Pariterapiaa ikääntyville vanhemmille

Olennainen kysymys lienee se, että ovatko he valmiita hakemaan apua. Ulkopuolelta annetut yritykset eivät auta mitään.

Ovat. Tilanne on kärjistynyt niin, että toinen vaihtoehto on ero.

Olisiko ero välttämättä huono vaihtoehto? Jos eivät mahdu saman katon alle ja arki on riitelyä ja hampaiden kiristelyä. Vuosikymmeniä yhdesä olleiden suhteisiin vaikuttaa kaikki se paska, mitä elämän aikana on yhdessä koettu ja ne vääryydet, joita on koettu.

Eroamalla olisi mahdollista saada omaa tilaa ja rauhallinen arki molemimlle.

Tiedän pareja joissa toinen on muuttanut joksikin aikaa omaan kämppään. Tällöin tilanne on rauhoittunut ja saa etäisyyttä tilanteeseen. Tähän tilanteeseen tultiin kun molemmat eläkkeellä ja toinen halusi olla kotona rauhassa ja korkeintaan mökkeillä. Toinen halusi taas harrastaa niitä juttuja kun työelämässä ei ollut aikaa ja matkustella,käydä eläkeläisyhdistyksen retkillä, konsertissa ja teatterissa. Toiveet ja haaveet eläkeolosta eivät menneet yksiin.

Ap, perheneuvoloiden kautta saa kunnallista parisuhdeterapiaa. Yleensä sitä ensisijaisesti tosin tarjotaan pienten lasten vanhemmille, koska lasten suojeleminen on tärkein tavoite. Mutta saa sitä eläkeläisetkin, kannattaa soittaa kotikunnan sosiaalitoimeen ja kysyä. Puhelimessa yleensä jo tehdään alustavaa kartoitusta, joten kannattaa valmistautua kertomaan lyhyesti ongelmista jo silloin, koska parisuhdeterapiaan on jonoa ja asiakkaiden akuuttiuden arviointia on pakko tehdä, jotta osataan sijoittaa pariskunta jonoon.

Seurakuntien parisuhdeterapia ei kyllä millään lailla tuputa uskontoa. Ei edes sivua aihepiiriä, joten aika turha sitäkään on ohittaa noin oikoseltaan.

Jps haluaa ehdottomasti päästä yksitiselle ja on siitä valmis maksamaan (kuntien ja seurakuntien parisuhdeterapia on ilmaista), niin miten kaukana Seinäjoki esimerkiksi on appivanhemmistasi? Täällä on sinne yhteystietoja, noista terapeuteista en tiedä yhtäkään, koska asun stadissa.

https://vastaamo.fi/psykoterapia/parisuhdeterapia/seinajoki

Kuvitteletko tosiaan saavas ne pariterapiaan? Salli mun nauraa.

Myös Seinäjoen Terveystalolla on parisuhdeterapiaa mutta maksaa. Mutta sen rahan kai saa turhempaankin menemään.

Mun vanhemmat asuvat eri asunnoissa mutta eivät ole halunneet erota. Vanhemmiten luonteenpiirteet kärjistyy eikä niin hyvällä tavalla. Nyt molemmilla on tilaa ja molemmat saavat tehdä itseä kiinnostavia asioita ja kumpikaan ei odota toiselta mahdottomia. Isästäni on tullut hankala ja kärsimätön joka hermostuu ja huutaa. Hän haluaa tehdä asiat samalla kaavalla jne on siis niin kaavoihinsa kangistunut ja ihan turhaa lähteä tuosta riitelemään. Äitini taas halusi elää ja mennä kolmivuorotyön jälkeen. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Jos ei noin vanhat osaa selvittää riitojaan, kannattaa muuttua sinkuksi. Itsepäisyys ja joustamattomuus lisääntyvät ikääntyessä.

Siellä pariterapiassa on hyvä käydä ennen lopullista päätöstä. Pitkässä avioliitossa on varmasti kertynyt kaikenlaista kuonaa. Riitely menee samalla kaavalla ja kumpikaan ei osaa muuttaa käyttäytymismallejaan yms

Kiitos paljon vastauksista. Kovin tutulta kuulostaa monikin juttu tuolla (esimerkiksi nuo eri käsitykset eläkkeellä olosta). Olen itsekin sitä mieltä, että vaikka ero olisi lopullinen vaihtoehto, olisi hyvä puida asiat kunnolla ennen sitä. Katsotaan, miten tässä käy.

Ap

Mun appikset vietti eläkepäivänsä siten että appi heilutti tahtipuikkoa ja asiat tehtiin hänen tavallaan. Anoppini hiljainen myötäilijä jolla ei ollut koskaan omia harrastuksia. Anoppini olisi ehkä halunnut käydä euroopan eri kaupungeissa ja muutenkin katsella maailmaa kotikaupunkinsa ulkopuolella. Appi ei taas halunnut matkustella koska se on turhaa rahan haaskausta. Anoppini menehtyi 2 vuotta sitten ja hautajaisissa mietin että saiko hän koskaan elää sellaista elämää kun halusi.

Vierailija kirjoitti:

Mun appikset vietti eläkepäivänsä siten että appi heilutti tahtipuikkoa ja asiat tehtiin hänen tavallaan. Anoppini hiljainen myötäilijä jolla ei ollut koskaan omia harrastuksia. Anoppini olisi ehkä halunnut käydä euroopan eri kaupungeissa ja muutenkin katsella maailmaa kotikaupunkinsa ulkopuolella. Appi ei taas halunnut matkustella koska se on turhaa rahan haaskausta. Anoppini menehtyi 2 vuotta sitten ja hautajaisissa mietin että saiko hän koskaan elää sellaista elämää kun halusi.

Tuo tuntuu olevan hirveän yleistä ja todella surullista. Olen miettinyt, että tuleekohan tuohon muutosta, kun koko elämänsä tasavertaisempina eläneet pariskunnat tulevat eläkeikään.