Elämäni paras päätös oli pako suhteesta, jossa kotitöiden jako ei onnistunut

Olen liittynyt  juuri parille treffisivustolle ja ihmetellyt, kun miehillä on kova hinku muuttaa yhteen. Itse en aio ottaa enää yhtään lisärasitetta elämääni, vaan haluan säilyttää omat huushollit kummallakin. Tämä ketju vahvisti sen, että pysyn päätöksessäni. 

Kaffepulla kirjoitti:

Meillä on kaksi autoa ja iso piha. Kyllä siinä menee pari tuntia kun talon ympäri kolataan ja etupiha. Mikä tässä on ihmeellistä? Meilläpäin ihan normaalia. Asumme haja-asutusasueella, jossa on isot pihat ja jokainen kolaa omat pihatiensä. Varmasti tämä on jostain kaupunkilaisyksiöstä käsin kirjoittelevalle kaupunkilaispenskalle ihan utopiaa, mutta meilläpäin ihan normaalia elämää.

Ja se kolaaminen ei ole mitään "raatamista" kuten ei ole normaalit sisäsiivouksetkaan, vaan ihan normaalia jokapäiväistä ihmisten hommaa. Pitääkö nykyajan kaupunkilaiset tuollaisia ihan tavallisia askareita raatamisena? Miksi ihmiset eivät enää jaksa mitään, vaan joutuvat sairaslomalle suunnilleen imuroinnista?

Miettikää, millaista elämä on ollut maaseudulla vielä pari vuosikymmentä sitten. Emäntä hoiti lapset kotona, kaikki siivoukset, pyykkäämiset käsin, leipomiset ja ruuanlaiton. Lisäksi karja ja kasvimaat. Isäntä hoiti pellot, koneet ja talevlla metsätyöt. Ja silti jaksettiin, ihan hyvin jopa.

Nykyajan ihmiset tekevät siistiä sisätyötä 8 tuntia päivässä, miinus viikonloput. Ja mankuvat jostain kodinhoidon rankkuudesta.

Mun on hirveän vaikea ottaa välillä vakavasti näitä lapsettomien kaupunkilaisnuorten "huolia", sori siitä.

Ja Ap:lle terkut että mitä ikinä teetkin, älä ikinä muuta omakotitaloon äläkä varsinkaan hanki lapsia. Ei ole sinun heiniä.

Mitä sä täällä jänkätät omasta tilanteestasi? Sillä ei ole mitään tekemistä aloittajan tilanteen kanssa. Sitten olisi, jos oma miehesi möksöttäisi kaikki illat sohvalla maaten ja sinä et saisi nukuttua riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä homma ap, että elämäsi on parantunut.

Minä kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa, äitini antoi neuvon: et sitten annan siivoamisesta yhtään periksi, vaadit osallistumista. Jessus. Onko mitään typerämpää kuin riidellä jostain siivoamisesta? Kuka siihen kuolee, jos on vähän sotkuista? Kuka vaatii tilille, jos en muista tai jaksa pestä aina lattioita tai tampata mattoja? Ketä se kiinnostaa, että keittiötasot ovat välillä likaiset? Miksi näistä asioista on tehtävä niin älytön ongelma?

Meillä pidetään yllä jotakuinkin perussiisteyttä (mutta kyllä, pölyä on, myttyjä joskus siellä täällä, puhtaat pyykitkin saattaa olla viikon narulla ja roskat viemättä!) ja siivotaan silloin kun huvittaa. Minä siivoan kiistatta enemmän viikkotasolla, mutta mitä sitten? Siivoan, koska itse haluan ja on sitten mukavampaa, kun on siistiä, mutta jos on muuten jumalaton kiire, niin siivoaminen on kyllä prioriteeteistani viimeinen. Olen todellakin sitä mieltä, että se osapuoli, joka haluaa pitää yllä jotain tiettyä siisteyden standardia, on myös päävastuussa sen toteutumisesta. Minua äitini pakotti pitämään yllä hänen standardejaan eikä omiani, eli siivoamisesta aina riideltiin. Miksi haluaisin luoda sellaista ilmapiiriä omaan kotiini?

Mutta joo, tässä tapauksessa kyse on tainnut olla kyllä lopulta muusta kuin siivoamisesta, lähinnä kommunikaatio-ongelmista. Kumppanilla ei ole ollut tahtoa vetää yhtä köyttä syystä tai toisesta. Onneksi lähdit!

Olen itsekin sotkuisempi tyyppi, mutta MITEN vastaajat jaksavat tällaisissa ketjuissa jauhaa siitä että kyseessä on "kommunikaatio-ongelma"? Ap:kin kertoi miten hän oli luetellut mitä pitäisi tehdä ja yrittänyt ajankäyttötaulukkoa, kakkosvastaaja oli myös konkreettisesti listannut ihan kaiken mitä toivoi toisen tekevän. Kyse ei todellakaan ole tuolloin kommunikaatio-ongelmasta vaan laiskasta, sotkuisesta ja itsekkäästä toisesta osapuolesta!

Joo, olen samaa mieltä itsekkyydestä ja laiskuudesta, mutta tuolla kommunikaatio-ongelmalla lähinnä ajattelin koiranpennun kohtaloa: mies ei ole alunperinkään ymmärtänyt/halunnut ottaa koirasta vastuuta vaikka sen koiran halusikin. Asiaa ei ole selvästikään keskusteltu siihen pisteeseen, että olisi ollut yhteisymmärrys jaetusta vastuusta. Kommunikaatio-ongelma siksi, että oletettavasti tilanne on mennyt näin: ap on pyytänyt apua pissojen siivoamiseen / koiran kouluttamiseen > kumppani on pillastunut eikä suostu keskustelemaan > ap hoitaa asian tai itkee ja hoitaa. Eihän tuollaisessa kuviossa ole millään tasolla kyse hyvästä kommunikoinnista - erityisesti siis kumppanin puolelta tietysti! Mutta luulisi, että tällainen keskustelun ja yhdessä sopimisen hankaluus näyttäytyisi aika varhaisessa vaiheessa suhdetta? /lainaamasi

Ei aikuisen tarvitse "kommunikoida" toiselle että kotia on siivottava. Kumppani tietää sen.

Vierailija kirjoitti:

Älkää ruokkiko tota Kaffebullaa enää jooko. Se voi nyt sulkea tän välilehden ja mennä ohistelemaan, moralisoimaan ja pätemään johonkin niistä neljästäkymmenestä muusta keskustelusta joissa on tällä hetkellä osallisena.

Taidan noudattaa neuvoasi. Rasittavan oloinen ihminen.

Kaffebullalle ja muille kotitöiden sankareille tiedoksi: työmäärää paljon, paljon pahempi ongelma on työnjaon epäreiluus, ja epäreiluus missä muodossa tahansa myrkyttää hyvänkin parisuhteen.

Kun toinen vapaamatkustaa, siitä ovat sellaiset onnelliset parisuhteen kulmakivet kuin kumppanuus, yhteiseen hiileen puhaltaminen ja puolison kunnioitus kaukana. Puolison huomioiminen on hieno asia, kun se on vastavuoroista, vain yhteen suuntaan se ei toimi. Kukaan ei ansaitse olla vain itsestäänselvyys tai kotityökone, joten jos asiasta ei päästä molempia tyydyttävään sopuun, lienee parasta pistää kantapäät vastakkain ja etsiä itselle sopivampi kumppani. Mutta senhän ap on jo huomannutkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen liittynyt  juuri parille treffisivustolle ja ihmetellyt, kun miehillä on kova hinku muuttaa yhteen. Itse en aio ottaa enää yhtään lisärasitetta elämääni, vaan haluan säilyttää omat huushollit kummallakin. Tämä ketju vahvisti sen, että pysyn päätöksessäni. 

Ymmärrän hyvin miksi naiset eivät halua ottaa huomioon tätä mahdollisuutta, mutta ihmettelen kuitenkin että sitä ei koskaan oteta keskusteluissa esiin. Eli: on paljon miehiä jotka etsivät taloudehoitajaa. Se on ainut syy miksi nainen halutaan. Ja tarkoitan kirjaimellisesti ainut. Ei, eivät halua edes sitä seksiä. Vain siivoojan ja ruuanlaittajan. Tunnen tapauksia, joiden kohdalla tämä on mielestäni ilmiselvää.

Naiset eivät kuitenkaan ota tätä huomioon. Täällä palstalla eräs mies kertoi kiinnostuneensa 10 vuotta vanhemmasta naisesta joka oli jäämässä eläkkeelle. Mies naureskeli kommentissaan että olisi mukava tulla siistiin kotiin valmiiseen pöytään, kun nainen on kotona. Kommentti sai paljon kannatusta. Kukaan ei tuntunut huomaavan, että mies oli ihan selvästi kiinnostunut kokista ja siivoojasta, ei siitä naisesta yhtään tippaa.

Vierailija kirjoitti:

Jätin joitakin vuosia sitten kumppanin, joka ei osallistunut tasa-arvoisesti kotitöiden tekoon. Elämä on ollut mielettömän helppoa ja mukavaa sen jälkeen.

Kumppanini into osallistua kodin töihin hiipui pikku hiljaa yhteen muuton jälkeen. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa minä en matkatyön, pitkien työpäivien, kotitöiden ja lemmikkien hoidon jälkeen ehtinyt enää nukkua tarpeeksi puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt harrastaa jotain. Meillä ei myöskään enää ollut lainkaan mukavaa yhteistä aikaa, koska kaikki se aika, jota en ollut töissä tai nukkumassa, kului kotitöiden parissa.

En ole missään tapauksessa raivosiisti, mutta tiettyjä asioita kotona nyt on vain pakko tehdä. Pyykkiä on pestävä, jotta saa puhtaita vaatteita, kaupassa on käytävä jotta saa ruokaa, eläinten vahingot pitää siivota lattialta, välillä on imuroitava. Keittiössä on pidettävä sellainen järjestys, että siellä mahtuu toimimaan. Kodin pitää olla sellaisessa kunnossa, että arkiset asiat sujuvat riittävän helposti eivätkä aiheuta ylimääräistä stressiä.

Kumppani työskenteli pääasiassa kotoa käsin vapailla aikatauluilla, mutta ei kyennyt kuitenkaan esimerkiksi käynnistämään pesukonetta päivän aikana. En sitä tosin olisi niin välttämättä edellyttänytkään, kunhan olisi sitten osallistunut toimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että jos meistä kumpikin olisi esimerkiksi tehnyt 20 tai 30 minuuttia kotitöitä päivässä, plus lemmikkien hoito, kaikki olisi sujunut oikein hyvin. Kun se kaikki jäi minun vastuulleni, katastrofi oli valmis.

Käytännössä minä heräsin arkisin viideltä ja viikonloppuisin seitsemältä. Nukkumaan pääsin 23 maissa illalla. Lemmikkien hoitoon liittyvät pakolliset aamurutiinit jäivät hoitamatta, jos jätin ne kumppanin vastuulle. Hän nukkui niin kauan kuin nukutti. Viikolla soittelin joskus töistä, ja hän oli puoliltapäivin monesti vasta syömässä aamupalaa. Viikonloppuisinkaan hän ei kuitenkaan halunnut aamurutiineja hoitaa, koska ”hänelläkin on oikeus ottaa viikonloppuna rennommin”. Koskaan ei ollut minun vuoroni levätä.

Anelin apua, yritin kertoa väsymyksestäni, lopulta en jaksanut kuin itkeä. Kumppani koki käytökseni nalkuttamisena ja manipulointina ja reagoi tilanteeseen sulkeutumalla kokonaan. Käytännössä loppuaikoina minä itkin ja siivosin, hän istui jurona television edessä ja vaikeni. Useimpina arkipäivinä en ehtinyt työpäivän jälkeen istua kertaakaan alas ennen kuin oli jo aika mennä nukkumaan, ja kello oli siihenkin jo liian paljon. Lauantaiaamuna kello soi taas ennen seitsemää.

Meillä ei luojan kiitos ollut lapsia, joten lähteminen oli siinä mielessä helppoa. Olen jälkeen päin miettinyt, että tilanne vähintäänkin lähenteli henkistä väkivaltaa. En ole koskaan kokenut mitään niin syvästi loukkaavaa kuin se, että toinen katsoo vierestä ilmeettömänä kuinka minä uuvun täysin, reagoimatta asiaan mitenkään.

Kun pääsin omaan asuntooni, tuntui kuin taivas olisi auennut. Siivottavana ovat nyt vain omat ja lemmikkien sotkut, ja on paljon helpompaa olla yksin vastuussa itsestään kuin yksin vastuussa kahdesta aikuisesta, kun toinen käyttäytyy kuin pikkulapsi. En enää koskaan mistään hinnasta ryhdy suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei osallistu tasapuolisesti kotitöihin. Kun käyn treffeillä, selvitän heti ensimmäisenä ihmisestä sen, onnistuvatko kotihommat ja mitä hän ajattelee kotitöiden jakamisesta. Jos arki muuttuu tällaiseksi kuin meillä oli, elämästä tulee aivan loputtoman kauheaa. Nuo vuodet tuntuvat nyt painajaiselta.

En puhunut tässä kirjoituksessa nyt tarkoituksella sukupuolista, koska en haluaisi, että tästä keskustelusta tulee taas sellainen ankea sukupuolien sota.

Hyvä että tajusit lähteä suhteesta. On helppo ymmärtää sinua kun lukee tämän jutun.

http://urly.fi/18VP

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa niin tutulta... Asuin kumppanin kanssa muutaman vuoden, ja lopulta tilanne eskaloitui niin, että otin ja lähdin. Tein täysipäiväisesti töitä ja kamppailin omien mielenterveysongelmieni kanssa, ja lisäksi mun harteille kasaantuivat ihan kaikki kotityöt ja mm. ruokakaupassa käynti. Mies teki osa-aikaisesti töitä ja oli pitkiä aikoja työttömänä, mutta panosti kotitöihin sen verran että kerran viikossa saattoi pyöräyttää koneellisen pyykkiä (tosin ei jaksanut niitä ripustaa kuivumaan).

Ja ennen kuin "naistenlehtihullu" alkaa osoitella sormella: mun siisteysstandardi on tosi vaatimaton. Mulle riittää, että kaapissa on puhtaita vaatteita, keittiössä puhtaita astioita, jääkaapissa ruokaa, vessanpöntössä ei ole paskaraitoja, nurkissa ei ihan kamalasti villakoiria ja esim. lattialle kaatuneet ruuat/juomat siivotaan pois. En ikinä ole halunnut asua missään säkenöivän puhtaassa sisustuslehtikodissa, ja enhän mä edes sisusta...

Ei me kaikki kotitöistä "nalkuttavat" olla mitään siisteysfriikkejä, Jotkut ihmiset vain ovat tuollaisia, ettei heitä haittaa käyttää vaikka samoja likaisia vaatteita viikon putkeen ja syödä ruuaksi keitettyä makaronia paljaaltaan, koska keittiöstä ei löydy enää muuta. Joko heidät on joku hyysännyt pilalle (yleensä äiti ja/tai entinen kumppani) tai sitten heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta, tarpeeksi on se kun pysyy hengissä ja pään päällä on katto.

Luulisin, että aika pieni osa valittajista on mitään "siivousfriikkejä", varsinkin kun ne suurimmat siivousintoilijat jotka saavat orgasmeja joistain puhdistusliinoista haluavat hoitaa koko homman ihan itse. Oikeastihan tämä on näiden sottapyttyjen propagandavoitto, että on saatu keskustelu siirrettyä siihen että siivouksesta valittava olisi automaattisesti joku tuikkukuppeja neuroosissa järjestelevä hygieniahullu ja että se siivoamisen taso jota halutaan on jotain hammasharjalla jalkalistojen hinkkaamista ja jokainen joka haluaa protestoida kotitöiden epätasaisesta jakautumisesta joutuu ensitöikseen vakuuttamaan ettei itse vaadi mitään mahdotonta hygienian tasoa. Vaikka oikeasti ne siivousfriikit on häviävän pieni osa siivouksesta valittavia ja valtaosa täysin normaalia puhtauden ja järjestyksen tasoa haluavia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt ymmärrä millään. 

Jos kaksi ihmistä tekee 30 minuuttia per pää päivässä kotitöitä niin kaikki tulee tehtyä, mutta kun yksi ihminen tekee sitten koko illan? Miksi tunti päivässä ei riitäkään?

Kahden ihmisen tiskit päivässä tiskaa 15min, ja mitä muuta kauheaa sotkua siellä keittiössä on?

Pesukonetta ei tarvi pyöritellä kuin 2-3 kertaa viikossa, siihen ei mene aikaa kuin ehkä se puoli tuntia riippuen pitääkö pyykit ripustella vai nakata kuivuriin ja sitten viikata kaappiin.

Kaupassa ei varmaan tarvi käydä kuin pari kertaa viikossa kahden hengen taloudessa jossa toinen ei syö lounastakaan kotona. Siihen menee varmasti se puoli tuntia + matkat per kerta.

Imurointi jossai kaksiossa kerran viikossa 15min.

Vessan pesu kerran viikossa ja mahdolliset muut tavaroiden järjestelyt ehkä puoli tuntia viikossa.

Kotona olevalle nuo kaikki työt ei tosiaankaan veisi aikaa kuin sen puoli tuntia päivässä jos toinen kävisi töistä tullessaan kaupassa. En ymmärrä kummankaan ajankäyttöä.

Ne lemmikit tuossa taitaa ollakin se suurin ongelma, ja nyt kun asuu yksin niiden kanssa niin sama aika menee siivoamiseen, ei kai se mies nyt niin paljon sotkenut asuntoa?

Kyllä sotkee eikä tuo lemmikkien kanssa riitä. esim. kaupassa käynti. Minulla lapsi mutta aikaa meni ennen lasta yhtä paljon. Matkat, pukemiben ja kävely autolle ym n 10min, matka 20min, kauppa 60min, matka takaisin 20min, tavaroiden raahaaminen sisään 15min ja järjestäminen jääkaappiin ja kuivakaappeihin, samalla vanhentuneiden heittäminen roskiin, n 30min. Aikaa menee 2,5-3h.

Nyt lapsen kanssa ilman laiskaa miestä hommaa vähemmän. Miehet jättävät lehdet ja mainokset sekä postinsa pitkin olohuonetta, samoin astiat tiskialtaaseen, pyykkiä kertyy ja mies syö usein paljon enemmän ym. Kyllä ylimääräinen laiska ihminen teettää hommia eikä kaksiossakaan muutama tunti viikossa riitä. Pyykin pesu, imurointi, keittiön siistiltä, ruoanlaitto, kyllä sitä aikaa menee varmaan 10h minimissään.

Kyllä on, mikäli pariskunnan toinen osapuoli on krooninen suttupytty joka *ei oikeasti tajua* miten paljon sotkee. Minun puolisoni oli ja osin on edelleen sellainen, mutta on pikkuhiljaa heräämässä todellisuuteen. Nalkuttaminen ei ole ratkaisu mihinkään, vaan havainnollistaminen ja ystävällisesti mutta painokkaasti esitetty “tuutko katsomaan... viitsitkö...?” sen SIIVOO JÄLKES!!!! kailottamisen sijasta. Tälle piti oikeasti näyttää, miten paljon työpöytä onkaan eri näköinen kun siihen ei kerry kasaa leivänmuruja ja jäänteitä kaikesta mitä päivän aikana suuhunsa pistää. Samoin jättää hänen astiansa ja pyykkinsä pesemättä, mikäli jättää ne ympäri kämppää. Nykyään pesee itse omat astiansa heti syötyään ja vie likaiset vaatteet kuuliaisesti koneeseen eikä jätä niitä sinne sun tänne. Minä en jätä likaisia kalsareita killumaan ovenkahvaan enkä hikistä paitaa sohvalle, ei hänenkään ole syytä jättää.

Hänen aikaisempi toimintamallinsa käsitti muun muassa:

Herää aamulla, aamiaista tehdessään (teemme omat koska minulla erityisruokavalio) kaataa kahvia pitkin pöytää ja kaapiston ovia, tekee samoin maidon kanssa, onnistuu saamaan pöydän muistuttamaan lintulautaa leivän ym. muruineen ja tekee saman olohuoneen pöydälle, jossa syö. Jättää astiat ko. pöydälle. Menee paskalle, jättää lehden lattialle ja paskaviirut pyttyyn. Ei käytä vessapaperia, vaan suihkua ja kastelee puoli hyyskää märäksi eikä kuivaa jälkiään. Ulkona käytyään lampsii kengät jalassa sisälle, ei havaitse jättämäänsä kuravanaa (ei muuten koskaan tee tuota kenenkään muun kodissa). Valmistaa ruokaa itselleen; kääreet ja pakkaukset jäävät pöydälle, samoin tahrat, tähteet ja astiat. Kattilat ja pannut jättää hellalle kuivumaan.

Ei koske pölynimuriin sen enempää kuin moppiin tai rättiinkään, tietokone ja uutiset vievät kaiken ajan.

Silloin kun tekeekin jotain, ottaa tavaroita ja jättää siihen mihin sattuu ne laskemaan. Jos siirtää jotain, ei siirrä sitä takaisin vaan jättää keskelle lattiaa (ja on itse asiassa kerran jos toisenkin kironnut kun on ‘niin paljon tavaraa’ ja ‘kaikki on aina tiellä’... miksiköhän :D).

Kun tulen kotiin, vastassa on täysi kaaos.

Kyse ei ole mistään muusta, kuin molempien asumismukavuudesta, ja siihen liittyvästä maalaisjärjen käytöstä.

Ei sen kämpän (ainakaan meidän) tarvitse olla mikään näyttelytila, jossa kaiken pitää olla tiptop ja viimosen päälle. Riittää, että se on sen verran perussiisti, että siellä on hyvä asua ja elää. Kun koti on yhteinen, sitä myös hoidetaan yhdessä. Joidenkin on vaan vaikea sitä käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä homma ap, että elämäsi on parantunut.

Minä kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa, äitini antoi neuvon: et sitten annan siivoamisesta yhtään periksi, vaadit osallistumista. Jessus. Onko mitään typerämpää kuin riidellä jostain siivoamisesta? Kuka siihen kuolee, jos on vähän sotkuista? Kuka vaatii tilille, jos en muista tai jaksa pestä aina lattioita tai tampata mattoja? Ketä se kiinnostaa, että keittiötasot ovat välillä likaiset? Miksi näistä asioista on tehtävä niin älytön ongelma?

Meillä pidetään yllä jotakuinkin perussiisteyttä (mutta kyllä, pölyä on, myttyjä joskus siellä täällä, puhtaat pyykitkin saattaa olla viikon narulla ja roskat viemättä!) ja siivotaan silloin kun huvittaa. Minä siivoan kiistatta enemmän viikkotasolla, mutta mitä sitten? Siivoan, koska itse haluan ja on sitten mukavampaa, kun on siistiä, mutta jos on muuten jumalaton kiire, niin siivoaminen on kyllä prioriteeteistani viimeinen. Olen todellakin sitä mieltä, että se osapuoli, joka haluaa pitää yllä jotain tiettyä siisteyden standardia, on myös päävastuussa sen toteutumisesta. Minua äitini pakotti pitämään yllä hänen standardejaan eikä omiani, eli siivoamisesta aina riideltiin. Miksi haluaisin luoda sellaista ilmapiiriä omaan kotiini?

Mutta joo, tässä tapauksessa kyse on tainnut olla kyllä lopulta muusta kuin siivoamisesta, lähinnä kommunikaatio-ongelmista. Kumppanilla ei ole ollut tahtoa vetää yhtä köyttä syystä tai toisesta. Onneksi lähdit!

Olen itsekin sotkuisempi tyyppi, mutta MITEN vastaajat jaksavat tällaisissa ketjuissa jauhaa siitä että kyseessä on "kommunikaatio-ongelma"? Ap:kin kertoi miten hän oli luetellut mitä pitäisi tehdä ja yrittänyt ajankäyttötaulukkoa, kakkosvastaaja oli myös konkreettisesti listannut ihan kaiken mitä toivoi toisen tekevän. Kyse ei todellakaan ole tuolloin kommunikaatio-ongelmasta vaan laiskasta, sotkuisesta ja itsekkäästä toisesta osapuolesta!

Joo, olen samaa mieltä itsekkyydestä ja laiskuudesta, mutta tuolla kommunikaatio-ongelmalla lähinnä ajattelin koiranpennun kohtaloa: mies ei ole alunperinkään ymmärtänyt/halunnut ottaa koirasta vastuuta vaikka sen koiran halusikin. Asiaa ei ole selvästikään keskusteltu siihen pisteeseen, että olisi ollut yhteisymmärrys jaetusta vastuusta. Kommunikaatio-ongelma siksi, että oletettavasti tilanne on mennyt näin: ap on pyytänyt apua pissojen siivoamiseen / koiran kouluttamiseen > kumppani on pillastunut eikä suostu keskustelemaan > ap hoitaa asian tai itkee ja hoitaa. Eihän tuollaisessa kuviossa ole millään tasolla kyse hyvästä kommunikoinnista - erityisesti siis kumppanin puolelta tietysti! Mutta luulisi, että tällainen keskustelun ja yhdessä sopimisen hankaluus näyttäytyisi aika varhaisessa vaiheessa suhdetta? /lainaamasi

Ei aikuisen tarvitse "kommunikoida" toiselle että kotia on siivottava. Kumppani tietää sen.

Itse näkisin asian niin, että parisuhteessa keskustelu on kaiken a ja o. Vaikka sitten keskustelu siitä, mikä on kummallekin riittävän siisti koti. Toista ei voi vaatia lukemaan ajatuksia eikä muuttamaan omaa toimintaansa täysin, mutta hyvässä suhteessa molemmat tulevat vastaan. Tai kun hankitaan koiranpentu, ollaan yhdessä uuden tilanteen äärellä ja yhdessä vastuussa. Valmistaudutaan tulevaan hyvin etukäteen ja jutellaan siitä kaikki mahdollinen. Ongelmatilanteissa (sisäsiistiksi kouluttaminen) pohditaan yhdessä ratkaisut ja edetään niiden mukaan. Ap:n tapauksessa kumppani on ollut itsekäs ja vastuuton. Syystä tai toisesta hän ei ole halunnut sitoutua yhteisen arjen pyörittämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mä elin 15-vuotta itsenäisesti lemmikkitaloudessa ennen kuin menin yksiin nyksäni kanssa. Eli tiedän mitä kotitöihin kuuluu. On vain niin, että mun ja kumppanini käsitys siitä mikä on minimisiisteystaso aiheuttaa meillä riitoja. Mä olen meistä sotkuisempi ja se että kykyni sietää esim. kissankarvoja sohvassa on suurempi kuin kumppsnillani ei tee musta epäitsenäistä pikkulasta.

Joo ei tee, mutta osaatko tehdä kompromisseja (ja osaako kumppanisi)? Jos sinun mielestäsi kissankarvat imuroidaan kerran viikossa ja kumppanisi mielestä joka päivä, niin voitteko imuroida kolme kertaa viikossa tai joka toinen päivä?

Minun mielestä pitää kanssa heti tehdä tuo jako selväksi samantien. Turhaan sitä jää roikkumaan, jos ei kerran miellytä. Itsekin osaan jatkossa katsoa, että en edes rupea mihinkään suhteeseen ennenkö tehdään alusta pitäen selväksi, että nainen tekee kotona kaiken. Jos näistä joudutaan jälkeenpäin vääntämään, niin tulee turhaa riitaa ja suhde menee pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä täällä jänkätät omasta tilanteestasi? Sillä ei ole mitään tekemistä aloittajan tilanteen kanssa. Sitten olisi, jos oma miehesi möksöttäisi kaikki illat sohvalla maaten ja sinä et saisi nukuttua riittävästi.

Mitä yritän sanoa? Yritän vääntää rautalangasta, että kahden lapsettoman arki on hyvin helppoa. Ja vaikka isossa talossa on paljon töitä -kuten meillä, kenenkään ei tarvitse raataa. Saati, ettei muka nukkua ehtisi.

Ettekö te tosiaan tajua? Ap on se sama kotitöiden jakamisesta pakkomielteen kehittämnyt trolli, joka tehtailee näitä aloituksia tänne samasta aiheesta joka viikko. Viimeksi muistaakseni jotain ihme lässytystä naisten tekemästä metatyöstä ja miten se on niin rankkaa ja plää plää plää.

Älkää lähtekö mukaan tämän kotityöhullun juttuihin. Jos luette tuon aloituksen ajatuksella, huomaatte kyllä, että juttu on keksitty. Pari muutakin tässä ketjussa huomasi samat asiat kuin minä. Ehkä AV:lläkin on vielä toivoa!

Suomalaisten poikalasten kasvatus. Missä mennään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa niin tutulta... Asuin kumppanin kanssa muutaman vuoden, ja lopulta tilanne eskaloitui niin, että otin ja lähdin. Tein täysipäiväisesti töitä ja kamppailin omien mielenterveysongelmieni kanssa, ja lisäksi mun harteille kasaantuivat ihan kaikki kotityöt ja mm. ruokakaupassa käynti. Mies teki osa-aikaisesti töitä ja oli pitkiä aikoja työttömänä, mutta panosti kotitöihin sen verran että kerran viikossa saattoi pyöräyttää koneellisen pyykkiä (tosin ei jaksanut niitä ripustaa kuivumaan).

Ja ennen kuin "naistenlehtihullu" alkaa osoitella sormella: mun siisteysstandardi on tosi vaatimaton. Mulle riittää, että kaapissa on puhtaita vaatteita, keittiössä puhtaita astioita, jääkaapissa ruokaa, vessanpöntössä ei ole paskaraitoja, nurkissa ei ihan kamalasti villakoiria ja esim. lattialle kaatuneet ruuat/juomat siivotaan pois. En ikinä ole halunnut asua missään säkenöivän puhtaassa sisustuslehtikodissa, ja enhän mä edes sisusta...

Ei me kaikki kotitöistä "nalkuttavat" olla mitään siisteysfriikkejä, Jotkut ihmiset vain ovat tuollaisia, ettei heitä haittaa käyttää vaikka samoja likaisia vaatteita viikon putkeen ja syödä ruuaksi keitettyä makaronia paljaaltaan, koska keittiöstä ei löydy enää muuta. Joko heidät on joku hyysännyt pilalle (yleensä äiti ja/tai entinen kumppani) tai sitten heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta, tarpeeksi on se kun pysyy hengissä ja pään päällä on katto.

Luulisin, että aika pieni osa valittajista on mitään "siivousfriikkejä", varsinkin kun ne suurimmat siivousintoilijat jotka saavat orgasmeja joistain puhdistusliinoista haluavat hoitaa koko homman ihan itse. Oikeastihan tämä on näiden sottapyttyjen propagandavoitto, että on saatu keskustelu siirrettyä siihen että siivouksesta valittava olisi automaattisesti joku tuikkukuppeja neuroosissa järjestelevä hygieniahullu ja että se siivoamisen taso jota halutaan on jotain hammasharjalla jalkalistojen hinkkaamista ja jokainen joka haluaa protestoida kotitöiden epätasaisesta jakautumisesta joutuu ensitöikseen vakuuttamaan ettei itse vaadi mitään mahdotonta hygienian tasoa. Vaikka oikeasti ne siivousfriikit on häviävän pieni osa siivouksesta valittavia ja valtaosa täysin normaalia puhtauden ja järjestyksen tasoa haluavia ihmisiä.

Itse varauduin tuohon siivousintoilu-syytökseen ja olin viikkoja siivoamatta ennen kuin otin puheeksi kotitöiden jakamisen. Siinä vaiheessa keittiön lattia oli osittain roskakaapista vyöryvän sotkun peitossa. Arvatkaas mitä minulle sanottiin? Kyllä! Että meillä on vain erilaiset siisteyskäsitykset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aamen. Meillä mies oli ihan huuli pyöreänä kun lopetin suhteen. Ei kuulemma tajunnut yhtään mikä suhteessa on ollut vikana. Vuosikausia yritin pyytää häntä osallistumaan oman kotinsa siivoamiseen. 

Mulle jäi myös epäselväksi että ymmärsikö kumppani lopulta koskaan, vaikka ihan oikeasti  lopulta paperillekin hänelle asian piirsin, että mulle ei jää lainkaan vapaa-aikaa, eikä edes aikaa nukkua. Hän ei jotenkin näyttänyt millään tavalla ottavan tätä tietoa vastaan, vaan piti viestintääni koko ajan vain nalkutuksena, vaikka olisin miten asiani esittänyt.

Lopulta alkoi tympiä ihan mielettömästi, että jouduin vääntämään suunnilleen päällä seisten rautalangasta, että "KATSO, MÄ EN EHDI EDES NUKKUA" mahdollisimman epänalkutusmaisesti (ehkä olisi pitänyt esittää asia laulaen? Se on ainoa keino, jota en kai kokeillut), ettei kumppani vain vedä nyt hernettä nenään. En tiedä, en tosiaan ole varma tajusiko koskaan. Jännästi nyt ehtii nukkuakin ja harrastaa myös ja paikat on riittävässä ojennuksessa.

Ap

Juu meillä oli ihan sama. Mies pyysi sanomaan suoraan mitä haluan. Selitin hänelle erittäin yksityiskohtaisesti (siis ihan oikeasti... tein hänelle kerran listan) siitä mitä haluan. Kun selitin suoraan, hän loukkaantui ja valitti nalkuttamisesta. Kun kyllästyin ja lopetin valittamisen, hän sai käyttää sitä kuuluisaa "no miksi et sitten pyydä mua tekemään mitään, en osaa lukea ajatuksiasi" -mantran. 

2

Eikä... kuulostaa niin tutulta :D :D Ja mäkin lopulta lopetin pyytämisen, keskustelun ja ehdottelemisen kokonaan. Ei riittänyt enää voimia siihen. Vaikenin, tein ja itkin. Ja sitten kun sain sen verran voimia koottua, lähdin. Ap

Ei riitä mullakaan voimat enää pyytämiseen. Vuosia olen pyytänyt, kolme lasta kasvattanut ja kodin hoitanut. Nyt sairauslomalla syövän takia ja silti pitäisi vain jaksaa... Ei ole enää paluuta entiseen, kai se on ruvettava omaa asuntoa katsomaan.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä täällä jänkätät omasta tilanteestasi? Sillä ei ole mitään tekemistä aloittajan tilanteen kanssa. Sitten olisi, jos oma miehesi möksöttäisi kaikki illat sohvalla maaten ja sinä et saisi nukuttua riittävästi.

Mitä yritän sanoa? Yritän vääntää rautalangasta, että kahden lapsettoman arki on hyvin helppoa. Ja vaikka isossa talossa on paljon töitä -kuten meillä, kenenkään ei tarvitse raataa. Saati, ettei muka nukkua ehtisi.

Ettekö te tosiaan tajua? Ap on se sama kotitöiden jakamisesta pakkomielteen kehittämnyt trolli, joka tehtailee näitä aloituksia tänne samasta aiheesta joka viikko. Viimeksi muistaakseni jotain ihme lässytystä naisten tekemästä metatyöstä ja miten se on niin rankkaa ja plää plää plää.

Älkää lähtekö mukaan tämän kotityöhullun juttuihin. Jos luette tuon aloituksen ajatuksella, huomaatte kyllä, että juttu on keksitty. Pari muutakin tässä ketjussa huomasi samat asiat kuin minä. Ehkä AV:lläkin on vielä toivoa!

Aamen! Sama tyyppi. Lienee vaativa persoonallisuus.

Näitä aloituksia tulee usein.

Olen kyllä niin iloinen ja kiitollinen siitä, että parisuhteilu/perheen perustaminen ei ole koskaan kiinnostanut. Vaikka aloittaja jättikin oman ja puolisonsa sukupuolet mainitsematta, täällä on tullut niin monta kertomusta siitä, millaisia lusmuilijoita ja vellihousuja (suomalaiset) miehet ovat. Omassa ystäväpiirissä on myös kaksi tapausta, jotka vain vahvistavat käsitystäni siitä, että suomimiehiä pitää passata kuin piispaa pappilassa. (Molemmat kaverini jättivät lopulta vätystelevät miehensä ja lähtivät lastensa kanssa. Molemmat hankkivat itselleen työpaikat ja kasvattivat poikansa itse - vätysmiehet kun eivät edes lopulta maksaneet elatusmaksujakaan...)

Mieluummin hoidan huushollini yksin, pesen pyykkini yksin ja laitan ruokaa vain itselleni (ja hyvää ruokaa osaankin tehdä ^_^ ). Palkattomana kotiapulaisena pyöriminen ei todellakaan innosta, ei ole innostanut 40 vuoteen.

Eikä noista tyypeistä aina näy päälle se yhteisistä kotitöistä luisteleminen: joku kommentoija kertoi, että hänen miehensä poikamiesboksi oli aina viimeisen päälle puunattu, mutta kun muuttivat yhteen, siivoustaidot katosivat kuin tuhka tuuleen...

Täällä samis, myös elämäni paras päätös :) Ihanaa on elo kun ei tartte toisen AIKUISEN sotkuja siivota..vanhemmat koittakaa kasvattaa poikia ottamaan vastuu omasta itsestä ja kertokaa aikuisen velvollisuudet - en tiedä mikä muu auttaisi. Niille jotka jo uupuvat kantaen yksin kahden taakkaa: vapauttakaa itsenne jos suinkin voitte!