Lue keskustelun säännöt.
Resilienssi - oletko resilientti ja miten se ilmenee?
Toivutko vaikeista kokemuksista?
Ylen aamu-tv:ssä haastateltavana psykologi Soili Poijula, aiheena myös viime aikojen sek s rikokset.
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Olet tyyppiesimerkki ihmisestä, joka on jäänyt kokemansa vääryyden vangiksi. Voi sitä tuollaisenkin elämän itselleen valita elää, fakta kuitenkin on se, että toisinkin voi elää.
Vääryyttä kokeneen ihmisen moraalinen paheksunta on halveksittavaa. Ilkutko myös raiskatuille, jos joku kertoo voivansa pahoin tapahtuneen jälkeen?
Höpö höpö taas kerran. Heitit hyvän kysymyksen nimittäin minut itseni on raiskattu , kun olin 14-vuotias, tekijä oli 20-vuotias mies. Olen antanut tapahtuneen anteeksi ensisijaisesti itseni takia, mutta myös tän tekijän takia. Olen myös sitä mieltä, että omaan aika korkean moraalin, siihen liittyy olennaisesti ajatus "totuus satuttaa aina, mutta vapauttaa aina".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.
On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Luulen, että olen. Olen sellainen, etten ole ikinä osannut edes nähdä ammattiavun, psyykelääkkeiden tai keskusteluavun tarevetta omalla kohdallani missään tilanteessa, vaikka ymmärrän kyllä, jos muut siitä hyötyvät. En edes tiedä, missä henkiset rajani kulkevat. Olen tehnyt jopa 40 tunnin työviikkoa ja opiskellut samalla oikeusnotaariksi yli tavoitevauhdin, mutta silti olin pidemmän päälle vain tyytyväinen, kun meni niinkin hyvin, että sekä talous että opinnot toimivat. Minua on lapsena hyväksikäytetty (naapurin teinipoika kaverinsa kanssa rais'kasi pari kertaa ja huijasi ottamaan mm. suihin leluja vastaan, kun olin alle kouluikäinen), ja vaikka tuo olisi tarpeeksi tuhoamaan jonkun psyyken, niin itse jopa unohdin ajatella asiaa kokonaan yhdessä vaiheessa teininä ja muistin vasta joskus lukiossa tyttöjen illassa, kun puhuttiin omista seksikokemuksista, että ai niin, tämmöinenkin joskus oli. Taidan olla ko. jätkän kanssa Facebook-kaverikin, vaikkemme tekemisissä ole. Nykyisellään toki saattaisin miehen vastuuseen, jos olisi todisteita, mutta ei se minua mitenkään traumatisoinut. Ihan normaali seksielämä minulla on. Olen kertonut tuosta miehelleni, ja jopa hän ottaa asiasta paljon enemmän paineita kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että olen. Olen sellainen, etten ole ikinä osannut edes nähdä ammattiavun, psyykelääkkeiden tai keskusteluavun tarevetta omalla kohdallani missään tilanteessa, vaikka ymmärrän kyllä, jos muut siitä hyötyvät. En edes tiedä, missä henkiset rajani kulkevat. Olen tehnyt jopa 40 tunnin työviikkoa ja opiskellut samalla oikeusnotaariksi yli tavoitevauhdin, mutta silti olin pidemmän päälle vain tyytyväinen, kun meni niinkin hyvin, että sekä talous että opinnot toimivat. Minua on lapsena hyväksikäytetty (naapurin teinipoika kaverinsa kanssa rais'kasi pari kertaa ja huijasi ottamaan mm. suihin leluja vastaan, kun olin alle kouluikäinen), ja vaikka tuo olisi tarpeeksi tuhoamaan jonkun psyyken, niin itse jopa unohdin ajatella asiaa kokonaan yhdessä vaiheessa teininä ja muistin vasta joskus lukiossa tyttöjen illassa, kun puhuttiin omista seksikokemuksista, että ai niin, tämmöinenkin joskus oli. Taidan olla ko. jätkän kanssa Facebook-kaverikin, vaikkemme tekemisissä ole. Nykyisellään toki saattaisin miehen vastuuseen, jos olisi todisteita, mutta ei se minua mitenkään traumatisoinut. Ihan normaali seksielämä minulla on. Olen kertonut tuosta miehelleni, ja jopa hän ottaa asiasta paljon enemmän paineita kuin minä.
Mieli turvautuu välillä aivan käsittämättömiin defensseihin, jotta ihminen jotenkin selviytyisi pahimman yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä. Olen selvinnyt useista pitkäkestoisista traumatisoivista asioista, esim väkivalta. Johtuu monesta asiasta, esim siitä, että kun joku asia on ohi en muistele sitä enää. En koe mistään katkeruutta. Jos oikein alan muistella niin viha nousee kyllä edelleen, mutta menee saman tien ohi. Uskon myös että asioilla on aina joku tarkoitus ja minulla on myös hyvä itsetuntemus. Trauman keskellä olen kyllä ollut ahdistunut, mutta se loppuu myös heti kun valoa alkaa pikkuisenkin pilkottaa. Masentunut en ole ikinä ollut tai mieli maassa. Minulle o n suositeltu terapiaa, kun kokemistani asioista ei kuulemma voi ilman keskusteluapua selvitä. Kerroin lääkärille miten itse koen ja hän totesi minun olevan resilientti.
Jälleen nämä asiat: positiivisuus, anteeksianto, menneen jättäminen taakse.
No sen verran haluan korjata, että anteeksi olen antanut vain niille, jotka ovat sitä pyytäneet. En usko yksipuoliseen anteeksiantoon, se on pelkkää sanahelinää tai uskonnollista jargonia. Kun on katsonut jonkun ihmisen pahuutta silmästä silmään, ymmärtää että anteeksiantaminen on fantasia. En siis ole painanut tapahtuneita villasella, mutta ne ovat minusta pahantekijän painolasti, ei minun. En kanna kaunaa tai haudo kostoa.
Uskon yksipuoliseen anteeksiantoon, koska valintana katkeruus tuntuisi kuin seilaisi metallisessa laivassa, joka on täytetty syövyttävällä hapolla.
Annan heti, automaatilla anteeksi, mutta en missään tapauksessa omissa nimissäni vaan olkoon sitten uskonnollista jargonia: Raamatun mukaan Kristus asuu kristityssä. "Toinen asuu sinussa" , Tai "Kristus meissä, kirkkauden toivo" (Kol. 1:27, toivottavasti muistan oikein.)
Kristinuskon ytimissä on suorittamattomuus, Hän tekee puolestamme kaiken. Jos olen katkera, ruoilen" Anna sinä minussa anteeksi", ja asia haihtuu. Tai muistan sen, mutta se on siirtynyt isompiin käsiin, ei enää minua paina. Myöskään ei tuomiovalta enää ole minulla. Rakastan tällaista Jumalaa.
Tässä ketjussa aiheena on resilienssi ei maanisuus. Maaniset anteeksiantovouhkaajat voi perustaa oman ketjunsa fantasioilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen olevani.
Olen toipunut vaikeasta masennuksesta, avioerosta, ahdistushäiriöstä jne.
Pääsääntöisesti keskittyminen kohdistuu siihen miten ongelma ja tilanne ratkaistaan. En vatvo menneitä enkä kysele ikuisesti miksi miksi miksi.
Se lähtee hyväksymisestä. Jos sinulla ei ole ongelmaa ei ole korjattavaa. Hyväksy että sinulla on ongelma ja tartu toimeen korjataksesi se.
Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka ongelma olisi aiheutunut alunperin ulkoisista tekijöistä nyt tässä hetkessä myöhemmin se elää vain yksilön päässä. Tilanne meni jo mutta aivo ja tunteet jäivät jumiin.
On myös hyvä ymmärtää ettet välttämättä saa ikinä vastauksia muilta ihmisiltä vaikka kaipaisit sellaisia. Onneksi sinun omat vastauksesi ovat tärkeämpiä kuin muiden. Onhan ongelmakin sinun eikä muiden.
Lopulta vielä täytyy päästää irti syyllisyydestä jotta mitä toinen ihminen tuntee tai ajattelee. Heillä on omat oppimisensa ja kasvunsa. Heidän täytyy käsitellä ihan itse omat vaikeat asiansa ja tunteensa koska se hyödyttää heitä eniten kehittymään ihmisenä.
Näillä muistisäännöillä olen päässyt pitkälle vaikka joskus on mennyt aikaa enemmän kuin tykkäisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Vastuullinen ihminen myöntää itselleen, että on katkera jostakin ja se on ihan ok. Saa olla harmissaan, jos siltä tuntuu ja surra menetyksiään vaikka elämänsä loppuun asti. Se on parempi kuin hankalien tunteiden työntäminen taka-alalle, jotta olisi ns. hyvä ihminen. Sieltä ne kuitenkin aina lopulta pomppaavat hallitsemattomasti esiin, jos ne yrittää turhaan itseltään kieltää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sinulla on oma määritelmäsi sille mikä on kypsää käytöstä, jollain muulla on joku toinen näkemys samasta asiasta. Sinä et ole mikään ajatuspoliisi, jolla on valta määrätä miten asioista tulisi ajatella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Vastuullinen ihminen myöntää itselleen, että on katkera jostakin ja se on ihan ok. Saa olla harmissaan, jos siltä tuntuu ja surra menetyksiään vaikka elämänsä loppuun asti. Se on parempi kuin hankalien tunteiden työntäminen taka-alalle, jotta olisi ns. hyvä ihminen. Sieltä ne kuitenkin aina lopulta pomppaavat hallitsemattomasti esiin, jos ne yrittää turhaan itseltään kieltää.
Kyllä, mutta tuo jolle kommentoin kielsi olevansa katkera. Sanoi olevansa oikeassa. Oikeassaolemisen pakko pitää ihmisen katkerana. Ei ylipäätäön hyväksytä, että vääryyttä tapahtuu ja elämä ei ole oikeudenmukaista ja siksi sitä sietokykyä (resilienssiä) ei sitten löydykään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Vastuullinen ihminen myöntää itselleen, että on katkera jostakin ja se on ihan ok. Saa olla harmissaan, jos siltä tuntuu ja surra menetyksiään vaikka elämänsä loppuun asti. Se on parempi kuin hankalien tunteiden työntäminen taka-alalle, jotta olisi ns. hyvä ihminen. Sieltä ne kuitenkin aina lopulta pomppaavat hallitsemattomasti esiin, jos ne yrittää turhaan itseltään kieltää.
Kyllä, mutta tuo jolle kommentoin kielsi olevansa katkera. Sanoi olevansa oikeassa. Oikeassaolemisen pakko pitää ihmisen katkerana. Ei ylipäätäön hyväksytä, että vääryyttä tapahtuu ja elämä ei ole oikeudenmukaista ja siksi sitä sietokykyä (resilienssiä) ei sitten löydykään.
Itse olen hyväksynyt sen, ettei elämä ole oikeudenmukaista. Joudun tekemään paljon töitä sen eteen, etten kyynistyisi, koska tällaisia ajatuksia nousee usein pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sinulla on oma määritelmäsi sille mikä on kypsää käytöstä, jollain muulla on joku toinen näkemys samasta asiasta. Sinä et ole mikään ajatuspoliisi, jolla on valta määrätä miten asioista tulisi ajatella.
Sinä olet jankkaaja, joka huutaa läpi elämänsä "on tapahtunut vääryys on tapahtunut vääryys on tapahtunut vääryys", ja perustelee katkeruutensa sillä, että on "oikeassa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sinulla on oma määritelmäsi sille mikä on kypsää käytöstä, jollain muulla on joku toinen näkemys samasta asiasta. Sinä et ole mikään ajatuspoliisi, jolla on valta määrätä miten asioista tulisi ajatella.
Kypsänä pidetty käytös ei kyllä vaihtele ihmisen mukaan, kullä toi on aika universaalia ymmärrystä mikä on kypsää ja mikä ei. Esim. Anteeksi antaminen ja irti päästäminen ja sen ymmärtäminen, että katkeruus pitää ikuisesti kiinni siinä tuskassa vaikka katkeruuden aiheuttaja porskuttaa menemään - eli satutat itseäsi ihan omatoimisesti kun jumitat katkeruudessa, kukaan muu ei tästä kärsi kuin sinä itse!!! Tämä on kypsyyttä, päästää asioista irti jotta voi jatkaa elämäänsä ja kasvaa ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sinulla on oma määritelmäsi sille mikä on kypsää käytöstä, jollain muulla on joku toinen näkemys samasta asiasta. Sinä et ole mikään ajatuspoliisi, jolla on valta määrätä miten asioista tulisi ajatella.
Sinä olet jankkaaja, joka huutaa läpi elämänsä "on tapahtunut vääryys on tapahtunut vääryys on tapahtunut vääryys", ja perustelee katkeruutensa sillä, että on "oikeassa".
Sinä olet kovin epäkypsän oloinen, kun rupesit heti mollaamaan toisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sinulla on oma määritelmäsi sille mikä on kypsää käytöstä, jollain muulla on joku toinen näkemys samasta asiasta. Sinä et ole mikään ajatuspoliisi, jolla on valta määrätä miten asioista tulisi ajatella.
Kypsänä pidetty käytös ei kyllä vaihtele ihmisen mukaan, kullä toi on aika universaalia ymmärrystä mikä on kypsää ja mikä ei. Esim. Anteeksi antaminen ja irti päästäminen ja sen ymmärtäminen, että katkeruus pitää ikuisesti kiinni siinä tuskassa vaikka katkeruuden aiheuttaja porskuttaa menemään - eli satutat itseäsi ihan omatoimisesti kun jumitat katkeruudessa, kukaan muu ei tästä kärsi kuin sinä itse!!! Tämä on kypsyyttä, päästää asioista irti jotta voi jatkaa elämäänsä ja kasvaa ihmisenä.
Traumatakautumista kärsiminen ei ole valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sinulla on oma määritelmäsi sille mikä on kypsää käytöstä, jollain muulla on joku toinen näkemys samasta asiasta. Sinä et ole mikään ajatuspoliisi, jolla on valta määrätä miten asioista tulisi ajatella.
Kypsänä pidetty käytös ei kyllä vaihtele ihmisen mukaan, kullä toi on aika universaalia ymmärrystä mikä on kypsää ja mikä ei. Esim. Anteeksi antaminen ja irti päästäminen ja sen ymmärtäminen, että katkeruus pitää ikuisesti kiinni siinä tuskassa vaikka katkeruuden aiheuttaja porskuttaa menemään - eli satutat itseäsi ihan omatoimisesti kun jumitat katkeruudessa, kukaan muu ei tästä kärsi kuin sinä itse!!! Tämä on kypsyyttä, päästää asioista irti jotta voi jatkaa elämäänsä ja kasvaa ihmisenä.
Usein se katkeruus ei edes rajaudu yksin katkeraan itseensä, vaan heijastuu kaikkeen. Katkeran lähellä on tosi raskasta elää. Tätini on erittäin katkera, ollut vuosikymmeniä. Oli mulle lapsena ja nuorena varoittava esimerkki. Tein hartiavoimin töitä, etten ikinä tule hänenkaltaisekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kokenut anteeksiantoa sen syvimmässä merkityksessä, ei sitä voikaan ymmärtää. Anteeksiantoa kun tavoittelee läpi elämän ja siinä harjaantuu, siihen liittyvä kokemus syvenee. Jos elää elämänsä viisveisaten anteeksiannosta, ei ole todellakaan samalla viivalla heidän kanssa, jotka siihen on pyrkineet läpi elämän. Se näkyy nimittäin kypsyytenä. Anteeksianto liittyy ensisijaisesti rakkauteen, toki hengellisyyteen myös.
Vai hengellisyyteen ja rakkauteen liittyy anteeksianto. Veljeni tapettiin kun olin lapsi viranomaisen toimesta. Sitä ei anteeksiannolla kuitata. Revi siitä!
Kaikkien elämä ei ole simppeliä ja pikku harmituksia ja niiden käsittelemistä.Etkö sä käsitä, että olet katkera? Katkera ja vihainen. Minä en ole, voisin olla, mutta en ole, koska olen työstänyt anteeksiantoa läpi elämän. Mistä sinä tiedät, mitä olen joutunut käymään läpi? Niinpä. Et tiedä. Luuletko, että vain katkerilla on ollut/on vaikeaa?
En ole katkera vaan vihainen siitä, mitä vanhempani joutuivat kokemaan , vaikutti koko heidän loppuelämään.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.On täysin normaalia olla katkera, jos on kohdannut jotain todella pahaa. Poikkeuksellisempaa on se, ettei mikään tunnu missään.
Ei ole. Kaikki on kokeneet jotain vääryyttä. Katkeruus myrkyttää koko elämän. Olisiko oukein jos me kaikki oltaisiin katkeria? Vastuullinen ihminen käsittelee tunteensa.
Kaikki eivät ole kohdanneet samassa mittakaavassa vääryyttä eikä se myöskään ole jättänyt kaikkiin samanlaisia jälkiä, koska ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Eivät elämässä kaikki ole koskaan samalla viivalla.
Ei tietenkään ole samalla viivalla kokemusten tasolla, mutta sama vastuu meillä on silti omista tunteistamme tai paremmin sutautumisestamme. Onko aikuisuus tyystin unohtunut vai miksi kypsyyden näkökulma tuntuu niin vieraalta?
Sinulla on oma määritelmäsi sille mikä on kypsää käytöstä, jollain muulla on joku toinen näkemys samasta asiasta. Sinä et ole mikään ajatuspoliisi, jolla on valta määrätä miten asioista tulisi ajatella.
Kypsänä pidetty käytös ei kyllä vaihtele ihmisen mukaan, kullä toi on aika universaalia ymmärrystä mikä on kypsää ja mikä ei. Esim. Anteeksi antaminen ja irti päästäminen ja sen ymmärtäminen, että katkeruus pitää ikuisesti kiinni siinä tuskassa vaikka katkeruuden aiheuttaja porskuttaa menemään - eli satutat itseäsi ihan omatoimisesti kun jumitat katkeruudessa, kukaan muu ei tästä kärsi kuin sinä itse!!! Tämä on kypsyyttä, päästää asioista irti jotta voi jatkaa elämäänsä ja kasvaa ihmisenä.
Usein se katkeruus ei edes rajaudu yksin katkeraan itseensä, vaan heijastuu kaikkeen. Katkeran lähellä on tosi raskasta elää. Tätini on erittäin katkera, ollut vuosikymmeniä. Oli mulle lapsena ja nuorena varoittava esimerkki. Tein hartiavoimin töitä, etten ikinä tule hänenkaltaisekseen.
Traumat pitävät ihmisen kiinni tuskassa. Jollei niihin saa apua, niin on vaikea päästä eroon katkeruudesta. Silloin on sinut menneisyyden kanssa, kun se ei enää satuta.
Pitkittynyt viha on yhtä kuin katkeruus. Ei ole normaaalia olla vihainen vuosikausia, siitä tulee merkittävä elämää rajoittava haitta.
Harmi homma jos et sitä itse oivalla.