Lue keskustelun säännöt.
Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?
Kommentit (295)
JÄRKYTTÄVÄÄ luettavaa, mihin tämä maa on oikein menossa!
Voimia teille kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
IT-alalla asiakaspalvelutyössä.
Käytännössä kuuntelen kaikki valitukset siitä, miksi mikään ei ole suunniteltu siten kuin asiakas haluaisi, juuri yksittäisen asiakkaan tarpeita silmällä pitäen, jos asiakkaalla on vain yksi käsi, miksen ole keksinyt yksikätisten näppäimistöä ja niin edelleen. Lisänä tietysti otan vastaan aiheelliset valitukset siitä, jos koneissa/ohjelmissa on oikeasti jotain vikaa. Olen kiltti ja ystävällinen ja minulla on ollut aina aito halu auttaa. Pidän ongelmanratkaisusta ja olen oman alani ammattilainen.
Lähinnä ärsyttää se, miten töykeitä asiakkaat minulle ovat, vaikka työni on auttaa heitä ja koettaa etsiä ratkaisua heidän ongelmiinsa. Minä en ole koodannut ohjelmia enkä rakentanut koneita ja laitteita. Minä en ole tehnyt päätöksiä siitä, mikä bugi korjataan ensin ja millaisella kokoonpanolla laitteet myydään. Minä en päätä hintoja, myyntikanavia, takuuaikoja, puhelinnumeroita enkä tuotteiden nimiä. Silti minulle huudetaan pää punaisena, miten voin olla niin tyhmä, että olen taas tämän ja tämän asian tehnyt näin ja näin. Olen milloin typerä apina, milloin hemmoteltu konttorirotta. Ja tietysti olen useita kertoja kuullut, että ei ihme, että kaikki on päin peetä, koska olen nainen. On tullut myös tappouhkauksia.
Olin yhden syksyn burnoutin takia lomalla, kun eräänä aamuna aloin itkemään, enkä enää pystynyt lopettamaan.
Tässä työssä tosiaan on mennyt usko ihmiskuntaan aikoja sitten, ja siksi tykkäänkin viettää vapaa-aikani vain eläinten kanssa ja itsekseni. Vältän paikkoja, jossa voisin törmätä ihmisiin. En kerta kaikkiaan jaksa.
Tässä työssä tosiaan on mennyt usko ihmiskuntaan aikoja sitten, ja siksi tykkäänkin viettää vapaa-aikani vain eläinten kanssa ja itsekseni. Vältän paikkoja, jossa voisin törmätä ihmisiin. En kerta kaikkiaan jaksa.
Tsemppiä ja voimia!
Oon firman sisäisessä ohjelmistotuessa töissä, eikä onneksi tuu huutoa, mutta oon silti ihan loppu. Kitinää vuodesta toiseen. Ollaan vaan menoerä, tahallamme kiusataan ihmisiä, miksei voida korjata kaikkea mikä firman hallinnossa on vialla. Ollaan puun ja kuoren välissä suomalaisena tiiminä globaalissa firmassa, enkä muista enää millon kukaan olisi osoittanut minkäänlaista arvostusta mun työpanosta kohtaan, vaikka pyöritän suurta osaa päivittäisistä prosesseista. Leikittelen ajatuksella että mitä jos jättäisin joku päivä vaan menemättä...
Mitään tunnustusta ei saa vaikka käytännössä kokoajan kiire ja uutta opeteltavaa vanhan päälle. Ylitöistä ei makseta koska liukumat. Palkka oli matala työnkuvaan nähden jo aloittaessa eikä oikeita korotuksia saa. En jaksais enää venyä yhtään.
Nytkin täällä peiton alla mietin että mitä jos vaan jäis nukkumaan.
Asiakaspalvelu puhelimitse, sähköpostitse ja chatitse.
Henkilömäärä on koko ajan vähentynyt eli samat työt tehdään pienemmällä porukalla, lisäksi uutta työtä tulee koko ajan, myyntipäälliköiden töitä siirretään enemmän ja enemmän meille, palkka ei kuitenkaan nouse.
Yritys tehnyt useimpina vuosina voittoa, ja koko ajan on sellainen tunne, että meistä rivityöntekijöistä otetaan kaikki irti ja oletetaan, että jaksamme kiireaikana (jota on nykyään melkein koko ajan) olla töissä normaalipäivää kauemmin. Mitään ylitöitä ei ole vaan ylimenneet saldotunnit voi pitää myöhemmin pois. Lisäksi kokonaisen vapaapäivän saaminen voi olla vaikeaa, vedotaan kiireeseen jne. eli voi joutua pitämään ne ylimääräiset tunnit vaikka 2 tuntia aina silloin tällöin.
Paljon myös sairauspoissaoloja ja se aiheuttaa lisäkiirettä.
Muakin oksettaa ne johtajian lässynlääkirjoitukset linkedinissä.
kaupungin vesilaitoksella työskentelevä heh heh hee se oli vitsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisällöntuottajana mainostoimistossa. Luovaa työtä tehtiin liukuhihna-meiningillä ja kaikuvassa avokonttorissa. Koska henkilöresurssit oltiin vedetty minimiin, työn suorittamisesta tuli jatkuvaa multitaskaamista ja tehtävien pallottelua kiireellisyysluokituksen mukaan. Samaan aikaan puhelimet soi, kopiokoneet laulaa, vieraita ramppaa ovesta ja vielä kollegat puhuvat kovaan ääneen puolen metrin päässä. Koska etäpäiviä ei katsottu hyvällä, hiljaisia tiloja / vastamelukuulokkeita tms. ei ollut ja keskittyminen päivän aikana oli vaikeaa, tilanne johti siihen että pystyin kunnolla edistämään vaativia kirjoitustöitä vasta iltaisin kotona. Viimeinen niitti omalle jaksamiselle oli se, kun aisapari lähti, eikä tilalle palkattu uutta. Tein yhdeksän kuukautta töitä kahden edestä, kunnes väsähdin totaalisesti ja irtisanouduin.
Vierailija kirjoitti:
IT-alalla asiakaspalvelutyössä.
Käytännössä kuuntelen kaikki valitukset siitä, miksi mikään ei ole suunniteltu siten kuin asiakas haluaisi, juuri yksittäisen asiakkaan tarpeita silmällä pitäen, jos asiakkaalla on vain yksi käsi, miksen ole keksinyt yksikätisten näppäimistöä ja niin edelleen. Lisänä tietysti otan vastaan aiheelliset valitukset siitä, jos koneissa/ohjelmissa on oikeasti jotain vikaa. Olen kiltti ja ystävällinen ja minulla on ollut aina aito halu auttaa. Pidän ongelmanratkaisusta ja olen oman alani ammattilainen.
Lähinnä ärsyttää se, miten töykeitä asiakkaat minulle ovat, vaikka työni on auttaa heitä ja koettaa etsiä ratkaisua heidän ongelmiinsa. Minä en ole koodannut ohjelmia enkä rakentanut koneita ja laitteita. Minä en ole tehnyt päätöksiä siitä, mikä bugi korjataan ensin ja millaisella kokoonpanolla laitteet myydään. Minä en päätä hintoja, myyntikanavia, takuuaikoja, puhelinnumeroita enkä tuotteiden nimiä. Silti minulle huudetaan pää punaisena, miten voin olla niin tyhmä, että olen taas tämän ja tämän asian tehnyt näin ja näin. Olen milloin typerä apina, milloin hemmoteltu konttorirotta. Ja tietysti olen useita kertoja kuullut, että ei ihme, että kaikki on päin peetä, koska olen nainen. On tullut myös tappouhkauksia.
Olin yhden syksyn burnoutin takia lomalla, kun eräänä aamuna aloin itkemään, enkä enää pystynyt lopettamaan.
Tässä työssä tosiaan on mennyt usko ihmiskuntaan aikoja sitten, ja siksi tykkäänkin viettää vapaa-aikani vain eläinten kanssa ja itsekseni. Vältän paikkoja, jossa voisin törmätä ihmisiin. En kerta kaikkiaan jaksa.
Minä jaksoin tätä 4kk ja paloin loppuun. Se ihmisten k?sipäisyyden määrä oli aivan käsittämätön! Lakkasin hymyilemästä 3kk jälkeen ja viimeisen kuukauden ajan itkin joka päivä. Viimeinen niitti oli, kun itkin 8h putkeen työpäivän jälkeen. Totesin, että en ala mielenterveyttäni hajoittamaan tämän takia, ei ole sen arvoista. Mieluummin olen terve ja työtön kuin töissä ja kohta suljetulla osastolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi tätä pahan olon määrää.
Itsekin burnoutin kokeneena pystyn samaistumaan jokaiseen.
Paljon olisi tekemistä suomalaisessa työelämässä.
Maailman onnellisin maa.
Äänestäkää kokoomusta, niin työntekijöistä viedään viimeisetkin voimat tehokkuuden nimissä. Ja voiton tästä vievät kaverikapitalistit sekä muut ahneet riistokapitalistit. Ja vauhti tulee vain kiihtymään tässä kaikessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laitoshuoltaja.
Mäkin, sairaalassa, ja milla on täysin stressitön työ, tosin olen joka päivä eri osastolla eli pitkökestoista vastuuta mistään ei ole, eikä tarvitse ottaa kantaa kuppikuntiin ja ihmissuhdedraamaan. Duunit jäävät töihin kun lähden kotiin, ei ylitöitä, kaikki rullaa kuten pitääkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkanlaskijana. On kyllä niin epäkiitollinen ammatti.
No eihän siitä kukaan tykkää kun palkkaa jatkuvasti lasketaan :D
Joka kuukausi kun on virheitä niin alkaa hermot kiristyä ja maksamatta jäänyttää saa odotella kuukauden päivät.
Niinpä. Ymmärrystä ja sympatiaa ei kyllä tätä ammattikuntaa kohtaan löydy.
Kukapa se kiittää jos se palkka olisi oikein maksettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen päiväkodissa töissä ja niin täynnä koko työtä. Sitä aina vähätellään kuinka lastenhoitotyö on muka "helppoa työtä" ja palkkakin on työn vaikeuteen nähden tavattoman surkea. Voi vain leikkiä lasten kanssa muka, laulella ja piirrellä. Huoh, totuus on jotain aivan muuta. Nyt meidän ryhmässä on 4 autistista lasta ja muitakin erityislapsia sekä normaaleja lapsia kaiken kukkuraksi. Poikavoittoinen ryhmä, 4 tyttöä ja 8 poikaa. On lapsia jotka purevat, raapivat ja nipistävät hoitajia, joka päivä jotain hiuksista repimistä yms. He eivät leiki ja vaeltelevat vain, saattavat karata ja heittelevät leluja ympäriinsä sikin sokin. Ei voida askarrella, muovailla tai piirtää, sillä lapset syövät ne kynät ja muovailuvahat. He eivät myöskään puhu lainkaan, ääntelevät vain. Eräs lapsi sotkee ulosteillaan huonekaluja ja seinät. Aikaa ei riitä normaaleiden lasten juttuihin, koska erityislapsi tulee heti keskeyttämään, jos esim. muovaillaan. Syövät sitten muovailuvahat yms. Ulkona täytyy vahtia koko ajan, etteivät mene väärälle alueelle, jota ei yllättäen ole edes aidattu. Edes lepohetki ei ole rauhallinen, ruokailukin on yksi perkele. Ei ehdi itse syödä, kun kakara tunkee sormia mun vesilasiini tai yrittää napata mun leipäni. Joka yö näen painajaisia töistä, ihan sama onko maanantai vai perjantai, aina tuntuu yhtä pahalta mennä sinne. Aina vielä jokin räkätauti päällä, kun autistit imevät kaikkia leluja. Sitten jos työkaveri on pois, menemme vajaamiehityksellä. Sijaiset ovat aina ihan pihalla melkein pelkäävät noiden lasten hoitamista, toki on muutama vakisijainen jotka osaavat käytännöt. Tunnen olevani ihan väärällä alalla, vaikka vasta valmistuin tähän lähihoitajan ammattiin.