Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

Vierailija
14.02.2019 |

Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?

Silloin kun itse olin lapsi niin:
- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.
- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista
- Toivat ruokakasseja käydessään
- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.
- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana
- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.
- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana
- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni
- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin
- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla
- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.
- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon

Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.

Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.

Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.

Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.

Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?

Kommentit (655)

Vierailija
261/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä juuri ne vsnhemmat, jotka hoidatti omat lapsensa mummoloissa ja sukulaisissa, ovat just niitä joita ei lapsenlapset kiinnosta tippaakaan. He olivat itsekkäitä jo silloin ja ovat itsekkäitä nyt. He eivät edes silloinkaan oikein rakastsneet omia lapsiaan eivätkä rakasta myöskään enää nyt.

Mulle ei ollut lainkaan yllätys että mun itsekkäät, piittaamattomat ja välinpitämättömät vanhemmat on ihan yhtä paskoja tai jopa paskempia isovsnhempina. Jännä luulo että kylmän itsekkäästä ihmisestä tuleekin rakastava ja lämmin isovanhemmaksi tultuaan. Ei se niin mene!

Joku runoilija tms sanoi joskus näin: love isn’t any better than the lover. Hyvin sanottu sillä rakkaudettoman ja välinpitämättömän ihmisen ”rakkaus” on juuri itsensä näköistä, eli rakkaudetonta ja välinpitämätöntä.

Ihan samalla tavalla nuorempi sukupolvi on mukavuuden haluinen ja haluaa vielä helpomman elämän, vaikka elintaso on noussut moninkertaisesti ja elämä helpottunut.

Ja aika karua kuunneltaa on 60-70-luvulla olleiden mummojen tarinat, niillä jotka ovat vielä elossa ja kuinka työntäyteinen ja raskasta elämä oli. Eikä vapaa-aikaa tai lepo hetkiä ollut. Eivätkä he riemusta kiljuneet hoitaessaan lapsenlapsia, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Usein oli vielä iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat hoidettavana ja mies passattavana.

Ei ihme jos heidän nivelensä ovat kuluneet raskaasta työtä ja nyt hoivakodissa he haluavat vain istua ja nauttia levosta.

Ja juuri tämä sukupolvi ja seuraava halusi oikeuden kunnalliseen päivähoitoon, pitkät äitiyslomat ja perhevapaat, oikeus sairaanlapsenhoitoon jne. lainsäädäntöön, jotta seuraavat sukupolvet säistyisivät samalta kohtalolta. Ja naiset voisivat kouluttautua ja olla työelämässä, ilman lastenhoitohuolia tai vanhemmat olisivat riippuvaisia suvun antamasta tuesta.

Mutta ikävä kyllä, näyttää ettei sekään riitä tai ole kylliksi, vaikka Suomessa lasten päivähoito, koulutus ja perhevapaat ovat keskimääräistä paremmat, mutta nyt joillekin palvelut ja etuudet pitäisi ulottua myös vapaa-aikaan, ihan samalla tavalla kuin 70-luvulla Neuvostoliitossa ja Romaniassa, jossa lapsi annettiin jo synnytyssairaalasta laitokseen ja vauva/lapsi vieraili vanhempien luona vain viikonloppuisin, jos se vanhemmille sopi.

Tässä just nyt yksi sellanen esimerkki joka huutaa että ei saa hoidattaa vanhuksilla lapsenlapsia, niveliäkin jo kolottaa.

Monella on puute VÄLITTÄMISESTÄ. Tekstarin laitto ei ole liian rankkaa, kerran kuussa soittaminenkaan ei kuluta niveliä, edes kerran pari vuodessa lastenlasten tapaaminen tuskin ketään vie haudan partaalle.

Välittäminen on helppoa jos on halua siihen. Monilla vaan ei ole sitä halua, siis yhtään.

Kyllä noita ihmissuhde ongelmia on kaikissa ikäluokissa ja perheissä. Mun mies saattaa unohtaa jopa syntymäpäiväni tai muistaa kuukautta ennen tai sen jälkeen tai ei lainkaan, vaikka muuten on kympin mies.

Samoin yhden lapsen kummi unohtaa lähes aina lapsen synttärit tai ei pääse synttäreille, kun on niin kiireinen, vaikka kutsu on lähetetty hyvissä ajoin. Ja on muuten hyvin mukava ja ihastuttava ihminen. Eikä se ketään haittaa tai aiheuta pahaa mieltä.

Ja eiköhän noissa ihmissuhteissa ole aina kaksi osapuolta. Ei kait kukaan saa riitaa yksin aikaiseksi.

Vierailija
262/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä juuri ne vsnhemmat, jotka hoidatti omat lapsensa mummoloissa ja sukulaisissa, ovat just niitä joita ei lapsenlapset kiinnosta tippaakaan. He olivat itsekkäitä jo silloin ja ovat itsekkäitä nyt. He eivät edes silloinkaan oikein rakastsneet omia lapsiaan eivätkä rakasta myöskään enää nyt.

Mulle ei ollut lainkaan yllätys että mun itsekkäät, piittaamattomat ja välinpitämättömät vanhemmat on ihan yhtä paskoja tai jopa paskempia isovsnhempina. Jännä luulo että kylmän itsekkäästä ihmisestä tuleekin rakastava ja lämmin isovanhemmaksi tultuaan. Ei se niin mene!

Joku runoilija tms sanoi joskus näin: love isn’t any better than the lover. Hyvin sanottu sillä rakkaudettoman ja välinpitämättömän ihmisen ”rakkaus” on juuri itsensä näköistä, eli rakkaudetonta ja välinpitämätöntä.

Ihan samalla tavalla nuorempi sukupolvi on mukavuuden haluinen ja haluaa vielä helpomman elämän, vaikka elintaso on noussut moninkertaisesti ja elämä helpottunut.

Ja aika karua kuunneltaa on 60-70-luvulla olleiden mummojen tarinat, niillä jotka ovat vielä elossa ja kuinka työntäyteinen ja raskasta elämä oli. Eikä vapaa-aikaa tai lepo hetkiä ollut. Eivätkä he riemusta kiljuneet hoitaessaan lapsenlapsia, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Usein oli vielä iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat hoidettavana ja mies passattavana.

Ei ihme jos heidän nivelensä ovat kuluneet raskaasta työtä ja nyt hoivakodissa he haluavat vain istua ja nauttia levosta.

Ja juuri tämä sukupolvi ja seuraava halusi oikeuden kunnalliseen päivähoitoon, pitkät äitiyslomat ja perhevapaat, oikeus sairaanlapsenhoitoon jne. lainsäädäntöön, jotta seuraavat sukupolvet säistyisivät samalta kohtalolta. Ja naiset voisivat kouluttautua ja olla työelämässä, ilman lastenhoitohuolia tai vanhemmat olisivat riippuvaisia suvun antamasta tuesta.

Mutta ikävä kyllä, näyttää ettei sekään riitä tai ole kylliksi, vaikka Suomessa lasten päivähoito, koulutus ja perhevapaat ovat keskimääräistä paremmat, mutta nyt joillekin palvelut ja etuudet pitäisi ulottua myös vapaa-aikaan, ihan samalla tavalla kuin 70-luvulla Neuvostoliitossa ja Romaniassa, jossa lapsi annettiin jo synnytyssairaalasta laitokseen ja vauva/lapsi vieraili vanhempien luona vain viikonloppuisin, jos se vanhemmille sopi.

Olet oikeassa. Olen jo sen ikäinen, että olen nähnyt, miten stereotyyppisessä isovanhemmilla hoidattamisessa käy. 

Isovanhemmista imetään kaikki irti. Joko syyllistämällä tai niin, että isovanhemmat venyvät kiltteyttään uupumukseen asti. Sitten kun on saatu lapset isoksi ja isovanhempia ei enää tarvita, niin sitten on aika elää "itselle", kun on tässä lapsetkin jo kasvatettu aikuiseksi. Nähdä maailmaa, käydä festareilla, hummata ja hoilata. Siinä unohtuu niin omat vaivaiseksi käyvät vanhemmat kuin tulevat lastenlapsetkin :) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
263/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isovanhemmat eivät auta millään tavalla koskaan

Vierailija
264/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei ole lapsia, mutta miehen veljen perheen draamaa seuraan. Lapsenlapsille pitäis maksaa X asiat, ei siinä. No miehen vanhemmat on ihan varakkaita, joten auttavat. Haluavat kuitenki maksaa sit meille jotain tasapuolisuuden nimissä. Tästä on syntynyt huutoa, koska me ollaan voitu sit käyttää rahat erillä tavalla mitä he. Mua ei haittaa vaikkei he antaisi meille mitään. Mulla on mukavat appivanhemmat. Minä käyn siellä eniten, edes mieheni ei käy niin paljoa. Mä tykkään höpöttää heidän kanssaan ja varsinki miehen isällä on ollut tosi mielenkiintoinen elämä, joten tarinoita on mukava kuunnella ja käydä kävelyllä. Miehen veljen perhe odottaa, että lapsia hoidetaan x tavalla ja se on raskasta. Sen takia ne ei sais olla meillä hoidossakaan, koska annan heidän katsoa televisiota enkä harrasta kehittäviä leikkejä. Mutta tarvitsevat apua sen verran, että tästä on pitänyt heidän luopua, koska meidän talossa on meidän säännöt. Paras on kuitenki, että lastenhoitoa perustellaan sillä et muuten ei tuu suhdetta lapsenlapsii tai uhkaillaan, että jäädään yksin sit vanhuudessa. Mä olen ihan varma, että minä ja mieheni tullaan hoitamaan miehen vanhemmat. En myöskään ymmärrä miten ihan vierailu ei olisi suhteen rakentamista.

Vierailija
265/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sun ap. pitäisi olla enemmän kiitollinen, kuin katkera, kun vanhempasi ja appivanhemmat ja edelliset sukupolvet vaativat poliittisilta päättäjiltä laatimaan lait kunnallisesta päivähoito-oikeudesta ja perhevapaista, kun naiset yleisesti siirtyvät työelämään 60-70-luvulla ja kouluttautuvat ammatteihin.

Tilannehan oli perheen kannalta kestämätön, kun naiset/äidit siirtyivät kotoa opiskelemaan ja työelämään, eikä lapsilla ollut luotettavaa ja turvallista hoitopaikkaa. Korkeintaan kuin vanhat mummot ja maalta tulleet nuoret tytöt kotiapulaisina. Eikä hoidon laatu ollut kummoinen ja moni lapsi oli oman onnensa nojassa.

Vierailija
266/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä mihin ihmiseen sitä isovanhempien apua tarvitaan, kun on kunnallinen päivähoito ja alakoululaisille iltapäiväkerhot.

Meillä kolme lasta ja harraastuksiin on ollut mahdollisuus, kun vanhemmat vuorottelevat ja joka ilta on ollut useampi tunti hoitaa parisuhdetta, kun lapset menevät nukkumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
267/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

12 vuotta vanhemmuutta. Yhteensä 10 tuntia olen saanut apua isovanhemmilta.

Oikein tuntikirjaa pitänyt.😊

Vierailija
268/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Emme saa minkäänlaista apua isovanhemmilta. Meidän molempien isillä on alkoholiongelma sekä mielenterveysongelmia. Meidän äideillä myös mielenterveysongelmia. Anoppi totesi heti tavattuamme, että lapsiamme hän ei sitten ikinä aio hoitaa. En ollut edes raskaana tuolloin. Meni vielä useampi vuosi ensimmäisen lapsen syntymään. Miehen sisaren lasta anoppi hoitaa kyllä usein & säännöllisesti. Samaten oma äitini hoitaa todella usein veljeni lasta. Eniten ihmetyttää tällainen eriarvoisuus. Se satuttaa. Tuntuu siltä, että me tai lapsemme emme ole isovanhemmille tärkeitä ja arvokkaita. Toisinaan itkettää tällainen kohtelu. Appi ei jaksa tulla edes lasten syntymäpäiville, koska vaadin häntä tulemaan selvänä. Käyn vanhempieni luona enää harvoin, koska he haluavat keskittyä tv:n katseluun. Lapsille huudetaan, tiuskitaan ja heitä kohdellaan kylmästi. Vanhemmillani on yhteistä se, ettei heillä ole elämässään muuta kuin alkoholi ja tv. Tajusin juuri, etteivät he käy missään, tee mitään eikä heillä ole ystäviä. Isovanhempien alkoholiongelma on asia, josta ei ole helppo puhua. Myös suvussa asiasta vaietaan. 

Sekin tuli koettua, ettemme saa mitään apua edes äärimmäisessä hädässä. Jouduin nimittäin sairaalaan ja olin kuolla! Ihmiset katosivat ympäriltämme ja jättivät mieheni selviytymään yksin kaikesta! Aivan käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta. 

Olisi ihanaa saada viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa edes 1 x/v. Odottelemme, että lapset kasvavat ja toivomme, että selviämme tästä elämänvaiheesta. Toisinaan olen aivan loppu johtuen sairaudestani, josta jäi haittoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
269/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunnallinen oikomishoito myönnettiin 90-luvulla vain, jos purentavirheen haitta-aste oli vakava. Kosmeettisilla syillä sitä ei saanut. Eli vaikka oli paha alipurenta ja hampaat päällekkäin, eivätkä rivissä niin se ei ollut syy kunnalliseen hoitoon.

Vaikuttaa siltä, että suurinosa vastaajista ei ihan ymmärrä lukemaansa ja keskittyy ap:n ja tämän vanhempien haukkumiseen...

Vierailija
270/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Emme saa minkäänlaista apua isovanhemmilta. Meidän molempien isillä on alkoholiongelma sekä mielenterveysongelmia. Meidän äideillä myös mielenterveysongelmia. Anoppi totesi heti tavattuamme, että lapsiamme hän ei sitten ikinä aio hoitaa. En ollut edes raskaana tuolloin. Meni vielä useampi vuosi ensimmäisen lapsen syntymään. Miehen sisaren lasta anoppi hoitaa kyllä usein & säännöllisesti. Samaten oma äitini hoitaa todella usein veljeni lasta. Eniten ihmetyttää tällainen eriarvoisuus. Se satuttaa. Tuntuu siltä, että me tai lapsemme emme ole isovanhemmille tärkeitä ja arvokkaita. Toisinaan itkettää tällainen kohtelu. Appi ei jaksa tulla edes lasten syntymäpäiville, koska vaadin häntä tulemaan selvänä. Käyn vanhempieni luona enää harvoin, koska he haluavat keskittyä tv:n katseluun. Lapsille huudetaan, tiuskitaan ja heitä kohdellaan kylmästi. Vanhemmillani on yhteistä se, ettei heillä ole elämässään muuta kuin alkoholi ja tv. Tajusin juuri, etteivät he käy missään, tee mitään eikä heillä ole ystäviä. Isovanhempien alkoholiongelma on asia, josta ei ole helppo puhua. Myös suvussa asiasta vaietaan. 

Sekin tuli koettua, ettemme saa mitään apua edes äärimmäisessä hädässä. Jouduin nimittäin sairaalaan ja olin kuolla! Ihmiset katosivat ympäriltämme ja jättivät mieheni selviytymään yksin kaikesta! Aivan käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta. 

Olisi ihanaa saada viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa edes 1 x/v. Odottelemme, että lapset kasvavat ja toivomme, että selviämme tästä elämänvaiheesta. Toisinaan olen aivan loppu johtuen sairaudestani, josta jäi haittoja.

Mä olen pahoillani, mutta jos molemmat vanhemmat on vakavasti mielenterveysongelmaisia niin miksi sä haluaisit heiltä apua? Tai voisit ajatella, että jättäisit lapset heidän vastuulle? Mielenterveysongelmat myös voi selittää tota epätasa-arvoisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
271/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ihminen haluaa käyttää loppuelämänsä katsoen televisiota ja maton hapsuja suoristaen hänellä on siihen kaikki oikeus. I

Vierailija
272/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on ihanat isovanhemmat. Miehen vanhemmat ottaa lapset aina joka toinen viikko moneksi päiväksi, että saadaan levätä. Minun vanhemmat taas vuoroviikkoina katsoo viisikin päivää putkeen, että saamme nukkua univelat pois ja hoitaa parisuhdetta.

Lisäksi kummatkin panevat aina muutaman satasen tilille tukeakseen nuorta perhettä. Ostavat myös lastenvaatteita ja urheiluvälineitä. Kesälomat lapset saavat viettää aina kaksi viikkoa appivanhemmilla ja kaksi viikkoa minun vanhemmilla. 

Ihanaa, kun on niin huolehtivat isovanhemmat. Omani ovat eläkkeellä ja miehen vanhemmat vielä työelämässä, siksi voivat ottaa vain lomillaan ja anopin työvuorojen mukaan viikolla tai viikonloppuisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
273/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä eivät auttaneet yhtään, koska iltatähtenä tein lapset vähän myöhemmin ja vanhemmat jo sairasti silloin. Miehen vanhemmista toinen oli jo kuollut ja toinen puolikuollut ja kuolikin aika pian.

Isosisarusteni lapsia vanhempani hoisivat paljon.

Kuinkas sitten on käynytkään sen kanssa, että jos hoitaa lapsenlapsia paljon, isovanhempia autetaan. Minä, jonka lapsia ei ole hoidettu, hoidan jatkuvasti vanhempieni asioita ja käyn siivoamassa ja tekemässä ruokaa. Muut sisarukseni eivät korvaansa lotkauta. Vielä vähemmän heidän lapsensa, vaikka viettivät mummolassa pitkiä aikoja. Kun on niin kiirettä ja ollaan niin väsyneitä, kun ikää on tullut ja nyt on aika levätä, kun omat lapset isoja, ei jaksa isovanhempia passata.

Viimeinen sota on syttynyt siitä, kun vanhempamme maksoivat minulle bensarahaa, kun käyn siellä heitä auttamassa. Ah, nyt olisi kaikki valmiita tulemaan auttamaan, kun luulevat, että rikastun sillä, kun saan kympin joskus rahaa bensoihin.

Vierailija
274/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emme saa minkäänlaista apua isovanhemmilta. Meidän molempien isillä on alkoholiongelma sekä mielenterveysongelmia. Meidän äideillä myös mielenterveysongelmia. Anoppi totesi heti tavattuamme, että lapsiamme hän ei sitten ikinä aio hoitaa. En ollut edes raskaana tuolloin. Meni vielä useampi vuosi ensimmäisen lapsen syntymään. Miehen sisaren lasta anoppi hoitaa kyllä usein & säännöllisesti. Samaten oma äitini hoitaa todella usein veljeni lasta. Eniten ihmetyttää tällainen eriarvoisuus. Se satuttaa. Tuntuu siltä, että me tai lapsemme emme ole isovanhemmille tärkeitä ja arvokkaita. Toisinaan itkettää tällainen kohtelu. Appi ei jaksa tulla edes lasten syntymäpäiville, koska vaadin häntä tulemaan selvänä. Käyn vanhempieni luona enää harvoin, koska he haluavat keskittyä tv:n katseluun. Lapsille huudetaan, tiuskitaan ja heitä kohdellaan kylmästi. Vanhemmillani on yhteistä se, ettei heillä ole elämässään muuta kuin alkoholi ja tv. Tajusin juuri, etteivät he käy missään, tee mitään eikä heillä ole ystäviä. Isovanhempien alkoholiongelma on asia, josta ei ole helppo puhua. Myös suvussa asiasta vaietaan. 

Sekin tuli koettua, ettemme saa mitään apua edes äärimmäisessä hädässä. Jouduin nimittäin sairaalaan ja olin kuolla! Ihmiset katosivat ympäriltämme ja jättivät mieheni selviytymään yksin kaikesta! Aivan käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta. 

Olisi ihanaa saada viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa edes 1 x/v. Odottelemme, että lapset kasvavat ja toivomme, että selviämme tästä elämänvaiheesta. Toisinaan olen aivan loppu johtuen sairaudestani, josta jäi haittoja.

Mä olen pahoillani, mutta jos molemmat vanhemmat on vakavasti mielenterveysongelmaisia niin miksi sä haluaisit heiltä apua? Tai voisit ajatella, että jättäisit lapset heidän vastuulle? Mielenterveysongelmat myös voi selittää tota epätasa-arvoisuutta.

Siis emme tietenkään ole pyytämässä isovanhemmilta apua tai vaatimassa yhtään mitään! Emmekä odota saavamme mitään. Saa tilanne silti surettaa ja suututtaa minua. Emme ikinä jättäisi lapsia tuollaisten ihmisten hoiviin, kuten sisaruksemme tekevät saadakseen omaa aikaa. Lapset ovat meille kaikista tärkeimmät ja rakkaimmat. Haluaisin, että lapsillani olisi rakastavat, välittävät, läheiset isovanhemmat, jotka haluaisivat viettää aikaa lasten kanssa, käydä meillä syömässä / kahvilla tai kyselisivät mitä lapsille kuuluu eli sellaista normaalia elämää. Mutta ei, puhelut ovat sekopäisiä tarinoita naapureista ja heidän toimistaan, joita äitini vakoilee verhojen takaa. Haaveilen jostain sellaisesta, jota en tule koskaan saamaan ja tämä minun tulee hyväksyä. Toisaalta tiesimme tämän kauan sitten. Ei oma lapsuutenikaan ollut terve, onnellinen tai tasapainoinen, kuten voitte arvata. Halusin ehkä kertoa tarinallani, että unohtakaa pikkuasioista kinastelu ja pitäkää yhteyttä isovanhempiin, jos he ovat terveitä ja turvallisia aikuisia. Kaikesta huolimatta olen aina huomioinut ja muistanut näitä neljää ihmistä syntymäpäivinä, äitienpäivänä, isänpäivänä, jouluna, nimipäivinä ym. sekä lähettänyt lasten neuvolakuulumisia ja valokuvia vaikka kiitosta ei koskaan tule. Toisinaan mietin, etten jaksa enää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
275/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen vanhemmat, jotka asuvat n. tunnin ajomatkan päässä, auttavat tosi paljon ja ihan omasta aloitteestaan. Aluksi olin tosi nihkeä tämän suhteen - olin täysin sitä mieltä, että kun he olivat jo omat lapsensa hoitaneet, niin ei voi edellyttää enää toista kierrosta... Mutta pikkuhiljaa pehmenin, kun he tuntuivat niin aidosti innokkailta. Mitä ilmeisimmin he olivat odottaneet lastenlasten saamista kauan ja ehkä ehtivät jo pelätä, ettei niitä tulisikaan, mutta sittenpä pamahti kummallekin heidän lapselleen vauva samana vuonna, eka tammikuussa ja toka joulukuussa :)

Jos meidän pph:lla on lomaa tai minulla ja miehellä on haastava työkuvio, aina sieltä syöksähtää mummu tai vaari hätiin. Ja kun jo ennen päivähoidon aloitusta minä aloitin työt ja miehellä oli opiskeluja, isovanhemmat olivat valmiita jeesaamaan. Ja koska molemmat lastenlapset asuvat samassa kaupungissa, on usein kätevää järjestellä niinkin, että isovanhemmat hakevat molemmat pojat ja sitten he tekevät porukalla jotain kivaa ja lopulta mennään jommankumman lapsen kotiin odottamaan vanhempia ja hakijoita. Pikkupojat ovat nyt 3- ja 4-vuotiaat.

Vierailija
276/655 |
19.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sain useinkin viettää aikaa isoäitini kanssa, kun olin lapsi. Monesti isoäiti teki ruoan ja siivosi aivan vapaaehtoisesti. Koskaan hän ei valittanut mistään, ja oikeastaan hän aidosti piti siitä, että oli jotakin puuhaa eläkkeelläkin. Olin myös lukuisia kertoja yötä isovanhempieni luona, kun omani olivat juhlimassa tai viettivät muuten vain kahdenkeskistä aikaa ilman minua. Minulla ei tosin ollut sisaruksia, joten ehkä en ollut sitten niin raskasta vahdittavaa iäkkäille isovanhemmilleni.

Kuusi vuotta sitten sain oman lapsen ja äitini on siitä lähtien, kun ilmoitin raskaudestani, muistuttanut minua siitä, ettei tule sitten koskaan olemaan mikään lapsenlikka minun lapsilleni, KOSKA hän on itsekin hoitanut minut syntymästä saakka ilman kenenkään ulkopuolisen apua. Itse muistan tämän hieman eri tavalla.

Nämä vuodet lapsen kanssa ovat olleet ihan mukavia ilman isovanhempien apuakin. Lapsi ei tosin pidä heitä kovin läheisinä, koska tapaavat niin harvoin, mutta onneksi meillä on ollut muita läheisiä ihmisiä elämässämme. Joskus olen ollut hieman katkera, kun muistelen omaa lapsuuttani tai kun näen, miten toisissa perheissä saa apua pyytämättä. Sitten muistan, että kaikkea ei voi saada ja olen sentään saanut hienon oman lapsen, jonka kanssa on mukavaa viettää aikaa. Olisin ehkä toivonut vielä toistakin, mutta punnitsin tarkkaan omat voimavarani ja päädyin yhdessä puolisoni kanssa lopputulokseen, että näin ohuella tukiverkostolla meidän on turha tehdä enempää lapsia.

Vierailija
277/655 |
20.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon auttaa omat vanhempani. Viikoittain nykyään hoitavat lapsia ja tukevat myös taloudellisesti.

Muutama vuosi sitten ei auttanut kukaan kun asuttiin kauempana.

Lasten isän vanhemmista ei ole koskaan ollut minkäänlaista apua. Hyvä jos joulun aikaan ja syntymäpäivinä viitsitään paikalle raahautua (ei toki aina huvita) onhan kaikki muu tärkeämpää.

Vierailija
278/655 |
20.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on hassu ajatus, että isovanhempien jotenkin täytyisi osallistua lastenlastensa elämään heitä säännöllisesti hoitaen tai rahallisesti tukien. He ovat yhdet lapset jo kasvattaneet, nämä lapset ovat nyt SINUN. Tietysti isovanhempien luona voi käydä kylässä ja heitä nähdä noin muuten, mutta kaikenlaisten velvollisuuksien vaatiminen on mielestäni röyhkeää. Vaikka ovatkin isovanhempia. 

Vierailija
279/655 |
20.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hassu ajatus, että isovanhempien jotenkin täytyisi osallistua lastenlastensa elämään heitä säännöllisesti hoitaen tai rahallisesti tukien. He ovat yhdet lapset jo kasvattaneet, nämä lapset ovat nyt SINUN. Tietysti isovanhempien luona voi käydä kylässä ja heitä nähdä noin muuten, mutta kaikenlaisten velvollisuuksien vaatiminen on mielestäni röyhkeää. Vaikka ovatkin isovanhempia. 

Tässä myös jankuttaja jokaxei osaa lukea. Tehdäänpä ratakiskosta vielä lista mitä toivoisin:

- toivoisin että haluaisivat pitää yhteyttä (eivät pidä)

- toivoisin että kävisivät välillä (eivät käy)

- toivoisin että heillä voisi käydä välillä (ei saa käydä)

- toivoisin että edes jotenkin noteeraisivat kapset, edes syntyäri tekstari tai kortti (eivätchuomioi mitenkään)

- tulisivat ristiäisiin (eivät ole tulleet, ei kiinnosta)

Lista ei sisällä HOITAMISTA RIKÄ RAHAA. Eikö juukeli kukaan tajua että VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS on ongelma eikä hoidonpuute.

Saanko arvata, KAIKKI nämä jeesustelevat kirjoittajat kuten tämäkin jota lainaan, kuitenkin ITSE SAAVAT välittömistä ja hoitoapua ja lahjoja. Kiva arvostella kuitenkin muita ylemmyydentuntoisena? Kyllä te ootte niin hienoja ihmisiä. Teillä on oikeus isovanhempien apuun, muilla sit ei.

Vierailija
280/655 |
20.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?

Silloin kun itse olin lapsi niin:

- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.

- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista

- Toivat ruokakasseja käydessään

- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.

- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana

- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.

- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana

- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni

- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin

- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla

- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.

- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon

Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.

Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.

Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.

Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.

Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?

Kyllä sinun mummosi elämä ja kohtalo oli kova ja työntäyteinen ja oli vielä sairauksia. Millä ihmeen ajalla hän ehti elää omaa elämäänsä ja saada edes riittävät yöunet

- jos oli työelämässä

- hoiti iäkkäät vanhempansa ja appivanhemmat

- hoiti lastenlapset, vauvaiästä alkaen

- hoiti teidän lemmikit ja puutarhat

- kävi teillä siivoamassa ja pesi jopa ikkunat

- hoiti teidän ruokaostokset

- maksoi puhelinlaskut ja harrastukset, hampaiden oikomishoidot, huonekalut jne.

Ei tainnut mummo silmään ummistaa, kun hoiti neljä huushollia ja teki kotityöt, ruuat ja hoiti lemmikit ja ja puutarhat - omansa, teidän, iäkkäiden vanhempien ja appivanhempien. Ja palkka meni muiden suihin.

Ei ihme jos mummo kuolella kupsahti työn raatimiseen, eikä äitikään jaksanut ja nyt olet ap. vaatimassa samaa kohtaloa anopille.

Mikä on ap. sinun rooli tässä kuviossa, kun ihailet ja haikailet mummosi kohtaloa myös anopille?

Kuinka paljon sinä annat pyyteetöntä apua muille? Oletko edes työelämässä?

Vai haluatko syödä vain rusinat pullasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kahdeksan