Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?
Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?
Silloin kun itse olin lapsi niin:
- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.
- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista
- Toivat ruokakasseja käydessään
- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.
- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana
- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.
- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana
- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni
- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin
- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla
- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.
- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon
Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.
Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.
Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.
Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.
Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?
Kommentit (670)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole vanhempia eikä muuta sukua (jota olisin koko elämäni aikana tavannut) kuin mummoni. Lapsuudessa näin mummoa tosi harvoin ja silloin kun näin puhe jäi tosi lyhyeeseen, ei siis mitään sellaista kunnon yhteistä ajanviettoa tai "hoivaa" vauva-aikani jälkeen kuin ehkä pari kertaa. Kuitenkin joka kerta kun olen hänellä käynyt (aikuisiällä) jutut on aina ai kun kiva nähdä ja oli ikävä ja kamalasti kehuja ja hössötystä. Mummo ei kuitenkaan ikinä soita, ei lähetä postikortteja eikä millään tavalla kerro että haluaisi tavata tai minut kylään. Joulut, jussit, synttärit kaikki saan olla ihan ilman mitään vaikka olen silmiin katsoen sanonut että soita joskus jos haluat seuraa mä tuun varmasti. Jos tekstaan tai soitan että haluaako hän että tulen käymään, niin vastaus on yleensä "joo" tai "tule vain".
Mummo on 76, melko terve ja ihan normaalijärkinen. Tiedettävästi ollut joskus omille lapsilleen ihan ok äiti.
En ole ikinä pyytänyt häneltä rahaa tai tavaraa, siinä mielessä ei mitään syytä olla nihkeä yhteydenpidon suhteen. Itse kaipaisin vain juttelua ja yhdessäoloa, kun ei ketään muutakaan ole. En vain tajua mistä tämä johtuu. Jos vanhukset lörpöttelee mitä sattuu ilman että ne tarkottaa puoliakaan. Olen ihan oikeasti miettinyt että ehkä mummoni ei pidä minusta ihmisenä eikä siksi pidä yhteyttä, ne ikävöinnit ja kehut on jotain "pakollisia kohteliaisuuksia" mitä nyt vaan pitää höpöttää.
Hei apuva! Vanhat ihmiset on tuollaisia! Hän ei halua olla riesaksi eikä rasitteeksi, eikä ’vaatia’ sinulta aikaa! Ota nyt hyvä ihminen aktiivinen rooli itse - ennen kuin on liian myöhäistä !!!
Sanoit nappiin! Vanhempi ihminen luulee aina olevansa rasite nuorelle ihmiselle. Ei ajattele olevansa kiinnostava. Samat sanat, ole aktiivinen, vietä aikaa hänen kanssaan, nyt kun olet löytänyt yhteyden. Kysele suvun asioita, merkitse muistiin. Katselkaa vanhoja valokuvia, kysele, kysele ja kysele. Tulee nimittäin myöhemmin monta kertaa sinunkin mieleesi, että miksen kysynyt aikanaan tätäkin asiaa mummolta!
nimimerkki kokenut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa elossaoleva (ei enää) isovanhempi asui 400 kilometrin päässä. Hyvä ihminen, mutta mitenpä sieltä käsin autoit. Kesälomalla lapsi meni hänen luokseen, oli viikon verran ennenkin meidän lomamme alkoi. Rahaa ja tavaraa olisi ollut kohtuutonta saada - pieni eläke hänellä ja emme tarvinneet mitään. Olisi ollut lapselle ihanaa saada hänet pitää aikuisuuteen asti.
.
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää, että niin monella isovanhemmat asuvat lähellä. Meidän ystäväpiirissä kaikkien vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Omat vanhempani jopa Etelä-Amerikassa ja miehen 500 kmn päässä.
Onko meidän kymmenien ystävien porukka jotenkin outo, kun kaikki olemme tulleet Helsinkiin opiskelemaan ja vanhemmat ovat siellä Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa, Rovaniemellä, Lieksassa jne. Ja kaikkien vanhemmat ovat vielä töissä, joten heitä nähdään ehkä pari kertaa vuodessa.
Joidenkin isovanhemmat jo ovat menneet Helsinkiin töihin ja myös lapset ja lapsenlapset ovat työllistyneet sinne.
Tai joidenkin lasten työt löytyy kotipaikkakunnalta Lieksasta, eikä ole tarviinnut muuttaa töiden perässä.
Miehen vanhemmat ostavat paljon vaatteita (ihan pyytämättä, tai kolmevuotias taitaa niitä kyllä itse jo pyytää ja valita :D) ja ottavat ja pyytävät kylään ja hoitoon lähes joka viikko. Ei kyllä anneta niin usein, mutta ihana tietää että paikka on aina mihin mennä. Omat vanhempani asuvat kauempana, kyläilevät lähinnä parin viikon välein, ostavat perus synttärilahjat. Pari kertaa vanhempi ollut yökylässä mutta kuljetus hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun appivanhempani asuvat kanssamme samassa kaupungissa ja auttavat meitä paljon. He ovat eläkkeellä molemmat.
Kuljettavat toista lasta harrastukseen kerran viikossa, hakevat lapset päiväkodista/koulusta kerran viikossa heille ja tuovat illalla takaisin, tässä teemme miehen kanssa aina pidemmän työpäivän. Vievät lapsia noin 2 krt kuussa teatteriin/hiihtokilpailuihin/ lasten konserttiin/tivoliin tai muihin vastaaviin lasten tapahtumiin.
Antavat kuukausittain lapsille rahaa jonka sijoitamme heille.Minun vanhempani asuvat kauempana, mutta skypetellään ja voivat esim Skypessä lukea iltasadun samalla kun laitan iltapalaa tai pyykkejä. Kun käydään heillä tai tulevat kaupunkiin, lähtevät lasten kanssa pulkkamäkeen ja pelaavat lautapelejä.
Hyvä idea tuo skype! Meilläkin isovanhemmat asuvat kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinulla on vain muodostunut oudot odotukset omasta historiastasi johtuen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on vain muodostunut oudot odotukset omasta historiastasi johtuen.
Ja vääristynyt kuva naisen asemasta. Ei ennen mummot ja vähemmän työkykyiset hoitaneet lapsia siksi, jotta nuoret naiset saisivat laiskotella tai saivat parisuhde aikaa, vaan kaikki nuoret ja työkykyiset, myös naiset, tarvittiin sodan runteleman Suomen jälleenrakentamiseen ja lähes kehitysmaasta huippu yhteiskunnaksi.
Ja paras tapa saada naiset työelämään ja rakentamaan Suomea, oli poliittisilta päättäjiltä poistaa perheiden yhteisverotus 60-70-luvulla, jolloin ei enää pystytty elämään miehen palkalla, vaan elättääkseen perheensä tarvittiin molempien työssäkäyntiä, kun sos.etuuksia ei ollut.
Äitiysloma oli 60-luvulla kuukauden ja 70-luvulla 3kk ja töitä tehtiin 6pv viikossa, myös lauantaisin, pari viikon vuosilomalla. Eikä kunnallista päivåhoito-oikeutta tunnettu ja päiväkoteja oli todella vähän ja sinne pääsi vain yh- ja vähävaraisten lapset, ellei työnantajalla ollut omia lastenseimiä. Ja vähemmän työkyiset joutuivat hoitamaan lapset, vanhukset, sairaat ja vammaiset kotona.
Ap. mielikuva äidin ja naisen asemasta on täysin harhaa 2000-luvulla, oli kysymys mistä maasta tahansa ja halu polkea naisen ja perheen oikeuksia ja tasa-arvoa, sillä suurin osa naisista ja nuorista ovat halunneet itselleen päätösvallan ja elää itsenäistä elämää, joka ei ap. ihanteissa millään tavalla totoudu, vaan hän on edelleen riippuvainen appivanhemmista, kun omat vanhemmat ovat kuolleet.
Harva nykyajan nainen haluaisi olla noin riippuvainen ja määräysvallan alla suhteessa anoppiin. Onko ap. teiniäiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yhtään. Vanhempani asuvat toisella mantereella. Anoppini ( on jo menehtynyt) oli kiva mummo, vaikka ei koskaan auttanut lapsen hoidossa eikä kutsunut heitä kylään puhumattakaan yökyläilemään.
Mummolla on ollut muita lapsenlapsia, joiden hoidoissa on auttanut hirveän paljon. Kotiinsa ei ottanut ketään hoitoon, mutta kävi muiden lapsensa luona hoitamassa näiden lapsia putkeen päiväkausia ja lisäki laittoi ruokaa heille. Päiväkoti-ikäisiä lapsia vei ja haki.
Mieheni on aina ihmetellyt miksi näin sisarustensa kohdalla muttei hänen. Mua ei oikeastaan haitannut yhtään. Pärjäsimme hyvin kahdestaan lapsemme kanssa.
Koko perhe voimin kävimme mummon luona häntä katsomassa, silloin hän panosti kunnon tarjoiluun. Hän myös tuli meille käymään ja oli aina hyvin tervetullut. Tarjosin kunnon ruokaa hänelle, sillä kotonaan hän eli maitokahvilla ja voileivillä.
Mummo oli tosi köyhä, mutta siitä huolimatta lapsille aina antoi synttärirahat.
Hänellä oli kesämökki, jossa käytiin joka kesälomaa pariksi viikoksi silloin mummo
touhuili paljon lasten kanssa. Otti heidät mukaan kalastamaan, rapustamaan, sienestämään, marjapoimintaan ja veneilylle. Nyt lapset ovat 26,21,20,18 v. ja heillä on lämpimät muistot noista hetkistä.
Sori kieliopillisista virheistä, olen oppinut suomea vasta aikuisena.
Ei yhtään, asuvat satojen kilometrien päässä.
Kylässä käydessään passauttavat ja niitä täytyy ajeluttaa ympäri kyliä. Onneksi käyvät harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläkkeeni tulee olemaan n. 1500 euroa. Toivon sydämenstäni, että miniät ei odota, että ostan heille kalliita vaunuja ja vaatteita lapsille ja ostan ruokakasseja. Nyt jo huolettaa, että jos sairastun, millä maksan lääkkeeni yms. kun olen vanha
Itsellä ei ole lapsia mutta sisaruksilla on.
Vanhempamme ovat auttaneet heitä lähinnä vahtimalla lapsia silloin tällöin. Välimatkaa on sen verran ettei mikään viikottainen lastenvahtina oleminen senkään puolesta ole tullut kysymykseen.
Toisen sisaruksen perheellä oli tiukkaa taloudellisesti yhdessä vaiheessa ja veivät mm. ruokakassin mennessään kylään ja todennäköisesti antoivatkin välillä hiukan ruokarahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sukuineen on ollut uskomattoman hyvässä asemassa! Kun olin lapsi, äidinpuoleiset isovanhemmat olivat kuolleet jo kauan ennen syntymääni ja isänpuoleiset olivat hyvin vanhoja. Eli äitini ei apuja saanut.
Kun itse sain lapsen, omat vanhempani olivat jo kuolleet ja lapsen isovanhemmista oli jäljellä vain exän kärttyinen vanha isä. Ei tullut apuja sieltäkään.
Yritä nyt ap tulla itseksesi toimeen.
Typerä aloitus. Kuulostaa siltä, että aloittajan vanhemmat ovat olleet varsinaisia luusereita, kenties jotain vähän viiveisiä, kun isovanhempien on pitänyt kaikki heille tehdä eteen, käytännössä huoltaa koko revohka hautaan asti. Luultavasti isovanhemmat ovat maksaneet myös aloittajan vanhempien hautajaisetkin. Normaalia tuo ei missään tapauksessa ole, eikä tuollaisia odotuksia kannata kenellekään isovanhemmille asettaa.
Omista isovanhemmistani äidin isä oli jo kuollut sodassa. Äidin äiti ei auttanut mitenkään, päin vastoin häntä piti auttaa, ja asuikin meillä sairastuttuaan muutaman vuoden ennen kuin tuli niin heikkokuntoiseksi että joutui laitoshoitoon. Häntä paapottiin, vahdittiin ja passattiin koko perheen voimin, mekin mukulat (tuolloin noin kymmenen kahta puolta oltiin). Isän vanhemmat asuivat lähellä, ja pappasta oli jonkin verran apua tilan töissä; hän tosin kuoli kun minä, esikoinen olin kolmevuotias. Isän äidin luona kävin paljon kylässä, ja hän kävi meillä, mistä äiti ei aina ollut iloinen eikä kokenut minun runsasta mamman kanssa seurusteluani niinkään avuksi kuin haitaksi, en tiedä miksi. Mammaa piti tietysti myös auttaa, hänen kauppa-asiansa hoidettiin, häntä autettiin kodinhoidossa ja lääkäriasioissa ja muissa.
Itse sain jonkin verran apua vanhemmiltani. Taloudellista apua hyvin vähän, mutta takasivat osan asuntolainastani, ja jotain ruokakasseja sain mukaan opiskeluaikana, ja marjoja pakkaseen yms. Kun lapset olivat pieniä, he olivat joskus muutaman päivän vanhempien luona, lähinnä kesällä, kun me vanhemmat oltiin töissä ja lasten päivähoitopaikat kiinni. Missään humpallemenotarkoituksessa ei lastenvahtia kyllä käytetty, ja olisi ollut naurettava ajatus, että minun pitäisi nukkua ja sen vuoksi viedä lapsia jonnekin hoitoon. Appivanhempani asuivat lähellä, ja töiden kannalta oli korvaamaton apu, että olivat lapsia vastassa alaluokilla, kun nämä tulivat koulusta. Molempien isät myös auttoivat käytännön asioissa paljon, kun rakensimme taloa. Molempien vanhempia on myös paljon autettu nyt kun heille on ikää tullut (oma isäni sekä anoppini ovat jo poissa).
Itselläni on kuusi lapsenlasta. Ollaan mahdollisuuksien mukaan vahdittu, kyyditty, otettu harvoin yökylään (ehkä kerran vuodessa per lapsi, joku on voinut olla parikin kertaa vuodessa). Joskus on viety pienille reissuille kuten Korkeasaareen, teatteriin, laivareissulle. Uimaan on opetettu joka iikka, paitsi pienintä ei vielä. Taloudellinen apu aikuisena on ollut melko vähäistä (lapsia on neljä). Hädässä ollaan tietysti autettu, kuten joku katastrofipesukoneenrikkoutuminen tai läppäri maksettu, tai annettu autoa varten koroton laina. Asuntolainoja ollaan taattu. Majoitettu on paria aikuista lasta heidän elämäntilanteensa muututtua lyhytaikaisesti. Pääperiaate on ollut, että kun lapsille on saatu ajokortit, heidän pitäisi jo itse pärjätä. Ammatillisia eväitä hankkiessa on apua saanut vielä, mutta jos haluaa ammattia aikuisena vaihtaa, on rahoitus mietittävä itse. On haluttu viettää myös omaa aikaa, eli emme ole koko ajan täällä odottamassa että voisimme vain palvella lapsia. Itse olen töissä, puolisoni on eläkkeellä.
Omakotitalossamme oli paljon lapsille kuuluvaa tavaraa. Viime kesänä luovuimme talosta ja muutimme kerrostaloon. Siinä yhteydessä lapset saivat hakea roinansa pois, mikä on siunattu helpotus. Enää emme ole romuvaraston ylläpitäjiä. Yksi lapsista asuu omakotitalossa ja kolme kerrostaloissa. Vanhin vuokrasi varastotilaa, ja ilmeisesti nuoremmatkin ovat nyt sitä käyttäneet jonkin verran.
Omien vanhempiemme hoitoon (jota tällä hetkellä on siis paljon) aikuiset lapsemme eivät osallistu mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran kahden kk välein käydään ulkona miehen kanssa kun äitini hoitaa lapsia. Joskus silloin tällöin viettävät muutamia tunteja tai koko päivän mummolassa.
Vanhempani asuvat 650km päässä, äiti työelämässä. Pystyvät kyllä hoitamaan välillä. Tulevat välillä lomilla hoitamaan muutamaksi päiväksi, toki olen itsekin silloin läsnä, mutta pääsee salille tms asioille. Olen yksin lasten kanssa ja tukiverkosto kaukana, joten iso apu jo tuosta. Kun oltiin vielä ehjä perhe, vanhempani tulivat n. 2x vuodessa katsomaan yöksi tai pariksi lapsia, että päästiin jonnekin kahdestaan.
Taloudellisesti jeesaavat välillä, ostivat mm. turvaistuimen puoliksi. Jouluna antavat rahaa jne. Itse työelämässä, ex-mies hyväpalkkainen, joten taloudellisesti lapsilla asiat ok.
Ex appivanhempani hoitavat myös joskus lapsia, hekin asuvat kaukana, 7h ajomatkan päässä. Ihan mukavasti siis avustavat meitä.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeeni tulee olemaan n. 1500 euroa. Toivon sydämenstäni, että miniät ei odota, että ostan heille kalliita vaunuja ja vaatteita lapsille ja ostan ruokakasseja. Nyt jo huolettaa, että jos sairastun, millä maksan lääkkeeni yms. kun olen vanha
Odottaa ne. Minun äitini ei ikinä auttanut rahallisesti minua ja siskoani, kun meille lapsia tuli. Ei millään tavalla muutenkaan. Mutta kun nuorin meistä eli veljeni sitten viimein avioitui ja tuli lapsia, niin johan alkoi auttaminen. No ei niinkään lapsenhoito, koska äiti oli jo sen verran iäkäs, mutta rahallisesti kyllä. Miniä oli koko ajan käsi ojossa. Lapsi tarvii sitä ja lapsi tarvii tätä. Me oltiin siskon kanssa kierrätetty lasten vaatteita toisillaan ja samoilla rattailla lapsiamme työnnelty, mutta ei kelvannut miniälle. Uutta piti olla.
Äiti antoi rahaa, koska pelkäsi miniää. Tällä oli niin kerkeä kieli. Ja esitteli omien vanhempiensa antamisia saaden äitirukan tuntemaan itsensä köyhäksi ja huonoksi mummoksi. Köyhä hän olikin ei sen puoleen ja sen vuoksi ei meille siskoille tullut mieleenkään häneltä mitään pyytää.
Nyt ne veljen lapset on jo isoja ja menot sitä luokkaa myös. Rahaa tarvitaan tuohon ja tähän, mummin luona laukataan sen takia. Valitellaan, että ei ole sitä eikä tätä, muilla on mutta ei meillä. Äiti antoi rahat jopa rotukoiran ostoon. Sehän se nyt tärkeätä olikin. Serkut, minun ja siskoni lapset katsoo vierestä kummastellen. Vanha äiti ei ole vuosiin enää ostanut itselleen kuin minimaaliset ruokatarvikkeet, ei vaatteita ei mitään muuta. Jostain syystä se eläke kuitenkin hupenee johonkin, mihin lie.
No nyt on äiti jo siinä kunnossa, että ei varmaan enää kauaa elä ja silloin menee rahahanat umpeen. Katkeraa on elon polku.
No huh huh mikä lista palveluksia, joita olette saaneet + rahallinen apu. Aikamoista!
Asuttiin ennen ulkomailla eikä saatu hoitamiseen apua mutta rahaa silloin tällöin. Nyt asutaan Suomessa lähellä miehen vanhempia jotka auttaa paljon hoitamalla lapsia ja ostamalla meille joskus jotain tarpeellista. Omat vanhempani asuvat kaukana mutta tykkäävät viettää lasten kanssa aikaa silloin kun ollaan heillä. He antavat välillä ”bensarahaa” kun eivät jaksa itse meille ajella.
Mutta ei muutettu Suomeen sitä varten että pitäisi apua saada. Oma äitini ilmoitti jo silloin kun olin teini että hän ei sitten meidän lapsia hoida. Mieheni vanhempien lastenhoito into taas tuli yllätyksenä. Onhan se ihanaa että välillä saa omaa rauhaa kun lapset on mummolassa, mutta kyllä se olisi ihan OK jos eivät enää jaksaisi meidän lapsia sinne ottaa. Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä eikä sitä vähäistä energiaa mitä on ole pakko käyttää lapsenlapsiin.
Aivan liikaa!
Silloin,kun raha tai akku ei riitä,unohdetaan helposti!
Älkää tehkö lapsia,jos se tunnu siltä.
Silloin, kun olin lapsi, isovanhemmat otti mua paljon viikonlopuiksi ja lomille, toivat välillä meille ruokaa, olivat läsnä. Hemmottelivat. Nyt minä vuorostani käyn vanhojen isovanhempieni luona, siivoan, teen ruokaa ja rakastan. Meillä on lämpimät välit. Sensijaan omat ja miehen vanhemmat ei ole auttanut juurikaan. Käydään joskus yhdessä syömässä, mutta yksin olen lapset hoitanut, mieskään ei ole juurikaan osallistunut ikävä kyllä. Lapset jo sen verran isoja, että eivät edes halua mummolaan ja välit etäiset. Sääli sinäänsä, sillä olisi ollut ihanaa tarjota omille lapsille lämpimät isovanhemmat. Turha kuvitella, että hoitaisivat heitä vanhana, kuten itse olen omia isovanhempia hoitanut. Itse aion olla toisenlainen isovanhempi, jos lapsenlapsia suodaan. Saa tytär tai miniä levähtää hetken ja aion olla apuna. Omat vauvavuosien väsymyksen muistavana.