Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Meillä oli koulussa 2000-luvulla kaikki kirjat aikaisemmilta vuosilta kierrätettyjä, osa oli reilusti yli 10 vuotta vanhoja ja hädin tuskin edes opetussuunnitelman mukaisia. Muistan, kuinka yhtä uskonnonkirjaa oli ennen minua käyttänyt jo 15 muuta oppilasta, etukanteen oli väsätty käyttäjistä lista. Välillä kirjoja oli useaa eri painosta, joten ne jotka saivat vanhemman painoksen eivät pysyneet kärryillä oppituntien aikana, kun uuden painoksen kirjassa sisältö olikin aivan eri järjestyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Köyhiä vain teoissa kirjoitti:

Kasvoimme veljen ja kolmannen tytön kanssa sijaisperheessä, jossa kuri oli lähes sotilaallinen ja meidän lasten osalta säästettiin kaikessa. Tyyliin yhdet kengät ja farkut vuodessa ja pikkuveljelle isonveljen pieneksi käyneet vaatteet jos vielä olivat käyttökunnossa. Paidat ym. hommattiin usein käytettyinä tai aikaisin ompeli ne itse. Ruoka-ajoista jos myöhästyi niin jäi ilman ruokaa kunnes oli seuraava ruoka-aika. Kuukausirahaa saimme 50 markkaa 15 vuotta täytettyämme. Vasta aikuisena sain tietää, että yhteiskunnan korvaus oli monta tuhatta markkaa kuukaudessa jokaisesta meistä lapsilisien lisäksi. Sijaisäidin ei koskaan tarvinnut käydä töissä ja omakotitalossa silti asuttiin melko kalliilla asuinalueella.

Kappas, täällä siis on muitakin sijaislapsia. Aivan vastaava kokemus itselläni 2000-luvun alusta, me lapset olimme lähinnä välttämätön paha ja suoranaisia kotiorjia. Ruoka oli usein halvinta mahdollista, yhtäkään aamua ei aloitettu ilman veteen keitettyä kaurapuuroa (sen kanssa oli pakastemarjoja, muttei mitään muuta) ja sitten kun kuukausirahaa alkoi saamaan, kamala vänkääminen ja kuulustelu siitä, mihin sen aikoi käyttää! Itse olin makean perään, ja viikko toisensa perään sain perustella, miksi on mielestäni ok tuhlata pari euroa viikossa karkkipussiin. 

Saamani vaatteet olivat joko toisten vanhoja tai eivät tippaakaan oman tyylini mukaisia. Minulle suututtiin asioista, joita en voinut mitenkään tietää. Jne. Ja tosiaan tuo, että korvaus minustakin oli tuhansia markkoja per päivä, eikä perheenäidin tarvinnut käydä töissä päivääkään! Maksattivat kusipäät kalliin talonsa kalliilla alueella yhteiskunnalla...kyllä mielestäni sossujen tulisi säännöllisesti vaatia tietoja siitä, mitä lapselle on hankittu ym. sekä lapsen käsitys asioidensa hoidosta!

(Olen aikasemmin asunut laitoksessa, ja se oli paljon oikeudenmukaisempi paikka: kaikille saattoi olla jotain tai sitten ei, mutta ketään ei suosittu tai syrjitty.)

Se korvaus sijaislapsesta on sen perheen palkkio. Monesti jompi kumpi vanhemmista joutuu olemaan kotona, eli menettää mahdollisuuden palkkatuloihin. Meillä oli sijaislapsia lapsuudenkodissani. Äiti oli vuosikausia kotona, laittoi ruokaa, siivosi, pyykkäsi, auttoi läksyissä. Meillä kaikki lapset sai suunnilleen samat lahjat synttärinä ja jouluna. Silloin lapsena se tuntui vähän epäoikeudenmukaiseltakin, että sijoitettu ”sisko” sai suunnilleen samanlaisen barbin lahjaksi kuin minä, joka olin perheen oma lapsi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että niin haluttiin olla tasapuolisia.

En tiedä, että johtuuko tämä köyhäilystä vai mistä, mutta me emme koskaan käyneet ulkomailla kun olin lapsi ellei siis muutamaa ruotsinristeilyä oteta lukuun. Niilläkään kerroilla emme käyneet Tukholmassa maissa vaan olimme laivassa. Lomamatkoilla olimme aina kotimaassa ja asuimme asuntovaunussa. Emme käyneet juuri lainkaan ravintoloissa syömässä vaan söimme omia eväitämme. Koska emme harrastaneet ulkomaan matkoja, niin en osannut niitä kaivatakaan. Itse asiassa olin varmasti jo yläasteella kun tajusin, että jotkut ihan oikeasti lomailevat ulkomailla enkä ollenkaan ymmärtänyt sitä, että jotkut maksavat isot summat päästäkseen ulkomaille, näkevä vaivaa pakatakseen hirveästi tavaroita mukaan ja menevät lentokentälle, jonka jälkeen täytyy istua monta tuntia yhteen menoon lentokoneessa päästäkseen muutamaksi päiväksi johonkin toiseen maahan. Vieläkään en oikein ymmärrä, että miksi jotkut jaksavat käydä jopa monta kertaa vuodessa jossain vieraissa maissa. Minulle olisi jo tarpeeksi eksoottista, että matkustaisin vaikka Helsinkiin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli koulussa 2000-luvulla kaikki kirjat aikaisemmilta vuosilta kierrätettyjä, osa oli reilusti yli 10 vuotta vanhoja ja hädin tuskin edes opetussuunnitelman mukaisia. Muistan, kuinka yhtä uskonnonkirjaa oli ennen minua käyttänyt jo 15 muuta oppilasta, etukanteen oli väsätty käyttäjistä lista. Välillä kirjoja oli useaa eri painosta, joten ne jotka saivat vanhemman painoksen eivät pysyneet kärryillä oppituntien aikana, kun uuden painoksen kirjassa sisältö olikin aivan eri järjestyksessä.

Millä tavalla kristinuskonoppi, uskontojen historia, matematiikka, fysiikka ym. ovat muuttuneet viimeisen 100 vuoden aikana? Jatkuva oppikirjojen uusiminen on silkkaa rahastusta. Aivan samoja yhtälöitä ja fysiikan kaavoja löytyy 3-luvulta olevista oppikirjoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhiä vain teoissa kirjoitti:

Kasvoimme veljen ja kolmannen tytön kanssa sijaisperheessä, jossa kuri oli lähes sotilaallinen ja meidän lasten osalta säästettiin kaikessa. Tyyliin yhdet kengät ja farkut vuodessa ja pikkuveljelle isonveljen pieneksi käyneet vaatteet jos vielä olivat käyttökunnossa. Paidat ym. hommattiin usein käytettyinä tai aikaisin ompeli ne itse. Ruoka-ajoista jos myöhästyi niin jäi ilman ruokaa kunnes oli seuraava ruoka-aika. Kuukausirahaa saimme 50 markkaa 15 vuotta täytettyämme. Vasta aikuisena sain tietää, että yhteiskunnan korvaus oli monta tuhatta markkaa kuukaudessa jokaisesta meistä lapsilisien lisäksi. Sijaisäidin ei koskaan tarvinnut käydä töissä ja omakotitalossa silti asuttiin melko kalliilla asuinalueella.

Kappas, täällä siis on muitakin sijaislapsia. Aivan vastaava kokemus itselläni 2000-luvun alusta, me lapset olimme lähinnä välttämätön paha ja suoranaisia kotiorjia. Ruoka oli usein halvinta mahdollista, yhtäkään aamua ei aloitettu ilman veteen keitettyä kaurapuuroa (sen kanssa oli pakastemarjoja, muttei mitään muuta) ja sitten kun kuukausirahaa alkoi saamaan, kamala vänkääminen ja kuulustelu siitä, mihin sen aikoi käyttää! Itse olin makean perään, ja viikko toisensa perään sain perustella, miksi on mielestäni ok tuhlata pari euroa viikossa karkkipussiin. 

Saamani vaatteet olivat joko toisten vanhoja tai eivät tippaakaan oman tyylini mukaisia. Minulle suututtiin asioista, joita en voinut mitenkään tietää. Jne. Ja tosiaan tuo, että korvaus minustakin oli tuhansia markkoja per päivä, eikä perheenäidin tarvinnut käydä töissä päivääkään! Maksattivat kusipäät kalliin talonsa kalliilla alueella yhteiskunnalla...kyllä mielestäni sossujen tulisi säännöllisesti vaatia tietoja siitä, mitä lapselle on hankittu ym. sekä lapsen käsitys asioidensa hoidosta!

(Olen aikasemmin asunut laitoksessa, ja se oli paljon oikeudenmukaisempi paikka: kaikille saattoi olla jotain tai sitten ei, mutta ketään ei suosittu tai syrjitty.)

Se korvaus sijaislapsesta on sen perheen palkkio. Monesti jompi kumpi vanhemmista joutuu olemaan kotona, eli menettää mahdollisuuden palkkatuloihin. Meillä oli sijaislapsia lapsuudenkodissani. Äiti oli vuosikausia kotona, laittoi ruokaa, siivosi, pyykkäsi, auttoi läksyissä. Meillä kaikki lapset sai suunnilleen samat lahjat synttärinä ja jouluna. Silloin lapsena se tuntui vähän epäoikeudenmukaiseltakin, että sijoitettu ”sisko” sai suunnilleen samanlaisen barbin lahjaksi kuin minä, joka olin perheen oma lapsi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että niin haluttiin olla tasapuolisia.

Et sitten vieläkään tajua, että se sijaislapsi mahdollisti sullekin sen barbin?

Kunta/ kaupunki maksaa kyllä sijaislapsilla vaatteet, lelut, harrastusvälineet yms.

Kyllä sijaisvanhemmat ehtii käymään töissä, jos viitsivät. Sijaislapset laitetaan päiväkotiin ja kouluun.

Ilmeisesti äitisi oli laiska ja tienasi kätevästi ha riittävästi sijaislapsilla?

Mitähän marttyyria sun mutsis esittää? Kysypä siltä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli Lada. Vasta myöhemin tajusin että autoissa on aika suuria hintaeroja ja Ladakuskia pidettiin köyhänä. Jopa siinä tilanteessa että se uusi Lada olisi ollut vanhaan Fordia selvästi kalliimpi.

Meilläkin oli Lada 80- luvulla ja ysärin alussa. Jälkeenpäin olen tajunnut kanssa, että se liittyi varmaankin vanhempien rahansäästöprojektiin tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhiä vain teoissa kirjoitti:

Kasvoimme veljen ja kolmannen tytön kanssa sijaisperheessä, jossa kuri oli lähes sotilaallinen ja meidän lasten osalta säästettiin kaikessa. Tyyliin yhdet kengät ja farkut vuodessa ja pikkuveljelle isonveljen pieneksi käyneet vaatteet jos vielä olivat käyttökunnossa. Paidat ym. hommattiin usein käytettyinä tai aikaisin ompeli ne itse. Ruoka-ajoista jos myöhästyi niin jäi ilman ruokaa kunnes oli seuraava ruoka-aika. Kuukausirahaa saimme 50 markkaa 15 vuotta täytettyämme. Vasta aikuisena sain tietää, että yhteiskunnan korvaus oli monta tuhatta markkaa kuukaudessa jokaisesta meistä lapsilisien lisäksi. Sijaisäidin ei koskaan tarvinnut käydä töissä ja omakotitalossa silti asuttiin melko kalliilla asuinalueella.

Kappas, täällä siis on muitakin sijaislapsia. Aivan vastaava kokemus itselläni 2000-luvun alusta, me lapset olimme lähinnä välttämätön paha ja suoranaisia kotiorjia. Ruoka oli usein halvinta mahdollista, yhtäkään aamua ei aloitettu ilman veteen keitettyä kaurapuuroa (sen kanssa oli pakastemarjoja, muttei mitään muuta) ja sitten kun kuukausirahaa alkoi saamaan, kamala vänkääminen ja kuulustelu siitä, mihin sen aikoi käyttää! Itse olin makean perään, ja viikko toisensa perään sain perustella, miksi on mielestäni ok tuhlata pari euroa viikossa karkkipussiin. 

Saamani vaatteet olivat joko toisten vanhoja tai eivät tippaakaan oman tyylini mukaisia. Minulle suututtiin asioista, joita en voinut mitenkään tietää. Jne. Ja tosiaan tuo, että korvaus minustakin oli tuhansia markkoja per päivä, eikä perheenäidin tarvinnut käydä töissä päivääkään! Maksattivat kusipäät kalliin talonsa kalliilla alueella yhteiskunnalla...kyllä mielestäni sossujen tulisi säännöllisesti vaatia tietoja siitä, mitä lapselle on hankittu ym. sekä lapsen käsitys asioidensa hoidosta!

(Olen aikasemmin asunut laitoksessa, ja se oli paljon oikeudenmukaisempi paikka: kaikille saattoi olla jotain tai sitten ei, mutta ketään ei suosittu tai syrjitty.)

Se korvaus sijaislapsesta on sen perheen palkkio. Monesti jompi kumpi vanhemmista joutuu olemaan kotona, eli menettää mahdollisuuden palkkatuloihin. Meillä oli sijaislapsia lapsuudenkodissani. Äiti oli vuosikausia kotona, laittoi ruokaa, siivosi, pyykkäsi, auttoi läksyissä. Meillä kaikki lapset sai suunnilleen samat lahjat synttärinä ja jouluna. Silloin lapsena se tuntui vähän epäoikeudenmukaiseltakin, että sijoitettu ”sisko” sai suunnilleen samanlaisen barbin lahjaksi kuin minä, joka olin perheen oma lapsi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että niin haluttiin olla tasapuolisia.

Et sitten vieläkään tajua, että se sijaislapsi mahdollisti sullekin sen barbin?

Kunta/ kaupunki maksaa kyllä sijaislapsilla vaatteet, lelut, harrastusvälineet yms.

Kyllä sijaisvanhemmat ehtii käymään töissä, jos viitsivät. Sijaislapset laitetaan päiväkotiin ja kouluun.

Ilmeisesti äitisi oli laiska ja tienasi kätevästi ha riittävästi sijaislapsilla?

Mitähän marttyyria sun mutsis esittää? Kysypä siltä joskus.

Kun olin lapsi, läheisessä perheessä oli sijoituslapsia. Laiskaksi en äitiä kutsuisi, maatalon emäntä, jolla varmasti oli kädet täynnä työtä. Silloin kuitenkin myönsi ihan suoraan, että koska hänellä ei mitään koulutusta ole, tämä on ainut tapa hänen tienata mitään taloon.

Hyvin piti kuitenkin noita lapsia, pari oli lyhytaikaisempaa ja aika ongelmallisia tapauksia, yksi lapsista tuli vauvana ja lähti vasta aikuisena. Samalla tavalla kohdeltiin kaikkia, myös minua, kun olin siellä yökyläilemässä, joskus jopa koko hiihtolomaviikon.

Mistä voi päätellä, että siellä oli parempi kuin kotona!

Vierailija kirjoitti:

Commodore 64 kasettiasemalla.

Eihän se ollut köyhäilyä, aivan normaali pelikone vielä pitkälle 1990-luvulle asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhiä vain teoissa kirjoitti:

Kasvoimme veljen ja kolmannen tytön kanssa sijaisperheessä, jossa kuri oli lähes sotilaallinen ja meidän lasten osalta säästettiin kaikessa. Tyyliin yhdet kengät ja farkut vuodessa ja pikkuveljelle isonveljen pieneksi käyneet vaatteet jos vielä olivat käyttökunnossa. Paidat ym. hommattiin usein käytettyinä tai aikaisin ompeli ne itse. Ruoka-ajoista jos myöhästyi niin jäi ilman ruokaa kunnes oli seuraava ruoka-aika. Kuukausirahaa saimme 50 markkaa 15 vuotta täytettyämme. Vasta aikuisena sain tietää, että yhteiskunnan korvaus oli monta tuhatta markkaa kuukaudessa jokaisesta meistä lapsilisien lisäksi. Sijaisäidin ei koskaan tarvinnut käydä töissä ja omakotitalossa silti asuttiin melko kalliilla asuinalueella.

Kappas, täällä siis on muitakin sijaislapsia. Aivan vastaava kokemus itselläni 2000-luvun alusta, me lapset olimme lähinnä välttämätön paha ja suoranaisia kotiorjia. Ruoka oli usein halvinta mahdollista, yhtäkään aamua ei aloitettu ilman veteen keitettyä kaurapuuroa (sen kanssa oli pakastemarjoja, muttei mitään muuta) ja sitten kun kuukausirahaa alkoi saamaan, kamala vänkääminen ja kuulustelu siitä, mihin sen aikoi käyttää! Itse olin makean perään, ja viikko toisensa perään sain perustella, miksi on mielestäni ok tuhlata pari euroa viikossa karkkipussiin. 

Saamani vaatteet olivat joko toisten vanhoja tai eivät tippaakaan oman tyylini mukaisia. Minulle suututtiin asioista, joita en voinut mitenkään tietää. Jne. Ja tosiaan tuo, että korvaus minustakin oli tuhansia markkoja per päivä, eikä perheenäidin tarvinnut käydä töissä päivääkään! Maksattivat kusipäät kalliin talonsa kalliilla alueella yhteiskunnalla...kyllä mielestäni sossujen tulisi säännöllisesti vaatia tietoja siitä, mitä lapselle on hankittu ym. sekä lapsen käsitys asioidensa hoidosta!

(Olen aikasemmin asunut laitoksessa, ja se oli paljon oikeudenmukaisempi paikka: kaikille saattoi olla jotain tai sitten ei, mutta ketään ei suosittu tai syrjitty.)

Se korvaus sijaislapsesta on sen perheen palkkio. Monesti jompi kumpi vanhemmista joutuu olemaan kotona, eli menettää mahdollisuuden palkkatuloihin. Meillä oli sijaislapsia lapsuudenkodissani. Äiti oli vuosikausia kotona, laittoi ruokaa, siivosi, pyykkäsi, auttoi läksyissä. Meillä kaikki lapset sai suunnilleen samat lahjat synttärinä ja jouluna. Silloin lapsena se tuntui vähän epäoikeudenmukaiseltakin, että sijoitettu ”sisko” sai suunnilleen samanlaisen barbin lahjaksi kuin minä, joka olin perheen oma lapsi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että niin haluttiin olla tasapuolisia.

Et sitten vieläkään tajua, että se sijaislapsi mahdollisti sullekin sen barbin?

Kunta/ kaupunki maksaa kyllä sijaislapsilla vaatteet, lelut, harrastusvälineet yms.

Kyllä sijaisvanhemmat ehtii käymään töissä, jos viitsivät. Sijaislapset laitetaan päiväkotiin ja kouluun.

Ilmeisesti äitisi oli laiska ja tienasi kätevästi ha riittävästi sijaislapsilla?

Mitähän marttyyria sun mutsis esittää? Kysypä siltä joskus.

Muutenkin ihan käsittämätön ajatus sijaislapsista. "sai samanlaisen barbien kuin mullakin oli.."

Vierailija kirjoitti:

Makaronimössöä, eli juuri tuota makaronia ja jauhelihaa ilman mitään lisukkeita, oli useamman kerran viikossa. Jauheliha aina halvinta, rasvaisinta sorttia. Ainoat vihannekset joita oli olivat kurkku ja sellainen salaatti jota myydään muovipussissa. Mitään merkkivaatteita ei ole koskaan ollut ja muistan kuinka ala-asteella ihan perus vaatekauppaketjujenkin (H&M yms) vaatteet olivat poissa kysymyksestä koska liian kalliita. Tämä kaikki tapahtui siis 2000-luvulla.

Myöhemmin olen tajunnut, että kun vanhempani olivat vielä yhdessä, eivät he olleet niin köyhiä kuin opin ymmärtämään. Isälläni oli ihan ok tulot, mutta hän ei suostunut käyttämään niitä mihinkään perheen yhteiseen, vaan laittoi mieluiten säästöön tai osti itselleen jotakin. Siksi elimme pelkillä tuttavien vaatelahjoituksilla ja olimme siskon kanssa ihan innoissamme, kun makaronin kanssa joku kerta tarjottiin kastiketta. Vanhempieni erottua oli elämä äidin kanssa aika köyhää, mutta ainakin meistä pidettiin huolta. Isän luona mulla oli n. 140-senttinen sänky jatkopalalla vielä 13-vuotiaana -- 20 cm jatkopalalle ei tosin löytynyt mitään patjan jatketta, joten sänky oli ehkä epämukavin ikinä. Mitään ruokaakaan ei ollut tarjolla, paitsi silloin kun isällä oli nälkä. Jotain näkkäriä taisi olla, mutta se voi joka jääkaapista löytyi oli aina ihan vanhetunutta ja sellaista omituisen keltaista, jääkaapin makuista.

Summa summarum en siis tiedä oliko kyseessä pelkästään isäni kehno asenne perhe-elämään vai oikea köyhyys.

Teidän ongelmanne oli taloudellinen väkivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukkien parsiminen 1960-luvulla. Tosin lapsuudenkotini ei ollut köyhä, mutta äiti oli säästäväinen.

Minä parsin vieläkin, eilenkin parsin mieheni tavalliset kenkäsukat, villasukista puhumattakaan.

Kaikki naiset eivät parsisi miestensä sukkia. Arvostan sitä, että olet parsinut. Parsin itse sukkani. Olen sinkku. Naisen ei ole pakko parsia sukkia. Hän saa parsia ne jos haluaa. Nainen kyllästyy jos ei vähän pakota. Onhan ne sukat siis pakko parsia: no parsi.

Sukat ovat kulutustavaraa kuten muutkin alusvaatteet. Siinä vaiheessa kun niihin tulee reikiä ne ovat jo niin hapristuneet että joutavat roskiin.

Kyllä mutta joistakin sukista tykkää niin paljon ettei tahdo heittää pois.

isä sanoi aina, että naapurit kun söivät usein lettuja niin se oli köyhäilyä. En kyllä ihan tiedä mistä faijan lettu-pakkomielle tuli.  Meillä ei syöty juuri koskaan, veri- ja pinaattilettuja vaan ja ulkomailla sai creppejä.  Palloedam oli ok, samoin se Fazerin paahtis mikä on pelkkää höttöä, talouskyljykset, sisäelmiet, äitin ompelemat vaatteet - ihan normia 80-luvulla.

Kaikissa perheissä tuntuu olevan tällaisia köyhäily-pakkomielteitä, jossain pitää säästää vaikka rahaa olisikin. Eräässä tuttavaperheessä hankittiin ensimmäinen uusi auto vasta 90-luvulla (vnmt synt 40-luvulla)! Pelkkä pihtailu kyseessä, maksaa ne vakuutukset ja kaikki. Pojilla ollut 80-luvu lopulla jotain rämiä, lähinnä kesäautoja. Tarpeen tullen nämä vanhemmat lainasivat omien vanhempiensa autoja, ja todellakaan ei mitään eko-hippejä, eikä köyhiä. Oma auto oli vaan jotain kapitalismia, heidän kommarisukulaisella tietty Lada.

Mekään emme olleet köyhiä, mutta aina piti keksiä jotain nuukailua. En esim.  saanut juurikaan karkkirahaa vaikka kaikki muut saivat (karkki, tupakka ja bussirahaa).  Aina kääntelin kolikoita ja jouduin puntaroimaan, vaikka mulla oli yläasteella tosi hienot vaatteet.

Niin, ja sitten meillä ja aika monella tuttavallamme tämä, että kellään ei ole mökillä sähköt, juokseva vesi jne. Ei jumaliste vaikka rahaa olisi, niin öljylampulla ja huussilla mennään. Yhet mökkinaapurit, jotka oikeasti on nähty usein verotilastoissa, ovat vasta ihan parin viimeisen vuoden aikana hankkineet mökilleen sisävessat ja ulkovalaistuksen. Huh, mitä pyrkyriyttä!

Koko perhe käytti samaa pesusientä suihkussa.

70-luvulla. Sunnuntaisin oli juhla-aamiainen, silloin sai teen, kananmunan ja voileivän lisäksi yhden lasillisen appelsiinituoremehua. (Vedellä laimennettuna, mutta silti!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhiä vain teoissa kirjoitti:

Kasvoimme veljen ja kolmannen tytön kanssa sijaisperheessä, jossa kuri oli lähes sotilaallinen ja meidän lasten osalta säästettiin kaikessa. Tyyliin yhdet kengät ja farkut vuodessa ja pikkuveljelle isonveljen pieneksi käyneet vaatteet jos vielä olivat käyttökunnossa. Paidat ym. hommattiin usein käytettyinä tai aikaisin ompeli ne itse. Ruoka-ajoista jos myöhästyi niin jäi ilman ruokaa kunnes oli seuraava ruoka-aika. Kuukausirahaa saimme 50 markkaa 15 vuotta täytettyämme. Vasta aikuisena sain tietää, että yhteiskunnan korvaus oli monta tuhatta markkaa kuukaudessa jokaisesta meistä lapsilisien lisäksi. Sijaisäidin ei koskaan tarvinnut käydä töissä ja omakotitalossa silti asuttiin melko kalliilla asuinalueella.

Kappas, täällä siis on muitakin sijaislapsia. Aivan vastaava kokemus itselläni 2000-luvun alusta, me lapset olimme lähinnä välttämätön paha ja suoranaisia kotiorjia. Ruoka oli usein halvinta mahdollista, yhtäkään aamua ei aloitettu ilman veteen keitettyä kaurapuuroa (sen kanssa oli pakastemarjoja, muttei mitään muuta) ja sitten kun kuukausirahaa alkoi saamaan, kamala vänkääminen ja kuulustelu siitä, mihin sen aikoi käyttää! Itse olin makean perään, ja viikko toisensa perään sain perustella, miksi on mielestäni ok tuhlata pari euroa viikossa karkkipussiin. 

Saamani vaatteet olivat joko toisten vanhoja tai eivät tippaakaan oman tyylini mukaisia. Minulle suututtiin asioista, joita en voinut mitenkään tietää. Jne. Ja tosiaan tuo, että korvaus minustakin oli tuhansia markkoja per päivä, eikä perheenäidin tarvinnut käydä töissä päivääkään! Maksattivat kusipäät kalliin talonsa kalliilla alueella yhteiskunnalla...kyllä mielestäni sossujen tulisi säännöllisesti vaatia tietoja siitä, mitä lapselle on hankittu ym. sekä lapsen käsitys asioidensa hoidosta!

(Olen aikasemmin asunut laitoksessa, ja se oli paljon oikeudenmukaisempi paikka: kaikille saattoi olla jotain tai sitten ei, mutta ketään ei suosittu tai syrjitty.)

Se korvaus sijaislapsesta on sen perheen palkkio. Monesti jompi kumpi vanhemmista joutuu olemaan kotona, eli menettää mahdollisuuden palkkatuloihin. Meillä oli sijaislapsia lapsuudenkodissani. Äiti oli vuosikausia kotona, laittoi ruokaa, siivosi, pyykkäsi, auttoi läksyissä. Meillä kaikki lapset sai suunnilleen samat lahjat synttärinä ja jouluna. Silloin lapsena se tuntui vähän epäoikeudenmukaiseltakin, että sijoitettu ”sisko” sai suunnilleen samanlaisen barbin lahjaksi kuin minä, joka olin perheen oma lapsi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että niin haluttiin olla tasapuolisia.

Kyllä sosiaalitoimi maksoi ne lahjat erikseen. Ei siihen sitä korvausta tarvinnut käyttää. Joten vanhempasi joutuivat maksamaan vain biologisten lastensa lahjat itse.

Hirvenlihaa ei tehnyt mieli vuosikausiin kun omilleni muutin. Kun sitten satuin marketissa bongaamaan kyltin joka mainosti hirvenlihaa, hämmennyin siitä kilohinnasta. Ei toki ase, luvat ja seuran jäsenyys ilmaisia isällekään olleet, mutta hirveä meillä syötiin lihana aina, jouluaattoa lukuunottamatta, ja kateellisena kuuntelin silloin kavereiden puuskahteluja siitä kuinka niillä oli taas kyljyksiä tai grillitassuja. Varaa olisi kyllä ollut kaupastakin lihaa tai vaikka ihan lihajalosteita hakea, mutta kun pakastin on täynnä niin ei tartte!

Kun olin 6-vuotias, niin olin sen verran vaikeasti sairaana, että jouduin olemaan 3 viikkoa sairaalassa. Se oli syksyä. Jouluna minä en sitten saanut lahjoja, koska vanhemmat sanoivat, että sairaalassa olemiseni oli maksanut niin paljon, että joululahjoihini ei ollut varaa. Sisarukseni kyllä saivat lahjoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ommommlom kirjoitti:

Se kun sain yläasteella vain yhdet uudet housut ja yhden paidan per lukuvuosi. Tosin tajusin tämän jo tuolloin. Lisäksi söimme aina keitettyä makaroonia johon lisätty paistettu jauheliha eikä muuta. Uusia leluja lähinnä jouluna. Talvikengät ostettiin 2 kokoa liian suuret että menivät useamman talven ja useinkaan ei saanut itse päättää mitä ostettiin vasn äiti päätti. Käytettiin mitä oli eikä kysytty millaiset haluttiin. Aikuisena kun meni ekaan työpaikkaan, halusi sitten ostella kaikkea kivaa mistä oli lapsuudessa jäänyt paitsi. Ja 30v asti kaikki ylimääräinen raha menikin vaatteisiin ym itseen. Taustat tietysti periytyivät vaikka sosioekonominen loikka oisikin Suomessa mahdollista. Duunarina oon lähikaupassa pienellä palkalla. Haaveilin yliopistoon menosta mutta en ole ikinä uskonut itseeni mikä oli taas kasvatuksen tulosta. Nykyään uskoisin että voisin esim yliopiston päästä mutta ehkä joskus. Nyt kaksi pientä lasta ja vuokralla asutaan miehen kanssa. Yritetään säästää pesämunaa omistusasuntoa varten. Meidän palkoilla (netto kun molemmat töissä on vajaa 2000e/kk, nyt äitiysvapaalla vähän vähemmän ) vaikeaa mutta nyt jo 2 tonnia säästössä kahden vuoden säästämisen jälkeen. Laskettiin että vielä neljä- 6 vuotta pitää säästää että asunnon osto tulee ajankohtaiseksi. Mytyta pointti on että köyhäily periytyy kuten koulutuskin. En haluaisi tätä lapsilleni. Ja siksi olen ajatellut että lähtisin opiskelemaan. Mutta taloudellisesti en tiedä voinko. Nyt yli 30v voisi olla jo tarpeeksi sosiaalista pääomaa lähteä yrittämään yliopistoon tmv. Perheessä jossa duunareita työn arvostus on usein koulutuksen arvostusta korkeampaa ja työmoralini on aina ollut niin korkea mikä on aivan sairasta. Hyvä ystäväni on hampilääkäri jonnla työmoraali ei mitään verrattuna omaan. Ja tästä ollaan usein puhuttukkn 😀🤓 ja niin kiinnostuneillle: Olen syntynyt vuonna - 81

mistä päättelet että pääsisit opiskelemaan yliopistoon?

kerro nyt..kiinnostaa oikeesti

mitä tyhmempi ihminen, sitä suuremmat luulot niillä on

Yliopisto-opiskeluun kykeneminen ei ole mikään "suuri luulo". Motivoitunut ihminen kyllä pärjää ko. opinnoissa ellei ole esim. pahaa lukihäiriötä tai varsinaisia oppimisongelmia. Kerrot tuolla inttämisellä ja etenkin viimeisellä lauseella kaikkein eniten itsestäsi.

no ..yksi ystäväni haki 4 kertaa

jäi vikalla kertaa pisteen päähän eläinlääketieteellisestä

ei hakenut enää

veikkaan että kaverini oli kyllä ihan riittävän motivoitunut

ei hakenut sitten enää

Sen viimeisen pisteen sisällä voi olla satoja hakijoita. Itse pääsin aikanaan suht haluttuun opiskelupaikkaan puolen pisteen marginaalilla. Kuvittelin olevani niukin naukin rajan yli. Sain eräästä kurssista hakea suorituksen suoraan aikaisempien opintojen takia ja yllättäin kyllä kun merkinnän antajalla oli lista meistä sisäänpäässeistä valintapisteiden mukaisessa järjestyksessä, oma nimi löytyi sieltä listan keskivaiheilta. Gaussin käytä toimi tässä ilmeisen hyvin. Huippu hyviä on vähän ja suurin osa on siinä keskivaiheilla. Tällöin on tuurista kiinni mihin kohtaan se rima osuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain lapsena moitteita siitä, että lotradin suihkussa liian paljon lämmintä vettä. Kuulemma vettä piti säästää.

Omakotitaloa lämmitettiin yösähköllä, kun se kuulemma oli edullisempaa kuin päiväsähkö.

Vesilaskun lisäksi ongelma lotraamisessa on lämpimän veden riittäminen. Kerrostaloasujat ei aina tajua, että lämmin vesi voi yhtäkkiä loppua kesken ja sitten loppu perhe peseytyy jäävedellä.

Sähkölämmitteisessä omakotitalossa halvempi yösähkö lämmitti veden ja siitä kaytettiin päivä. Astianpesukone laitettiin päälle vasta illalla klo. 22-koska halvempi yösähkö meni silloin päälle.

Ja kyllä nuorisoa huomautettiin, että turha lootraaminen on pahasta, jotta vanhuksillekin jää lämmintä vettä. Minusta tuo meni niin kuin sen pitikin mennä, eli ensin käytettiin halvempi. Saihan kattilan päälle jos yösähköllä lämmitetty vesi loppui. Mutta sitä tapahtui erittäin harvoin.

Sama. Mä totuin tuohon yösähkön käyttöön lapsuudenkodissa ja jatkoin sitten tietysti samaa omassa huushollissa kun miehen kanssa sellainen saatiin. Kerran sitten mies kysyi, miksi laitan aina astianpesu- ja pyykkikoneen yöksi päälle. Kerroin hänelle tästä sähkön hinnassa säästämisestä. Hän ei ollut koskaan sellaisesta kuullutkaan ja kun asia tarkistettiin niin meillä oli ihan sama tariffi niin yöllä kuin päivälläkin.

Meillä lapsuudenkotona ja oli sama kuin monilla muillakin, ettei herkkuja, limppaa, sipsiä tai karkkia ostettu kuin joskus ja jouluna. Itse leivottiin leivät, pullat, kaakut ja pikkuleivät ja niidenkin syöminen oli tosi säännösteltyä ja niitä oli tarjolla lähinnä kun tuli vieraita. Oli tosi omituista kun miehen kotona oli limppaa ja herkkuja koko ajan tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Makaronivelliä pidin herkkuruokana, mutta taisikin olla köyhäilyä.

  Ei kai makaronivelli ollut pelkkää köyhäilyruokaa. En tiedä syötiinkö tuota ns. paremmissa piireissä, mutta työläisperheissä ainakin syötiin ja en tarkoita mitään kurjalistoa, vaan ihan normaalisti toimeentulevia ihmisiä.

Makaronit olivat alunperin tullessaan ylellisyystuote, joihin harvoilla oli varaa. Joten ei makaronivelliä ainakaan aluksi ollut mitään köyhäilyruokaa.

Aivan noin itsekin muistelen ja niitä putkimakaroneja ei enää edes myydä. Miksi sitten juuri makarooni vellinä, niin aluksi ei osattu siitä valmistaa oikein muutakaan.

Lihaa ei ainakaan meillä syöty joka päivä. Siis, että esim. Makaronilaatikkoa saati jauhelihakastiketta seitsenhenkiselle duunariperheelle.

En erityisemmin pitänyt makaronivellistä ja vielä enemmän inhosin sitä, kun sillä tähteeksijääneellä piti pilata pannukakku 😠.

Jostain niksipirkasta kai tuokin oli kopsattu.

Varsinaista alkuperäisen tarkoittamaa köyhäilyä edusti yksi työkaveri, joka käytti eväsleipiensä kääreenä yhtä ja samaa muovipussia vuosikausia.

Oikein rehvasteli sillä.

Nyt kun mainitsit niin tosiaan, eikö perusmakaronit olleet toisin kuin nyt, sileitä pinnaltaan? Alkoi tulla kummasti muistikuvia semmoisista kovin valkeista sileistä makaroneista