Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

Hoiti yhtä alle 1 1/2 vuotiasta n. 8-9 kk, maksoin isovanhemmalle kotihoidontuen ”palkaksi”. Aina nuo on tullut apuun, jos pyydän,esim., kun puoliso pitemmillä työmatkoillaAika harvoin olen joutunut pyytämään, ehkä pari kolme kertaa vuodessa.

Meillä on ollut hyvät välit isovanhempien kanssa. Parin kuukauden välein käydään heillä ja aina tarjoavat ruuat ja kahvit. Ovat ottaneet lapsia yökylään ainakin kerran vuodessa ja minun vanhempani ovat tehneet parin päivän lomamatkojakin kouluikäisten kanssa. Ostavat aina lahjoja jouluksi ja syntymäpäiville, lapset ovat saaneet kerran esim. Polkupyörän ja puhelimenkin isovanhemmiltaan. Myös vauvalle ostivat aikanaan vaunut ja pinnasängyn.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.

Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.

Niiden Tiina-kirjojen aikaan naisen asema ja perheen tasa-arvo oli toinen. Samoin lapsen. Mies oli perheen pää ja elättäjä ja tätä vielä jotkut haikailevat ja ihannoivat.

Suomessa naisen asema, oikeudet ja tasa-arvo on maailman laajuisesti korkea. Ja tämän päivän nainen jopa pystyy itse kouluttamaan itsensä, elättämään perheensä, tekemään poliittia päätöksiä jne. josta esimerkkinä lapsilisät, kunnallinen päiväh.oikeus, pitkät perhevapaat, iltapv.kerhot jne. joista naiset vain uneksivat vielä ennen 60-70-lukua, kun naisen tahto oli miehen ja suvun päätettävissä. Jos nainen sattui olemaan työelämässä 60-luvulla, avioliitto tai raskaus oli jopa irtisanomisperuste. Ja monet tämänpäivän mummot ovat sen ihan itse saaneet kokea esim. pääministeri Sipilän puoliso, vielä 70-luvun alussa, kun tuli raskaaksi ja työsuhde irtosanottiin.

Tämän päivän mummot ovat myös ensimmäinen sukupolvi, joista suurin osa on ollut työelämässä koko ikänsä ja siksi ei ole mahdollisuutta hoitaa lastenlapsiaan yhtä paljon kuin ennen ja isovanhempina he ovat yhä vanhempia, koska lapset tehdään myöhemmällä iällä. Ja myös lapsiluvusta voitiin päättää, kun e-pillerit oli 70-luvulla saatavilla. Ja vain harvoin nykyään useampi sukupolvi asuu enää samassa taloudessa, joka Tiina-kirjojen aikaan oli enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Jos ap. ja muidenkin toiveet täytettäisiin, niin lapset pitäisi tehdä nuorena ja naiset kotiin, jolloin mummot voisi työkykyisenä hoitaa lapsenlapsia, siivota, pestä ikkunoita jne. kun äidit käyvät työssä heti lasten synnyttyä, niin kuin muualla Euroopassa esim. Sveitsissä ja Itävallassa äitiysloma on 12viikkoa, julkista päivähoitoa ei tunneta, eikä perhevapaita. Tätäkö ap. haluaa?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.

Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.

Maailma on varmaan muuttunut siinä mielessä, että nykyään lapsia hankitaan enemmän iloksi kuin siksi että se vaan kuuluu asiaan/niitä vaan tulee. Esim. itse olen halunnut leikkiä lasteni kanssa paljon koska oikeasti tykkään siitä (isot ikäerot joten lapset eivät hirveästi leiki keskenään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.

Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.

Niiden Tiina-kirjojen aikaan naisen asema ja perheen tasa-arvo oli toinen. Samoin lapsen. Mies oli perheen pää ja elättäjä ja tätä vielä jotkut haikailevat ja ihannoivat.

Suomessa naisen asema, oikeudet ja tasa-arvo on maailman laajuisesti korkea. Ja tämän päivän nainen jopa pystyy itse kouluttamaan itsensä, elättämään perheensä, tekemään poliittia päätöksiä jne. josta esimerkkinä lapsilisät, kunnallinen päiväh.oikeus, pitkät perhevapaat, iltapv.kerhot jne. joista naiset vain uneksivat vielä ennen 60-70-lukua, kun naisen tahto oli miehen ja suvun päätettävissä. Jos nainen sattui olemaan työelämässä 60-luvulla, avioliitto tai raskaus oli jopa irtisanomisperuste. Ja monet tämänpäivän mummot ovat sen ihan itse saaneet kokea esim. pääministeri Sipilän puoliso, vielä 70-luvun alussa, kun tuli raskaaksi ja työsuhde irtosanottiin.

Tämän päivän mummot ovat myös ensimmäinen sukupolvi, joista suurin osa on ollut työelämässä koko ikänsä ja siksi ei ole mahdollisuutta hoitaa lastenlapsiaan yhtä paljon kuin ennen ja isovanhempina he ovat yhä vanhempia, koska lapset tehdään myöhemmällä iällä. Ja myös lapsiluvusta voitiin päättää, kun e-pillerit oli 70-luvulla saatavilla. Ja vain harvoin nykyään useampi sukupolvi asuu enää samassa taloudessa, joka Tiina-kirjojen aikaan oli enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Jos ap. ja muidenkin toiveet täytettäisiin, niin lapset pitäisi tehdä nuorena ja naiset kotiin, jolloin mummot voisi työkykyisenä hoitaa lapsenlapsia, siivota, pestä ikkunoita jne. kun äidit käyvät työssä heti lasten synnyttyä, niin kuin muualla Euroopassa esim. Sveitsissä ja Itävallassa äitiysloma on 12viikkoa, julkista päivähoitoa ei tunneta, eikä perhevapaita. Tätäkö ap. haluaa?

Noinhan se meni, naimisiin mentiin heti kohta kaksikymppisinä. Olen tutkinut oman sukuni avioitumisikiä 1900-luvun alusta lähtien, naiset ovat useimmiten olleet 18-19 v ja miehet vuotta paria vanhempia. Vanhanpiian- ja -pojanveroahan maksettiin jo 24 vuotiaina.  Joten kolmikymppisenä saattoi olla jo kymmenen lasta. Lapset otettiin myös aikaisin työelämään, ei ollut aikaa millekään teiniangstille vaan isommat vahtivat pienempiään heti kun kynnelle kykenivät ja osallistuivat kaikkiin muihinkin töihin.

 En haluaisi palata tuohon aikaan!

12 vuotta vanhemmuutta. Yhteensä 10 tuntia olen saanut apua isovanhemmilta.

Ketjussa moni huutaa ”hoitakaa onat lapsenne itse” eivätkä tajua (tai osaa lukea) että ongelma ei ole monellakaan vain se hoitoavun puute. Se on se VÄLITTÄMISEN PUUTE.

Meillä ei isovanhemmat edes soita, eivät vastaa puhelimeen, eivät noteeraa lasten synttäreitä mitenkään. Eivät käy, eivät kutsu sinne eivätkä ota vastaan jos ehdottaa että käväistäisiin niillä.

Lspset ei ole saaneet joululahjoja, lasten kuulumisia ei kysellä. Isovanhemmat eivät tulleet edes RISTIÄISIIN mikä on törkeyden huippu javälinpitämättömyyden huippu.

Molemmat isovanhemmattuli nuorina isovsnhemmiksi, jäivät aikaisin eläkkeele, ovat olleet jo vuosikausia eläkkeellä. KERTAAKAAN eivät ole hoitaneet tai auttaneet tai tehnyt yhtään aloitetta tavata, saati kertaakaan kyselleet lapsista. Ovat terveitä ja hyväkuntoisia, ilman mitään velvoitteita. Aikaa ja rahaa olis mutta kun EI KIINNOSTA.

Joten nyt jos joku mulle tulee rääkymään että hoida itse lapsesi: niin olen hoitanutkin!!365 pv vuodessa ja aina.

Tajuutteko huutelijat yhtään että VÄLITTÄMISEN PUUTE on se pahin, loukkaavin ja tlrkein asia???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toiset isovanhemmat hoitavat kolmea lastamme mielestäni usein, keskimäärin päivän viikossa. Olen vielä kotona lasten kanssa koska pienin on vielä vauva. Lomalla olemme usein useamman päivän heidän luonaan ja ovat kyllä valtava apu arjessamme, tuntuvat ihan aidosti tykkäävän siitä että viettävät aikaa lastemme kanssa. Toiset isovanhemmat sen sijaan esittävät sukulaisille ja omille tuttavilleen olevansa jotenkin ylenpalttisen paljon tekemisissä lastemme kanssa, vaikka todellisuudessa vain moikkaavat lapset tullessaan kylään noin kerran kuussa ja sen jälkeen istuvat passattavana tuntikausia kahvipöydässä höpöttäen omia asioitaan. Eikä se minua haittaa lainkaan, ovat omat lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneet. Mutta se mikä ärsyttää on se vääränlaisen kuvan antaminen ulospäin. Juuri viimeksi meillä käydessään mummi vastasi ystävälleen puhelimeen, että ”voi kun niin mielelläni tulisin, mutta olen taas täällä Kallen luona lapsenpiikana enkä taaskaan pääse mukaan”. Lapsenpiikana??! Kahvipöydässä istumassa ja ihan vapaa lähtemään hetkenä minä hyvänsä.

Mun äitini tekee tuota! Teki jo aikoinaan minun kanssani. Muistan kun olin auttamassa häntä muutossa ja tätini tuli räksyttämään, miten minun pitäisi olla itsenäisempi, että uuvutan äitini kun vaan roikun lapsuudenkodissani.

Anteeksi. Muutin pois 16-vuotiaana ja nyt siis muutti äiti, en minä. Minä autoin, ei hän.

Kerran otti yökylään isomman lapseni kun nuorempi joutui sairalaan ja siitä oli myös paiauteltu naapurustoon juttu, miten lapseni asuvat hänen luonaan, kun minä olen niin surkea äiti.

Aika pahantahtoinen naapuri sinulla, jos kertoo tuollaisen tarinan. Voitko luottaa, että ko "myrkkykieli" ei puhu sinusta pahaa toisaalle. En luottaisi tuollaiseen. Tai sitten juoruilette yhdessä äitisi pahoista teoista, en arvosta sitäkään.

Omat vanhempani auttavat monin tavoin; osallistuvat käyttövaatteiden kustannuksiin, saan mennä lasten kanssa heidän luokseen jossa tarjolla usein lämmin ruoka ja leikki- ja lenkkiseuraa. Suhtautuvat lapsiin kasvattajina eli puuttuvat napakasti huonoon käytökseen yms, toki vähän sellaiseen mummojapappa -tyyliin :D Äitini toi ruokaa ja siivousapua synnytysten jälkeen ja käytti esikoista ulkona kuopuksen ollessa liian pieni menemään pakkaseen. Lähtee usein seuraksi jos tulossa joku lastenkonsertti tai vastaava johon halutaan mennä. Mies siis usein kellon ympäri töissä.

Miehen vanhemmat käyvät lähinnä napsimassa lapsista valokuvia ja vähän leikkimässä lasten kanssa, ihan max kerran kuussa. Ajan saatossa mun vanhemmista onkin sitten yllättäen (:D) tullut lapsille tärkeämpiä joten ollaankin useammin tekemisissä.

Mihinkään ei isovanhempia pakoteta, itsehän olemme lapsensa tehneet ja he aikanaan omansa. Saavat olla mukana kuten haluavat :)

Yleensä juuri ne vsnhemmat, jotka hoidatti omat lapsensa mummoloissa ja sukulaisissa, ovat just niitä joita ei lapsenlapset kiinnosta tippaakaan. He olivat itsekkäitä jo silloin ja ovat itsekkäitä nyt. He eivät edes silloinkaan oikein rakastsneet omia lapsiaan eivätkä rakasta myöskään enää nyt.

Mulle ei ollut lainkaan yllätys että mun itsekkäät, piittaamattomat ja välinpitämättömät vanhemmat on ihan yhtä paskoja tai jopa paskempia isovsnhempina. Jännä luulo että kylmän itsekkäästä ihmisestä tuleekin rakastava ja lämmin isovanhemmaksi tultuaan. Ei se niin mene!

Joku runoilija tms sanoi joskus näin: love isn’t any better than the lover. Hyvin sanottu sillä rakkaudettoman ja välinpitämättömän ihmisen ”rakkaus” on juuri itsensä näköistä, eli rakkaudetonta ja välinpitämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toiset isovanhemmat hoitavat kolmea lastamme mielestäni usein, keskimäärin päivän viikossa. Olen vielä kotona lasten kanssa koska pienin on vielä vauva. Lomalla olemme usein useamman päivän heidän luonaan ja ovat kyllä valtava apu arjessamme, tuntuvat ihan aidosti tykkäävän siitä että viettävät aikaa lastemme kanssa. Toiset isovanhemmat sen sijaan esittävät sukulaisille ja omille tuttavilleen olevansa jotenkin ylenpalttisen paljon tekemisissä lastemme kanssa, vaikka todellisuudessa vain moikkaavat lapset tullessaan kylään noin kerran kuussa ja sen jälkeen istuvat passattavana tuntikausia kahvipöydässä höpöttäen omia asioitaan. Eikä se minua haittaa lainkaan, ovat omat lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneet. Mutta se mikä ärsyttää on se vääränlaisen kuvan antaminen ulospäin. Juuri viimeksi meillä käydessään mummi vastasi ystävälleen puhelimeen, että ”voi kun niin mielelläni tulisin, mutta olen taas täällä Kallen luona lapsenpiikana enkä taaskaan pääse mukaan”. Lapsenpiikana??! Kahvipöydässä istumassa ja ihan vapaa lähtemään hetkenä minä hyvänsä.

Mun äitini tekee tuota! Teki jo aikoinaan minun kanssani. Muistan kun olin auttamassa häntä muutossa ja tätini tuli räksyttämään, miten minun pitäisi olla itsenäisempi, että uuvutan äitini kun vaan roikun lapsuudenkodissani.

Anteeksi. Muutin pois 16-vuotiaana ja nyt siis muutti äiti, en minä. Minä autoin, ei hän.

Kerran otti yökylään isomman lapseni kun nuorempi joutui sairalaan ja siitä oli myös paiauteltu naapurustoon juttu, miten lapseni asuvat hänen luonaan, kun minä olen niin surkea äiti.

Aika pahantahtoinen naapuri sinulla, jos kertoo tuollaisen tarinan. Voitko luottaa, että ko "myrkkykieli" ei puhu sinusta pahaa toisaalle. En luottaisi tuollaiseen. Tai sitten juoruilette yhdessä äitisi pahoista teoista, en arvosta sitäkään.

Omaan naapurustoonsa esitteli itseään marttyyrinä. En minä sitä sentään tänne ota!

Itse äitipuolena olleena voin omasta puolestani sanoa, etten varmasti tulevaisuudessa anna hoitoapua lapsipuolieni lapsille mummina. Omille lapsilleni kyllä. Lapsipuolet ovat aina olleet ns kermapeppuja, eivät koskaan ole minua mitnkään muistaneet, mutta heidän eteensä on minun kuitenkin pitänyt nähdä vaivaa.

Vaimollekkin sanoin että siinäs menet minne menet ja hän käykin välillä muutaman päivän reissuilla jolloin minä hoidan lapsiamme kotona, päätin että jos ne tähän maailmaan teen niin itse niistä huoltakin pidän enkä siihen tarvitse edes vaimoni, äidin apua.

Kyllä se lapsuus menee sen verran nopeasti ohi että on parempi nauttia siitä vielä kuin voi, sitten aikanaan on aikaa vanhempana tehdä muita asioita kun pesästä ovat lähteneet, jos vielä elää...

Jos ei kiinnosta niin älkää lisääntykö!

Vierailija kirjoitti:

Yleensä juuri ne vsnhemmat, jotka hoidatti omat lapsensa mummoloissa ja sukulaisissa, ovat just niitä joita ei lapsenlapset kiinnosta tippaakaan. He olivat itsekkäitä jo silloin ja ovat itsekkäitä nyt. He eivät edes silloinkaan oikein rakastsneet omia lapsiaan eivätkä rakasta myöskään enää nyt.

Mulle ei ollut lainkaan yllätys että mun itsekkäät, piittaamattomat ja välinpitämättömät vanhemmat on ihan yhtä paskoja tai jopa paskempia isovsnhempina. Jännä luulo että kylmän itsekkäästä ihmisestä tuleekin rakastava ja lämmin isovanhemmaksi tultuaan. Ei se niin mene!

Joku runoilija tms sanoi joskus näin: love isn’t any better than the lover. Hyvin sanottu sillä rakkaudettoman ja välinpitämättömän ihmisen ”rakkaus” on juuri itsensä näköistä, eli rakkaudetonta ja välinpitämätöntä.

Ihan samalla tavalla nuorempi sukupolvi on mukavuuden haluinen ja haluaa vielä helpomman elämän, vaikka elintaso on noussut moninkertaisesti ja elämä helpottunut.

Ja aika karua kuunneltaa on 60-70-luvulla olleiden mummojen tarinat, niillä jotka ovat vielä elossa ja kuinka työntäyteinen ja raskasta elämä oli. Eikä vapaa-aikaa tai lepo hetkiä ollut. Eivätkä he riemusta kiljuneet hoitaessaan lapsenlapsia, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Usein oli vielä iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat hoidettavana ja mies passattavana.

Ei ihme jos heidän nivelensä ovat kuluneet raskaasta työtä ja nyt hoivakodissa he haluavat vain istua ja nauttia levosta.

Ja juuri tämä sukupolvi ja seuraava halusi oikeuden kunnalliseen päivähoitoon, pitkät äitiyslomat ja perhevapaat, oikeus sairaanlapsenhoitoon jne. lainsäädäntöön, jotta seuraavat sukupolvet säistyisivät samalta kohtalolta. Ja naiset voisivat kouluttautua ja olla työelämässä, ilman lastenhoitohuolia tai vanhemmat olisivat riippuvaisia suvun antamasta tuesta.

Mutta ikävä kyllä, näyttää ettei sekään riitä tai ole kylliksi, vaikka Suomessa lasten päivähoito, koulutus ja perhevapaat ovat keskimääräistä paremmat, mutta nyt joillekin palvelut ja etuudet pitäisi ulottua myös vapaa-aikaan, ihan samalla tavalla kuin 70-luvulla Neuvostoliitossa ja Romaniassa, jossa lapsi annettiin jo synnytyssairaalasta laitokseen ja vauva/lapsi vieraili vanhempien luona vain viikonloppuisin, jos se vanhemmille sopi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä juuri ne vsnhemmat, jotka hoidatti omat lapsensa mummoloissa ja sukulaisissa, ovat just niitä joita ei lapsenlapset kiinnosta tippaakaan. He olivat itsekkäitä jo silloin ja ovat itsekkäitä nyt. He eivät edes silloinkaan oikein rakastsneet omia lapsiaan eivätkä rakasta myöskään enää nyt.

Mulle ei ollut lainkaan yllätys että mun itsekkäät, piittaamattomat ja välinpitämättömät vanhemmat on ihan yhtä paskoja tai jopa paskempia isovsnhempina. Jännä luulo että kylmän itsekkäästä ihmisestä tuleekin rakastava ja lämmin isovanhemmaksi tultuaan. Ei se niin mene!

Joku runoilija tms sanoi joskus näin: love isn’t any better than the lover. Hyvin sanottu sillä rakkaudettoman ja välinpitämättömän ihmisen ”rakkaus” on juuri itsensä näköistä, eli rakkaudetonta ja välinpitämätöntä.

Ihan samalla tavalla nuorempi sukupolvi on mukavuuden haluinen ja haluaa vielä helpomman elämän, vaikka elintaso on noussut moninkertaisesti ja elämä helpottunut.

Ja aika karua kuunneltaa on 60-70-luvulla olleiden mummojen tarinat, niillä jotka ovat vielä elossa ja kuinka työntäyteinen ja raskasta elämä oli. Eikä vapaa-aikaa tai lepo hetkiä ollut. Eivätkä he riemusta kiljuneet hoitaessaan lapsenlapsia, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Usein oli vielä iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat hoidettavana ja mies passattavana.

Ei ihme jos heidän nivelensä ovat kuluneet raskaasta työtä ja nyt hoivakodissa he haluavat vain istua ja nauttia levosta.

Ja juuri tämä sukupolvi ja seuraava halusi oikeuden kunnalliseen päivähoitoon, pitkät äitiyslomat ja perhevapaat, oikeus sairaanlapsenhoitoon jne. lainsäädäntöön, jotta seuraavat sukupolvet säistyisivät samalta kohtalolta. Ja naiset voisivat kouluttautua ja olla työelämässä, ilman lastenhoitohuolia tai vanhemmat olisivat riippuvaisia suvun antamasta tuesta.

Mutta ikävä kyllä, näyttää ettei sekään riitä tai ole kylliksi, vaikka Suomessa lasten päivähoito, koulutus ja perhevapaat ovat keskimääräistä paremmat, mutta nyt joillekin palvelut ja etuudet pitäisi ulottua myös vapaa-aikaan, ihan samalla tavalla kuin 70-luvulla Neuvostoliitossa ja Romaniassa, jossa lapsi annettiin jo synnytyssairaalasta laitokseen ja vauva/lapsi vieraili vanhempien luona vain viikonloppuisin, jos se vanhemmille sopi.

Tässä just nyt yksi sellanen esimerkki joka huutaa että ei saa hoidattaa vanhuksilla lapsenlapsia, niveliäkin jo kolottaa.

Monella on puute VÄLITTÄMISESTÄ. Tekstarin laitto ei ole liian rankkaa, kerran kuussa soittaminenkaan ei kuluta niveliä, edes kerran pari vuodessa lastenlasten tapaaminen tuskin ketään vie haudan partaalle.

Välittäminen on helppoa jos on halua siihen. Monilla vaan ei ole sitä halua, siis yhtään.

Meillä kaksi lasta, anoppi tokaisi toisen tyttären odotusaikana: no kyllä se kolmas on sitten jo poika. Kolmatta lasta ei tullut. Liekö sukupuoli ollut pettymys, sillä mökki, matkat ja muu olivat paljon tärkeämpiä tyttöjen ollessa pieniä. Nyt kun tytöt ovat isompia, eivät halua pitää yhteyttä etäisiksi jääneisiin - iäkkäisiin- isovanhempiin, jotka puolestaan valittavat yksinäisyyttä (mökki myyty, matkat eivät enää onnistu). No sitä saa mitä tilaa...

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?

Silloin kun itse olin lapsi niin:

- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.

- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista

- Toivat ruokakasseja käydessään

- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.

- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana

- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.

- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana

- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni

- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin

- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla

- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.

- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon

Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.

Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.

Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.

Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.

Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?

Ei lasten oikomishoitoa tarvinnut meillä kenenkään maksaa, taisitte mummoa huijata. Kunnallisella kouluhammaslääkärillä tehtiin ja erikoislääkärikäynnit kuuluivat myös mukaan.

Olen itsekin mummi ja oma äitini hoiti vain vanhimman veljeni lapsia maksua vastaan. Myöskään isoäitini ei hoitanut lapsenlapsia ehkä pitkien välimatkojen vuoksi

Anoppini yritti vallata kok kotini, joten muutimme kauemmaksi ja pääsin rauhaan.

Itse ole hoitanu lapsenlapsia erittäin paljon.

Laitan heidät kouluun joka arkiaamu. Olen muutenkin lähes aina köytettävissä. Ota heitä yökylään ja mökille.

Rakastan heitä enemmin kuin elämääni.

Silti lasten vanhemmart välillä kiukuttelevat, jos en ole huomannut hoitaa jotain juttua. Rouva oli mykkäkolussa, kun kerran olin estynyt hoitamasta vauvaa ja hänet piti ottaa mukaan jonnekin.

Ole jo 70 v, enkä tästä nuorene, mutta onneksi lapset kasvavat ja osaavat hoitaa paljon jo itsekin.

En odota heiltä hoitoa sitten, kun sitä tarvitsen, sillä tiedän ettei sitä apua tule, mutta rakkaudesta lapsiin haluan olla heille hyvä mummi.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin mummi ja oma äitini hoiti vain vanhimman veljeni lapsia maksua vastaan. Myöskään isoäitini ei hoitanut lapsenlapsia ehkä pitkien välimatkojen vuoksi

Anoppini yritti vallata kok kotini, joten muutimme kauemmaksi ja pääsin rauhaan.

Itse ole hoitanu lapsenlapsia erittäin paljon.

Laitan heidät kouluun joka arkiaamu. Olen muutenkin lähes aina köytettävissä. Ota heitä yökylään ja mökille.

Rakastan heitä enemmin kuin elämääni.

Silti lasten vanhemmart välillä kiukuttelevat, jos en ole huomannut hoitaa jotain juttua. Rouva oli mykkäkolussa, kun kerran olin estynyt hoitamasta vauvaa ja hänet piti ottaa mukaan jonnekin.

Ole jo 70 v, enkä tästä nuorene, mutta onneksi lapset kasvavat ja osaavat hoitaa paljon jo itsekin.

En odota heiltä hoitoa sitten, kun sitä tarvitsen, sillä tiedän ettei sitä apua tule, mutta rakkaudesta lapsiin haluan olla heille hyvä mummi.

Sorry kirjoitusvirheet, näpyttelen makuultani, käytettävissä eikä köytettävissä🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä juuri ne vsnhemmat, jotka hoidatti omat lapsensa mummoloissa ja sukulaisissa, ovat just niitä joita ei lapsenlapset kiinnosta tippaakaan. He olivat itsekkäitä jo silloin ja ovat itsekkäitä nyt. He eivät edes silloinkaan oikein rakastsneet omia lapsiaan eivätkä rakasta myöskään enää nyt.

Mulle ei ollut lainkaan yllätys että mun itsekkäät, piittaamattomat ja välinpitämättömät vanhemmat on ihan yhtä paskoja tai jopa paskempia isovsnhempina. Jännä luulo että kylmän itsekkäästä ihmisestä tuleekin rakastava ja lämmin isovanhemmaksi tultuaan. Ei se niin mene!

Joku runoilija tms sanoi joskus näin: love isn’t any better than the lover. Hyvin sanottu sillä rakkaudettoman ja välinpitämättömän ihmisen ”rakkaus” on juuri itsensä näköistä, eli rakkaudetonta ja välinpitämätöntä.

Ihan samalla tavalla nuorempi sukupolvi on mukavuuden haluinen ja haluaa vielä helpomman elämän, vaikka elintaso on noussut moninkertaisesti ja elämä helpottunut.

Ja aika karua kuunneltaa on 60-70-luvulla olleiden mummojen tarinat, niillä jotka ovat vielä elossa ja kuinka työntäyteinen ja raskasta elämä oli. Eikä vapaa-aikaa tai lepo hetkiä ollut. Eivätkä he riemusta kiljuneet hoitaessaan lapsenlapsia, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Usein oli vielä iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat hoidettavana ja mies passattavana.

Ei ihme jos heidän nivelensä ovat kuluneet raskaasta työtä ja nyt hoivakodissa he haluavat vain istua ja nauttia levosta.

Ja juuri tämä sukupolvi ja seuraava halusi oikeuden kunnalliseen päivähoitoon, pitkät äitiyslomat ja perhevapaat, oikeus sairaanlapsenhoitoon jne. lainsäädäntöön, jotta seuraavat sukupolvet säistyisivät samalta kohtalolta. Ja naiset voisivat kouluttautua ja olla työelämässä, ilman lastenhoitohuolia tai vanhemmat olisivat riippuvaisia suvun antamasta tuesta.

Mutta ikävä kyllä, näyttää ettei sekään riitä tai ole kylliksi, vaikka Suomessa lasten päivähoito, koulutus ja perhevapaat ovat keskimääräistä paremmat, mutta nyt joillekin palvelut ja etuudet pitäisi ulottua myös vapaa-aikaan, ihan samalla tavalla kuin 70-luvulla Neuvostoliitossa ja Romaniassa, jossa lapsi annettiin jo synnytyssairaalasta laitokseen ja vauva/lapsi vieraili vanhempien luona vain viikonloppuisin, jos se vanhemmille sopi.

Tässä just nyt yksi sellanen esimerkki joka huutaa että ei saa hoidattaa vanhuksilla lapsenlapsia, niveliäkin jo kolottaa.

Monella on puute VÄLITTÄMISESTÄ. Tekstarin laitto ei ole liian rankkaa, kerran kuussa soittaminenkaan ei kuluta niveliä, edes kerran pari vuodessa lastenlasten tapaaminen tuskin ketään vie haudan partaalle.

Välittäminen on helppoa jos on halua siihen. Monilla vaan ei ole sitä halua, siis yhtään.

Onko mielestäsi itsekkyys ja nauttia elämästä ainoastaan tämän päivän isovanhempien elämäntapa ja ominaisuus?

Minusta ei, vaan sitä esiintyy kaikissa ikäryhmissä ja halu nauttia huoletonta ja mukavaa elämää. Osallistua harrastuksiin, matkustella, lisää vapaa-aikaa jne.

Meillä on neljä sukupolvea elossa ja siinä missä mummolleni riitti elämän sisällöksi sunnuntaina kirkossa käynti ja kerran kuukaudessa Martta-ilta, niin äidilleni (suuret ikäluokat) halusi jo harrastaa pari kertaa viikossa, matkustella 2000-luvulla ja kokea elämyksiä jne.

Ja itse olen syntynyt 70-luvulla ja kaikki on otettu elämästä irti, jopa äidin ja isoäidin edestä. Ja kolme lastakin on tehty, ilman isovanhempien hoito- tai siivous apua, mutta silti läheiset välit isovanhempiin, kun ollaan jaettu lastenhoito ja kotityöt miehen kanssa + kotitöitä helpottavat koneet ja muutenkin ollaan perhekeskeisiä.

Ja meillä kaikista "itsekkäin" ja mukavuuden haluisemmat löytyy kolmesta teini-tytöstä (14-19v) jotka ovat saaneet elämässä jo tähän menessä moninkertaisesti mitä isomummi ja mummi ovat saaneet elämästä esim. koulutus, matkustelu, harrastukset jne.

Ja syynä on varmaan elintason nousu ja varallisuus. Esim. oma huone on itsestään selvyys tai matkustelu tai uudet kengät.