Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?

Iltapäiväkerho. Liikaa lapsia, liian vähän henkilökuntaa.

Tutkija yliopistolla. Työ seuraa kotiin, työpäivät venyvät lähes aina ja työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. Perfektionistina ja kutsumusammatissa en osaa sanoa ei, vaan kerään lisää töitä. Korvaukseksi työssä saa pitkän putken vuoden määräaikaisia työsuhteita, huonon palkan ja jatkuvan epävarmuuden työputken jatkumisesta.

Suunnittelijana valtiolla, tarkemmin en kerro. Töitä leimaa kauhea kiire, epämääräisyys, organisaatiouudistukset, heikko tiedonkulku, hierarkisuus ja jäykkyys. Yksittäisillä ihmisillä liikaa töitä, jatkuvia palavereja ja liian usein tulee syötyä tietokoneen ääressä. Rahat tiukassa ja ei voida palkata lisää väkeä ja puolet porukasta on määräaikaisia, lähes puolet eläköitymässä. Lopputuloksena porukkaa sairaslomalla, irtisanoutunut tai muuten kypsyneitä.

Lääkäri "lohduttaa" että et ole ainut joka on uupumassa..

Siivooja kaupungin osakeyhtiössä. Päivästä toiseen yritin selviytyä työstä, jota ei ehdi annetussa ajassa millään suorittamaan. Pskaa sai niskaan vaikka kuinka täysillä yritti ja töitä teki omallakin ajalla. Nyt vain vähän eri alan ammattikoulutuksella ehtii jo hengittääkin ja palkka on satasia enemmän. Älkää kukaan siivotko ennen kuin työolot ja palkkaus taas paranee edes inhimilliselle tasolle.

Järjetöntä tämä maailman meno, näin monen eri alan ihmisiä uupumuksen partaalla ja puoli suomea työttömänä. 

Ruokapalveluvastaava, työskentelen yksin ja olen irtisanonut työsopimuksen.

Ei vaan jaksa! Olen LOPPU!

Vierailija kirjoitti:

Sossu aikuispuolella. Erityisesti kuormittaa kolme asiaa: ne oikeasti surulliset tapaukset, joita elämä on alusta asti potkinut päähän, v*ttumaiset vaatijat, jotka kuvittelee että perustoimeentulon lisäksi yhteiskunnan pitäisi tarjota asuminen paraatipaikalla ja kaikenlaiset päähänpistot ja vermeet, plus se jatkuva rumba, kun ihmiset soittelee ja lähettelee sähköposteja mitä uskomattomammissa asioissa vaatien että tiedän niistä jotain tai voin niihin vaikuttaa (kuten huoneenvuokralaki ja muu sosiaaluihuollon ulkopuolinen lainsäädäntö, käännytyspäätöksen kumoaminen, auton korjauskulut jne).

Työn määrä on aivan uskomaton, ja lisää asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista. Kirjaimellisesti voisin asua töissä enkä saisi koskaan ns. puhdasta pöytää. Kai se kertoo jotain yhteiskunnan pahoinvoinnista.

Lähinnä kertoo siitä että teitä auttajia voisi palkata paljon lisää.

Vierailija kirjoitti:

Insinööri, toimistotyö, konsulttiyrityksessä.

Kahvia, lounas, internetin selailua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastentarhanopettaja, tällä hetkellä. Viisi tuntia viikossa pitäisi olla suunnitteluaikaa, mistä hyvällä lykyllä tunti toteutuu. Siihen pitäisi mahduttaa lasten ja ryhmän vasujen tekeminen, vasukeskustelut, ryhmän toiminnan suunnittelu ja valmistelu, sekä yhteistyö terapeuttien, S2-opettajien, erityislastentarhanopettajien, sairaanhoitajien yms. kanssa. Painostusta tulee joka suunnasta, mutta aikaa ei millään riitä.

Lastenhoitajien sijaisia ravaa jatkuvasti ja yhtä paljon he kaipaavat ohjastusta kuin lapsetkin.

Niinpä. Äänestäkää ihmeessä laatutäti Sanni Grahn-Laasosta, varma lopullinen kaaos taattu.

Pakko näin koululaisten isänä kommentoida aiheen vierestä. Sanni Grahn-Laasonen ja viimeiset kaksi hallitusta ovat pahinta, mitä suomalaiselle varhaiskasvatukselle ja koululaitokselle on tapahtunut. Ja mietitään, miksi Pisa - tulokset tippuvat?

Joo, ja oma duuni jumittaa, kun kaikki pakoilevat vastuuta ja itse joutuu hyvin epäselvässä ympäristössä tekemään mahdottomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Insinööri, toimistotyö, konsulttiyrityksessä.

Kahvia, lounas, internetin selailua...

Kyllähän tämä ketju kestikin kivana ja ketään tuomitsemattomana jopa yhdeksän sivua.

Myös sellainen työ, jossa ei ole vastuuta tai kunnon tekemistä, vaan puuhastellaan vain ja muka tehdään jotain minkä lopputulos ei kiinnosta ketään, voi uuvuttaa. Silloin ei uuvu kiireestä tai työn paljoudesta, vaan tarkoituksettomuuden tunteesta.

En ole alkuperäisen viestin kirjoittaja, joten en tiedä, onko hänellä näin, mutta kommentoin omasta kokemuksesta.

Perhepäivähoitaja. Kiireisten uravanhempien lasten hoitaminen. Ilmoitetaan edellisenä iltana, että voiko lapset tuoda aamulla jo 6.30, kun on kiire kokoukseen toiselle paikkakunnalle, jonne on 200km. Tai sitten ilmoitetaan, että nyt ei ehdi hakemaan lapsia ajoisssa kun se hemmetin palaveri venyy ja venyy ja lapset voidaan hakea vasta 18.30. Pitävät hoitajaa kuin jotain piikaa : ( 

Kyllä jo 1980-luvulla uupui työssä, ei ole vain nykyajan ilmiö.

Vientisihteerinä liikaa töitä, lintsaava esimies, jolla ei ollut aavistustakaan toimenkuvastani. Kollegat harrastivat lisääntymistä, pitkiä hoitovapaita ja lyhyitä työpäiviä. Usein oli joku uusi opetettavana,

Kun lopulta hain saikkua, esimies tuli lankoja pitkin kotiin valittaen, kuinka poissaoloni aiheutti toisille vaivaa!

Kun palasin töihin, pomo haukkui ensimmäiseksi pystyyn, vaikka oli itse mielenterveysongelmainen rassukka. Onneksi hänen pomonsa kielsi raivoisaa esimiestäni tulemasta huoneeseeni. Olihan se varmaan pomolleni stressaavaa, kun 10 vuotta "itsekseen pyörivät rattaat" lopettivar pyörimisen ja hänen olisi pitänyt tietää jotain toimenkuvastani!

Pääsin onneksi helpompaan työhön, siirsin elämäni muualle ja irtisanouduin. Rassukka-pomoni irtisanottiin vasta vuosia myöhemmin - nauttimaan hyvästä eläkkeestään.

16 vuoden jatkuvan stressin jälkeen en kestänyt - tai halunnut enää kestää - stressiä. Osa-aikatyöt ja opiskelut pienensivät eläkettä.

Miettikääpä omalla kohdallanne, kannattaako terveyttään uhrata. Pahasta burn-outista ei kokemukseni mukaan toivu koskaan!

Viestintä. Useita uupumisia jo takana ja tämä viimeinen pahin.

Isossa avokonttorissa pienessä karsinassa työskentely oli viimeinen pisara, ei sopinut minulle ja aloin voida pahoin. Vaikea keskittyä.

Iso työkuorma, kovat tavoitteet eikä ketään kelle jakaa taakkaa. Perfektionistina kärsin, kun en selvinnyt kaikesta omien odotusteni mukaisesti. Aloin kyynistyä enkä lopulta viitsinyt enää olla aloitteellinen, koska se olisi poikinut vaan itselle lisää työtä.

Työ itsessään oli mieluisaa.

Toipuminen on osoittautunut yllättävän hitaaksi.

Taloushallinnon työ. Jatkuvasti pitää tehdä vaan enemmän ja enemmän, ylityöt tehdään tunti tunnista liukumilla. Poissaoloihin (saikut, lomat) ei tule tuuraajia, vaan paikalla olevat tekevät poissaolevankin työt. Tällä hetkellä saikulla, en tiedä milloin palaan töihin.

Vierailija kirjoitti:

Taloushallinnon työ. Jatkuvasti pitää tehdä vaan enemmän ja enemmän, ylityöt tehdään tunti tunnista liukumilla. Poissaoloihin (saikut, lomat) ei tule tuuraajia, vaan paikalla olevat tekevät poissaolevankin työt. Tällä hetkellä saikulla, en tiedä milloin palaan töihin.

Tähän vielä lisäyksenä avotoimisto, jossa ei ole hetken rauhaa. Jatkuvasti keskeytyksiä ja hälinää. Keskittyminen töihin vei jatkuvasti enemmän ja enemmän voimavaroja. 

Täälläkin aineenopettaja, lukio

Vierailija kirjoitti:

Perhepäivähoitaja. Kiireisten uravanhempien lasten hoitaminen. Ilmoitetaan edellisenä iltana, että voiko lapset tuoda aamulla jo 6.30, kun on kiire kokoukseen toiselle paikkakunnalle, jonne on 200km. Tai sitten ilmoitetaan, että nyt ei ehdi hakemaan lapsia ajoisssa kun se hemmetin palaveri venyy ja venyy ja lapset voidaan hakea vasta 18.30. Pitävät hoitajaa kuin jotain piikaa : ( 

Ihan hullua. Olet varmaan yksityinen, kun kunnallisena varmasti pistäisit stopin tuolle! melkein menee jo lastensuojelun puolelle. En voi käsittää kuka kehtaa käyttäytyä tuolla tavalla!

Olen itse luokanopettaja. En ole uupunut, mutta voi hyvä luoja tätä työn määrää ja intensiteettiä. Minulla on tällä hetkellä hyvä työporukka ja esimies, mutta kuka tietää mitä se on ensi vuonna. Pian jo pitää alkaa kissojen ja koirien kanssa etsimään seuraavaa pätkää. Ei ihme myöskään se että opet uupuvat.

Henkilökohtainen avustaja varhaiskasvatuksessa. Pätkätöitä, perehdytetään huonosti. Joka päivä saa kuulla lapselta haukkuja tai olla hakattavana, potkittavana tai purtavana työpäivän verran. Päivän aikana kerkeää kerran hengähtää. Lapsille ei saa apua, yritetään kitkeä huonoa käytöstä ja käytöksen syihin ei kuitenkaan paneuduta. Vanhemmat eivät suostu näkemään totuutta tai neuvolapsykologit eivät näe samaa sillä yhdellä tunnin mittaisella tapaamisella.

Ryhmät ylimitoitettuja, henkilökuntaa liian vähän. Joudun työskentelemään ryhmässä yksin kun oman ryhmän aikuisilta työt loppuneet/sairaslomat sekoittaneet koko talon. Sijaisia vaikea saada. Ajatuksena tietysti se, etten ole yksin kun talon toisessa päässä toisissa ryhmissä on aikuisia. Ryhmissä kuitenkin useampia yksilö, jotka tarvitsevat tukea (eivät pysy paikoillaan, saavat raivokohtauksia jne).

Työkaverit ovat uupuneita. Ajoittain joutuu kuuntelemaan työkavereiden tiuskimista päivän päälle.

Työpaikalla minulla on eniten määrä työtunteja ja pienin palkka. Paska myös valuu mukavasti alaspäin. Tämä on työ, jota voin suositella kaikille!

Tämä on kyllä pysäyttävä ketju. Toivottavasti mahdollisimman moni asioista päättävä lukisi tämän, ja ettei jäisi vain lukemiseen vaan toimenpiteisiin omissa työyhteisöissään.

Aineenopettaja yläkoulu