Resilienssi - oletko resilientti ja miten se ilmenee?

Tarkoittaako resilientti siis sitä, että on psyykkisesti tasapainoinen? Vai sitä, että kykenee selviytymään vastoinkäymisistä? Eivät nuo kai kuitenkaan ole sama asia.

Sitä paitsi tasapainoisten vanhempien lapsista ei välttämättä tule tasapainoisia. He saavat siihen paremmat edellytykset varmaan, mutta ei se silti takaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Kannattaa muistaa, että jokaisella on oma kokemus. Ihan jokaisella. Myös sisaruksilla. Oletan, että lastensuojelutaustalla olet saanut apua. Olet saanut mahdollisesti olla näkyvä ja kokeva. Ja se on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus. 

Lakkaa murehtimasta lapsuuttasi. Et ole voinut siihen vaikuttaa. Muut ovat päättäneet puolestasi. Vanhempasi ovat tehneet parhaansa, kykyjensä mukaan.

Tämä on oikeasti kaikista pahinta mitä voit sanoa. Traumat ja tunnetaakat ovat todella, todella syvässä. Lopettamalla "murehtimisen" hiljentää sisäisen lapsen ja todelliset tunteet. Tiedätkö mihin se johtaa? Ahdistukseen, masennukseen, uupumukseen jne. Jos on lapsena mennyt ihan rikki niin ainoastaan tunteet kohtaamalla niistä voi vapautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus. 

Lakkaa murehtimasta lapsuuttasi. Et ole voinut siihen vaikuttaa. Muut ovat päättäneet puolestasi. Vanhempasi ovat tehneet parhaansa, kykyjensä mukaan.

Tämä on oikeasti kaikista pahinta mitä voit sanoa. Traumat ja tunnetaakat ovat todella, todella syvässä. Lopettamalla "murehtimisen" hiljentää sisäisen lapsen ja todelliset tunteet. Tiedätkö mihin se johtaa? Ahdistukseen, masennukseen, uupumukseen jne. Jos on lapsena mennyt ihan rikki niin ainoastaan tunteet kohtaamalla niistä voi vapautua.

Viisaita sanoja! 💞

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Kuulostat todelliselta selviytyjältä! Ajattelen, että jotkut ihmiset vaan syntyvät "selviytymään" ja pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa/niistä huolimatta. Tämä lienee evoluution ja ihmiskunnan säilymisen kannalta olennainen ominaisuus. 

? Nyt en ymmärrä. Miten voi olla todellinen selviytyjä, jos ei ole ollut mistä selvitä?

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaako resilientti siis sitä, että on psyykkisesti tasapainoinen? Vai sitä, että kykenee selviytymään vastoinkäymisistä? Eivät nuo kai kuitenkaan ole sama asia.

Sitä paitsi tasapainoisten vanhempien lapsista ei välttämättä tule tasapainoisia. He saavat siihen paremmat edellytykset varmaan, mutta ei se silti takaa mitään.

Mielen joustavuutta lähinnä. Hyvä kysymys, voiko epätasapainoinen olla joustava?

Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Kuulostat todelliselta selviytyjältä! Ajattelen, että jotkut ihmiset vaan syntyvät "selviytymään" ja pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa/niistä huolimatta. Tämä lienee evoluution ja ihmiskunnan säilymisen kannalta olennainen ominaisuus. 

? Nyt en ymmärrä. Miten voi olla todellinen selviytyjä, jos ei ole ollut mistä selvitä?

En ole ylläoleva, mutta ajattelen, että kyllä selviytyminen on joissain ihmisissa jo syntyjään. Toiset jo lähtökohtaisesti murtuvat helpommin. Sitä ei vain tiedä, ennenkuin niitä vastoinkäymisiä tulee, kumpaan itse kuuluu.

Taidan olla. Köyhä lapsuus, vanhempien riitaisa avioero ja kaikenlaista muutakin vastoinkäymistä ollut. Mutta eipä se auta jäädä maahan makaamaan. Nuoruuden itsetunto-ongelmien jälkeen olen kuitenkin jokseenkin luottavainen siihen, että pärjään ja että elämä kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Kuulostat todelliselta selviytyjältä! Ajattelen, että jotkut ihmiset vaan syntyvät "selviytymään" ja pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa/niistä huolimatta. Tämä lienee evoluution ja ihmiskunnan säilymisen kannalta olennainen ominaisuus. 

? Nyt en ymmärrä. Miten voi olla todellinen selviytyjä, jos ei ole ollut mistä selvitä?

En ole ylläoleva, mutta ajattelen, että kyllä selviytyminen on joissain ihmisissa jo syntyjään. Toiset jo lähtökohtaisesti murtuvat helpommin. Sitä ei vain tiedä, ennenkuin niitä vastoinkäymisiä tulee, kumpaan itse kuuluu.

Resilienssi-käsitteen kehittäjä ei ole kyllä tarkoittanut tuota. Hän on korostanut resilienssien eri asioista muodostuvana prosessina. Käsitteeseen sisältyy vahvasti myös muilta saatava tuki, joka lisää resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla. Köyhä lapsuus, vanhempien riitaisa avioero ja kaikenlaista muutakin vastoinkäymistä ollut. Mutta eipä se auta jäädä maahan makaamaan. Nuoruuden itsetunto-ongelmien jälkeen olen kuitenkin jokseenkin luottavainen siihen, että pärjään ja että elämä kantaa.

Mikä on vahvistanut sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaako resilientti siis sitä, että on psyykkisesti tasapainoinen? Vai sitä, että kykenee selviytymään vastoinkäymisistä? Eivät nuo kai kuitenkaan ole sama asia.

Sitä paitsi tasapainoisten vanhempien lapsista ei välttämättä tule tasapainoisia. He saavat siihen paremmat edellytykset varmaan, mutta ei se silti takaa mitään.

Mielen joustavuutta lähinnä. Hyvä kysymys, voiko epätasapainoinen olla joustava?

Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.

Kyllä voi, mutta usein oman psyykkisen hyvinvointinsa kustannuksella. Toiset sopeutuvat, sopeutuvat ja sopeutuvat - ja sitten tekevät kertarysäyksellä itsemurhan, kun voimat ovat lopussa.

Taidan olla. Köyhä lapsuus, vanhempien riitaisa avioero ja kaikenlaista muutakin vastoinkäymistä ollut. Mutta eipä se auta jäädä maahan makaamaan. Nuoruuden itsetunto-ongelmien jälkeen olen kuitenkin jokseenkin luottavainen siihen, että pärjään ja että elämä kantaa.

Mikä on vahvistanut sinua?

Olen ehkä vahvistunut, kun huomasin, että pärjään. Sain kuitenkin positiivista palautetta esim koulussa. Lisäksi ymmärsin jo nuorena, että kenelläkään ei ole ihan täydellistä ja voin itse myös vaikuttaa. Yritän nauttia pienistä asioista ja olla kiitollinen siitä mitä on.

Resilienssi on osin perinnölliseen temperamenttiin liittyvä asia myös.

Itse pidin aina itseäni heikkona, kunnes alkoi tapahtua, ja viime aikoina olen tajunnut että resilienssiä löytyy sittenkin. Puolisoni on aina ollut lapsuuden traagisista tapahtumista huolimatta erittäin resilientti myös myöhemmässä elämässään ja olen aina ihaillut sitä. Kaikki ei siis selity lapsuuden traumoilla vaan päinvastoin resilienssi auttaa selviämään niistäkin ja kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi on osin perinnölliseen temperamenttiin liittyvä asia myös.

Itse pidin aina itseäni heikkona, kunnes alkoi tapahtua, ja viime aikoina olen tajunnut että resilienssiä löytyy sittenkin. Puolisoni on aina ollut lapsuuden traagisista tapahtumista huolimatta erittäin resilientti myös myöhemmässä elämässään ja olen aina ihaillut sitä. Kaikki ei siis selity lapsuuden traumoilla vaan päinvastoin resilienssi auttaa selviämään niistäkin ja kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi.

Riippuu siitäkin millaisia traumoja on, missä kehitysvaiheissa ja mitä sellaisia tukea antavia asioita elämässä samaan aikaan on, jotka auttavat selviytymään. Itse ei aina huomaa sitä kaikkea tukea, mitä jollain tietyllä hetkellä on saanut.

Sain itse oikeanlaista ammatti-apua oikealla hetkellä ja minulla oli valmiudet ottaa tämä apu vastaan. Läheisiltä en oikein tukea saanut, mutta tämä ammattiapu auttoi minua paljon. En usko, että mielenterveyteni olisi läheskään näin hyvä, jos olisin pelkästään yrittänyt selviytyä oman onneni nojassa kuten perheenjäseneni kehottivat. Koen siis olleeni tietyllä tavalla hyväosainen, koska sain paljon apua päästäkseni vakavasta kriisistä yli. Täysin se ei onnistunut, mutta merkittävässä määrin kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Kuulostat todelliselta selviytyjältä! Ajattelen, että jotkut ihmiset vaan syntyvät "selviytymään" ja pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa/niistä huolimatta. Tämä lienee evoluution ja ihmiskunnan säilymisen kannalta olennainen ominaisuus. 

Ei ole tarkoitus vähätellä kyseisen kirjoittajan tekemää työtä, mutta onhan se selvää, että poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten on helpompi menestyä kuin kyvyiltään selvästi alle keskitason olevien.

Olen alkuperäisen kommentin kirjoittaja. Olen itsekin sitä mieltä, että oppimiskykyyn liittyvä lahjakkuus on auttanut minua paljon elämässä. En joutunut ponnistelemaan missään vaiheessa opintoja vaan opin asiat vaivatta. Työssäkään en yleensä koe stressiä, sillä keksin helposti ratkaisun ongelmatilanteissa ja suoriudun monista tehtävistä tehokkaasti. Olen saanut tätä kautta niin paljon onnistumisen kokemuksia, että ne kompensoivat vanhempien kannustuksen kaltaisia asioita, joista olen jäänyt paitsi. Itsetuntoni onkin aina ollut hyvä, eikä minulla ole koskaan ollut arvottomuuden tuntemuksia toisin kuin monilla muilla turvattoman lapsuuden eläneillä. En ole kuitenkaan mikään suoranainen poikkeuslahjakkuus vaan vain jonkin verran keskivertoa nopeampi oppimaan ja ymmärtämään asioita.

Olen resilientti. Uiskentelen syvissä vesissä, mut vajaan vuorokauden päästä nuolen haavani ja nousen ylös. Käännän tilanteen parhain päin ja koitan tehdä siitä jotain hyvää. Luottamus elämään ja siihen et se kantaa. Toki, jos joku menee pois, niin kuin on mennytkin, niin siihen menee aikaa. Antakaa itsellenne aikaa ja olkaa armollisia. Lukekaa muuten Viktor Frankl:n Ihmisyyden rajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Kuulostat todelliselta selviytyjältä! Ajattelen, että jotkut ihmiset vaan syntyvät "selviytymään" ja pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa/niistä huolimatta. Tämä lienee evoluution ja ihmiskunnan säilymisen kannalta olennainen ominaisuus. 

Ei ole tarkoitus vähätellä kyseisen kirjoittajan tekemää työtä, mutta onhan se selvää, että poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten on helpompi menestyä kuin kyvyiltään selvästi alle keskitason olevien.

Niin, onko se sitten älykkyyttä vai mitä että selviytyy.. voihan se olla myös eräänlainen ominaisuus reagoinnissa tunteiden suhteen. Toisten maailma ei järky niin pahasti traumojen kanssa ja toiset taas joutuvat kamppailemaan enemmän psyyäkseen pinnalla. Voi se olla myöskin älykkyyttä; kykyä etsiä oikeaa apua, tehdä oikeita valintoja tms. Mutta mielestäni myös yksilön herkkyydellä reagoida tunteisiin on merkitystä. Kaikilla ei vain onnistu asian "jättäminen taakse ja katse eteenpäin". Tai sanotaan, että trauma on niin kehossa että sen ohittaminen/sivuuttaminen on mahdotonta, ilman sen läpikäyntiä. Läpikäynnin suhteen on varmasti eroja; toisille riittää vähempi ja toiset tarvivat enemmän käsittelyä. Mielestäni myös trauman laatu vaikuttaa; varhaislapsuuden traumojen käsittely on vaikeampaa kuin esim. teinin tai aikuisen koetun trauman jolloin aivot ovat jo kehittyneemmät.

Nyt viittasin itse siihen, että kyseinen henkilö kertoo menestyneensä opinnoissa hyvin. Matemaattisesti lahjakkaille ihmisille on esimerkiksi paljon työpaikkoja tarjolla.

Tokikyseinen henkilö on varmasti myös älykäs :). Älykkyyttäkin on monenlaista. Ei pelkkä matemaattinen lahjakkuus riitä takaamaan menestystä työelämässä, vaikka sinällään paljon voi mahdollistaakin.

Olen "kyseinen henkilö". Lahjakas olen sekä matemaattisesti että kielellisesti. Pärjäsin kaikissa kouluaineissa joutumatta juuri näkemään vaivaa opintojen eteen. Minua kiinnostavat melkein kaikki maailman ilmiöt, ja etsin koko ajan uutta tietoa eri aiheista. Totta kai näistä ominaisuuksistani on ollut hyötyä työelämässä. Ymmärrän, miten kirjoitetaan hyvä työhakemus, kuinka esiinnytään edukseen työhaastattelussa ja sitten, kun työ on saatu, kuinka edetään vastuullisempiin ja kiinnostavampiin tehtäviin. En ole tällä elämänalueella kokenut oikeastaan ollenkaan pettymyksiä. Valmistuttuani sain kilpaillulta alalta ensimmäisen työn, jota hain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Kuulostat todelliselta selviytyjältä! Ajattelen, että jotkut ihmiset vaan syntyvät "selviytymään" ja pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa/niistä huolimatta. Tämä lienee evoluution ja ihmiskunnan säilymisen kannalta olennainen ominaisuus. 

Ei ole tarkoitus vähätellä kyseisen kirjoittajan tekemää työtä, mutta onhan se selvää, että poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten on helpompi menestyä kuin kyvyiltään selvästi alle keskitason olevien.

Niin, onko se sitten älykkyyttä vai mitä että selviytyy.. voihan se olla myös eräänlainen ominaisuus reagoinnissa tunteiden suhteen. Toisten maailma ei järky niin pahasti traumojen kanssa ja toiset taas joutuvat kamppailemaan enemmän psyyäkseen pinnalla. Voi se olla myöskin älykkyyttä; kykyä etsiä oikeaa apua, tehdä oikeita valintoja tms. Mutta mielestäni myös yksilön herkkyydellä reagoida tunteisiin on merkitystä. Kaikilla ei vain onnistu asian "jättäminen taakse ja katse eteenpäin". Tai sanotaan, että trauma on niin kehossa että sen ohittaminen/sivuuttaminen on mahdotonta, ilman sen läpikäyntiä. Läpikäynnin suhteen on varmasti eroja; toisille riittää vähempi ja toiset tarvivat enemmän käsittelyä. Mielestäni myös trauman laatu vaikuttaa; varhaislapsuuden traumojen käsittely on vaikeampaa kuin esim. teinin tai aikuisen koetun trauman jolloin aivot ovat jo kehittyneemmät.

Nyt viittasin itse siihen, että kyseinen henkilö kertoo menestyneensä opinnoissa hyvin. Matemaattisesti lahjakkaille ihmisille on esimerkiksi paljon työpaikkoja tarjolla.

Tokikyseinen henkilö on varmasti myös älykäs :). Älykkyyttäkin on monenlaista. Ei pelkkä matemaattinen lahjakkuus riitä takaamaan menestystä työelämässä, vaikka sinällään paljon voi mahdollistaakin.

Olen "kyseinen henkilö". Lahjakas olen sekä matemaattisesti että kielellisesti. Pärjäsin kaikissa kouluaineissa joutumatta juuri näkemään vaivaa opintojen eteen. Minua kiinnostavat melkein kaikki maailman ilmiöt, ja etsin koko ajan uutta tietoa eri aiheista. Totta kai näistä ominaisuuksistani on ollut hyötyä työelämässä. Ymmärrän, miten kirjoitetaan hyvä työhakemus, kuinka esiinnytään edukseen työhaastattelussa ja sitten, kun työ on saatu, kuinka edetään vastuullisempiin ja kiinnostavampiin tehtäviin. En ole tällä elämänalueella kokenut oikeastaan ollenkaan pettymyksiä. Valmistuttuani sain kilpaillulta alalta ensimmäisen työn, jota hain.

Minullakin oli tuollainen sisarus. Hän sai huomattavassa määrin myönteistä huomiota perheessämme lahjakkuutensa takia. Epäilen, että se oli yksi syy siihen miksi hän on kokenut lapsuuden myönteisempänä kuin muut sisarukset, joita vertailtiin häneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Kuulostat todelliselta selviytyjältä! Ajattelen, että jotkut ihmiset vaan syntyvät "selviytymään" ja pärjäävät vaikeissakin olosuhteissa/niistä huolimatta. Tämä lienee evoluution ja ihmiskunnan säilymisen kannalta olennainen ominaisuus. 

Ei ole tarkoitus vähätellä kyseisen kirjoittajan tekemää työtä, mutta onhan se selvää, että poikkeuksellisen lahjakkaiden ihmisten on helpompi menestyä kuin kyvyiltään selvästi alle keskitason olevien.

Niin, onko se sitten älykkyyttä vai mitä että selviytyy.. voihan se olla myös eräänlainen ominaisuus reagoinnissa tunteiden suhteen. Toisten maailma ei järky niin pahasti traumojen kanssa ja toiset taas joutuvat kamppailemaan enemmän psyyäkseen pinnalla. Voi se olla myöskin älykkyyttä; kykyä etsiä oikeaa apua, tehdä oikeita valintoja tms. Mutta mielestäni myös yksilön herkkyydellä reagoida tunteisiin on merkitystä. Kaikilla ei vain onnistu asian "jättäminen taakse ja katse eteenpäin". Tai sanotaan, että trauma on niin kehossa että sen ohittaminen/sivuuttaminen on mahdotonta, ilman sen läpikäyntiä. Läpikäynnin suhteen on varmasti eroja; toisille riittää vähempi ja toiset tarvivat enemmän käsittelyä. Mielestäni myös trauman laatu vaikuttaa; varhaislapsuuden traumojen käsittely on vaikeampaa kuin esim. teinin tai aikuisen koetun trauman jolloin aivot ovat jo kehittyneemmät.

Nyt viittasin itse siihen, että kyseinen henkilö kertoo menestyneensä opinnoissa hyvin. Matemaattisesti lahjakkaille ihmisille on esimerkiksi paljon työpaikkoja tarjolla.

Tokikyseinen henkilö on varmasti myös älykäs :). Älykkyyttäkin on monenlaista. Ei pelkkä matemaattinen lahjakkuus riitä takaamaan menestystä työelämässä, vaikka sinällään paljon voi mahdollistaakin.

Olen "kyseinen henkilö". Lahjakas olen sekä matemaattisesti että kielellisesti. Pärjäsin kaikissa kouluaineissa joutumatta juuri näkemään vaivaa opintojen eteen. Minua kiinnostavat melkein kaikki maailman ilmiöt, ja etsin koko ajan uutta tietoa eri aiheista. Totta kai näistä ominaisuuksistani on ollut hyötyä työelämässä. Ymmärrän, miten kirjoitetaan hyvä työhakemus, kuinka esiinnytään edukseen työhaastattelussa ja sitten, kun työ on saatu, kuinka edetään vastuullisempiin ja kiinnostavampiin tehtäviin. En ole tällä elämänalueella kokenut oikeastaan ollenkaan pettymyksiä. Valmistuttuani sain kilpaillulta alalta ensimmäisen työn, jota hain.

Minullakin oli tuollainen sisarus. Hän sai huomattavassa määrin myönteistä huomiota perheessämme lahjakkuutensa takia. Epäilen, että se oli yksi syy siihen miksi hän on kokenut lapsuuden myönteisempänä kuin muut sisarukset, joita vertailtiin häneen.

Meillä oli kyllä oikeastaan päinvastoin. Vanhempien mielestä olin näsäviisas, ja koska heille sivistyksellä tai koulutuksella ei ole mitään arvoa, eivät he osoittaneet mitään kiinnostusta koulunkäyntiäni kohtaan. Tunsin itseni lapsena erilaiseksi ja ulkopuoliseksi perheessä niin kuin jo ensimmäisessä viestissäni kerroin. Sisarukseni, jotka ovat jatkaneet vanhempien moniongelmaista elämäntyyliä, ovat paljon läheisempiä vanhempiemme kanssa.