Lue keskustelun säännöt.
Miksi parisuhteessa jos ei halua naimisiin?
13.01.2019 |
Muutin miehen takia 100km päähän. Ei oltu pitkään seurusteltu mutta unelma mies ja puhuttiin avioliitosta ja lapsista.. mulla oli hänestä heti se tunne että tässä mun tuleva aviomies että tätä hyvää on kannattanut odottaa.
Puoli vuotta yhteiseloa ja melkein heti yhteenmuuton jälkeen mies sanoi että ei hän halua naimisiin tai lapsia. Haluaa kyllä olla yhdessä ja että asutaan yhdessä, hänestä meillä on hyvä elämä ja sanoo että tykkää asua kanssani, meillä on mukavaa jne.
Itselläni on hieman hälytys kellot soinut jo siitä lähtien kun mies sanoi ettei naimisiin tai lapsia halua. Ei ole ollut varma ja koska ollut aiemmin naimisissa ei enää sitä halua ja tietää sen nyt.
Olen tässä miettinyt, että mikä on mun rooli tässä funktiossa.. asumme miehen talossa ja en ole osallistunut remontointikuluihin (asumiskuluihin kyllä puoliksi) ja totesin että en maksa remontoinnista niin kauan kun kyseessä ei ole myös minun omaisuus. Mies vastasi:” tämä talo ei tule koskaan olemaan puoliksi sinun”.
Onkohan tämä suhde menossa mihinkään.. itse voisin olla periaatteessa tyytyväinen tähänkin jos vaan pystyisin luottaa siihen että mies todella on tosissaan vaikka ei elämäänsä sinänsä haluakaan jakaa.
Minä luovuin aika paljosta hänen vuokseen. Tienaan enemmän ja ajan pitkää työmatkaa. Sen verran miehen talousasioista tiedän, että ei hänellä olisi varaa ja mahdollisuuksia asua yksin talossaan, ainakaan tässä vaiheessa.
Onko täällä ketään joka on tavannut uuden kumppanin kenen kans haluaa olla loppuelämänsä ja rakastaa kyllä, mutta silti ei halua naimisiin/lapsia/jakaa mitään omaisuutta? Herkästi tulkitsee tuon jos toinen ei noita halua, että kumppani ei rakasta.. mies sanoo että siitä ei ole kyse. Onko jotkut parisuhteet vain tällaisia?
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että mies huijasi sinut tuohon kuvioon, koska olet hänelle hyvä saalis ja reitti helpompaan elämään. Hän hyötyy sinusta paljon. Sinä et taida hyötyä hänestä.
Tuntuu kyllä nyt siltä kun asiaa on käyty läpi miehen kanssa, että koko suhde on tullut tyhjäksi. Vaikka avioliitto on vain paperi. Ja lapset.. no siihen osasin henkisesti varautua että miehellä kun on jo lapsia että ihme jos haluaa lisää. Mutta mies ei tunnu yhtään ajattelevan, mitä annettavaa hänellä on minulle. En koskaan ajatellut että nämä perhehaaveet on mulla ollut niin perustavanlaatuisia että tuntuu kuin koko suhteelta lähtisi pohja. Vaikka sopeutuisin tähän tilanteeseen.. tuntuu että mitä annettavaa miehellä oikeasti on. Hän on kyllä huomaavainen, huumorintajuinen, tekee aamiaiset ja laittaa hyvää ruokaa, hemmottelee. Ja on samoja kiinnostuksen kohteita ja keskustelunaiheita. Mutta riittääkö se. Mitä suhteelta tulevaisuudessa? yhdessä voimme remontoida hänen taloaan joka menee hänen lapsilleen kun hän kuolee. Hyvässä lykyssä en saa elää loppuelämääni omassakotonani, onhan se karua. Tämä on miehen loppuelämän koti mutta minun ei ellei miehen suku niin armollisesti päätä tilanteen sattuessa. Semmoinen kutina vaan on että olenko taas liian sinisilmäinen.. varmaankin. -ap
Nuo ovat hyviä asioita, mitä miehestä kuvaat, mutta on olemassa se jokin, joka erottaa ystävän parisuhteesta. Se jokin on rakkaus, ja rakkaus haluaa toiselle ainoastan hyvää, se kunnioittaa toista, ei vaadi, eikä yritä voittaa toista.
Parisuhteessa täytyy olla täysi luottamus, että uskoo toisella olevan hyvät aikeet. Nyt sinulla ei ole sitä luottamusta, eikä se pohtimalla tule takaisin. Kun luottamus rikotaan, sen korjaaminen kestää kauan.
Ei se mitään, jos olet tehnyt väärän päätöksen. Sitten vaan päätät toisin. Mitä kauemmin odotat, niin sitä enemmän tilanne mutkistuu.
Jos et halua suoraan erota, niin tee se vaiheittain. Ensin muuta pois. Jos teillä on tosirakkautta, suhde kyllä kestää etäsuhteen.
Mutta älä edes anna ymmärtää, että kyse on naimisiinmenosta - et halua tehdä sitä virhettä, että mies kosii hätäpäissään. Sehän ei tässä ole tavoitteesi, että menette naimisiin, vaikka mies ei sitä oikeasti haluaisi tehdä. Et sinä sitä leskeyden asumisoikeutta siihen taloon tavoittele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä ole kyse mistään omaisuuden saamisesta, miksi avio olisi tärkeä. Toki se että jos asuu pitkään yhdessä,jää puille paljaille jos kumppani esim kuolee. Minulla on enemmän omaisuutta ja tienaan enemmän kuin mieheni.
Kyse on eri haaveista.. mies väittää että haluaa olla kanssani loppuelämänsä mutta ei halua jakaa mitään kanssani. Se ei siis miehelle käy että omistaisin puolet talosta. Hän haluaa omistaa sen yksin. Ei halua naimisiin eikä lapsia.
Miehen kanssa on nyt sovittu että suostun tähän kuvioon koska itse suhde hänen kanssa on niin hyvä. Mutta huomasin, että tämän sopimuksen jälkeen tulin tosi surulliseksi. Tuntuu että haluamme todella niin eri asioita. Ja etenkin lapsiasia on alkanut kaivertaa.
Kyllä minulla on sellainen haave, että oman rakkaan kanssa haluaisimme edes yhden yhteisen lapsen.. rakentaa meidän perheen.. jakaa yhteisen tulevaisuuden. Tuntuu niin pahalta kun en haluaisi erota miehestä. Pahimmalta tuntuu se miksi hän muutti mieltään kun tein niin suuria muutoksia hänen vuokseen.. ja nyt mun pitäisi luopua kaikista niistä haaveista, niinhän se on. Voisin yrittää jatkaa elämää normaalisti mutta minut on vallannut niin suuri suru että miehen kanssa on vaikea olla. Miehen kanssa pyrin kuitenkin olemaan normaali sillä en halua että hän pitää minua uhriutujana ja en halua että hän syyllistyy surullisesta mielestäni.
En vaan jaksa.. aloittaa alusta. Etsiä asuntoa, muuttaa.. aloittaa kaiken alusta. Pahinta se että miksi mies pyysi minut asumaan kanssaan ja väitti asioita mitkä ei ole totta. Ymmärrän että mieli voi muuttua mutta että muuttui näin paljon niin nopeasti.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että mies huijasi sinut tuohon kuvioon, koska olet hänelle hyvä saalis ja reitti helpompaan elämään. Hän hyötyy sinusta paljon. Sinä et taida hyötyä hänestä.
Tuntuu kyllä nyt siltä kun asiaa on käyty läpi miehen kanssa, että koko suhde on tullut tyhjäksi. Vaikka avioliitto on vain paperi. Ja lapset.. no siihen osasin henkisesti varautua että miehellä kun on jo lapsia että ihme jos haluaa lisää. Mutta mies ei tunnu yhtään ajattelevan, mitä annettavaa hänellä on minulle. En koskaan ajatellut että nämä perhehaaveet on mulla ollut niin perustavanlaatuisia että tuntuu kuin koko suhteelta lähtisi pohja. Vaikka sopeutuisin tähän tilanteeseen.. tuntuu että mitä annettavaa miehellä oikeasti on. Hän on kyllä huomaavainen, huumorintajuinen, tekee aamiaiset ja laittaa hyvää ruokaa, hemmottelee. Ja on samoja kiinnostuksen kohteita ja keskustelunaiheita. Mutta riittääkö se. Mitä suhteelta tulevaisuudessa? yhdessä voimme remontoida hänen taloaan joka menee hänen lapsilleen kun hän kuolee. Hyvässä lykyssä en saa elää loppuelämääni omassakotonani, onhan se karua. Tämä on miehen loppuelämän koti mutta minun ei ellei miehen suku niin armollisesti päätä tilanteen sattuessa. Semmoinen kutina vaan on että olenko taas liian sinisilmäinen.. varmaankin. -ap
Nuo ovat hyviä asioita, mitä miehestä kuvaat, mutta on olemassa se jokin, joka erottaa ystävän parisuhteesta. Se jokin on rakkaus, ja rakkaus haluaa toiselle ainoastan hyvää, se kunnioittaa toista, ei vaadi, eikä yritä voittaa toista.
Parisuhteessa täytyy olla täysi luottamus, että uskoo toisella olevan hyvät aikeet. Nyt sinulla ei ole sitä luottamusta, eikä se pohtimalla tule takaisin. Kun luottamus rikotaan, sen korjaaminen kestää kauan.
Ei se mitään, jos olet tehnyt väärän päätöksen. Sitten vaan päätät toisin. Mitä kauemmin odotat, niin sitä enemmän tilanne mutkistuu.
Jos et halua suoraan erota, niin tee se vaiheittain. Ensin muuta pois. Jos teillä on tosirakkautta, suhde kyllä kestää etäsuhteen.
Mutta älä edes anna ymmärtää, että kyse on naimisiinmenosta - et halua tehdä sitä virhettä, että mies kosii hätäpäissään. Sehän ei tässä ole tavoitteesi, että menette naimisiin, vaikka mies ei sitä oikeasti haluaisi tehdä. Et sinä sitä leskeyden asumisoikeutta siihen taloon tavoittele.
Tämä on hyvä neuvo, kiitos
Älä eroa, ota vähän etäisyyttä, jotta saat miettiä. Ja mieskin saa miettiä mitä haluaa.
Pystytkö elämään valehtelijan kanssa? Se lienee se suurin kysymys. Itse en pystyisi.
Se katkeroittaisi ja muistaisin sen aina, joten suhde olisi tuhoon tuomittu.
Mulla on käynyt hieman päinvastoin.
Olimme miehen kanssa yhtämielisiä siitä, että emme halua lapsia.
Mies muutti myöhemmin mieltään ja erosimme.
En voinut alkaa kantaa sitä taakkaa, että katselen vierestä kun luopuu unelmastaan.
Vaikeaa oli se ettei rakkaus loppunut koskaan väliltämme täysin.
Minä jo uudessa suhteessa, samoin tämä exä, jolla ei edelleenkään ole sitä lasta eikä tässä hänen uudessa suhteessa ole niitä myös tulossakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos maksat vain puolet juoksevista kuluista, todennäköisesti pystyt asumaan hyvin edullisesti ja saat hyvin säästettyä rahaa itsellesi. Ainakin minulle tuollainen kuvio sopisi oikein hyvin, kun ei tarvitse edes osallistua remonttikuluihin. Enemmän sinä hyödyt asumisesta kuin mies.
40 vuoden elämänkokemuksella sanoisin, että naimisiinhaluamattomuus johtuu lähes poikkeuksetta siitä pienestä äänestä pään sisällä, joka kertoo ettei suhde välttämättä ole Se Oikea.
Kyllä se niin vaan on, vaikka aina voi keksiä kaikenmaailman tekosyitä asialle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mullakaan oo mikään tarve mennä naimisiin, silti mielelläni näkisin itseni asumassa yhdessä miesystäväni kanssa. Lapsia en ole ikinä halunnut ja olen tästä jo aikaisessa vaiheessa kertonut. Eli ei avioliitto ja lapset oo mikään suhteen vakavuuden mittari.
Lähinnä se teidän tilanteessa on outoa, että ensin ootte jo puhunu avioliitosta ja lapsista, sittemmin kuitenkin miehen mieli muuttunut.
Kaffepulla kirjoitti:
Nythän maksat tavallaan vuokraa miehelle, ja vuokralla asuminen on aina sama, kuin heitttäisi rahaa kankkulan kaivoon. Mielestäni sinun kannalta ainoa järkevä ratkaisu on se, että ostat mieheltä puolet talosta, tai sitten ostatte yhdessä puoliksi uuden talon.
Nyt tuossa kuviossa ei ole mitään järkeä. Maksat ihan tyhjästä, kun voisit lyhentää omaa. Sun rahat valuu hukkaan.
Ei ap kyllä mitään vuokraa maksa, jos maksaa vain puolet kuluista. Todella edullisesti saa asua omakotitalossa. En kyllä valittaisi vaan ottaisin asiasta hyödyn irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
40 vuoden elämänkokemuksella sanoisin, että naimisiinhaluamattomuus johtuu lähes poikkeuksetta siitä pienestä äänestä pään sisällä, joka kertoo ettei suhde välttämättä ole Se Oikea.
Kyllä se niin vaan on, vaikka aina voi keksiä kaikenmaailman tekosyitä asialle.
Niinhän se on.. jotenkin mulla on se sama tunne. Ehkä joku toinen olisi sitten miehelle parempi tai sopivampi tai ehkä hän ajatus vaan ahdistaa häntä eikä halua ajatella aviota kun kerran on jo eronnut. Harmittaa vaan kun mies on niin ainutlaatuinen.. miten ikinä pääsen tästä erosta yli jos nyt eroan miehestä.. voisinpa vaan unohtaa kaiken tämän mitä on edes tapahtunut. Itsepä olin niin typerä että uskoin kaikenmaailman haaveisiin taas. Joku ehdotti välimatkan ottamista ennen eroa, että molemmat saa vähän etäisyyttä miettiä mitä haluaa. Täytyy tehdä niin.. -ap
Osta oma asunto ja laita se vuokralle.
Siinä sulle kämppä, jos ero tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Nythän maksat tavallaan vuokraa miehelle, ja vuokralla asuminen on aina sama, kuin heitttäisi rahaa kankkulan kaivoon. Mielestäni sinun kannalta ainoa järkevä ratkaisu on se, että ostat mieheltä puolet talosta, tai sitten ostatte yhdessä puoliksi uuden talon.
Nyt tuossa kuviossa ei ole mitään järkeä. Maksat ihan tyhjästä, kun voisit lyhentää omaa. Sun rahat valuu hukkaan.Ei ap kyllä mitään vuokraa maksa, jos maksaa vain puolet kuluista. Todella edullisesti saa asua omakotitalossa. En kyllä valittaisi vaan ottaisin asiasta hyödyn irti.
Kuka haluaa asua jatkuvan remontin keskellä? Ei tuo kuulosta ap:n näkökulmasta yhtään hyvältä järjestelyltä, jos yhteenmuuton takia työmatkakin on kaiken lisäksi pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Nythän maksat tavallaan vuokraa miehelle, ja vuokralla asuminen on aina sama, kuin heitttäisi rahaa kankkulan kaivoon. Mielestäni sinun kannalta ainoa järkevä ratkaisu on se, että ostat mieheltä puolet talosta, tai sitten ostatte yhdessä puoliksi uuden talon.
Nyt tuossa kuviossa ei ole mitään järkeä. Maksat ihan tyhjästä, kun voisit lyhentää omaa. Sun rahat valuu hukkaan.Ei ap kyllä mitään vuokraa maksa, jos maksaa vain puolet kuluista. Todella edullisesti saa asua omakotitalossa. En kyllä valittaisi vaan ottaisin asiasta hyödyn irti.
Tämä on toki totta, mutta tässä ei ole nyt kyse siitä kuinka saisin parhaan taloudellisen hyödyn.. toki voin säästää rahaa ja olen niin tehnytkin mutta se ei lohduta tässä tilanteessa kun muut asiat on tärkeämpiä kuin raha. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Voithan asustella miehen kanssa sekä jakaa yhteisiä elämiskuluja.
Mutta pidä huoli, että toisella tilillä säästät koko ajan omaan asuntoon - jos miehelle sattuu jotain, löydät itsesi lumihangesta. Muut ihmiset tulevat sanomaan, mikä kuuluu kenellekin, etkä edes itse hankkimiasi tavaroita saa mukaasi, ellei ole ostokuittia tallella.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ole kyse mistään omaisuuden saamisesta, miksi avio olisi tärkeä. Toki se että jos asuu pitkään yhdessä,jää puille paljaille jos kumppani esim kuolee. Minulla on enemmän omaisuutta ja tienaan enemmän kuin mieheni.
Kyse on eri haaveista.. mies väittää että haluaa olla kanssani loppuelämänsä mutta ei halua jakaa mitään kanssani. Se ei siis miehelle käy että omistaisin puolet talosta. Hän haluaa omistaa sen yksin. Ei halua naimisiin eikä lapsia.
Miehen kanssa on nyt sovittu että suostun tähän kuvioon koska itse suhde hänen kanssa on niin hyvä. Mutta huomasin, että tämän sopimuksen jälkeen tulin tosi surulliseksi. Tuntuu että haluamme todella niin eri asioita. Ja etenkin lapsiasia on alkanut kaivertaa.
Kyllä minulla on sellainen haave, että oman rakkaan kanssa haluaisimme edes yhden yhteisen lapsen.. rakentaa meidän perheen.. jakaa yhteisen tulevaisuuden. Tuntuu niin pahalta kun en haluaisi erota miehestä. Pahimmalta tuntuu se miksi hän muutti mieltään kun tein niin suuria muutoksia hänen vuokseen.. ja nyt mun pitäisi luopua kaikista niistä haaveista, niinhän se on. Voisin yrittää jatkaa elämää normaalisti mutta minut on vallannut niin suuri suru että miehen kanssa on vaikea olla. Miehen kanssa pyrin kuitenkin olemaan normaali sillä en halua että hän pitää minua uhriutujana ja en halua että hän syyllistyy surullisesta mielestäni.
En vaan jaksa.. aloittaa alusta. Etsiä asuntoa, muuttaa.. aloittaa kaiken alusta. Pahinta se että miksi mies pyysi minut asumaan kanssaan ja väitti asioita mitkä ei ole totta. Ymmärrän että mieli voi muuttua mutta että muuttui näin paljon niin nopeasti.
-ap
Ei muutukaan. Mies sanoi sulle asioita joita halusit kuulla, jotta tulisit maksamaan hänen elämäänsä. Manipuloinniksikin tuota voi kutsua. Kysy siltä miksi halusi että muutat hänen asuntoonsa, jos sulla ei koskaan tuu olee siinä osaa eikä arpaa?
Olen nainen ja parisuhteessa tärkeintä minulle on henkinen sitoutuminen ja rakastaminen. Avioliitto voisi käytännön syistä lähinnä toisen mahdollusessa ennenaikaisessa kuoleman tilanteessa olla järkevää. Statusta en kaipaa ja mitään en usko avioliiton pelastavan suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Voithan asustella miehen kanssa sekä jakaa yhteisiä elämiskuluja.
Mutta pidä huoli, että toisella tilillä säästät koko ajan omaan asuntoon - jos miehelle sattuu jotain, löydät itsesi lumihangesta. Muut ihmiset tulevat sanomaan, mikä kuuluu kenellekin, etkä edes itse hankkimiasi tavaroita saa mukaasi, ellei ole ostokuittia tallella.
Minulle olisi vaikeaa elää miehen kanssa samalla tietäen, että hän ei oikeasti halua minua. Pitäisi aivopestä itseni, että en minäkään, säästän tässä vain rahaa
Mies käytti sua hyväkseen ja valehteli. Lupas sulle asioita, joita ei oikeesti tarkottanu. Tahallaan. En usko, et on yhtäkkiä vaan mieltään muuttanu. Toki hän on luultavasti tehny tän, koska välittää susta niin paljon, et haluu olla sun kanssa. Mutta minä en lähtis valehtelevan miehen vuoks hylkäämään omia haaveita (lapset).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Voithan asustella miehen kanssa sekä jakaa yhteisiä elämiskuluja.
Mutta pidä huoli, että toisella tilillä säästät koko ajan omaan asuntoon - jos miehelle sattuu jotain, löydät itsesi lumihangesta. Muut ihmiset tulevat sanomaan, mikä kuuluu kenellekin, etkä edes itse hankkimiasi tavaroita saa mukaasi, ellei ole ostokuittia tallella.
Minulle olisi vaikeaa elää miehen kanssa samalla tietäen, että hän ei oikeasti halua minua. Pitäisi aivopestä itseni, että en minäkään, säästän tässä vain rahaa
Just tältä musta nyt tuntuu. Ja mies väittää että haluaa olla yhdessä ja asua yhdessä. Sen uskon että yhdessä haluaa asua kun järjestely on oikein hyvä miehelle nyt. Mutta siihen se jääkin ja joko mä tyydyn siihen tai sitten en. -ap
Vaikutat ainakin tosi vanhanaikaiselta ja et-itsenäiseltä. Avioliitto ei tarkoita YHTÄÄN MITÄÄN sen kannalta, kestääkö suhde.
Lisäksi se on RAHALLISESTI SITOVA joskus ihan epäreilu sopimus, jollaisen vain hullu solmii, jos hänellä on jo omaisuutta ja rahaa. Jo elatusvelvollisuus tekee avioliitosta ihan perseen. Jos tuleva kumppanini ei selviä elämisestä itse tai ei ole niin rakas, että haluan SOPIMUKSISTA HUOLIMATTA elättää häntä, niin aivan v*ttua. En rupea.