Lue keskustelun säännöt.
Kun äitiys kaduttaa
14.02.2019 |
https://www.hs.fi/elama/art-2000006000499.html
Olen itsekin kirjoittanu tästä aiheesta joskus. Menetin elämäni ja identiteettini, kun sain lapset. Ovathan he tietenkin rakkaita, mutta edelleen valitsisin mieluummin lapsettoman elämän. Virhe, jota ei enää tekemättömäksi saa.
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?
Miten sen voi etukäteen tietää? Luulin haluavani lapsia, mutta se, millaiseksi elämä on muodostunut sen jälkeen, ei ole sitä elämää, mitä toivoin.
Ap
Ylipäätään aniharva, jos kukaan osaa kuvitella oman tulevaisuutensa kokemuksena.
Lapsettomana eläminen on naiselle henkisesti hyvin raskasta koska väistämättä joutuu yhteisöjen marginaaliin, ei ole hiekkakuopan reunalla olevia tuttuja, eikä yhteisiä lastenkoulu-puheenaihetta, sillä sellaista äitiä saati isoäitiä ei edes ole, joka tutustuessaan ei ohimennen mainitsisi lapsiaan.
Tosi outo näkemys. Olen vapaaehtoisesti lapseton nainen ja minulla on kyllä hiekkalaatikon (en tiedä millä hiekkakuopilla teillä päin hengaillaan) reunalla istuskelevia lapsiperheellisiä tuttua kasapäin. Lisäksi on myös muita tuttuja ja ystäviä. Ei kaikki äiditkään halua hengailla vain toisten äitien kanssa ja keskustella aina vain lapsista. Minusta tuntuu että päinvastoin, olen lapsellisille kavereille toivottua vaihtelua, joku jonka kanssa jutut ei aina mene siihen vaipat ja koulut- osastoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menetin työkykyni raskauden komplikaatioiden takia, joita ei pyynnöistäni huolimatta hoidettu koska minua ei uskottu. Kukaan ei ota vastuuta hoitovirheistä ja nyt olen kotiäiti, joksi en koskaan halunnut. Elin ennen aktiivista elämää ja olin hyväpalkkaisessa työssä. Nyt elämäni on kipua ja vaipanvaihtoa. Odotan isoa korjausleikkausta, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Jos minua olisi raskauden aikana hoidettu, tilanne ei olisi komplisoitunut. Mutta eihän raskaana olevia naisia vaivaa mikään muu kuin korkeintaan hysteria. Ja kuinkahan monta kertaa olen kuullut että "kaikki on sen arvoista". No ei todellakaan ole!!
Tätä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen, vaikka saahan elämässä katua kaikkea muutakin. Miksei lasten hankkimista, joka ainakin minulle maksoi kaiken.
Hyvä Sinä👍 Rehellistä tekstiä!
Vierailija kirjoitti:
Lapsettoman elämä on surullista.
Kunhan höpötät.
Ohis, mutta sain jotenkin lohtua ajatuksilleni siitä, että en halua lapsia.
Puhuin asiasta yhdelle terapeutille. Hän sanoi, että "sinussa ei vain toimi vielä se puoli, joka kykenisi antamaan rakkautta muillekin". Tästä jäi sellainen olo, että okei minussa pitäisi alkaa toimimaan jokin puoli, joka ei toimi. Odotan, että se toimisi.
3v tämän jälkeen parisuhteeni päättyi, koska en halunnut lasta ja miesystävä painosti siihen. Mies vihasi minua, koska en antanut hänelle lasta ja lähdin suhteesta, koska aloin vihata itseänikin.
Menin taas juttelemaan asiasta toiselle terapeutille. Hän ensin toivoi, että saisin vielä lapsen ja sanoi, että "olet itse saanut lapsena niin vähän, että sinun pitää nyt vielä saada itsellesi hyviä asioita ennenkuin voit antaa sitä omalle lapselle". Sitten hän kuunteli minua. Sanoin kerrankin ääneen sen, että on painajaismainen ajatus, että joku tarvitsisi minua koko ajan ja että en koe sen olevan pelkästään itsekkyyttä tai sitä, että minussa on jokin niin kovasti rikki. Sitten terapeutti sanoi minulle, että "ei äitys ole kaikille, ei se ole ainoa tapa elää elämää. Älä enää ajattele tätä asiaa lainkaan. Jos jonain päivänä koet haluavasi lapsen, niin mieti sitten asiaa uudestaan."
Itsellä lapsi pelasti henkeni, vaikka en sellaista koskaan halunnutkaan. Ainoa mikä harmittaa on se että haluaisin tehdä suuria, merkittäviä asioita, mutta ne jää tekemättä koska seuraukset olisi lapselle kohtuuttomat, joten minun täytyy keskittyä tavallisen ja turvallisen arjen rakentamiseen. Lapsella kun ei ole ketään muuta läheistä aikuista joka pitäisi hänestä huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta sain jotenkin lohtua ajatuksilleni siitä, että en halua lapsia.
Puhuin asiasta yhdelle terapeutille. Hän sanoi, että "sinussa ei vain toimi vielä se puoli, joka kykenisi antamaan rakkautta muillekin". Tästä jäi sellainen olo, että okei minussa pitäisi alkaa toimimaan jokin puoli, joka ei toimi. Odotan, että se toimisi.
3v tämän jälkeen parisuhteeni päättyi, koska en halunnut lasta ja miesystävä painosti siihen. Mies vihasi minua, koska en antanut hänelle lasta ja lähdin suhteesta, koska aloin vihata itseänikin.
Menin taas juttelemaan asiasta toiselle terapeutille. Hän ensin toivoi, että saisin vielä lapsen ja sanoi, että "olet itse saanut lapsena niin vähän, että sinun pitää nyt vielä saada itsellesi hyviä asioita ennenkuin voit antaa sitä omalle lapselle". Sitten hän kuunteli minua. Sanoin kerrankin ääneen sen, että on painajaismainen ajatus, että joku tarvitsisi minua koko ajan ja että en koe sen olev
Tarvitsevatko ihmiset terapeutin antaman "oikeutuksen" sille, että eivät halua lapsia? Jos haluat, yritä saada niitä, jos et, älä hanki niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on luultavammin lievä ADD jonka kanssa pärjännyt hyvin ilman diagnoosiakin, ikävä kyllä tämä perityi lapsilleni ADHD-muodossa. Molemmilla pojilla on lääkkeet, erityispetus, sosiaalihuollon tukiperheet ja perhetyöntekijä käy kahdesti viikossa. En minä tälläistä halunnut, sossuperhettä jonka lapset eivät pärjää koulussa ilman pillereitä! Olen masentunut ja tunnen epäonnistuneeni äitinä.
Onni on rauhalliset tyttölapset.
Kyllä tyttölapsienkin puolesta on ihan omat murheensa. Vaikka miten tasavertaisesti kasvatettaisiin kotona niin yhteiskunta tulee vielä hänet murskaamaan, se on varmaa. Eikä lasta voi ikuisesti suojella kaikelta, suuri riski että joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi, pahimmillaan jo silloin lapsena. Sitä saa olla sydän sykkyrällä jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Eli ap:lla on. siis kyse siitä, että kaduttaa, että hankki lapsen yh:na ilman tukiverkkoa. Se onkin sitten aika lailla eri juttu ... Huoh, niin paljon kuin tästä puhutaan ... Ja silti joku sitten vain .... Kun ei usko... Lapsellasi on vain sinut ja sinä kadut hänen hankkimistaan. Loistoalku elämälle, ei voi muuta sanoa. Otapa vastuu teoistasi ja palkkaa MLL:n hoitaja ihan omilla rahoillasi ja käy harrastamassa. Ja lopeta ulina.
Lapsi polo, hänellä ei ole yhtään tukiverkkoa, vain kypsä ja väsynyt äiti. Yksin ei pitäisi kenenkään lasta tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Äitiyden mahdollisuutta miettivät voisivat mennä muutamaksi viikoksi päiväkotiin.
Ja isyyden!! Jokainen pohankloppi joka vaatii vedellä paljaalla. Stna.
Vierailija kirjoitti:
Äitiyden huonot puolet näyttävät liittyvän naisten kertomusten mukaan enimmäkseen varsinaisen äitiyden ulkopuolisiin seikkoihin. Miltä minun tekemiseni äitinä näyttävät muiden mielestä ja miten tätä äitiyttä pitäisi suorittaa oikealla tavalla "virallisten" sääntöjen mukaisesti. Ihan tyhjänpäiväisiä asioita, jotka vain imevät kaiken luonnollisuuden ja ilon äitiydestä pois. Ei vanhemmuuden kuulu olla mitään täydellistä suorittamista täydellisten lasten kanssa, ei sellaista olekaan. Tätä on tehty satoja tuhansia vuosia ilman mitään ohjekirjoja. Naiset, miksi olette niin lapasia että ette luota itseenne ja omaan tekemiseenne? Nykyihmisiltä alkaa olla pahasti lanka hukassa tässä asiassa, vaikka sen pitäisi olla luonnollista ja mielekästä.
Ei ole kyse siitä että olisi lapanen. Hyvin nopeasti äitiyttäsi aletaan tarkastelemaan kriittisesti vaikka sääntörikos ei olisi mikään mistä on lapselle haittaa saati vaaraa, ja elämäänne vaikeutetaan näillä ns. tukitoimilla, jatkuvalla seurannalla. Jos sitten romahdat sen takia tai edes kompuroit, niin lapsi otetaan pois koska on ns. huoli jaksamisestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja siis jatkona tuolle: olen itse perheellinen ja lapsellinen ihminen, mutta se, elämä ja arjen hallitsemattomuus ja kaoottisuus, jota monissa lapsiperheissä näen, kauhistuttaa ja varmaan kaduttaisi minuakin. Rotia ja järjestystä elämään vähän sen Supernannyn tyylillä, niin parempaa on luvassa. Ja jos joku harmittelee täällä sitä, mitä niistä lapsista sitten vielä tuli, niin se on seurausta tuosta samasta arjen osaamattomuudesta.
Mä opin äitiysvuosina tosi hyväksi organisoijaksi, nyt oon päälle nelikymppisenä triathlonkunnossa ja kilpailenkin. Väitän, että jos olisin perheetön ja lapseton, näin ei olisi, vaan voisin olla mukavuudenhaluinen ja jopa läski.
Nappasin nyt sinun tekstiäsi lainaukseen, mutta on muutama muukin sanonut jotain tämänkaltaista, että tekee paljon asioita. Millä ajalla te näitä teette? Esikoinen on hereillä klo 8-21.30 ja kuopus 5.30-19 (1,5h päikyt välissä). Menen nukkumaan esikoisen kanssa samaan aikaan ja herään suihkuun yms. viideltä, jotta ehdin aamutoimet ennen kuopuksen heräämistä. Päiväuniajan pelailen esikoisen kanssa tai teen hiljaisia hommia, jottei kuopus herää. Mies on töissä klo 7-18 yrityksessään. Ei tukiverkkoja. Kävimme ensimmäisen kerran treffeillä yli vuoteen muutama viikko sitten. Kuopus itki koko tuon kaksi tuntia ja esikoinen oireili monta päivää olemalla väkivaltainen pikkusiskoaan kohtaan. Molemmat ovat siis erityislapsia ja yritettiin tervettä lasta vielä toinen kierros. Kolmatta ei enää tehdä terveen lapsen toivossa. Peruisin lapset, jos voisin. Eipä ole elämässä lenkkeilyä tai kahvilakäyntejä enää. Läskistyn vaan kotona ja leikkipuistossa lastenvahtina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?
Varmaan siksi, kun av- palstalla haukutaan velat itsekkäiksi...
Mitenkään kyseenalaistamatta toisten odotusten mukaan elämäänsä eläviä ihmisiä ei voi pitää lähtökohtaisesti erityisen älykkäinä.
Aika moni ihminen elää jollain tapaa toisten odotusten mukaan; olemme sosiaalisia eläimiä ja niin se vaan menee. Ei kannata olla liian ylimielinen.
Itse en halua lapsia enkä ole niitä hankkinut, mutta ymmärrän että jatkuva hehkutus siitä miten ihminen ei ole kokonainen ilman biologisia lapsia saa varmasti monet epäröimään että josko sittenkin ne lapset täytyy hankkia. Minullekin sanottiin että taatusti fiiliksesi asiasta on erilainen sitten kun se lapsi on pullahtanut ulos... no, en mennyt retkuun. Mutten hauku niitä ketkä menivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja pitää muistaa että vaikka vanhemmuutta katuisi, se ei todellakaan automaattisesti tarkoita sitä että olisi huono vanhempi.
Noin on helppo sanoa, jollei ole itse ollut tuollaisen vanhemman kasvatettavana. Kasvat silloin siihen tunteeseen, että sinussa on jotain vikaa, kun vanhempi ei vaikuta viihtyvän seurassasi.
Mun vanhemmat halusi meidät, isä ylpeilikin meistä parhaana saavutuksenaan, ja silti traumatisoiduin. Joidenkin ei kannattaisi hankkia lapsia vaikka haluaisivat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstalla toitotetaan miten kaikkien pitää hankkia lapsia ja nyt ap:lle sanotaan "miksi menit hankkimaan lapsia!!!!111" koittakaa nyt jo päättää mitä mieltä olette 😂😂
Kuka sanoo noin? Olen täysin rehellisesti sitä mieltä, että vanhempani olisivat voineet jättää lisääntymättä. Ei kaikista ole vanhemmiksi.
Jatkuvasti täällä kyllä vaahdotaan siitä miten itsekäs paska on jos ei hanki lapsia. Ja miten ei koskaan voi kasvaa täysin aikuiseksi ellei hanki lapsia. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?
Ei kai sitä voi etukäteen tietää?
Minuakin kaduttaa. Tosin katumukseni tuli vasta, kun lapset alkoivat aikuistumaan. Koko elämänsä parhaansa yrittää rakastaa, kasvattaa ja ohjata, ja kun näki mitä niistä tuli, niin turhaan meni nekin vuodet. Uhraa itsensä, oman aikansa - ei minkään takia.
Eli heistä ei tullut sellaisia kuin Sinä halusit? Eikö ole pääasia, että he ovat onnellisia?
Hankala sanoa mitä tuo kommentoija tarkoitti kun ei avaa tilannetta enempää. Johtuuko katumus siitä että lapsista tuli duunareita eikä korkeakoulutettuja? Vai lapsista tuli rikollisia? Tai narkkareita? Perustivat onlyfansin?
Huomasin että pari muuta kommentoijaa olettivat nimenomaan että tuon henkilön lapset eivät valinneet vanhemman haluamaa uraa ja se ketuttaa. Minulle taas tuli ekana mieleen että lapsista kasvoi v-mäisiä ihmisiä, ehkä rikollisia, tai pummaavat vanhemmiltaan eivätkä tee elämällään mitään. Mutta emme voi tietää kumpi olettamus on lähempänä kun tämä kommentoija ei ole tullut kertomaan lisätietoja.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko keskustelua, mutta ymmärrän hyvin. Meillä meni niin, että mies halusi ehdottomasti lapsen. Keskusteltiin pitkään; vaadin ja painotin, että mies osallistuu yhtälailla lapsen hoitoon ja mies oli mukana. Myös kotiinjäämisestä puhuttiin, kun palkkaero on plussalla minun suuntaan; sovittiin, että olen 9kk ikään asti kotona ja sitten mies siihen 2v ikään asti.
No arvatkaa toteutuiko mikään? Lapsen hoitaminen ei ollutkaan kivaa ja ihanaa miehen mielestä. Kakkavaippaa ei voinut hoitaa, ja aina kun lapsi itki hysteerisesti niin hänet kipattiin minulle. Jäin yksin. Kun tuli miehen jäädä kotiin niin "olen nyt miettinyt ja musta tuntuu, etten pysty siihen. Sinä olet lapsen äiti!" Kaduttaa niin saatanasti. Jollain tasolla lasta rakastan ja hänestä huolehdin tottakai. Isoin pelko on se, että lapsi kasvaessaan tämän aistii. Eihän tämä lapsen vika ole.
Tale as old as time. Älkää uskoko niitä miesten paskapuheita! Tähän retkuun on moni nainen mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun piti menettää elämäsi ja identiteettisi?
En minä ainakaan ajatellut menettää itseäni, vaikka pian esikoiseni syliini saankin. Tulen takuulla kasvamaan ihmisenä, kuten raskaudenkin myötä. En siltikään koe lapsen olevan elämäni tiellä, päinvastoin. Yhtälailla voimme matkustaa, käydä lenkeillä ja kiertää tapahtumia, erona vain ettemme ole enää kaksin. Toisaalta emme mieheni kanssa olekaan bilettäjiä, joiden "vapaus" murskaantuisi lapsen syntymään.
Tietenkään et ole sama ihminen kuin 18-vuotiaana. Olet vastuullinen vanhempi, jonka tehtävä on kasvattaa jälkeläisensä hyvin. Se jos joku on tärkeä ja upea työ. Ihmettelen vain, että miksi hankitte lisää lapsia? Olisi voinut kuvitella jo ensimmäisen antaneen osviittaa tulevasta?
Taas kerrsn näitä vääriä luuloja. Lapsettomuus.ei tarkoita että olis bilettäjä, eikä se tarkoita että pel
Hämmästyttävän moni lapsia saanut kuvittelee että henkinen kehitys päättyy kuin seinään jos ei lisäänny. Kuvitelmat lapsettomista ikuisesti bilettävinä peter paneina on yllättävän sitkeä. Ehkä perheen saanut muistelee omaa nuoruusaikaansa ennen lasten saamista eikä ymmärrä että elämänkokemusta kertyy muutenkin kuin lisääntymällä.
Lisäksi en minä ainakaan jaksaisi riekkua 30 vuotta baareissa, vaikkei lapsia olekaan. Tällä hetkellä hoidan kaikki iäkkäiden vanhempieni käytännön asiat, mutta kummasti vaan ajatellaan että olisin itsekeskeinen koska minulla ei ole lapsia...
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä oikeasti tekisi ex-tempore reissuja maailmalle, jos ei olisi lapsia? Kiertelisi Aasiassa ja Australiassa ja oliko muutto Ranskaankin mainittu? Varmaan nyt joo kiinnostaa, kun se ei ole mahdollista. Tosin ystäväni esim.reissaa juuri nyt kuukauden Thaimaassa miehensä ja 6- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa. Ei elämä lasten saamiseen lopu.
En kauheasti matkustele, mutta mulle tärkeää onkin oma tila ja että saa olla miten vaan omassa kodissaan. Tätä on varmaan monen vaikea ymmärtää, mutta ei se vaan ole sama jos siellä olisi lapset myös. En muutenkaan kaipaa lasten kanssa oloa. Ja sitten kun taas matkustan haluan tehdä sen toisen aikuisen ihmisen kanssa.
Jokaisen kannattaakin tehdä ratkaisut mitkä on parhaat itselle. Tosin valitettavasti aina ihmiset eivät tajua etteivät halunneet lapsia kuin vasta liian myöhään...
Suurin osa ihmisistä taitaa olla ajattelukyvyltään ameeban tasolla, tehdään asioita kun kaikki muutkin tekevät eikä omia valmiuksia vaikkapa vanhemmuuteen tai lisääntymisen seurauksia osata ajatella yhtään etukäteen.