Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusavustaja yliopistolla. Työ yksin tuskin olisi uuvuttanut, mutta yksi psykopaatti ns. omassa ryhmässä, joka otti minut silmätikukseen ja sai minut eristäytymään muusta ryhmästä sai ahdistumaan töihin menosta. No, onneksi tyyppi jäi jossain vaiheessa sairauslomalle ja sitten jossain kohtaa päätyi myös äitiyslomalle. Toivottavasti ei tule koskaan takaisin.

Lapsiparka 😱

Joo, minuakin säälittää. Tällä hetkellä taitaa lapsia olla jo kaksi. No eiköhän hän omia lapsiaan hoida, kasvattaa tulevan kiusaajasukupolven. -Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitaja. Liian paljon organisoitavaa lyhyessä ajassa ja jatkuvia keskeytyksiä paperityöhön. Suuri vastuu ja osastolla osaamaton lääkäri, joka ei osaa tehdä tarvittavia töitä koneella. Tästä syystä hoitajat kirjoittelevat epikriisit ja lääkärin määräykset. Lääkäri ei myöskään tarkista labroja eikä reagoi niihin, eli itse on käskettävä lääkäriä määräämään jos tarvitaan esim. veritiputusta tai mikrobilääkitystä potilaalle. On naurettavaa, että työpaikallamme lääkäri nostaa valtavaa palkkaa vaikka käytännössä hoitajat tekevät omien töidensä lisäksi myös lääkärin työt ilman asiaan kuuluvaa koulutusta. Tiedän, että samankaltaista on monessa muussakin paikassa sairaalamaailmassa, mutta tämä on pahin esimerkki mitä itse olen nähnyt. 

Ilmoitus Valviralle niin kuin olis jo! Ja tietty lääkärin esimiehelle. 

Minä olen loppuunpalanut lääkäri. Terveyskeskuksessa avopuolella. Työmäärä kasvaa ja kasvaa. Samalle ajalle monta potilasta, esim. 20min ajalla voi olla flunssapotilas, sen päälle vielä ambulanssin  tuoma rintakipupotilas, psykiatrinen potilas ja vanhus. Paperitöitä ei ehdi koskaan tekemään ja en jaksa joka päivä jäädä ylitöihin uusimaan reseptejä. Sairaanhoitajat meillä yrittävät siirtää omia tehtäviään lääkäreille, esimerkiksi astman puhallusseurannat pitäis hoitajan laskea mutta todellisuus on, että ne on lääkärin edessä purkamatta 5min puhelinajalla. Potilasturvallisuus vaarantuu. Kun soitin työterveyteen univaikeuksistani, oli vastaus: No sinähän voit kirjoittaa itsellesi lääkkeitä siihen. 

Mietin, miksi ja kuinka kauan jaksan. 

Kuulostaa kauhealta. Töissä pitäisi myös olla tarpeeksi aikaa selvittää mikä kuuluu kenenkin osa-alueeseen. Varsinkin uusillä lääkäreillä ja hoitajilla on tekemistä kun yrittävät päästä mukaan ja tehdä työt omassa tahdissaan.  On myös tehty tutkimuksi miten kauan kestää eri kokemuksen omaavilta ammattilaisita tehdä tietty työ. On aloittelija ja siitä liukuva sarja raudanlujaan eksperttiin, joiden suorituskyvyssä aikayksikköä kohti on huomattava ero, tietenkin.  Nykyään kaikkien pitää tehdä samalla tahdilla, eli luulot pois nuorilta heti alkuun.

Ai sinä joudut kirjoittamaan itsellesi unilääkkeitä:o. Meillä käskettiin menemään kuntosalille ja rauhoittumaan (olen hoitaja). 

Monesti mietin miksi ihmiset ei sitten vain lähde sieltä töistä? Moni sanoo, että on pakko, jotta saa asuntolainan maksettua, mutta onko se asunto/talo sen arvoinen, että kannattaa tuhota oma terveys täysin? Tämän päivän nuoret voi olla fiksujakin siinä, että eivät ota vakipaikkaa vastaan vaan tekevät lyhyitä sopimuksia. 

Omaa uupumista ei ole ollut (vielä, hetkittäin työn määrä on valtava ja ikinä ei ole tunnetta että nyt on kaikki tehty), mutta tietämäni tapaukset johtuu joko siitä, että henkilö on täysin väärällä alalla vuosikausia tai vaatii itseltään liikaa työssä ja/tai muussa elämässä.  Etenkin myyntityössä mahdolliset bonukset houkuttaa jopa niin paljon, että sen eteen ollaan valmiita tekemään ihan mitä vain vaikka psyyke ja kroppa antaa hälytyksiä kuormittumisesta. Ymmärtämättä sitä, että se voi johtaa täyteen työkyvyttömyyteen ja sen myötä tulojen romahtamiseen. 

Oon töissä pankissa. Huolehdin meidän pankista toiseen vaihtavien asiakkaiden palveluiden ja tuotteiden lopetuksesta. Vaatii järkkymätöntä tarkkuutta.

Opetus- ja hoitoalat ovat aika hyvin edustettuina. Juuri ne ammatit, joissa lapsista ja nuorista täytyisi pitää huolta.

Sairaanhoitaja. Kiire ja ylikuormitus syynä. Työ on raskasta ja stressaavaa. Ei oikeasti ketään kiinnosta miten hoitajat väsyy työtaakkansa alle.

Mielenterveyshoitaja akuuttipsykiatrisella osastolla. 25 vuotta tätä työtä alkaa uuvuttaa, vaikka kuvittelin jaksavani eläkkeelle saakka. Olen joutunut painimaan väkivaltaisten potilaiden kanssa varmaan yli sata kertaa urani aikana, turpaankin on tullut 4 kertaa. Potilaat on niin huonossa kunnossa, että heillä jatkuvaa väkivaltaisuutta, itsetuhoisuutta ja päihdeongelmia. Hoidot jäävät lyhyiksi, heti kun vointi on edes vähän sinnepäin, potilas kirjoitetaan ulos ja kohtahan ne samat tyypit on oven takana ambulanssilla tai poliisin tuomana. Sitten sama show pakkolääkityksineen, painimisineen, haistatteluineen ja nyrkkeineen. Nyt toimintoja vielä "tehostetaan", eli suomeksi säästetään ja hoidon taso heikkenee entisestään.

Alkaa tuntua, että ei enää, pitäkää tunkkinne. 

Rahoitusala, paljon asiakaspalvelua puhelimessa. Järjettömän pikkutarkkaa ja kovatahtista hommaa, useampi jo jäänyt pois uupumuksen takia tai vaihtanut työpaikkaa. Vaatimukset niin kovia, epäinhimmillisiä.

Tutkijana valtion omistamassa, osakeyhtiömuotoisessa tutkimuslaitoksessa. Tutkija talossa on kuin yksityisyrittäjä, joka saa käyttää firman brändiä, tiloja ja laitteita. Vähän kuin vaikka R-Kioskiyrittäjä. Työt ja rahoitus pitää kuitenkin hommata itse ja liikevaihtoa tai rahoitusta pitää tulla riittävästi, muuten tulee kenkää. Silti hyvästä tilauskannastakaan ei tekijä itse saa mitään ylimääräistä bonusta.

Työ itsessään on kiinnostavaa, mutta tällainen riskin hajautus työntekijöille ja jatkuvasti kiristyvä työtahti ja kasvavat vaatimukset vievät monia tunnollista ja ahkeraa, mutta ei niin myyntiorientoitunutta kollegaa sairaslomalle tai pakottaa vaihtamaan työpaikkaa. Henkilöstökyselyiden tulokset eivät hetkauta näköjään johtoa lainkaan ja HR:n panos tilanteen parantamiseksi on järjestää luentoja eri aiheista kuten mindfulness, nuku hyvin, syö terveellisesti ja muista liikkua. Edellä mainittu taloudellinen paine ja vastuu ja huoli työn jatkuvuudesta ei toki paina HR:ää tai esimiehiä vaan tavallista suorittajaporrasta. Ja kirsikkana kakun päällä on se, että keskittymistä ja rauhaa vaativaa työtä pakotetaan tekemään hirvittävässä avokonttori-kolhoosissa, koska se on nykyaikaa.

Sairaalassa näyttöpäätetyötä, kiireistä ja tarkkaa hommaa.

Olen asiantuntuntijatyössä, jossa joudun jatkuvasti olemaan perillä ihan kaikista firman asioista, luomaan tyhjästä uutta, kehittämään omaa toimintaani, tarjoamaan omaa työpanostani ad hoc -tyyliin työkavereilleni jne jne. Välillä tuntuu, että kaupan kassa olisi helpompaa, mutta tuskin sekään on vastaus. 

Vierailija kirjoitti:

Viestintä ja markkinointi. Jatkuva kiire, deadlinet, paineet, odotukset ja vastuu. Palautetta ei saa - tai jos saa, se on negatiivista. Resurssit minimaaliset, joten täytyy tehdä paljon ja osattava valtavasti. Jatkuvia muutoksia, eikä mitään pysyvyyttä. Päälle vielä huono työyhteisö.

Sama, vaikkakin meillä on ihan mahtava työyhteisö. Viestijän ja markkinoijan työ ei oikeasti lopu ikinä. Ja jos loppuisikin, niin mikäpä estää kehittämästä, suunnittelemasta, mittaamasta, ideoimasta.... Ei yhtään mikään. Juuri näistä syistä 1/3 viestijöistä harkitsee alanvaihtoa. 

Kirjanpitäjä isossa tilitoimistossa. Aina oli tekemättömiä töitä, lomalla ja viikonloppuisinkin keskeneräiset työasiat pyörivät päässä.

Päiväkodissa henkkarina, siinä sivussa joutui tekemään muidenkin hommia vaikkei ollut koulutustakaan sillä surkealla palkallani.

Niin kova oli pula henkilökunnasta. Pesin jopa eri ryhmän pissapottia vaikka olin 6v lapsen avustaja. Jälkikäteen ajateltuna ois pitänyt osata sanoa ei. No, nuori ja naiivi olin mutta opin rajani.

Vanhusten hoitaja. Tässä juuri parhaillaan pitkällä sairaslomalla että paniikkikohtaukset, ahdistus ja masennus saataisiin aisoihin.

Jos tästä selviän niin en enää ikinä yritä selvitä itsekseni vaikka ei jaksaisi.

Olin urani aikana töissä kahdessa pienessä perheyrityksessä. Toisessa olin määräaikaisena useamman vuoden, eikä yrityksen taloudellinen tilanne ollut kovin kummoinen. Työmäärä räjähti käsiin jossain vaiheessa, mutta työtunteja ei lisätty taloudellisen tilanteen takia. Tein uupumuksen rajoilla töitä. Työtehtäviin mahtui myös kummallisuuksia. Esimerkiksi toimistokompleksin parkkipaikkoja ei saanut varata vaan toimi ns. first come first served -periaatteella ja niitä oli rajallinen määrä. Joinakin päivinä esimies tuli vasta puolilta päivin toimistolle ja määräsi varaamaan hänelle parkkipaikan yleensä tunti aikaisemmin ennen kuin hän saapui eli menin kirjaimellisesti seisomaan parkkiruutuun ja pidin sitä varattuna hänelle, kun en nuorena ihmisenä uskaltanu sanoa vastaan. Sen jälkeen tietysti varsinaisten työtehtävien pariin, joita hoidin hikihatussa. Jossain vaiheessa talous meni kuulemma niin huonoon kuntoon, ettei sopimustani pystytty jatkamaan. Lähdin päivän varoitusajalla. Myöhemmin paikalleni palkattiin kuitenkin kaverin tytär. Sain kuulla tästä parin vuoden kuluttua "irtisanoutumisesta" ex-työkaverilta. Hän ihmetteli, miksi lähdin sanomatta mitään paremmin palkattuihin töihin ja jätin sillälailla uppoavan laivan. Ei ollut tapaistani hoitaa töitä näin. Olin tästä hyvin ihmeessään, kun enhän ole määräaikaisuuden päätyttyä edes etsinyt töitä, kun oletin, että sopimustani olisi jatkettu. Jäi kyllä todella paha maku suuhun, kun venyin siinä paikassa uupumukseen asti. Tärkein oppi: kynnysmatto ei saa arvostusta.

Toisessa perheyrityksessä tapahtui sukupolven vaihdos samaan aikaan, kun liityin remmiin. Yrityksen henkilöstöön ei kuulunut muita kuin omistajapariskunta ja hänen poikansa, jolle siirtyi vetovastuu. Noh, poikaa ei kiinnostanut pätkääkään oman yrityksen pyörittäminen ja kävi toimistolla suunnilleen kerran kuukaudessa ja silloinkin oli paikalla vain muutaman tunnin, eikä herra vastannut puhelimeen tai sähköposteihin käyntien välissä vaan oli koko ajan lomalla. Arvatekin reklamaatioiden määrä nousi pilviin, ja sain luvan tehdä pidempiä päiviä niiden hoitamiseksi. Uuvuin oikeasti jo pelkästään valituksen tulvaan ja tein 90% TJ:lle kuuluvat hommat minimituntimäärällä. Jonkinasteisen kaunistellun totuuden poika on kertonut äidilleen, koska sain häneltä syytteet huonosti hoidetusta työstä, kun reklamaatioiden määrä on räjähtänyt, eikä katsonu hyvällä, kun olin omin luvin lisännyt työtuntien määrää (eli pois heidän pussista). Onneksi oli mustaa valkoisella, mitä olin sopinut extra tunneista hänen poikansa (=TJ:n) kanssa. Muutenkin sain oikein alentavan kohtelun perheen äidiltä. Jotenkin pystyin säilyttämään malttini ja käyttäydyin erittäin diplomaattisesti ennen kuin löysin uuden työpaikan. Tästä en selvinnyt omin avuin. Onneksi sain kriisiterapiaa ilmaiseksi nuorisopalvelusta. Oli perheen äidin ilmeen näkemisen arvoinen, kun ei voinut millään uskoa, miten voin jättää ah, niin ihanan työpaikan!

Ei enää ikinä pieniä perheyrityksiä. Jokainen sentti on pois omistajan pussista, mille haetaan maksimaalinen hyöty... Pahempia kuin osakkeen omistajat!

Tutkija teknologia-alalla. Tiimistä kolme on irtisanoutunut vuoden sisällä, pari eläköitynyt ja yksi ollut jo monta kuukautta sairauslomalla. 2-3 paikkaa on auki tälläkin hetkellä, mutta vaatimukset ja maksettava palkka eivät taida kohdata, koska uusia työntekijöitä ei vaan näy. Ja sitten kun uusi henkilö palkataan niin menee yleensä ainakin vuosi ennen kuin itsenäinen työ onnistuu. Keskustelin ennen joulua Työterveyslaitoksen kanssa tilanteessa, ja lääkärin kommentti oli että oletko varma että ko. työssä kannattaa jatkaa.

Henkilökohtainen avustaja. Alussa tuntuu helpolta työltä, mutta on henkisesti todella syövyttävää hommaa.

Arvattajissa kirjoitti:

Opetus- ja hoitoalat ovat aika hyvin edustettuina. Juuri ne ammatit, joissa lapsista ja nuorista täytyisi pitää huolta.

Itse taas kiinnitin huomion, että sairaan- ja terveydenhoito ei edes ole kovin edustettuna. Paljon enemmän on nimenomaan varhaiskasvatus ja sosiaaliala.

Yleinen edunvalvoja. Uusien päämiesten tulvaa ei voi mitenkään hallita ja heidän tilanteensa ovat aina vaan hankalampia ja monimutkaisempia.