Lue keskustelun säännöt.
Elämäni paras päätös oli pako suhteesta, jossa kotitöiden jako ei onnistunut
29.01.2019 |
Jätin joitakin vuosia sitten kumppanin, joka ei osallistunut tasa-arvoisesti kotitöiden tekoon. Elämä on ollut mielettömän helppoa ja mukavaa sen jälkeen.
Kumppanini into osallistua kodin töihin hiipui pikku hiljaa yhteen muuton jälkeen. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa minä en matkatyön, pitkien työpäivien, kotitöiden ja lemmikkien hoidon jälkeen ehtinyt enää nukkua tarpeeksi puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt harrastaa jotain. Meillä ei myöskään enää ollut lainkaan mukavaa yhteistä aikaa, koska kaikki se aika, jota en ollut töissä tai nukkumassa, kului kotitöiden parissa.
En ole missään tapauksessa raivosiisti, mutta tiettyjä asioita kotona nyt on vain pakko tehdä. Pyykkiä on pestävä, jotta saa puhtaita vaatteita, kaupassa on käytävä jotta saa ruokaa, eläinten vahingot pitää siivota lattialta, välillä on imuroitava. Keittiössä on pidettävä sellainen järjestys, että siellä mahtuu toimimaan. Kodin pitää olla sellaisessa kunnossa, että arkiset asiat sujuvat riittävän helposti eivätkä aiheuta ylimääräistä stressiä.
Kumppani työskenteli pääasiassa kotoa käsin vapailla aikatauluilla, mutta ei kyennyt kuitenkaan esimerkiksi käynnistämään pesukonetta päivän aikana. En sitä tosin olisi niin välttämättä edellyttänytkään, kunhan olisi sitten osallistunut toimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että jos meistä kumpikin olisi esimerkiksi tehnyt 20 tai 30 minuuttia kotitöitä päivässä, plus lemmikkien hoito, kaikki olisi sujunut oikein hyvin. Kun se kaikki jäi minun vastuulleni, katastrofi oli valmis.
Käytännössä minä heräsin arkisin viideltä ja viikonloppuisin seitsemältä. Nukkumaan pääsin 23 maissa illalla. Lemmikkien hoitoon liittyvät pakolliset aamurutiinit jäivät hoitamatta, jos jätin ne kumppanin vastuulle. Hän nukkui niin kauan kuin nukutti. Viikolla soittelin joskus töistä, ja hän oli puoliltapäivin monesti vasta syömässä aamupalaa. Viikonloppuisinkaan hän ei kuitenkaan halunnut aamurutiineja hoitaa, koska ”hänelläkin on oikeus ottaa viikonloppuna rennommin”. Koskaan ei ollut minun vuoroni levätä.
Anelin apua, yritin kertoa väsymyksestäni, lopulta en jaksanut kuin itkeä. Kumppani koki käytökseni nalkuttamisena ja manipulointina ja reagoi tilanteeseen sulkeutumalla kokonaan. Käytännössä loppuaikoina minä itkin ja siivosin, hän istui jurona television edessä ja vaikeni. Useimpina arkipäivinä en ehtinyt työpäivän jälkeen istua kertaakaan alas ennen kuin oli jo aika mennä nukkumaan, ja kello oli siihenkin jo liian paljon. Lauantaiaamuna kello soi taas ennen seitsemää.
Meillä ei luojan kiitos ollut lapsia, joten lähteminen oli siinä mielessä helppoa. Olen jälkeen päin miettinyt, että tilanne vähintäänkin lähenteli henkistä väkivaltaa. En ole koskaan kokenut mitään niin syvästi loukkaavaa kuin se, että toinen katsoo vierestä ilmeettömänä kuinka minä uuvun täysin, reagoimatta asiaan mitenkään.
Kun pääsin omaan asuntooni, tuntui kuin taivas olisi auennut. Siivottavana ovat nyt vain omat ja lemmikkien sotkut, ja on paljon helpompaa olla yksin vastuussa itsestään kuin yksin vastuussa kahdesta aikuisesta, kun toinen käyttäytyy kuin pikkulapsi. En enää koskaan mistään hinnasta ryhdy suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei osallistu tasapuolisesti kotitöihin. Kun käyn treffeillä, selvitän heti ensimmäisenä ihmisestä sen, onnistuvatko kotihommat ja mitä hän ajattelee kotitöiden jakamisesta. Jos arki muuttuu tällaiseksi kuin meillä oli, elämästä tulee aivan loputtoman kauheaa. Nuo vuodet tuntuvat nyt painajaiselta.
En puhunut tässä kirjoituksessa nyt tarkoituksella sukupuolista, koska en haluaisi, että tästä keskustelusta tulee taas sellainen ankea sukupuolien sota.
Kommentit (406)
Ikuisuusaihe Siistijältä. Kuten Ikis, tai Alba.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pako?
Mihin piian hommiin te kuvittelette suhteessa menevänne...te jotka pakenette suhteesta, johon vapaasta tahdosta menette?
Ihan eri juttu on silloin, jos pakotetaan.
Kyllä täällä Suomessa saa suhteen lopettaa. Ei täällä tarvitse paeta. Toivon ainakin niin.
Eikös se suhde ole kahden aikuisen? Suomessa on tasa-arvo. Meidän suomalaisten kulttuurissa on oletus, että molemmat hoitaa kotiasioita....Ainakin nykyään.
Ei kannata palata menneeseen aikaan noissa jutuissa eikä otta mallia naisten alistamisen kulttuureista.
Hyvä, että ette anna alistamisen jatkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Kun ruoka pitää saada heti aluille, niin sitten se on vain tehtävä ensin tilaa, että pystyy tekemään ruokaa. En minäkään olisi niin tehnyt jos ei olisi ollut pakko. Miehen vastaus oli aina "en ehtinyt" kun sanoin, että olit sitten jättänyt taas kaiken levälleen. Itse ratkaisin asian sitten niin, että liukuman turvin aloin mennä töihin myöhempään, joten myös kotiin lähteminen myöhästyi. Nyt ruuanlaitto olikin miehen vastuulla. Oli muuten ihan luksusta tulla töistä, kun pääsi suoraan ruokapöytään. Astioiden raivaamisella ei onneksi ollut kiire, ne ehti tekemään myöhemminkin.
näitä kun lukee, niin tunnen olevani maailman onnekkain nainen kun avomieheni tekee ihan oma-aloitteisesti perus kotihommia kuten laittaa tiskikoneen päälle, tai tyhjentää sen, vie roskat tai tekee lumityöt ja välillä imuroi ja joskus pesee pyykkiä kun pyydän jos en itse ehdi. Joskus tulee auttamaan pyykkien kuivumaan laitossakin ilman pyytämistä. Itse taas olen hiukan laiskanpulskea naisihmiseksi (yleisen käsityksen mukaan ainakin) siivoomisen kanssa, joten välillä tulee ihan huono omatuntokin kun toinen on niin kuuliainen ja kiltti kotitöiden kanssa :D koskaan ei ole tarvinnut mistään välittaa tai mäkättää. Toisaalta, en olekkaan sen tyyppinen ihminen että jaksaisin valittaa toisen sotkuista. Jos haluaa jättää kaljatölkit ja sipsipussit lojumaan ja kalsarinsa lattialle haisemaan, niin siinäs jättää. minä en niitä siitä kuitenkaan aio siivota, ellei ne sitten ala itseä niin paljon häiritsemään että omasta tahdostani tahdon ne siivota. Usein käy niinkin. Mutta samalla tavalla en odota että hän siivois mun sotkuja. Käytännössä kuitenkin ollaan sen verran aikuisia ilmeisesti molemmat, että yleensä siivotaan ilman huomautteluja kun alkaa näyttää siltä että on tarvis. Kumpaakaan ei kuitenkaan hierrä jos jonain päivänä ei jaksa siivota vaikka kämppä oiskin vähän kaaos just silloin. Oma äiti, sekä anoppini ovat molemmat kamalan tarkkoja siivousfanaatikkoja melkeinpä, joten kaipa olemme saaneet tarpeeksemme ainaisesta pakkosiivouksesta ja siitä nalkuttamisesta. Joten nyt ei tule mieleenkään nalkuttaa toiselle siitä. Ok mies välillä ehkä enemmän patistaa minau siivoamaan mutta tehdään sekin sitten yhdessä, eikä niin että oletetaan että toinen siivoaa ja ite saa maata sohvalla. Ja tarkennuksean, kämppämme on oikein perussiisti ja mukava vaikka emme fanaattisesti harjaa matonhapsuja ja kuuraa lattioita. Meillä on kissojakin, ja vaikka niistä irtoaa karvaa niin riittää että imuroi 1-2 krt viikossa ja perussiivous kerran viikossa. Tiskit, pyykit ja roskat yms. tietysti useammin mut muuten ei mitään sen kummempaa.
Toki jos tuon kaiken joutus ihan yksin tekemään niin en yhtään ihmettele et pää hajoais!! Sympatiat Ap:lle, ihan oikeasti. Kamalaa että puolisona on noin laiska ja ajattelematon ihminen joka ei edes asiallisesta puhumisesta tajua että ei yksi ihminen parisuhteessa ole se jonka on pakko siivota. Tietysti jos käsitykset siisteydestä on ihan erilaiset ihmisten kesken niin varmaan on vaikeampi ymmärtää toisen ns. standardeja siisteydelle. Toiselle saattaa olla riittävää että tiskit ei ole pöydällä ja lattia näkyy, toiselle se on jo kamala sotku jos nurkassa on yksi pölypallo ja pöydällä pari likaista astiaa ja murusta. Jne. Mutta kyllä se on ihan oikeutettu syy erota jos nämä ajatukset ei mene yksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on kummallista, että kotityöt on joku riidan aihe. Meillä minä olen se jota sotku ei häiritse, mies taas tykkää että kaikki on tiptop.
Meillä se on niin että se ketä se sotku häiritsee siivoaa.
Äitinä katson, ettälapsilla on puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Haluaisin olla enemmän kodinhengetär ja minusta kodinhoito on naisten homma, joten siksi yritän pitää siisteyttä yllä, mutta jos en niin mies siivoaa eikä ikinä valita.
Ruuan laitan minä vaikken vihaan sitä ja laitan sitä siksi, koska mies jos laittaa niin hän tekee eineksiä. En siis valita vaan teen itse.
Meillä lemmikit on koiraa lukuunottamatta minun vastuulla, koska minä olen ne halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Oletko (rehellisesti) koskaan ollut vauvan tai useamman pienen lapsen kanssa kotona? Kyllä minulle tuolloin kävi usein niin, että keittiö oli sotkuinen, kun mies tuli töistä kotiin. Samoin päinvastoin kun mies oli kotona. Ei kummallekaan tullut mieleenkään ahdistua siitä tai tehdä mitään numeroa. Yleensä työssäkäyvä alkoi tosin siivota tai hoitaa lapsia, että se kotonaolija sai lopulta hetken hengähtää.
(Mutta myöskään mikään pakko siivota keittiötä sillä sekunnilla ei ollut, vaan kyllä se työssäkävijäkin sai istahtaa jos siltä tuntui.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Kun ruoka pitää saada heti aluille, niin sitten se on vain tehtävä ensin tilaa, että pystyy tekemään ruokaa. En minäkään olisi niin tehnyt jos ei olisi ollut pakko. Miehen vastaus oli aina "en ehtinyt" kun sanoin, että olit sitten jättänyt taas kaiken levälleen. Itse ratkaisin asian sitten niin, että liukuman turvin aloin mennä töihin myöhempään, joten myös kotiin lähteminen myöhästyi. Nyt ruuanlaitto olikin miehen vastuulla. Oli muuten ihan luksusta tulla töistä, kun pääsi suoraan ruokapöytään. Astioiden raivaamisella ei onneksi ollut kiire, ne ehti tekemään myöhemminkin.
Siis et voi kotonasi istahtaa hetkeksi levähtämään, vaan sun on kikkailtava notkumalla työissä pidempään? Ja se on sun mielestä parempi vaihtoehto?
Juuri tuosta oli kyse: jos kotona on keittiö siinä kunnossa, että se on pakko siivota ennen ruuan laittoa, kyllä nyt sen joka "ei ehtinyt" on muutettava toimintatapojaan ihan vain sen vuoksi, että tapansa ovat peestä. Kyllä kotonaan pitää saada hetki levähtää töiden jälkeen jokaisen, eikä nyssyttää siellä duunissa pidempään. Ihan hullu ajatuskin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Kun ruoka pitää saada heti aluille, niin sitten se on vain tehtävä ensin tilaa, että pystyy tekemään ruokaa. En minäkään olisi niin tehnyt jos ei olisi ollut pakko. Miehen vastaus oli aina "en ehtinyt" kun sanoin, että olit sitten jättänyt taas kaiken levälleen. Itse ratkaisin asian sitten niin, että liukuman turvin aloin mennä töihin myöhempään, joten myös kotiin lähteminen myöhästyi. Nyt ruuanlaitto olikin miehen vastuulla. Oli muuten ihan luksusta tulla töistä, kun pääsi suoraan ruokapöytään. Astioiden raivaamisella ei onneksi ollut kiire, ne ehti tekemään myöhemminkin.
Outo juttu. Luulisi, että mies olisi oppinut siirtämään "kiireitään" samaan aikatauluun. Eli aloittamaan päivänsä vähän myöhemmin ja taas hups, ei olekaan "ehtinyt" mitään kun tulet kotiin. Jos kerran ajatus on se, että ei tarvitse ehtiä mitään, kun odottaa, että se toinen tulee kotiin siivoamaan ja ruokaa laittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Kun ruoka pitää saada heti aluille, niin sitten se on vain tehtävä ensin tilaa, että pystyy tekemään ruokaa. En minäkään olisi niin tehnyt jos ei olisi ollut pakko. Miehen vastaus oli aina "en ehtinyt" kun sanoin, että olit sitten jättänyt taas kaiken levälleen. Itse ratkaisin asian sitten niin, että liukuman turvin aloin mennä töihin myöhempään, joten myös kotiin lähteminen myöhästyi. Nyt ruuanlaitto olikin miehen vastuulla. Oli muuten ihan luksusta tulla töistä, kun pääsi suoraan ruokapöytään. Astioiden raivaamisella ei onneksi ollut kiire, ne ehti tekemään myöhemminkin.
Siis et voi kotonasi istahtaa hetkeksi levähtämään, vaan sun on kikkailtava notkumalla työissä pidempään? Ja se on sun mielestä parempi vaihtoehto?
Juuri tuosta oli kyse: jos kotona on keittiö siinä kunnossa, että se on pakko siivota ennen ruuan laittoa, kyllä nyt sen joka "ei ehtinyt" on muutettava toimintatapojaan ihan vain sen vuoksi, että tapansa ovat peestä. Kyllä kotonaan pitää saada hetki levähtää töiden jälkeen jokaisen, eikä nyssyttää siellä duunissa pidempään. Ihan hullu ajatuskin!
Työpäivän pituus on kuitenkin sama eikä minusta ole yhtään hullumpaa nukkua aamulla pitempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Oletko (rehellisesti) koskaan ollut vauvan tai useamman pienen lapsen kanssa kotona? Kyllä minulle tuolloin kävi usein niin, että keittiö oli sotkuinen, kun mies tuli töistä kotiin. Samoin päinvastoin kun mies oli kotona. Ei kummallekaan tullut mieleenkään ahdistua siitä tai tehdä mitään numeroa. Yleensä työssäkäyvä alkoi tosin siivota tai hoitaa lapsia, että se kotonaolija sai lopulta hetken hengähtää.
(Mutta myöskään mikään pakko siivota keittiötä sillä sekunnilla ei ollut, vaan kyllä se työssäkävijäkin sai istahtaa jos siltä tuntui.)
Rehellisesti olen ollut. Lapsia on kolme, vanhin nyt 10. Lapsille ruuan laitto ei eroa mitenkään siitä, että laitetaan aikuisille ruokaa. Kun laitan ruokaa, noudatan vanhaa sääntöä: toinen käsi siivoaa. Eli ruuan laittoon tarvittavat kulhot, kattilat, lastat, jne menee koneeseen sitä myötä, kun niillä ei enää ole käyttöä. Pöytiä pyyhitään ruuan laiton lomassa ja se lopettaa ruuan laiton. Aloitan ruuan laiton aina astiapesukoneen tyhjennyksellä.
Sama juttu välipalojen jne suhteen: ei ollenkaan eroa, ovatko syöjät aikuisia vai lapsia, astiat korjataan saman tien. Pienet lapset toki sotkevat enemmän kuin aikuiset (nojaa, jotkut aikuiset sotkevat myös...) opetellessaan syömään, mutta et kai sinä joka tapauksessa jättäisi pyyhkimättä sotkuja heti, vaan jättäisit ne kovettumaan pintoihin - et kai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Kun ruoka pitää saada heti aluille, niin sitten se on vain tehtävä ensin tilaa, että pystyy tekemään ruokaa. En minäkään olisi niin tehnyt jos ei olisi ollut pakko. Miehen vastaus oli aina "en ehtinyt" kun sanoin, että olit sitten jättänyt taas kaiken levälleen. Itse ratkaisin asian sitten niin, että liukuman turvin aloin mennä töihin myöhempään, joten myös kotiin lähteminen myöhästyi. Nyt ruuanlaitto olikin miehen vastuulla. Oli muuten ihan luksusta tulla töistä, kun pääsi suoraan ruokapöytään. Astioiden raivaamisella ei onneksi ollut kiire, ne ehti tekemään myöhemminkin.
Outo juttu. Luulisi, että mies olisi oppinut siirtämään "kiireitään" samaan aikatauluun. Eli aloittamaan päivänsä vähän myöhemmin ja taas hups, ei olekaan "ehtinyt" mitään kun tulet kotiin. Jos kerran ajatus on se, että ei tarvitse ehtiä mitään, kun odottaa, että se toinen tulee kotiin siivoamaan ja ruokaa laittamaan.
Miehellä ei ole liukuva työaika ja hän on nälkäinen työpäivän jälkeen. Mies osaa myös
tehdä ruokaa, mutta ei viitsisi.
Olin aiemmin suhteessa sotkija-miehen kanssa ja nyt kivan naisen kanssa. Yksi parhaimpia asioita on, että ei ole luutuneitä käsityksiä miesten ja naisten töistä. Se tekee, joka osaa ja ehtii tapauskohtaisesti. Jos ei osata, niin opetellaan yhdessä. Tuntuu vieläkin hämmentävältä tulla kotiin, missä toinen on oma-aloitteisesti laittanut ruokaa, tiskannut ja pessyt pyykit! Ja vastavuoroisuus pelaa tässä totta kai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikuisuusaihe Siistijältä. Kuten Ikis, tai Alba.
Niinpä. Viikosta toiseen samaa, ja jengi lähtee ihan hulluna tähän mukaan.
🇺🇦🇮🇱
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikuisuusaihe Siistijältä. Kuten Ikis, tai Alba.
Niinpä. Viikosta toiseen samaa, ja jengi lähtee ihan hulluna tähän mukaan.
Niinhän sinäkin teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Oletko (rehellisesti) koskaan ollut vauvan tai useamman pienen lapsen kanssa kotona? Kyllä minulle tuolloin kävi usein niin, että keittiö oli sotkuinen, kun mies tuli töistä kotiin. Samoin päinvastoin kun mies oli kotona. Ei kummallekaan tullut mieleenkään ahdistua siitä tai tehdä mitään numeroa. Yleensä työssäkäyvä alkoi tosin siivota tai hoitaa lapsia, että se kotonaolija sai lopulta hetken hengähtää.
(Mutta myöskään mikään pakko siivota keittiötä sillä sekunnilla ei ollut, vaan kyllä se työssäkävijäkin sai istahtaa jos siltä tuntui.)
Rehellisesti olen ollut. Lapsia on kolme, vanhin nyt 10. Lapsille ruuan laitto ei eroa mitenkään siitä, että laitetaan aikuisille ruokaa. Kun laitan ruokaa, noudatan vanhaa sääntöä: toinen käsi siivoaa. Eli ruuan laittoon tarvittavat kulhot, kattilat, lastat, jne menee koneeseen sitä myötä, kun niillä ei enää ole käyttöä. Pöytiä pyyhitään ruuan laiton lomassa ja se lopettaa ruuan laiton. Aloitan ruuan laiton aina astiapesukoneen tyhjennyksellä.
Sama juttu välipalojen jne suhteen: ei ollenkaan eroa, ovatko syöjät aikuisia vai lapsia, astiat korjataan saman tien. Pienet lapset toki sotkevat enemmän kuin aikuiset (nojaa, jotkut aikuiset sotkevat myös...) opetellessaan syömään, mutta et kai sinä joka tapauksessa jättäisi pyyhkimättä sotkuja heti, vaan jättäisit ne kovettumaan pintoihin - et kai?
Kyllä siivoan keittiön ruoan laiton jälkeen, mutta kuten varmaan tiedät, usean pienen lapsen kanssa voi käydä niin, että joku lapsista tarvitsee jotain juuri kun on siivoamassa. Esim vauva maitoa. Joten siivoaminen voi venyä ja olla vaiheessa just silloin kun se toinen tulee kotiin. Ja itse ainakin saatoin tarvita hetken levähdystauon, etenkin kun imetin joten kyllä, saatoin jättää sotkut odottamaan hetkeksi jos sattui tulemaan sellainen hetki että kukaan lapsista ei tarvinnut mitään. Jos on ymmärrettävää että työstä tuleva haluaa istahtaa hetkeksi niin on mielestäni tuplasti ymmärrettävää että kotona olija haluaa istahtaa hetkeksi. Jolloin töistä tulevaa saattaa joskus odottaa sotku, mikä ei kuitenkaan tarkoita että hänen pitäisi se heti siivota.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikuisuusaihe Siistijältä. Kuten Ikis, tai Alba.
Niinpä. Viikosta toiseen samaa, ja jengi lähtee ihan hulluna tähän mukaan.
Kaikki eivät muuten notku täällä viikosta toiseen vaan keksivät välillä muutakin tekemistä. Kokeile sinäkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Kun ruoka pitää saada heti aluille, niin sitten se on vain tehtävä ensin tilaa, että pystyy tekemään ruokaa. En minäkään olisi niin tehnyt jos ei olisi ollut pakko. Miehen vastaus oli aina "en ehtinyt" kun sanoin, että olit sitten jättänyt taas kaiken levälleen. Itse ratkaisin asian sitten niin, että liukuman turvin aloin mennä töihin myöhempään, joten myös kotiin lähteminen myöhästyi. Nyt ruuanlaitto olikin miehen vastuulla. Oli muuten ihan luksusta tulla töistä, kun pääsi suoraan ruokapöytään. Astioiden raivaamisella ei onneksi ollut kiire, ne ehti tekemään myöhemminkin.
Siis et voi kotonasi istahtaa hetkeksi levähtämään, vaan sun on kikkailtava notkumalla työissä pidempään? Ja se on sun mielestä parempi vaihtoehto?
Juuri tuosta oli kyse: jos kotona on keittiö siinä kunnossa, että se on pakko siivota ennen ruuan laittoa, kyllä nyt sen joka "ei ehtinyt" on muutettava toimintatapojaan ihan vain sen vuoksi, että tapansa ovat peestä. Kyllä kotonaan pitää saada hetki levähtää töiden jälkeen jokaisen, eikä nyssyttää siellä duunissa pidempään. Ihan hullu ajatuskin!
Työpäivän pituus on kuitenkin sama eikä minusta ole yhtään hullumpaa nukkua aamulla pitempään.
Tuolla joku huomauttikin, että miehesi taitaa olla aika yksinkertainen, kun ei ole keksinyt samaa. Hänhän voisi nukkua myös hieman pidempään ja taas ei kerkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se oli meilläkin. Aktiivisuus nolla. Ja paheni vain, kauhea hamstraustaipumus, kaapit täyttyi tyhjistä raejuustopurkeista ja sanomalehtiä piti säästää, jos vaikka joskus tulee luettuakin.
Ei ollut kiva tulla työpäivän jälkeen kotiin ja istahtaa sohvalle, vain huomatakseen että paskavaippa on ollut jonkun aikaa siinä tyynyjen vieressä käryämässä.Päättyi lopulta eroon hänen aloitteestaan ja kyllä helpotti. Vuosien jälkeen löytyi se mukava nainenkin vierelle, joka on kodin hommien suhteen samoilla linjoilla.
Yleensä lapsiperheessä ei istahdeta töiden jälkeen sohvalle. Jätitkö sinä nyt jotain kertomatta, etkö alkanut raivata keittiötä tai ruvennut laittamaan ruokaa?
Mietin, oletkohan nyt ilkeä vai vähän tyhmä. Itse kirjoitin tuolla juuri elämästä, jossa en tosiaankaan 8 (ja yleensä vähän yli) työpäivän ja 4,5 km (monena päivänä vähänt enemmän) kävelyn jälkeen istahtanut sohvalle, vaan aloin raivaamaan keittiöstä toisen jälkiä ja laittamaan ruokaa. Kunnes tajusin, miten pylleröstä sellainen on, että toisella on tälläinen rooli, tulla töistä korjaamaan toisen aikuisen jälkiä.
Vastasin kommenttiin, jossa luki, että kirjoittaja istahtaa töiden jälkeen sohvalle levähtämään vaikka kyseessä on lapsiperhe. Nyt en ymmärrä, miksi sinä oletat, että kommentoin sinun tilannetta millään tavalla.
Ja siis sinusta olisi ok, että töissä käyvä ei saa edes istahtaa sohvalle levähtämään, vaan työpäivän jälkeen hänen on heti samoilla jaloilla aloitettava toinen työpäivä, joka alkaa keittiön raivaamisella toisen jäljistä?
Ihan ok, jos susta tuommoinen on ok. Itse olen sitä mieltä, että sen kotona olevan ei ole tarpeellista jättää keittiötä raivattavaan tilaan siinäkään tapauksessa, että lapsia.
Kun ruoka pitää saada heti aluille, niin sitten se on vain tehtävä ensin tilaa, että pystyy tekemään ruokaa. En minäkään olisi niin tehnyt jos ei olisi ollut pakko. Miehen vastaus oli aina "en ehtinyt" kun sanoin, että olit sitten jättänyt taas kaiken levälleen. Itse ratkaisin asian sitten niin, että liukuman turvin aloin mennä töihin myöhempään, joten myös kotiin lähteminen myöhästyi. Nyt ruuanlaitto olikin miehen vastuulla. Oli muuten ihan luksusta tulla töistä, kun pääsi suoraan ruokapöytään. Astioiden raivaamisella ei onneksi ollut kiire, ne ehti tekemään myöhemminkin.
Siis et voi kotonasi istahtaa hetkeksi levähtämään, vaan sun on kikkailtava notkumalla työissä pidempään? Ja se on sun mielestä parempi vaihtoehto?
Juuri tuosta oli kyse: jos kotona on keittiö siinä kunnossa, että se on pakko siivota ennen ruuan laittoa, kyllä nyt sen joka "ei ehtinyt" on muutettava toimintatapojaan ihan vain sen vuoksi, että tapansa ovat peestä. Kyllä kotonaan pitää saada hetki levähtää töiden jälkeen jokaisen, eikä nyssyttää siellä duunissa pidempään. Ihan hullu ajatuskin!
Työpäivän pituus on kuitenkin sama eikä minusta ole yhtään hullumpaa nukkua aamulla pitempään.
Tuolla joku huomauttikin, että miehesi taitaa olla aika yksinkertainen, kun ei ole keksinyt samaa. Hänhän voisi nukkua myös hieman pidempään ja taas ei kerkiä.
Ja minä jo kommentoin, että miehellä on kiinteä työaika. Työnantaja ei tykkää, jos joka päivä myöhästyy töistä.
Mitä se auttaa täällä valittaa. Ei se mies kuitenkaan opi. Jos sitä miestä nyt onkaan. En ole aloittajan tapaista miestyyppiä koskaan nähnytkään. Kuullut olen jostakin joskus ja paljon valitusta samalta tyypiltä (AP)täällä AV:llä.
Joku totesi, että jokin muu tässä mättää ja se ei ole siivoaminen.