Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Alussa saatiin silloin tällöin lapsenvahtiaupua, jotta voitiin käydä elokuvissa tai syömässä. Sitten muutettiin tiöden perässä niin kauas, että ei saatu enää oikein mitään apua, kuin korkeintaan lapsenvahdiksi lomilla kyllässä käydessä.

Nyt ollaan itse isovanhempia ja on pyritty siihen että katsottaisiin lapsenlasta vähintään kerran kuussa yksi viikonloppu että vanhempansa saavat tehdä vähän muutakin kuin leikkiä kotia :)

Sori täysin ohis, mutta "leikkiä kotia"?

Huomioikaapa vanhemmat, että isovanhempien auttamishalut saattavat riippua myös siitä, millaisiksi olette lapsenne kasvattaneet. Kauniisti käyttäytyvä ja joustava lapsi on paljon mieluisampi yövieras kuin kitisevä ja nariseva kakara, joka valittaa kaikesta ja jolle on ostettava kalliita erikoisruokia (ei allergioiden tms. takia) kun mummolan tavalliset ruuat eivät kelpaa. Mitään tekemistäkään ei muka ole, kun lapsi ei osaa ollenkaan viihdyttää itseään vaan on tottunut aikuisten viihdytykseen.

Saamme isovanhemmilta apua lähinnä siihen, että pääsemme pari kertaa vuodessa käymään miehen kanssa kahdestaan jollain pienellä reissulla. Yksi yö hotellissa tms. Arjessa selvitään ihan omin voimin. Rahallista apua ei tulisi mieleenkään pyytää/vastaanottaa.

Omat vanhempani käyttävät aikansa veljeni perheen paapomiseen, sieltä lapset ovat viikottain ainakin yhden yön hoidossa. Äitini käy jopa ripustamassa pyykkejä veljen kodissa. Miehen äiti käy muutaman kerran vuodessa meillä, mutta ikää on sen verran ettei hän jaksa lasten kanssa. Miehen isää taas ei kiinnosta omat lapsensa eikä lapsenlapset, nähdään parin vuoden välein jossain pikaisella lounaalla tms.

Mun äiti on hoitanut toista lasta vähän, lähinnä silloin kun toisen paljon sairastelevan lapsen kanssa oltu sairaalassa. Aina siis joku hätätilanne, huvin vuoksi ei olla viety.

Mummo hoisi minut ja veljeni kouluikään asti, päiväkodissa emme olleet. Silti äitini hokee, että on omat lapsensa hoitanut.

Muut isovanhemmat ei ole auttaneet senkään vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Minun appivanhempani asuvat kanssamme samassa kaupungissa ja auttavat meitä paljon. He ovat eläkkeellä molemmat.

Kuljettavat toista lasta harrastukseen kerran viikossa, hakevat lapset päiväkodista/koulusta kerran viikossa heille ja tuovat illalla takaisin, tässä teemme miehen kanssa aina pidemmän työpäivän. Vievät lapsia noin 2 krt kuussa teatteriin/hiihtokilpailuihin/ lasten konserttiin/tivoliin tai muihin vastaaviin lasten tapahtumiin.

Antavat kuukausittain lapsille rahaa jonka sijoitamme heille.

Minun vanhempani asuvat kauempana, mutta skypetellään ja voivat esim Skypessä lukea iltasadun samalla kun laitan iltapalaa tai pyykkejä. Kun käydään heillä tai tulevat kaupunkiin, lähtevät lasten kanssa pulkkamäkeen ja pelaavat lautapelejä.

Tuo skypen kautta iltasatuhan on aika hauska! Kiitos vinkistä : ) 

Olen syntynyt 1967. Kun olin lapsi, vain yksi isovanhempani oli elossa, vahti minua lapsena kerran muutaman päivän, kun vanhempani olivat lomamatkalla.

Kun itse sain lapsia vuosituhannen alussa, minun vanhempani olivat jo seitsenkymppisiä ja asuivat 140 km päässä. 2010 he muuttivat vanhalle kotiseudulleen, joka on melkein 400 km päässä meistä.

Äitini hoiti esikoistani päivän, kun olin synnyttämässä kuopusta. That's all. Ever.

Mitään rahallista tukea emme ole saaneet, enkä odotakaan, palkkani on yhtä iso kuin vanhempieni yhteenlaskettu eläke, ja mies ansatsee melkein saman verran kuin minä.

Nyt äitini on dementoinut ja laitoksessa, isäkin dementoituu kovaa vauhtia. Vien lapset puoliväkisin katsomaan isovanhempia kerran vuodessa, heille isovanhemmat ovat täysin vieraita horiskoja. Eikä vanhempianikaan lapsemme ole juuri koskaan kiinnostaneet pakollista "no mites koulu on sujunut?" kysymystä enempää. He eivät koskaan ole leikkineet tai jutelleet lastemme kanssa, korkeintaan puhuneet omia muisteloitaan, jotka eivät kauheasti jaksa lasta kiinnostaa.

Ei minua harmita puuttuva tuki ja hoitoapu, joskin sekin olisi ollut aikoinana tervetullutta, vaan se, ettei mitään henkistä yhteyttä ole. Tämä on kai aika tyypillistä, kun on nuorimman lapsen nuorin lapsi, joka saa lapsensa vasta 33- ja 35-vuotiaana. Kaikki serkkunikin ovat minua toistakymmentä vuotta vanhempia, heidän kanssaan en ole ollut juuri lainkaan tekemisissä, isommat sisarukseni kyllä, koska ovat samaa ikäluokkaa.

Sama juttu kuin 26:lla. Olen vanhempieni iltatähti, joten kun itsekin sain lapset vasta 30+-iässä, vanhempani olivat jo päälle seitsemänkymppisiä, eikä heitä ole kehdannut panna lapsia hoitamaan, vaikka periaatteessa ovat kohteliaisuudesta niin tarjoutuneet tekemään pari krt, tarkemmin spesifioimatta.

Miehen vanhemmar kuolivat jo aikoja sitten.

Missä on lapsen isät ja isoisät?

Ja mistä kumpuaa tämänpäivän naiselle asenne, kun oletusarvona vain äidit ja isoäidit osaavat hoitaa lapsia, siivota ja pyykätä ja olla kodin yleiskone, aikuisten lasten elöttäjä ja vastuunkantaja.

Ja ihanko oikeasti ennen mummot kiljuivat riemusta, hoitaessaan lastenlapsia? Ei todella, vaan muuta vaihtoehtoa ei ollut, ei kunnallista päivähoitoa, ei pitkiä perhevapaita jne. Ja moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla ja monen mummojen nivelet paljosta työstä kuluneet. Ja nyt samaiset mummot harmittelevat, kuinka oma elämä jäi elämättä tai moni kirja lukematta, puhumattakaan harrastuksista, kun elämä oli niin työntäyteinen.

Ja tätä jotkut nykynaiset jaksavat ihannoida ja kaipailla.

Ja ennen mummot eivät olleet työelämässä ja isoäidit nuoria 40-50v kotiäitejä, kun lapset tehtiin nuorina, jolloin jaksettiin fyysisesti paremmin. Naisten työssäkäynti yleistyi vasta 70-luvulla ja moni sen ajan vanhempi ei ollut lainkaan työelåmässä.

Voi että, ihan kateeksi käy kun lukee näitä juttuja! Meillä toiset isovanhemmat niin iäkkäitä etteivät ole juurikaan lapsia hoitaneet, paitsi vanhinta yhtenä kesänä kyn ei ollut vielä hoidossa. Toinen mummo ottaa hoitoon noin kerran parissa kuukaudessa tai vie oma-aloitteisesti teatteriin yms. Ihan satunnaisesti. Toisaalta emme ole kovin usein kehdanneet pyytää, hän vielä kuitenkin työelämässä. Ukki(joka siis eronnut tästä mummista) vie kerran viikossa yhtä lapsista treeneihin autolla ja kerran vuodessa vievät lapset noin päivän reissulle.

Ei yhtään.

Minusta olisi äärettömän noloa, että aikuisena tarvitsisin äitiäni pesemään ikkunani, siivoamaan kotini ja rahoittamaan elämiseni.

Jos ei kykene hoitamaan itseään ja kotiaan, ei minusta pidä lisääntyä lainkaan. Tai sitten pitää hyväksyä se, että isovanhempi muuttaa pysyvästi kotiavuksi lapselleen ja tämän perheelle ja samalla tietenkin päättää ne asiat, joita se oma lapsi on aivan liian holtiton päättämään.

Vierailija kirjoitti:

Missä on lapsen isät ja isoisät?

Ja mistä kumpuaa tämänpäivän naiselle asenne, kun oletusarvona vain äidit ja isoäidit osaavat hoitaa lapsia, siivota ja pyykätä ja olla kodin yleiskone, aikuisten lasten elöttäjä ja vastuunkantaja.

Ja ihanko oikeasti ennen mummot kiljuivat riemusta, hoitaessaan lastenlapsia? Ei todella, vaan muuta vaihtoehtoa ei ollut, ei kunnallista päivähoitoa, ei pitkiä perhevapaita jne. Ja moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla ja monen mummojen nivelet paljosta työstä kuluneet. Ja nyt samaiset mummot harmittelevat, kuinka oma elämä jäi elämättä tai moni kirja lukematta, puhumattakaan harrastuksista, kun elämä oli niin työntäyteinen.

Ja tätä jotkut nykynaiset jaksavat ihannoida ja kaipailla.

Ja ennen mummot eivät olleet työelämässä ja isoäidit nuoria 40-50v kotiäitejä, kun lapset tehtiin nuorina, jolloin jaksettiin fyysisesti paremmin. Naisten työssäkäynti yleistyi vasta 70-luvulla ja moni sen ajan vanhempi ei ollut lainkaan työelåmässä.

Tämä on muuten ihan totta. Silloin oli vaihtoehto hoitaa itse tai hoidattaa isovanhemmilla. Nykyään on päivähoito.

Mitä ihmeen rahallista tukea? Kasvaako niillä puussa rahaa vai mistä ap. oletus isovanhempien ylimääräisestä rahasta.

Ainakin mun vanhemmilla ei ole ylimääräistä rahaa, heillä pyörii samat kulut kuin itsellä. Ja vaikka asunto on maksettu, nyt on taloyhtiön rempat, on putkiremonttia, julkisivua jne. joka vie rahaa. Ja sähkökin maksaa samat.

Ollaan paljon isovanhempien kanssa tekemisissä, mutta ei ole pyydetty hoitoapua koskaan, koska molemmat työelämässä ja silloin kun tarvitaan lastenhoitoapua ostetaan se palveluna, kun ystäväperheiden kanssa on hoitorinki.

Ihan kuin ap. ei olisi vielä katkaissut napanuoraansa vanhempiinsa, eikä pysty elämään itsenäisesti, vaan kaipaa edelleen vanhempiensa huolenpitoa. Kuulostaa todella oudolta odottaa isovanhemmilta rahallista tukea, siivous- ja lastenhoitoapua.

Mitä sun mies ap. tekee?

Lapsemme ovat joka toinen viikko vanhemmillani. Näin saamme puolisoni kanssa joka toinen viikko lapsivapaata. Suosittelen.

Eivät auta ollenkaan. Appivanhemmat asuvat kaukana eivätkä hoida lapsia edes tuntia silloin, kun käydään siellä. Omat vanhempani kuittaavat jokaisen pyynnön sillä, että he ovat omat lapsensa jo hoitaneet. Tosiasiassahan me lapset oltiin käytännössä kaikki lomat mummolassa ja usein viikonloppujakin.

Minun äitini ei hoitanut lapsiani koskaan, ei ainoatakaan kertaa. Isäni tuli hätiin, jos tarvitsin apua, useimmiten kyllä lapsia hoitivat appivanhemmat. Isäni ja appivanhemmat olivatkin lapsille tärkeitä, enää kukaan heistä ei ole elossa. Äitini elää, mutta lapsenlapset harvoin käyvät; ei heillä ole mitään suhdetta häneen. Itse tulin reilu vuosi sitten mummoksi ja koska en pysty rahallisesti auttamaan, olen sanonut että hoidan pientä aina, kun on tarve. Rakastan pikkuista ja mielelläni näkisin useamminkin, mutta en halua tuppautua, varsinkin kun lapsella on toisetkin isovanhemmat, samoin ex-mieheni papan ominaisuudessa tahtoo tavata lasta.

Eiköhön tuo touhu ole vapaaehtoista ja pyyteetöntä, itse en auttaisi yhtään jos se olisi olettamus tai vaatimus. Jos teet lapsia hoidat hommasi itse, tottakai jokainen josskus tarvitsee apua, mutta toisiin nojaaminen on täysin moraalitonta.

Justin Kiddylä kirjoitti:

Lapsemme ovat joka toinen viikko vanhemmillani. Näin saamme puolisoni kanssa joka toinen viikko lapsivapaata. Suosittelen.

Entäs, jos isovanhemmilla on useampia lapsia, ts. useammassa perheessä niitä lastenlapsiakin. Näin meillä, jos ottaisin kaikkia lastenlapsia hoitoon saman verran, en muuta ehtisi tekemäänkään. Lastenlapsemme ovat kaikki suht samanikäisiä. Muut isovanhemmat asuvat kaukana.

Meidän suvussa isovanhemmat ovat aina olleet arvostetussa asemassa. Ei puhettakaan että heidän olisi odotettu hoitavan lapsia tai tulevan siivomaan. He olivat meille juhlavieraita, joita jokainen lapsikin kunnioitti ja auttoi. Omat vanhempani nauttivat nyt samasta asemasta ja heille sen ilolla suon. He ovat oman työnsä perheidensä eteen tehneet ja nautin siitä että osaavat vanhemmilla päivillä myös elää itselleen ja unelmilleen. Rahallisesti muistavat meitä jouluisin. Minusta on todella hölmöä hankkia lapsia ja jopa katkeroitua siitä etteivät vanhemmat auta. Kuulostaa etteivät omat napanuorat ole ihan täysin vielä irronneet.

Mullekin on tuttua tuo, että vieraille pappa esittää olevansa lastenlasten kanssa paljon ja oikein erikseen mainitsi jossain, kuinka 'isoisyys on tärkeä rooli'. Paskanmarjat. Melkein naurahdin ääneen, kun kuulin tuon. Ei ole ikinä ollut lastenlasten kanssa juurikaan tekemisissä, ei huomioi mitenkään eikä tee mitään koskaan heidän kanssaan. Päinvastoin on heitä kohtaan niin ärtyisä ja kärsimätön, etten omien lasten kanssa mielelläni siellä edes vieraile, kun pelkäävät vähän pappaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on hoitanut toista lasta vähän, lähinnä silloin kun toisen paljon sairastelevan lapsen kanssa oltu sairaalassa. Aina siis joku hätätilanne, huvin vuoksi ei olla viety.

Mummo hoisi minut ja veljeni kouluikään asti, päiväkodissa emme olleet. Silti äitini hokee, että on omat lapsensa hoitanut.

Muut isovanhemmat ei ole auttaneet senkään vertaa.

Oliko niin, että teillä ei ollut päiväkotipaikkaa ja siksi mummo hoiti. Kai se sinun äitisi kävi töissä, jos mummo hoiti teidät? Oletko tuosta hoitamisasiasta eri mieltä, äitisi ei hoitanut teitä vaan mummo?

Pikkusen kuultaa katkeruus kommentistasi, miksi noin?