Yksinäinen ekaluokkalainen

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni lapsi on erityislapsi ja hänellä on ollut vakavia ongelmia muiden lasten kanssa. Ainoa kenen kanssa tämä lapsi kykenee joten kuten leikkimään on minun lapseni, koska lapseni on vahva luontoinen mutta kuitenkin äärimmäisen sopeutuvainen. 

Kouluiässä tämän erityislapsen ongelmat korostuivat nimenomaan kun suuttuu helposti ja haluaa päättää leikeistä ja niiden kulusta. 

Monet aikuiset eivät ymmärrä, että lapset eivät ole koulussa enää jatkuvassa valvonnassa ja aikuisen ohjauksessa joten lapset hoitavat suhteitaan itse. Eikä aikuiset voi lapsiaan ikuisesti ohjata ja olla sovittelemassa.

Ystäväni lapsi on minusta ehkä vähän "hemmoteltu". Ei niinkään saa mitä haluaa, mutta ei myöskään ole rangaistuksiakaan. Eikä siksi hillitse itseään, koska siitä ei seuraa mitään. 

Itse varoitan lastani kerran. Jos esim. pelatessa pääsee kirosana niin pelit loppuu siihen. Asiasta ei keskustella.

Jos sitten haluaa kiukutella niin huoneessaan voi mököttää.

Pienempänä jouduin pitämään väkisin sylissä ettei rikkonut suuttuessa tavaroita. Sanakaan en sanonut ja irti en päästänyt ennen kun oli raivonsa raivonnut. Tämän jälkeen asia keskusteltiin tai jos mökötytti niin sai mököttää huoneessaan. Rangaistus kun annetaan se pysyy. 

Ei kiroile lapsi enää, pelit menee kiinni ajallaan (vaikka ärsyttäisi) ja ei tarvitse kahta kertaa komentaa. Olen varmaan monen mielestä tiukka äiti, mutta silti lapseni on se joka ei kiusaa, vaan aina puolustaa kiusattuja. Yrittää sietää ystäväni lasta, vaikka leikki voi ajoittain olla hyvinkin hankalaa. 

Muistakaa puhua lastenne kanssa, muistakaa myös kritisoida lapsianne. Kehukaa, mutta älkää kehuko lasta asiasta jonka eteen hän ei ole joutunut ponnistelemaan. 

Ap.  Pyydä lastasi kertomaan koulupäivistä, jos joku tapahtuma nousee esiin esim. riita niin kysele siitä. Pyydä selittämään hänen oma näkökantansa ,sen jälkeen pyydä, että hän ajattelee mitä toinen osapuoli mahtoi ajatella, mitä lapsesi olisi voinut tehdä toisin vai olisiko voinut, mitä kun seuraavan kerran hän joutuu samaan tilanteeseen olisi hyvä tehdä, miksi lapsesi ajattelee niinkuin hän ajattelee.

Anna lapsellesi työkaluja ja opeta häntä ajattelemaan. Kun pyydät lasta perustelemaan oppii hän ajattelemaan myös toisten näkökannasta, samallalapsesi oppii luottamaan sinuun ja, että sinä kuuntelet vaikka et antaisi hänelle suoria ohjeita tai vastauksia.

Komppaan tätä. Minullakin erityislapsi. Hänellä on kavereita, mutta parhaat leikit syntyvät sen vahvan tyypin kanssa. Jaksetaan leikkiä pidempään, ei tulla minulta kysymään mitä tehtäisiin. Lyhytjänteinen ja impulsiivinen lapseni (tyttö) tarvitsee sen aikuisen omaisen leikkikaverin.

Oletko jo lukenut Ross W. greenen Tulistuva lapsi -kirjan? Neuvola suositteli kirjaa ap:n lapsen kaltaisen pojan vanhemmille lähipiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Hankala tilanne! Ja nyt olisi tosiaan tärkeää toimia ettei syrjäytyminen käynnisty. Minusta ap sinun kannattaisi harkita harrastuksia joista löytyisi kavereita ja tuttuja. Lapselle olisi tosi tärkeää että olisi jossain yhteydessä mukava kaveri. Onko sinulla tuttuja joilla samanikäisiä lapsia? Kutsu kylään! Eli yritä nyhtää mistä tahansa seuraa ja koita valvoa kohtaamisia niin että lapselle jää hyvä mieli. Pientä ekaluokkalaista ei voi vielä jättää yksin asian kanssa.

Voisin harrastukseksi ehdottaa partiota! Partiolaiset yleensä ymmärtävät toisten erillaisuutta melko hyvin, samoin heidän vanhempansa. Yleisesti ajatuksena on että kukaan ei jää yksin. Olin lapsuudessa itse partiossa ja oli ihan kiva kokemus.

Harrastus esim jalkapalloa. 

Partio hauska harrastus ja kehittävä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni lapsi on erityislapsi ja hänellä on ollut vakavia ongelmia muiden lasten kanssa. Ainoa kenen kanssa tämä lapsi kykenee joten kuten leikkimään on minun lapseni, koska lapseni on vahva luontoinen mutta kuitenkin äärimmäisen sopeutuvainen. 

Kouluiässä tämän erityislapsen ongelmat korostuivat nimenomaan kun suuttuu helposti ja haluaa päättää leikeistä ja niiden kulusta. 

Monet aikuiset eivät ymmärrä, että lapset eivät ole koulussa enää jatkuvassa valvonnassa ja aikuisen ohjauksessa joten lapset hoitavat suhteitaan itse. Eikä aikuiset voi lapsiaan ikuisesti ohjata ja olla sovittelemassa.

Ystäväni lapsi on minusta ehkä vähän "hemmoteltu". Ei niinkään saa mitä haluaa, mutta ei myöskään ole rangaistuksiakaan. Eikä siksi hillitse itseään, koska siitä ei seuraa mitään. 

Itse varoitan lastani kerran. Jos esim. pelatessa pääsee kirosana niin pelit loppuu siihen. Asiasta ei keskustella.

Jos sitten haluaa kiukutella niin huoneessaan voi mököttää.

Pienempänä jouduin pitämään väkisin sylissä ettei rikkonut suuttuessa tavaroita. Sanakaan en sanonut ja irti en päästänyt ennen kun oli raivonsa raivonnut. Tämän jälkeen asia keskusteltiin tai jos mökötytti niin sai mököttää huoneessaan. Rangaistus kun annetaan se pysyy. 

Ei kiroile lapsi enää, pelit menee kiinni ajallaan (vaikka ärsyttäisi) ja ei tarvitse kahta kertaa komentaa. Olen varmaan monen mielestä tiukka äiti, mutta silti lapseni on se joka ei kiusaa, vaan aina puolustaa kiusattuja. Yrittää sietää ystäväni lasta, vaikka leikki voi ajoittain olla hyvinkin hankalaa. 

Muistakaa puhua lastenne kanssa, muistakaa myös kritisoida lapsianne. Kehukaa, mutta älkää kehuko lasta asiasta jonka eteen hän ei ole joutunut ponnistelemaan. 

Ap.  Pyydä lastasi kertomaan koulupäivistä, jos joku tapahtuma nousee esiin esim. riita niin kysele siitä. Pyydä selittämään hänen oma näkökantansa ,sen jälkeen pyydä, että hän ajattelee mitä toinen osapuoli mahtoi ajatella, mitä lapsesi olisi voinut tehdä toisin vai olisiko voinut, mitä kun seuraavan kerran hän joutuu samaan tilanteeseen olisi hyvä tehdä, miksi lapsesi ajattelee niinkuin hän ajattelee.

Anna lapsellesi työkaluja ja opeta häntä ajattelemaan. Kun pyydät lasta perustelemaan oppii hän ajattelemaan myös toisten näkökannasta, samallalapsesi oppii luottamaan sinuun ja, että sinä kuuntelet vaikka et antaisi hänelle suoria ohjeita tai vastauksia.

Tiukka saa olla, mutta "Jos sitten haluaa kiukutella niin huoneessaan voi mököttää." kertoo aika hyvin miten hyväksyttävinä vihan tunteita on tässä perheessä pidetty ja miten lasta on tuettu niitä rakentavasti ilmaisemaan. Että niele, niele vaan, joku terapeutti maksaa sillä etelänlomansa 20-30 vuotta myöhemmin 👍

Meillä on tokaluokkalainen aspergerlapsi ja hänellä on kavereita koulussa varmaan siitä syystä, että hän ehti päiväkodin ja eskarin aikana tutustua kolmeen kaveriin, jotka menivät samalle luokalle hänen kanssaan. Erkkalasten vanhempien kannattaisi tehdä kaikkensa, että lapsi pääsisi samalle luokalle tuttujen lasten kanssa, niin ei tulisi syrjimistä. Meidän poika osaa olla kavereiden kanssa, mutta uusiin lapsiin tutustuminen on niin hidasta, että olisi saattanut jäädä heti koulun alussa yksin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tokaluokkalainen aspergerlapsi ja hänellä on kavereita koulussa varmaan siitä syystä, että hän ehti päiväkodin ja eskarin aikana tutustua kolmeen kaveriin, jotka menivät samalle luokalle hänen kanssaan. Erkkalasten vanhempien kannattaisi tehdä kaikkensa, että lapsi pääsisi samalle luokalle tuttujen lasten kanssa, niin ei tulisi syrjimistä. Meidän poika osaa olla kavereiden kanssa, mutta uusiin lapsiin tutustuminen on niin hidasta, että olisi saattanut jäädä heti koulun alussa yksin.

Miten vanhemmat voi vaikuttaa, mille luokalle lapsi menee? Täällä Helsingissä kun jännityksellä odotetaan, että mistä se eskaripaikkakaan lohkeaa. Ei mitään toivoa vaikuttaa näihin sijoitteluihin.

Mä olin yksinäinen ekaluokkalainen ja nyt oon yksinäinen kolmekymppinen. Toivottavasti lapsellasi tulee menemään paremmin.

Luen ketjun myöhemmin (nyt en ehdi) mutta aloituksesta päätellen tervetuloa aspergerihelvettiin 😐.

Aloitus oli aivan kuin 6 v. sitten kun omamme meni ekalle.

Samaa mieltä aikaisemman kanssa! Sinun on opetettava miten käydä keskustelua uusien ihmisten kanssa. Minä olen ihan kädestä pitäen näyttänyt esimerkkiä. Olen käynyt lapsen kanssa keskustelua eri vaihtoehdoista, miten aloittaa keskustelu uuden tuttavan kanssa, miten pyytää leikkimään jne. En ikinä yritä puhua kuin lapselle, vaan kerron asian niin kuin se on selvällä suomenkielellä. Niin kuin aikuiseille puhuisin.

Ihan esimerkiksi: ”Moi mikä sinun nimesi on? Sulla on hieno nimi, minun nimeni on...”

”Sulla on kivan näköinen lelu katso mulla on tällainen haluatko kokeilla?”

Käytä keskustelun aiheena esim. hänen harrastuksiaan ja niiden avulla luo kysymyksiä tai keskustelun aiheita.

Lapseni oli ujo aluksi ja minun piti aina mennä kysymään, kun hän ei mielestään uskaltanut. Kun hänelle opetin ja kerroin kuinka muut sen tekevät, nykyään hän on niin rohkea lähestymään ketä tahansa! Asiasta ei pidä tehdä liian vaikeaa. Lapsi ei osaa ajatella aikuisen tasolla mutta osaa alkaa ajattelemaan, kun vanhempana hänet herätät siihen! Tsemppiä :)

Vierailija kirjoitti:

Ekaluokkalaisemme ei ole sosiaalisesti kovinkaan taitava. Hän on hyvin tulinen sielu ja pahoittaa mielensä helposti. Koulun alettua hän jäi yksikseen ilman kavereita. Ei osannut itse hakeutua porukkaan, eikä kukaan pyytänyt. Tästä oltiin monesti yhteydessä opettajaan ja koulusta luvattiin katsoa, ettei lapsi jää yksin. Koko syksy meni ilman kavereita. Kukaan ei kutsunut leikkimään/synttäreille tms.. Muutama lapsi kävi leikkimässä pyydettäessä, mutta vastakutsua ei koskaan tullut. Jokaisen koulupäivän jälkeen kertoi leikkineensä yksin. Lopulta ei enää halunnut kutsua kavereita kotiin, koska koki, ettei kukaan ole hänen kaverinsa.

Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että lapsella on alkanut tulla jatkuvasti riitoja muiden oppilaiden kanssa (yleensä mukana yksi sama lapsi). Opettaja antoi ymmärtää, että koko vuoden on ollut ongelmia, vaikka aiemmin kysyttäessä "kaikki on ollut hyvin". Kaikki vika näyttää olevan lapsessamme ja siinä, että hän hermostuu helposti. Nyt häntä on alettu nimittelemään koulussa. Tottakai lapset huomaavat, kuka on helppo kohde kiusata. Tämä kiusaaminen painetaan villasella, koska syy tuntuu olevan lapsemme erikoisuudessa. Siihen kyllä puututaan, kun lapsi puolustautuu tätä nimittelyä vastaan ja todetaan, että hänen pitäisi oppia ottamaan asia suuttumatta vastaan. Tässä häntä on yritetty ohjaistaa, mutta ei kykene hillitsemään suuttumistaan.

Lapsi ei enää uskalla ottaa mitään kontaktia muihin lapsiin. Tämä tilanne on alkanut koulun alettua. Monesti sanoo vain, että "ei uskalla, koska jos ne eivät halua leikkiä hänen kanssaan". Tämä viestii jotenkin siitä, että hänet on jollain tavoin jätetty ulkopuoliseksi ja annettu ymmärtää, että asia on näin. Ennen koulua hän hakeutui ilman pelkoa leikkimään vieraidenkin lasten kanssa.

Tiedostan, että lapsella on ongelmia kaverisuhteissa. Olin ajatellut, että hänkin oppii ajallaan, kunhan löytää kavereita. Nyt kuitenkin kävi niin, että tilanne pahentui, koska hän jäi täysin yksin. Lapsi ei varmasti ole helpoin kaveri, koska on niin herkkä ja tulinen, mutta on kuitenkin aiemmin sulautunut porukkaan jollain tavalla. Nyt olemme jotenkin pattitilanteessa, koska lapsella ei ole mahdollisuutta edes harjoitella näitä vajaavaisia taitojaan.

Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten asiasta on päästy eteenpäin? Lapselle on haettu koulun ulkopuolista apua, mutta siitä ei ole vielä ollut näkyvää apua.

Voi pientä. :( <3

Ap, en tiedä jaksatko lukea tänne asti, mutta lapsesi kuulostaa kovin samanlaiselta kuin oma lapseni.

Vaikuttaa, että hänellä on jonkinlaisia erityispiirteitä, joko sosiaalisen vuorovaiktuksen erityispiirteitää, aspergerin oireyhtymän piirteitä tai muuten vai ei ole ihan neurotyypillinen.

Ehdotan, että alatte etsiä koulun kuraattorin, terveydenhoitajan tai mieluiten koululääkärin kautta apua näihin asioihin. Tätä kautta toivottavasti pääsette tutkimuksiin, joiden kautta lapselle voi saada vaikka kuntoutusta. Tie on tosi pitkä, mutta kannatttaa kuitenkin.

Lisäksi opettaja ei selvästikään osaa käsitellä lapsesi piirteitä. Kiusaamisen ja nimittelyn on loputtava heti, vaikka lapsesi hankala käytös jatkuisikin. Ehdottaisin yhteyttä rehtoriin.

Netistä löytyy paljon vertaisryhmiä, esim. facebookista löytyy nepsy -hakusanoilla ryhmiä, joihon kannattaa liittyä vertaistuen, ohjeidne ja avun saamiseksi.

Kannattaa myös perehtyä aiheeseen netissä muutenkin, niin ehkä lapsesi maailam avautuu paremmin.

Tsemppiä!

Tämän ketjun luettuani en enää yhtään ihmettele miksi koulu- ja työpaikkakiusaaminen on niin yleistä. Ap kertoi lapsestaan, että lapsen on vaikea lähteä muiden leikkeihin mukaan ja vaikea olla suuremmassa kuin muutaman hengen ryhmässä ja lisäksi lapsi suuttuu helposti. Samalla hän on kertonut, ettei lapsi ole koskaan ollut väkivaltainen eikä tällaista palautetta ole saanut päiväkodista eikä koulusta. Päiväkodista jopa oli palaute koko ajan ollut, että hyvin menee. Ap kertoo myös, että lapsella sujuu leikit hyvin koulun ulkopuolella esimerkiksi kotona pienemmässä ryhmässä leikkiessä. Koulusta ap kertoo, että lapsen parhaat kaverit päiväkodista eivät tulleet samalle luokalle, mutta lapsi on silti pystynyt pitämään edes jonkinlaiset kaverisuhteet niihin ei niin alunperinkään hyviin kavereihin. Ja että nämä kaverit leikkivät aina välillä ihan omasta vapaasta tahdostaan lapsen kanssa koulussa ja välillä ovat käyneet kylässäkin. Suurin muutos koulun alettua on ollut se, että lapsi on lähes aina yksin ja nyt häntä jo myös nimitellään.

Ja mitä sanovat aikuiset omia lapsia omaavat vanhemmat? He sanovat, että lapsen kuuluukin olla yksin, kun on sellainen v***upää. Että ei hekään työpaikalla tuollaisten kanssa kaveeraa. Että on ihan ok eristää ja nimitteleminenkin johtuu yksin lapsesta. Ja koska tämä lapsen luokka eristää lasta, niin lapsen on pakko olla "vammainen". Pitäisi mennä nepsytutkimuksiin, koulukuraattorille ja psykologille, psykiatrille, adhd-diagnoosia saamaan, siirtyä pienempään ryhmään, jotta nyt varmasti lapsikin vihdoin ymmärtäisi kuinka vääränlainen hän on ja kuinka on vain täysin normaalia, ettei kukaan halua olla hänen kanssaan ja kuinka kaikki hänessä ihan huutaa nimittelyä ja haukkumista. Että tämä lauma sosiaalisesti superlahjakkaita lapsia ovat nyt olleet se täydellinen ja ainoa mittari ap:n lapsen "normaaliudelle".

Mitenkäänhän ei voi olla, että luokassa nyt ei nyt vain ole hyvä ryhmähenki. Ei voi olla mahdollista, että luokkaan on sattunut enimmäkseen luonteeltaan kovin erilaisia lapsia kuin ap:n lapsi ja loput ovat seuranneet perässä ja opettaja muu koulun henkilökunta on antanut tämän tapahtua. Kun tosiasia on, että koululuokassa ei aina välttämättä ole niitä kaikkien lapsien mielestä niitä kaikkein kivoimpia heti sydänystäväksi muodostuvia ihmisiä. Siitä huolimatta -- ja tämä voi nyt räjäyttää mielenne -- se luokka voi silti hitsautua ryhmäksi, jossa kaikilla on hyvä olla ja kaikki otetaan huomioon. Etsitään ne tavat, joilla voidaan olla hyvällä tuulella koulupäivän aikana ja jokainen kokee itsensä tervetulleeksi. Tiesittekö, että työpaikallakin voi lounaalla istua koko työporukan kesken eikä niin, että muut istuvat yhdessä pöydässä ja yksi erikseen toisessa? Kun ryhmässä on hyvä olla, kun kaikki kokevat itsensä tervetulleiksi ja olonsa turvallisiksi, niin ne tavat olla löytyvät, niistä voidaan puhua ja keskustella ja voi tulla yllättäviäkin ratkaisuja. Mutta jos joku joutuu kaikki arkipäivänsä käyttämään ryhmässä, jossa implisiittisesti ja ihan eksplisiittisestikin kerrotaan, että hän on ylimääräinen, niin ihminen muuttuu, hänen luonteensa muuttuu, ja vuosien mittaan jopa aivotoiminta muuttuu. Ja siinä vaiheessa todellakin tarvitaan niitä teidän nepsytutkimuksianne, kun yksinäisyydestä, kiusaamisesta ja kaikesta siitä seuranneesta ihmisen koko kuva itsestään on muuttunut.

Itseasiassa kuuluu 3 lasta. Jotka tulevat toimeen ihan kaikkien kanssa. Viihtyvät myös yksin, ilman mitään viihdytystä. Yhdellä nyt saattuu vielä olemaan kaverina tälläinen helposti hermostuva tapaus, joten tiedän tasan mistä puhun.

Kiva lapsi, mutta todella rasittava kun yrittää komennella. Silti ei saa kiusata/haukkua, mutta huonosta käytöksestä saa huomauttaa.

Olen ollut hyvin tarkka opettaessani mikä on oikein ja mikä on väärin.

Ja kyllä jos lapseni kiusaisi/katsoisi vierestä kun joku kiusaisi/tietäisi jotakuta kiusattavan, eikä tekisi mitään niin suuttuisin ja paljon.

Jos lapsi käyttäytyy tavalla jota ei aikuiselta hyväksyttäisi niin se on ongelma. Se ei ole lapsen syy, vaan vanhemman/kasvattajan.

Ja lapsi voi leikkiä yksin, ilman että on yksinäinen. Ja jos lapsi vetäytyy joka tilanteessa leikkiäkseen omaa leikkiään koska haluaa leikkiä sitä, niin se on täysin hyväksyttävää. 

Oikaiset mutkat suoriksi nyt.

Ensinnäkin huono käytös kuten kiroilu on asia jota toisten ei tarvitse sietää. Meillä ei "niellä" mitään. Vihainen saa olla, ärsyyntynyt saa olla ja huutaa saa myös, mutta et joka kerta kun vähän ärsyttää.

Kyllä meillä suuttuminen on arkipäivää tulisieluja kun ollaan, mutta huonoa käytöstä/kielenkäyttöä en hyväksy. 

Ja kyllä, jos sääntö on että pelit loppuu kiroiluun ja silti kiroilee niin tekee tietoisen päätöksen lopettaa pelin. Sitten lapsi voi pohtia kumpi suututtaa enemmän pelin pelaaminen vai sen lopettaminen ja ensi kerralla on mahdollisuus toimia toisin, säännöt ei muutu. 

Kaikesta myös kesustellaan jakaikesta voidaan neuvotella, mutta hyvillä perusteilla, "mä haluun", "muutkin saa" jne.. ei koskaan tuota tulosta.

Tietenkin jokainen vanhempi kasvattaa lapsensa kuten haluaa. Itse uskon, että monet vanhemmat on hukassa vanhemmuuden kanssa. Ja tällä tarkoitan sitä, että vanhmpi ei tiedä mitä pitäisi milloinkin tehdä. Jos vanhempi on hukassa niin sitten on lapsikin. Miten lapsi voi tietää mitä pitää tehdä jos aikuinenkaan ei tiedä.

Minua ei haittaa jos joku kasvattaa lapsensa pilvilinnoissa jos hän käyttäytyy siedettävästi ja pärjää omillaan kun aikuiseksi kasvaa.

Oli tosi uuvuttavaa aikoinaan, kun piti treffailla ihmisiä vain siksi, että näiden lapset oli omien lasten kavereita. Mielummin olisi hengaillut omien hyvien kavereiden kanssa vapaa-ajalla.

Lapset ovat erilaisia eikä kaikkea vanhempi pysty opettamaan, vaikka haluaisi. Ryhmässä olo ei kartuta taitoja, jos lapsi ei osaa ottaa asioita "onkeensa". Siinä on turha vanhempaa syyllistää.

Olisiko mielestäsi lapsen tarve harjoitella itsehillintää vai sosiaalisia taitoja?

Sosiaalisia taitoja on itsessään vaikeaa "opettaa", jos asiat eivät lasta kiinnosta. Yleensä niitä joutuu vääntämään rautalangasta, jos lapsi ei hoksaa asioita. Sosiaaliset taidot ja leikki harjaantuu vain leikkimällä. Aluksi kaksistaan yhden lapsen kanssa ja taitojen vahvistuttua isomman lapsimäärän kesken. Samoin itsehillintää voi harjoitell.

Joissakin kaupungeissa on kuntoutuspuolella kuntoutusryhmiä lapsen leikin/ sosiaalisten taiton harjaannuttamiseen. Ehkä myös itsehillintäänkin. Onko koulupuolella vastaavaa, en tiedä. Opetuksessa taidot voi huomioida laittamalla esim. lapsia pareiksi sosiaalisesti taitavien lapsien kanssa. Jos lapsi osaa matkia taitavaa lasta. Vai otatko yhteyttä koulun kuraattoriin tai psykologiin huolestasi? He ovat sitä varten! He olisivat velvollisia virkansa puolesta miettimään löytyykö apuja ja keinoja. Kysele heiltä mitä vaihtoehtoa on tarjolla.

Tässä vaiheessa kannattaa etsiä apua, jottei tilanne pahene, ja asiaan voi vielä vaikuttaa. Onnea teille, jaksamista arkeen ja avun etsintään!

Voi taivas mitä kommentteja täällä on!! Voisi melkein luulla että kommentoijille ei ole itsellä lapsia ollenkaan... Ehkäpä näiden vanhempien tulisi kasvattaa ensin itseään.

Pitäisi tiedostaa että meitä ihmisiä on monenlaisia erilaisia persoonia.. Ei se joka ei ole kaikkein sosiaalisin, iloisin ja sopetuvaisin.. Ei se ole yhtään parempi kuin sellainen joka on arka, hiljainen tai tunneherkkä.

Kaikki sympatiani äidille, joka ajattelee lastaan selvästi sydämellään. Ei kasvattamalla synny luonnetta.. Meillä kaikilla on oma luonteelle. Sen saamme syntyessään.. Ethän voi muokata lapsen identiteettiä sellaiseksi että se on oltava ns. niin kuin muillakin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.. ja opetetaan niille lapsille kunnioitusta erilaisuutta kohtaan ja suvaitsemaan ympärillä kaikenlaiset ihmiset. Tätä voi opetella aikuisetkin.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi opettaja ei selvästikään osaa käsitellä lapsesi piirteitä. Kiusaamisen ja nimittelyn on loputtava heti, vaikka lapsesi hankala käytös jatkuisikin. Ehdottaisin yhteyttä rehtoriin.

Eli kaikkien muiden ekaluokkalaisten pitäisi olla kypsiä selviytymään poikkeavasti käyttäytyvän, kenties hyvinkin hankalan luokkakaverin kanssa? Hekin ovat keskeneräisiä ja kiusaaminen ilmiönä ei ole aina yksiselitteinen. Tähän(kin) asiaan lienee monta lähestymistapaa, mutta opettajan syyttäminen ei liene niistä hedelmällisin.