Miten suhtaudut näihin "olen 54v ja koulukiusaamisen takia sitä ja tätä" naurettavuuksiin

Riippuu vähän kiusaamisesta. Mun kouluaikana oli rinnakkaisluokalla yksi poika, jota koko koulu kiusasi. Ei tietenkään kaikki, mutta nämä ns.suositutjoka ikäluokasta yläasteelta. Kiusaaminen alkoi seiskalla ja kesti yläasteen loppuun asti. Se oli niin henkistä kuin fyysistä ja ihan älyttömän rankkaa jopa sivusta katsoa. Kun opettajille kerrottiin, niin he eivät uskoneet, koska kiusaajat olivat luottamusoppilaita ja hymypatsaiden ja stipendien saajia. Opettajat eivät uskoneet edes silloin, kun entinen oppilas kävi vuosikymmen jälkikäteen kertomassa miten pahasti häntä oli kiusattu.

Suoraan sanottuna ihmettelen, että tämä ihminen on vielä elossa ja selvinnyt edes jotenkin. Harmittaa vielä parikymmentä vuotta jälkikäteenkin, etten itse osannut auttaa, vaikka kyllä me hiljaisemmat hänen puolellaan olimme. On ollut aivan järkyttävää tajuta, ettemme OSANNEET tehdä mitään. Kävimme kertomassa opettajille, mutta koska he eivät puuttuneet, niin kykenimme vain seuraamaan sivusta. Kiusaaminen jätti varmasti ikuiset arvet häneen enkä itsekään tule koskaan unohtamaan sitä, miten häntä kohdeltiin. En itse koskaan oikein ymmärtänyt MIKSI häntä kiusattiin. Hän vaikutti aivan mukavalta pojalta. Ulospäinkään ei mielestäni vaikuttanut mitenkään silmiinpistävän erilaiselta. Hän vain päätyi luokkansa suosituimman pojan silmätikuksi ja sitä kautta kaikkien muidenkin.

Niin etten yhtään ihmettelisi vaikka loppuelämänsä olisi traumatisoitunut kokemastaan. Yläaste oli hänelle joka päiväistä henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.

t.kristallikissa

Äitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.

Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.

Ei sinun kommenttisikaan anna vaikutelmaa kovin miellyttävästä persoonallisuudesta.

Ei sinun tarvitsekaan kokea minua miellyttäväksi. Tarkoituksenani ei ollut miellyttää sinua.

Miksi yrittää olla väkisin muuta kuin kusipää, jos se kerran sujuu luonnostaan?

No mikäs herkkä lumihiutale siellä taas veti herneen nenukkiin? Juuri tällaisia te uhriutujat olette. Käsittämättömiä kilareita turhasta ja sitten onkin jo trauma syntynyt vuosikausiksi. Ei ole heppoa, ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

"Henkisen kehittymättömyyden merkki" - kävikö mielessä, että traumaattiset kokemukset kuten kiusaaminen voivat aiheuttaa kasvavalle lapselle paljonkin kärsimystä, joka tuohon henkiseen kehitykseen vaikuttaa vahingollisesti? Psyykelle tärkeitä kehitysvaiheita jää välistä, kun elämä on kaltoinkohtelusta selviytymistä. Luulisi sinunkin tietävän, jos olet ihan psykoterapiassa asiasi käsitellyt...

Sori mä vaan trollaan täällä, jotta saadaan lehteen hyvä mukavälittävä kiusaamisuutinen. Oikeasti meitä ei kiinnosta hevon v*ttuakaan.

Mikähän tämäkin kommentti oli olevinaan, oliko tarkoitus esittää minua vai vastasitko ihan itsenäsi? Minua ainakin kiinnostaa entisenä koulukiusattuna enkä tasan ole mikään AV:lla aiheita kalasteleva Iltapulun toimittaja. Tuntuu, ettet ole käsitellyt omia traumaattisia kokemuksiasi täysin loppuun vielä, kun olet noin hyökkäävä muita traumatisoituneita kohtaan, mitätöit, vähättelet, "huvitut ja säälit". 

Myös se, miten kiusaamiseen aikanaan suhtauduttiin vaikuttaa siihen, millaiset traumat siitä jäi. Kaikilla ei ole ollut esim. ystävien ja perheen tukea, lähellään ihmisiä, jotka pitivät kiusatun puolta, koulukuraattoria järjestämässä keskusteluapua. Kun kerroin kiusatuksi tulemisesta omille vanhemmilleni, he suhtautuivat asiaan ensin pilkallisesti naureskellen ja lopulta tulivat siihen lopputulokseen, että syystäkin kiusaavat, kun olen niin "omituinen" (hieman ujo, mutta ihan tavallinen ja tavallisesti käyttäytyvä lapsi, en kiusannut ketään enkä muutenkaan ollut kenellekään häiriöksi). Käsittelemättömät ongelmat raahautuvat perässä aikuisuuteen, yllättyikö joku oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.

t.kristallikissa

Äitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.

Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.

Jep. Jos katsoo tämän ketjun tekstejä, juuri ne itsensä uhreiksi kokevat toivovat muille syöpiä jne.

Ne joita myös on kiusattu mutta jotka ovat menneet eteenpäin taas ovat edes yrittäneet sanoa jotakin rakentavaa vinkiksi niille, jotka eivät ole päässeet eteenpäin. Ja saaneet vain haukkumisia, ikään kuin joitakin harmittaisi se, että osa on päässyt eteenpäin koulukiusaamisesta huolimatta.

Jolloin tulee väkisin, että miten päin tämä kiusaaja-kiusattu-asetelma oikein todellisuudessa meneekään. Onko esim äitihullun äiti todella kiusaaja? Kun minusta tekstien perusteella hän luultavasti on uhri. Äitihullun  lapset ovat varmasti uhreja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

Tämä. Haluaisinpa nähdä sen tyypin, jota ei ole yläaste ikäisenä kiusattu. Toiset selviytyy siitä, toiset uhriutuu. Itse kehitin suojakuoren, terävän kielen ja keskityin täysin omiin tavoitteisiini eli pääsemään tuppukylästä haluamaani opiskelupaikkaan ja elämässä eteenpäin. En itseasiassa edes muista kouluajoilta juuri mitään. Eikä minulla ole ainoatakaan kaveria tuolta ajalta. Opettajakin oli luonehtineet minua äidilleni yksinäiseksi puurtajaksi. Kerran käydessäni kotiseudulla, joku täysin tuntemattoman näköinen ihminen tuli puhumaan minulle ja pyysi anteeksi, että oli koulussa kiusannut minua ja puhunut pahaa. Tämä oli kuulema jäänyt painamaan hänen mieltään. Itse en kos tyyppiä edes muistanut puhumattakaan että olisin mitään kiusaamista huomannut. Täysin merkityksetöntä minulle.

Yläasteikäisten kiusaamisissa on valtavia eroja. Olen teräväkielinen, joten sain olla yleensä rauhassa. Ujoon ja hiljaiseen sisarukseeni suhtauduttiin julmasti.

En mitätöisi kenenkään kokemuksia oman taustani perusteella. 

Ja mitä sinä teit auttaaksesi sisarustasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

No miksi sitten lisäät muiden kärsimystä käyttämällä näitä vastentahtoisina, ilmaisina terapeutteina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.

t.kristallikissa

Äitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.

Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.

Ei sinun kommenttisikaan anna vaikutelmaa kovin miellyttävästä persoonallisuudesta.

Ei sinun tarvitsekaan kokea minua miellyttäväksi. Tarkoituksenani ei ollut miellyttää sinua.

Miksi yrittää olla väkisin muuta kuin kusipää, jos se kerran sujuu luonnostaan?

No mikäs herkkä lumihiutale siellä taas veti herneen nenukkiin? Juuri tällaisia te uhriutujat olette. Käsittämättömiä kilareita turhasta ja sitten onkin jo trauma syntynyt vuosikausiksi. Ei ole heppoa, ei.

Sinäpä vasta hieno ihminen olet, jos olet sitä mieltä, että asiattomaan käytökseen ei edes saa mitenkään reagoida. Hyppää roskapönttöön kaltaistesi joukkoon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

No miksi sitten lisäät muiden kärsimystä käyttämällä näitä vastentahtoisina, ilmaisina terapeutteina?

Millä tavalla sinä miellät kärsiväsi kuin kiusattu hänen kokemuksistaan? Kertoisitko? Kiusattu sentään on oikeasti ne asiat kokenut, sinä ainoastaan kuullut niistä jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

Mistä sinä tiedät toisen ihmisen kykyä ottaa vastaa sinun tuskaasi? Sillä tuttavallasi voi olla vaikka äiti kuolemassa, puoliso sairas ja itsellä joku raiskauskokemus omana traumana ja sitten pitäisi vielä vastentahtoisesti tukea sinua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.

t.kristallikissa

Äitihullu on kouluesimerkki miten mitättömistä lapsuuden tapahtumista voi luoda itselleen monta ongelmaa. Ei halutakaan päästä eteenpäin, ryvetään, syytetään muita myös asioista joita muut eivät ole tehneet.

Juuri näin. Todellinen uhriutuja, joka vieläpä OIKEUTTAA itsensä kiusaamaan omia lapsiaan omien lapsuus"traumojensa" varjolla. Se vasta sairasta on. Ja lisäksi kiroilee, solvaa ja haukkuu tuntemattomia ihmisiä netissä. Ei kyllä paljon empatiaa herätä.

Jep. Jos katsoo tämän ketjun tekstejä, juuri ne itsensä uhreiksi kokevat toivovat muille syöpiä jne.

Ne joita myös on kiusattu mutta jotka ovat menneet eteenpäin taas ovat edes yrittäneet sanoa jotakin rakentavaa vinkiksi niille, jotka eivät ole päässeet eteenpäin. Ja saaneet vain haukkumisia, ikään kuin joitakin harmittaisi se, että osa on päässyt eteenpäin koulukiusaamisesta huolimatta.

Jolloin tulee väkisin, että miten päin tämä kiusaaja-kiusattu-asetelma oikein todellisuudessa meneekään. Onko esim äitihullun äiti todella kiusaaja? Kun minusta tekstien perusteella hän luultavasti on uhri. Äitihullun  lapset ovat varmasti uhreja.

Hyvin kiteytetty. Näistä kiusatuista tuntuu ilmeisesti siltä, että paha on pistettävä kiertämään jotta he saavat jonkinlaisen koston. Mitä tulee Äitihulluun, niin KAIKKI hänen vaikutuspiirissään ovat luultavasti uhreja. Äiti, isä, äitipuoli, täti, serkku, mies ja lapset, ja keitä näitä nyt on joissa on AINA jotain vikaa. Jopa palstalaiset ovat syypäitä hänen "traumoihinsa". Äitihullulla itselläänhän ei ole koskaan osaa eikä arpaa mihinkään. Hän osaa ainoastaan oksentaa omaa sappinestettään muiden niskaan ja on silti viaton uhri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

Mistä sinä tiedät toisen ihmisen kykyä ottaa vastaa sinun tuskaasi? Sillä tuttavallasi voi olla vaikka äiti kuolemassa, puoliso sairas ja itsellä joku raiskauskokemus omana traumana ja sitten pitäisi vielä vastentahtoisesti tukea sinua. 

Etkös sinä ollut sitä mieltä, että vahvojen ihmisten on mentävä eteenpäin? Kuunnellaan yhdessä toistemme murheita. Kummankin taakka kevenee, kun jaamme niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

Mistä sinä tiedät toisen ihmisen kykyä ottaa vastaa sinun tuskaasi? Sillä tuttavallasi voi olla vaikka äiti kuolemassa, puoliso sairas ja itsellä joku raiskauskokemus omana traumana ja sitten pitäisi vielä vastentahtoisesti tukea sinua. 

Niin, mutta kun tietynlaisen (koulu)kiusatun maailmassa ei ole muuta kun hänen ongelmansa ja hänen tukitarpeensa.

Kellään ei ole ollut yhtä kamalaa kuin hänellä, vaikka objektiivisesti ottaen monella on ollut pahempaakin. Tai ainakaan näiden muiden ongelmilla ei ole väliä. Ja sitten ihminen huutaa, miten muut eivät ole empaattisia, ja toivoo näille syöpiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

Mistä sinä tiedät toisen ihmisen kykyä ottaa vastaa sinun tuskaasi? Sillä tuttavallasi voi olla vaikka äiti kuolemassa, puoliso sairas ja itsellä joku raiskauskokemus omana traumana ja sitten pitäisi vielä vastentahtoisesti tukea sinua. 

Totta. Ei kannata puhua yhtään mistään kenenkään kanssa. Koskaan.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt, mutta on olemassa pahempiakin kohtaloita, joista on pakko päästä yli mikäli mielii vielä olla joskus elämässään onnellinen. Esim. oma lapsen kuolema, sotakokemukset, kidutus, hyväksikäyttö lapsena, oma, tai läheisen pahasti vammautuminen jne. Tällaisiakin ihmisiä on vaikka kuinka paljon, ja hekin pääsevät elämässään vielä onnellisiksi. Kysykääpä heiltä miten pääsivät sinuiksi elämänsä kanssa! Vastausket tosin on näitä samoja mitä täälläkin on kerrottu... Ydinkysymys teille kiusatuillekin on, että HALUATTEKO ylipäätään päästä yli? Jos hauatte, niin kuunnelkaa niitä ylipäässeitä, heillä on avaimet siihen!

Tällainen on juuri se väärä asenne. Kyllä lapsen menettäneeseenkin verrattuna löytyy vielä se aina julmempi kohtalo. Koskaan ei pidä verrata tapahtumia ja kokemuksia niin, että tarkoitus on vähätellä. Esimerkiksi vuosikymmeniä jatkunut henkinen kiusaaminen ja väkivalta, silloin kun se on jatkunut pienestä lapsesta asti saa lapsen kasvamaan ihan toisin kuin olisi tarkoitettu. Tämä lapsi ei saa mitään muuta mallia, eikä voi olettaa, että lapsi kykenee lapsena etsimään tietoa kuin aikuinen. Ei myöskään pidä ajatella, että väärin kasvatettu aikuinen pystyisi vain iän vuoksi tarkastelemaan asioita toisin, ei. Se näkökulma pitää osoittaa: Tässä kohtaa ympäristösi toimi väärin, tämä sinun ajattelumallisi on seurausta ympäristösi virheellisestä toiminnasta ja asioilla A ja B voimme yrittää korjata sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.

Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.

Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.

Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.

Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?

Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.

Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.

Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.

Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?

Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?

Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.

Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.

Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?

Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.

En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.

Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.

Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa. 

En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.

Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.

Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet. 

Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.

Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.

Onko sinulla parempaa mallia millä ikävistä kokemuksista selviää kuin niiden kanssa elämään oppiminen ja eteenpäin meneminen?

Miten sinä konkreettisella tavalla autat kiusaamisesta kärsiviä ihmisiä? Oletko valmis kuuntelemaan heidän kertomuksiaan, jos he tarvitsivat sitä käsitelläkseen menneisyyttä? Eteenpäin on mahdotonta päästä, jollei saa kiinni pahasta olosta.

Meillä on ammattikuuntelijoita tässä yhteiskunnassa, joiden puoleen kääntyä. 

Ja ammattikuuntelijat sanovat, että kaikilla pitäisi olla ystäviä joiden kanssa voi jakaa elämän ilot ja surut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

Mistä sinä tiedät toisen ihmisen kykyä ottaa vastaa sinun tuskaasi? Sillä tuttavallasi voi olla vaikka äiti kuolemassa, puoliso sairas ja itsellä joku raiskauskokemus omana traumana ja sitten pitäisi vielä vastentahtoisesti tukea sinua. 

Niin, mutta kun tietynlaisen (koulu)kiusatun maailmassa ei ole muuta kun hänen ongelmansa ja hänen tukitarpeensa.

Kellään ei ole ollut yhtä kamalaa kuin hänellä, vaikka objektiivisesti ottaen monella on ollut pahempaakin. Tai ainakaan näiden muiden ongelmilla ei ole väliä. Ja sitten ihminen huutaa, miten muut eivät ole empaattisia, ja toivoo näille syöpiä.

Näitä tietynlaisia taitaa löytyä vain täältä palstalta. Tämä koko keskustelu on mennyt ihan hakoteille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.

En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.

Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.

Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).

Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.

Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.

Ei se ole noin yksinkertaista. Ellei ymmärrä miten menneisyys vaikuttaa omaan käytökseen tällä hetkellä, niin kiertää samassa kehässä koko ajan. Ongelmia on käsiteltävä samaan aikaan monella eri tavalla, jos oikeasti tahtoo päästä eteenpäin.

No miksi sitten ei käsittele niitä ongelmia, vaan antaa muhia vuosikymmeniä?

Eikös tuttavasi yrittänyt sinun kanssasi puhua ongelmistaan? Jos siis aloittaja olet. Tällaista keskustelua kutsutaan ongelmien työstämiseksi. Sinulta ilmeisesti asiallinen keskustelu ei vain onnistunut. Kusipäisyytesi tuskin silti on tuttavasi syytä. Yritä jatkossa olla parempi ihminen, niin kaikki voivat paremmin.

Miksi tuttavan tulisi ottaa vastaan sinun ongelmiasi? Jos häntä kiinnostaa vaikka pelata jalkapalloa kanssasi, mutta ei muu? Eikö kannattaisi puhua puolisolle, äidille tai ammattiauttajalle. 

Koska hyvään ihmisyyteen kuuluu se, että tuemme toinen toisiamme emmekä pyri lisäämään muiden kärsimystä.

Mistä sinä tiedät toisen ihmisen kykyä ottaa vastaa sinun tuskaasi? Sillä tuttavallasi voi olla vaikka äiti kuolemassa, puoliso sairas ja itsellä joku raiskauskokemus omana traumana ja sitten pitäisi vielä vastentahtoisesti tukea sinua. 

Etkös sinä ollut sitä mieltä, että vahvojen ihmisten on mentävä eteenpäin? Kuunnellaan yhdessä toistemme murheita. Kummankin taakka kevenee, kun jaamme niitä.

Eivät nuo jaa muuta kun omaa traumaansa. Vahva ihminen ei hyödy mitään siitä, että joutuu vastentahtoisesti tukemaan tämmöistä äitihullun tapaista ihmistä, joiden maailmaan ei mahdu muut kun hän itse, ja hänen ongelmansa. Vastavuoroinen tukeminen perustuu vapaaehtoisuuteen, ei siihen että toinen haluaa pelata jalkapalloa ja toinen avautua lapsuudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiaa tekevä tuttavani mainitsi kerran että valtaosalla 30 - 50 -vuotiaana terapiaan tulevista on koulukiusaamistausta. Tämä kertoo ehkä jotain. Suhtaudun ymmärryksellä: kun "oma lauma" kääntyy vastaan, kokemus on traumaattinen ja trauma harvemmin hälvenee itsekseen vaan siihen tarvitaan apua. Jonkinlainen pysyvä jälki niistä tuppaa jäämään aina.

Hyvin monesta asiasta jää ihmiseen jälki.

Ei se sitä selitä, että osa yhä vaan miettii jotakin vuosikymmenten takaisia epäoikeudenmukaisuuksia, sen sijaan että keskittyisi nykyhetken ongelmiin, mitä ne kullakin ovat.

Tavallaan on inhimillistä hakea syyllisiä ulkopuolelta, tyyliin koska koulukiusaaminen, niin ei koskaan hankkinut kunnon ammattia ja nyt on rahaongelmia. Mutta se ei yhtään auta niihin ongelmiin, enemmän auttaisi kun keskittyisi siihen ammattiin ja raha-asioihin ja antaisi jo menneisyyden olla.

Voi hyvinkin olla että koulukiusaaminen ei ainakaan auttanut asioita, mutta entä sitten, menneisyyttä ei voi muuttaa. Toisaalta osa kiusaamisesta johti hyviinkin asioihin, minä opiskelin sitäkin ahkerammin että pääsisin eroon niistä "hikareita" kiusaavista koulupudokkaista, ja kun tiemme erosivat yläasteen jälkeen (minä menin lukioon/yliopistoon) ja he kortistoon, niin kiusaaminen loppui kuin seinään.

Miksi et vaan ymmärrä niin yksinkertaista asiaa? Jos ei ole oman perheen tukea, eikä ole lukenut itsehoito-oppaita niin ongelman alkusyitä ja seurauksia ei edes tunnista. Silloin jää vain haahuilemaan oireidensa kanssa ja yrittää lievittää nititä esim. kotiin jäämällä, joka voi johtaa syrjäytymiseen. Koulukiusatusta tulee monesti herkkä reagoimaan muiden ihmisten suhtautumiseen. Voi olla pelkotiloja, esiintymisjännitystä, jo pelkkä luokkaan meneminen voi olla tuskallista. Kiusattu ei välttämättä osaa ajatella, että toisessa ympäristössä häntä ei kiusata. Jännitystila voi olla myös krooninen eli sitä ei tunnista itse kun elää "ikijännittyneessä" tilassa. Jännitys voi olla sekä fyysisä, että psyykkistä. Jännityksen tilalla tai lisäksi voi olla muita tunnetiloja.

NO lue niitä oppaita, mene joogaan ja harrasta urheilua niin rentoudut, hae keskusteluapua jos on tarpeen. Hanki joku harrastus, jossa sinua ei kiusata.

Niin on selvinneetkin tehneet.

Sinun tässä pitäisi lukea traumojen vaikutuksesta. Sellaisia asioita, jotka ovat painuneet liian syvälle on todella hidasta ja hankalaa muuttaa. Kun mennään tasolle taistele, lamaudu tai pakene niin asiat eivät ole vain päätettävissä.