Lue keskustelun säännöt.
Elämäni paras päätös oli pako suhteesta, jossa kotitöiden jako ei onnistunut
29.01.2019 |
Jätin joitakin vuosia sitten kumppanin, joka ei osallistunut tasa-arvoisesti kotitöiden tekoon. Elämä on ollut mielettömän helppoa ja mukavaa sen jälkeen.
Kumppanini into osallistua kodin töihin hiipui pikku hiljaa yhteen muuton jälkeen. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa minä en matkatyön, pitkien työpäivien, kotitöiden ja lemmikkien hoidon jälkeen ehtinyt enää nukkua tarpeeksi puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt harrastaa jotain. Meillä ei myöskään enää ollut lainkaan mukavaa yhteistä aikaa, koska kaikki se aika, jota en ollut töissä tai nukkumassa, kului kotitöiden parissa.
En ole missään tapauksessa raivosiisti, mutta tiettyjä asioita kotona nyt on vain pakko tehdä. Pyykkiä on pestävä, jotta saa puhtaita vaatteita, kaupassa on käytävä jotta saa ruokaa, eläinten vahingot pitää siivota lattialta, välillä on imuroitava. Keittiössä on pidettävä sellainen järjestys, että siellä mahtuu toimimaan. Kodin pitää olla sellaisessa kunnossa, että arkiset asiat sujuvat riittävän helposti eivätkä aiheuta ylimääräistä stressiä.
Kumppani työskenteli pääasiassa kotoa käsin vapailla aikatauluilla, mutta ei kyennyt kuitenkaan esimerkiksi käynnistämään pesukonetta päivän aikana. En sitä tosin olisi niin välttämättä edellyttänytkään, kunhan olisi sitten osallistunut toimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että jos meistä kumpikin olisi esimerkiksi tehnyt 20 tai 30 minuuttia kotitöitä päivässä, plus lemmikkien hoito, kaikki olisi sujunut oikein hyvin. Kun se kaikki jäi minun vastuulleni, katastrofi oli valmis.
Käytännössä minä heräsin arkisin viideltä ja viikonloppuisin seitsemältä. Nukkumaan pääsin 23 maissa illalla. Lemmikkien hoitoon liittyvät pakolliset aamurutiinit jäivät hoitamatta, jos jätin ne kumppanin vastuulle. Hän nukkui niin kauan kuin nukutti. Viikolla soittelin joskus töistä, ja hän oli puoliltapäivin monesti vasta syömässä aamupalaa. Viikonloppuisinkaan hän ei kuitenkaan halunnut aamurutiineja hoitaa, koska ”hänelläkin on oikeus ottaa viikonloppuna rennommin”. Koskaan ei ollut minun vuoroni levätä.
Anelin apua, yritin kertoa väsymyksestäni, lopulta en jaksanut kuin itkeä. Kumppani koki käytökseni nalkuttamisena ja manipulointina ja reagoi tilanteeseen sulkeutumalla kokonaan. Käytännössä loppuaikoina minä itkin ja siivosin, hän istui jurona television edessä ja vaikeni. Useimpina arkipäivinä en ehtinyt työpäivän jälkeen istua kertaakaan alas ennen kuin oli jo aika mennä nukkumaan, ja kello oli siihenkin jo liian paljon. Lauantaiaamuna kello soi taas ennen seitsemää.
Meillä ei luojan kiitos ollut lapsia, joten lähteminen oli siinä mielessä helppoa. Olen jälkeen päin miettinyt, että tilanne vähintäänkin lähenteli henkistä väkivaltaa. En ole koskaan kokenut mitään niin syvästi loukkaavaa kuin se, että toinen katsoo vierestä ilmeettömänä kuinka minä uuvun täysin, reagoimatta asiaan mitenkään.
Kun pääsin omaan asuntooni, tuntui kuin taivas olisi auennut. Siivottavana ovat nyt vain omat ja lemmikkien sotkut, ja on paljon helpompaa olla yksin vastuussa itsestään kuin yksin vastuussa kahdesta aikuisesta, kun toinen käyttäytyy kuin pikkulapsi. En enää koskaan mistään hinnasta ryhdy suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei osallistu tasapuolisesti kotitöihin. Kun käyn treffeillä, selvitän heti ensimmäisenä ihmisestä sen, onnistuvatko kotihommat ja mitä hän ajattelee kotitöiden jakamisesta. Jos arki muuttuu tällaiseksi kuin meillä oli, elämästä tulee aivan loputtoman kauheaa. Nuo vuodet tuntuvat nyt painajaiselta.
En puhunut tässä kirjoituksessa nyt tarkoituksella sukupuolista, koska en haluaisi, että tästä keskustelusta tulee taas sellainen ankea sukupuolien sota.
Kommentit (406)
Kuka ne kotityöt ja lemmikit ja muut vastaavat on sitten haalinut? No aapeepä tietenkin.
Naiset... ne ei ikinä opi siivoamaan omia sotkujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen muinainen exäni. Minä opiskelin, ex istui päivät himassa pelaamassa tietsikalla. Jos kävi kaupassa , osti tyyliin karkkia mutta ei mitään tarpeellista kuten maitoa tai vessanpaperia. Minä tulin kotiin noin klo 16 ja ensi töikseni keräilin likaisia lautasia ja mukeja joita mies oli kylvänyt pitkin kämppää, sitten tiskasin ja koetin keittää kahvit mutta huomasin suodatinpussien loppuneen. Kuten myös vessanpaperin.
Menin kauppaan , tein ruuan ja ex söi ttytyväisenä. Minä jatkoin iltaani imuroimalla ja pesemällä pyyykiä
Tulee mieleen omat entiset suhteet, tai lähinnä yksi entisistä suhteista...
Ennen kuin yhteen muutettiin, keskusteltiin kodin yläpitoasiatkin tietysti kunnolla selväksi. Kummankaan ei siis tarvitsisi tehdä liikaa, vaan kotityöt tietysti jaettaisiin. Siivoaisimme yhdessä, ja minä tietysti oman lapseni sotkut. Noh, ei mennyt ihan niin. Ensinnäkin tiskivuoroja yritettiin, koska mies ei koskaan tiskannut mitään. Omalle tiskivuorolleni ei kerennyt kertyä astioita, koska tiskasin sitä mukaa kun tein ruokaa, kattilat, paistinpannut, ruuantekovälineet, ja kun oli miehen vuoro, niin kaikki astiat alkoivat olla likaisena jo, ja esim. ruokaa ei pystynyt enää tekemään, koska ei ollut puhtaita astioita. Ku tästä sanoi, niin mies totesi että häntä ei kukaan määrää tiskaamaan, vaan hän tiskaa sitten kun HÄN ITSE HALUAA. Eli vallankäyttöä. Imurointi riittäisi kuulemma kerran viikossa, joten hän voi imuroida joka toinen perjantai. Minä siis imuroisin puolestani joka toinen perjantai. No, tämä ei tietenkään riitä kun talossa on lapsi, ja lemmikki, joten jatkoin imuroimista kolmen päivän välein niin kuin edellisessäkin asunnossani. No tämä oli virhe, sillä mies ei sitten viitsinyt imuroida joka toinen perjantai, kun hänen imuroimiselleen pitää olla viikon väli edellisestä imuroinnista. Eli minun ja lapseni olisi pitänyt elää viikko paskkassa, jotta mieheni olisi viitsinyt imuroida. Miehen työaika oli 10- 18. Ennen töitä hän ei voinut tehdä yhtään mitään, ja töiden jälkeen ei enää hänen tarvitse tehdä mitään kun on jo niin myöhä. Eli kaupassa olisi pitänyt käydä joka lauantai vain. Sunnuntaina hänen piti mennä vanhemmilleen aina noin viideksi tunniksi kyläilemään, ja minun olisi pitänyt mennä mukaan. Aivan mahtava systeemi! Ensin ma-pe kaikki kotityöt minulle, kaupassakäynteineen lapsen hoidon ja harrastuskuskaamisen, ja omien töideni lisäksi. Lauantaina yhteinen isompi kauppareissu(jolloin kuitenkin olisi pitänyt ostaa todella vähän, koska mies ei syö paljoa) jolloin kierreltäisiin kaupassa tunteja. Sitetn koko sunnuntai viettää miehen vanhempien luona. Ja sama uudestaan.
Miehen "mukatiskaaminen" vaikeutti omaa elämääni niin paljon että minun oli pakko tiskata, koska tein myös ruuat kun herra pääsi niin myöhään töistä. Pyykkiä kuulemma hän pesee, mutta vain omat pyykit, vaikka koneeseen menisi vain yhdet sukat, yksi paita ja yhdet housut. Minä voisin pyykätä sitten omat ja lapsen pyykit. Kamelin selän katkaisi lopulta kuitenkin roskien vienti ja kaupassakäynti, sillä minä olen selkävikainen. Tästä huolimatta minulle jäi kaikkien raskaiden kassien kuskaaminen kissanhiekkoineen 50 m. parkkipaikalta ensin rapun eteen, ja sitten kolmanteen kerrokseen ilman hissiä.. Roskia mies ei myöskään vienyt, vaikka olisin laittanut pussit ovenpieleen odottamaan, koska roskakatos oli eri suunnassa kuin parkkipaikka, eikä hän nyt ollut menemässä roskakatoksen suuntaan.
Vieläkin kiehuu kun ajattelen miten hän minua huijasi!!
Nykyinen mies on ihan eri maata, hänen kanssaan ei ole tarvinnut kertaakaan keskustella mistään kotihommista, vaan molemmat teemme kodinhoitoa automaattisesti, kun on jotain tehtävää. Ei tarvitse kinastella, ei toisen uupua, ja jos toinen alkaa imuroimaan, niin toinen alkaa automaattisesti nostelemaan tavaroita imurin edestä. 2krs talon siivoamiseen kokonaisuudessaan yhdessä menee hieman reipas tunti. Ja kaikki tämä, vaikka mies oli perus sinkkuilija törkyisessä poikamiesboksissa kun tavattiin. Sanoin jo silloin hänelle että en tule ikinä muuttamaan yhteen näin sotkuisen miehen kanssa. Mies sanoi että ei hän sitten ole sotkuinen, että katsopas vain, mutta poikamiesboksi ei häntä voisi vähempää kiinnostaa ylläpitää. Niin vain oli sanojensa mittainen tämä mies. Toisin kuin eräät :p
Tuollainen suhde käy kropan ja mielen päälle. Ettei ole vaimo ,vaan joku kotiorja tai äiti aikuiselle!
Ex-avomieheni oli tavatessamme töissä, mutta jäi pian yhteen muuttamisen jälkeen työttömäksi.
Otimme kissan, joka ei vaadi samanlaista hoitoa kuin koira mutta kuitenkin hiekkastian putsaamiset ym.
Lapsia emme luojan kiitos ehtineet tehdä!
Kun tulin kotiin jääkaapissa oli pelkkä valo, kissanastia täynnä kakkaa ja kissa oli levittänyt ruokaansa keittiön lattialle mistä se tarttui sukan pohjiin. Tiskiallas oli täynnä tiskejä, pyykkikori täynnä pyykkiä. Pyysin että siivoaisi välillä kissanhiekat tai tiskaisi, teki edes jotain kun kotona kerran makaa! Vastaus oli aina että "älä huua" vaikken aluksi edes korottanut ääntäni. Alkoi myös suututtaa kun mies odotti minun tulevan kaupan kautta ja kokkaavan, koko päivän vain lipitteli kahvia. Lopulta aloin käydä hampurilaisella tms töiden jälkeen tai ostin vain itselleni mikroaterian , kun mies ihmetteli mitä syö ihmettelin takaisin että eikö ole käynyt kaupassa ? Lopulta huusin suoraan että kuole nälkään jos et osaa tohon Siwaan kävellä kun tililläsikin on rahaa! En myöskään antanut enää polttaa tupakoitani, vaan käskin ostaa omat sillä ketjupolttajana tyhjensi askini hetkessä. Ja emme olleet mikään teinipari, tavatessamme minä olin 24 ja mies 28...
4 vuotta pääni sitä menoa kesti, lopulta otin kissani ja tavarani ja lähdin.
Vierailija kirjoitti:
En silti keksi yhtä ainutta syytä, miksi tekisin yhtään enempää kuin puolet työstä kahden aikuisen taloudessa.
Ihminen, joka sanoo näin, ei ole valmis olemaan parisuhteessa.
Pitkässä suhteessa tulee tilanteita, jolloin joutuu tekemään enemmän kuin "oman" osuutensa. Jos kaikki asiat mitataan viivottimella, että meneekö nyt varmasti puoliksi kaikki, niin tämä alkaa jo muistuttaa lasten touhuja. Kolmevuotiaat tappelevat siitä, kumpi sai isomman palan jäätelöpaketista. Aikuisten toimintaa tuo ei ole. Pyyhittekö te kotona puolet pöydästä, ja sitten odotatte naama norsun v*tulla, että se toinen tulee pyyhkimään toisen puolikkaan?
En keksi yhtään syytä, miksi tekisin enemmän kuin puolet... no minäpä keksin. Vaikkapa se, että sitten se koti on siisti! Pissaatte omille jaloillenne, jos jätätte omat sotkunne siivomatta.
Moni täällä ulisee, että mies vaan odottaa, että palvelija tulee siivoamaan tajuamatta, että oma asenne on ihan sama. Ei se puoliso ole teudän palvelija eikä se ole tulossa siivoamaan. Siivotkaapa vaan kiltisti itse, tai eläkää sotkussa. Your choice. Ottakaa vastuuta sen sijaan, että syy pahaan oloonne löytyy aina siitä toisesta.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän väsyttää tää palstasalapoliisikulttuuri, jossa jos kuka tahansa sanoo mitä tahansa, aletaan väittää sitä epätodeksi ja käsketään todistelemaan. Sitten kun todistelee, sitäkään ei uskota. Menen silti jälleen kerran tähän lankaan ja koitan kuvailla tässä keskimääräisen päiväni tuohon aikaan.
- Herätys klo 5, koira heti ulos pissalle. Lattian siivous pissasta, koiran ruokinta. Oma aamupala, aamutoimet, koira vielä uudestaan ulos (se kusi oikeasti aivan käsittämättömän usein melkein vuoden ikäiseksi saakka ja kyllä käytettiin lääkärissä, oli aivan terve). Asemalla kello 7 junassa.
- Töitä neljään tai viiteen saakka, tunnin kotimatka.
- Puoliso ilmoittaa, että on mun vuoro käyttää koira, jonka sitten teenkin. Aikaa kuluu n. 30 min. Kello on tässä vaiheessa esimerkiksi 17.30, jos olen päässyt lähtemään jo neljältä.
- Seuraavaksi käy ilmi, ettei puoliso olekaan ehtinyt käydä kaupassa, joten edessä on kauppareissu, jonka jälkeen kello on 18.15.
- Keittokomeron siistiminen ja tiskaus, pesukoneen käynnistys, kuivien pyykkien korjaus, kello on 18.45.
- Ruoanlaitto ja illallinen 19.30
- Seuraavan päivän kokouksen valmistelu, kello on 20.
- Pyykit kuivamaan ja suihku, kello on 20.30
- Lattian luuttuaminen, koiran kouluttaminen ja sosiaalistaminen sitten yllättäen onkin taas mun vuoro viedä koira ulos, kello on 21.45.
- Seurusteluyritykset televisiota tuijottavan miehen kanssa, työpaitojen silitystä, kello on 22.15
Pienillä variaatioilla tällaista se oli. Tein aina isompia satseja ruokaa, joten joka päivä ei tarvinnut laittaa. Joka päivä ei myöskään tarvinnut käydä kaupassa. En ole myöskään kiinnostunut tuikkujeni asennosta, mutta jotenkin kummassa sitä puuhaa vaan riitti aivan loputtomiin silloin, kun toinen ei osallistu lainkaan. En kommentoi enkä avaa tätä aikataulutusta enää enempää, koska se on ihan loputon suo tuossa aiemmin mainitsemistani syistä.
Ilmiönähän tää on muuten hyvinkin mielenkiintoinen, kun esimerkiksi kotona oleva vanhempi yrittää avata toiselle sitä työmäärää, joka päivän mittaan tulee ihan ohimennen tehdyksi. Niitä erillisiä tehtäviä on tosi vaikea nimetä eikä niihin tule itsekään kiinnittäneeksi välttämättä niin huomiota, mutta jossain vaiheessa vain huomaa, että on puuhannut jotain ihan koko päivän.
ApTämä tehtäväluettelo on ihan höpöhöpöä. Aivan itse aiheutettua puuhastelua ja olematonta ongelmanratkaisua.
2 aikuista ei mitenkään työllistä ketään viidestä yhteentoista. Sen huomaa vasta kun on lapsia, ettei niitä kotitöitä ennen ollutkaan... .
Joka päivä erikseen kauppaan ja keittokomeron siivous puoli tuntia? Joka päivä pyykinpesua ja silitystä...
Nyt teinien äitinä pääsee taas helpommalla. Koska jätän vaan tylysti siivoamatta. Ruuat teen viikonloppuna. Pyynit pesen viikonloppuna. Mitään yöhommia ei kotona ollut edes silloin kun meitä asui täällä neljä plus koira ja kaksi kissaa. Ehkä pariskunnan kesken ollessa oli, jos otin itseni ja kotityöt liian vakavasti?
Ihan ok jos olet eronnut. Ja toisen passaaminen varmasti ärsyttää. Ei se kotitöiden määrä kuitenkaan mikään suuri ole ollut. Oli vain itseaiheutettu kaaos
Et siis tajunnut. Ihan selvästi sai sen käsityksen, että kumppani oli aiheuttanut kaaoksen. Tilanne on paljon helpompi, jos puoliso siivoaisi edes omat sotkunsa, mutta jos käyttäytyy pienen lapsen tavoin ja lisää sitä, niin toisen aikuisen työmäärä kasvaa turhan suureksi.
Ihminen joka ei siivoa omia jälkiään ei kiinnitä asiaan edes huomiota. Kun hän jättää sotkun siihen, se maagisesti siivoutuu. Mukava tilanne, jota ei sinänsä halua muuttaa tietysti . Kun ihminen joutuu siivoamaan omat sotkunsa, hän tietää jo sotkua tehdessään siivoamisen olevan edessä joka tapauksessa, joten hän ei yleensä jätä sitä paikkaa siivottomaan kuntoon ja varoo turhan sotkun syntymistäkin.
Eli ihminen joka osallistuu (oma-aloitteisesti) siivoamiseen aiheuttaa joka tapauksessa vähemmän sotkua jo tekovaiheessa kuin se joka iloisesti ja asiaa enempää ajattelematta jättää sotkunsa muiden siivottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen muinainen exäni. Minä opiskelin, ex istui päivät himassa pelaamassa tietsikalla. Jos kävi kaupassa , osti tyyliin karkkia mutta ei mitään tarpeellista kuten maitoa tai vessanpaperia. Minä tulin kotiin noin klo 16 ja ensi töikseni keräilin likaisia lautasia ja mukeja joita mies oli kylvänyt pitkin kämppää, sitten tiskasin ja koetin keittää kahvit mutta huomasin suodatinpussien loppuneen. Kuten myös vessanpaperin.
Menin kauppaan , tein ruuan ja ex söi ttytyväisenä. Minä jatkoin iltaani imuroimalla ja pesemällä pyyykiä
"Vessanpaperi" :D Ihana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti keksi yhtä ainutta syytä, miksi tekisin yhtään enempää kuin puolet työstä kahden aikuisen taloudessa.
Ihminen, joka sanoo näin, ei ole valmis olemaan parisuhteessa.
Pitkässä suhteessa tulee tilanteita, jolloin joutuu tekemään enemmän kuin "oman" osuutensa. Jos kaikki asiat mitataan viivottimella, että meneekö nyt varmasti puoliksi kaikki, niin tämä alkaa jo muistuttaa lasten touhuja. Kolmevuotiaat tappelevat siitä, kumpi sai isomman palan jäätelöpaketista. Aikuisten toimintaa tuo ei ole. Pyyhittekö te kotona puolet pöydästä, ja sitten odotatte naama norsun v*tulla, että se toinen tulee pyyhkimään toisen puolikkaan?
En keksi yhtään syytä, miksi tekisin enemmän kuin puolet... no minäpä keksin. Vaikkapa se, että sitten se koti on siisti! Pissaatte omille jaloillenne, jos jätätte omat sotkunne siivomatta.
Moni täällä ulisee, että mies vaan odottaa, että palvelija tulee siivoamaan tajuamatta, että oma asenne on ihan sama. Ei se puoliso ole teudän palvelija eikä se ole tulossa siivoamaan. Siivotkaapa vaan kiltisti itse, tai eläkää sotkussa. Your choice. Ottakaa vastuuta sen sijaan, että syy pahaan oloonne löytyy aina siitä toisesta.
Ei tässä jahnaamisessasi ole järkeä. Kerrot edelleen eri tilanteesta. Sinun puolisosi tekee jotain, ap:n ex ei tehnyt mitään. Sinänsä sillä ei ole väliä, ap:kin on jo ratkaissut ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
4 vuotta pääni sitä menoa kesti, lopulta otin kissani ja tavarani ja lähdin.
Muuten hyvä tarina, mutta kiinnitin huomiota siihen, että olit odottanut, että mies korjaa kissasi sotkut. Sori nyt vaan, mutta jos kissa on sinun, niin se on todellakin ihan vain sinun hommasi siivota sen eläimen sotkut.
Sama pätee lapsiin. Olen huomannut, että yllättävän moni kuvittelee uuden puolison alkavan hoitaa sen toisen lapsia tai lemmikkejä. Ehkä aina monessa "kotityöt ei mene tasan" -tarinassa on taustalla myös tämä oletus. No tietenkään niitä ei tehdä tasan, jos toisella on lapsia /lemmikkejä ja toisella ei.
Se nyt sitten on toinen asia, kannattaako lapsettoman /eläimettömän edes muutttaa yksiin ihmisen kanssa, jolla on huollettavia. Minun mielestäni ei ole. Mutta niin vaan aika moni yh-äippä alkaa juoksuttamaan uutta miestä omien lastensa asioilla. Pitää kuskata, hankkia sitä sun tätä ja olla maksumiehenä. Ja ihan sama pätee näihin viikonloppuisiin, joille uusi kumppani on lastenhoitaja, jotta isi saa laatuaikaa.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli ennenvanhaan naispuolinen kämppis, joka ei myöskään osannut viedä roskia. Kyllästyin olemaan ainut joka sitä tekee ja katsoin kuinka monta uutta roskapussia hän keräisi vanhojen, solmittujen päälle. Vastaus oli 7. Seitsemän roskapussia pitkin keittiön lattiaa ennen kuin hän havahtui, että miksi keittiössä haisee kaatopaikalle.
Sama ihminen ei myöskään uskonut imurointiin vaan otti vähän luudalla keskilattialta. Kerran kuussa. Hän myös käytti vähintään 10 mukia tai lasia päivässä, sekä 2-5 lautasta työpäiväni aikana.
Eli kyllä tällaisia ihmisiä on, ihan vaan tiedoksi teille jotka väitätte että yksi ihminen ei saa kämppää kaaokseen tai että kahden hengen taloudessa ei mitenkään voi olla koko illaksi kotitöitä...
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se sitten on. Lemmikkejä pitää olla, vaikka rahkeet eivät riitä.
Ainoa lemmikki, johon rahkeet aloittajalla eivät riittäneet, oli puoliso. Hänhän juuri kertoi, että puolison kun lemppasi niin aikaa jäi taas nukkumiseen ja harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka kehtaa jättää kaikki kotityöt ja kaupassa käynnit toisen hinnaksi, meni siihen sitten 15 minuuttia tai kaksi tuntia päivässä? Ei ole normaalia.
Onko kenenkään parisuhteessa muuten kokeiltu viikko-viikko kodinhoitovuoroja? Eli joka toinen viikko toinen hoitaa kaikki, omalla tyylillään, ja joka toinen viikko toinen. Myös kaupan ja ruuanlaiton. Kriteerinä, että sunnuntai-iltana pitää olla siistiä ja pyykkikori tyhjä, suoritustapa vapaa. Kiinnostaisi tietää, voiko tällainen toimia tapauksissa, joissa siisteyskäsitykset aivan erilaiset.
Kyllä meillä kokeiltiin. Miehen mielestä ei tarvinnut hänen viikollaan imuroida, koska olin omalla viikollani imuroinut, niin ei ollut kuulemma tarpeeksi likaista imurointiin. Tiskejäkään ei tarvinnut hänen omalla viikollaan tiskata, sillä kaapissa oli vielä yksi juomalasi puhtaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka kehtaa jättää kaikki kotityöt ja kaupassa käynnit toisen hinnaksi, meni siihen sitten 15 minuuttia tai kaksi tuntia päivässä? Ei ole normaalia.
Onko kenenkään parisuhteessa muuten kokeiltu viikko-viikko kodinhoitovuoroja? Eli joka toinen viikko toinen hoitaa kaikki, omalla tyylillään, ja joka toinen viikko toinen. Myös kaupan ja ruuanlaiton. Kriteerinä, että sunnuntai-iltana pitää olla siistiä ja pyykkikori tyhjä, suoritustapa vapaa. Kiinnostaisi tietää, voiko tällainen toimia tapauksissa, joissa siisteyskäsitykset aivan erilaiset.
Kyllä meillä kokeiltiin. Miehen mielestä ei tarvinnut hänen viikollaan imuroida, koska olin omalla viikollani imuroinut, niin ei ollut kuulemma tarpeeksi likaista imurointiin. Tiskejäkään ei tarvinnut hänen omalla viikollaan tiskata, sillä kaapissa oli vielä yksi juomalasi puhtaana.
:o
Ei voi käsittää, ei mitenkään... Uskomattoman törkeitä ihmisiä tällaiset. Tekevät nämä jutut ihan tahallaan. Tässä on kyse kontrolloinnista ja vallankäytöstä. Ja kyseisen henkilön ylepeydestä. Tietävät tasan tarkkaan mitä ovat tekemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kauheeta luettavaa. Mä elän just vähän samanlaisessa tilanteessa, mutta on lapsia. Itse olen jo luovuttanut siivoamisen suhteen. Ei vaan jaksa enää. Siivoan vain jos tulee vieraita ja tiskaan kun ei ole enää astioita. Päätin, että jos kerta mieskin lorvailee kotona ei munkaan tarvitse marttyyrinä siivota kotia. Mutta kyllä vit uttaa kun itse haluaisin oikeasti, että olisi edes kerran viikossa yhteinen siivouspäivä jne. Harmi, kun ei pysty tuosta vaan lähtemään. Joku päivä kyllä lähden, mutta onhan se pstä että koko elämänsä tuhlannut aikuisen lapsen kanssa ja vielä tyhmänä lisäänty sen kanssa. Että voiko nainen olla näin tyhmä. No oli huono itsetunto ja hölmönä siihen joskus rakastuin. Mutta joo ei voi mitään. Miehiä tälläkin palstalla ärsyttää lukea näitä, koska osuvat niin lähelle heitä. Terveisiä kaikille mamman pojille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä homma ap, että elämäsi on parantunut.
Minä kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa, äitini antoi neuvon: et sitten annan siivoamisesta yhtään periksi, vaadit osallistumista. Jessus. Onko mitään typerämpää kuin riidellä jostain siivoamisesta? Kuka siihen kuolee, jos on vähän sotkuista? Kuka vaatii tilille, jos en muista tai jaksa pestä aina lattioita tai tampata mattoja? Ketä se kiinnostaa, että keittiötasot ovat välillä likaiset? Miksi näistä asioista on tehtävä niin älytön ongelma?
Meillä pidetään yllä jotakuinkin perussiisteyttä (mutta kyllä, pölyä on, myttyjä joskus siellä täällä, puhtaat pyykitkin saattaa olla viikon narulla ja roskat viemättä!) ja siivotaan silloin kun huvittaa. Minä siivoan kiistatta enemmän viikkotasolla, mutta mitä sitten? Siivoan, koska itse haluan ja on sitten mukavampaa, kun on siistiä, mutta jos on muuten jumalaton kiire, niin siivoaminen on kyllä prioriteeteistani viimeinen. Olen todellakin sitä mieltä, että se osapuoli, joka haluaa pitää yllä jotain tiettyä siisteyden standardia, on myös päävastuussa sen toteutumisesta. Minua äitini pakotti pitämään yllä hänen standardejaan eikä omiani, eli siivoamisesta aina riideltiin. Miksi haluaisin luoda sellaista ilmapiiriä omaan kotiini?
Mutta joo, tässä tapauksessa kyse on tainnut olla kyllä lopulta muusta kuin siivoamisesta, lähinnä kommunikaatio-ongelmista. Kumppanilla ei ole ollut tahtoa vetää yhtä köyttä syystä tai toisesta. Onneksi lähdit!
Olen itsekin sotkuisempi tyyppi, mutta MITEN vastaajat jaksavat tällaisissa ketjuissa jauhaa siitä että kyseessä on "kommunikaatio-ongelma"? Ap:kin kertoi miten hän oli luetellut mitä pitäisi tehdä ja yrittänyt ajankäyttötaulukkoa, kakkosvastaaja oli myös konkreettisesti listannut ihan kaiken mitä toivoi toisen tekevän. Kyse ei todellakaan ole tuolloin kommunikaatio-ongelmasta vaan laiskasta, sotkuisesta ja itsekkäästä toisesta osapuolesta!
Joo, olen samaa mieltä itsekkyydestä ja laiskuudesta, mutta tuolla kommunikaatio-ongelmalla lähinnä ajattelin koiranpennun kohtaloa: mies ei ole alunperinkään ymmärtänyt/halunnut ottaa koirasta vastuuta vaikka sen koiran halusikin. Asiaa ei ole selvästikään keskusteltu siihen pisteeseen, että olisi ollut yhteisymmärrys jaetusta vastuusta. Kommunikaatio-ongelma siksi, että oletettavasti tilanne on mennyt näin: ap on pyytänyt apua pissojen siivoamiseen / koiran kouluttamiseen > kumppani on pillastunut eikä suostu keskustelemaan > ap hoitaa asian tai itkee ja hoitaa. Eihän tuollaisessa kuviossa ole millään tasolla kyse hyvästä kommunikoinnista - erityisesti siis kumppanin puolelta tietysti! Mutta luulisi, että tällainen keskustelun ja yhdessä sopimisen hankaluus näyttäytyisi aika varhaisessa vaiheessa suhdetta? /lainaamasi
Ei aikuisen tarvitse "kommunikoida" toiselle että kotia on siivottava. Kumppani tietää sen.
Itse näkisin asian niin, että parisuhteessa keskustelu on kaiken a ja o. Vaikka sitten keskustelu siitä, mikä on kummallekin riittävän siisti koti. Toista ei voi vaatia lukemaan ajatuksia eikä muuttamaan omaa toimintaansa täysin, mutta hyvässä suhteessa molemmat tulevat vastaan. Tai kun hankitaan koiranpentu, ollaan yhdessä uuden tilanteen äärellä ja yhdessä vastuussa. Valmistaudutaan tulevaan hyvin etukäteen ja jutellaan siitä kaikki mahdollinen. Ongelmatilanteissa (sisäsiistiksi kouluttaminen) pohditaan yhdessä ratkaisut ja edetään niiden mukaan. Ap:n tapauksessa kumppani on ollut itsekäs ja vastuuton. Syystä tai toisesta hän ei ole halunnut sitoutua yhteisen arjen pyörittämiseen.
Vaikka mä sanoin etten enää selittele mitään :D Meillä käytiin 9 kk päivittäistä keskustelua tästä koiran hankkimiseen liittyvästä asiasta ennen kuin pentu tuli. Kaikki käytännön asiat ja vastuut on puhuttu ja sovittu etukäteen. Mikään ei kuitenkaan pitänyt kun pentu tuli. Mä kannan todella vastuuni eläimistä, ja jos joku ei pidä huolta, sitten minä pidän. Ja näinhän se sitten meni. Kommunikoitu on, lupausten pitämisen kanssa oli sitten niin ja näin. Ap
Meillä oli ihan sama, eikä kyseessä oikeastaan ollut enää edes se ettei toinen siivoa, vaan se että minut oli valehtelulla, huijaamalla, ja lopulta lupausten pettämisellä kieroiltu saman katon alle ihmisen kanssa, joka oli koko ajan vain esittänyt olevansa tietynlainen, jolloin päädyin yhteen sellaisen kumppanin kanssa, jota en missään tilanteessa halua, eli valehtelevan petturin, jonka lupaukset ovat huulten heilumista tuulessa. En siis lopulta eronnutkaan siksi kun mies ei siivonnut, vaan siksi että hän huijasi minut yhteen itsensä kanssa. Nykyinen mies on tosiaan ihan erilainen. Ei hänkään huomaa kaikkea, ja muistaa vielä vähemmän, mutta hän ei koskaan suutu siitä kun kysyn että miten se imurointi, tai roskienvienti, vaan hän soimaa itseään että perskule kun ei mitään muista, ja tarttuu imuriin samantien. Meillä ei tarvitse kummankaan nalkuttaa, koska meillä riittää se että sanoo aiheesta. Jos toinen on sanonut laittavansa pyykit ennen kuin lähtee lenkille, ja sitten onkin vetämässä jo lenkkivaatteita niskaan, pyykit yhä koneessa, niin hänelle saa sanoa että laitoitko ne pyykit? Entinen mieheni suuttui tällaisesta, ja saattoi mielenosoituksellisesti laittaa pyykit vasta viikon päästä, eli siis yritti opettaa minua olemaan huomauttamatta hänen unohtamastaan asiasta sillä, että hähää, saa akkka laittaa itse pyykit kun huomautti minua, itsevaltiasta ja kuningasta! Jännästi suuttui sitten siitäkin kun en huomauttanut että hänen passinsa jäi pöydälle, ja hän ei päässytkään lähtemään matkalle. Enhän olisi uskaltanut huomauttaa, koska hänhän olisi voinut mielenosoituksellisesti sitten vaikka piilottaa minun passini.
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti ottaen miehet ovat hieman suurpiirteisempiä asentopaikkansa siisteyden suhteen. Sottapyttyjä on molemmissa sukupuolissa. On kaksi eri asiaa siistimiseen osallistumisen totaalikieltäytyjät ja toisaalta ne joilla on erilainen käsitys kodin siisteystasosta.
Aika usein naisten puolelta tulee viiltävää analyysiä siitä miten toinen ei osallistu ollenkaan. Epäilen kyllä tuota ollenkaan osallistumattomuutta, toisella voi vain olla erilainen käsitys mitä sen kodin viihtyisyyden eteen pitää tehdä.
Asun yksin ja minulla (olen mies) on aika usein tavaraa levällään siellä täällä. Minua se ei haittaa mutta järjestelen paikkoja noin kuukauden välein ja teen isomman siivouksen samalla. Taas mennään noin kuukausi kunnes kaaos ärsyttää omaa silmää. Voin kuvitella että saisin kuulla sotkusta naiselta mikäli sattuisi asumaan saman katon alla. Mutta todennäköisesti tekisin enemmän kotitöitä ihan vaan sen vuoksi että kumppani viihtyisi.
Aika yllättävää että naiset eivät ymmärrä että miehet eivät ole samanlaisia siisteyden sipuleita kuin naiset. Toki narkoottisen siistejä löytyy miehistäkin.
Narkoottinen? Tiedätkö mikä on narkoosi? Tarkoitit varmaan neuroottista ;)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on naiset valittanut miehistä ja heistä johtuvista ongelmista. Mulla taas on se ongelma, että avovaimollani on kai joku siivousneuroosi tai joku sellanen. Se ei niinkuin hetkeksikään rauhotu, vaan aina joku paikka "työnalla," mitä pitää jollainlailla puunata. Jos minä esimerkiksi syön olohuoneessa, samalla katsoen tv:tä ja laitan lautasen olohuoneen pöydälle, viedäkseni sen sitten tiskiin, kun tulee mainos. Hetken se nanosekunnin ajan istuu nojatuolissa ja sitten se hypähtää ja kiikuttaa sen lautasen tiskiin ja kun mä sanon että olisin itsekkin sen vienyt. No se olisi taas kestänyt ties kuinka kauan, on aina sen repliikki. Tai jos mä laitan astiat kaappiin, niin se perässä laittaa ne uudestaan ja valittaa. ettei niitä laiteta niin, kuin minä ne laitan tai jos minä, harvoin imuroin, niin parin tunnin päästä se imuroi uudelleen "varmuuden vuoksi" tai jos teen jotain nikkarointi työtä ja jätän vaikka ruuvimeisselin pöydälle, kun kohta tarvitsen sitä jälleen, niin jo se on kiikutettu takaisin työkalukaappiin. Sit kun minä huomautan siitä, niin se vaan sanoo. että se olisi kuitenkin jäänyt siihen. Joskus kun tulen ulkoota ja laitan kengät kenkätelineeseen, niin se käy katsomassa ja valittaa, että: Älä laita kenkiäsi ylätelineeseen vaan ala ( onko sillä jotain merkitystä ????) Aina kun menen vessaan, hän menee ja laittaa jotain ainetta pyttyyn. Aamulla kun herään, varsinkin viikonloppusin, kun haluaisi lötköttää vähän pidempään, mutta kun menet vessaan ja tuut takaisin, niin eikö tämä ole petaamassa petiä. Tääläisiä juttuja on miljoona ja nämä ärsyttävät suunnattomasti. Liäksi jos kysyn häneltä tarvitseeko hän apua ? niin ei, ei, ei... Kyllä hän pärjää ja sitä paitsi hän tietää mitä mihinki laitetaan tai mitä pitää tehdä. Mutta sitten, kun tulee jotain sanakopua, niin hän aina huomauttaa, etten minä tee mitään ja jätän aina kaikki tavarat levälleen. Miten mä teen, jos apu ei kelpaa ja jos mä teen, niin se tekee sen uudestaan perässä ja miten muka tavarat jää levälleen, kun itse en ehdi niitä viemään paikalleen. # vuotta tätä on jatkunut, enkä toisaankaan tiedä, kuinka kauan tällästä enään jaksaa.
Mun miehen exä oli tuommoinen. Hän sitten lopulta löysi miehen joka ei osallistu mihinkään siivoukseen, mutta ei myöskään kuuntele kitinää naiseltaan. Molemmat lienevät nyt tyytyväisiä, miehen ei tarvitse tehdä mitään, ja nainen tekee yksin kaiken kitisemättä. Oman mieheni kanssa tuo ei onnistunut, koska mieheni yritti tehdä lisääntyvät vaatimukset mattojen hapsujen ojentelusta päivän mittaan, koska halusi että vaimo on tyytyväinen. No eihän sen siivoushomman kanssa ollut kyse mistään muusta kuin mt-ongelmasta, jota exä saa toteuttaa nykyään kenenkään muun siitä häiriintymättä. Mieheni ihmettelee monesti miten meillä koti on niin siisti, vaikka siitä ei tehdä päivittäin ihan jumalatonta numeroa. Niin, se on siisti siksi kun viedään mennessään ja tuodaan tullessaan, ja omat sotkut laitetaan samantien pois.
Olin kerran kolme viikkoa reissussa. Ajatuksena oli ihanaa palata reissulta kotiin ja nähdä oma kulta. Kotona olikin vastassa kolmen viikon tiskivuori. Mitään muitakaan kotitöitä ei ollut tietenkään tehty. Se ilta meni tiskaten.
Tämä on vain räikein muistikuva, mutta arjessa mies ei myöskään laittanut tikkua ristiin, ja kolmen viikon poissaolon aikana se kaikki vain kasaantui ja korostui. Olo oli aika tyrmistynyt. Ollaan erottu, onneksi.
Sain sen käsityksen, ettei mies halunnut huolehtia koirastakaan, joten pakkohan aloittajan oli se hoitaa.