Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Leluja ei juuri ollut, ei legoja saatikka tietokoneita/pelejä. Kurahousut oli muistaakseni pöytäliinasta ommellut. Juustoa oli ruokana ehkä kerran viikossa, kahdessa. Jäätelöpaketti jaettiin lasten kesken  tasapaloiksi kuten myös limukkapullo, kaikki meni saman tien ja jako tehtiin millien tarkkuudella. Talvivaatteita ei juuri ollut, mentiin samoilla farkuilla oli miten kylmä tahansa. Alle laitettiin välihousuja, ehkä villahousut.

Äiti leipoi, kaupasta ei ostettu leipää saati leivonnaisia.

Kun oli tarpeeksi kauan syöty perunaa ja ruskeaa kastiketta, isä otti haulikon olalle ja lähti metsälle.

Jos hirvi oli kaadettu omille maille, koitti juhla-aika. Lihaa jauhettiin ja pakastettiin ja taas kastikkeessa oli sattumia.

Kaupan lihaa ostettiin jouluna paistinkastikkeeseen.

Ensimmäisen hampurilaisaterian söin teininä kun poikaystävä tarjosi.

Toimihenkilö kirjoitti:

Ruoka ja ei koskaan matkoja eikä mitään uusimpia vaatteita mitä kaikilla muilla oli.

Ei tosiaan vieläkään asuntolainaa vaikka syön makaroonilaatikkoa ketsupin kanssa edelleen että säästäisin menoissa, olisi pitänyt opiskella diplomiinsinööriksi AMK insinöörin sijaan niin olisi ollut jo rahat asuntolainaan.

Hmmm.. mää olen vaan ammattikoulun käynyt ja asuntolaina kuitenkin löytyy ilman takaajia ja säästöjä. Pitäisiköhän sinun kysyä toisestakin pankista?

Muistan oman lapsuuteni köyhäilyn niin karseana, että omat lapseni ovat saaneet huvipuistoreissut, hittilelut, merkkivaatteet, ratsastusleirit, kielikurssit jne ihan pyytämättä.

Vanhempani ei olleet köyhiä vaan ihan periaatteesta ei ikinä saanut mitään, serkkujen vanhat vaatteet ja lelujen halpakopiot jne

Köyhiä ritareita luulin alkuun aikuisena köyhäilyksi,mutta niistähän on tullutkin pintapaikkojen huippujälkkäriä.

Olihan se aikamoista köyhäilyä. Kerran vuodessa isolla numerolla ostettiin hampparit grilliltä. Särkänniemessä ei saatu rannekkeita vaan piti ostaa pari irtolippua ja tarkkaan miettiä, missä nyt sitten käy. Ruoka oli linjalla: makaronilaatikko, kalapuikot, äiti leipoi leivät ja pullat itse. Mehua lingottiin itse ja limpan sai tasan syntymäpäivänä. Jäätelöä ostettiin yksi 10 Eskimon paketti koko kesänä ja sitten luvalla syötiin yksitellen kaksi lasta ne. Vaatteet oli halvat/kierrätetyt, karkkirahaa yms. ei saanut. Viikkoraha piti aina säästää possuun.

Toisaalta olen sitä mieltä, että vanhemmat heijasti siinä omaa köyhää lapsuuttaan, jossa oli vielä vähemmän. Eivät osanneet ajatella, että rahaa olisi voinut käyttää kanssa. Silti meillä oli kaunis koti, mökki, uusi auto parin vuoden välein, sijoitusasuntoja jne. Ei todellakaan oltu köyhiä tai kipeitä. Kun lähdin 19-vuotiaana opiskelemaan yliopistoon, vanhemmat osti suoraan minulle asunnon käyttöön.

Kaverin perheessä oli tarkat säännökset ruokamäärille. Itse ruoka tuli aina annosteltuna ja esim. kaakaota sai ottaa vain yhden lusikallisen. Isoon mukiin pienen lapsen mielestä se ei tietenkään olisi riittänyt, mutta niin vain piti riittää. Kaverini aina vahti silmä kovana, etten vain ota yhtään enempää. Surullista, ei lapsen pitäisi tuollaista joutua tekemään. :/

Joko kyse oli ns. köyhäilystä tai vain ankaran perheenäidin pihistelystä.

Vierailija kirjoitti:

Kuukautissuojaksi piti leikata vanhasta lakanasta side. Hirvitti, että jos kaverit hoksaa.

Hiertymiä kummempaa ei sattunut ja tulipahan tietämättään elettyä ekologisesti 😆.

Kuinka se ei tullut läpi? Minulla ainakin tulee siteistä tai paperistakin.

Paistettu makaroni..usein syötynä.

Jääkaapissa vähän maitoa, nakkipaketti, flora.

Sain kerran vuodessa "uusia" vaatteita.

Joskus veljen kengät jalassa kouluun.

Usein ei ollut mitään syötävää jääkaapissa. Siis tarkoitan ihan ruokaa.

Äiti oli työtön ja peliongelmainen.

Silloin harvoin kun sai jotain omaa, siitä piti kiinni hampain. Se näkyy nykyäänkin, jos ostan itselleni esim. Karkkia, on mun todella vaikea jakaa siitä. Tavaran omistamisen tunne on todella tärkeää, tiedän että joku on mun omaa.

"luvan kanssa sai ottaa jäätelön"

"Jäätelö jaettiin mm tarkkuudella"

"Limupullo ja karkit jaettiin"

Ei meillä oltu köyhiä, mut ihan perus juttuja nuo oli 90luvun alussa. Muistan useasti veljen kanssa mitanneeni jäätelöpakettia.

Kasvissyönnin. Meillä syötiin oman maan porkkanaa,perunaa,sipulia, lanttua jne. Poimittiin marjat metsästä ja pakastettiin. Nykyään olen todennut että liha se on hyvää vaikka onkin kalliimpaa.

Toyota. Luulin että olisi hyvä merkki, nykyään ymmärsin että ei ollut mersuun vaan varaa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan oman lapsuuteni köyhäilyn niin karseana, että omat lapseni ovat saaneet huvipuistoreissut, hittilelut, merkkivaatteet, ratsastusleirit, kielikurssit jne ihan pyytämättä.

Vanhempani ei olleet köyhiä vaan ihan periaatteesta ei ikinä saanut mitään, serkkujen vanhat vaatteet ja lelujen halpakopiot jne

Ihanaa löytää kohtalontovereita. Mun lapsi on melkein väsynyt siihen roudaamiseen kun vien häntä kaikkialle. 😂

Tämä oli ihan normaalia 70-ja 80-luvuilla ainakin meillä, jossa kumpikin vanhempi kävi töissä, ylempää keskiluokkaa:

-ei juuri koskaan syöty ravintolassa. Pikaruokaloita ei juuri ollut siellä missä pienenä lapsena asuin ja isompanakaan ei todellakaan käyty missään. Muistan, että kerran käytiin jossain syömässä kun olin 11-.12v

-aina omat eväät automatkoilla yms. Pysähdyttiin P-paikalle, leivät ja termarit esiin. Järjetöntä tuhlausta olis ollut nykyajan tapa pysähtyä Mäkkiin tai ABC:lle syömään, ei ikinä

-kesälomat Suomessa, joskus vuokramökillä ja sukulaisissa. Pari kertaa käytiin Ruotsissa Viikkarilla sukulaisen luona, mutta en muista että ois käyty Buffetissa tms. Ikinä ei käyty missään kauempana, ekan kerran pääsin "etelään" kun maksoin ite 18-vuotiaana

-koskaan ei saanut merkkivaatteita eikä vaatteita ostettu vaan huvin vuoksi. Vaatteet ostettiin Seppälästä, ei ois tullut kuuloonkaan että kasvava lapsi ois saanut jotain merkkifarkkuja tms.  Vaatteita kierrätettiin sisarusten ja naapurien kanssa

-kampaajalle käyntiä ja ekaa permistä piti mankua kuukausitolkulla ja jossain vaiheessa sen sitten sain. Ei ois tullut kuuloonkaan että murrosikäiselle nuorelle ois maksettu kalliita liukuvärejä yms kampaajareissuja

-aina halvinta kaikessa ( shampoot Suuri suomalainen shampoo tms jota joskus laimennettiin vedellä, saippuat, naama-aineet yms). Oma äiti meikkasi, mutta ei ikinä käytetty kalliita merkkejä kuten Lancomea tms

-vanhemmat rakensi talon ja oli iso laina, kumpikaan ei saanut mitään perintöjä mistään, aina oil rahapula ja aina odotettiin palkkapäivää  

-tämä oli ihan normaalia elämää enkä ikinä ajatellut että oisin jäänyt paitsi jostain. Sitä paitsi vanhempani olivat luultavasti hiukan keskituloisia paremminkin tienaavia. Ei tuohon aikaan kuin muutama perhe käynyt esim. talvisin jossain Kanarialla tms, aina ne samat tyypit oli pois koulusta. Suurin osa ei käynyt missään, paitsi leireillä tms. Se oli ihan normaalia

Ketjua lueskellessa tuli vain mieleen, että nykyään "köyhäilynä" pidetyt jutut olivat vain järkevää taloudenpitoa. Nyt myynti, mainos ja markkinointi hulluttavat haluamaan ties mitä.

Vierailija kirjoitti:

En minä muista, että meillä olisi kotona tehty mitään iltaruokaa. Töissä ja koulussa syötiin ruoka ja se siitä. Koulun jälkeen sitten oli välipala, kahvia tai kaakaota ja pullaa, illalla ehkä jotain hedelmiä ja viiliä. Viikonloppuisin oli kyllä ruokaa, makkarakastiketta ja keittoperunoita. Kasarilla äiti alkoi tehdä sitä sellaista uuniruokaa, jossa laitettiin vuokaan vettä ja riisiä ja herne-maissi-paprikaa ja kanankoivet päälle. Ja kun äiti halusi laihduttaa, meillä oli paljon kaalisoppaa, josta äiti oli kuullut, että mitä enemmän sitä työ, sitä enemmän se jotenkin sulattaa kehosta rasvat pois. Ei toiminut.

Outoa sinällään säästää näin koska voileipätarpeet, pulla ja kaakao vievät enemmän rahaa kuin vaikkapa keittää perheelle perunat ja kastike tai keittokattilallinen.

Isä järjesti kilpailuja minulle ja  veljelle, meidän piti kerätä koulumatkoilla/metsässä leikiessä pulloja ja se kellä oli enemmän sai jäätelön, Eskimo-puikon. Saimme me jätskin kyllä aina kumpikin, vaikka olisi löytynyt vain yksi pullo .D

Vierailija kirjoitti:

Muistaako joku, oliko 80 luvulla lapsille jptain silmälasiavustusta?? Muostan selkeästi hakeneeni koulun kansliasta silmälasiavustuslapun... kuka ne silloin sitten makso?

Sain ekat lasini 5-vuotiaana  (-85) ja muistelisin, että ihan keskussairaalassa tutkittiin silmät ja sitten ne ekat lasit maksoi terveydenhuolto. Toiset taisi olla sitten jo optikolla (toki sielläkin silmälääkäri) ja piti itse maksaa.

Taisin saada uudet kehyksetkin vain jotain kolmen vuoden välein, muutoin niihin vaihdettiin vain linssejä - näkö huononi nopeasti sinne -10 vahvuuteen asti, joten linssejä uusittiin usein.

Köyhästäelämästä kirjoitti:

Paistettu makaroni..usein syötynä.

Jääkaapissa vähän maitoa, nakkipaketti, flora.

Sain kerran vuodessa "uusia" vaatteita.

Joskus veljen kengät jalassa kouluun.

Usein ei ollut mitään syötävää jääkaapissa. Siis tarkoitan ihan ruokaa.

Äiti oli työtön ja peliongelmainen.

Silloin harvoin kun sai jotain omaa, siitä piti kiinni hampain. Se näkyy nykyäänkin, jos ostan itselleni esim. Karkkia, on mun todella vaikea jakaa siitä. Tavaran omistamisen tunne on todella tärkeää, tiedän että joku on mun omaa.

Ei ole tarkoitus arvostella sinua eikä todellakaan vähätellä kokemaasi.

Mutta voiko tuo jakamisen vaikeus olla myös luonnekysymys? Mä olen vähävaraisen perheen ainoa lapsi. (Perusduunari vanhemmat. Toisella peliongelma ja muutenkin ongelmia rahankäytön kanssa.) Aloin tienata jo teini-iässä omat käyttörahat, jotta sain vaatteita ja pääsin vaikka elokuviin. Kaiken joutunut maksaan itse. Ei ole tullut apuja esim. kotoa pois muuttaessa. Itse jouduin maksaan jokaisen euron vuokratakuuseen ja huonekaluihin.

Mulle on helppoa jakaa omistani. Sydäntä lämmittää, kun näen toisen ilon.

Olisi mahdottomasti helpottanut vastaamista, jos ap olisi määritellyt, mitä käsite "köyhäily" hänen mielestään tarkoittaa. Minun mielestäni kun se on köyhyyden teeskentelyä, sitä, mitä eräät harrastavat toimeentulotukea hakiessaan.

Huolellinen ja eksakti ilmaisu edistää keskustelua, hutilointi ja omatekoiset käsitteet estävät sitä. Siksihän persut keksivät itse sanoja.