Onko imettäminen oikeasti pelkkää helvettiä? Kysyy odottava äiti

Kuten moni on jo todennut, kaikki riippuu vauvasta. Minulla esikoinen ei oikein osannut imeä kovin hyvin (paljon myöhemmin todettiin että on kireä kielijänne) ja imetyssessiot saattoivat kestää 1-1,5 tuntia kerrallaan. Ei sekään yleensä mikään ongelma ollut, luin kirjaa tai katselin telkkaria samalla. Huivin tai harson kanssa imetin milloin missäkin ja ainahan voi mennä eri huoneeseen, jos ei halua esim. sukulaisten näkevän. Imetys on siitä helppoa että ruoka on aina mukana eikä tarvitse lämmittää maitoa/korviketta ja pestä pulloja. Tosin suosittelen silti että opetat myös juomaan tuttipullosta, niin puolisosi (tai muu hoitaja) voi tarvittaessa myös syöttää vauvaa. Opin myös nukkumaan vauva tissillä. Annoin myös korviketta ja pumppasin maitoa, sillä pullosta imeminen oli mun vauvalle aluksi helpompaa. Silti imetin häntä 2-vuotiaaksi asti ja lopettaminen meni kuin itsestään, kerrat vain harvenivat ja lopulta loppuivat, eli ei ollut tietoinen päätös lopettaa, vaan se vain hiipyi luonnostaan.

Kuopukseni puolestaan osasi imeä jo synnytyssalissa ja oli aina varsinainen tehoimijä. Imetyssessiot saattoivat kestää 10 minuuttia ja sitten oli taas tyytyväinen. Hän ei tainnut saada korviketta kuin ehkä pari kertaa ihan alussa, ennen kun maito oli minulla kunnolla noussut. Hänen kanssa en myöskään koskaan käyttänyt pumppua, vaan homma hoitui ihan itsestään imettämällä. Kummankaan kanssa en kokenut imettämistä hankalana tai minkäänlaisena taakkana, vaikka toki sitoi minua, mutta sitä se äitiys on, ja kyllä lapsi sitoo jatkossakin, vaikkei imettäisi enää.

Vaikka imettäminen toki voi tuntua työläältä ja vie paljon voimia, on se silti mielestäni ihana hetki äidin ja vauvan kesken ja mielelläni annoin sen ajan lapsilleni. Ennen esikoisen syntymää suhtauduin myös pinnallisesti ja olin mm. huolissani siitä, mitä imetys tekee rinnoilleni (eli menettääkö muotonsa ja ryhtinsä kokonaan. Näin ei kahden lapsen imettämisestä huolimatta kuitenkaan käynyt.), mutta silti halusin imettää ja kun vauva oli syntynyt, ei omat asiat enää niin kiinnostaneet, vaan kaikki pyöri vauvan ja hänen tarpeidensa ympärillä. Toivon todella että sinäkin osaat laittaa lapsesi itsesi edelle ja osaat suhtautua imetykseen järkevästi. Itse olet (toivottavasti) tämän lapsen halunnut, joten nyt on korkea aika ymmärtää että pieni vauva vaatii paljon ja on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja alussa etenkin äidistään (ainakin jos imettää). Omaa aikaa ei välttämättä kauheasti ole, yöunet saattavat olla katkonaisia ja kyllä, voi olla että lapsi haluaa olla rinnalla pitkään ja usein. Tämä on vain näin ja pakko on hyväksyä että nyt on laitettava vauvan tarpeet etusijalle. Toki itsestäänkin on pidettävä huolta, joten puoliso mukaan vauvanhoitoon ja tarvittaessa apua voi pyytää ulkopuoleltakin (perheeltä, ystäviltä, tarvittaessa kunnalta/kaupungilta tai MLL:lta...). Muista että vauvavuosi menee hurjan nopeasti ja pian saatatkin haikailla sen tuhisevan maidontuoksuisen pienen paketin perään ja ikävöidä yhteisiä imetyshetkiänne. Sinusta on tulossa äiti ja olet sille vauvalle ykköstyyppi koko maailmassa. Anna hänelle kaikki rakkautesi ja ymmärrä että hänen pitää nyt saada olla sun ykköstyyppi. Ja jos se imetys tuntuu mahdottomalta, voit myös imettää osittain tai mennä pelkästään korvikkeilla. Omien kokemusteni perusteella suosittelen lämpimästi ainakin yrittämään imetystä. Vaikka se voi olla välillä raskasta, se antaa myös hyvin paljon. Ja siihen kannattaa varautua että alussa se voi sattua. Eka viikko voi olla vaikea, mutta sitten siihen tottuu eikä se enää satu. Good luck!