Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten suhtaudut näihin "olen 54v ja koulukiusaamisen takia sitä ja tätä" naurettavuuksiin
21.02.2019 |
Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana
Kommentit (490)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.
Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.
Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet.
Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.
Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.
Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?
Miten sinä konkreettisella tavalla autat kiusaamisesta kärsiviä ihmisiä? Oletko valmis kuuntelemaan heidän kertomuksiaan, jos he tarvitsivat sitä käsitelläkseen menneisyyttä? Eteenpäin on mahdotonta päästä, jollei saa kiinni pahasta olosta.
Meillä on ammattikuuntelijoita tässä yhteiskunnassa, joiden puoleen kääntyä.
Kaikki ei saa apua tuntemattomalle avautumisesta. Tutulle voi saada joten jos kaikki käännyttää tämmöisen vaan ammattiavun piiriin eikä tue itse ei kyseinen henkilö ehkä ikinä selviä.
Minä näkisin asian niin, että jos ihmisellä on kipua tuottava asia elämässään, niin joku maallikon kyökkipsykologia voi vahingoittaa vielä lisää. Tsätä syystä ammattiapuun hakeutuminen on kannatettavaa. Toisekseen jonkun tuttavan avautuminen tällaisista asioista todennäköisesti on raskasta kuuntelijalle ja on kohtuutonta laittaa ihmistä tilanteeseen, jossa ei koe oloaan hyväksi olla. Mutta kiusaajanhan tämä tekee, jos ei suostu rajattoman ihmisen sylkykupiksi.
Eli sinulla on puutteita tunteiden käsittelytaidoissa ja empatiakyvyssä, mutta miellät pahan olosi olevan kiusatuksi tulleen syytä? Minkä ikäinen oikein oletkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kertoo, että ei tod. ole ihme että on kiusattu.
Jos ei mitään pysty vastaamaan kiusaamiseenaa, saa ollakin kiusattu.
Melkein kenen tahansa kommenteja lukemalla tällä palstalla voi huomata, että jos ei vaivaa koulukiusaus, vaivaa lapsuuden muut traumat, menneet suhteet jne. Eli ksiva ap vaan malka omasta silmästäsi. Jos ihmiset olisi prosessoineet menneisyytensä niin harva asia hetkauttaisi, kuten vaikka ärsytys muiden koulukiusaustaustasta ja siitä aloituksen tekeminen.
M56... kirjoitti:
Se kertoo, että ei tod. ole ihme että on kiusattu.
Jos ei mitään pysty vastaamaan kiusaamiseenaa, saa ollakin kiusattu.
Markokin tuli kiusaamaan lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän heitä vähän säälittävinä. Minut joukkor*isk*attiin kun olin lapsi ja käsittelin asian kokonaan ennen kuin täytin 25 vuotta. Sen jälkeen en ole itkenyt asian takia ja olen menestynyt hyvin elämässä.
Jos ihminen haluaa päästä jostain yli, niin kyllä vaan pääsee. Menneisyyden traumat ovat tekosyy sille, ettei ihminen osaa/jaksa ottaa vastuuta omasta elämästään.
Jotain on selvästi kohdallasi edelleen pahasti rikki, kun olet noin armoton muiden kärsimystä kohtaan.
En tiennyt, että totuuden sanominen tarkoittaa että olen rikki.
Säälin vain ihmisiä, jotka eivät osaa kääntää vastoinkäymisiään voitoksi. Kyllä minullakin meni silloin elämä sirpaleiksi, yritin itsemurhaa ja kävin vuosia psykoterapiassa. Mutta näin vaivaa sen eteen, että elämäni menisi kuntoon, ja niin lopulta kävikin.
Ei ole normaalia olla yli kolmekymppinen ja syyttää lapsuuden traumoja siitä, ettei menesty elämässä.
-31
Koetko hyväksyttäväksi, että joku olisi tullut naureskelemaan sinulle päin naamaa, ettei sinulta edes itsemurha onnistunut?
Kyllähän siitä muutama ihminen minulle naureskelikin, ja kun pahin masennus oli ohi heitin itsekin vitsiä asiasta, että on se kyllä kumma kun epäonnistun elämisessä mutta kuoleminenkaan ei minulta onnistu.
Mustalla huumorilla selvittiin.
-31 & 37(?)
Sääli, että kaikki herkkyys sisältäsi ehti kuolla.
Ei ole sääli ettei ole niin herkkä, että joku kynnen katkeaminen on traumatisoiva katastrofi. Siltä ne vuosikymmeniä vanhat kiusaamiset on sellaisen näkökulmasta, jolla on ollut oikeitakin ongelmia.
Ja sitten tuo kiusaamisella oikeuttaminen: jos aikuisena on työtön ja kouluttamaton, se ei johdu koulukiusaamisesta, vaan ihan omista myöhemmistä valinnoista. Voi yhä valita toisin ja ottaa itse vastuun omasta elämästään, eikä aina vedota siihen herkkyyteen ja kun Pena 11 v silloin 20 v sitten antoi lumipesun.
Toivoisin, että "oikeiden ongelmien" kohtaaminen elämässä lisäisi ymmärrystä muiden ongelmia kohtaan eikä kovettaisi tuolla lailla. Minusta on oikea ongelma, jos lasta kidutetaan henkisesti ja fyysisesti joka päivä loma-aikoja lukuun ottamatta 9 v ajan. Tässä ei puhuta jostain yhdestä lumipesusta. Usein kyllä koulukiusatut ovat nimen omaan niitä, jotka ovat ottaneet vastuun elämästään olemalla liian hyviä koulussa.
Ei kukaan ole sanonut ettei kiusaaminen olisi ongelma, tai millään tavoin oikein.
Mutta se että vielä vuosikymmenten jälkeenkin on jäänyt jumiin asioihin jotka ovat tehneet tyhmät lapset 30 v sitten, niin se ei oikein herätä myötätuntoa. Etenkään kun on kokenut sitä kiusaamista itsekin, vuosia jotkut nimittelivät, tönivät, jätettiin ulkopuolelle jne. Joku esitelmien pitämisen inhoaminen taitaa olla sääntö eikä poikkeus, ei niistä kukaan tykännyt. Ja olihan muitakin kavereita kun ne koulukaverit, harrastuskaverit eivät kiusanneet. Ellei lapsella ole yhtään harrastusta eikä yhtään harrastuskaveria, vika on vanhemmissa.
Eikä sekään oikein herätä myötätuntoa, ettei yhtään pysty suhteuttamaan että tekijät ovat olleet lapsia, jotka nyt vaan usein tekevät kaikenlaista idioottimaista. Ihan poikkeuksetta ne jotka pitävät ääntä kuinka heitä on kiusattu, täälläkin ilkeilevät muille sillä tavoin, että väkisin tulee mieleen että jos kysyttäisiin muilta samalla luokalla olleilta, niin kiusattu onkin ollut kiusaaja.
Toivottavasti saat syövän, v*itun tunteeotn p*ska.
Ja tuossa puhuu kiusattu. Eiku....
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
Tämä. Haluaisinpa nähdä sen tyypin, jota ei ole yläaste ikäisenä kiusattu. Toiset selviytyy siitä, toiset uhriutuu. Itse kehitin suojakuoren, terävän kielen ja keskityin täysin omiin tavoitteisiini eli pääsemään tuppukylästä haluamaani opiskelupaikkaan ja elämässä eteenpäin. En itseasiassa edes muista kouluajoilta juuri mitään. Eikä minulla ole ainoatakaan kaveria tuolta ajalta. Opettajakin oli luonehtineet minua äidilleni yksinäiseksi puurtajaksi. Kerran käydessäni kotiseudulla, joku täysin tuntemattoman näköinen ihminen tuli puhumaan minulle ja pyysi anteeksi, että oli koulussa kiusannut minua ja puhunut pahaa. Tämä oli kuulema jäänyt painamaan hänen mieltään. Itse en kos tyyppiä edes muistanut puhumattakaan että olisin mitään kiusaamista huomannut. Täysin merkityksetöntä minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.
Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.
Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.
Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.
En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset.
Heidän läim*ytettyään sinulta hampaat kurkkuun iloisesti vilkuttelisit ojasta?
ohis
Harva 45 vuotias alkaa käymään fyysisesti päälle ilman erityistä syytä vain koska on ollut ehkä 25 vuotta sitten samalla luokalla koulussa.
Nuoresta ja julmasta kriminaalista on voinut kasvaa aikuinen rikollinen. Ei kukaan normaali ihminen kiduta luokkakavereita.
Hämmentävää, että joku voi kokea tarvetta aloittaa keskustelun aiheesta, josta ei tiedä omien tuntemuksiensa ulkopuolelta mitään, eikä edes yritä tietää. Psykologia on ap:lle täysin tuntematonta selvästi, joten outoa, että hän tarttui juuri psyyken terveyteen liittyvään aiheeseen.
Lapsen isetunto ja minäkuva eivät kehity normaalisti turvattomassa ympäristössä. Resilienssi eli selvitytymiskykyisyys ei muodostu oikein, joka hankaloittaa selviytymsitä entisestään. Esiintyy paljon masennusta, itsetuhoisuutta, syömishäiriöitä, kipuja, unettomuutta. Näistä voi selvitä, mutta jäljet jäävät vaikka miten kirjoittelisit netin täyteen ettei tunnu misssään ja muut ovat paskoja kun vanhoja muistelevat. Tällaisiin ihmisiin on syytä katkaista suhteet, oma parantumsieni alkoi todella vasta kun hävitin nämä muyrkynlevittäjät elämästäni. Jäljelle jäi kourallinen empaattisia, älykkäitä, upeita ystäviä.
Minua kiusattiin koulussa, kotona ja vapaa-ajalla armottomasti taaperosta lukiosta valmistumiseen asti, myös opettajat tähän osallsituivat ala-asteella rehtoria myöten. Tämän todisti koulukuraattori, joka oli ainoa koko aikana, jota tilanteesni kiinnosti, mutta se jäi kun äitini mielöestä oli turhaa. Kun eristäydyin ala-astelaisena kotiin, kiusaajat soittivat minulle ja tulivat taloyhtiömme pihalle laumana uhkailemaan ja ahdistelemaan. Vanhempani syyttivät minua kaikesta paskasta omassa elämässään ja arvostelivat minua siitä, että en kestänyt stoalaisesti kiusaamista, se on kuulemma mielisairasta jos hajoaa siitä 24/7 helveristä. Viinaa ja henkistä väkivaltaa isän osalta, pelkkäöä henkistä väkivaltaa äidiltä. Vaikea masennus ja syömishäirö tulevat olemaan kanssani aina, samoin mahsollisesti dissosiaatio. Selviän niiden kanssa, mutta en enää neljän kympin paremmalla puolella kovin realistisena pidä, että parantuisin näistä vapaaksi. Uskomatonta väittöää että tällaisen toteamine on heikkoutta, minähän olen helvetin vahva, kun en ole päästänyt itseäni päiviltä, vaan edelleen porskustna mukana.
Harvoin myös puhutaan siitä VALTAVASTA taloudellisesta satsauksesta, joka on tehtävä, jos löytää itsestään parantumisen toivon ja hakee apua. Minulta meni 6 vuodessa terapiaan kymmeniä tuhansia euroja.Ymmärtääköhän arvostelijat että siellä ei riitä käydä kerran viikossa vähän huokailemassa, vaan terapia voi olla vaikka 3-4 päivää viikossa ensimmäisten vuosien ajan. Se on myös repivää, sillä kaikki on uudelleen otettava esiin jotta arpeutuminen voi alkaa.
Niin tosiaan, olen vakityössä, avioliitossa, minulla on omistusasunto ja harrastan liikuntaa ja taiteita. Ei tämä ulospäin näy, mutta raastaa toisinaan. En tarkoita että kiusatun kärsimys on erityistä, vaan että se on validia ja se tosiasiallisesti vaikuttaa loppuelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.
t.kristallikissa
Äitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.
En ehdi lukea ketjua, mutta kiusaajat: sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
Tämä. Haluaisinpa nähdä sen tyypin, jota ei ole yläaste ikäisenä kiusattu. Toiset selviytyy siitä, toiset uhriutuu. Itse kehitin suojakuoren, terävän kielen ja keskityin täysin omiin tavoitteisiini eli pääsemään tuppukylästä haluamaani opiskelupaikkaan ja elämässä eteenpäin. En itseasiassa edes muista kouluajoilta juuri mitään. Eikä minulla ole ainoatakaan kaveria tuolta ajalta. Opettajakin oli luonehtineet minua äidilleni yksinäiseksi puurtajaksi. Kerran käydessäni kotiseudulla, joku täysin tuntemattoman näköinen ihminen tuli puhumaan minulle ja pyysi anteeksi, että oli koulussa kiusannut minua ja puhunut pahaa. Tämä oli kuulema jäänyt painamaan hänen mieltään. Itse en kos tyyppiä edes muistanut puhumattakaan että olisin mitään kiusaamista huomannut. Täysin merkityksetöntä minulle.
Yläasteikäisten kiusaamisissa on valtavia eroja. Olen teräväkielinen, joten sain olla yleensä rauhassa. Ujoon ja hiljaiseen sisarukseeni suhtauduttiin julmasti.
En mitätöisi kenenkään kokemuksia oman taustani perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.
t.kristallikissaÄitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.
Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen itsessään voi olla todella kova paikka mielenterveydelle, mutta erityisen kuormittava tilanteesta tulee, jos myös kotona on samaan aikaan paljon ongelmia. Tämä yhdistelmä on monen mt-ongelmista kärsivän taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.
t.kristallikissaÄitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.
Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.
Ei sinun kommenttisikaan anna vaikutelmaa kovin miellyttävästä persoonallisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.
En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.
Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.
Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).
Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.
Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.
Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.
No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.
t.kristallikissaÄitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.
Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.
Ei sinun kommenttisikaan anna vaikutelmaa kovin miellyttävästä persoonallisuudesta.
Ei sinun tarvitsekaan kokea minua miellyttäväksi. Tarkoituksenani ei ollut miellyttää sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.
En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.
Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.
Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).
Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.
Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.
Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.
No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?
Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.
t.kristallikissaÄitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.
Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.
Ei sinun kommenttisikaan anna vaikutelmaa kovin miellyttävästä persoonallisuudesta.
Ei sinun tarvitsekaan kokea minua miellyttäväksi. Tarkoituksenani ei ollut miellyttää sinua.
Miksi yrittää olla väkisin muuta kuin kusipää, jos se kerran sujuu luonnostaan?
Alue: Aihe vapaa
Ei se pelkkä ammattiapu riitä toipumiseen, jos lähipiirissä on ainoastaan sellaisia tunnevammaisia ihmisiä, jotka syyttelevät hajalla olevaa ihmistä uhriutumisesta tukemisen sijasta. Tuen avulla ihminen nousee vaikeuksista ylös, ilman tukea lamaantuu. Moni toipunut ei suostu näkemään sitä miten etuoikeutettu on monella tavalla ollut johonkin toiseen kovia kokeneeseen verrattuna.