Lue keskustelun säännöt.
Elämäni paras päätös oli pako suhteesta, jossa kotitöiden jako ei onnistunut
29.01.2019 |
Jätin joitakin vuosia sitten kumppanin, joka ei osallistunut tasa-arvoisesti kotitöiden tekoon. Elämä on ollut mielettömän helppoa ja mukavaa sen jälkeen.
Kumppanini into osallistua kodin töihin hiipui pikku hiljaa yhteen muuton jälkeen. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa minä en matkatyön, pitkien työpäivien, kotitöiden ja lemmikkien hoidon jälkeen ehtinyt enää nukkua tarpeeksi puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt harrastaa jotain. Meillä ei myöskään enää ollut lainkaan mukavaa yhteistä aikaa, koska kaikki se aika, jota en ollut töissä tai nukkumassa, kului kotitöiden parissa.
En ole missään tapauksessa raivosiisti, mutta tiettyjä asioita kotona nyt on vain pakko tehdä. Pyykkiä on pestävä, jotta saa puhtaita vaatteita, kaupassa on käytävä jotta saa ruokaa, eläinten vahingot pitää siivota lattialta, välillä on imuroitava. Keittiössä on pidettävä sellainen järjestys, että siellä mahtuu toimimaan. Kodin pitää olla sellaisessa kunnossa, että arkiset asiat sujuvat riittävän helposti eivätkä aiheuta ylimääräistä stressiä.
Kumppani työskenteli pääasiassa kotoa käsin vapailla aikatauluilla, mutta ei kyennyt kuitenkaan esimerkiksi käynnistämään pesukonetta päivän aikana. En sitä tosin olisi niin välttämättä edellyttänytkään, kunhan olisi sitten osallistunut toimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että jos meistä kumpikin olisi esimerkiksi tehnyt 20 tai 30 minuuttia kotitöitä päivässä, plus lemmikkien hoito, kaikki olisi sujunut oikein hyvin. Kun se kaikki jäi minun vastuulleni, katastrofi oli valmis.
Käytännössä minä heräsin arkisin viideltä ja viikonloppuisin seitsemältä. Nukkumaan pääsin 23 maissa illalla. Lemmikkien hoitoon liittyvät pakolliset aamurutiinit jäivät hoitamatta, jos jätin ne kumppanin vastuulle. Hän nukkui niin kauan kuin nukutti. Viikolla soittelin joskus töistä, ja hän oli puoliltapäivin monesti vasta syömässä aamupalaa. Viikonloppuisinkaan hän ei kuitenkaan halunnut aamurutiineja hoitaa, koska ”hänelläkin on oikeus ottaa viikonloppuna rennommin”. Koskaan ei ollut minun vuoroni levätä.
Anelin apua, yritin kertoa väsymyksestäni, lopulta en jaksanut kuin itkeä. Kumppani koki käytökseni nalkuttamisena ja manipulointina ja reagoi tilanteeseen sulkeutumalla kokonaan. Käytännössä loppuaikoina minä itkin ja siivosin, hän istui jurona television edessä ja vaikeni. Useimpina arkipäivinä en ehtinyt työpäivän jälkeen istua kertaakaan alas ennen kuin oli jo aika mennä nukkumaan, ja kello oli siihenkin jo liian paljon. Lauantaiaamuna kello soi taas ennen seitsemää.
Meillä ei luojan kiitos ollut lapsia, joten lähteminen oli siinä mielessä helppoa. Olen jälkeen päin miettinyt, että tilanne vähintäänkin lähenteli henkistä väkivaltaa. En ole koskaan kokenut mitään niin syvästi loukkaavaa kuin se, että toinen katsoo vierestä ilmeettömänä kuinka minä uuvun täysin, reagoimatta asiaan mitenkään.
Kun pääsin omaan asuntooni, tuntui kuin taivas olisi auennut. Siivottavana ovat nyt vain omat ja lemmikkien sotkut, ja on paljon helpompaa olla yksin vastuussa itsestään kuin yksin vastuussa kahdesta aikuisesta, kun toinen käyttäytyy kuin pikkulapsi. En enää koskaan mistään hinnasta ryhdy suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei osallistu tasapuolisesti kotitöihin. Kun käyn treffeillä, selvitän heti ensimmäisenä ihmisestä sen, onnistuvatko kotihommat ja mitä hän ajattelee kotitöiden jakamisesta. Jos arki muuttuu tällaiseksi kuin meillä oli, elämästä tulee aivan loputtoman kauheaa. Nuo vuodet tuntuvat nyt painajaiselta.
En puhunut tässä kirjoituksessa nyt tarkoituksella sukupuolista, koska en haluaisi, että tästä keskustelusta tulee taas sellainen ankea sukupuolien sota.
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä niin iloinen ja kiitollinen siitä, että parisuhteilu/perheen perustaminen ei ole koskaan kiinnostanut. Vaikka aloittaja jättikin oman ja puolisonsa sukupuolet mainitsematta, täällä on tullut niin monta kertomusta siitä, millaisia lusmuilijoita ja vellihousuja (suomalaiset) miehet ovat. Omassa ystäväpiirissä on myös kaksi tapausta, jotka vain vahvistavat käsitystäni siitä, että suomimiehiä pitää passata kuin piispaa pappilassa. (Molemmat kaverini jättivät lopulta vätystelevät miehensä ja lähtivät lastensa kanssa. Molemmat hankkivat itselleen työpaikat ja kasvattivat poikansa itse - vätysmiehet kun eivät edes lopulta maksaneet elatusmaksujakaan...)
Mieluummin hoidan huushollini yksin, pesen pyykkini yksin ja laitan ruokaa vain itselleni (ja hyvää ruokaa osaankin tehdä ^_^ ). Palkattomana kotiapulaisena pyöriminen ei todellakaan innosta, ei ole innostanut 40 vuoteen.
Eikä noista tyypeistä aina näy päälle se yhteisistä kotitöistä luisteleminen: joku kommentoija kertoi, että hänen miehensä poikamiesboksi oli aina viimeisen päälle puunattu, mutta kun muuttivat yhteen, siivoustaidot katosivat kuin tuhka tuuleen...
Oudointa on, että naiset eivät oikein vieläkään ole tajunneet että tasa-arvoa ei ole missään vaiheessa ollut. Ja että tätä vauhtia sitä ei meidän elinaikanamme tule.
Mulle se on ollut ihan selvää aina. Olen nelikymppinen, sitä ikäluokkaa, jossa naisilla on vielä ollut usein tuplatyökuorma; palkkatyön lisäksi päävastuu "naisten" kotitöistä ja lapsista on säilynyt siinä missä ne perinteiset "miesten työt" ovat vähitellen kadonneet (kaupunkielämässä) tai ainakin muuttuneet satunnaisiksi. Suomalaisen naisen osa on liian usein vieläkin lähellä työhevosen osaa, ja tuplahommaa pidetään tasa-arvona.
Silti Suomesta puhutaan "tasa-arvon mallimaana". Sitä mantraa on jauhettu varmaan yleisen äänioikeuden voimaantulosta asti, eikä suurin osa ole tajunnut että se ei ole ollut totta sataan vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten poikalasten kasvatus. Missä mennään?
Omalta kohdalta voin sanoa, että hyvässä mennään. Kumpikin pojistani osaa siivota, pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa, leipoakin osaavat tarpeen vaatiessa. Kyllä kannatti jankuttaa, että koti ei ole kenenkään hotelli. Toinen pojista oli avoliitossa ja hän ei jättänyt hommiaan avokin kontolle vaan heillä homma toimi, kumpikin osallistui. Toinen on vielä sinkku ja hänen suhteen seuraan, miten käy, jos joskus muuttaa kumppanin kanssa yhteen. Mikäli poika kuvittelee saaneensa kodinhoitajan, niin aivan varmasti saa palautetta minulta.
Ehkä jonakin päivänä pojat saavat opetusta ja palautetta myös isiltään, nykyään siitä huolehtii yleensä äiti.
Niinpä. Moni varmaan arvaa, miksi olen paukuttanut poikien päähän, että jokaisen pitää tehdä osansa. Miehen suhteen olen luovuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään parisuhteessa muuten kokeiltu viikko-viikko kodinhoitovuoroja? Eli joka toinen viikko toinen hoitaa kaikki, omalla tyylillään, ja joka toinen viikko toinen. Myös kaupan ja ruuanlaiton. Kriteerinä, että sunnuntai-iltana pitää olla siistiä ja pyykkikori tyhjä, suoritustapa vapaa. Kiinnostaisi tietää, voiko tällainen toimia tapauksissa, joissa siisteyskäsitykset aivan erilaiset.
Hmm... Voisihan siinä sottapytyllä vaikka joku lamppu syttyä päässä, jos omalla viikolla pitäisi raataa koko sunnuntai, mutta toisen viikolla voitaisiin tehdä sunnuntaina jotain kivaa ja rentoutua, kun kotitöitä olisi hoidettu pitkin viikkoa. Voi kyllä olla, että sottapytty ei kuitenkaan sitoutuisi viikkosiivoukseen.
Mutta jos idea toimisi, niin työt jakautuivat ainakin vähän enemmän tasan, eikä tarvitsisi jatkuvasti pyydellä ("nalkuttaa") kumppania osallistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä homma ap, että elämäsi on parantunut.
Minä kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa, äitini antoi neuvon: et sitten annan siivoamisesta yhtään periksi, vaadit osallistumista. Jessus. Onko mitään typerämpää kuin riidellä jostain siivoamisesta? Kuka siihen kuolee, jos on vähän sotkuista? Kuka vaatii tilille, jos en muista tai jaksa pestä aina lattioita tai tampata mattoja? Ketä se kiinnostaa, että keittiötasot ovat välillä likaiset? Miksi näistä asioista on tehtävä niin älytön ongelma?
Meillä pidetään yllä jotakuinkin perussiisteyttä (mutta kyllä, pölyä on, myttyjä joskus siellä täällä, puhtaat pyykitkin saattaa olla viikon narulla ja roskat viemättä!) ja siivotaan silloin kun huvittaa. Minä siivoan kiistatta enemmän viikkotasolla, mutta mitä sitten? Siivoan, koska itse haluan ja on sitten mukavampaa, kun on siistiä, mutta jos on muuten jumalaton kiire, niin siivoaminen on kyllä prioriteeteistani viimeinen. Olen todellakin sitä mieltä, että se osapuoli, joka haluaa pitää yllä jotain tiettyä siisteyden standardia, on myös päävastuussa sen toteutumisesta. Minua äitini pakotti pitämään yllä hänen standardejaan eikä omiani, eli siivoamisesta aina riideltiin. Miksi haluaisin luoda sellaista ilmapiiriä omaan kotiini?
Mutta joo, tässä tapauksessa kyse on tainnut olla kyllä lopulta muusta kuin siivoamisesta, lähinnä kommunikaatio-ongelmista. Kumppanilla ei ole ollut tahtoa vetää yhtä köyttä syystä tai toisesta. Onneksi lähdit!
Olen itsekin sotkuisempi tyyppi, mutta MITEN vastaajat jaksavat tällaisissa ketjuissa jauhaa siitä että kyseessä on "kommunikaatio-ongelma"? Ap:kin kertoi miten hän oli luetellut mitä pitäisi tehdä ja yrittänyt ajankäyttötaulukkoa, kakkosvastaaja oli myös konkreettisesti listannut ihan kaiken mitä toivoi toisen tekevän. Kyse ei todellakaan ole tuolloin kommunikaatio-ongelmasta vaan laiskasta, sotkuisesta ja itsekkäästä toisesta osapuolesta!
Joo, olen samaa mieltä itsekkyydestä ja laiskuudesta, mutta tuolla kommunikaatio-ongelmalla lähinnä ajattelin koiranpennun kohtaloa: mies ei ole alunperinkään ymmärtänyt/halunnut ottaa koirasta vastuuta vaikka sen koiran halusikin. Asiaa ei ole selvästikään keskusteltu siihen pisteeseen, että olisi ollut yhteisymmärrys jaetusta vastuusta. Kommunikaatio-ongelma siksi, että oletettavasti tilanne on mennyt näin: ap on pyytänyt apua pissojen siivoamiseen / koiran kouluttamiseen > kumppani on pillastunut eikä suostu keskustelemaan > ap hoitaa asian tai itkee ja hoitaa. Eihän tuollaisessa kuviossa ole millään tasolla kyse hyvästä kommunikoinnista - erityisesti siis kumppanin puolelta tietysti! Mutta luulisi, että tällainen keskustelun ja yhdessä sopimisen hankaluus näyttäytyisi aika varhaisessa vaiheessa suhdetta? /lainaamasi
Kyllä se defaultoletus on, jos koiranpentu otetaan kahden aikuisen kesken yhdessä, niin sen hoito on 50-50. Miten joku voi ajatella, että olisi pitänyt erikseen keskustella selväksi, että mies ei aio (juurikaan) hoitaa haluamaansa koiraa??
Kyllä näitä on. Osa on "nyt sillä on pallo jalassa" -vätyksiä. Mulla exmies halusi ehdottomasti lapsia. Yhden kanssa huomasin, että lupauksista, suunnitelmista, valmistautumisesta ja keskusteluista huolimatta jouduin hoitamaan lapsen yksin, työn ja kodin lisäksi. Ainoaksi jäi. Miehen vaihdoin parempaan jaksettuani muutaman vuoden toivoa muutosta, turhaan.
Noin yleisesti ottaen miehet ovat hieman suurpiirteisempiä asentopaikkansa siisteyden suhteen. Sottapyttyjä on molemmissa sukupuolissa. On kaksi eri asiaa siistimiseen osallistumisen totaalikieltäytyjät ja toisaalta ne joilla on erilainen käsitys kodin siisteystasosta.
Aika usein naisten puolelta tulee viiltävää analyysiä siitä miten toinen ei osallistu ollenkaan. Epäilen kyllä tuota ollenkaan osallistumattomuutta, toisella voi vain olla erilainen käsitys mitä sen kodin viihtyisyyden eteen pitää tehdä.
Asun yksin ja minulla (olen mies) on aika usein tavaraa levällään siellä täällä. Minua se ei haittaa mutta järjestelen paikkoja noin kuukauden välein ja teen isomman siivouksen samalla. Taas mennään noin kuukausi kunnes kaaos ärsyttää omaa silmää. Voin kuvitella että saisin kuulla sotkusta naiselta mikäli sattuisi asumaan saman katon alla. Mutta todennäköisesti tekisin enemmän kotitöitä ihan vaan sen vuoksi että kumppani viihtyisi.
Aika yllättävää että naiset eivät ymmärrä että miehet eivät ole samanlaisia siisteyden sipuleita kuin naiset. Toki narkoottisen siistejä löytyy miehistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Jotenkin kun luen näitä, en ihmettele yhtään, miksi nykynaisten parisuhteet eivät onnistu. Miehet ovat loppujen lopuksi todella yksinkertaisia. Siivotkaa ja laittakaa ruokaa, siksi se mies teistä tykkää. Jos ette tee noita hommia, mitä virkaa teillä on?
Siis mitä?! Provohan tämä kommentti on, mutta tulkaa nyt silti äkkiä ihanat miehet palstalla kertomaan, ettei tämä pidä paikkaansa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään parisuhteessa muuten kokeiltu viikko-viikko kodinhoitovuoroja? Eli joka toinen viikko toinen hoitaa kaikki, omalla tyylillään, ja joka toinen viikko toinen. Myös kaupan ja ruuanlaiton. Kriteerinä, että sunnuntai-iltana pitää olla siistiä ja pyykkikori tyhjä, suoritustapa vapaa. Kiinnostaisi tietää, voiko tällainen toimia tapauksissa, joissa siisteyskäsitykset aivan erilaiset.
Hmm... Voisihan siinä sottapytyllä vaikka joku lamppu syttyä päässä, jos omalla viikolla pitäisi raataa koko sunnuntai, mutta toisen viikolla voitaisiin tehdä sunnuntaina jotain kivaa ja rentoutua, kun kotitöitä olisi hoidettu pitkin viikkoa. Voi kyllä olla, että sottapytty ei kuitenkaan sitoutuisi viikkosiivoukseen.
Mutta jos idea toimisi, niin työt jakautuivat ainakin vähän enemmän tasan, eikä tarvitsisi jatkuvasti pyydellä ("nalkuttaa") kumppania osallistumaan.
Ihan hyvä idea ja varmaan itsekin kokeilisin jos olisin parisuhteessa jonka haluaisin pelastaa. Lähtökohtaisesti kuitenkin ärsyttäisi ehdollistaa puolisoa ihmisten tavoille niinkuin jotain hemmetin Pavlovin koiria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä keskustelusta voidaan päätellä ainoastaan se, että ap:lle kotitöihin perustuva päätös oli elämän paras päätös. Kotityöt ovat siis elämän tärkein asia, niinkö? Kävin kerran tulikivenkatkuisen keskustelun, jossa joku sättinainen intti minulle puoli tuntia, kuinka on pakko siivota ja tehdä sitä ja tätä. Minä olin sitten sitä mieltä, että joskus tosiaan on pakko siivota, mutta jos siitä tekee elämänsä pääsisällön, saa varautua kantamaan katkeruutta niitä kohtaan, jotka siivoavat vähemmän eivätkä ole moksiskaan. Keskustelu eteni vaihtelevan törkeästi. Lopulta sitkas juttukaverini töksäytti, että hänelle on sama, kuinka kukin velvollisuutensa hoitaa. Vasta sitten tajusin, mistä on kyse: siivoaminen oli hänelle velvollisuus, ei siis asia, jota tehdään, koska halutaan että on siistiä tai että jossain vaiheessa pakkoki järjestellä tavaroita ja pyyhkiä pölyjä. Velvollisuus! Missä sellainen säädetään? Velvollisuus on jokin ulkokohtainen pakko tehdä asioita, joita ei perimmältään haluaisi tehdä. Jos siis kokee siivoamisen velvollisuudekseen, eikä motivoidu siitä siisteydestä, eikä pysty kyseenalaistamaan siivoamisensa motiivia, saapi siivota vaikka koko maailman, mutta valmiin työn tyydytystä ei juuri tule. Naiset ovat käsittämättömiä: siivous on niin pyhä asia, ettei asiasta voi keskustella. Sitä ei edes haluta ymmärtää, saati huomioida, että toista ei vähääkään häiritse jokunen pölypallero. Siivoaminen on niin pyhää, että kotitöiden tavoitetasoista ei tule edes mieleen keskustella. Sehän kyseenalaistaisi mahdollisuuden velvoittaa toista. Ja lemmikit... jos nainen haluaa koiran, miksi miehen pitäisi sen paskoja siivota? Eikö miehen kannalta oikea ratkaisu sisälle paskovan koiran ongelmaan tuossa tapauksessa olisi heittää karvapallo kartanolle? Koirat ovat niin lutuisia, eikä naisella käy mielessäkään, että paijaamisen ja hoivaamisen lisäksi niistä aiheutuu imurointia ja pyyhkimistä, josta on vastuussa se, joka sen heiluhännän sinne halusi. Yrittäkää nyt tajuta, että ennen kuin nalkutatte, pitää kyetä keskustelemaan, eikä vain tekemään itse listoja, painostamaan sille hyväksyntä ja sitten vedota yhteiseen sopimukseen - jollaista ei todellisuudessa edes tehty.
Juuri näin, erittäin hyvin kirjoitettu. Naisilla on jokin pakkomielle saada pomottaa kotona ja juuri tuo siivoaminen, pyykääminen ja ruuanlaitto ovatkin ainoita asioita, joissa lastenhoidon lisäksi koittavat pomottaa. Se on aivan naurettavaa.
Joka ikinen muija lähtisi saman tien lätkimään, jos yksikin mies erehtyisi pomottamaan samalla tavalla ja laatimaan lapsellisia tehtävälistoja, että mitä kenenkin pitää tehdä. Mitä ihme teitä akkoja risoo? Miksi niin monille naisille mies on pelkkä alamainen ja käskytettävä?
Harva mies muuten oikeasti saa päättää tai vaikuttaa millään tavalla myöskään lastenhankintaan. Moni mies haluaisi odotella vielä vuoden, pari, mutta kun suomalaisella naisella iskee vauvakuume päälle, se on se muksu saatava hinnalla millä hyvänsä. Sitten ihmetellään, kun mies ei alkujaankaan välttämättä halunnut lasta juuri tämän muikkelin kanssa ja lähti menemään.
Eräässä uskonnossa on ainakin se hyvä puoli, ettei siellä akat hypi miesten silmille.
Voin kertoa, että ukkelilta kuin ukkelilta alkaa tulla pomottelua ja lapsellisia tehtävälistoja, kun nainen jättää kotityöt tekemättä. Kokemusta on: kyllästyin tekemään yksin kaiken ja lopetin. Ei mennyt kahta päivää kun alkoi tulla noottia laittamattomasta ruuasta, pesemättömistä pyykeistä, siivoamattomasta kodista ja tyhjistä ruokakaapeista. Niin että mikä ihme niitä ukkoja risoo? Miksi niin monille miehille nainen pelkkä alamainen ja käskytettävä?
Ja jos mies on niin tossu ettei kykene sanomaan, jos ei halua lapsia, niin ei kyllä ole parisuhdekelpoinen alun perinkään. Johan nyt on helvetti että näinkin isoon juttuun ruvetaan asenteella että "en mä haluis ja varmana lähden menemään kun en just tämän muikkelin kanssa..." Ja jumalauta pulla jo uunissa, kun ei typerys osaa pitää elintä housussa.
Kaikenlaista idioottia. (No, viimeinen lausahdus lainatussa kertookin, että älynlahjat eivät kirjoittajalla kovin kaksiset toki olekaan.)
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä ettei työssä pitkiä päiviä tekevällä ihmisellä yksinkertaisesti vain ole aikaa olla sivutoiminen kyökkipiika. Se minkä siivoaa puolessa tunnissa silloin kun kumpikin käyttäytyy niin että asuvat kodissa josta huolehtivat yhdes muuttuu viiden tähden all inclusive hotellin henkilökunnan työtä vastaavaksi jos taloudessa asuu joku joka käyttäytyy kuten olisi tuollaiseen hotelliin majoittunut.
Tätä voi kokeilla niin että elää itse kotonaan viikon olettaen ettei tarvitse itse tehdä yhtään mitään eli ottaa uuden lasin joka kerta kun juo vettä, jättää vaatteet kylpyhuoneen ja makuuhuoneen lattialle, astiat ruoantähteineen TV:n eteen, jääkaappitavarat pöydälle, kävelee kengät jalassa sisällä ja tyhjentää jääkaapin ajattelematta huomista lainkaan. Ja viikon elettyään noin maanantaina töiden jälkeen katsoo kauanko menee että pääsee lähtötilanteeseen normi ylläpitosiivouksen sijaan.
Minä selviäisin tuosta. Vaikka itse sanon, olen tehokas ruuanlaittaja ja siivojan hommia tein vuosia. Siivoan esim. vessan kolmessa minuutissa.
En silti keksi yhtä ainutta syytä, miksi tekisin yhtään enempää kuin puolet työstä kahden aikuisen taloudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti ottaen miehet ovat hieman suurpiirteisempiä asentopaikkansa siisteyden suhteen. Sottapyttyjä on molemmissa sukupuolissa. On kaksi eri asiaa siistimiseen osallistumisen totaalikieltäytyjät ja toisaalta ne joilla on erilainen käsitys kodin siisteystasosta.
Aika usein naisten puolelta tulee viiltävää analyysiä siitä miten toinen ei osallistu ollenkaan. Epäilen kyllä tuota ollenkaan osallistumattomuutta, toisella voi vain olla erilainen käsitys mitä sen kodin viihtyisyyden eteen pitää tehdä.
Asun yksin ja minulla (olen mies) on aika usein tavaraa levällään siellä täällä. Minua se ei haittaa mutta järjestelen paikkoja noin kuukauden välein ja teen isomman siivouksen samalla. Taas mennään noin kuukausi kunnes kaaos ärsyttää omaa silmää. Voin kuvitella että saisin kuulla sotkusta naiselta mikäli sattuisi asumaan saman katon alla. Mutta todennäköisesti tekisin enemmän kotitöitä ihan vaan sen vuoksi että kumppani viihtyisi.
Aika yllättävää että naiset eivät ymmärrä että miehet eivät ole samanlaisia siisteyden sipuleita kuin naiset. Toki narkoottisen siistejä löytyy miehistäkin.
Ainakin oma mies huomauttaa jos roskikset ovat täysiä. Asian huomaaminen ei kuitenkaan aiheuta mitään toimintaa miehen osalta, hän jättää roskat tiskipöydälle. Jos en siivoa niitä, mies huomauttaa siitäkin jo kiukkuisemmin.
Täällä on naiset valittanut miehistä ja heistä johtuvista ongelmista. Mulla taas on se ongelma, että avovaimollani on kai joku siivousneuroosi tai joku sellanen. Se ei niinkuin hetkeksikään rauhotu, vaan aina joku paikka "työnalla," mitä pitää jollainlailla puunata. Jos minä esimerkiksi syön olohuoneessa, samalla katsoen tv:tä ja laitan lautasen olohuoneen pöydälle, viedäkseni sen sitten tiskiin, kun tulee mainos. Hetken se nanosekunnin ajan istuu nojatuolissa ja sitten se hypähtää ja kiikuttaa sen lautasen tiskiin ja kun mä sanon että olisin itsekkin sen vienyt. No se olisi taas kestänyt ties kuinka kauan, on aina sen repliikki. Tai jos mä laitan astiat kaappiin, niin se perässä laittaa ne uudestaan ja valittaa. ettei niitä laiteta niin, kuin minä ne laitan tai jos minä, harvoin imuroin, niin parin tunnin päästä se imuroi uudelleen "varmuuden vuoksi" tai jos teen jotain nikkarointi työtä ja jätän vaikka ruuvimeisselin pöydälle, kun kohta tarvitsen sitä jälleen, niin jo se on kiikutettu takaisin työkalukaappiin. Sit kun minä huomautan siitä, niin se vaan sanoo. että se olisi kuitenkin jäänyt siihen. Joskus kun tulen ulkoota ja laitan kengät kenkätelineeseen, niin se käy katsomassa ja valittaa, että: Älä laita kenkiäsi ylätelineeseen vaan ala ( onko sillä jotain merkitystä ????) Aina kun menen vessaan, hän menee ja laittaa jotain ainetta pyttyyn. Aamulla kun herään, varsinkin viikonloppusin, kun haluaisi lötköttää vähän pidempään, mutta kun menet vessaan ja tuut takaisin, niin eikö tämä ole petaamassa petiä. Tääläisiä juttuja on miljoona ja nämä ärsyttävät suunnattomasti. Liäksi jos kysyn häneltä tarvitseeko hän apua ? niin ei, ei, ei... Kyllä hän pärjää ja sitä paitsi hän tietää mitä mihinki laitetaan tai mitä pitää tehdä. Mutta sitten, kun tulee jotain sanakopua, niin hän aina huomauttaa, etten minä tee mitään ja jätän aina kaikki tavarat levälleen. Miten mä teen, jos apu ei kelpaa ja jos mä teen, niin se tekee sen uudestaan perässä ja miten muka tavarat jää levälleen, kun itse en ehdi niitä viemään paikalleen. # vuotta tätä on jatkunut, enkä toisaankaan tiedä, kuinka kauan tällästä enään jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä homma ap, että elämäsi on parantunut.
Minä kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa, äitini antoi neuvon: et sitten annan siivoamisesta yhtään periksi, vaadit osallistumista. Jessus. Onko mitään typerämpää kuin riidellä jostain siivoamisesta? Kuka siihen kuolee, jos on vähän sotkuista? Kuka vaatii tilille, jos en muista tai jaksa pestä aina lattioita tai tampata mattoja? Ketä se kiinnostaa, että keittiötasot ovat välillä likaiset? Miksi näistä asioista on tehtävä niin älytön ongelma?
Meillä pidetään yllä jotakuinkin perussiisteyttä (mutta kyllä, pölyä on, myttyjä joskus siellä täällä, puhtaat pyykitkin saattaa olla viikon narulla ja roskat viemättä!) ja siivotaan silloin kun huvittaa. Minä siivoan kiistatta enemmän viikkotasolla, mutta mitä sitten? Siivoan, koska itse haluan ja on sitten mukavampaa, kun on siistiä, mutta jos on muuten jumalaton kiire, niin siivoaminen on kyllä prioriteeteistani viimeinen. Olen todellakin sitä mieltä, että se osapuoli, joka haluaa pitää yllä jotain tiettyä siisteyden standardia, on myös päävastuussa sen toteutumisesta. Minua äitini pakotti pitämään yllä hänen standardejaan eikä omiani, eli siivoamisesta aina riideltiin. Miksi haluaisin luoda sellaista ilmapiiriä omaan kotiini?
Mutta joo, tässä tapauksessa kyse on tainnut olla kyllä lopulta muusta kuin siivoamisesta, lähinnä kommunikaatio-ongelmista. Kumppanilla ei ole ollut tahtoa vetää yhtä köyttä syystä tai toisesta. Onneksi lähdit!
Olen itsekin sotkuisempi tyyppi, mutta MITEN vastaajat jaksavat tällaisissa ketjuissa jauhaa siitä että kyseessä on "kommunikaatio-ongelma"? Ap:kin kertoi miten hän oli luetellut mitä pitäisi tehdä ja yrittänyt ajankäyttötaulukkoa, kakkosvastaaja oli myös konkreettisesti listannut ihan kaiken mitä toivoi toisen tekevän. Kyse ei todellakaan ole tuolloin kommunikaatio-ongelmasta vaan laiskasta, sotkuisesta ja itsekkäästä toisesta osapuolesta!
Joo, olen samaa mieltä itsekkyydestä ja laiskuudesta, mutta tuolla kommunikaatio-ongelmalla lähinnä ajattelin koiranpennun kohtaloa: mies ei ole alunperinkään ymmärtänyt/halunnut ottaa koirasta vastuuta vaikka sen koiran halusikin. Asiaa ei ole selvästikään keskusteltu siihen pisteeseen, että olisi ollut yhteisymmärrys jaetusta vastuusta. Kommunikaatio-ongelma siksi, että oletettavasti tilanne on mennyt näin: ap on pyytänyt apua pissojen siivoamiseen / koiran kouluttamiseen > kumppani on pillastunut eikä suostu keskustelemaan > ap hoitaa asian tai itkee ja hoitaa. Eihän tuollaisessa kuviossa ole millään tasolla kyse hyvästä kommunikoinnista - erityisesti siis kumppanin puolelta tietysti! Mutta luulisi, että tällainen keskustelun ja yhdessä sopimisen hankaluus näyttäytyisi aika varhaisessa vaiheessa suhdetta? /lainaamasi
Kyllä se defaultoletus on, jos koiranpentu otetaan kahden aikuisen kesken yhdessä, niin sen hoito on 50-50. Miten joku voi ajatella, että olisi pitänyt erikseen keskustella selväksi, että mies ei aio (juurikaan) hoitaa haluamaansa koiraa??
Kyllä näitä on. Osa on "nyt sillä on pallo jalassa" -vätyksiä. Mulla exmies halusi ehdottomasti lapsia. Yhden kanssa huomasin, että lupauksista, suunnitelmista, valmistautumisesta ja keskusteluista huolimatta jouduin hoitamaan lapsen yksin, työn ja kodin lisäksi. Ainoaksi jäi. Miehen vaihdoin parempaan jaksettuani muutaman vuoden toivoa muutosta, turhaan.
Pointti onkin se, että kun huomaa ettei toinen hoida sovittuja juttuja, ottaa asian tapetille ihan ääneen. Ja jos muutosta ei tule, lähtee, eikä jää odottelemaan että tilanne on noin hirveä kuin ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti ottaen miehet ovat hieman suurpiirteisempiä asentopaikkansa siisteyden suhteen. Sottapyttyjä on molemmissa sukupuolissa. On kaksi eri asiaa siistimiseen osallistumisen totaalikieltäytyjät ja toisaalta ne joilla on erilainen käsitys kodin siisteystasosta.
Aika usein naisten puolelta tulee viiltävää analyysiä siitä miten toinen ei osallistu ollenkaan. Epäilen kyllä tuota ollenkaan osallistumattomuutta, toisella voi vain olla erilainen käsitys mitä sen kodin viihtyisyyden eteen pitää tehdä.
Asun yksin ja minulla (olen mies) on aika usein tavaraa levällään siellä täällä. Minua se ei haittaa mutta järjestelen paikkoja noin kuukauden välein ja teen isomman siivouksen samalla. Taas mennään noin kuukausi kunnes kaaos ärsyttää omaa silmää. Voin kuvitella että saisin kuulla sotkusta naiselta mikäli sattuisi asumaan saman katon alla. Mutta todennäköisesti tekisin enemmän kotitöitä ihan vaan sen vuoksi että kumppani viihtyisi.
Aika yllättävää että naiset eivät ymmärrä että miehet eivät ole samanlaisia siisteyden sipuleita kuin naiset. Toki narkoottisen siistejä löytyy miehistäkin.
Kyllä naiset ymmärtävät että miehet eivät ole yhtä siistejä. Mutta ymmärrät kai, että siitä ymmärryksestä ei seuraa automaattista päätösvallan siirtämistä miehelle. Eikä sitä, että nainen siivoaa yksin haluamansa tason mukaan. Yllättävää kyllä, nainen katsoo olevansa tasavertainen miehen kanssa. Tästä seuraa, että nainen katsoo voivansa tuoda esiin näkemyksensä siitä miten jokin asia tehdään. Ja myös odottaa miehen tulevan vastaan kun etsitään kompromissia. Tätä kutsutaan työelämässä neuvottelutaidoksi. Kotona sitä kutsutaan nalkuttamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti ottaen miehet ovat hieman suurpiirteisempiä asentopaikkansa siisteyden suhteen. Sottapyttyjä on molemmissa sukupuolissa. On kaksi eri asiaa siistimiseen osallistumisen totaalikieltäytyjät ja toisaalta ne joilla on erilainen käsitys kodin siisteystasosta.
Aika usein naisten puolelta tulee viiltävää analyysiä siitä miten toinen ei osallistu ollenkaan. Epäilen kyllä tuota ollenkaan osallistumattomuutta, toisella voi vain olla erilainen käsitys mitä sen kodin viihtyisyyden eteen pitää tehdä.
Asun yksin ja minulla (olen mies) on aika usein tavaraa levällään siellä täällä. Minua se ei haittaa mutta järjestelen paikkoja noin kuukauden välein ja teen isomman siivouksen samalla. Taas mennään noin kuukausi kunnes kaaos ärsyttää omaa silmää. Voin kuvitella että saisin kuulla sotkusta naiselta mikäli sattuisi asumaan saman katon alla. Mutta todennäköisesti tekisin enemmän kotitöitä ihan vaan sen vuoksi että kumppani viihtyisi.
Aika yllättävää että naiset eivät ymmärrä että miehet eivät ole samanlaisia siisteyden sipuleita kuin naiset. Toki narkoottisen siistejä löytyy miehistäkin.
Ja sen kuukauden kerrallaan olet myös käymättä kaupassa, laittamatta ruokaa, tiskaamatta ja pesemättä pyykkiä? Mahdat olla laiha ja pahanhajuinen.
(Niin, tässä avauksessahan nyt oli kyse siitä, että parin toinen puolisko ei tehnyt yhtään mitään. Kyse ei ollut pelkästä siivoamisesta.)
Onnea AP ja muutkin huonon suhteen taakseen jättäneet.
Itse jätin taakseni kontrolloivan puolison.
En aluksi tajunnut tilannetta, sillä lapsuuskodissani oli sama malli.
Jossain vaiheessa sitten tajusin, että joustaminen on yksipuolista ja että puoliso saneli myös henkilökohtaiset menoni. Lopulta kävin vain luennoilla ja ruokakaupassa yksinäni. Kaikkialle muualle piti puolison päästä mukaan.
Hän myös maksatti minulla omia kulujaan ja yritti saada minut menettämään luottotietoni. Onneksi ei onnistunut. Hän yritti saada minut täysin riippuvaiseksi itsestään ja painoi itsetuntoani alas negaamalla minua mm ulkonäöstä ja älykkyydestä.
Luennoilla käydessäni sain huomata että on toisenlaisiakin suhteita. Sellaisia joissa kumppanit arvostavat toisiaan.
Eron jälkeen olin sinkkuna 4 vuotta, ihan tarkoituksella. Halusin oppia tuntemaan itseni paremmin. Mietin sinkkuvuosinani myös paljon sitä, että millaisen ihmisen kanssa kannattaa alkaa suhteeseen ja millaisia kannattaa välttää. Se oli hyvää aikaa vaikka samalla se oli myös yksinäistä.
Nyt olen hyvässä suhteessa ja arvostan puolisoani todella paljon.
Minä jätin myös vaimon, koska hän taantui pikkulapsen tasolle joka vain kiukuttelee ja vaatii, mutta häneltä ei saisi vaatia. Kai joku tätä sanoo voimaantumiseksikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti ottaen miehet ovat hieman suurpiirteisempiä asentopaikkansa siisteyden suhteen. Sottapyttyjä on molemmissa sukupuolissa. On kaksi eri asiaa siistimiseen osallistumisen totaalikieltäytyjät ja toisaalta ne joilla on erilainen käsitys kodin siisteystasosta.
Aika usein naisten puolelta tulee viiltävää analyysiä siitä miten toinen ei osallistu ollenkaan. Epäilen kyllä tuota ollenkaan osallistumattomuutta, toisella voi vain olla erilainen käsitys mitä sen kodin viihtyisyyden eteen pitää tehdä.
Asun yksin ja minulla (olen mies) on aika usein tavaraa levällään siellä täällä. Minua se ei haittaa mutta järjestelen paikkoja noin kuukauden välein ja teen isomman siivouksen samalla. Taas mennään noin kuukausi kunnes kaaos ärsyttää omaa silmää. Voin kuvitella että saisin kuulla sotkusta naiselta mikäli sattuisi asumaan saman katon alla. Mutta todennäköisesti tekisin enemmän kotitöitä ihan vaan sen vuoksi että kumppani viihtyisi.
Aika yllättävää että naiset eivät ymmärrä että miehet eivät ole samanlaisia siisteyden sipuleita kuin naiset. Toki narkoottisen siistejä löytyy miehistäkin.
Ainakin oma mies huomauttaa jos roskikset ovat täysiä. Asian huomaaminen ei kuitenkaan aiheuta mitään toimintaa miehen osalta, hän jättää roskat tiskipöydälle. Jos en siivoa niitä, mies huomauttaa siitäkin jo kiukkuisemmin.
Tuo täyttyneen roskiksen jatkaminen tiskipöydälle tuntuu olevan yleisempikin maskuliininen toimintamalli. Meillä myös alkaa kertyä jätekasaa tiskipöydälle, kun roskis on niin täysi että alkaa valuttaa jätettä kaappiin ja keittiön lattialle. (Joskus huvikseni kokeilin, ymmärtäisikö tuo viedä roskat jos en asiasta erikseen "nalkuta". Ei ymmärtänyt ei...)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti ottaen miehet ovat hieman suurpiirteisempiä asentopaikkansa siisteyden suhteen. Sottapyttyjä on molemmissa sukupuolissa. On kaksi eri asiaa siistimiseen osallistumisen totaalikieltäytyjät ja toisaalta ne joilla on erilainen käsitys kodin siisteystasosta.
Aika usein naisten puolelta tulee viiltävää analyysiä siitä miten toinen ei osallistu ollenkaan. Epäilen kyllä tuota ollenkaan osallistumattomuutta, toisella voi vain olla erilainen käsitys mitä sen kodin viihtyisyyden eteen pitää tehdä.
Asun yksin ja minulla (olen mies) on aika usein tavaraa levällään siellä täällä. Minua se ei haittaa mutta järjestelen paikkoja noin kuukauden välein ja teen isomman siivouksen samalla. Taas mennään noin kuukausi kunnes kaaos ärsyttää omaa silmää. Voin kuvitella että saisin kuulla sotkusta naiselta mikäli sattuisi asumaan saman katon alla. Mutta todennäköisesti tekisin enemmän kotitöitä ihan vaan sen vuoksi että kumppani viihtyisi.
Aika yllättävää että naiset eivät ymmärrä että miehet eivät ole samanlaisia siisteyden sipuleita kuin naiset. Toki narkoottisen siistejä löytyy miehistäkin.
Ainakin oma mies huomauttaa jos roskikset ovat täysiä. Asian huomaaminen ei kuitenkaan aiheuta mitään toimintaa miehen osalta, hän jättää roskat tiskipöydälle. Jos en siivoa niitä, mies huomauttaa siitäkin jo kiukkuisemmin.
Tuo täyttyneen roskiksen jatkaminen tiskipöydälle tuntuu olevan yleisempikin maskuliininen toimintamalli. Meillä myös alkaa kertyä jätekasaa tiskipöydälle, kun roskis on niin täysi että alkaa valuttaa jätettä kaappiin ja keittiön lattialle. (Joskus huvikseni kokeilin, ymmärtäisikö tuo viedä roskat jos en asiasta erikseen "nalkuta". Ei ymmärtänyt ei...)
Meillä nainen tekee tuota. Keräilen roskat pöydiltä ennen töihinlähtöä.
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/7fbb2786-2994-4817-85d2-db8… tässähän on asioiden toinen salattu puoli, mistä tuskin saa edes keskustella.
Miksi?