen mielipiteelle, ja sitten olisimme tehneet päätöksen yhdessä sen mukaan kumpi tapa on järkevämpi. Ihan peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua.
/64
Peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua olisi se että kumpikaan ei edes yritä ensin kävellä toisen yli. Eli tuossa tilanteessa miehesi olisi ehdottanut sinulle toista ratkaisua sen sijaan että olisi alkanut päsmäröimään ohitsesi suoraan tarjoilijalle.
Mä en ymmärrä yhtään mikä tossa oli "ylitse kävelemistä". On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla, jos se on järkevää (kuten ap:n tapauksessa). Uhmaikäisen lapsen on ymmärrettävää suuttua moisesta, ei aikuisen miehen.
/64
Mutta tuossa esimerkissä (tai ap:n tapauksessa) ei kerrottu toiselle että toimitaan eri tavalla, koska se on järkevää vaan ohitettiin se toisen mielipide tyystiin ja alettiin suoraan ohjeistamaan tarjoilijaa. Eli lähtökohtaisesti kohdeltiin toista jo kuin lasta, ihmekös sitten jos reaktiokin on kuin uhmaikäisen lapsen :)
Itse näen asian niin, että tossa tilanteessa olisi ollut hölmömpää alkaa pitää jotain keskustelutilaisuutta noin yksinkertaisesta asiasta. Homma meni ihan luontevasti kun ap puhui suoraan tarjoilijalle. En voi mitenkään käsittää miksi kukaan suuttuisi moisesta. Ymmärrän että vaikka 1700-luvulla olisi ollut ongelma kun nainen puhuu tarjoilijalle, mutta että 2019...
Ap, JSSAP.
/64
Sinulla taitaa olla ymmärryksessä vähän suurempiakin ongelmia. Monta kertaa on sanottu ettei sukupuolilla ole mitään merkitystä, mutta sinä vaan jankkaat miten kyse on siitä ettei nainen saa puhua tarjoilijalle. No ei voi kauhalla vaatia jne..
Olen eri, mutta eihän täällä voi ulkopuoliset päättää onko sillä sukupuolella tässä merkitystä vai ei. Minusta kuulostaa siltä, että ap:n miehelle sillä nimenomaan on merkitystä. Perinteinen sovinisti, jonka mielestä hänen pitäisi saada päättää juuri siksi että hän on mies ja ap nainen.

Ja useimmiten ovatkin juuri toisinpäin. Saatan vaikkapa valita ravintolasta/kahvilasta pöydän ja mies haluaa vaihtaa toiseen syystä tai toisesta. Tai valitsen lapsen vaatteet, jotka mies haluaa vaihtaa syystä tai toisesta. Enkä näistä sen kummemmin meteliä nosta, jos ovat miehelle niin tärkeitä asioita. Eilen oli tosiaan minulle tärkeää saada pääruuat yhtä aikaa pöytään; olisi kai sitten pitänyt perustella syy ensin miehen kanssa keskustellen. En tosiaan ajatellut että voi suuttua tuosta noin hirveästi. Ja tosiaan yritin perustella jälkikäteen näkökantaani siinä ravintolan pöydässä, mutta sitten olikin miehellä jo niin kuppi nurin ettei suostunut kuuntelemaan.
ApNo siinä tapauksessa teillä on puolin ja toisen ongelmia, joista olisi syytä keskustella.
Siis missä on ”puolin ja toisin” ongelmia, kun vaan toinen suuttuu, kun hänen valintojaan oikaistaan toiseen suuntaan?
Ap

Ulkopuoliset ei voi päättää mutta sitten menit ja päätit kuitenkin :-)

Sinä hoidit sen "oikaisemisen" törpösti ja ilmeisesti miehesi harrastaa samaa, mököttämisen lisäksi.
Täällä av-palstan miesvihaaja"feministit" ölisemässä sikamiehistä. Jotenkin niin lutuista, kun kuvittelette olevanne ala- ja yläpeukkuinenne ja toistenne nuoleskelulla aina ja eittämättä oikeassa ja että tämä
palsta on koko totuus maailmasta. Ehkä teille.
Ja sinä /64, olet harvinaisen vastenmielinen tapaus. Jatkakaa rinkirunkkuanne miesvihakiimoissanne

ApSinä hoidit sen "oikaisemisen" törpösti ja ilmeisesti miehesi harrastaa samaa, mököttämisen lisäksi.
No, itse en näe tätä omaa oikaisuani niin ”törpösti” hoidettuna, että sen takia on syytä noin silmittömästi suuttua. Mies tekee samaa ja on tämmöisessä pikkuasioissa minulle ihan ok. Ja olen vielä moneen kertaan (eilen ja tänään) selittänyt miksi halusin tehdä asian toisin.
Ap
Mies saa ihan yhtä lailla päättää lapsensa ruokailusta. Anna seuraavan kerran olla tai tee tilaus itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia! :D Joku tuolla jo ihmettelikin että millä vuosisadalla palstalaiset (ja ap:n mies) oikein elää.
Onko miehen mielipide joku kumoamaton ja järkkymätön laki, jonka edessä naisen on oltava hiljaa ja nöyränä? Sairasta.
Jos mun mies suuttuisi tollasesta, lähtisin kävelemään. Jos miehuus on noin naurettavasta asiasta kiinni niin ei silloin ole kyse miehestä ensinkään.
Entä jos roolit olisivatkin olleet toisin päin? Sinä olisit ensin sanonut tarjoilijalle miten tehdään ja miehesi olisi ohittanut sen täysin ja sanonut että tehdäänkin jotenkin muuten?
Olisin kysynyt syytä miehen mielipiteelle, ja sitten olisimme tehneet päätöksen yhdessä sen mukaan kumpi tapa on järkevämpi. Ihan peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua.
/64
Peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua olisi se että kumpikaan ei edes yritä ensin kävellä toisen yli. Eli tuossa tilanteessa miehesi olisi ehdottanut sinulle toista ratkaisua sen sijaan että olisi alkanut päsmäröimään ohitsesi suoraan tarjoilijalle.
Mä en ymmärrä yhtään mikä tossa oli "ylitse kävelemistä". On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla, jos se on järkevää (kuten ap:n tapauksessa). Uhmaikäisen lapsen on ymmärrettävää suuttua moisesta, ei aikuisen miehen.
/64
Luetko omia viestejäsi?? ”On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla..” mutta jos roolit olisivat olleet toisinpäin niin olisitte keskustelleet asiasta tasa-arvoisesti. Eli sinä kerrot miehellesi miten tehdään ja jos hän yrittää kertoa sinulle niin asiasta keskustellaan :)
Olet oikeassa, mietin asiaa vasta nyt tuon tilanteen kannalta, ja kyllä meidän parisuhteessa homma olisi mennyt juurikin niin että toinen ilmottaa tarjoilijalle suoraan sen järkevämmän tavan toimia. Vaikka toinen olisi jo sanonut muuta. Tuollaisessa tilanteessa keskustelua ei tarvita kun on kyse noin pienestä asiasta.
/64
Ja jos ja kun ollaan eri mieltä niin huudetaan kilpaa tarjoilijalle sitä omaa mielipidettä ja se kenellä on kovempi ääni voittaa?
Varmaan jotkut uhmaikään jämähtäneet aikuislapset toimisivat noin. Me ollaan tuota sivistyneempiä, onneksi.
/64
Jyrääminen ei ole erityisen sivistynyttä. Junttia pikemminkin.
Junttia on suuttua kuin lapsi siitä, että toisen ehdottama toimintamalli on järkevämpi.
/64
Taisi mies suuttua lähinnä siitä että hänet ylitseen käveltiin, eihän ap perustellut sitä "välihuuteluaan" mitenkään. Olisin kyllä itsekin näreissäni jos oma mieheni kävelisi tuolla tavalla ylitseni. Onneksi hänellä kuitenkin on käytöstapoja joten hän olisi tuollaisessa tilanteessa puhunut ensin minulle eikä ohitseni suoraan tarjoilijalle.
En oikein ymmärrä,
miksei kaikki syö samaan aikaan, vissiin sitten joku hieno ravintola, jossa syödään monta ruokalajia. minä käyn vain pizzeriassa.
Ukkosi vaikuttaa jokatapauksessa mulkulta, luulee olevansa sinua ylempänä.
Porvoossa hienostolla on omat ongelmansa.
Voi rassukkaa, mikä ongelma. Siinä taas niin pumpulissa elänyt ihminen, joka ei selvästikään ole joutunut koskaan kokemaan mitään ikäviä asioita. Voi kiesus sentään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä av-palstan miesvihaaja"feministit" ölisemässä sikamiehistä. Jotenkin niin lutuista, kun kuvittelette olevanne ala- ja yläpeukkuinenne ja toistenne nuoleskelulla aina ja eittämättä oikeassa ja että tämä
palsta on koko totuus maailmasta. Ehkä teille.
Ja sinä /64, olet harvinaisen vastenmielinen tapaus. Jatkakaa rinkirunkkuanne miesvihakiimoissanne
Uli jatkaa ylivertaista argumentointiaan. Jatka samaan malliin! Et tiedä miesvihasta mitään. Tai mistään muustakaan, kommentointisi perusteella. Tsemppiä.
/64
Vierailija kirjoitti:
Eli osa kommentoijista on siis sitä mieltä, että minun olisi pitänyt olla puuttumatta tilaukseen (miehen itsetunnon/aseman/perherauhan takia)? Ja tämän lopputuloksena olisin (tai joku pöytäseurueestamme olisi) joutunut syömään kylmettynyttä pääruokaa, koska lapsi ei voi kuljeskella ravintolassa yksin, edes siellä leikkihuoneessa.
Ap
Miksi sen lapsen ylipäätään olisi pitänyt saada kuljeskella siellä ravintolassa muita ruokailijoita häiritsemässä?
Meillä oli vähän samantapainen riita. Sovittiin, että tilanteesta riippuen jompikumpi hoitaa asian alusta loppuun ja toinen pitää turpansa tukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia! :D Joku tuolla jo ihmettelikin että millä vuosisadalla palstalaiset (ja ap:n mies) oikein elää.
Onko miehen mielipide joku kumoamaton ja järkkymätön laki, jonka edessä naisen on oltava hiljaa ja nöyränä? Sairasta.
Jos mun mies suuttuisi tollasesta, lähtisin kävelemään. Jos miehuus on noin naurettavasta asiasta kiinni niin ei silloin ole kyse miehestä ensinkään.
Entä jos roolit olisivatkin olleet toisin päin? Sinä olisit ensin sanonut tarjoilijalle miten tehdään ja miehesi olisi ohittanut sen täysin ja sanonut että tehdäänkin jotenkin muuten?
Olisin kysynyt syytä miehen mielipiteelle, ja sitten olisimme tehneet päätöksen yhdessä sen mukaan kumpi tapa on järkevämpi. Ihan peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua.
/64
Peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua olisi se että kumpikaan ei edes yritä ensin kävellä toisen yli. Eli tuossa tilanteessa miehesi olisi ehdottanut sinulle toista ratkaisua sen sijaan että olisi alkanut päsmäröimään ohitsesi suoraan tarjoilijalle.
Mä en ymmärrä yhtään mikä tossa oli "ylitse kävelemistä". On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla, jos se on järkevää (kuten ap:n tapauksessa). Uhmaikäisen lapsen on ymmärrettävää suuttua moisesta, ei aikuisen miehen.
/64
Mutta tuossa esimerkissä (tai ap:n tapauksessa) ei kerrottu toiselle että toimitaan eri tavalla, koska se on järkevää vaan ohitettiin se toisen mielipide tyystiin ja alettiin suoraan ohjeistamaan tarjoilijaa. Eli lähtökohtaisesti kohdeltiin toista jo kuin lasta, ihmekös sitten jos reaktiokin on kuin uhmaikäisen lapsen :)
Itse näen asian niin, että tossa tilanteessa olisi ollut hölmömpää alkaa pitää jotain keskustelutilaisuutta noin yksinkertaisesta asiasta. Homma meni ihan luontevasti kun ap puhui suoraan tarjoilijalle. En voi mitenkään käsittää miksi kukaan suuttuisi moisesta. Ymmärrän että vaikka 1700-luvulla olisi ollut ongelma kun nainen puhuu tarjoilijalle, mutta että 2019...
Ap, JSSAP.
/64
Sinulla taitaa olla ymmärryksessä vähän suurempiakin ongelmia. Monta kertaa on sanottu ettei sukupuolilla ole mitään merkitystä, mutta sinä vaan jankkaat miten kyse on siitä ettei nainen saa puhua tarjoilijalle. No ei voi kauhalla vaatia jne..
Tai sitten jollain toisella on ymmärryksessä vikaa. Aloituksessa on mainttu sukupuolet ihan selvästi.
/64
Tyhmien ihmisten kanssa keskustelu, ah. Sanot jotain, he eivät ymmärrä. Yrität selittää niin että ymmärtäisivät, eivät ymmärrä. Aloittavat jankkauksen jostain turhan päiväisestä jota luulivat sinun tarkoittaneen, yrität taas oikaista, eivät ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia! :D Joku tuolla jo ihmettelikin että millä vuosisadalla palstalaiset (ja ap:n mies) oikein elää.
Onko miehen mielipide joku kumoamaton ja järkkymätön laki, jonka edessä naisen on oltava hiljaa ja nöyränä? Sairasta.
Jos mun mies suuttuisi tollasesta, lähtisin kävelemään. Jos miehuus on noin naurettavasta asiasta kiinni niin ei silloin ole kyse miehestä ensinkään.
Entä jos roolit olisivatkin olleet toisin päin? Sinä olisit ensin sanonut tarjoilijalle miten tehdään ja miehesi olisi ohittanut sen täysin ja sanonut että tehdäänkin jotenkin muuten?
Olisin kysynyt syytä miehen mielipiteelle, ja sitten olisimme tehneet päätöksen yhdessä sen mukaan kumpi tapa on järkevämpi. Ihan peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua.
/64
Peruskauraa normaalissa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa molempien ääni saa kuulua olisi se että kumpikaan ei edes yritä ensin kävellä toisen yli. Eli tuossa tilanteessa miehesi olisi ehdottanut sinulle toista ratkaisua sen sijaan että olisi alkanut päsmäröimään ohitsesi suoraan tarjoilijalle.
Mä en ymmärrä yhtään mikä tossa oli "ylitse kävelemistä". On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla, jos se on järkevää (kuten ap:n tapauksessa). Uhmaikäisen lapsen on ymmärrettävää suuttua moisesta, ei aikuisen miehen.
/64
Luetko omia viestejäsi?? ”On ihan normaalia kertoa toiselle että nyt toimitaan eri tavalla..” mutta jos roolit olisivat olleet toisinpäin niin olisitte keskustelleet asiasta tasa-arvoisesti. Eli sinä kerrot miehellesi miten tehdään ja jos hän yrittää kertoa sinulle niin asiasta keskustellaan :)
Olet oikeassa, mietin asiaa vasta nyt tuon tilanteen kannalta, ja kyllä meidän parisuhteessa homma olisi mennyt juurikin niin että toinen ilmottaa tarjoilijalle suoraan sen järkevämmän tavan toimia. Vaikka toinen olisi jo sanonut muuta. Tuollaisessa tilanteessa keskustelua ei tarvita kun on kyse noin pienestä asiasta.
/64
Ja jos ja kun ollaan eri mieltä niin huudetaan kilpaa tarjoilijalle sitä omaa mielipidettä ja se kenellä on kovempi ääni voittaa?
Varmaan jotkut uhmaikään jämähtäneet aikuislapset toimisivat noin. Me ollaan tuota sivistyneempiä, onneksi.
/64
Jyrääminen ei ole erityisen sivistynyttä. Junttia pikemminkin.
Junttia on suuttua kuin lapsi siitä, että toisen ehdottama toimintamalli on järkevämpi.
/64
Taisi mies suuttua lähinnä siitä että hänet ylitseen käveltiin, eihän ap perustellut sitä "välihuuteluaan" mitenkään. Olisin kyllä itsekin näreissäni jos oma mieheni kävelisi tuolla tavalla ylitseni. Onneksi hänellä kuitenkin on käytöstapoja joten hän olisi tuollaisessa tilanteessa puhunut ensin minulle eikä ohitseni suoraan tarjoilijalle.
Kyllä perustelin miehelle näkemykseni. Mutta onko sillä siis ratkaiseva ero tekeekö sen ennen kuin kommunikoi tarjoilijalle vai vasta sen jälkeen? Ja kun tämän asian tarjoilijalle sanoin, niin vilkaisin kyllä samalla miestäni kysyvästi, joten en siis täysin blokannut häntä ulos tilanteesta. Minun tarkoitukseni ei siis ollut kävellä kenenkään yli vaan saada ravintolailta sujumaan mahdollisimman hyvin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mies saa ihan yhtä lailla päättää lapsensa ruokailusta. Anna seuraavan kerran olla tai tee tilaus itse.
Joo, mutta samalla päätti myös minun (ja mahdollisesti myös isovanhempien) ruokailusta, kun sitten ei oltaisi voitu syödä kaikki yhdessä pääruokaa.