Miten suhtaudut näihin "olen 54v ja koulukiusaamisen takia sitä ja tätä" naurettavuuksiin

Minusta on tullut hyökkäävä, koska silloin alistuin enää en.

Koulukiusaaminen pahimmillaan on saattanut pilata jonkun koko elämän ( esim. tullut pitkään jatkuneita estoja oppimiseen, ei ole pystynyt korjaamaan koulumenestystään, ei ole sen johdosta päässyt mihinkään jatko-opintoihin, ei ole valmistunut muuhun kuin johonkin sekatöihin ja  työttömyyteen)

Olisikohan sittenkin ollut parempi ja tullut yhteiskunnallekin halvemmaksi (ja jopa tuottavammaksi) vaihtoehdoksi se,  jos sen aikanaan koulustaan (opettajienkaan siihen puuttumatta)  uloskiusatun oppilaan koulunkäynti olisi aikanaan onnistunut ihan siinä ensimmäisessä koulussa jo paremmin ?

Siihen kun jatko-osaksi vielä huonot (täysin turhat) armeijakokemukset päälle, niin sieltä työttömyyskortistoon kotiutuva nuorimies kuuluukin jo niihin yhteiskuntamme syrjäytettyihin jo valmiiksi. 

Muutamat päihdekokeilut vielä  päälle asioiden mielestä häivyttämiseksi , niin ehkä jo kaikki  uskalluskin yrittää kohota siitä jamasta saattaa olla lopullisesti mennyt.

(huom. kaikki tuo yksilön kierre tosiaankin saattoi alkaa koulukiusaamisesta ja pahimmassa tapauksessa siihen oli suurimpana syynä saattanut olla jopa ko. koulun rehtori)

Huom. puheet jostain syrjäytymisen 'mekanismeista' yhteiskunnassamme kannattaisi poliitikkojen jo jättää hokematta, koska emme ole'koneen osia' vaan ihmisiä ja kyse on aina kuitenkin vain inhimillisestä kanssakäymisestä ja ihmisten välisistä vuorovaikutussuhteista, jotka kaikki  ansaitsivat parempaa tarkastelua ja enemmän huomiota aina syrjäytymisestä puhuttaessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.

Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.

Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.

Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.

En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.

Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset. 

Heidän läim*ytettyään sinulta hampaat kurkkuun iloisesti vilkuttelisit ojasta?

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.

Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.

Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.

Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.

En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.

Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset. 

Heidän läim*ytettyään sinulta hampaat kurkkuun iloisesti vilkuttelisit ojasta?

ohis

Harva 45 vuotias alkaa käymään fyysisesti päälle ilman erityistä syytä vain koska on ollut ehkä 25 vuotta sitten samalla luokalla koulussa. 

Koulukiusaaminen jättää syvät jälkeet koko henkilön persoonallisuuteen ja siihen miten hän kokee itsensä, miten uskaltaa tulla sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa.

Koulukiusaaja pysyy toisinaan yhtä veemäisenä läpi elämänsä eikä kukaan aidosti pidä tällaisesta henkilöstä missään hänen elämänvaiheessaan.

Koulukiusaaminen on siis toisinaan tragedia molemmille osapuolille. Siihen pitäisi puuttua paljon tiukemmin kuin nykyisessä "ymmärrämme kaikkia koulussa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Minun kohdallani se on ollut pahin mahdollinen vaihtoehto, yrittää vain oppia elämään sen kanssa ja mennä eteenpäin.

Mutta ei minulla ole parempaakaa tarjota koska jokaiselle auttaa eriasiat. Siinä missä jollekin on hyvä vain napata niskasta kiinni ja mennä eteenpäin toisen pitää saada velloa tuntemuksissaan jonkun aikaa voidakseen päästää niistä irti. Toisille taas ei vaan löydy tapaa selvitä asioista vaan se ottaa vallan elämästä eikä niille(kään) pidä sanoa että ryhdistyisit nyt vähän tai et voi syyttää noista asioista kaikkea jos asia nyt vain on niin. Toki toiset liioittelee ja uhriutuu mutta suotakoon sekin heille jos se on heidän selviytymiskeinonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Miten sinä konkreettisella tavalla autat kiusaamisesta kärsiviä ihmisiä? Oletko valmis kuuntelemaan heidän kertomuksiaan, jos he tarvitsivat sitä käsitelläkseen menneisyyttä? Eteenpäin on mahdotonta päästä, jollei saa kiinni pahasta olosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Harmittaa henkilön puolesta, että on valinnut uhriutumisen ja heittää hukkaan ainutkertaisen elämänsä.

Ärsyttää tuo sana, uhriutuminen.

Lopettakaa sen viljely.

- sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.

Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.

Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.

Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.

En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.

Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset. 

Heidän läim*ytettyään sinulta hampaat kurkkuun iloisesti vilkuttelisit ojasta?

ohis

Hyvin todennäköisesti ala-asteella kiusanneet lapset lyövät keski-ikäisenä vieraan ihmisen hampaat kurkkuun... Lopettakaa nyt se liioittelu ja kasvakaa aikuisiksi, uhriutujat. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi edes yrittää unohtaa, koska te uhriutujat ja menneisyydessä vellovat siitä kärsitte itse. Ei kukaan muu. Ja ihan turha tulla sanomaan, että "sinä olet varmaan ollut se kiusaaja". En ole. Minuakin on kiusattu, mutta mitä minä siitä saisin, että kieriskelen vuosikymmeniä vanhoissa asioissa? Ennenaikaisen aivoinfarktin korkeintaan. Mutta niin kai se on, meitä on vahvoja ja heikkoja. Minä olen vahva.

Move on.

AV: lla lyödään lyötyä. Raukkamaista ja halveksittavaa toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Miten sinä konkreettisella tavalla autat kiusaamisesta kärsiviä ihmisiä? Oletko valmis kuuntelemaan heidän kertomuksiaan, jos he tarvitsivat sitä käsitelläkseen menneisyyttä? Eteenpäin on mahdotonta päästä, jollei saa kiinni pahasta olosta.

Meillä on ammattikuuntelijoita tässä yhteiskunnassa, joiden puoleen kääntyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Harmittaa henkilön puolesta, että on valinnut uhriutumisen ja heittää hukkaan ainutkertaisen elämänsä.

Ärsyttää tuo sana, uhriutuminen.

Lopettakaa sen viljely.

- sivusta

No uhriutumistahan se turhanpäiväinen, vuosikymmeniä vanhoista asioista ulina monella on. Olisiko huomionhaku parempi sana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Itse näkisin, että perustavin asia on halu päästä eteenpäin. Kun on halu päästä eteenpäin, löytyy keinojakin. Voi hakeutua terapiaan esim. Vaikeat asiat kannattaa kääntää vahvuuksikseen ja oppia niistä. Ja katsoa elämää eteenpäin. Ei vatuloida menneessä ja kaikessa mitä olisi halunnut elämänsä olla vaan mitä mahdollisuuksia on nyt mennä eteenpäin ja vaan sitten mennä. Jos vaikka on 35 -vuotias ja huonosti kouluttautunut, ei kannata märehtiä miksi on huonosti kouluttautunut oli syy sitten koulukiusaus tai oma tyhmyys. Siitä voi katsoa, että mitä mahdollisuuksia ja haluja on mennä 35 -vuotiaana koulutukseen ja luoda sitä omaa työpolkua ja uraa sitä kautta. 

Jännä juttu miten pitkän työkokemuksen omaavan psykiatrin mielestä vaikeudet rikkovat ihmistä, vaikka sinusta ne ovat pelkkä voimavara.

Kyllähän ne rikkovatkin, jos niiden antaa rikkoa. Kyse on edelleen halusta olla rikkoutumatta. 

Väärin. Kerropa minulle se syy, miksi joku haluaisi niiden rikkovan itsensä? Perustele jotenkin, miten ihminen ei siis sinusta voi olla uhri, vaan valitsee sen, että toisen teko sattuu. Kerro, minkä asioiden ajattelet olevan perusteina kyseiselle valinnalle. Niin päästään näkemään, että olet väärässä, ja ihmiset todellakin ovat uhreja, eivät itse valinneet osaansa.

t.kristallikissa

Tietenkin uhreja on. Raiskattu on uhri esim. Mutta raiskattu ei kykene parantumaan kuin hyväksymällä asian ja jatkamalla elämäänsä katse eteenpäin. 

Varmaan on muitakin tapoja parantua, en mene siihen, mutta mitä se sinua kaivelee, jos joku ei ole niin onnistunut tekemään? Kuvitteletko sinä, että se ihminen haluaa mieluummin kärsiä ja voida pahoin? Älysi ei riitä tajuamaan, että hän ei olelöytänyt eli saanut asian käsittelyyn edelleenkään tarvitsemaansa apua??? Ei selkeästikään. Jokainen kiusattua syyllistävä on nimittän vähä-älyinen.

t.kristallikissa

Kiusattu saa teoillaan aikaan valtavan onnettomuuden. Lähes kaikki syyllistävät kiusattua. He siis ovat vähä-älyisiä? Joopajoo!

Minkä onnettomuuden ja millä teoillaan? Mitä se tähän aiheeseen liittyy? Aloit puhua nyt eri asiasta.

t.kristallikissa

Kyllä on täällä pöpiä porukkaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Miten sinä konkreettisella tavalla autat kiusaamisesta kärsiviä ihmisiä? Oletko valmis kuuntelemaan heidän kertomuksiaan, jos he tarvitsivat sitä käsitelläkseen menneisyyttä? Eteenpäin on mahdotonta päästä, jollei saa kiinni pahasta olosta.

Meillä on ammattikuuntelijoita tässä yhteiskunnassa, joiden puoleen kääntyä. 

Eli sinun roolisi on ainoastaan haukkua kärsiviä ihmisiä uhriutujiksi? Tiedätkö minkä se sinusta tekee? Kiusaajan. Olet se surkea raukka, joka menee potkimaan maassa makaavaa jonkun muun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.

Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.

Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.

Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.

En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.

Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset. 

Heidän läim*ytettyään sinulta hampaat kurkkuun iloisesti vilkuttelisit ojasta?

ohis

Harva 45 vuotias alkaa käymään fyysisesti päälle ilman erityistä syytä vain koska on ollut ehkä 25 vuotta sitten samalla luokalla koulussa. 

Ihan on harkittava vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.

Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.

Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.

Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.

En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.

Kyllä minäkin toivoisin että olisin aseistautunut - niin oaha trauma on. Ja olen itse kuitenkin 160 senttinen nainen ja kiusaajani lähes kaksinetrinen äijänjärkäle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Miten sinä konkreettisella tavalla autat kiusaamisesta kärsiviä ihmisiä? Oletko valmis kuuntelemaan heidän kertomuksiaan, jos he tarvitsivat sitä käsitelläkseen menneisyyttä? Eteenpäin on mahdotonta päästä, jollei saa kiinni pahasta olosta.

Meillä on ammattikuuntelijoita tässä yhteiskunnassa, joiden puoleen kääntyä. 

Kaikki ei saa apua tuntemattomalle avautumisesta. Tutulle voi saada joten jos kaikki käännyttää tämmöisen vaan ammattiavun piiriin eikä tue itse ei kyseinen henkilö ehkä ikinä selviä.

Olisiko mielenkiintoista tietää miksi niin moni pyrkii ymmärtämään kiusaajaa uhrin sijasta ja samaistumaan häneen. Miksi ihmiset samaistuvat väkivaltaisiin sekopäihin? Siksikö, ettei uskalleta kohdata omaa haavoittuvuutta? Tuntuuko paremmalta ajatella olevansa mieluummin se hakkaaja hakatuksi tulleen sijasta? Sairasta. Monella on empatiakyvyssä uskomattoman pahoja puutteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Miten sinä konkreettisella tavalla autat kiusaamisesta kärsiviä ihmisiä? Oletko valmis kuuntelemaan heidän kertomuksiaan, jos he tarvitsivat sitä käsitelläkseen menneisyyttä? Eteenpäin on mahdotonta päästä, jollei saa kiinni pahasta olosta.

Meillä on ammattikuuntelijoita tässä yhteiskunnassa, joiden puoleen kääntyä. 

Kaikki ei saa apua tuntemattomalle avautumisesta. Tutulle voi saada joten jos kaikki käännyttää tämmöisen vaan ammattiavun piiriin eikä tue itse ei kyseinen henkilö ehkä ikinä selviä.

Minä näkisin asian niin, että jos ihmisellä on kipua tuottava asia elämässään, niin joku maallikon kyökkipsykologia voi vahingoittaa vielä lisää. Tsätä syystä ammattiapuun hakeutuminen on kannatettavaa. Toisekseen jonkun tuttavan avautuminen tällaisista asioista todennäköisesti on raskasta kuuntelijalle ja on kohtuutonta laittaa ihmistä tilanteeseen, jossa ei koe oloaan hyväksi olla. Mutta kiusaajanhan tämä tekee, jos ei suostu rajattoman ihmisen sylkykupiksi.