Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?

Silloin kun itse olin lapsi niin:

- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.

- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista

- Toivat ruokakasseja käydessään

- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.

- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana

- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.

- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana

- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni

- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin

- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla

- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.

- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon

Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.

Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.

Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.

Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.

Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?

Mitä ihmeen siivousapua tarvitset? Yksi leikki-ikäinen ja tarvitsisit apua, oletko yh?

Ennen ei ollut kunnallista päivähoitoa kaikille tarjolla, äitiysloma oli todella lyhyt (yhteensä n 3kk vielä -70 luvun alussa ) joten isovanhempien apu oli tärkeä, jos äiti kävi töissä.

Vierailija kirjoitti:

Missä on lapsen isät ja isoisät?

Ja mistä kumpuaa tämänpäivän naiselle asenne, kun oletusarvona vain äidit ja isoäidit osaavat hoitaa lapsia, siivota ja pyykätä ja olla kodin yleiskone, aikuisten lasten elöttäjä ja vastuunkantaja.

Ja ihanko oikeasti ennen mummot kiljuivat riemusta, hoitaessaan lastenlapsia? Ei todella, vaan muuta vaihtoehtoa ei ollut, ei kunnallista päivähoitoa, ei pitkiä perhevapaita jne. Ja moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla ja monen mummojen nivelet paljosta työstä kuluneet. Ja nyt samaiset mummot harmittelevat, kuinka oma elämä jäi elämättä tai moni kirja lukematta, puhumattakaan harrastuksista, kun elämä oli niin työntäyteinen.

Ja tätä jotkut nykynaiset jaksavat ihannoida ja kaipailla.

Ja ennen mummot eivät olleet työelämässä ja isoäidit nuoria 40-50v kotiäitejä, kun lapset tehtiin nuorina, jolloin jaksettiin fyysisesti paremmin. Naisten työssäkäynti yleistyi vasta 70-luvulla ja moni sen ajan vanhempi ei ollut lainkaan työelåmässä.

Näinhän se oli. Asuin maalla lähellä mummolaa ja kesäisin mummolle tuli aina serkkuja "kesälapsiksi " ts tätini kaupungista lähetti kolmekin lasta samaan aikaan mummolle hoidettavaksi heti kun koulun kesäloma alkoi. Kotiin hänelle jäi silti vielä monta lasta, en tiedä kuka heitä hoiti, kun tätini kävi tehdastyössä. Nämä serkut olivat lähes koko kesäkuun mummon hoidossa, en tiedä saiko mummo siitä mitään korvausta. Olihan tuo koululaisten pitkä kesäloma ongelmallinen vanhemmille jo tuolloin.

Mutta olihan se kivaa, kun oli monta uutta leikkikaveria. Näitä kaupungin serkkuja minä ja sisaruksemme odotimme aina innokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on hoitanut toista lasta vähän, lähinnä silloin kun toisen paljon sairastelevan lapsen kanssa oltu sairaalassa. Aina siis joku hätätilanne, huvin vuoksi ei olla viety.

Mummo hoisi minut ja veljeni kouluikään asti, päiväkodissa emme olleet. Silti äitini hokee, että on omat lapsensa hoitanut.

Muut isovanhemmat ei ole auttaneet senkään vertaa.

Oliko niin, että teillä ei ollut päiväkotipaikkaa ja siksi mummo hoiti. Kai se sinun äitisi kävi töissä, jos mummo hoiti teidät? Oletko tuosta hoitamisasiasta eri mieltä, äitisi ei hoitanut teitä vaan mummo?

Pikkusen kuultaa katkeruus kommentistasi, miksi noin?

Tuota päiväkotiasiaa olen äidiltäni kysynyt, mutta hän ei halua keskustella asiasta. Ilmeisesti taloudellisesti näin oli järkevämpi. Mutta jos on noin paljon itse apua saanut, niin olen kyllä vähän katkera ettei itse ole halukas auttamaa juuri yhtään.

Ei yhtään.

Juuri ja juuri kykenevät itsestään huolehtimaan. Kaikki yhtä isovanhempaa lukuunottamatta päihde- ja/tai mielenterveysongelmaisia (huumeita, psykooseja). Ja tämä ainoa ongelmaton tekee työtä, jossa matkustelee paljon ja on kiireinen.

Itse olen ollut paljon omien isovanhempien hyvässä hoivassa lapsena. Sääli, etteivät omat lapseni pääse sitä kokemaan.

En voinut vaatia hoitoapua, kun jätin lastenteon noin myöhäiseksi, että vanhemmat olivat jo pitkälle yli seitsemänkymppisiä.

Puolison vanhemmat asuivat ulkomailla.

Onneksi pystyin hankkimaan lastenhoitajan.

Olkaa kiitollisia, jos saatte apua isovanhemmilta.

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?

Silloin kun itse olin lapsi niin:

- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.

- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista

- Toivat ruokakasseja käydessään

- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.

- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana

- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.

- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana

- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni

- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin

- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla

- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.

- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon

Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.

Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.

Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.

Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.

Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?

Siis sinun äitisi vanhemmat ja appivanhemmat = sinun isovanhemmat, auttoivat teidän perhettä kun sinä olit vaavi.

Nyt vanhempasi ovat kuolleet niin näitä samoja isovanhempiako moitit siitä, etteivät he osallistu mielestäsi riittävästi sinun lapsesi auttamiseen?

Ihan vain tiedoksesi. Sinun isovanhempasi ovat olleet aivan poikkeuksellisia lastensa elämän auttajia. Tuo ei todellakaan ole mikään normi. Ja he ovat jo osuutensa auttaneet, et voi edellyttää että koska äitiäsi autettiin niin kyllä sinuakin kuuluu auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minun appivanhempani asuvat kanssamme samassa kaupungissa ja auttavat meitä paljon. He ovat eläkkeellä molemmat.

Kuljettavat toista lasta harrastukseen kerran viikossa, hakevat lapset päiväkodista/koulusta kerran viikossa heille ja tuovat illalla takaisin, tässä teemme miehen kanssa aina pidemmän työpäivän. Vievät lapsia noin 2 krt kuussa teatteriin/hiihtokilpailuihin/ lasten konserttiin/tivoliin tai muihin vastaaviin lasten tapahtumiin.

Antavat kuukausittain lapsille rahaa jonka sijoitamme heille.

Minun vanhempani asuvat kauempana, mutta skypetellään ja voivat esim Skypessä lukea iltasadun samalla kun laitan iltapalaa tai pyykkejä. Kun käydään heillä tai tulevat kaupunkiin, lähtevät lasten kanssa pulkkamäkeen ja pelaavat lautapelejä.

Täytyy sanoa, että vähän kyllä viiltää kateudesta. Voin vain kuvitella, miten suuri helpotus tuo kaikki on arkeen. Se tunne on varmasti niin ihana, että vaikka mies olisi työreissulla toisella puolella maapalloa (kuten puolet vuodesta) ja tapahtuisi jotain (lapsi sairaalaan tai muuta), ei tarvitsisi selvitä yksin. Joskus ahdistaa niin paljon vain se pelko, että jos perussairas lapseni joutuu sairaalaan, mihin laitat loput kaksi lasta tai miten jaksan laittaa lapsille ruokaa, jos itse olen kovassa kuumeessa. 

Isovanhempien tehtävä ei tietenkään ole hoitaa lapsia. Silti haaveilen perheyhteisöstä, jossa auttaisimme toisiamme ja olisimme läheisiä. Eniten suren sitä, että lapsilta jää kokematta läheinen suhde selvästi vanhempaan sukupolveen. Se on rikkaus, jota ei voi sanoin kuvailla. 

Olen maalta kotoisin ja isoäitini asui samassa taloudessa kun olin lapsi, joten vietin paljon hänen kanssaan aikaa kun vanhemmat tekivät maatilan töitä. Toisen isoäidin luona kävin lomilla yhdessä serkkuni kanssa.

Mulla on kaksi lasta, nyt teini-ikäisiä. Aluksi asuimme n. 200 km päässä ja kaikki isovanhemmat olivat töissä (ovat myös eronneet, joten käytännössä meillä oli neljä eri isovanhempiperhettä). Kun olin itse kotona, kävin parin viikon välein äitini luona yökyläilemässä ja samalla pääsin esim. kampaajalle, ostoksille tms. kun lapsi/lapset olivat mummon hoivissa. Muiden isovanhempien kanssa nähtiin muutaman kuukauden välein, kyläilyjä puolin ja toisin. Anoppi sekä isäni auttoivat myös taloudellisesti, appi taas on kätevä käsistään ja teki pintaremontteja koteihimme.

Noin 10 vuotta sitten muutettiin samaan kaupunkiin, jossa anoppi sekä appi asuvat, äitini asuu naapurikunnassa. Isäni sen sijaan kuoli 13 vuotta sitten. Varsinkin anoppi oli lapsenvahtina silloin kun tarvittiin, ehkä kerran kuussa. Myös eläkkeelle jäänyt appi tuli välillä kotiimme hoitamaan sairasta lasta, jottei meidän tarvinnut joka taudista jäädä kotiin. Nyt ei enää tarvita niinkään lastenhoitoapua, mutta eläkkeelle jäänyt äitini käy pari kertaa viikossa auttamassa mm. tekee ruokaa, siivoaa, kuljettaa tarvittaessa harrastuksiin. Aivan valtava apu ja olen todella kiitollinen siitä. Ja kaikesta avusta mitä olemme saaneet. Myös lapseni ovat todella läheisiä isovanhempiensa kanssa, vähän juro teini lähtee iloisesti papan luokse auttamaan tai odottaa että mummo tulee taas tekemään lihapullia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on hoitanut toista lasta vähän, lähinnä silloin kun toisen paljon sairastelevan lapsen kanssa oltu sairaalassa. Aina siis joku hätätilanne, huvin vuoksi ei olla viety.

Mummo hoisi minut ja veljeni kouluikään asti, päiväkodissa emme olleet. Silti äitini hokee, että on omat lapsensa hoitanut.

Muut isovanhemmat ei ole auttaneet senkään vertaa.

Oliko niin, että teillä ei ollut päiväkotipaikkaa ja siksi mummo hoiti. Kai se sinun äitisi kävi töissä, jos mummo hoiti teidät? Oletko tuosta hoitamisasiasta eri mieltä, äitisi ei hoitanut teitä vaan mummo?

Pikkusen kuultaa katkeruus kommentistasi, miksi noin?

Tuota päiväkotiasiaa olen äidiltäni kysynyt, mutta hän ei halua keskustella asiasta. Ilmeisesti taloudellisesti näin oli järkevämpi. Mutta jos on noin paljon itse apua saanut, niin olen kyllä vähän katkera ettei itse ole halukas auttamaa juuri yhtään.

Tuo päivähoitolain uudistus tuli voimaan 1985 (?) ja miten nopeasti se tapahtui sitten käytännössä kuntien tasolla. Esim itse en saanut lapsia kunnalliseen hoitoon, sillä hoitoon oli tulorajat ja ne menivät yli, jos molemmat olivat töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on hoitanut toista lasta vähän, lähinnä silloin kun toisen paljon sairastelevan lapsen kanssa oltu sairaalassa. Aina siis joku hätätilanne, huvin vuoksi ei olla viety.

Mummo hoisi minut ja veljeni kouluikään asti, päiväkodissa emme olleet. Silti äitini hokee, että on omat lapsensa hoitanut.

Muut isovanhemmat ei ole auttaneet senkään vertaa.

Oliko niin, että teillä ei ollut päiväkotipaikkaa ja siksi mummo hoiti. Kai se sinun äitisi kävi töissä, jos mummo hoiti teidät? Oletko tuosta hoitamisasiasta eri mieltä, äitisi ei hoitanut teitä vaan mummo?

Pikkusen kuultaa katkeruus kommentistasi, miksi noin?

Tuota päiväkotiasiaa olen äidiltäni kysynyt, mutta hän ei halua keskustella asiasta. Ilmeisesti taloudellisesti näin oli järkevämpi. Mutta jos on noin paljon itse apua saanut, niin olen kyllä vähän katkera ettei itse ole halukas auttamaa juuri yhtään.

70-luvun alku. Turku.

Päiväkotipaikkaa ei saanut, jos ei ollut joku sosiaalitapaus.

Meillä oli pakko palkata kotiin hoitaja (yhden muistan hyväksi ja seuraavat kaksi välttäviksi röökieukoiksi joilla ei varmasti ollut mitään ’pätevyyttä’) - meidän äidin (opettajan) KOKO palkka meni siihen lastenhoitoon ja sivukuluihin. Mitään ’hoitoseteleitä’ tai yksityisen hoidon tukia ei ollut.

Mutta isovanhemmat (sotaveteraaneja ja lottia horjuvien terveyksineen) asuivat kauempana, joten vaihtoehtoja ei ollut. Kesäksi meidät sitten jaettiin mummolaan ja mammalaan ’työleireille’ (vaikka sieltä minulla kyllä parhaat ja rakkaimmat lapsuusmuistot). Ja äiti oli myös koko kesälomansa samalla työleirillä.

Eli olisi ihan perusteltua hänen sanoa jo lapsensa kasvattaneensa. Nyt toi ikäkin jo tulee vastaan mutta rakkautta lapseni ovat häneltä saaneet ja villasukkia, vaikkei hän heitä juurikaan ole hoitanut, mutta hänet otettu kuitenkin tietenkin otettu huomioon omassa elämässämme. Ja isäni siis on jo kuollut.

Eli

Meillä 6kk vauva. Miehen vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi ja sen huomaa 😊 kerran viikossa tahtovat tulla vahtimaan vauvaa että voimme esim miehen kanssa yhdessä käydä lenkillä, saunassa, ottaa päikkärit. Ihan parasta ja olen tosi kiitollinen heille tästä. Aina kun nähdään niin mummu ja pappa konttailee lattialla ja tekevät kaikkensa että saavat tytön huomion ja hymyn pilkahduksen. Heistä huomaa kuinka kovasti he lastenlastaan rakastavat ja olen onnellinen että vauvamme on saanut niin ihanat isovanhemmat <3 omien vanhempieni kanssa en ole tekemisissä. Ja anoppi on sanonut että heille voi aina soittaa jos apua tarvitsee ja vauvaa vahtia.

Todella vähän. Anoppi oli muutaman kerran lastenvahtina, mutta silloinkin touhusi vain puutarhassa.

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?

Silloin kun itse olin lapsi niin:

- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.

- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista

- Toivat ruokakasseja käydessään

- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.

- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana

- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.

- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana

- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni

- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin

- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla

- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.

- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon

Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.

Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.

Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.

Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.

Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?

Kuka sinulle on kertonut nuo, ethän voi muistaa omia vauva-aikojasi ja äidin raskautta?

Joku on halunnut herättää sinussa kateuden, miksi?

Olivatko vanhempasi köyhiä , opiskelijoita vai mitä? Joku syy on täytynyt olla, kun ko hankinnat tehdään nuoren parin puolesta. Ei kyllä tavallista!

Ei mitenkää. En pystynyt edes lukemaan aloitusta ja muutamaa kommenttia pidemmälle, koska tulee vain paha mieli ja katkeruuden tunteita, kun lukee miten moni saa apuja isovanhemmilta. Olkaa onnellisia!

En normaalisti kaipaa siivousapua. Silti on ollut tilanteita ja aikoja joissa sitäkin olisi kaivattu. Esim. Kun vauvalla oli koliikki ja nukuin viikkotolkulla 2 h yöunia. Tai silloin kun odottelin aikaa aivokuvaukseen ja oksentelin ja nukuin tai olin lääketokkurassa ison osan päivästä. 10-12 h on silloin pitkä aika olla yksin taaperon kanssa. Pyysin miestä ottamaan palkatonta vapaata, että voisi auttaa enemmän kotona ja lapsen kanssa, mutta tämä ei uskaltanut talouden takia. Se oli kamalaa aikaa.

Silti appivanhemmat ovat itse toistuvasti apua vailla ja nimenomaan vaativat sitä ilman mitään ennakkovaroituksia tai keskustelua asiasta. Napanuora on kuulkaa ihan katki omalta osalta, mutta odottaisin kyllä luonnollisesti enemmän apua lapsen isovanhemmilta. Mielestäni on oikeasti naurettavaa valitella ikävää ja tylsyyttä 2 km päässä ja vakuutella perheen tärkeyttä ja jättää sitten oma lapsi ja tämän perhe pärjäämään keskenään. Kai se on luonnekysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on hoitanut toista lasta vähän, lähinnä silloin kun toisen paljon sairastelevan lapsen kanssa oltu sairaalassa. Aina siis joku hätätilanne, huvin vuoksi ei olla viety.

Mummo hoisi minut ja veljeni kouluikään asti, päiväkodissa emme olleet. Silti äitini hokee, että on omat lapsensa hoitanut.

Muut isovanhemmat ei ole auttaneet senkään vertaa.

Oliko niin, että teillä ei ollut päiväkotipaikkaa ja siksi mummo hoiti. Kai se sinun äitisi kävi töissä, jos mummo hoiti teidät? Oletko tuosta hoitamisasiasta eri mieltä, äitisi ei hoitanut teitä vaan mummo?

Pikkusen kuultaa katkeruus kommentistasi, miksi noin?

Tuota päiväkotiasiaa olen äidiltäni kysynyt, mutta hän ei halua keskustella asiasta. Ilmeisesti taloudellisesti näin oli järkevämpi. Mutta jos on noin paljon itse apua saanut, niin olen kyllä vähän katkera ettei itse ole halukas auttamaa juuri yhtään.

Kunnallinen päivähoito-oikeus tuli asteittain voimaan 80-90-luvulla. Ja 70-luvulla äitiysloma oli 6kk, työtä tehtiin 6pv viikossa, myös lauantaisin, kesäloma 3vk/v. Eikä juuri kotitöitä helpottavia kodinkoneita ollut ja asuttiin ahtaasti, yleensä yksiöissä ja rintamiestalon yläkerrassa vuokralla.

Ja ennen mummojen hoiti tarkoitti, kun mummo rappusilta huusi lapset syömään ja illalla saunaan ja leikkivät ulkona keskenään, mutta muuten lapset olivat oman onnensa nojassa.

Eivät ehtineet,oli kiire,peukaloita pyörittämään tai vaikka seinää tuijottamaan.Päällimäisenä oli jonkisortin laiskuus ja mukavuudenhalu.

Ei ollut omat isovanhemmat mun lapsuudessa mukana kuin hetken. Eikä ole omat vanhemmat meidän lasten elämässä olleet ollenkaan, viina vie.

Miehen äiti on kuollut viinaan ja isä pyörähtää meillä nelisen kertaa vuodessa. Lasten ja miehen synttärit ja jouluna. Mulle appi aina lähettää onnitteluviestin meidän hääpäivänä. <3

Tää miehen isä on ujohko ja meillä on välimatkaakin. Aivan ihanan boheemiherra. Haluaisin hänet enemmänkin meidän elämään, mutta välimatka ja hänen omat demoninsa.

Meidät on kerran kutsuttu sinne kylään. Silloin naapurin rouva oli loihtinut aivan upeat ruuat ja oli emäntää enemmän kuin isäntä itse. Ties meistä kaiken, vaikkei koskaan oltu ennen tavattu.

Uutta kutsua ei ole tullut, eikä meidän ehdotusta piipahtamisesta siellä ole otettu vastaan. Naapurin rouva silloin tällöin viineissään soittelee ja kyselee meidän kuulumisia. Viimeksi kutsuin hänet apen matkaan kylään, ilahtui hirveesti. Appi oli asiaan murahdellut.

Appi oli kuitenkin ollut älyttömän iloinen, kun oltiin käyty.. Mutta se oli kuulemma vaatinut parin viikon siivousta ja tosiaan tämän rouvan panostusta tarjoiluihin. On kuulemma arjessa hankala ja sotkunen mies.

No, maaliskuussa nähdään, jos tulisivatkin kaksin.

Isovanhemmista osa on sairaita, osa kuollut ja osa asuu kaukana. Periaatteessa pärjätään ihan hyvin, mutta ongelmat tulee silloin jos on jokin poikkeustilanne. Onneksi ollaan perusterveitä ja hyväkuntoisia ihmisiä ja talouskin on vakaalla pohjalla. Mutta kyllä se silti riipaisee. Päiväkodista kun kysyttiin että kuka laitetaan varahakijaksi jos vanhempia ei tavoiteta tai jotain on sattunut. Oli pakko sanoa että siinä tapauksessa pitää ilmoittaa sosiaaliviranomaisille, koska lapsilla ei ole ketään muuta kuin me vanhemmat.

Justin Kiddylä kirjoitti:

Lapsemme ovat joka toinen viikko vanhemmillani. Näin saamme puolisoni kanssa joka toinen viikko lapsivapaata. Suosittelen.

Oletko koskaan ajatellut että ehkä lapsesi haluaisivat olla kanssanne? Ette taida osata ajatella lastenne parasta, vaan asetatte itsenne etusijalle. Vähän sama kun pitäisi lasta koko kesän tarhassa jotta voi "itse" lomailla.  Tässä ei ole kyllä mitään kehuttavaa, puolestasi häpeän.