Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?

Ihmissuhdetyö, jossa työtahtia vain kiristetään koko ajan ja esimieheltä tulee aina vain uusia vaatimuksia. Asiakkaat saavat haukkua miten tykkäävät kun otetaan hankalia asioita puheeksi, ja esimies laittaa työntekijän viaksi (jotain on pakosti tehty väärin. Ei työnohjausta.

Olen terveydenhoitaja.

Ala-asteen s2 open hommista jäin viime keväänä saikulle (uupumus) ja koitan etsiä uutta uraa itselle. Lapset pääasiallisesti ihania ja vanhemmat ok sekä työkaverit mutta mulle syntyi tosi suurta keskittymisvaikeutta ja isoja ongelmia asioiden pitämisessä hyppysissä. Talossa oli paha sisäilmaongelma ja sitäkin mietittiin syyksi. Tiijä sitten.

Ahdistaa kokoajan. Vaikea tarttua mihinkään.

Palailen hiljalleen työelämän pariin eli olen elättänyt itseni kevään jälkeen tekemällä sijaisuuksia ja keikkatöitä. Ensi viikolla ois työhaastattelu projektityöhön koulutuksen kehittämisen alalta, eli varsinaista kasvatus- ja sosiaalityön (jota työni hyvin pitkälti oli) tuomaa taakkaa olisi vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Erikoislääkäri sairaalassa. Ilmapiiri ihmeen hyvä kun otetaan huomioon työn paljous mikä porukalla on. 30 vuoden aikana yhdessäkään työpaikassa tekijöitä ei ole ollut niin paljon, että työt mahtuisivat työajan sisälle. Hoitajat mielellään haukkuvat lääkäreitä, kuten tuolla edellä. En usko että hänen tekstinsä on alkuunkaan edes totta. En ymmärrä tuollaista. Itse arvostan kaikkien työtä, myös hoitajien.

"En usko että hänen tekstinsä on alkuunkaan edes totta"

Että voiko vielä alentuvampaa kommenttia olla. Millä oikeudella sinä tyrmäät itsellesi tuntemattoman ihmisen kertomuksen valheeksi? Aikuinen ihminen ja reagoi noin epäkypsästi. 

Ei hyvänen aika se, että joku lääkäri jossain on epäpätevä tai teettää toisilla omia töitään tarkoita että haukutaan kaikki lääkärit. 

Olin töissä tk-sairaalassa. Siellä jostain kuopasta riipaistu osastonlääkäri ei kirjoittanut tulotekstejä kuin viikon päästä jos kävi joka kerta kinuamassa erikseen, jos kirjoitti ne oli suoraan kopioitu esh:n tekstistä yhden lauseen lisäyksellä. Hän myös kirjoitti copy-pastea käyttäen muka tutkineensa potilaan, ei ollut edes käynyt huoneessa. Potilaat jäivät vaille hoitoa koska tämä henkilö ei tiennyt mitä potilaille olisi pitänyt tehdä. Määräyksiä ei tullut. Omaiset valittivat, hoitajat valittivat, potilaat valittivat = ylilääkäri haukkui valittajat. Jatkuvaa vahtimista, lääkevirheiden korjaamista. 

Nyt meillä toisaalla on loistavat lääkärit, normaaleja ihmisiä joiden kanssa kysytään puolin ja toisin asioista ja kukin hoitaa omat työnsä, mm. lääkemääräysten tekemisen ja kirjaamisen ohjelmaan hoitaa lääkäri. Minä en ole kenenkään sihteeri, minulla on oma työni. Jota on siis toden totta kaikilla liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Insinööri, toimistotyö, konsulttiyrityksessä.

Kahvia, lounas, internetin selailua...

Kyllähän tämä ketju kestikin kivana ja ketään tuomitsemattomana jopa yhdeksän sivua.

Myös sellainen työ, jossa ei ole vastuuta tai kunnon tekemistä, vaan puuhastellaan vain ja muka tehdään jotain minkä lopputulos ei kiinnosta ketään, voi uuvuttaa. Silloin ei uuvu kiireestä tai työn paljoudesta, vaan tarkoituksettomuuden tunteesta.

En ole alkuperäisen viestin kirjoittaja, joten en tiedä, onko hänellä näin, mutta kommentoin omasta kokemuksesta.

Totta, työ jossa ei ole käytännössä paljonkaan tekemistä tai pitkiä hiljaisia taukoja väsyttää melkein enemmän kuin pieni kiire. Itse olin töissä pienessä erikoistavarakaupassa 2-3v ja kaupanalallahan on välillä hiljaista. Jos asiakkaita kävi päivän mittaan alle 10 niin pitkäksi tuli aika kun mitään ei saanut tehdäkään muuta kuin odottaa asiakkaita. Joka nurkka siivottu ja ei mitään muuta tekemistä kuin istua ja odottaa. Vaihdoin mielelläni työpaikkaa, alikuormitus on melkein pahempaa kuin pieni ylikuormitus.

Vierailija kirjoitti:

Asiakaspalvelua puhelimessa ja sähköpostitse. Ajoi itsemurhayritykseen.

Siis työ?!?! Wtf!!!!!

Opettaja peruskoulussa ja kansalaisopistossa.

Peruskoulussa rasittaa opetettavan aineksen määrä suhteessa käyttettävään aikaan. Pitäisi ehtiä käydä läpi valtava määrä asioita, vaikka aikaa on vain 2x45 min viikossa. Hitaimmat eivät sitten pysy kärryillä, kun on pakko mennä eteenpäin, vaikka omakin järki sanoo, että näitä asioita täytyisi kerrata vielä monen monta kertaa.

Kansalaisopistossa rasittavat oppilaat, jotka luulevat, että kurssin opettaja on heidän paras ystävänsä. Soittelevat kotiin, lähettävät jatkuvasti sähköposteja ja pahimmat häiritsevät opetusta koittamalla olla koko ajan itse esillä. Erityisesti miehet kyseenalaistavat osaamistani jatkuvasti ja "pätevät" muka oikeilla ratkaisuillaan - vaikka oikeasti toimivat usein noin 50 vuotta vanhojen metodien mukaan. Jos en ole opetuspaikalla 15 minuuttia ennen työajan alkamista, joku on jo soittanut kansalaisopiston kansliaan ja valittanut, etten ole tullut paikalle, vaikka kurssin pitäisi jo alkaa.

Viime keväänä tuli totaalinen burn out, josta en ole vieläkään täysin toipunut.

Päiväkodin lastenhoitaja. Vielä suunnittelen, mutta kohta lopetan.

Vierailija kirjoitti:

Asiakaspalvelua puhelimessa ja sähköpostitse. Ajoi itsemurhayritykseen.

Ihmisten ilkeys varmaan tulee tutuksi. Moni purkaa pahaa oloaan syyttömään.

Vierailija kirjoitti:

Opettaja peruskoulussa ja kansalaisopistossa.

Peruskoulussa rasittaa opetettavan aineksen määrä suhteessa käyttettävään aikaan. Pitäisi ehtiä käydä läpi valtava määrä asioita, vaikka aikaa on vain 2x45 min viikossa. Hitaimmat eivät sitten pysy kärryillä, kun on pakko mennä eteenpäin, vaikka omakin järki sanoo, että näitä asioita täytyisi kerrata vielä monen monta kertaa.

Kansalaisopistossa rasittavat oppilaat, jotka luulevat, että kurssin opettaja on heidän paras ystävänsä. Soittelevat kotiin, lähettävät jatkuvasti sähköposteja ja pahimmat häiritsevät opetusta koittamalla olla koko ajan itse esillä. Erityisesti miehet kyseenalaistavat osaamistani jatkuvasti ja "pätevät" muka oikeilla ratkaisuillaan - vaikka oikeasti toimivat usein noin 50 vuotta vanhojen metodien mukaan. Jos en ole opetuspaikalla 15 minuuttia ennen työajan alkamista, joku on jo soittanut kansalaisopiston kansliaan ja valittanut, etten ole tullut paikalle, vaikka kurssin pitäisi jo alkaa.

Viime keväänä tuli totaalinen burn out, josta en ole vieläkään täysin toipunut.

Inhottavaa. Onko kotinumero pakko antaa?

Vierailija kirjoitti:

Myymäläpäällikkö. En enää koskaan halua olla esimies, helvetillistä olla puun ja kuoren välissä. Kaupanala muutenkin on mennyt niin hirveään suuntaan että ei kiinnosta enää pätkääkään. Onneksi parin viikon päästä koittaa vapaus, irtisanoin itseni.

Täysin samaa mieltä. Itselläni vastaava kokemus ja koin olevani kolmen tulen välissä (esimies, alaiset ja asiakkaat). Aina syyllinen kaikkeen ja pilkan kohde. Yt neuvotteluiden seuraus aina se että oma työmäärä lisääntyi kun joltain alaiselta vähennettiin tunteja. Vaatimusta vaatimusten perään ja silti joku alainen sai usein enemmän palkkaa kuin itse sain vastuunkantajana. Ja parhaita esimiehiä olis aina ne alaiset joita ei koskaan siihen esimiesasemaan hvyäksytty eikä valittu.

Sh kotihoito. Sairauslomalla totaalisen loppuunpalamisen takia. Toipuminen ollut hidasta. En ikinä enää avopuolelle, uutta ammattiakin mietin. Voin sanoa, että kotihoidossa ei nykyisellään toimi mikään enkä ymmärrä miten homma on päästetty tuohon jamaan.

Täälläkin yksi päiväkodin työntekijä. Ryhmässä (ylläripylläri) ihan liikaa lapsia, meteliä ja tappeluja, vaikka miten yrittää toteuttaa pienryhmätoimintaa. Ryhmämme tiloja ei ole suunniteltu nykyiselle lapsi- ja aikuismäärälle. Paljon vaaditaan, mutta mihinkään ei ole kunnolla aikaa. En minä pysty hoitamaan lapsia yksilöllisesti vaikka varhaiskasvatussuunnitelmat ja lait näin määräävät.

Näen myös, että lapsetkin oireilevat liian suuresta ryhmästä. Ujoimmat vetäytyvät hiljaisena nurkkaan kököttämään, muut huutavat, roikkuvat jalassa ja yrittävät saada kukin vuorollaan syliä ja huomiota. Yksi peittää korvat ja itkee, koska ei kestä muiden huutoa. Toinen itkee ja kaipaa äitiä, mutta syliä kaipaisi monta muutakin. Kolmas käyttäytyy aggressiivisesti ja alat olla jo täysin neuvoton, miten lapsen kanssa toimisi, sillä erityislastentarhanopettaja ei ole vieläkään päässyt seuraamaan tätä tapausta ja antamaan vinkkejä tai vinkit eivät juurikaan auta. Samaan aikaan mietit, että pitäisi suunnitella, vastata sähköposteihin, täyttää vasuja ja tehdä kaikkea muuta, mikä on pois lapsilta. 

Onneksi vanhemmat antavat pääosin hyvää palautetta, mutta on niitäkin jotka haukkuvat minut lyttyyn siitä, että lapsensa vaatteet ovat hukassa. Minä yritän vain pitää ryhmän jotenkin aisoissa ja lapset turvassa. Siinä saattaa joskus jonkun lapsosen hanskat hukkua, mutta ei voi mitään. Hävettää itseänikin. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä pysäyttävä ketju. Toivottavasti mahdollisimman moni asioista päättävä lukisi tämän, ja ettei jäisi vain lukemiseen vaan toimenpiteisiin omissa työyhteisöissään.

Todella pysäyttävä ketju, vakavaksi vetää kun lukee kommentteja. Tulee tunne että olen sittenkin erittäin onnekas kun olen SAANUT tehdä enimmäkseen pätkähommia enkä ole enää vakituisessa työsuhteessa. Juuri päättyi yksi pätkätyö tai oikeammin en tehnyt uutta pätkäsopimusta siihen taloon koska näin jo vuoden aikana mitä se oli ja sellaiseen en enää suostu. Työkaveri sanoikin minua onnekkaaksi kun pääsin pois ilman karenssia. Vakituisilla on vähän heikommat mahdollisuudet päästä pois kun ei pienellä paikkakunnalla niitä töitä noin vain ole. Minulla on onneksi mahdollisuus muuttaa työn perässä ja seuraava asuinpaikkakunta onkin isompi että on vaihtoehtoja pätkäsopimuksille.

Vierailija kirjoitti:

Kansalaisopistossa rasittavat oppilaat, jotka luulevat, että kurssin opettaja on heidän paras ystävänsä. Soittelevat kotiin, lähettävät jatkuvasti sähköposteja ja pahimmat häiritsevät opetusta koittamalla olla koko ajan itse esillä. Erityisesti miehet kyseenalaistavat osaamistani jatkuvasti ja "pätevät" muka oikeilla ratkaisuillaan - vaikka oikeasti toimivat usein noin 50 vuotta vanhojen metodien mukaan. Jos en ole opetuspaikalla 15 minuuttia ennen työajan alkamista, joku on jo soittanut kansalaisopiston kansliaan ja valittanut, etten ole tullut paikalle, vaikka kurssin pitäisi jo alkaa.

Nuo oman elämänsä starat ja besserwisserit ovat minunkin kokemukseni mukaan kansalaisopiston kurssien vakiokalustoa mutta en tiennyt, että aikuiset (?) ihmiset voivat olla noinkin rajattomia...En itse opeta mutta olen ollut useilla kielten kursseilla ja nuo mukahauskat pätijät olivat pääsyy siihen, miksi opiskelen nykyään mieluummin kieliä itsenäisesti. Ikävää sinänsä, koska suurimmassa osassa kurssin opettaja oli opettamansa kielen natiivipuhuja ja siinä olisi saanut ensiarvoisen tärkeää harjoitusta kielen oikeaoppiseen ääntämiseen, vivahteiden ja piilomerkitysten tajuamiseen sekä kulttuuristen seikkojen ymmärtämiseen. Voin kuvitella, että se on ollut opettajille itselleenkin raskasta, kun eivät pysty keskittymään kunnolla itse opetukseen jonkun keskenkasvuisen näsäviisastelijan takia.

Vierailija kirjoitti:

Monesti syynä uupumiseen on työyhteisö, ei itse työ. Minä uuvuin pahasti kun työpaikalla oli huono ilmapiiri ja kammottava esimies. Nykyään olen töissä samassa firmassa, mutta eri yksikössä, jossa on ihana esimies ja mukavat työkaverit. Työn sisältö on sama ja rakennuskin on sama. Nykyään työ on positiivinen asia elämässäni, vaikka ottaa aikansa toipua vanhan työpaikan aihettamasta uupumuksesta. En ole vieläkään ihan selvillä vesillä. Kyse on laboratoriotyöstä.

Olen samaa mieltä. Työskentelen sosiaalityöntekijänä eri asiakasryhmien kanssa ja voisi ajatella että itse työ on kuormittavaa. Ei ole, nautin siitä. On mukava tavata erilaisia ihmisiä ja selvittää monimutkaisia ongelmia. Pidän työn itsenäisyydestä. Mutta olin hetken työpaikassa jossa on huono ilmapiiri, yhteistyön puuttuminen ja omien tehtävien epäselvyys ajoivat aivan piippuun. Se on niin kokonaisvaltaista ja yksinäistä, vaikka muutenkin työskentelen pääosin yksin. Yksinkertaisistakin asioista tulee turhan vaikeita jos yhteis sakkaa tai tieto ei kulje. Esimiehet eivät olleet tehtäviensä tasalla, eikä apua saanut vaikka työ on vastuullista. Nyt taas nautin työni haasteellisuudesta kun olosuhteet on kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtainen avustaja varhaiskasvatuksessa. Pätkätöitä, perehdytetään huonosti. Joka päivä saa kuulla lapselta haukkuja tai olla hakattavana, potkittavana tai purtavana työpäivän verran. Päivän aikana kerkeää kerran hengähtää. Lapsille ei saa apua, yritetään kitkeä huonoa käytöstä ja käytöksen syihin ei kuitenkaan paneuduta. Vanhemmat eivät suostu näkemään totuutta tai neuvolapsykologit eivät näe samaa sillä yhdellä tunnin mittaisella tapaamisella.

Ryhmät ylimitoitettuja, henkilökuntaa liian vähän. Joudun työskentelemään ryhmässä yksin kun oman ryhmän aikuisilta työt loppuneet/sairaslomat sekoittaneet koko talon. Sijaisia vaikea saada. Ajatuksena tietysti se, etten ole yksin kun talon toisessa päässä toisissa ryhmissä on aikuisia. Ryhmissä kuitenkin useampia yksilö, jotka tarvitsevat tukea (eivät pysy paikoillaan, saavat raivokohtauksia jne).

Työkaverit ovat uupuneita. Ajoittain joutuu kuuntelemaan työkavereiden tiuskimista päivän päälle.

Työpaikalla minulla on eniten määrä työtunteja ja pienin palkka. Paska myös valuu mukavasti alaspäin. Tämä on työ, jota voin suositella kaikille!

Huh, tuli oma kokemus mieleen vuosien takaa. Ryhmässä oli aivan kamala ja ilkeä päiväkodinopettaja, joka sitten juoruili musta laitoshuoltajalle ja lastenhoitajalle. Lapsi oli kyllä myös vaikea ja raskas tapaus, mulla oli ehdottomasti vaikein työ ja paskin palkka. En edes meinannut päästä lakisääteiselle kahvitauolle kun ilkeä opettaja ei voinut katsoa avustettavaani sillä aikaa! Onneksi ryhmään tuli toinen mukava opettaja seuraavana vuonna, joka ymmärsi mua ja päästi kahville ajoissa. 

Eka vuosi oli kyllä aivan kauhea, mua ei edes autettu koskaan ja jätettiin vaan yksin lapsen kanssa, muut aikuiset juoruilivat ja laiskottelivat minkä kerkesivät (= sillä aikaa yksi lapsi ehti kyniä toisen lapsen hiukset, tuli naarmukin poskeen!).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Insinööri, toimistotyö, konsulttiyrityksessä.

Kahvia, lounas, internetin selailua...

Kyllähän tämä ketju kestikin kivana ja ketään tuomitsemattomana jopa yhdeksän sivua.

Myös sellainen työ, jossa ei ole vastuuta tai kunnon tekemistä, vaan puuhastellaan vain ja muka tehdään jotain minkä lopputulos ei kiinnosta ketään, voi uuvuttaa. Silloin ei uuvu kiireestä tai työn paljoudesta, vaan tarkoituksettomuuden tunteesta.

En ole alkuperäisen viestin kirjoittaja, joten en tiedä, onko hänellä näin, mutta kommentoin omasta kokemuksesta.

Ihan samaa ajattelin, että hienoa, että tähän ei ollut tullut näitä täällä yleisiä besserwissereitä, jotka tietävät kaikkien muidenkin asiat paremmin kuin henkilö itse. Ja lyttäävät mielellään. Tämähän se on yleistä työpaikoissakin, joissa on huono työilmapiiri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloushallinnon työ. Jatkuvasti pitää tehdä vaan enemmän ja enemmän, ylityöt tehdään tunti tunnista liukumilla. Poissaoloihin (saikut, lomat) ei tule tuuraajia, vaan paikalla olevat tekevät poissaolevankin työt. Tällä hetkellä saikulla, en tiedä milloin palaan töihin.

Tähän vielä lisäyksenä avotoimisto, jossa ei ole hetken rauhaa. Jatkuvasti keskeytyksiä ja hälinää. Keskittyminen töihin vei jatkuvasti enemmän ja enemmän voimavaroja. 

Avokonttori on kyllä h-tin esikartano! Tästä on itsellänikin kurja kokemus, kun muutamia vuosia ennen eläköitymistäni minut siirrettiin avokonttoriin, jossa oli hirveä meteli. Viereisessä ovettomassa tilassa sijaitsi iso kopiolaite, ei siis näitä pieniä toimistokopiokoneita vaan iso ja meluisa. Jonka äänen yli sitten taas kopioimassa kävijät huusivat. Asiakkaita viereisillä tiskeillä, työkaverit puhuivat  viereisissä kaikuvissa rappusissa mennessään joko keskenään tai puhelimiin. Kun terveys muutenkin reistaili, varsinkaan kroonisesti masentuneelle se työpiste ei sopinut. Ensimmäiset pari viikkoa korvani kirjaimellisesti soivat iltaisin. Keskittyminen?  On se kumma, ettei työnantajaa edes kiinnosta, saako työntekijä tässä tilanteessa yleensäkään töitä tehtyä. Piti sitten lähestyä työsuojelua, vaikka tiesin, että siitä sitten taas esimiehet tykkää kyttyrää. Mutta pääsin ainakin hiukan hiljaisempaan pisteeseen, jossa oli jopa ikkuna! Työkaverit varmaan kannustivat? Ei, se ei tuolla tietenkään mennyt niin vaan sain osakseni huonosti peitettyä ivailua. Eräs rouva kummeksui, miksen minä voi siinä olla kun sivarikin voi. Ehkä sivari oli hyvin nuori, hänen työtehtävänsä erilaiset ja tiesi myös sivaripalveluksen olevan kohtsillään ohi.

Ei pitäisi lukea eikä kirjoittaa näitä työpahoinvointiasioita, näen vielä kahden vuoden eläkkeelle-jäämisenkin jälkeen ikäviä (joskus hullujakin) painajaisia. Kafkamaisia.

Life kirjoitti:

Koulusihteeri Helsingin kaupungilla, alakoulut:

Parasta rehtorit, kaikki muu p****a. Järkyttävä määrä sääntöjä, aikarajoja ym. joita tippuu sähköpostissa. Projekteja, lisätöitä ym. joita kukaan ei rajoita. Hoidin kolmea koulua yhdeltä käsin.

Vanhemmat kitisevät ja vaativat milloin mitäkin, huutavat ja häiriintyneet lapset istuvat rehtorin huoneessa, siinä vieressä "käytäväpaikalla" yrität tehdä laskujen tiliöintiä. Kylmät työtilat, ikkuvat vetää, sisäilma huonoa. Ylitöitä ei ehdi pitämään vapaana, kymmeniä pomoja jotka odottavat omistavansa sihteerin yksin. Bruottopalkka 2070 €/kk ja työmatka 27 km yhteen suuntaan, kolme tuntia päivässä. Onneksi olin palkkatuettuna ja pääsin hommasta eroon. Lihoin 30 kg koska karkin voimalla jaksoin, oli parasta elämässä ne 8 kuukautta.

Kiinteistövälityksessä myyntisihteeri, kaksi palkattua työtekijää:

Pikkutarkkaa joka asian kyttäämistä omistajapariskunnalta, ilmoituksia tehtiin niin että rouva seisoi neljä tuntia selän takia joka perjantai miettimässä sanamuotoja. Olisi pitänyt vastata kahteen puheluun yhtäaikaa eli laittaa toinen pitoon ja toiselle puhua. Jatkuvan puhelimeen vastaamisen lisäksi tietysti tarjouspyyntöjen teko, kuvien käsittelyt, toimitusjohtajan ruuan lämmitys mikrossa, omistajien tytär kävi haukkumassa kerran viikossa ym.

Minä hullu olen KTM. Ei mennyt elämä miten ajattelin.

Tradenomina ja töissä pienessä tilitoimistossa nälkäpalkalla. Hirveä omistajapariskunta. Nipottaa, huutaa... etsin kokoajan uutta työtä ennen kuin kuuppa leviää. Nyt menossa tilinpäätöshelvetti.

Siivooja. Nyt opiskelen uutta ammattia ja toivon, että alan töitä löytyy, kun valmistun.

Siivouksesta veti loppuun minimaalisiksi vedetyt työajat, lukuisat eri kohteet joka päivä ja fyysisyys, kun kävelykilometrejä kohteissa kertyi yli kymmenen parhainakin päivinä ja hiki vaan valui.

Ainakin tämän vuoden kesän joutuu vielä tuotakin tekemään, odotan kauhulla...