Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Sukkien parsiminen 1960-luvulla. Tosin lapsuudenkotini ei ollut köyhä, mutta äiti oli säästäväinen.

Olen ollut lapsi 50-luvulla ja sukkia parsittiin, Samoin kun meillä mummoni ompeli yleensä meille tytöille leninkejä, jätettiin kasvuvaraa, että voi sitten pidentää helmasta myöhemmin. En ole sitten paljon leninkejä käyttänyt sen jälkeen.

En minä muista, että meillä olisi kotona tehty mitään iltaruokaa. Töissä ja koulussa syötiin ruoka ja se siitä. Koulun jälkeen sitten oli välipala, kahvia tai kaakaota ja pullaa, illalla ehkä jotain hedelmiä ja viiliä. Viikonloppuisin oli kyllä ruokaa, makkarakastiketta ja keittoperunoita. Kasarilla äiti alkoi tehdä sitä sellaista uuniruokaa, jossa laitettiin vuokaan vettä ja riisiä ja herne-maissi-paprikaa ja kanankoivet päälle. Ja kun äiti halusi laihduttaa, meillä oli paljon kaalisoppaa, josta äiti oli kuullut, että mitä enemmän sitä työ, sitä enemmän se jotenkin sulattaa kehosta rasvat pois. Ei toiminut.

Mulle äiti ompeli mekon ja tietysti ylijääneestä kankaasta uudet sohvatyynyt (tai toisinpäin?). Lapsuuskuvissa istun tämä mekko päällä sohvatyynyt vieressä. :D

Vierailija kirjoitti:

Kaiken.

Tajusin vasta tosi aikuisena, että olihan vanhemmilla rahaa. Se oli vain sellaista päänaukomista, ettei ole rahaa, kaikki on kallista yms.

Samaa mieltä. Meilläkin elettiin melko nuukasti, vaikka vanhemmilla oli rahaa. Vanhemmat olivat minun teini-iässäni jo täysin velattomia, ja oli kesämökit, sijoitusasunto, kahdet autot ja metsää kymmeniä hehtaareja. Unohtamatta sitä että molemmilla oli tilillään vähintään 2-3 vuoden bruttopalkat. Silti piti vetää välillä jotain ihme roolia köyhästä perheestä.

Erityisesti mulle jäi mieleen kun noin 12-vuotiaana tarvitsin uuden puhelimen vanhan hajonneen tilalle. Puhelin maksoi muistaakseni 110e (ei ollut mikään hinnat alkaen malli, muttei myöskään todellakaan kalleimmasta päästä, tuohon aikaan taisi olla jo eka iPhone myynnissä). Puhelin oli juuri se kapula mitä toivoinkin, ja olin haljeta onnesta kun sitä lähdettiin kaupasta hakemaan. Tunnelma tosin lässähti siinä kohti kun äiti alkoi valittamaan puhelimen hinnasta jo kaupassa. Äidiltä oli juuri lähtenyt vakituinen työ alta, mutta sai heti uuden määräaikaisuuden tilalle. Reissusta jäikin päällimmäisenä mieleen äidin valitukset isälle miten "hirveästi laitetaan rahaa puhelimiin kun meillä on nyt taloudellisesti tiukkaa". Tuon kuultua minun teki mieli viedä puhelin takaisin hyllyyn, mutta onneksi isä käveli vain jääräpäisesti kassalle.

Vasta joskus 15-18-vuotiaana tajusin sen, että meidän perheellä meni itse asiassa reilusti keskimääräistä paremmin taloudellisesti. Silti sitä kuvitteli olevansa köyhästä perheestä, koska erityisesti äiti valitti aina rahan puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Mulle äiti ompeli mekon ja tietysti ylijääneestä kankaasta uudet sohvatyynyt (tai toisinpäin?). Lapsuuskuvissa istun tämä mekko päällä sohvatyynyt vieressä. :D

Tämä viesti jotenkin lämmitti sydäntä ja sai hymyn huulille. :) Sinulla on ihana muisto. Vaali sitä.

Vierailija kirjoitti:

Hirvenlihaa ei tehnyt mieli vuosikausiin kun omilleni muutin. Kun sitten satuin marketissa bongaamaan kyltin joka mainosti hirvenlihaa, hämmennyin siitä kilohinnasta. Ei toki ase, luvat ja seuran jäsenyys ilmaisia isällekään olleet, mutta hirveä meillä syötiin lihana aina, jouluaattoa lukuunottamatta, ja kateellisena kuuntelin silloin kavereiden puuskahteluja siitä kuinka niillä oli taas kyljyksiä tai grillitassuja. Varaa olisi kyllä ollut kaupastakin lihaa tai vaikka ihan lihajalosteita hakea, mutta kun pakastin on täynnä niin ei tartte!

Tänx,

Tajusin just

https://aijaa.com/fVdrly

Että mun ostoskassi on vieläkin eteisessä lämpimässä :) 

(puheenollen ketjusta jossa puhuttiin kun teinit jättävät romunsa eteiseen)

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emme saanet lapsena juoda maitoa, koska kaikki mahdollinen piti lähettää meijeriin, jossa siitä maksettiin. Koko seitsenhenkiselle perheelle jätettiin puoli litraa maitoa ja se meni ruuanlaittoon ja kahvimaidoksi.

  Ihminen ei tarvitse lehmänmaitoa juotavakseen, ihmisenmaito on eri asia. En toki juo kumpaakaan.

Minä olisin tarvinnut. Minulle tuli osteoporoosi jo nuorena. Nyt en saa luustoani enää kuntoon millään. Juusto oli juhlaruokaa, ei ollenkaan käytössä tavallisesti. Sekin oli Paimenpoika-sulatejuustoa.

 Erikoista että sulle on tullut osteoporoosi jo nuorena. Yleensä kai se tulee vasta keski-iässä. Itse en juonut lapsena ollenkaan maitoa enkä syönyt mitään maitotuotteita. En syönyt myöskään kalkkitabletteja enkä d-vitamiinia. Silti ei ole yksikään luu ikinä murtunut ja olen jo keski-ikäinen. Ei edes silloin kun kerran onnettomuudessa lensin ilmassa vauhdissa useamman metrin ja tipuin asfalttiin. Nuorempana olin toki varma että takuulla saan sen osteoporoosin, kun en ole maitotuotteita ikinä syönyt, mutta tuon onnettomuuden jälkeen olen lakannut murehtimasta. Jos siitä selvisin täysin ilman murtumia, niin on pakko olla aika vahvat luut.

Puuroja ja vellejä ruoaksi. Ei käyty suihkussa vaan saunassa lauantaina ja keskiviikkona. Kirjoja ei ostettu koskaan vaan lainattiin kirjastosta. Kampaajalla piti leikata vähintään 5 cm niin ei tarvinnut heti mennä uudestaan. Yhdet pitkät housut oli vaan, yhdet talvikengät, yksi takki. Ruoalla syötiin aina leipää ettei varsinaista ruokaa menisi niin paljon. Makaronilaatikkoa ei ollut ikinä koska olisimme syöneet niin paljon. Perunalaatikkoa sianlihalla oli kyllä, emme tykänneet, niin oli usein. Pullaa leivottiin aina itse, ja äiti laittoi niin vähän margariinia, sokeria ja munia että maistui lähinnä mauttomille sämpylöille. Ei käytetty voita vaan leivontamargariinia paistamiseen. Täysrukiista, kovaa näkkäriä koska olisimme syöneet koulunäkit yms hetkessä. Ei koskaan vaaleaa leipää eikä kaupan sämpylöitä. Halpoja makkaroita, gotleria, jahtimakkaraa.

Jugurtit, viilit, tuoremehu oli tuhlausta. Syötiin vispipuuroa ja kiisseleitä ja itse tehtyjä mehuja.

Omasta maasta kerätyt juurekset pestiin sadevedellä

Vierailija kirjoitti:

Kävimme kerran vuodessa 'vaatekaupassa', missä oli korkeat hyllyt ja paljon vaatteita ym kenkiä. Sieltä sitten annettiin laamapaitaa, talvikengät, toppatakki ym. Ala-asteella siis huomasin joillakin muillakin joskus samanlaisen talvitakin, tiesin toki ettei niitä mistään anttilasta tai simolasta oltu hankittu, mutten sillä vaivannut enempää päätäni. Paikkahan oli siis semmoinen, mistä vähävaraiset (yh.vanhempani oli kyllä kokopäivätyössä, mutta perheemme oli suuri) sai kerran pari vuodessa hakea vaateavustusta. Koulussa jos näitä samisvaatteita tuli vastaan, luotiin sellainen salaperäinen katse vaan keskenämme, muille ei tarvinnut asiaa mainita.  Jos joku kysyi mistä toi oli ostettu , vastasin aina etten tiedä tätini ostanut pohjoisesta. Tällainen tuli mieleeni.

Meillä koulussa ala-asteella 70-luvulla nuo tietyt vaatteet oli lestadiolaisperheen lapsilla. Mielisairaalan potilaat puolestaan tunnisti kadulla samanlaisista pipoista. 

Kotona sai vain veteen tehtyä kaakaota. Joskus kun maistoin kaverilla maitokaakaota, tajusin miten hirveältä se vesikaakao maistuikaan.

Ruoka ja ei koskaan matkoja eikä mitään uusimpia vaatteita mitä kaikilla muilla oli.

Ovat auttaneet sitten oikeissa asioissa kun tuli ne opiskelija ajat jona aikana sai yhtäpaljon rahaa kuin nykyään opiskelijat saa. Äiti kantoi kerran viikossa kotiruokaa micro astiassa ettei vaan tarvinnut ottaa lainaa. Naurattaa nykyään että jos olisin ottanut opintolainaan niin nyky verotuksella olisin varmaan maksanut sitä 10v takaisin kun tulot on niin pienet asumismenojen takia. Ei tosiaan vieläkään asuntolainaa vaikka syön makaroonilaatikkoa ketsupin kanssa edelleen että säästäisin menoissa, olisi pitänyt opiskella diplomiinsinööriksi AMK insinöörin sijaan niin olisi ollut jo rahat asuntolainaan.

Toimihenkilö kirjoitti:

Ei tosiaan vieläkään asuntolainaa vaikka syön makaroonilaatikkoa ketsupin kanssa edelleen että säästäisin menoissa, olisi pitänyt opiskella diplomiinsinööriksi AMK insinöörin sijaan niin olisi ollut jo rahat asuntolainaan.

Höpö höpö, ei koulupapereilla rahaa tehdä. Tunnen tusinoittain Aallosta valmistuineita dippainssejä, jotka vetävät stadissa työkokemusvuosistaan huolimatta <4000€/kk.

Et tarvitse papereita, tarvitset kunnianhimoa, palloja ja ahkeruutta. Annan sulle helpon kaavan, jota voi seurata

1) Koulutttaudu työpaikallasi parempipalkkaisiin tehtäviin käytännön tekemisellä tai kursseilla

2) Pyydä palkankorotusta

3) Jos et saa, siirry toiseen työpaikkaan uuteen tehtävään

4) Vaikka saisit palkankorotuksen, siirry 3v välein uuteen työpaikkaan

Kouluttaudu ja laajenna osaamistasi KOKO AJAN. Sillä sitä rahaa tulee.

En voi kuin ihmetellä työelämää siinä suhteessa, että miten kukaan työnantaja voi arvostaa sitä että jonkun 35v työnhakijan CV:ssä on vaikka 15 eri työsuhdetta pituudeltaan 4-20 kk? Ja mahdollisesti vielä joku pidempi pätkä, jossa ollaan oltu reppureissaajana maailmalla ja etsiskelty minuuttaan jossain Keski-Mongolialaisessa pajukossa ja opeteltu udmurtialaista kurkkulaulantaa.

Itse esimiehenä ja yrittäjänä katson hyvin tarkkaan etten palkkaa tällaisia "piipahtajia", koska uuden työntekijän perehdyttäminen vie paljon aikaa ja resursseja. CV:n työhistoria kertoo yllättävän hyvin siitä, kiinnostaako henkilöä työnantajan asiat vai pelkästään " Me, myself & I".

Huh. Täällä on mainittu mm. makaroni-jauhelihapata (jota meillä kutsutaan pääkallomuhennokseksi), lauantaimakkaratangosta tehdyt pihvit, uunilenkki HK:n sinisestä, sekä keitetyt perunat ja ruskea kastike. Lisäisin näihin vielä munamaidon. Enkä kyllä ole koskaan tajunnut noita köyhäilyksi. Meinaan että tykkään vielä nykyisinkin näistä kaikista perunoita ja ruskeaa kastiketta lukuunottamatta.

Meillä oli vakioruokana keitetyt makarooni ja nakit tai spaghetti ja kaupan lihapullat, mutta veikkaisin tällä olevan enempi sen kanssa tekemistä, että isä ei osannut tehdä muuta. Isä oli ruokavastuussa kun äiti oli töissä (molemmat vuorotyöläisiä eri vuoroissa). Tosin itse tykkäsin näistä molemmista ihan älyttömästi (lempiruokiin kuuluu vieläkin keitetty makarooni ja lihapullat tai keitetty makarooni ja pannulla paistetut sian kylkiviipaleet - nam).

Vastaavasti äidin kanssa oli lähes aina keitettyjä perunoita + jotain muuta. Omille muuttaessani en suostunut syömään keitettyä perunaa vuosiin, mutta nykyisin kyllä maistuu. Ruskea kastike taas ei vieläkään!

Varsinainen köyhäily meillä oli taas vaatteiden kanssa. Äiti osti varastoon T-paitoja, lakanoita jne. alennuksista, mutta näitä ei saanut koskaan käyttää ennen kuin vanhat vaatteet suunnilleen hajosi päältä ja lakanat oli pelkkää ohutta höytyvää. Tämä vaatepihistely on tosin tarttunut itseenkin ja minulla on vakiotakki jota olen käyttänyt viimeiset ~10 vuotta suunnilleen joka paikassa... en tykkää ostaa vaatteita muutenkaan, joten samoissa vanhoissa kulahtaneissa kuljen, vaikka varaa olisi uusiakin ostaa.

Äiti oli yh ja päiväkodissa töissä. Sieltä sai ostaa maitopurkillisen ylijäämäruokaa parilla markalla. Säästi aikaa mutta myös rahaa kauppalaskuissa.

Jossain vaiheessa sitä ei enää saanut myydä.

RyysyistäRäätälipukuihinYhdessäSukupolvessa kirjoitti:

Höpö höpö, ei koulupapereilla rahaa tehdä. Tunnen tusinoittain Aallosta valmistuineita dippainssejä, jotka vetävät stadissa työkokemusvuosistaan huolimatta <4000€/kk.

Et tarvitse papereita, tarvitset kunnianhimoa, palloja ja ahkeruutta. Annan sulle helpon kaavan, jota voi seurata

1) Koulutttaudu työpaikallasi parempipalkkaisiin tehtäviin käytännön tekemisellä tai kursseilla

2) Pyydä palkankorotusta

3) Jos et saa, siirry toiseen työpaikkaan uuteen tehtävään

4) Vaikka saisit palkankorotuksen, siirry 3v välein uuteen työpaikkaan

Kouluttaudu ja laajenna osaamistasi KOKO AJAN. Sillä sitä rahaa tulee.

Tämäpä laittoi jälleen tuumimaan asioita. Itse teen IT-töitä sellaisella 3400€ kuukausipalkalla ja en ole kyllä ilennyt kysyä palkankorotusta. Tiedän nimittäin, että on porukkaa joka tekee samantyylisiä hommia ~2500€ kuukausipalkalla.

Toki teen erilaisia tehtäviä joiden vaatimustaso vaihtelee tasolta erikoisasiantuntija (ts. firmassa kukaan muu ei tee tietääkseni niitä hommia) ihan normaaliin IT-juoksupoikahommiin. Tuolla perusteella varmaan joku sanoisi, että palkka on mitoitettu oikein siihen nähden ettei muita tekijötä löydy, mutta kun itsestä tuntuu ettei ne hommat ole oikeasti mitenkään vaikeita. Lisäksi ongelmat mitkä vaativat näitä erikoisasiantuntijan taitoja ilmenevät vain maksimissaan kerran-pari kuukaduessa. Nykyisin itse asiassa vieläkin havermmin kuin aikaisemmin, koska uudistin järjestelmää paremmin vikasietoiseksi. Toki ne ongelmat sitten vaikuttavat firman tuotantoon, että ehkä sen kannalta tuo on perusteltu palkka.

Samaten teen lyhennettyä työviikkoa kovasti lähestyneen burnoutin takia, joka johtui pitkälti siitä että tässä vuosien mittaan on valunut organisaatiomuutosten johdosta jatkuvasti uutta työtä porukan vähetessä, joten varmaan työn määräkin on huomioitu siinä.

Silti välillä tuntuu, että maksetaan likaa liksaa siihen nähden mitä oikeasti teen ja ottaisinkin mieluumin lisää porukkaa tekemään hommia kuin lisää liksaa itselleni, niin ettei työkuorma jatkuvasti vaan kasva, mutta en kyllä meinannu pomolle sanoa että maksatte muuten mulle liikaa. Saavutettu etu jne. Toisaalta sitten kuulee porukoista jotka repii yli 5k€ kuukausipalkkoja pienemmällä vaivalla ja omaan päähän vaan ei mahdu miten kukaan voi perustella noin ison palkan - ellei sitten ole kyse ihmishenkiä pelastavasta työstä (poliisit, palomiehet, lääkärit, hoitajat).

Vierailija kirjoitti:

Omasta maasta kerätyt juurekset pestiin sadevedellä

Mutta tuohan on järkevää oli rahaa tai ei. Tiedän omakotitaloasujia jotka keräävät sadevettä. Sillä kastellaan ulkokukkia ym. puutarhaa ja ehkä niitä juureksiakin.

Kuinkahan yleistä oli vielä 70-luvun lopussa/80-luvulla, että äiti teki osan lapsien vaatteista itse?

Silloin pidin sitä ihan luonnollisena asiana ja muistan kuinka aina pelotti, että nuppineula osuu kun piti ottaa mittoja :)

Ei oltu kyllä köyhiä, mutta varmasti tässä asiassa haluttiin säästää ja äiti tykkäsikin käsittääkseni tehdä.