Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?
Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?
Silloin kun itse olin lapsi niin:
- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.
- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista
- Toivat ruokakasseja käydessään
- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.
- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana
- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.
- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana
- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni
- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin
- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla
- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.
- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon
Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.
Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.
Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.
Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.
Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?
Kommentit (670)
Omat vanhempani auttavat paljon. Äitini suurin unelma on ollut saada lapsenlapsi ja ottaa siitä nyt kyllä kaiken irti. Hän jäi varhaiseläkkeelle hoitaakseen lastamme että sen ei tarvitse mennä tarhaan ja nyt kun lapsi on aloittanut koulun niin iltapäiväksi lapsi menee mummolaan ja yökylään pääsee ihan milloin vain. Isäni auttelee paljon pihatöissä ja remontoinnissa. Mieheni vanhemmatkin auttavat mielellään mutta asuvat muutaman sadan kilometrin päässä ja ovat jo aika vanhoja mutta usein tulevat muutamaksi päiväksi kylään ja silloin saatetaan miehen kanssa lähteä jossain käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan maailma muuttunut jotenkin. Itse hankimme lapset 80 -luvulla ja koetimme parhaamme mukaan selvitä niin, että tarvitsemme muilta apua mahdollisimman vähän. Yksi isovanhempi oli joskus ehkä pari kertaa vuodessa vahtimassa nukkuvia lapsiamme, jotta pääsimme käymään yhdessä istumassa iltaa ja syömässä ravintolassa. Matkoille ja mökkeilemään halusimmekin aina mennä lasten kanssa.
Me emme ole koskaan saaneet vanhemmiltamme apua. Sen sijaan meiltä odotetaan koko ajan jotain. Ihan rahaakin, työpanosta jne.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat tosiaan kuolleet nuorina. Ehkä olen hiukan katkera, mutta ymmärrätkö miksi? Kuvittele itse sairastuvasi niin pahasti, että liikkuminen, kodin ja lapsen hoitaminen on vaikeaa useita kuukausia ja liki naapurissa asuu kaksi tervettä autollista isovanhempaa, jotka eivät eväänsä liikauta auttaakseen, mutta arvostelevat senkin edestä, ettet ole jaksanut vaihtaa verhoja, laittaa kesäkukkia ym. tai käryyttele päiväkahveille samalla kun teet kauppaostokset lastenrattailla muutaman kilometrin lenkillä. He kun haluavat nähdä lastenlasta enemmän. Näistä yökyläilyistä suurinosa on ollut hätätilanteita. Olen ollut esim. Sairaalassa tai auttamassa sairasta sukulaista niin, ettei lasta ole voinut ottaa mukaan.
Aika ei ole kullannut muistoja, vaan äitini on ihan itse kertonut rahalahjoista ja osan muistan itsekin, koska olin jo sen verran isompi siihen aikaan. Meilläkin oli toisen isovanhemman puolelta myös vaatimuksia ja painostusta rahaan liittyen.
Minunkin vanhemmat ovat kuolleet , kun olin nuori kolmen lapsen äiti, reilusti alta kolmikymppinen ja olen ihan itse lapset hoitanut ja halunnutkin niin. En ole saanut mitään taloudellisia avustuksia enkä olisi edes halunnut että lapseni ovat hoidossa viikonloppuja muualla. En ole asiasta yhtään katkera, ainoa tunnetila aiheesta on se, että surettaa vain se, etteivät vanhempani ja lapseni ikinä ehtineet kuin näkemään toisensa. Mitään hoitoapua ja rahaa en olisi edes halunnut heiltä, omillaan kun olisi aikuisena hyvä ap:nkin pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan maailma muuttunut jotenkin. Itse hankimme lapset 80 -luvulla ja koetimme parhaamme mukaan selvitä niin, että tarvitsemme muilta apua mahdollisimman vähän. Yksi isovanhempi oli joskus ehkä pari kertaa vuodessa vahtimassa nukkuvia lapsiamme, jotta pääsimme käymään yhdessä istumassa iltaa ja syömässä ravintolassa. Matkoille ja mökkeilemään halusimmekin aina mennä lasten kanssa.
Miksi alapeukutatte yllä olevaa kommenttiani? Toimimme noin, koska halusimme lapsia ja päätimme heidän hankkimisesta itse. Ajattelimme sen vuoksi, että meidän tulee tarkkaan harkita myös se, onko meillä resursseja ja voimavaroja hoitaa lapsemme ja ettemme luonnollisestikaan voi sälyttää vastuuta toisten niskaan, koska he eivät osallistu päätöksten tekoon lasten hankinnassa.
Paljon kuulee arvostelua siitä, etteivät isovanhemmat osallistu tarpeeksi. Jos heille asettaa odotuksia ja vaatimuksia, olisi reilua ottaa heidät mukaan perhesuunnitteluun etukäteen ja kysyä, mihin he ovat valmiita sitoutumaan, jos hankitaan lapsi/lapsia ja kuinka monta he ovat valmiita "hankkimaan". Ei velvollisuuksia ilman valtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat tosiaan kuolleet nuorina. Ehkä olen hiukan katkera, mutta ymmärrätkö miksi? Kuvittele itse sairastuvasi niin pahasti, että liikkuminen, kodin ja lapsen hoitaminen on vaikeaa useita kuukausia ja liki naapurissa asuu kaksi tervettä autollista isovanhempaa, jotka eivät eväänsä liikauta auttaakseen, mutta arvostelevat senkin edestä, ettet ole jaksanut vaihtaa verhoja, laittaa kesäkukkia ym. tai käryyttele päiväkahveille samalla kun teet kauppaostokset lastenrattailla muutaman kilometrin lenkillä. He kun haluavat nähdä lastenlasta enemmän. Näistä yökyläilyistä suurinosa on ollut hätätilanteita. Olen ollut esim. Sairaalassa tai auttamassa sairasta sukulaista niin, ettei lasta ole voinut ottaa mukaan.
Aika ei ole kullannut muistoja, vaan äitini on ihan itse kertonut rahalahjoista ja osan muistan itsekin, koska olin jo sen verran isompi siihen aikaan. Meilläkin oli toisen isovanhemman puolelta myös vaatimuksia ja painostusta rahaan liittyen.
Minunkin vanhemmat ovat kuolleet , kun olin nuori kolmen lapsen äiti, reilusti alta kolmikymppinen ja olen ihan itse lapset hoitanut ja halunnutkin niin. En ole saanut mitään taloudellisia avustuksia enkä olisi edes halunnut että lapseni ovat hoidossa viikonloppuja muualla. En ole asiasta yhtään katkera, ainoa tunnetila aiheesta on se, että surettaa vain se, etteivät vanhempani ja lapseni ikinä ehtineet kuin näkemään toisensa. Mitään hoitoapua ja rahaa en olisi edes halunnut heiltä, omillaan kun olisi aikuisena hyvä ap:nkin pärjätä.
Olen siirtolaisen lapsi. Niinpä isovanhemmat asuivat kaukana, autoja ei ollut ja he kuolivatkin kun olin nuori. En oppinut heitä tuntemaan. Ei siitä mitään traumoja tullut. Eivät lapsesi ole siitä kärsineet, etteivät tunteneen isovanhempiaan. Lapsi tarvitsee luottamuksellisia, turvallisia aikuisia ja perhe, jossa hän elää on tärkein perusta.
Eivät auta, vaikka voisivat niin halutessaan tehdä. En kyllä heiltä sitä enää odotakaan.
Minut kasvattivat aikoinaan heidän vanhempansa, kun he olivat työelämässä ja uraputkessa. Nyt on sitten aika nauttia tuon työn hedelmiä keskenään eläkkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan maailma muuttunut jotenkin. Itse hankimme lapset 80 -luvulla ja koetimme parhaamme mukaan selvitä niin, että tarvitsemme muilta apua mahdollisimman vähän. Yksi isovanhempi oli joskus ehkä pari kertaa vuodessa vahtimassa nukkuvia lapsiamme, jotta pääsimme käymään yhdessä istumassa iltaa ja syömässä ravintolassa. Matkoille ja mökkeilemään halusimmekin aina mennä lasten kanssa.
Miksi alapeukutatte yllä olevaa kommenttiani? Toimimme noin, koska halusimme lapsia ja päätimme heidän hankkimisesta itse. Ajattelimme sen vuoksi, että meidän tulee tarkkaan harkita myös se, onko meillä resursseja ja voimavaroja hoitaa lapsemme ja ettemme luonnollisestikaan voi sälyttää vastuuta toisten niskaan, koska he eivät osallistu päätöksten tekoon lasten hankinnassa.
Paljon kuulee arvostelua siitä, etteivät isovanhemmat osallistu tarpeeksi. Jos heille asettaa odotuksia ja vaatimuksia, olisi reilua ottaa heidät mukaan perhesuunnitteluun etukäteen ja kysyä, mihin he ovat valmiita sitoutumaan, jos hankitaan lapsi/lapsia ja kuinka monta he ovat valmiita "hankkimaan". Ei velvollisuuksia ilman valtaa.
Juuri näin. Mitä jos isovanhemmat varaisivat 30 tuhannen maailmanympärysmatkan ja sen jälkeen vaatisivat teitä maksamaan sen, viemään teidät lentoasemalle ja hoitamaan heidän talonsa kunnossapitoa omilla kustannuksillanne reissun ajan kaksi vuotta.
Olen todella onnekas siinä, että molempien vanhemmat auttavat niin paljon kuin vain tarvitsemme. Harvoin mitään satunnaista lastenhoitoa kummempaa tarvitaan, mutta kun esim. pesukone meni rikki, olivat kaikki avustamassa meitä uuden kanssa välittömästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa ihmettelen sitä, että onko sama asia seuraavat 1. pitää auttaa rahallisesti ja hoitaa, ottaa yökylään lapsia 2 luoda suhteet lapsenlapsiin. Eikö niitä suhteita voida luoda ihan vain kyläilemällä jossa lapsen vanhemmat kantaa hoidosta vastuun ja isovanhemmat saa rusinat pullasta ? Näin se meni melko selkeästi omassa lapsuudessani. Nyt tuntuu että jos et auta rahalla tai hoidolla, niin älä luo suhteitakaan.
Mua suorastaan oksettaa tuollainen ajatusmaailma. Olen itse hoitanut lapseni ja antanut isovanhempien vaan nauttia lapsista silloin kun ovat halunneet. Jos omat lapseni pitäisivät minua vain raha-, automaattina ja piikana, niin en kyllä vaivautuisi..mutta jotenkin jaksan uskoa, etteivät lapseni edes odottaisi moista !
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa ihmettelen sitä, että onko sama asia seuraavat 1. pitää auttaa rahallisesti ja hoitaa, ottaa yökylään lapsia 2 luoda suhteet lapsenlapsiin. Eikö niitä suhteita voida luoda ihan vain kyläilemällä jossa lapsen vanhemmat kantaa hoidosta vastuun ja isovanhemmat saa rusinat pullasta ? Näin se meni melko selkeästi omassa lapsuudessani. Nyt tuntuu että jos et auta rahalla tai hoidolla, niin älä luo suhteitakaan.
Mua suorastaan oksettaa tuollainen ajatusmaailma. Olen itse hoitanut lapseni ja antanut isovanhempien vaan nauttia lapsista silloin kun ovat halunneet. Jos omat lapseni pitäisivät minua vain raha-, automaattina ja piikana, niin en kyllä vaivautuisi..mutta jotenkin jaksan uskoa, etteivät lapseni edes odottaisi moista !
Hyvin usein se toimii juuri niin, että isovanhemmat painostaa päästä päättämään ja sekaantumaan ja ähräämään ja jos eivät pääse, sitten ei käy nuo kohteliaat kyläilyvälitkään. Tyypillisesti tuodaan pyytämättä tavaraa ja yritetään kyörätä ulos "näytätpä sinä väsyneeltä, mene kävelylle".
Meillä kiukuteltiin ja sekaannuttiin, säädettiin ja söhlättiin. Kun vedin rajoja, että tämä on meidän koti ja meidän lapset, tultiin kutsumatta vääränä päivänä lapsen synttäreille "lapsen toivoman kakun kanssa jonka vain mummo tiesi" ja kun sanoin, että ei käy, minä päätän lapseni synttäreistä, sinne oli kutsuttu, ei kelvannut jne. niin vedettiin palkokasvi takaraivoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.
Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.
Meillä toiset isovanhemmat hoitavat kolmea lastamme mielestäni usein, keskimäärin päivän viikossa. Olen vielä kotona lasten kanssa koska pienin on vielä vauva. Lomalla olemme usein useamman päivän heidän luonaan ja ovat kyllä valtava apu arjessamme, tuntuvat ihan aidosti tykkäävän siitä että viettävät aikaa lastemme kanssa. Toiset isovanhemmat sen sijaan esittävät sukulaisille ja omille tuttavilleen olevansa jotenkin ylenpalttisen paljon tekemisissä lastemme kanssa, vaikka todellisuudessa vain moikkaavat lapset tullessaan kylään noin kerran kuussa ja sen jälkeen istuvat passattavana tuntikausia kahvipöydässä höpöttäen omia asioitaan. Eikä se minua haittaa lainkaan, ovat omat lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneet. Mutta se mikä ärsyttää on se vääränlaisen kuvan antaminen ulospäin. Juuri viimeksi meillä käydessään mummi vastasi ystävälleen puhelimeen, että ”voi kun niin mielelläni tulisin, mutta olen taas täällä Kallen luona lapsenpiikana enkä taaskaan pääse mukaan”. Lapsenpiikana??! Kahvipöydässä istumassa ja ihan vapaa lähtemään hetkenä minä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä toiset isovanhemmat hoitavat kolmea lastamme mielestäni usein, keskimäärin päivän viikossa. Olen vielä kotona lasten kanssa koska pienin on vielä vauva. Lomalla olemme usein useamman päivän heidän luonaan ja ovat kyllä valtava apu arjessamme, tuntuvat ihan aidosti tykkäävän siitä että viettävät aikaa lastemme kanssa. Toiset isovanhemmat sen sijaan esittävät sukulaisille ja omille tuttavilleen olevansa jotenkin ylenpalttisen paljon tekemisissä lastemme kanssa, vaikka todellisuudessa vain moikkaavat lapset tullessaan kylään noin kerran kuussa ja sen jälkeen istuvat passattavana tuntikausia kahvipöydässä höpöttäen omia asioitaan. Eikä se minua haittaa lainkaan, ovat omat lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneet. Mutta se mikä ärsyttää on se vääränlaisen kuvan antaminen ulospäin. Juuri viimeksi meillä käydessään mummi vastasi ystävälleen puhelimeen, että ”voi kun niin mielelläni tulisin, mutta olen taas täällä Kallen luona lapsenpiikana enkä taaskaan pääse mukaan”. Lapsenpiikana??! Kahvipöydässä istumassa ja ihan vapaa lähtemään hetkenä minä hyvänsä.
Mun äitini tekee tuota! Teki jo aikoinaan minun kanssani. Muistan kun olin auttamassa häntä muutossa ja tätini tuli räksyttämään, miten minun pitäisi olla itsenäisempi, että uuvutan äitini kun vaan roikun lapsuudenkodissani.
Anteeksi. Muutin pois 16-vuotiaana ja nyt siis muutti äiti, en minä. Minä autoin, ei hän.
Kerran otti yökylään isomman lapseni kun nuorempi joutui sairalaan ja siitä oli myös paiauteltu naapurustoon juttu, miten lapseni asuvat hänen luonaan, kun minä olen niin surkea äiti.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.
Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.
Ei se ollut kovin tyypillinen maailma koskaan, vaan harvojen ja valittujen maailma: että äiti oli kotirouva, että mummo oli elossa ja että hänellä oli mummola maalla.
Ja niillä joilla oli, ei tosiaan kukaan ährännyt lasten kanssa. Ei sen kummemmin äiti kuin mummokaan. Lapset meni siinä sivussa. Aina jotakin kiusattiin, joku loukkaantui, jotakin käytti joku hyväkseen, syötiin mitä sai eikä allergioita tai muita hömpötyksiä tiedetty olevan olemassakaan. Jos jollekin tuli jostain ihottumaa tai vatsa kipeäksi se oli hänen ongelmansa.
Maailma ei ole ollut idylliä ennen eikä se ole sitä nytkään. Tiina-kirjat on ihan satua, jos et satu tietämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.
Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.
Ei se ollut kovin tyypillinen maailma koskaan, vaan harvojen ja valittujen maailma: että äiti oli kotirouva, että mummo oli elossa ja että hänellä oli mummola maalla.
Ja niillä joilla oli, ei tosiaan kukaan ährännyt lasten kanssa. Ei sen kummemmin äiti kuin mummokaan. Lapset meni siinä sivussa. Aina jotakin kiusattiin, joku loukkaantui, jotakin käytti joku hyväkseen, syötiin mitä sai eikä allergioita tai muita hömpötyksiä tiedetty olevan olemassakaan. Jos jollekin tuli jostain ihottumaa tai vatsa kipeäksi se oli hänen ongelmansa.Maailma ei ole ollut idylliä ennen eikä se ole sitä nytkään. Tiina-kirjat on ihan satua, jos et satu tietämään.
Minä olen 60-luvun lapsi ja kyllä se kotiäiti oli normi. Oisko yhden alakoulukaverini äiti ollut töissä. Tyypillisesti töihin mentiin - jos mentiin - kun nuorin lapsi oli 12. Ja yleensä sekin työ oli osa-aikainen.
Tiina-kirjat vastasi koko lailla yks yhteen sitä maailmaa jossa silloin elettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.
Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.
Ei se ollut kovin tyypillinen maailma koskaan, vaan harvojen ja valittujen maailma: että äiti oli kotirouva, että mummo oli elossa ja että hänellä oli mummola maalla.
Ja niillä joilla oli, ei tosiaan kukaan ährännyt lasten kanssa. Ei sen kummemmin äiti kuin mummokaan. Lapset meni siinä sivussa. Aina jotakin kiusattiin, joku loukkaantui, jotakin käytti joku hyväkseen, syötiin mitä sai eikä allergioita tai muita hömpötyksiä tiedetty olevan olemassakaan. Jos jollekin tuli jostain ihottumaa tai vatsa kipeäksi se oli hänen ongelmansa.Maailma ei ole ollut idylliä ennen eikä se ole sitä nytkään. Tiina-kirjat on ihan satua, jos et satu tietämään.
Minä olen 60-luvun lapsi ja kyllä se kotiäiti oli normi. Oisko yhden alakoulukaverini äiti ollut töissä. Tyypillisesti töihin mentiin - jos mentiin - kun nuorin lapsi oli 12. Ja yleensä sekin työ oli osa-aikainen.
Tiina-kirjat vastasi koko lailla yks yhteen sitä maailmaa jossa silloin elettiin.
Ehkä sitten elit aika kuplassa.
Minäkin olin 60-luvun lapsi. Maatalousväestöä, kuten silloin vielä suurin osa kansakunnasta. Kaikki äidit olivat töissä: navetoissa ja pelloilla, maataloustuoteiden kuljetuksessa. Kirkonkylän äidit olivat siivoojia, kanslisteja, pankin tätejä ja vanhainkodin hoitajia. Sorry mutta maailmaa oli jo silloin muuallakin kuin tiinalähiöissä.
Omat vanhemmat kuolleet molemmat, ja puolison vanhemmat elää 500 km päässä.
Eli apua ei sieltä, tai oikeastaan mistään muualtakaan tule koskaan. Mutta hyvin on pärjätty, täytyy vaan sopeutua siihen mitä on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko maailma muuttunut, mutta ennen vanhaan oli ihan tyypillistä ns Tiina-kirjojen maailma, jossa lapset oli mummolassa koko kesän. Ja vaikka äiti oli hyväksytysti ja kehutusti kotirouva, ei silti odotettu hänen kuskaavan, aktivoivan ja ähräävän sata lasissa, vaan lapset leikki itsekseen ja keskenään.
Kaverini kertoi, että heidät lapsenlapset mummo keräsi junalla eri puolilta Suomea ja vei aina kesäksi luokseen.
Ei se ollut kovin tyypillinen maailma koskaan, vaan harvojen ja valittujen maailma: että äiti oli kotirouva, että mummo oli elossa ja että hänellä oli mummola maalla.
Ja niillä joilla oli, ei tosiaan kukaan ährännyt lasten kanssa. Ei sen kummemmin äiti kuin mummokaan. Lapset meni siinä sivussa. Aina jotakin kiusattiin, joku loukkaantui, jotakin käytti joku hyväkseen, syötiin mitä sai eikä allergioita tai muita hömpötyksiä tiedetty olevan olemassakaan. Jos jollekin tuli jostain ihottumaa tai vatsa kipeäksi se oli hänen ongelmansa.Maailma ei ole ollut idylliä ennen eikä se ole sitä nytkään. Tiina-kirjat on ihan satua, jos et satu tietämään.
Minä olen 60-luvun lapsi ja kyllä se kotiäiti oli normi. Oisko yhden alakoulukaverini äiti ollut töissä. Tyypillisesti töihin mentiin - jos mentiin - kun nuorin lapsi oli 12. Ja yleensä sekin työ oli osa-aikainen.
Tiina-kirjat vastasi koko lailla yks yhteen sitä maailmaa jossa silloin elettiin.
Ehkä sitten elit aika kuplassa.
Minäkin olin 60-luvun lapsi. Maatalousväestöä, kuten silloin vielä suurin osa kansakunnasta. Kaikki äidit olivat töissä: navetoissa ja pelloilla, maataloustuoteiden kuljetuksessa. Kirkonkylän äidit olivat siivoojia, kanslisteja, pankin tätejä ja vanhainkodin hoitajia. Sorry mutta maailmaa oli jo silloin muuallakin kuin tiinalähiöissä.
En usko. Perusmaalaiskylä. Ja koulun kävin läheisessä pikkukaupungissa ja ihan sama juttu.
Ja miehelläni (joka tulee paljon matalammasta yhteiskuntaluokasta) aivan sama juttu. Äiti kotona, mummolaan lomiksi.
Pyytävät isomman (3,5v) yökylään silloin tällöin, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Pyynnöstä tulevat joskus vahtimaan molempia jos meillä on jotain menoa. Minun äitini on innokkaampi auttaja, hän kyselee välillä tarvitaanko apua, siivoilee joskus ja tulee oma-aloitteisesti olemaan lasten kanssa että päästään vaikka kauppaan. Miehen vanhemmat on kiireisiä töiden takia, joten heitä nähdään vähän harvemmin. Minun isä asuu 400km päässä joten ei nähdä kovinkaan usein. Rahallista apua ei ole saatu, paitsi isäni maksoi puolet esikoisen vaunuista ja toki jouluna ja synttäreinä saadaan lahjaksi tarpeellisia juttuja. Ei kyllä ole halua tai tarvettakaan saada rahaa, tullaan toimeen ihan omillamme.