Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen ekaluokkalainen
Ekaluokkalaisemme ei ole sosiaalisesti kovinkaan taitava. Hän on hyvin tulinen sielu ja pahoittaa mielensä helposti. Koulun alettua hän jäi yksikseen ilman kavereita. Ei osannut itse hakeutua porukkaan, eikä kukaan pyytänyt. Tästä oltiin monesti yhteydessä opettajaan ja koulusta luvattiin katsoa, ettei lapsi jää yksin. Koko syksy meni ilman kavereita. Kukaan ei kutsunut leikkimään/synttäreille tms.. Muutama lapsi kävi leikkimässä pyydettäessä, mutta vastakutsua ei koskaan tullut. Jokaisen koulupäivän jälkeen kertoi leikkineensä yksin. Lopulta ei enää halunnut kutsua kavereita kotiin, koska koki, ettei kukaan ole hänen kaverinsa.
Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että lapsella on alkanut tulla jatkuvasti riitoja muiden oppilaiden kanssa (yleensä mukana yksi sama lapsi). Opettaja antoi ymmärtää, että koko vuoden on ollut ongelmia, vaikka aiemmin kysyttäessä "kaikki on ollut hyvin". Kaikki vika näyttää olevan lapsessamme ja siinä, että hän hermostuu helposti. Nyt häntä on alettu nimittelemään koulussa. Tottakai lapset huomaavat, kuka on helppo kohde kiusata. Tämä kiusaaminen painetaan villasella, koska syy tuntuu olevan lapsemme erikoisuudessa. Siihen kyllä puututaan, kun lapsi puolustautuu tätä nimittelyä vastaan ja todetaan, että hänen pitäisi oppia ottamaan asia suuttumatta vastaan. Tässä häntä on yritetty ohjaistaa, mutta ei kykene hillitsemään suuttumistaan.
Lapsi ei enää uskalla ottaa mitään kontaktia muihin lapsiin. Tämä tilanne on alkanut koulun alettua. Monesti sanoo vain, että "ei uskalla, koska jos ne eivät halua leikkiä hänen kanssaan". Tämä viestii jotenkin siitä, että hänet on jollain tavoin jätetty ulkopuoliseksi ja annettu ymmärtää, että asia on näin. Ennen koulua hän hakeutui ilman pelkoa leikkimään vieraidenkin lasten kanssa.
Tiedostan, että lapsella on ongelmia kaverisuhteissa. Olin ajatellut, että hänkin oppii ajallaan, kunhan löytää kavereita. Nyt kuitenkin kävi niin, että tilanne pahentui, koska hän jäi täysin yksin. Lapsi ei varmasti ole helpoin kaveri, koska on niin herkkä ja tulinen, mutta on kuitenkin aiemmin sulautunut porukkaan jollain tavalla. Nyt olemme jotenkin pattitilanteessa, koska lapsella ei ole mahdollisuutta edes harjoitella näitä vajaavaisia taitojaan.
Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten asiasta on päästy eteenpäin? Lapselle on haettu koulun ulkopuolista apua, mutta siitä ei ole vielä ollut näkyvää apua.
Kommentit (196)
Siinä kohtaa kun erilaisella luonteella puolustetaan öykkäröivää käytöstä mennään metsään ja lujaa. Eikä ap:n lapsi ole ollenkaan liian pieni opettelemaan ystävällistä käytöstä. Nyt kun vaan "ymmärretään erilaisuutta" niin murrosiässä tyyppi potkii mummoja aikuisuudessa on vihattu työkaveri, jota kartetaan. Käytös olisi pitänyt korjata jo vuosia sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaa kun erilaisella luonteella puolustetaan öykkäröivää käytöstä mennään metsään ja lujaa. Eikä ap:n lapsi ole ollenkaan liian pieni opettelemaan ystävällistä käytöstä. Nyt kun vaan "ymmärretään erilaisuutta" niin murrosiässä tyyppi potkii mummoja aikuisuudessa on vihattu työkaveri, jota kartetaan. Käytös olisi pitänyt korjata jo vuosia sitten.
Ensi kerran lue aloituspostaus ennenkuin tulet sanomaan tyhmyyksiä.
Harmillista, että ap:n lapsen ongelmiin ei ole annettu apua jo päiväkodissa. Kaikki lapset eivät todellakaan opi kaveritaitoja "itsestään".
Meillä myös tulistuva lapsi (5v) joka tarvitsee tukea ja ohjausta omaan käytökseensä, myös meiltä vanhemmilta, ei pelkästään ammattikasvattajien toimesta.
Lapsen luonne on mikä on, ja hän saa ollakin sellainen kuin on. Mutta hän pystyy toivottavasti ennemmin tai myöhemmin hillitsemään itsensä tilanteessa kuin tilanteessa.
Ekaluokkalaiset harjoittelevat vielä yhdessäoloa! Myös yleensä ne suositut.
Oma lapseni on tuommoinen päättäväinen ja vetäytyvä, mutta kaikeksi onneksi hänellä on se bestis, joka on aina mukana. Bestis on myös tulisieluinen, mutta ei ole vetäytyvä, joten jossain asiassa täydentävät toisiaan.
Jos luonne saa olla mikä se on, niin silloinhan lapselta ei edes odoteta itsehillinnän kehittymistä.
Luonteiden lisäksi siinä on suuria eroja, miten näppärästi lapsi oppii tai ei opi saamaan tahtonsa läpi tulistumalla, tai millä tahansa muulla muille ikävällä käytöksellä. Siis OPPII, ei ole syntynyt sellaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti jonkun harrastepaikkaa vetävän kanssa, keksiikö hän sopivan ryhmän lapsellesi. Siellä ryhmä toimii välillä yhdessä, välillä vetäjän ehdottaman parin kanssa, välillä on yksilösuorituksia.
Aluksi voisi vanhempi saada olla paikalla. Ymmärtävä ohjaaja suostuu tähän ja antaa lapsen kokeilla rajojaan. Kerro täällä joskus, miten asiat sujuivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko yhtään luokan muita vanhempia? Jos olisi joku fiksu vanhempi, jonka kanssa voisitte miettiä tätä tilannetta.
Oman poikani luokalla on yksi vähän erikoinen poika. Oma poikani sanoi, että sitä ei kutsuta synttäreille, mutta en hyväksynyt semmoista. Lapsi on tulossa, ja taisi olla tosi onnellinen kutsusta. Järkkäsin synttäreille varta vasten eräänlaista ryhmäytystä, juttelin erään urheiluseuran kanssa, ja sieltä on tulossa ohjaaja. Yritän saada hyvää henkeä luokkaan, oma esikoiseni oli aikoinaan todella ujo ja arka ja jäi helposti porukasta, joten empatiaa löytyy.
Ihana, että löytyy myös teitä, jotka ette anna jättää yhtä ulkopuolelle kutsuista!
Olen miettinyt sitäkin, että avoimesti laittaisin yhdelle vanhemmalle viestiä, mutta pelkään, että joissain määrin se voi pahentaa tilannetta. Tämä lapsi on sellainen, jonka kanssa edelleen välillä leikkii koulussa (ja niinä päivinä tulee kotiin todella iloinen lapsi). Ehkä kerran/pari kuussa. Tällä toisella tietenkin on niitä parempia kavereita ja usein sitten leikkii heidän kanssaan. On normaali ja sosiaalinen lapsi. Ja kun oma lapsi pelkää ryhmiä, niin ei sitten uskalla mennä mukaan. Enkä tiedä huolitaanko.
Täällä monella nyt käsitys, että oma lapsi kiusaa ja haukkuu ja hakkaa muita. Näin ei ole, ainakaan niillä tiedoilla, mitä itse olen nähnyt/kuullut. Enemmänkin on se ongelma, että hänen pitää saada päättää leikki ja ellei se käy, niin hän leikkii itse omaansa vaikka yksin. Ellei joku vieressä muistuta, että välillä muidenkin leikkejä. Ja tämä ei johdu siitä, että olisi saanut aina kaiken periksi. Tuntuu välillä, että tämän lapsen koko elämä on ollut niitä niin kutsuttaja pettymyksiä täynnä, joiden perään aina huudellaan. Ja jottei kukaan nyt takerru tähän, niin oli vain sellainen heitto. On hänellä ihan onnellinen elämä, mutta kun aina vastustanut kaikkea, niin niitä pettymyksiä on joutunut kokemaan luultavasti paljon normaalia enemmän. Tämä suuttuminen ja suuret tunteet esiintyvät useimmiten suuremmissa porukoissa, joissa joku tahattomasti tai tahallaan saa lapsen kokemaan itsensä kiusatuksi. En ole koskaan itse nähnyt vieraaseen lapseen kohdistuvaa kiukkua, sisareen kohdistuvaa kyllä.
Ja koulusta on yritetty apua sekä kuraattorilta, että psykologilta. Tuntuu, että vasta nyt, kun oikeaa kiusaamista on alkanut esiintyä, on joku huomannut ongelman. Koska nyt niitä suuttumisia tapahtuu useimmin, koska niitä tahallaan haetaan.
Toisaalta tuo, että kaverin on saatava päättää leikki tai muuten hän kääntää selän ja alkaa leikkiä yksin, on äärimmäisen raskasta lapselle. Sitä voisi sanoa jopa henkiseksi väkivallaksi tai ainakin se olisi sitä aikuisten maailmassa. Se nimittäin pakottaa lapsen joko alistumaan aina kaverin tahtoon, mikä tuntuu tosi pahalle ja loukkaa omanarvon tuntoa tai olemaan se ilkeä tyyppi, joka suututtaa toisen ja sekin tuntuu pahalle.
Olen tässä vuosien varrella naapuruston lapsia kasvattanut omieni rinnalla. Se on välillä rankkaa, kun kylään tulee lapsi, jota täytyy koko ajan toisella korvalla kuunnella ja olla valmis puuttumaan. Kotona sitä tekisi mieli olla rennosti ja että koko ajan kaikilla olisi hyvä olla. Joskus mietin, teinkö oikein kun annoin tällaisen hankalan lapsen tulla meille leikkimään ja illalla sitten.oma lapsi kertoo, että tuntui taas pahalta, kun xx:lle ei käynyt mikään.
Siksi ajattelen niin, että kaverin kanssa on oltava hyvä olla. Pieniä ongelmia tulee kaikille ja niitä selvitellään, mutta jatkuvat vaikeudet ovat raskasta sosiaalisesti taitavalle lapselle, joka joutuu kannatella sitä kaverisuhdetta. Koulussa on tultava kaikkien kanssa toimeen, mutta en oikein tiedä, onko oikein painostaa lapsi leikkimään vapaa-ajalla ei niin kivan kaverin kanssa. Koulussa tosiaan lapset joutuvat sietämään jo.aikamoista käytöstä joiltakin lapsilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ekaluokkalaiset harjoittelevat vielä yhdessäoloa! Myös yleensä ne suositut.
Nimenomaan! Täällä käytetään nyt koko ajan termiä "sosiaalisesti taitavat", mutta alaluokkaiset ovat vielä tosi pieniä lapsia, jotka tarvitsevat neuvoja ja ohjaamista ryhmänä toimimiseen. Ja eri asia on oikeasti todella väkivaltainen hyvin vaikea lapsi, mutta siitä ei tässä ketjussa ollut kyse. Erilaisuuden salliminen ei tarkoita yhden ehdoilla kulkemista, vaan sitä, että aikuisten avulla löydetään kaikille sopivat ja hyvät tavat olla yhdessä. Luultavasti kaikki joutuvat tekemään joitain kompromisseja eikä hyvin erilaisten lasten yhteisen sävelen löytäminen ole välttämättä helppoa. Ja juuri siksi painottaisin aikuisten merkitystä, että he auttaisivat, neuvoisivat, ohjaisivat ja yhdessä niiden lasten kanssa etsisivät niitä sopivia tapoja. Siis sen sijaan että lopulta 29 lasta eristää sen yhden hemmetin hankalaksi leimatun. Joka mitä luultavimmin toisenlaisessa ryhmässä tai vähintään ohjauksella ja avulla olisi ihan normi lapsi.
Ekaluokkalainen harjoittelee vielä sosiaalisia taitoja. Eihän lastasi kiusata? Opettaja voi auttaa ekaluokkalaisia ryhmäytymisessä jos vain oikeasti välittää ja haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ollut kiusattu:( Olin päiväkodissa reipas ja tulin toimeen kaikkien kanssa:) Kun 1-luokka alkoi se oli yhtä tuskaa.. Olen siis kaupungista mutta luokallamme oli silti vain alle 15 oppilasta ykkösel. Luokalle tuli oppilaita samasta päiväkodista ja toiselta päiväkodilta. Minulle kävi hyvin äkkiä selväksi, ettei minua haluttu porukkaan. Liikunnan tunneilla oli esim. tönimistä, olin välkät yksin minua jätettiin ulkopuolelle. Pää tekijöitä olivat Elsa ja Erika jotka olivat kanssani vapaa ajalla, että voisivat kiusata minua silloinkin:(( Tämä tilanne muistui mieleeni ykkösen kesäisiltä päiviltä: Elsa ja Eeika tulevat pyytämään minua. Olemme minun kotipihallani. Sitten alkaa narina Eerikalt siitä kuinka paska ja tylsä minä olen:( (tämän jälkeen kuiskailevat) sitten Eerika sanoo minulle katso tuonne. Minä tyhmä katsoin sinne.. Sitten kun katsoin sinneElsa ja Erika juoksevat pyörille ajavat tielle pysähtyvät ja sanoivat näin: me ei jakseta leikkiä sun lapsellisia paska leikkejä:((( itkuhan siinä tuli ykkösluokkalaisella. :(( Kakkos luokalla kiusaaminen jatkui. Olin kakkosella välkät yksin, minua ei haluttu mukaan mihinkää juttuihin. Kun suurin osa luokkamme tytöistä asui samalla asuin alueella, niin menivät pyörillä minua karkuun vaikka lupasivat mennä samaa matkaa. Kakkosen talvella tämä Eerika heitti minut alas lumipenkalta kun kaikki tytöt tekivät liukumäkiä siihen ja sitten Minua ja yhtä toista tyttöä tämä Eerika ei halunnut sinne. Sitten kun hän oli tönäissyt minut alas sieltä penkalta jäiselle parkkipaikalle minä sanoin: tämä oli viimeinen pisara, kun olin sanonut tuon kaikki nauroivat minulle... :((( Komosella tilanne rauhoittui vaikka silloinkin minulle tiuskastiin usein "älä tuijota" tai "ei kuulu sulle". Nelos luokalla ystävystyin Elsan kanssa ja tilanne rauhoittui tosi paljon 5 luokalla ystävystyin Eerikan kanssa. Nyt olen sitä mieltä ettei noiden kanssa olisi kannattanut ystävysty olivat kaksnaamasia, mutta olen kai liian anteeksi antavainen. 1-2 luokilla kiusaamis tapauksia oli monia viikossa mainitsin vain muutaman. Nimet oli muutettu:)
Nimestäkin (mehmet) kiusataan. Ja lapsen veitsi on itsepuolustukseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapset ovat olleet suosittuja ja kivoja. Joskus ovat valittaneet kavereista, jotka eivät osanneet käyttäytyä. Olen opettanut, että ihmiset ovat erilaisia ja toisilla on vaikeampaa ymmärtää muita. Nykyisin yläastelainen poikamme on kaveri esim yhden autistisen pojan kanssa. Ei pidä hyväksyä huonoa käytöstä edes omista kivoilta ja helpoilta lapsilta. Minullekin olisi voinut syntyä lapsi jolla on käytösvaikeuksia.
En jaksa lukea kaikkea, mutta miksi lapsi ei ole ip-kerhossa? Siellä voisi harjoitella vielä muiden kanssa leikkimistä ohjaajien johdolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiahalit! Mulla samanlainen ekaluokkalainen poika. Hän on voimakas temperamentiltaan eikä kovin taitava sosiaalisesti. Mutta ei missään nimessä pahantahtoinen tai ilkeä. Meillä kävi tosi monta kertaa huono tuuri päiväkodin aikana, kun aina tuli ryhmän vaihdoksia, kaverit muutti pois tms. Ennen ekaluokan alkua muutimme, eikä hän tuntenut uudesta koulusta ketään. Kyseessä vielä joulukuussa syntynyt poika. Ensimmäinen vuosi oli kamala, lapsi joutui kiusatuksi. Välillä oli kavereita, mutta kevään loppua kohden ei enää.. Ei myöskään jaksanut keskittyä tunnilla ja ehkä jotain oppimisvaikeutta myös. Päätimme jättää lapsen luokalle.
Syksy oli tosi pelottava, kun taas vaihtuu ryhmä ja opettaja, mutta tämä vuosi on mennyt tosi paljon paremmin. Lapsi on saanut kavereita, menee mielellään kouluun ja oppiminenkin on ikätasoista. Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta on oikea. Meillä mieluisan harrastuksen aloittaminen (jääkiekko) on auttanut kaikkiin ongelmiin (sosiaaliset tilanteet, ryhmätyötaidot, harjoittelun tärkeyden sisäistäminen, tavaroista huolehtiminen, motoriset taidot)
Missä asut ap me pääkaupunkiseudulla, tulkaa käymään. :)
Lapsen olisi jo ennen koulua hyvin tärkeää saada kavereita saman koulualueen lapsista ja jotkut lapset tarvitsevat tässä huomattavan paljon apua ja aktiivisuutta vanhemmilta. Tähän pitäisi herätä jo ennen eskaria, jos lapsi on sosiaalisilta taidoiltaan haastava. Tällaisen lapsen kohdalla suosittelen myös harrastuksen aloittamista ennen kouluikää ja mahdollisuuksien mukaan joukkuelajia.
Mitä tehdä kouluiässä?
- Pyytää tueksi kuraattori, terveydenhoitaja ja erkka
- Vanhempi koululle seuraamaan luokan suhteita
- Kutsuu lapsia kylään yksittäin
- Selvittää, mitä muut luokkakaverit harrastavat ja valitsee niistä yhden harrastuksen
- Mennä iltsuun. Siellä tutustuu myös muihin kuin oman luokkalaisiin
- Koulun kerho. Sama kuin yllä.
- Vanhempi ohjaa tunnistamaan tunteita ja muiden käytöstä
- Perheneuvola
- Antaa ajan kulua. Luokalle voi tulla uusia tai lapsi tutustua rinnakkaisluokkalaisiin. Se ei tapahdu hetkessä.
- Liikkua paljon paikoissa, joissa muita lapsia kohdattavissa vapaissa tilanteissa esim. uimahalli, luistinrata, leikkikenttä.
- Vanhempi yrittää tutustua muihin vanhempiin laajasti. Oma lapsi ei ole koulun ainoa yksinäinen.
- Yksikin kaveri (voi olla koulun ulkopuolelta) suojaa lapsen psyykkistä kehitystä.
Onko koululla ohjattua välituntitoimintaa? Esim. kaverikioskia, liikuntaluotsi toimintaa, liikuntalaatikko tekemistä tms. Näihin juttuihin pääsee kaikki mukaan ja hommassa on yleensä selkeät säännöt eli voi harjoitella sosiaalista toimintaa, mutta säännöt helpottaa porukassa olemista. Jos tälläistä toimintaa on, niin ohjaa lapsi hommaan mukaan (vaikka ko. liikuntalaji ei olisikaan ns. hänen juttunsa)
Pelaako teidän lapsen luokka jotain peliä välitunneilla. Ainakin meidän koululla on luokittain jaetut jalkapallon pelaus vuorot. Eli ekaluokkaisilla (a ja b luokka) on 3 päivänä viikossa yksi välitunt, jolloin jalkapallokenttä on heidän käytössä. Näidllä vuoroilla ehtona on, että kaikki halukkaat otetaan mukaan. Luokalla on myös oma hyppynaru ja sen käytön ehtona, että kaikki luokan oppilaat , jotka haluaa pääsee mukaan. Jos tälläisiä porukoita on niihin kannattaa hakeutua, silloin on seuraa ainakin osan päivää.
Suosittelen harrastusta. Poikani jenkkifutisjoukkueessa on poika joka kiertänyt monta harrastusta sosiaalisten taitojen ongelmien vuoksi ja tuo lopulta nappasi, poika sopeutui porukkaan porukka poikaa , äiti oli todella onnellinen. Jalkapallossa esim oli sanottu ettei tarvitse en enää tulla. Työtähän tuo vaatii ja sinulta sopeutumista siihen että lapsesi on erilainen. Ei siis huonompi mutta erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapset ovat olleet suosittuja ja kivoja. Joskus ovat valittaneet kavereista, jotka eivät osanneet käyttäytyä. Olen opettanut, että ihmiset ovat erilaisia ja toisilla on vaikeampaa ymmärtää muita. Nykyisin yläastelainen poikamme on kaveri esim yhden autistisen pojan kanssa. Ei pidä hyväksyä huonoa käytöstä edes omista kivoilta ja helpoilta lapsilta. Minullekin olisi voinut syntyä lapsi jolla on käytösvaikeuksia.
Itkettää ihan tämä viestisi, kun oma yksinäinen, hankala, omaehtoinen ja tästä syystä kaveripiirien ulkopuolelle jäänyt lapseni on melkein aina yksi ja sen takia pahoilla mielin. Kerro lapsillesi, että omalla toiminnallaan tuottavat todella paljon hyvää tähän maailmaan..
En jaksanut lukea koko valtavan pitkää vastausketjua, mutta meillä hiukan samantapainen tilanne. Tytöllä on ADHD ja vielä todella voimakas tempperamentti, joten kaverisuhteet ovat haastavia vielä kakkosluokalla, vaikka paljon asian eteen on töitä yritetty tehdäkin.
Itse olen kokenut toimivaksi keinoksi muihin vanhempiin tutustumisen itse. Koulu on pieni ja kyläyhteisö aktiivinen, mitkä tietysti helpottavat hommaa. Olen myös avoimesti puhunut tytön haasteista ja leikkiseuraa on järjestynyt koulun ulkopuolelle monenlaisessa yhteisessä koko perheen tekemisessä. Samojen lasten kanssa on onnistunut sitten koulussakin tulemaan toimeen paremmin, kun sitä on vapaa-ajalla vanhempien valvonnassa harjoiteltu.
Kun ongelmat ovat avoimesti tiedossa, vanhemmat osaavat omille lapsilleen myös avata asiaa sopivalla tavalla ja kertoa esimerkiksi miksi tyttöni on toiminut jossain tilanteessa poikkeavalla tavalla.
Ai kun mua huvittaa nuo kommentit, joissa kuvitellaan, että kuraattori tms ”järjestää sosiaalisten taitojen kuntoutusta”. Voi kun olisikin niin. Lähinnä pahasti autistiset tai aggressiiviset saa kuntoutusta ja hekin pitkän tien päästä. Ja luuletteko että Ap ei ole kertonut lapselleen kuinka kannattaa käyttäytyä? Ap:n lapsi on vielä pieni. Voi kuinka surullisia asenteita on niin monella.