Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

Päivittäin, olemme erittäin läheisiä vanhempieni kanssa ja he asuvat 5 min päässä meistä..meillä yksi ekaluokkalainen tyttö, ja päivittäin menee koulun jälkeen vanhemmilleni kunnes itse tulen töistä...tehdään paljon yhdessä asioita, käymme syömässä, mökeillä, matkustelemmekin yhdessä...vanhempani ovat varakkaita ja auttavat aina kun tarve...tiedän olevani onnekas ollessani läheinen vsnhempieni kanssa ja että tyttärellämme on läheiset välit mummin ja papan kanssa <3

Eivät juuri ollenkaan, enkä heidän apua kaipaakaan. Lapseni 4v on käynyt isovanhemmillaan kahden käden sormilla laskettavan määrän yökylässä..yleensä lapsen omasta pyynnöstä. Alle vuoden ikäinen ei ole kertaakaan hoidossa kellään ollut. Omien vanhempieni luona lapseni ei koskaan ole ollut hoidossa/yökylässä.

Enkä lapsiani mielelläni hoitoon annakkaan.

Tuo päivähoitolain uudistus tuli voimaan 1985 (?) ja miten nopeasti se tapahtui sitten käytännössä kuntien tasolla. Esim itse en saanut lapsia kunnalliseen hoitoon, sillä hoitoon oli tulorajat ja ne menivät yli, jos molemmat olivat töissä. [/quote]

10 vuotta aikaisemmin 1975[/quote]

Päivähoitolaki tuli voimaan vuonna 1973, ei -75. Sen jälkeen sitä on useaan otteeseen uudistettu ja on nyt nimeltään varhaiskasvatuslaki.

En saa apua isovanhemmilta. Omia vanhempia ei kiinnosta minun tai lasteni elämä, eivät varmaan edes tiedä lasteni nimiä. He ovat juuri sellaisia tehtiin lapset-kasvatettiin-vähäteltiin-haukuttiin-heitettiin kotoa 18-v-ei kiinnosta enää-vanhempia. Eivät kyllä teeskentele kiinnostusta somessa. Miehen vanhemmat kaukana, vanhoja ja sairaita.

Tiedettiin ennen lasten tekoa, ettei apua saada ilman aktiivisuutta. Ystävät auttaa ja rahalla saa hoitajia. En valita, ihan hyvin sujuu.

Eivät juurikaan. En koe että auttavat yhtään.

-Jos syövät meillä, saattavat laittaa astiansa tiskikoneeseen.

- Jouluna toiset isovanhemmat antavat lapsille kirjekuoren jossa 10€.

- Käyvät lasten syntymäpäivillä mutta senkin näyttävät avoimesti että on heille rasite, muuten eivät koskaan kyläile.

Molemmat isovanhemmat ovat kiinnostuneita lapsenlapsesta; haluaisivat tavata useamminkin. Muutaman kerran on ollut hoidossa sekä minun puolen että miehen puolen isovanhempien luona. En kaipaa isovanhempia "elättäjiksi"; olemme aikuisia ihmisiä ja pärjäämme omillamme. Ehkä tilanne on toinen, jos tosi nuorena saa lapsia ja taloudellisesti on tiukkaa. Itse olemme kolmekymppisiä itsenäisiä ihmisiä. Lasta huomioidaan positiivisesti käydessä ja hän saa syntymäpäivä/joululahjoja. Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ihmetyttää, mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka perheessä on 1-2 lasta. Ja on pitkät äitiys- ja perhevapaat, oikeus kunnalliseen päivähoitoon, jopa vuorokauden ympäri, työelämässä lyhyet työpäivät ja pitkät lomat, mahdollisuus palkalliseen sairaanlapsenhoitoon, lyhennettyyn työaikaan jos lapsi alle 10v. Ja tämä kaikki on tullut vasta 80-90-luvulla.

Lisäksi kaupan hyllyt notkuvat valmisruuista, vaipoista, vauvojen soseruuista, valmis vaatteista jne.

Olen synt. 70-luvulla ja päiväkotiin pääsin joskus 80-luvulla n. 5v ja sitä ennen muistan kun minua pyöreteltiin milloin missäkin ja ennen päiväkotia olin kesän yksin kotona ja äiti soitti työpäivänsä aikana muutaman kerran. Ja äidin ompelimassa vaatteissa kuljettiin.

Ja muistan kun äiti keitti liedellä pikkuveljen vaippoharsoja ja teki hänelle sosetta ämpärissä pakastimeen, kun Piltti-ruokia ei ollut. Ja asuttiin pienessä kaksiossa 4henk, vaikka isä oli opettaja ja äiti pankissa töissä.

Isovanhempien luona käytiin kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja kesällä, eikä meitä koskaan isovanhemmat hoitaneet.

Tuollaisella lastenhoidolla nykyisin on huostaanotettujen lasten äiti. Plus kummallista, että opettajaisän lapsi on alle 5-vuotiaana kesän yksin kotona..

Mutta on työelämä muuttunut paljon kiireisemmäksi sitten 80-luvun. Lastenhoidon vaatimustaso on noussut: nyt lasten kanssa todella ollaan eikä lykätä heitä oman onnensa nojaan, lapsilla on aikaa ja resursseja vieviä harrastuksia, samoin vanhemmilla pitkien työpäivien lisäksi.

En edes kyllä tajua, miksi pitää siitä, jos niitä siitoksia ei hoida ihan itse? Eiväthän ne ole isovanhempien lapsia, vaan sinun joka oot ne tehnyt. Ihmetyttää vaan. 

t. ei koskaan lapsia eikä tule

Vierailija kirjoitti:

Jäin pois töistä, että voin hoitaa ladtenlasta. Elän nyt mieheni palkalla, kun sain karenssin. Mutta mikä on tärkeämpää kuin lapsenlapsi. Olisi itsekästä jatkaa töissä, kun voi auttaa lapsenlapsen hoidossa. Lisäksi ajattelen, että vanhainkodilla käy lapsenlapsi katsomassa, kun hoidan häntä paljon.

Totta kai arvostettava ratkaisu sinulta, mutta oletko ajatellut, mitä se vaikuttaa tulevaan eläkkeeseesi, kun jäit töistä pois?  Ihailtavaa epäitsekkyyttä todellakin, mutta saatat katua, kun eläkeotteesi tipahtaa postiluukusta.  

Ajattelet, että lapsenlapsi käy sinua katsomassa vanhainkodilla sitten.  No, se voi jäädä vain ajatukseksi, tai sitten hän todella siellä sinua käy katsomassa.  Mikäs siinä.  

Minun mielestäni ei todellakaan ollut itsekästä, että jatkoin työelämääni, vaikka sain lapsenlapsia.  Olin 39-vuotias, kun ensimmäinen heistä syntyi.  

Silti hoidin ja paljon.  Ja suurella sydämellä.  Vanhin oli melkein enemmän meillä kuin kotona, koska asuimme niin lähekkäin ja sekä päiväkoti että myöhemmin koulu olivat myös ihan lähellä.  Lapsella oli meillä oma sänky ja mummolalelut ja oli ihan normaalia, että hän jäi yöksikin meille jos niin tahtoi.  

Sitten tuli lisää lapsenlapsia ja heilläkin on ollut meillä ns. toinen koti.  Nuorin ei sitten enää ihan niin paljon ollut mummolassa,  hän kun oli kovin äitisidonnainen, mutta isompana sitten kyllä hänkin.  Nyt ne ovat jo melkein aikuisia.  Tulevat ja menevät kuin kotonaan ikään.  Juuri tänään kävi yksi tuossa kääntymässä.  

En silti ajattele, että heillä olisi joku velvollisuus käydä minua sitten vanhana tapaamassa.  Tulevat jos tahtovat ja jos heidän aikatauluihinsa sopii.   Mistä minä tiedän vaikka muuttaisivat toiselle puolelle maapalloa.  Se nyt vaan on niin, että lapset irtaantuvat kotiympyröistään ja lähtevät luomaan omaa elämäänsä.  Ei heitä voi millään itseensä sitoa.  Olen omalle lapsellenikin sanonut, että ei ole minua velvollisuutta hoitaa, jos joskus käy se on ihan hyvä, mutta omaa elämäänsä ei saa jättää elämättä minun takiani.  Minä olen lapsenlapsiani hoitanut silkasta rakkaudesta, en velvollisuudesta.   

Vierailija kirjoitti:

Tuo päivähoitolain uudistus tuli voimaan 1985 (?) ja miten nopeasti se tapahtui sitten käytännössä kuntien tasolla. Esim itse en saanut lapsia kunnalliseen hoitoon, sillä hoitoon oli tulorajat ja ne menivät yli, jos molemmat olivat töissä. 

10 vuotta aikaisemmin 1975

Päivähoitolaki tuli voimaan vuonna 1973, ei -75. Sen jälkeen sitä on useaan otteeseen uudistettu ja on nyt nimeltään varhaiskasvatuslaki.

Ja lapsen oikeus kunnalliseen päivähoitoon tuli asteittain voimaan v. 1985-1995.

Päiväkoteja ylläpitivät sitä ennen myös monet työnantajat, lapsellisille työntekijöille esim. Marimekko, Partek, Valio jne. Ja monet yhdistykset ja säätiöt.

Ja vuoden 1985 jälkeen työnantajat maksoivat korvamerkittyä rahaa sote-maksuissa päiväkotien ylläpitosta, joka poistui joskus 90-luvulla.

No saisimme kyllä apua kun pyytäisimme, mutta toisille tuntuu vaivalta ja rasitteena, ja toisten kohdalla tuntuu, ettei lapsia hoidettaisi tarpeeksi hyvin. Joku tuossa kirjoittikin, että ikävältä tuntuu jos lastenhoitoa arvostellaan, niin ollaan ihan suosiolla vaan jätetty "apu" ottamatta vastaan. Ei haluta loukatakkaan, kun on jo jouduttu sanomaan asioista ihan meidän läsnäollessakin :/ (ei siis mitään käsien pesu asioita, vaan kyse enemmän lasten henkisestä hyvinvoinnista, suosimisesta yms.)

Saadaan kyllä onneksi apua ystäviltä, sisaruksilta ja kummeilta. Eikö teillä muilla samassa tilanteessa olevilta ole ketään muita aikuisia elämässä, joilta pyytää tarvittaessa apua? Kyllä me autetaan vastavuoroisesti näitä aina takaisin toki.

Jos ei olisi itselläni ketään, niin varmasti oltaisiin palkattu lastenhoitaja säännöllisesti kun kuopus olisi ollut jotain 2,5-3v. Yksi tuttava perhe hankki toisen osa-aikatöihin lastenhoitoapua laittamalla yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan ilmoitustaululle ilmoituksen. Jos ei esim. tuleva lastentarhanopettaja kelpaa vahtimaan lapsia niin kuka sitten? Rehellisesti puhuenhan varmaan antaisi parempaa hoitoa kuin moni mummo.. Toki raha on sitten asia erikseen, mutta esim. edes yksi ilta, 4h-6h/kk 10e/h palkalla?

Mutta se kyllä tekee kipeää kun isovanhemmilla ei kiinnosta lapsenlapset. Näin siis meillä näiden toisten kohdalla. Kyllähän kaikki haluaa, että omilla vanhemmilla edes vähän kiinnostaa oma elämä ja jälkikasvu. Ehkäpä näihin kirjoituksiin liittyykin paljon harmia myös tästä? Tulee valtavan pettynyt ja yksinäinen olo, kun vanhempia/appivanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihan samalla tavalla kuin liikakin kiinnostus tuottaa harmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ihmetyttää, mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka perheessä on 1-2 lasta. Ja on pitkät äitiys- ja perhevapaat, oikeus kunnalliseen päivähoitoon, jopa vuorokauden ympäri, työelämässä lyhyet työpäivät ja pitkät lomat, mahdollisuus palkalliseen sairaanlapsenhoitoon, lyhennettyyn työaikaan jos lapsi alle 10v. Ja tämä kaikki on tullut vasta 80-90-luvulla.

Lisäksi kaupan hyllyt notkuvat valmisruuista, vaipoista, vauvojen soseruuista, valmis vaatteista jne.

Olen synt. 70-luvulla ja päiväkotiin pääsin joskus 80-luvulla n. 5v ja sitä ennen muistan kun minua pyöreteltiin milloin missäkin ja ennen päiväkotia olin kesän yksin kotona ja äiti soitti työpäivänsä aikana muutaman kerran. Ja äidin ompelimassa vaatteissa kuljettiin.

Ja muistan kun äiti keitti liedellä pikkuveljen vaippoharsoja ja teki hänelle sosetta ämpärissä pakastimeen, kun Piltti-ruokia ei ollut. Ja asuttiin pienessä kaksiossa 4henk, vaikka isä oli opettaja ja äiti pankissa töissä.

Isovanhempien luona käytiin kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja kesällä, eikä meitä koskaan isovanhemmat hoitaneet.

Tuollaisella lastenhoidolla nykyisin on huostaanotettujen lasten äiti. Plus kummallista, että opettajaisän lapsi on alle 5-vuotiaana kesän yksin kotona..

Mutta on työelämä muuttunut paljon kiireisemmäksi sitten 80-luvun. Lastenhoidon vaatimustaso on noussut: nyt lasten kanssa todella ollaan eikä lykätä heitä oman onnensa nojaan, lapsilla on aikaa ja resursseja vieviä harrastuksia, samoin vanhemmilla pitkien työpäivien lisäksi.

Ei se ollut mitään ihmeellistä ja silloin puhuttiin yleisesti "avainkaula-lapsista". Ja lapset leikki keskenään ulkona ja lähimetsissä.

Ehkä nykyään on pitemmät työpäivät, mutta ennen töissä oltiin myös lauantaisin, oliko klo 13.

Ei yhtään. Ihan omillamme olemme. Välillä käytämme MLL:n lastenhoitajaa.

Jaksamista meille ja teille kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä isovanhempia monella, no sitä saa mitä tilaa, hauskaa vanhuutta Esperin palvelutalossa.

Lame so lame.

Näinhän ne aggressiiviset miniät täällä riehuu, mutta jos tuollaisen lapsia hoitaisi ja ottaisi kaiken sen kuran päällensä ’väärästä hoidosta’ niin siltikään sinä et minua anoppiasi kotiisi ottaisi, omaishoitajana toimisi, tai kävisi siellä Esperissä minua huoltamassa, jos hoitajamitoitus yhä aiheuttaa se että minun vaipat jää vaihtamatta....

Toisin sanoen - syytä on sekä sysissä että sepissä, mutta toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään voi kehittää.

Mulla ei ole vanhempia eikä muuta sukua (jota olisin koko elämäni aikana tavannut) kuin mummoni. Lapsuudessa näin mummoa tosi harvoin ja silloin kun näin puhe jäi tosi lyhyeeseen, ei siis mitään sellaista kunnon yhteistä ajanviettoa tai "hoivaa" vauva-aikani jälkeen kuin ehkä pari kertaa. Kuitenkin joka kerta kun olen hänellä käynyt (aikuisiällä) jutut on aina ai kun kiva nähdä ja oli ikävä ja kamalasti kehuja ja hössötystä. Mummo ei kuitenkaan ikinä soita, ei lähetä postikortteja eikä millään tavalla kerro että haluaisi tavata tai minut kylään. Joulut, jussit, synttärit kaikki saan olla ihan ilman mitään vaikka olen silmiin katsoen sanonut että soita joskus jos haluat seuraa mä tuun varmasti. Jos tekstaan tai soitan että haluaako hän että tulen käymään, niin vastaus on yleensä "joo" tai "tule vain". 

Mummo on 76, melko terve ja ihan normaalijärkinen. Tiedettävästi ollut joskus omille lapsilleen ihan ok äiti. 

En ole ikinä pyytänyt häneltä rahaa tai tavaraa, siinä mielessä ei mitään syytä olla nihkeä yhteydenpidon suhteen. Itse kaipaisin vain juttelua ja yhdessäoloa, kun ei ketään muutakaan ole. En vain tajua mistä tämä johtuu. Jos vanhukset lörpöttelee mitä sattuu ilman että ne tarkottaa puoliakaan. Olen ihan oikeasti miettinyt että ehkä mummoni ei pidä minusta ihmisenä eikä siksi pidä yhteyttä, ne ikävöinnit ja kehut on jotain "pakollisia kohteliaisuuksia" mitä nyt vaan pitää höpöttää. 

Mikä ihmeen velvollisuus on hoitaa lastenlapsia, kun tämänpäivän isovanhemmat on työelämässä ja lapset tehdään yhä vanhempana.

Säälin äitiäni, hänellä on viisi lastenlasta ja on vielä työelämässä, silti veljeni ja siskoni hoidattavat lapsia ja usein ovat vielä yökylässä, vaikka äitini tekee lähes yksin kotityöt ja hoitaa sairasta ja äksyilevää isääni ja sitten äiti valittaa minulle, kuinka lopen uupunut on ja haikailee minun auttavan ja tulevan hätiin, kun lapset ovat hoidossa.

Ja lasten vierailun jälkeen koti on kuin pommin jäljiltä, eikä lapset tottele mitään ja jokaiselle on tehtävä vielä omat ruuat.

Ja olen yrittänyt tästä sanoa veljelleni ja siskolle, kuinka vievät äitini ennen aikaiseen hautaan, mutta heille oma mukavuus ja elämän helppous menee kaiken edelle.

Minusta olisi reilua, kun niitä lapsia suunnittelette ja hankitte, niin myös isovanhemmilla pitäisi olla siihen päätösvalta, jos ei itsellä löydy kykyä hoitaa lapsiaan tai se oma aika on tärkeämpi.

Ja meillä ei mummo hoitanut meitä, koska oli työelämässä, vaikka asuttiin samassa kaupungissa, vierailtiin vain toistemme luona ja silti minulla on aina ollut läheiset ja lämpimät välit isovanhempiin, vaikka eivät hoitaneet minua.

Myötähäpeä ap. puolesta, jolle pitäisi isovanhempien antaa siivousapua, pestä ikkunat ja laittaa vielä rahahanat auki...missä ihmeen maailmassa sä ap. elät? Oletan sinun olevan aikuinen, vaikka käytöksen perusteella et pysty elämään itsenäistä elämää. Mikä on mennyt vikaan?

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole vanhempia eikä muuta sukua (jota olisin koko elämäni aikana tavannut) kuin mummoni. Lapsuudessa näin mummoa tosi harvoin ja silloin kun näin puhe jäi tosi lyhyeeseen, ei siis mitään sellaista kunnon yhteistä ajanviettoa tai "hoivaa" vauva-aikani jälkeen kuin ehkä pari kertaa. Kuitenkin joka kerta kun olen hänellä käynyt (aikuisiällä) jutut on aina ai kun kiva nähdä ja oli ikävä ja kamalasti kehuja ja hössötystä. Mummo ei kuitenkaan ikinä soita, ei lähetä postikortteja eikä millään tavalla kerro että haluaisi tavata tai minut kylään. Joulut, jussit, synttärit kaikki saan olla ihan ilman mitään vaikka olen silmiin katsoen sanonut että soita joskus jos haluat seuraa mä tuun varmasti. Jos tekstaan tai soitan että haluaako hän että tulen käymään, niin vastaus on yleensä "joo" tai "tule vain". 

Mummo on 76, melko terve ja ihan normaalijärkinen. Tiedettävästi ollut joskus omille lapsilleen ihan ok äiti. 

En ole ikinä pyytänyt häneltä rahaa tai tavaraa, siinä mielessä ei mitään syytä olla nihkeä yhteydenpidon suhteen. Itse kaipaisin vain juttelua ja yhdessäoloa, kun ei ketään muutakaan ole. En vain tajua mistä tämä johtuu. Jos vanhukset lörpöttelee mitä sattuu ilman että ne tarkottaa puoliakaan. Olen ihan oikeasti miettinyt että ehkä mummoni ei pidä minusta ihmisenä eikä siksi pidä yhteyttä, ne ikävöinnit ja kehut on jotain "pakollisia kohteliaisuuksia" mitä nyt vaan pitää höpöttää. 

Hei apuva! Vanhat ihmiset on tuollaisia! Hän ei halua olla riesaksi eikä rasitteeksi, eikä ’vaatia’ sinulta aikaa! Ota nyt hyvä ihminen aktiivinen rooli itse - ennen kuin on liian myöhäistä !!!

Siis 8 kertaa leikki-ikäinen ollut yökylässä? Sehän on valtavan paljon! Meidän 5-vuotias ollut kerran yökylässä.

Mutta itse kysymykseen: 5-vuotiasta hoitavat pari kertaa vuodessa, 11-vuotias käy kerran viikossa itse heidän luonaan iltapäivällä koulun jälkeen ja muutaman kerran vuodessa yökylässä.

Auttavat paljon mökillä siivouksessa ja puutarhanhoidossa, samoin kotona jonkin verran. Suursiivosimme juuri yhdessä heidän kanssaan lasten huoneita.

Miehen vanhemmat asuvat ulkomailla, joten heidän kohdallaan sitten eri tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lapseni tehnyt ja ne hoidan. En ole koskaan tunkenut lapsiani isovanhemmille väkisin kylään tai pakottanut lapsia hoitamaan. Toiset lasten isovanhemmat ovat 300km päässä ja toiset 20km päässä. Toisilla isovanhemmilla on sairauksia ja toiset ovat kaukana. En ole kokenut tarvetta arkiseen lapsenhoitoon kun pärjään asioissa itse.

Samoin. Itse olemme lapsemme hoitaneet. Ja päiväkoti tietenkin. Olen sen sortin ihminen, etten tykkää jäädä kiitollisuudenvelkaan. Toiseksi, en ole halunnut, että anopilla tai omalla äidilläni olisi liian läheiset välit, jotta sekaantuisivat asioihimme. Rahaa en olisi edes ottanut vastaan, koska sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Kummallakin työpaikka, joten olemme saaneet ruokakassimme maksettua itse.

Ehkä siksi on välit pysyneet hyvänä kumpiinkin isovanhempiin. Lapsillakin läheiset välit heihin, kun isovanhempia ei väsytetty lastenhoidolla. Kylässä kyllä käytiin ja yhteyttä on pidetty.

Mutta jokaisen pitää toimia oman luonteensa mukaan. Itse olen halunnut olla riippumaton ja päättää itse omista asioistamme ja kulkea omilla ehdoilla. Välit isovanhempiin on pysynyt hyvinä, kun ei ole tarvinnut odottaa heiltä palveluksia (olen ollut omillani 18 vuotiaasta ja itse maksanut siitä lähtien elämiseni) ja heidän ei ole tarvinnut jättää omia menojaan ja elämää ja parisuhdettaan omistautumalla lastemme hoitoon. Mutta näin ollen ei ole sitten sekannuttukaan meidän elämään.

Noh lapsi on vielä aika pieni vauva. Pyytäessä ovat hakeneet pariksi tunniksi hoitoon että saan levätä. Ja haluavat nähdä muutenkin, ostelevat tarpeellisia vaatteita jos jostain bongaavat. Nämä siis minun vanhempani.

Anoppi on ollut kuopattuna jo yli 10 vuotta ja appiukko huitelee maailmalla. Hän kyllä avustaa rahallisesti aika paljon.

Ei tulis mieleenkään enempää hoidattaa heillä.. saatika päästää meille siivoamaan! Olen kait aika yksityinen ihminen siinä mielessä.