Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?

Lähimuisti kadonnut kirjoitti:

Aineenopettaja. Äidinkieli ja kirjallisuus. Lukio. Luultavasti olisin seonnut, elleivät työkaverit jeesaisi. Syön beetasalpaajaa, kun pulssi ei laske yölläkään.

Munkin varmaan pitäis hankkia (tai ylipäätään mennä käymään työterveydessä), kiitos vinkistä! Yöllä leposykkeet joululahjaksi saadun mittarin mukaan 75-80 usein ekat 4 unituntia, ja sen jälkeenkin minimi 64...

t. Tuo yllä kirjoittanut bige-ope

Äiti ei jaksa

Varhaiskasvatuksen väki ei jaksa

Luokanopettaja ei jaksa

Aineenopettaja ei jaksa

Opiskelija ei itsekään jaksa

... ja kun hän pääsee työelämään, hän ei jaksa.

Hyvinvointiyhteiskunta? Milloin Suomesta tuli tällainen?

Linja-auton kuljettaja. Pitkät päivät uuvuttaa. Kohta otan loparit se on varma!

Olin vastaanottovirkailija hotellissa (tunnetussa ketjussa). Jokainen työvuoro oltiin aina yksin, se tarkoitti sitä että taukoja oli tasan 0. Hotelli oli Helsingin keskustassa, eli melkoisen vilkas. Syödä ei pystynyt ikinä rauhassa, jos yritti käydä takahuoneessa pistämässä jotain suuhunsa niin asiakas jo koputteli tiskillä. Iltaisin talossa ei ollut ketään itseni lisäksi, eli jos vaikka huone oli jätetty siivoomatta tai asiakkaan tv ei toiminut, minun piti jättää respa yksin ja lähteä hoitamaan asia. Takaisin tullessa oli mukava jono vihaisia ihmisiä, ja itse ei ollut kerennyt edes syömään ruokaansa. Kaikenlisäksi hotelli ylibookattiin lähes joka päivä, ja vihaisia asiakkaita joutui lähettämään muihin hotelleihin. Puhelin soi kokoajan, sähköpostia tuli älytön määrä, välillä koko hotellijärjestelmä saattoi kaatua tunniksi jne. Ei kyllä ole mitään hyvää sanottavaa kyseisestä työpaikasta, vaikka ulkopuolisen silmään saattaa kivalta työltä vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitatteko myyjän työllä esim. kassamyyjää vai jotain sopimuksia neuvottelevaa myyntityötä? 

Myyjän työ:

On tuote jota myydään. Vaikka väkisin.

Myyjälle maksetaan palkkaa: joo, saat palkkaa, jos olet myynyt xx verran.

Jos tuote on hyvä, niin ilokseenhan sitä myy ja saa kunnon tienestin. Näin on kuitenkin harvoin.

Myyjän työ on samanlaista, kuin papin. Sitä saarnaa tunnista toiseen puhelimessa samaa litaniaa ja kuulija (asiakas) uskoo ja ostaa tai sitten ei usko eikä osta. Arpapeliä koko homma ja tienaat mitä sattuu, kun ei ole säännöllistä kuukausipalkkaa.

Kaikkihan me myydään jotakin. Aatetta ja ideaa, tuotetta ja itseämme. Kadunkulmassakin itseään myyvä ihminen myy hyvin, kun ”tuote” ja hinta ovat kohillaan.

Moninainen on siis nimike: myyjä

Henkilökohtainen avustaja vuokrafirmassa. Minut pistettiin olemattomalla koulutuksella hoitamaan vaikeasti vammaisia asiakkaita. Tästä aiheutui vaaratilanteita sekä minulle että asiakkaille. Valitettuani lopulta asiasta minut irtisanottiin. 

Rakennesuunnittelija. Keskimäärin 70 työtuntia viikossa usean kuukauden ajan. Sunnuntaina vain etätöita tai välillä lomapäivänä koko sunnuntai.

Tulee aina mieleen sanasta myyjä se pölyimurikauppias, joka kiersi Pohjanmaalla talosta taloon myymässä imureita ja pölypusseja. Aina oli sanottu nimenomaan imurikauppiaista, jotka olivat jalkautuneet myymään, että kamalin työ ikinä. Oliko se niin kamala työ .

Tämä myyjä meni jokaiseen huusholliin kuin olisi ollut vanhakin tuttava. Istui kahvipöytään, soitti hanuria ja siinä sivussa möi imuria. Jutellen leppoisasti ja ei tyrkyttäen.

Oli ihminen ihmiselle. Ei pomoa, sai itse päättää mihin aikaan lähti kotoa ja mihin suuntaan. Ei pahastunut, jos joku ei ostanut. Möi sen verran, että tuli toimeen.

Pölyimurin kauppaaminen huusholleihin ei varmasti ollut ihan toivetuote, mutta tämä myyjä teki parhaansa ja se niin pitkälle kuin se vei.

Otin nauhalle tämän ohjelman, näytin sen töissä. Katsoimme sen useampaan kertaan.

Jokin klikki aukesi työyhteisössämme ja aloimme hiukan paremmin voimaan työtä tehdessämme.

Väkipakolla, stressiä lisäämällä, uuvuttamalla, huonolla työnjohdolla ja ilottomuudella ei hyvää jälkeä synny. Tulee vain sairauslomia, masennusta, toivottomuutta ja avioeroja.

Oikeinkin hyödyllistä keskustella tästä aiheesta ja asiallisia ovat kommentit olleet.

Palveluneuvoja ruuhkaisessa pankissa. Never again. Siinä näkee ihmisten tyhmyyden, samat ihmiset JOKA PÄIVÄ kitisemässä ja huutamassa koska eivät osaa tehdä mitään itse. Tuntien jonot, (johtuen just näistä, normaalit fiksut ihmiset eivät edes käy pankissa). Asiakkaat huorittelee, uhkailee ja valittaa IHAN KAIKESTA.

Tähän päälle vielä todella hitaat työkaverit, teki mieli monesti vetää ranteet auki. 2 vuotta kestin sitä pskaa, paljon on tullut asiakaspalvelua tehtyä mutta tuo oli kaikista pahin. Nykyään back office hommissa samaisessa pankissa eikä asiakkaiden kanssa tarvitse olla tekemisissä, parasta.

Lähimuisti kadonnut kirjoitti:

Aineenopettaja. Äidinkieli ja kirjallisuus. Lukio. Luultavasti olisin seonnut, elleivät työkaverit jeesaisi. Syön beetasalpaajaa, kun pulssi ei laske yölläkään.

Kollega täällä hei. Nautin perustyöstä ja viihdyn opiskelijoiden kanssa, mutta kaikki sen ulkopuolinen säätö kuluttaa. Koko ajan lisääntyvät kikyt, vesot, kaiken maailman pakkopalaverit. Ja jatkuva opetussuunnitelmien rukkaus - juuri on ehtinyt oppia yhden tavan toimia ja sisäistänyt uudet oppisisällöt, kun kaikki taas muuttuu. Nytkin hädin tuskin saatu yksi ikäluokka abeiksi asti ja taas uutta opsia väännetään.

Onneksi en ole virassa - työt jatkuisivat vielä, mutta tämän kevään jälkeen lähden kävelemään.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei jaksa

Varhaiskasvatuksen väki ei jaksa

Luokanopettaja ei jaksa

Aineenopettaja ei jaksa

Opiskelija ei itsekään jaksa

... ja kun hän pääsee työelämään, hän ei jaksa.

Hyvinvointiyhteiskunta? Milloin Suomesta tuli tällainen?

Aivan siis kamalaa mihin olemmekaan tulleet. Hyvinvointi ? Kuka voi hyvin täällä Suomessa ? Sen kun tietäisi.

Pikkuvirkamies kunta-alalla... Kamala työyhteisö vei järjen!

Lastentarhanopettaja. Pidän työstäni, ehkä vähän liikaakin, ja se sitten kostautuu kun itse venyn ja paukun äärimmilleen. Pitäisi opetella tekemään minimi.

Olin siivoojana isossa yrityksessä nimikkeellä siistijä, vuorovastaava.

En ollut aikaisemmin ollut siivoojana ja tarvitsin siis opastusta. Iso vanha ammattikoulu jossa tehtiin koko ajan remonttia. Luokkahuoneita tajuton määrä. Ruokala ja kaikki rappuset kuuluivat myös siivottavaksi.

Sitten kun esimies huomasi, että selviydyin näistä, lisättiin kaikki vessat ja leipomopuoli.

Leipomo vei tuhottomasti aikaa, jauhoja lattialla, pesu tehtiin erikoisaineilla, aineet ärsyttivät silmiä, näytteitä lattiasta ja viemärikaivosta otettiin säännöllisesti. Joka päivä yksi opettajista oli valittanut esimiehelle ruokalan lattian pesun jäljestä. Se tehtiin koneella. Mutta tuolit piti olla laitettuna pöydille, että koneella saattoi lattianpesun suorittaa. Mutta tuolit olivat sikin sokin oppilaiden jäljiltä ja aikaa pesuun n, 15 min. Siis iso ruokala, kurapäivänä lattia täynnä hiekkaa, jokapäivä ruuantähteitä.

8 tuntia aikaa, sekunttikellolla menin hulluna rättien kanssa pitkin luokkahuoneita, rappusia, opettajien huoneita, leipomo. Välillä en oikein itsekään hahmottanut missä kohtaa olin menossa. Sokkeloinen iso koulu. Oli parturipuolikin.

Siinä kohtaa liki putosin, kun esimies vei sinne metalli- ja autokorjaamopuolelle. Että nyt tämäkin tulee mun siivottavaksi. Olin 4 kuukauden koeajalla. Sain avukseni 2 kenialaista tyttöä, sisarukset. Tytöt jäivät siivoamaan, minun työsuhdettaan ei jatkettu. Syytä ei kerrottu, eikä se mua kiinnostanutkaan. Lähdin siltä istumalta ja vieläkin puistattaa kun ohi ajan sen koulun ohi. Kotona siivoaminen tuntui tämän kokemuksen jälkeen nautinnolliselta, vaikka aikaisemmin en niin pitänyt siitä.

It-alalla suunnittelijana.

Sosiaalityöntekijä isossa kunnassa. Asiakkaita on ihan älytön määrä. Muuten tykkäisin sillä kollegat ja asiakkaat kivoja. Mut se tunne, kun 8.5h työpäivän jälkeen olet ehtinyt hoitamaan noin 10% päivän töistä...ei kiva tunne. Ja laissahan ei ole meille enimmäisasiakasmäärää...

Vierailija kirjoitti:

Myyjän työtä teen ja oikeasti en jaksa enää päiväkään näitä p*rkeleen paviaaneja joita myös asiakkaiksi kutsutaan.

V'*tun idiootit.

Jännä juttu, minäkin ollut alalla yli 15v ja mukavien asiakkaiden vuoksi sitä työtä jaksoin tehdä. Esimiehet tai työkaverit vain niin kettumaisia että niiden vuoksi vaihdan aina paikkaa.

Insinööri, toimistotyö, konsulttiyrityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Olin lentoliikenteen parissa. Työ muuten oli kivaa, mutta vuorot raskaita ja pitkiä ja vuorotyötä kun oli niin kaikkea ihan sekaisin; aamuja, öitä, iltoja, keskipäivävuoroja, taas öitä, aamu, yö jne. Ei voinut toivoa mitään painotusta vaan oli pakko tehdä kaikkia. Rutiinit tai vaikka joku säännöllinen harrastus oli mahdotonta. Tuntui että periaatteessa aina oli töissä, sillä vapaa-aika meni yövuorosta palautumiseen tai sitten se toinen vapaapäivä oli vain hoidettava kotihommia yms.

Mielestäni esimiestaholta aika huonoa toimintaa ettei välitetä yhtään miten kuormittavia listoja tehtiin. Kun olisi kuitenkin ihmisiä jotka haluavat enemmän aamuja, toiset mielellään pelkkää iltaa jne mutta silti kaikkien oli pakko tehdä kaikkea tuollaisena kunnon sillisalaatteja vaikka teoriassa olisi voitu jaotella enemmän ilta- ja aamuvuorontekijät.. -> kivat univelat kun ei ole mitään vuorokausirytmiä.

Ihan älytöntä. Pitää olla kutsumus tai täysi nolife että tuollaisessa pärjää.

Lastentarhanopettajana työskentelin.