Lue keskustelun säännöt.
Elämäni paras päätös oli pako suhteesta, jossa kotitöiden jako ei onnistunut
29.01.2019 |
Jätin joitakin vuosia sitten kumppanin, joka ei osallistunut tasa-arvoisesti kotitöiden tekoon. Elämä on ollut mielettömän helppoa ja mukavaa sen jälkeen.
Kumppanini into osallistua kodin töihin hiipui pikku hiljaa yhteen muuton jälkeen. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa minä en matkatyön, pitkien työpäivien, kotitöiden ja lemmikkien hoidon jälkeen ehtinyt enää nukkua tarpeeksi puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt harrastaa jotain. Meillä ei myöskään enää ollut lainkaan mukavaa yhteistä aikaa, koska kaikki se aika, jota en ollut töissä tai nukkumassa, kului kotitöiden parissa.
En ole missään tapauksessa raivosiisti, mutta tiettyjä asioita kotona nyt on vain pakko tehdä. Pyykkiä on pestävä, jotta saa puhtaita vaatteita, kaupassa on käytävä jotta saa ruokaa, eläinten vahingot pitää siivota lattialta, välillä on imuroitava. Keittiössä on pidettävä sellainen järjestys, että siellä mahtuu toimimaan. Kodin pitää olla sellaisessa kunnossa, että arkiset asiat sujuvat riittävän helposti eivätkä aiheuta ylimääräistä stressiä.
Kumppani työskenteli pääasiassa kotoa käsin vapailla aikatauluilla, mutta ei kyennyt kuitenkaan esimerkiksi käynnistämään pesukonetta päivän aikana. En sitä tosin olisi niin välttämättä edellyttänytkään, kunhan olisi sitten osallistunut toimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että jos meistä kumpikin olisi esimerkiksi tehnyt 20 tai 30 minuuttia kotitöitä päivässä, plus lemmikkien hoito, kaikki olisi sujunut oikein hyvin. Kun se kaikki jäi minun vastuulleni, katastrofi oli valmis.
Käytännössä minä heräsin arkisin viideltä ja viikonloppuisin seitsemältä. Nukkumaan pääsin 23 maissa illalla. Lemmikkien hoitoon liittyvät pakolliset aamurutiinit jäivät hoitamatta, jos jätin ne kumppanin vastuulle. Hän nukkui niin kauan kuin nukutti. Viikolla soittelin joskus töistä, ja hän oli puoliltapäivin monesti vasta syömässä aamupalaa. Viikonloppuisinkaan hän ei kuitenkaan halunnut aamurutiineja hoitaa, koska ”hänelläkin on oikeus ottaa viikonloppuna rennommin”. Koskaan ei ollut minun vuoroni levätä.
Anelin apua, yritin kertoa väsymyksestäni, lopulta en jaksanut kuin itkeä. Kumppani koki käytökseni nalkuttamisena ja manipulointina ja reagoi tilanteeseen sulkeutumalla kokonaan. Käytännössä loppuaikoina minä itkin ja siivosin, hän istui jurona television edessä ja vaikeni. Useimpina arkipäivinä en ehtinyt työpäivän jälkeen istua kertaakaan alas ennen kuin oli jo aika mennä nukkumaan, ja kello oli siihenkin jo liian paljon. Lauantaiaamuna kello soi taas ennen seitsemää.
Meillä ei luojan kiitos ollut lapsia, joten lähteminen oli siinä mielessä helppoa. Olen jälkeen päin miettinyt, että tilanne vähintäänkin lähenteli henkistä väkivaltaa. En ole koskaan kokenut mitään niin syvästi loukkaavaa kuin se, että toinen katsoo vierestä ilmeettömänä kuinka minä uuvun täysin, reagoimatta asiaan mitenkään.
Kun pääsin omaan asuntooni, tuntui kuin taivas olisi auennut. Siivottavana ovat nyt vain omat ja lemmikkien sotkut, ja on paljon helpompaa olla yksin vastuussa itsestään kuin yksin vastuussa kahdesta aikuisesta, kun toinen käyttäytyy kuin pikkulapsi. En enää koskaan mistään hinnasta ryhdy suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei osallistu tasapuolisesti kotitöihin. Kun käyn treffeillä, selvitän heti ensimmäisenä ihmisestä sen, onnistuvatko kotihommat ja mitä hän ajattelee kotitöiden jakamisesta. Jos arki muuttuu tällaiseksi kuin meillä oli, elämästä tulee aivan loputtoman kauheaa. Nuo vuodet tuntuvat nyt painajaiselta.
En puhunut tässä kirjoituksessa nyt tarkoituksella sukupuolista, koska en haluaisi, että tästä keskustelusta tulee taas sellainen ankea sukupuolien sota.
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Oletko (rehellisesti) koskaan ollut vauvan tai useamman pienen lapsen kanssa kotona? Kyllä minulle tuolloin kävi usein niin, että keittiö oli sotkuinen, kun mies tuli töistä kotiin. Samoin päinvastoin kun mies oli kotona. Ei kummallekaan tullut mieleenkään ahdistua siitä tai tehdä mitään numeroa. Yleensä työssäkäyvä alkoi tosin siivota tai hoitaa lapsia, että se kotonaolija sai lopulta hetken hengähtää.
(Mutta myöskään mikään pakko siivota keittiötä sillä sekunnilla ei ollut, vaan kyllä se työssäkävijäkin sai istahtaa jos siltä tuntui.)
Rehellisesti olen ollut. Lapsia on kolme, vanhin nyt 10. Lapsille ruuan laitto ei eroa mitenkään siitä, että laitetaan aikuisille ruokaa. Kun laitan ruokaa, noudatan vanhaa sääntöä: toinen käsi siivoaa. Eli ruuan laittoon tarvittavat kulhot, kattilat, lastat, jne menee koneeseen sitä myötä, kun niillä ei enää ole käyttöä. Pöytiä pyyhitään ruuan laiton lomassa ja se lopettaa ruuan laiton. Aloitan ruuan laiton aina astiapesukoneen tyhjennyksellä.
Sama juttu välipalojen jne suhteen: ei ollenkaan eroa, ovatko syöjät aikuisia vai lapsia, astiat korjataan saman tien. Pienet lapset toki sotkevat enemmän kuin aikuiset (nojaa, jotkut aikuiset sotkevat myös...) opetellessaan syömään, mutta et kai sinä joka tapauksessa jättäisi pyyhkimättä sotkuja heti, vaan jättäisit ne kovettumaan pintoihin - et kai?
Kyllä siivoan keittiön ruoan laiton jälkeen, mutta kuten varmaan tiedät, usean pienen lapsen kanssa voi käydä niin, että joku lapsista tarvitsee jotain juuri kun on siivoamassa. Esim vauva maitoa. Joten siivoaminen voi venyä ja olla vaiheessa just silloin kun se toinen tulee kotiin. Ja itse ainakin saatoin tarvita hetken levähdystauon, etenkin kun imetin joten kyllä, saatoin jättää sotkut odottamaan hetkeksi jos sattui tulemaan sellainen hetki että kukaan lapsista ei tarvinnut mitään. Jos on ymmärrettävää että työstä tuleva haluaa istahtaa hetkeksi niin on mielestäni tuplasti ymmärrettävää että kotona olija haluaa istahtaa hetkeksi. Jolloin töistä tulevaa saattaa joskus odottaa sotku, mikä ei kuitenkaan tarkoita että hänen pitäisi se heti siivota.
Kuten sanoin, itse olen opetellut siivoamaan ruuan laiton aikana, en sen jälkeen. Jos vauva haluaa maitoa, joudun lopettamaan tietysti myös ruuan laiton. Mutta toki yritän rytmittää niin, että ei tarvitse.
Ymmärrän sotkunkin joskus, kyllä lapsiperheessä tapahtuu. Mutta sitä en ymmärrä, että toinen ei ikinä muka kerkiä, vaan toista odottaa heti duunin jälkeen nälkäänsä huutavat muksut ja sotkuinen keittiö, joka päivä. Ja että tähän ei voi saada muutosta muutoin kuin työaikojaan rukkaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liukuman hyödyntäminen ei ole työajan rukkaamista.
Meillä asia ratkesi sitten, että mä jäin töistä pois.
Hoidin kodin, lapset ja lemmikit. Mies toi rahan kotiin ja mulla on erikseen oma tili (myös avioehdolla suojattu). Nyt lapset ovat isompia, niin olen osa-aikatöissä. Harmonia säilyy ja kumpikin saa tehdä mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä menee noin paljon aikaa kotitöihin? Siivoan kerran viikossa, laitan ruokaa joka päivä ja pesen pyykit pari kertaa viikossa, mutta ei nuo kotityöt yhtään rasita. Mies tekee pitkää työpäivää eikä ehdi mitään kotitöitä tekemään. Myös ulkoilutan koiria kaksi tuntia päivässä, mutta se on vain rentoutumista.
Mies on kyllä siisti ja järjestelmällinen, että ei jätä mitään sotkuja jälkeensä.
Mietipä tosiaan sitä, että miehesi jättäisi kaiken kuin laajan perheestään ja saisit siivota myös hänen aiheuttamansa kaaoksen yksinäsi.
Vierailija kirjoitti:
Liukuman hyödyntäminen ei ole työajan rukkaamista.
En itse kyllä pidä liukuman hyödyntämisenä sitä, että keplottelen sillä miehen edes joskus tekemään kotitöitä. Itse hyödynnän liukumani kahvilla käymiseen kaverin kanssa, shoppailuun tai sitten ihan vaan kotona laiskotteluun. En miehen patistelemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen tätä kaiken pitää olla ihan siistiä koko ajan. Ongelma on kyllä jos ihmisellä ei ole taitoa rentoutua vaikka tiskit olis tiskaamatta.
Meillä on kerran viikossa siivouspäivä. Minä tiskaan päivittäin, koska en tykkää tiskivuoresta, mies tiskaisi siivouspäivänä tai sitten jos ei puhdasta astiaa olisi.
Nykyään muutenkin ihmiset ihan älyttömän steriiliejä. En tajua, mutta puunatkoon muut miten tahtoo.
Ei ylisiistiä tarvitse olla.
Asiat tärkeysjärjestykseen, rentoutuu sitten kun tiskit on tiskattu. Tai astianpesukoen tyhjennetty ja täytetty, johon menee peräti6-7min..
Itselle on vaan paljon helpompi tehdä joka päivä vähän, kuin monen päivän päästä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liukuman hyödyntäminen ei ole työajan rukkaamista.
En itse kyllä pidä liukuman hyödyntämisenä sitä, että keplottelen sillä miehen edes joskus tekemään kotitöitä. Itse hyödynnän liukumani kahvilla käymiseen kaverin kanssa, shoppailuun tai sitten ihan vaan kotona laiskotteluun. En miehen patistelemiseen.
Menemällä myöhempään töihin voi myös nukkua aamulla pitempään. Hyvällä tuurilla herää just ennen kellon soittoa virkeänä eikä aina pirinään kesken sikeimmän unen. Ei ollenkaan huono vaihtoehto.
Meillä molemmilla on suurin piirtein sama puhtauden taso ja työt jaettu sanattomasti siten, että kumpikin saa tehdä sitä mistä eniten tykkää. Vähiten tykätyt hommat, kuten ikkunoiden pesu ja pakastimen sulatus on jaettu toiselle, tai tehdään yhdessä. Voi olla, että kaikilta osin, esim. puutarhahommien osalta tähän taspainoon ollaan päästy vasta useiden vuosien jälkeen. Toisaalta jos joskus on tuntunut, että olen yksin raatanut yhtä hommaa, on helpompi jättää toisen vastuulle joku toinen homma kokonaan.
Aikaisemmassa liitossa ei ollut näin. Toinen koki työpäivän jälkeisen ajan vapaa-ajaksi ja jätti suvereenisti kodin puhdistumaan, pyykkien peseytymään, ruuan valmistumaan, ruohon leikkaantumaan, lumen kolaantumaan ihan itsekseen. Ei ehkä ikinä ymmärtänyt sitä, että joku (eli minä) ne olin tehnyt. Jonkun aikaa jaksoin ehdotella, että jospa sinä teet jonkun näistä hommista x, y ja z. Mutta ei. Ei meidän liittoomme silti tähän kaatunut, mutta se onkin jo toinen tarina se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lapseton ihminen voi uuvuttaa itsensä kotitöillä? Joku mättää. Ja tämä siivousfriikki itse oli täydellinen puoliso, onneksi tajusi jättää sen lurjuksen.... Vai hetkinen...
Vauvapalstan suurin puute on se, että keskusteluissa ei osata ajatella ja argumentoida kriittisesti ja monipuolisesti. Asiat ovat joko-tai.
Kaffepulla kirjoitti:
Mistä näkee, osaako uusi kumppani tehdä kotitöitä ja kannattaako hänen kanssaan muuttaa yhteen? Helposti. Mene potentiaalisen kumppanin luokse treffeille. Katso, miten hän hoitaa hommat.
Onko hän osannut varautua vierailuusi, onko siistiä ja ruuat valmistettu ajatuksella? Vai odottaako eteisessä pino mainoksia lattialla, tiskit keittiössä, ruuaksi Lidlin pakastepizza puoliksi ja lämmintä kaljaa? Pienistä asioista on helpöpo vetää oikeat johtopäätökset.
Nyrkkisääntö on se, että jos ihminen ei selviä omasta arjestaan yksin kunnialla, ei hän selviä siitä parisuhteessakaan. Ja nykyään näitä on yhä enemmän myös nuorissa naisissa. Vaatteet heitellään lattialle, astiat jätetään just siihen missä ne ovat, kaappien päällä sentti pölyä.
Minun nuoruudessa äidit sentään vielä yrittivät koulia tyttäristään tällaiset huonot tavat pois. Nykyään taitaa tytöt olla yhtä turhia ja saamattomia kuin pojatkin.
No jos pölyjen pyyhkiminen on joku hyvän naisen tunnusmerkki, mä olen ihan mielelläni huono. Mitään turhempaa hommaa en keksi kuin joku pölyjen pyyhintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Jos lapseton ihminen ei saa normaalin ajankäytön puitteissa huusholliaan hoidettua, niin silloin on kyllä ongelma tekijässä itsessään.
Jos teillä oli jotain useita tunteja ulkoilua ja hoitoa päivässä vaativia lemmikkejä, niin sitten ymmärrän, mutta sellaisten hankkiminen oli varmasti lähtökohtaisesti hyvin typerää ja harkitsematonta.
Normijärkiset ihmiset yleensä selviävät arjestaan ilman mitään ihmeellistä vääntöä ja marttyyrinkruunua. Jopa sellaiset, joilla on lapsia.
Itse asun kaksin mieheni kanssa isossa omakotitalossa, jossa on myös paljon pihatöitä plus remonttiprojekti kesken. Heräämme aamuisin 5:30 ja kotiin tulemme noin 18 maissa. Silti saan aivan vaivatta hoidettua kaikki siivoukset ja sisähommat yksin, mies hoitaa ulkohommat.
En usko, että normaali työssäkäyvä ihminen ei muka saisi tuollaisia normaaleja asioita hoidettua.
Oletko oikeasti miettinyt, mihin sun aika meni? Jos ongelma oli ne lemmikit, niin miten eroaminen auttoi siihen, olettaen, että lemmikit jäivät sinulle?
Minä en usko, että normaali ihminen on sellainen kynnysmatto joka hoitaa kaikki sisätyöt ja jättää kevyet pikku ulkopuuhastelut toiselle. Tämä ei vain ole NORMAALIA. Normijärkinen ihminen ei ole tuollainen kuin kuvailit. Pihatyöt ovat harrastuspuuhastelua, niitä ei tarvitse tehdä jos ei halua. Kyllä. Asun omakotitalossa. Kyllä. Piha on iso. Pihaharrastuksen kutsuminen työksi ei nyt vain ole normaalijärkisen puhetta.
Kyllä se kuule ihan työstä käy kun kolaa lumesta koko pihan. Joka on _iso_. Pari tuntia menee heittämällä. Plus talon lämmitys, joka tapahtuu puulla. Plus autoihin liittyvät asiat, mies hoitaa tuon kaiken.
Ei tulisi mieleenkään alkaa ulisemaan jostain tiskikoneen täyttämisestä!
Ovatko nykyajan ihmiset sellaisia, että kenelläkään ei ole velvollisuuksia, on vain oikeuksia? Kaksi tällaista kun menee yhteen, niin ei hyvää päivää.
Onneksi me ollaan miehen kanssa niin vanhoja, että ei jakseta riidellä mistään tasa-arvopaskasta. Kumpikin hoitaa hommansa, ja helvetin hyvin hoitaakin. Meillä on aina siistiä ja puhdasta, se on mulle kunnia-asia. Meillä ei mies tartu imuriin, piste.
Voi aatuutilullaa. Autoihin ei nykyaikana mene aikaa juuri lainkaan. Ainakin meidän huushollissa mies huolehti omasta autostaan ja minä omastani. Joskus vietiin yhdessä toisen auto huoltoon. Harvassa talossa on myöskään puulämmitystä, joten siihen ei tarvitse aikaansa käyttää, ei aloittajankaan kumppanin, kun asuivat selvästikin kerrostalossa. Lumitöitä on vain harvakseltaan ja se on hyvää hyötyliikuntaa, samoin kuin ruohonleikkuuta on vain korkeintaan kerran viikossa.
Sanoisin myös, että aika järjen köyhyyttä käyttää tuntikausia ison pihan kolaamiseen, kun kaupat ovat pullollaan erilaisia moottorilla varustettuja apuvälineitä. Esim. pieni lumilinko helpottaa työtä jo huomattavasti.
Sä valitsit sitten lemmikit, etkä puolisoa.
Mä valitsisin puolison ja jättäisin lemmikit.
Ihme touhuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Provohan tää on. Ei kukaan tee kotitöitä noin paljoa. Tai ei tarvitse tehdä, jollei ole neurootikko.
Vierailija kirjoitti:
Miten lapseton ihminen voi uuvuttaa itsensä kotitöillä? Joku mättää. Ja tämä siivousfriikki itse oli täydellinen puoliso, onneksi tajusi jättää sen lurjuksen.... Vai hetkinen...
Vauvapalstan suurin puute on se, että keskusteluissa ei osata ajatella ja argumentoida kriittisesti ja monipuolisesti. Asiat ovat joko-tai.
Tämä keskustelu ei kokonaisuutena ole paras esimerkki siitä puutteesta, mutta monet viestit kyllä ovat hyviä esimerkkejä siitä puutteesta, että otetaan voimakkaasti kantaa tilanteeseen ilman että on edes luettu aiempia viestejä.
AV Otsikko:
OSTIN PIENEN PUNAISEN AUTON
Keskustelu:
- Provo!
- Niin väsynyt, tää sama ap tulee tänne koko ajan kertomaan tosta autostaan. Sama jankki joka päivä
- Ei ole punainen sun auto, on sininen
- Saattaa ap:n auto olla punainen, mutta ei se ainakaan kiva ole
- Sillä mihinkään autoon ole varaa, mopolla kulkee!
- Satun tietämään, että ap:n kaltaiset viher vassari hipit kulkee k ommunisti fillarilla!
- Ennen hiihdettiin. Ihmisistä on tullut niin saamattomia ja laiskoja. Eipä ihme ettei lapsia enää synny.
- Kannattaisko vähän priorisoida ap, lapset nälässä siellä ja autoja vaan ostellaan. Ei oltu ennen tommosia.
- Provo Porvoosta, turha jankki, höhö.
- Joo ihme touhua, ei kai kukaan tosissaan usko että joku ostais pienen punaisen auton, niin väsynyt aloitus!
- Punaisten autojen omistajat on hölmöjä. En itse ikinä ostais.
- Tähän se maailma just menee kun kaikki f. emakot saa täällä päättää kaikesta niin. Pitäisitte huolta niistä miehistänne ettekä ostelis autoja. Ennen naiset pysyi kotona eikä erottu niin paljoa. Miettikää sitä.
- Varmaan sossu maksanut tällekin auton. Menis töihin tääkin yhteiskunnan elätti. Varmaan muuttanut tänne just ilmaisten autojen perässä.
Vierailija kirjoitti:
AV Otsikko:
OSTIN PIENEN PUNAISEN AUTON
Keskustelu:
- Provo!
- Niin väsynyt, tää sama ap tulee tänne koko ajan kertomaan tosta autostaan. Sama jankki joka päivä
- Ei ole punainen sun auto, on sininen
- Saattaa ap:n auto olla punainen, mutta ei se ainakaan kiva ole
- Sillä mihinkään autoon ole varaa, mopolla kulkee!
- Satun tietämään, että ap:n kaltaiset viher vassari hipit kulkee k ommunisti fillarilla!
- Ennen hiihdettiin. Ihmisistä on tullut niin saamattomia ja laiskoja. Eipä ihme ettei lapsia enää synny.
- Kannattaisko vähän priorisoida ap, lapset nälässä siellä ja autoja vaan ostellaan. Ei oltu ennen tommosia.
- Provo Porvoosta, turha jankki, höhö.
- Joo ihme touhua, ei kai kukaan tosissaan usko että joku ostais pienen punaisen auton, niin väsynyt aloitus!
- Punaisten autojen omistajat on hölmöjä. En itse ikinä ostais.
- Tähän se maailma just menee kun kaikki f. emakot saa täällä päättää kaikesta niin. Pitäisitte huolta niistä miehistänne ettekä ostelis autoja. Ennen naiset pysyi kotona eikä erottu niin paljoa. Miettikää sitä.
- Varmaan sossu maksanut tällekin auton. Menis töihin tääkin yhteiskunnan elätti. Varmaan muuttanut tänne just ilmaisten autojen perässä.
Ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa....
Miten paljon kahden henkilön taloudessa on kotitöitä, jos ei nukkumaankaan ehdi. Tai miten tarkkaan ja usein niitä pitää tehdä, jos siihen menee tunteja ja pitää itkeä väsymyksestä.
Mutta hyvä sinulle, että sait asiat kuntoon ja päästit toisenkin menemään. Toivottavasti löydätte molemmat vielä puolisot, joiden kanssa olette samalla levelillä siitä kuinka paljon pitää siivota ja tehdä kotitöitä joka päivä.
Täällä toiset saattavat kommentoida ja lähteä mukaan vain kerran, anonyymit, kun sinä taas todistettavasti toistuvasti ihan omalla nimimerkilläsi olet lähtenyt hulluna mukaan.