Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten suhtaudut näihin "olen 54v ja koulukiusaamisen takia sitä ja tätä" naurettavuuksiin
21.02.2019 |
Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana
Kommentit (490)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.
En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.
Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.
Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).
Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.
Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.
Itse näkisin, että perustavin asia on halu päästä eteenpäin. Kun on halu päästä eteenpäin, löytyy keinojakin. Voi hakeutua terapiaan esim. Vaikeat asiat kannattaa kääntää vahvuuksikseen ja oppia niistä. Ja katsoa elämää eteenpäin. Ei vatuloida menneessä ja kaikessa mitä olisi halunnut elämänsä olla vaan mitä mahdollisuuksia on nyt mennä eteenpäin ja vaan sitten mennä. Jos vaikka on 35 -vuotias ja huonosti kouluttautunut, ei kannata märehtiä miksi on huonosti kouluttautunut oli syy sitten koulukiusaus tai oma tyhmyys. Siitä voi katsoa, että mitä mahdollisuuksia ja haluja on mennä 35 -vuotiaana koulutukseen ja luoda sitä omaa työpolkua ja uraa sitä kautta.
Jännä juttu miten pitkän työkokemuksen omaavan psykiatrin mielestä vaikeudet rikkovat ihmistä, vaikka sinusta ne ovat pelkkä voimavara.
Kyllähän ne rikkovatkin, jos niiden antaa rikkoa. Kyse on edelleen halusta olla rikkoutumatta.
Väärin. Kerropa minulle se syy, miksi joku haluaisi niiden rikkovan itsensä? Perustele jotenkin, miten ihminen ei siis sinusta voi olla uhri, vaan valitsee sen, että toisen teko sattuu. Kerro, minkä asioiden ajattelet olevan perusteina kyseiselle valinnalle. Niin päästään näkemään, että olet väärässä, ja ihmiset todellakin ovat uhreja, eivät itse valinneet osaansa.
t.kristallikissaTietenkin uhreja on. Raiskattu on uhri esim. Mutta raiskattu ei kykene parantumaan kuin hyväksymällä asian ja jatkamalla elämäänsä katse eteenpäin.
Ja missä perustelusi sille, että joku ihan halusi, valitsi toisen rikkovan itsensä? Unohdit perustell väitettäsi. No? Säälittävä pelle. Ei sulla ole niitä. Joten voit ottaa takaisin kommenttisi siitä, että selviytyy, jos ei halua tulla rikotuksi. Jos mä saisin päättää, sut lähetettäisiin luotaimela ulos aurinkokunnasta. Olet täysin hyödytön täällä. Haitta-hyötysuhteella mitattuna siis.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.
En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.
Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.
Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).
Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.
Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.
Itse näkisin, että perustavin asia on halu päästä eteenpäin. Kun on halu päästä eteenpäin, löytyy keinojakin. Voi hakeutua terapiaan esim. Vaikeat asiat kannattaa kääntää vahvuuksikseen ja oppia niistä. Ja katsoa elämää eteenpäin. Ei vatuloida menneessä ja kaikessa mitä olisi halunnut elämänsä olla vaan mitä mahdollisuuksia on nyt mennä eteenpäin ja vaan sitten mennä. Jos vaikka on 35 -vuotias ja huonosti kouluttautunut, ei kannata märehtiä miksi on huonosti kouluttautunut oli syy sitten koulukiusaus tai oma tyhmyys. Siitä voi katsoa, että mitä mahdollisuuksia ja haluja on mennä 35 -vuotiaana koulutukseen ja luoda sitä omaa työpolkua ja uraa sitä kautta.
Jännä juttu miten pitkän työkokemuksen omaavan psykiatrin mielestä vaikeudet rikkovat ihmistä, vaikka sinusta ne ovat pelkkä voimavara.
Kyllähän ne rikkovatkin, jos niiden antaa rikkoa. Kyse on edelleen halusta olla rikkoutumatta.
Väärin. Kerropa minulle se syy, miksi joku haluaisi niiden rikkovan itsensä? Perustele jotenkin, miten ihminen ei siis sinusta voi olla uhri, vaan valitsee sen, että toisen teko sattuu. Kerro, minkä asioiden ajattelet olevan perusteina kyseiselle valinnalle. Niin päästään näkemään, että olet väärässä, ja ihmiset todellakin ovat uhreja, eivät itse valinneet osaansa.
t.kristallikissaTietenkin uhreja on. Raiskattu on uhri esim. Mutta raiskattu ei kykene parantumaan kuin hyväksymällä asian ja jatkamalla elämäänsä katse eteenpäin.
Sinunlaisistasi kommentoimassa maapallolla on vain haittaa, siksi sinut voitaisiin hävittää maailmasta ja jättää kiusatut tänne, koska heistä ei ole tuollaista haittaa kellekään, kuin sinusta.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Olen erittäin pahoillani kaikesta siitä, mitä olet joutunut kokemaan.
Aloittaja ja hänen kaltaisensa eivät tunnu ymmärtävän sitä, että lapsetkin voivat olla julmia ihmisiä ja osa heistä on hyvin todennäköisesti tulevia rikollisia. Ei mitään moraalia, julma ja sadistinen luonne eikä mitään kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.
Helppo hurskastella, jos on onnekkaasti välttynyt kammottavilta kokemuksilta.
Ja ihme tyhmyyttä kuvitella, että uhri voi itse päättää, rikkooko kokemus häntä vaiko ei! Tuollainen ihminen ei siis kanna mitään vastuuta kanssaihmisistään, koska voi tehdä mitä pahaa toisille haluaakin, ja nämä vastaavat itse siitä, rikkooko se heidät vai ei. Onpa helppoa ja yksinkertaista. Hieno tekosyy luulla pääsevänsä vastuusta ja syyllisyydestä.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätään kertoo ihmisestä jos syyttää kiusaamista, vanhempiaan tai muuten kovaa elämänkoulua kun ei saa elämäänsä hallintaan.
Kiusaaminen on hirvittävää ja jättää jokaiseen jäljet. Sen voi kääntää myös vahvuudeksi. Yleensä se ettei kasva pumpulissa, vahvistaa ja opettaa selviämisen taitoja.
Tunnen yhden joka syyttää yhtä sun toista asiaa elämässään siitä että hänellä ei ole sisaruksia! Kaikkea sitä ihminen keksii kun ei halua itselleen myöntää että syynä on vain oma saamattomuus.
Suuri osa meistä kokee hyvin traumaattisia asioita. Mulla on se klassinen henkisesti huono kasvuympäristö ja aikuisenakin tapahtunut aivan hirvittäviä tragedioita. Olen käynyt pitkän terapian ja parissa elämän kriisikohdassa hakenut keskusteluapua ja lääkitystä. Kaikkeen saa apua jos ei vaan jää vaikeroimaan kohtaloaan.
Sä olet varmaan saanut tukea. kaikki ei vaan saa. Onko tullut mieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Olen erittäin pahoillani kaikesta siitä, mitä olet joutunut kokemaan.
Aloittaja ja hänen kaltaisensa eivät tunnu ymmärtävän sitä, että lapsetkin voivat olla julmia ihmisiä ja osa heistä on hyvin todennäköisesti tulevia rikollisia. Ei mitään moraalia, julma ja sadistinen luonne eikä mitään kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.
Helppo hurskastella, jos on onnekkaasti välttynyt kammottavilta kokemuksilta.
Niin se menee, helpompi huudella kun ei itse tiedä. Moni uskoo ettei lapsista ole edes niin kulmiin tekoihin mitä toiset kokee ja että se rajoittuu juuri siihen korkeintaan vähän tönimistä ja haukkumista meininkiin.
Eikä ole pakko ymmärtää, mutta vähättelyä en siedä. Sitä ei tarvitse yhtään kukaan kauheita kokenut ihminen, oli sitten kyse kiusaamisesta, raiskauksesta tai jostain ihan muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
Tajuatko pässi, että moni ei pääse tuohon ikinä? Ja sinustako ei saa olla katkera kohdassa, kun ne häiritsevät elämää ja tuottavat tuskaa? Olet idio.otti, sulla ei ole MITÄÄN oikeutta arvostella kenenkään toisten kokemuksia ja tuskaa. Ja sitä, että pitäisi olla jo päässyt eteenpäin ja oma vika, jos ei ole! Häpeä! Ja kehitä asennettasi. Kehitä sitä sellaiseksi, ettet saa kiusattujen niskakarvoja kohoamaan, ja loukkaa heitä lisää.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.
En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.
Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.
Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).
Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.
Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.
Itse näkisin, että perustavin asia on halu päästä eteenpäin. Kun on halu päästä eteenpäin, löytyy keinojakin. Voi hakeutua terapiaan esim. Vaikeat asiat kannattaa kääntää vahvuuksikseen ja oppia niistä. Ja katsoa elämää eteenpäin. Ei vatuloida menneessä ja kaikessa mitä olisi halunnut elämänsä olla vaan mitä mahdollisuuksia on nyt mennä eteenpäin ja vaan sitten mennä. Jos vaikka on 35 -vuotias ja huonosti kouluttautunut, ei kannata märehtiä miksi on huonosti kouluttautunut oli syy sitten koulukiusaus tai oma tyhmyys. Siitä voi katsoa, että mitä mahdollisuuksia ja haluja on mennä 35 -vuotiaana koulutukseen ja luoda sitä omaa työpolkua ja uraa sitä kautta.
Jännä juttu miten pitkän työkokemuksen omaavan psykiatrin mielestä vaikeudet rikkovat ihmistä, vaikka sinusta ne ovat pelkkä voimavara.
Kyllähän ne rikkovatkin, jos niiden antaa rikkoa. Kyse on edelleen halusta olla rikkoutumatta.
Väärin. Kerropa minulle se syy, miksi joku haluaisi niiden rikkovan itsensä? Perustele jotenkin, miten ihminen ei siis sinusta voi olla uhri, vaan valitsee sen, että toisen teko sattuu. Kerro, minkä asioiden ajattelet olevan perusteina kyseiselle valinnalle. Niin päästään näkemään, että olet väärässä, ja ihmiset todellakin ovat uhreja, eivät itse valinneet osaansa.
t.kristallikissaTietenkin uhreja on. Raiskattu on uhri esim. Mutta raiskattu ei kykene parantumaan kuin hyväksymällä asian ja jatkamalla elämäänsä katse eteenpäin.
Varmaan on muitakin tapoja parantua, en mene siihen, mutta mitä se sinua kaivelee, jos joku ei ole niin onnistunut tekemään? Kuvitteletko sinä, että se ihminen haluaa mieluummin kärsiä ja voida pahoin? Älysi ei riitä tajuamaan, että hän ei olelöytänyt eli saanut asian käsittelyyn edelleenkään tarvitsemaansa apua??? Ei selkeästikään. Jokainen kiusattua syyllistävä on nimittän vähä-älyinen.
t.kristallikissa
Kiusattu saa teoillaan aikaan valtavan onnettomuuden. Lähes kaikki syyllistävät kiusattua. He siis ovat vähä-älyisiä? Joopajoo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.
Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki.
No, kerro mmiten pääsee eteenpäin, oi ylijumala.
En ole ylijumala, mutta eteenpäin päässyt, niin minäpä kerron miten päästään eteenpäin.
Ratkaistaan se tämän hetken ongelma, mikä se onkaan. Jos se on sairaus, vaaditaan hoitoa ja sitoudutaan siihen.
Jos se on työttömyys, analysoidaan syy ja tehdään asialle jotakin (tässä kohtaa toki on toivottavaa että on herännyt ongelmaan iässä 34 v, eikä vasta 54 v).
Kaikkia ongelmia ei yleensä saa ratkaistua, mutta ratkaisee ne tämän hetken kysymykset jotka OVAT ratkaistavissa.
Energiaa ja aikaa on rajallisesti, kaikki se minkä käyttää menneisyyden vääryyksien pohtimiseen on pois tästä päivästä. Voi syyttää lapsuutta, mutta se ei mitään muuta paremmaksi.
Itse näkisin, että perustavin asia on halu päästä eteenpäin. Kun on halu päästä eteenpäin, löytyy keinojakin. Voi hakeutua terapiaan esim. Vaikeat asiat kannattaa kääntää vahvuuksikseen ja oppia niistä. Ja katsoa elämää eteenpäin. Ei vatuloida menneessä ja kaikessa mitä olisi halunnut elämänsä olla vaan mitä mahdollisuuksia on nyt mennä eteenpäin ja vaan sitten mennä. Jos vaikka on 35 -vuotias ja huonosti kouluttautunut, ei kannata märehtiä miksi on huonosti kouluttautunut oli syy sitten koulukiusaus tai oma tyhmyys. Siitä voi katsoa, että mitä mahdollisuuksia ja haluja on mennä 35 -vuotiaana koulutukseen ja luoda sitä omaa työpolkua ja uraa sitä kautta.
Jännä juttu miten pitkän työkokemuksen omaavan psykiatrin mielestä vaikeudet rikkovat ihmistä, vaikka sinusta ne ovat pelkkä voimavara.
Kyllähän ne rikkovatkin, jos niiden antaa rikkoa. Kyse on edelleen halusta olla rikkoutumatta.
Väärin. Kerropa minulle se syy, miksi joku haluaisi niiden rikkovan itsensä? Perustele jotenkin, miten ihminen ei siis sinusta voi olla uhri, vaan valitsee sen, että toisen teko sattuu. Kerro, minkä asioiden ajattelet olevan perusteina kyseiselle valinnalle. Niin päästään näkemään, että olet väärässä, ja ihmiset todellakin ovat uhreja, eivät itse valinneet osaansa.
t.kristallikissaTietenkin uhreja on. Raiskattu on uhri esim. Mutta raiskattu ei kykene parantumaan kuin hyväksymällä asian ja jatkamalla elämäänsä katse eteenpäin.
Varmaan on muitakin tapoja parantua, en mene siihen, mutta mitä se sinua kaivelee, jos joku ei ole niin onnistunut tekemään? Kuvitteletko sinä, että se ihminen haluaa mieluummin kärsiä ja voida pahoin? Älysi ei riitä tajuamaan, että hän ei olelöytänyt eli saanut asian käsittelyyn edelleenkään tarvitsemaansa apua??? Ei selkeästikään. Jokainen kiusattua syyllistävä on nimittän vähä-älyinen.
t.kristallikissaKiusattu saa teoillaan aikaan valtavan onnettomuuden. Lähes kaikki syyllistävät kiusattua. He siis ovat vähä-älyisiä? Joopajoo!
Minkä onnettomuuden ja millä teoillaan? Mitä se tähän aiheeseen liittyy? Aloit puhua nyt eri asiasta.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.
Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.
Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän heitä vähän säälittävinä. Minut joukkor*isk*attiin kun olin lapsi ja käsittelin asian kokonaan ennen kuin täytin 25 vuotta. Sen jälkeen en ole itkenyt asian takia ja olen menestynyt hyvin elämässä.
Jos ihminen haluaa päästä jostain yli, niin kyllä vaan pääsee. Menneisyyden traumat ovat tekosyy sille, ettei ihminen osaa/jaksa ottaa vastuuta omasta elämästään.
Jotain on selvästi kohdallasi edelleen pahasti rikki, kun olet noin armoton muiden kärsimystä kohtaan.
En tiennyt, että totuuden sanominen tarkoittaa että olen rikki.
Säälin vain ihmisiä, jotka eivät osaa kääntää vastoinkäymisiään voitoksi. Kyllä minullakin meni silloin elämä sirpaleiksi, yritin itsemurhaa ja kävin vuosia psykoterapiassa. Mutta näin vaivaa sen eteen, että elämäni menisi kuntoon, ja niin lopulta kävikin.
Ei ole normaalia olla yli kolmekymppinen ja syyttää lapsuuden traumoja siitä, ettei menesty elämässä.
-31
Koetko hyväksyttäväksi, että joku olisi tullut naureskelemaan sinulle päin naamaa, ettei sinulta edes itsemurha onnistunut?
Kyllähän siitä muutama ihminen minulle naureskelikin, ja kun pahin masennus oli ohi heitin itsekin vitsiä asiasta, että on se kyllä kumma kun epäonnistun elämisessä mutta kuoleminenkaan ei minulta onnistu.
Mustalla huumorilla selvittiin.
-31 & 37(?)
Sääli, että kaikki herkkyys sisältäsi ehti kuolla.
Ei ole sääli ettei ole niin herkkä, että joku kynnen katkeaminen on traumatisoiva katastrofi. Siltä ne vuosikymmeniä vanhat kiusaamiset on sellaisen näkökulmasta, jolla on ollut oikeitakin ongelmia.
Ja sitten tuo kiusaamisella oikeuttaminen: jos aikuisena on työtön ja kouluttamaton, se ei johdu koulukiusaamisesta, vaan ihan omista myöhemmistä valinnoista. Voi yhä valita toisin ja ottaa itse vastuun omasta elämästään, eikä aina vedota siihen herkkyyteen ja kun Pena 11 v silloin 20 v sitten antoi lumipesun.
Toivoisin, että "oikeiden ongelmien" kohtaaminen elämässä lisäisi ymmärrystä muiden ongelmia kohtaan eikä kovettaisi tuolla lailla. Minusta on oikea ongelma, jos lasta kidutetaan henkisesti ja fyysisesti joka päivä loma-aikoja lukuun ottamatta 9 v ajan. Tässä ei puhuta jostain yhdestä lumipesusta. Usein kyllä koulukiusatut ovat nimen omaan niitä, jotka ovat ottaneet vastuun elämästään olemalla liian hyviä koulussa.
Ei kukaan ole sanonut ettei kiusaaminen olisi ongelma, tai millään tavoin oikein.
Mutta se että vielä vuosikymmenten jälkeenkin on jäänyt jumiin asioihin jotka ovat tehneet tyhmät lapset 30 v sitten, niin se ei oikein herätä myötätuntoa. Etenkään kun on kokenut sitä kiusaamista itsekin, vuosia jotkut nimittelivät, tönivät, jätettiin ulkopuolelle jne. Joku esitelmien pitämisen inhoaminen taitaa olla sääntö eikä poikkeus, ei niistä kukaan tykännyt. Ja olihan muitakin kavereita kun ne koulukaverit, harrastuskaverit eivät kiusanneet. Ellei lapsella ole yhtään harrastusta eikä yhtään harrastuskaveria, vika on vanhemmissa.
Eikä sekään oikein herätä myötätuntoa, ettei yhtään pysty suhteuttamaan että tekijät ovat olleet lapsia, jotka nyt vaan usein tekevät kaikenlaista idioottimaista. Ihan poikkeuksetta ne jotka pitävät ääntä kuinka heitä on kiusattu, täälläkin ilkeilevät muille sillä tavoin, että väkisin tulee mieleen että jos kysyttäisiin muilta samalla luokalla olleilta, niin kiusattu onkin ollut kiusaaja.
Ei todellakaan kaikilla ole koulun ulkopuolisia kavereita. Eivätkä kaikki harrastuksetkaan ole ryhmälajeja, ja vaikka olisikin, välit harrastuskavereihin voivat jäädä etäisiksi, ja voivat he kiusatakin tai kohdella kuin ilmaa.
Pahinta kiusaamisessa oli ulkopuolisuus.
Olin pienessä maalaiskoulussa, ja jouduin toisten hampaisiin jo 1. luokalla ja sitä jatkui koko ala-asteen.
Ei todellakaan ollut mitään harrastuskavereita tai mitään muitakaan ympyröitä.
Yläasteen sain olla rauhassa, mutta ikuinen ulkopuolisuuden tunne minulle jäi.
Johtuu varmasti muistakin ominaisuuksistani ja omituisuuksisteni.
Ammattiopinnoissa kiusaamimen oli viedä minulta hengen(olin aika outo hyypiö...), siellä pelastus oli asuntolakaverit sekä alkanut seurustelusuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.
Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.
Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.
Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.
En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.
Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.
Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.
Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.
En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.
Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.
Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.
Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet.
Sulla on tainnut olla sellainen vanhempi, joka on kärsinyt, ja sinä olet kärsinyt siitä. Niin nyt sinä itsekeskeisesti syyttelet pahojen kokemusten uhreja, koska et ole pienessä päässäsi nähnyt vanhempasi voittavan kärsimyksiä.n ja rakastavan sinua enemmän kuin niitä. Siis sinun itsekeskeisessä mielessäsi sinun olisi pitänyt olla vanhemmallesi niin täekwä, että hän saa apua ja on sinulle hyvä vanhempi. Ja näin ei vanhempasi tehnyt. Nyt pelkäät olevasi samanlainen, niin hallusinoit, että jokainen vain voi valita paljonko kärsii etkä välitä yhtään, miten paljon SINÄ loukkaat muita, jotka eivät ole se renttu vanhempasi, niillä puheillasi. Hyi olkoon, sinunkinlaisistasi olisi syytä päästä eroon pallolta. Olet vanhempasi ällöttävälle haiseva kopio.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta moni koulukiusattu nimenomaan EI näe, että kaikilla on ongelmansa, ja monella paljon pahempia ongelmia kun jotkut haukkumiset ja tönimiset 20 v sitten. Että moni kiittäisi polvillaan, jos saisi ainoiksi ongelmiksi jotkut 20 v vanhat lasten ilkeilyt.
Mt-sairaudetkaan eivät ole niin suoraviivaisia, enemmistö ei sairastu vaikka on joutunut kiusatuksi (aikaisempina vuosikymmenisä pääsääntö oli että jonkin verran ainakin kiusattiin lähes jokaista). Ja osa niistä joita ei ole kiusattu, silti sairastuu vaikka kaksisuuntaiseen.
Sitten toi kiusaajien demonisointi tökkää. Miten täynnä kiusattu on omaa uhriutumista kun ei havaitse, että kiusaajat olivat lapsia. Tyhmiä lapsia toki, mutta edelleen pelkkiä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet paremmasta, ja joilla usein miten oli rankkoja ongelmia itselläänkin. Minua esim kiusattiin hikarina niiden toimesta, jotka ei koskaan saaneet edes peruskoulua kunnolla suoritetuksi.
Sääliksi niitä kiusaajia käy näin aikuisen näkökulmasta, jos jotakin heistä ajattelee.
Entä sitten jos se kiusaaminen onkin ollut pahempaa kuin vain haukkumiset ja tönimiset 20vuotta sitten?
Itseäni on koulussa muun muassa aikanaan heitetty kivillä niin että verta ja mustelmia tuli ympäri kehoa. Puukässän tunnilla kolvilla poltettiin vaatteisiin reikiä ja sanottiin että jos kerron eteenpäin niin seuraavaksi polttavat vaikka silmän. Olen myös kävellyt kotiin kunnon pakkasilla ilman kenkiä tai ulkovaateita koska ne oli piilotettu, puolessa välissä matkaa kiusaajat tuli naureskelemaan ja heittivät vettä päälle, käskivät kuolla hankeen ja kertoivat kuinka auttoivat siinä sillä nyt jäätyisin nopeammin. Siinä on jo oikeasti ollut vaara pahemmistakin jäätymisestä. Minulta on myös murrettu nenä lyömällä pääni täysillä seinään. Sain valita joko sen tai puukkohipan, kyllä puukoillakin uhkailtiin.
Kerran yksi porukasta tuli kotiini uhkailemaan että jos en antaisi rahaa hänelle hän tulisi sisään ja satuttaisi muutaman vuoden ikäistä pikkusiskoani pahasti enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttaisi uhkailuaan. Hän kerran oli uhannut heittää minut koulussa avoimesta ikkunasta jos en antaisi rahaa ja olin kieltäytynyt. No onneksi olimme ensimmäisessä kerroksessa mutta maahan oli silti useempi metri matkaa ja tulin alas suoraan selälleni joka teki hyvin kipeää. Sain tästä vielä jälki-istuntoa sillä koko luokka, ne jotka ei edes olleet paikalla tai tekemisissä tämän kiusaajaporukan kanssa väitti opettajalle että päätin hypätä itse tyhmä kun olin.
Tiedän että he olivat lapsia mutta eivät tyhmiä lapsia vaan sadistisia ja sairaita joiden päässä oli vikaa, ei se silti pienenä omaa taakkaani tai tuskaani näistä kokemuksissa. Ja varmasti heillä oli myös pahoja ongelmiaan, mutta ei sekään paranna tilannetta suuntaan eikä toiseen. He tuhosivat minut silti.
Tuossakin vain murto-osa siitä mitä olen kokenut, aina kyse ei ole mistään pienestä haukkumisesta ja tönimisestä vaan ihan systemaattisesta vuosia kestävästä pahoinpitelystä. Ja tiedän etten ole edes kokenut niin pahoja asioita kuin jotkut. Säälitkö näissäkin tilanteissa mieluummin kiusaajia kuin kiusattua?
Yleiseen keskusteluun voin sanoa sen että itse sairastuin juurikin tuon kiusaamisen takia sellaisiin henkisiin mutta myös fyysisiin vaivoihin joista en edes luultavasti voi ikinä parantua vaikka kuinka ottaisin elämästä kiinni ja kantaisin vastuuni, saanko minäkään ja muut oikeasti todella rankkaa kiusaamista kokeneet sanoa että kiusaaminen vaikuttaa edelleen elämääni ja vaivani johtuvat siitä vai onko sekin uhriutumista?
Tämä keskustelu sai minut voimaan pahoin.
Sinun tapauksesi ei ole tyypillinen koulukiusaaminen. Mutta vaikka olisi, niin sinulla on se sama valinta kun niillä joilta on kuollut lapsi, ollut rankka syöpä, ovat joutuneet raiskatuksi jne.
Voit hakea apua ja mennä eteenpäin. Tai sitten jäät miettimään lapsuuden kurjuuksia ja elämän epäreiluutta. Kummallahan tavalla elämäsi on parempaa?
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka ei vain ymmärrä. Ei nekään joilla on kuollut lapsi (nyt kun itse tämän esimerkin tähän otit vaikkei omasta mielestä se ole mitenkään verrollinen) mene luultavasti ikinä eteenpäin vaan oppivat vain selviytymään ja elämään asian kanssa.
En myöskään sanonut että elämäni olisi huonoa, siihen kuitenkin vaikuttaa hyvin vahvasti kiusattuna oleminen eikä sitä saada pois millään hoidoilla. Olen niissä ollut kyllä mutta tapahtumat ovat muokanneet minun kehitystä tärkeissä lapsen vaiheissa niin ettei kaikkia vaurioita ole korjattavissa ikinä mutta ei se tee elämästäni huonoa eikä sekään etten mene eteenpäin sillä tavalla kuin monet täällä ajattelevat että pitäisi. Kyllä minä aijon sanoa vielä keski-ikäisenäkin jos jonkun kanssa puhetta tulee että saatan saada psykoosimaisen paniikkikohtauksen jos he vaikka sanovat jotain huonosti ja se johtuu nimenomaan kiusaamisesta eikä se ole uhriutumista vaan fakta.
Toivon myös ettet ikinä mene sanomaan ihmisille joka on raiskattu tai jonka lapsi on kuollut että hanki apua ja mene eteenpäin, elämäsi on parempaa niin.
Se, että oppii elämään asian kanssa on juuri eteenpäin menemistä. Ei elämän tapahtumia tarvitse unohtaa tai teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunut. Niiden kanssa on vaan opittava elämään, niin, että ne eivät häiritse toimintakykyä ja tuota liikaa tuskaa.
En tiedä onko minun ilmaisutaidoissani vai sinun luetun ymmärtämisessä vika, mutta nämä asiat nimenomaan häiritsee toimintakykyäni todella merkittävästi sillä niistä tullut erilaisia sairauksia.
Eteenpäin meneminen on hatara käsite, olen oppinut elämään asian kanssa mutten koe että olisin mennyt eteenpäin, ehkä joskus tai sitten en. Ne voivat tarkoittaa samaa tai sitten eivät.
Selväähän tämä on, että sinä et ole oppinut elämään asian kanssa terveellä pohjalla vaan olet pitänyt ikävistä kokemuksistasi kynsin ja hampain kiinni, niin, että ne ovat sinut sairastuttaneet.
Ja näin ystävät, tässä. Klassinen uhrin syyllistäminen. Oma vika kun oot sairas.
Kiitos, en olekaan mutta sairaudet ei ole oma vikani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin että kiusaaminen jättää traumat, mutta sitä ihmettelen että monen tuntuu olevan vaikea hahmottaa niitä kiusaajiakin tavallaan kokonaisina ihmisinä, he ovat jääneet jonkinlaisiksi elokuvan pahiksiksi joita ei edes oikeassa elämässä ole olemassa.
Kerran yksi minua kiusannut osui samaan leikkipaikkaan lapsiensa kanssa ja ihan normaalisti moikattiin, en minä enää ajatellut häntä sinä kiusaajana joka hän oli 14-vuotiaana.
Aikuinen ihminen on ihan eri asia kuin lapsi, niitä kiusaajia ei ole tavallaan enää olemassa. Tätä moni ei tunnu käsittävän vaan pitää noita ihmisinä edelleen vihollisinaan.
Olen 45v ja jos kohtaisin kiusaajiani nyt niin jalat menisivät hyytelöksi pelosta.
En pystyisi suhtautumaan normaalisti vaan suhtautuminen olisi kuin ihmishirviöön, avoimesti väkivaltaiseen prosenttijengiläiseen tai vastaavaan.Minäkin olen 45v. En juurikaan ajattele kiusaajiani, mutta jos tulisivat kohdalle, niin varmaan tervehtisin ihan iloisesti ja juttelisin kuulumiset.
Totta kai kun samanlainen samanlaisen pa.skan tapaa.
t.kristallikissa
Kiusaaminen vaikuttaa niin monella eri tavalla. Minua kiusattiin henkisesti ja fyysisesti.
Henkinen kiusaaminen oli sitä haukkumista ulkonäöstä, olemuksesta, vaatteista, eristämistä leikeistä, liikuntatunneilla, välitunneilla.
Näistä olen päässyt hyvin yli. P*skiaisia mitkä p*skiaisia, ei sille mitään voi.
Fyysinen oli pahempi. Kun tarpeeksi usein joutui potkituksi, sitä ei sen jälkeen osaa olla rentoutuneena juuri missään. Aina on se pelko, että tuleeko jostakin yhtäkkiä hyppypotku.
Tämän takia en ole koskaan nauttinut baareista tai mistään missä on humalaisia. Heidän äänekäs käytös kun nostaa heti pakovalmiuden ja adrenaliinin pintaan.
Olen myös kärsinyt eriasteisista ahdistus- ja paniikkiongelmista ihmisjoukoissa.
Silti elän kutakuinkin normaalia perheellisen elämää. Yhä vieläkin keski-ikäisenä nuo pelot vaan nousevat esiin. Väkivallan pelko nousee välillä jopa lasten sopivan uhmakkaasti käyttäytyviä kavereita kuullessa.
Alue: Aihe vapaa
Varmaan on muitakin tapoja parantua, en mene siihen, mutta mitä se sinua kaivelee, jos joku ei ole niin onnistunut tekemään? Kuvitteletko sinä, että se ihminen haluaa mieluummin kärsiä ja voida pahoin? Älysi ei riitä tajuamaan, että hän ei olelöytänyt eli saanut asian käsittelyyn edelleenkään tarvitsemaansa apua??? Ei selkeästikään. Jokainen kiusattua syyllistävä on nimittän vähä-älyinen.
t.kristallikissa