Lue keskustelun säännöt.
Miksi parisuhteessa jos ei halua naimisiin?
13.01.2019 |
Muutin miehen takia 100km päähän. Ei oltu pitkään seurusteltu mutta unelma mies ja puhuttiin avioliitosta ja lapsista.. mulla oli hänestä heti se tunne että tässä mun tuleva aviomies että tätä hyvää on kannattanut odottaa.
Puoli vuotta yhteiseloa ja melkein heti yhteenmuuton jälkeen mies sanoi että ei hän halua naimisiin tai lapsia. Haluaa kyllä olla yhdessä ja että asutaan yhdessä, hänestä meillä on hyvä elämä ja sanoo että tykkää asua kanssani, meillä on mukavaa jne.
Itselläni on hieman hälytys kellot soinut jo siitä lähtien kun mies sanoi ettei naimisiin tai lapsia halua. Ei ole ollut varma ja koska ollut aiemmin naimisissa ei enää sitä halua ja tietää sen nyt.
Olen tässä miettinyt, että mikä on mun rooli tässä funktiossa.. asumme miehen talossa ja en ole osallistunut remontointikuluihin (asumiskuluihin kyllä puoliksi) ja totesin että en maksa remontoinnista niin kauan kun kyseessä ei ole myös minun omaisuus. Mies vastasi:” tämä talo ei tule koskaan olemaan puoliksi sinun”.
Onkohan tämä suhde menossa mihinkään.. itse voisin olla periaatteessa tyytyväinen tähänkin jos vaan pystyisin luottaa siihen että mies todella on tosissaan vaikka ei elämäänsä sinänsä haluakaan jakaa.
Minä luovuin aika paljosta hänen vuokseen. Tienaan enemmän ja ajan pitkää työmatkaa. Sen verran miehen talousasioista tiedän, että ei hänellä olisi varaa ja mahdollisuuksia asua yksin talossaan, ainakaan tässä vaiheessa.
Onko täällä ketään joka on tavannut uuden kumppanin kenen kans haluaa olla loppuelämänsä ja rakastaa kyllä, mutta silti ei halua naimisiin/lapsia/jakaa mitään omaisuutta? Herkästi tulkitsee tuon jos toinen ei noita halua, että kumppani ei rakasta.. mies sanoo että siitä ei ole kyse. Onko jotkut parisuhteet vain tällaisia?
Kommentit (148)
Hyvä, että puhut täällä,toki kuulet vastakkaisia mielipiteitä, mutta loppupeleissä kirjoittaminen auttaa aina.
Minulla oli täällä 8 vuotta sitten tuhatvietinen avioeroketju. Aikana, jolloin kannustettiin eikä halveksittu... se oli äärimmäisen terapeuttinen, av avasi silmäni miehen käytökselle. Minä vain kehuin miestä, ja loppupeleissä tajusin, kuinka miehen toiminta oli henkistä väkivaltaa. En nähnyt sitä ilman apua, koska olin idealisoinut miehen, olin kiltti ja uskoin ihmisistä pelkkää hyvää. Ajattelin, että toisella ihmisellä pitää olla oikeus omiin mielipiteisiinsä, enkä tajunnut, miten mies käytti tätä hyväkseen. Av vasta osoitti minulle, mitä olin kokenut.
Ikuisesti kiitollinen av-mammoille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap miten mies kohtelee niitä lapsiaan? Ilmeneekö vastaavaa epäloogista käytöstä tai lupausten pettämistä heidän suuntaan? Tiedätkö miksi erosi ex-vaimostaan?
Nyt alkaa valjeta, miksi mies on eronnut. Hän on sysännyt kaiken arkivastuun ex-vaimolleen ja nyt haluaa jatkaa huoletonta poikamieselämää vailla velvollisuuksia. Älä missään nimessä tee tuon miehen kanssa lapsia, ellet halua yksinhuoltajaksi. Sen jälkeen mies toteaa seuraavalle höynäytettävälle kumppanilleen ihailevasti, ettei ex koskaan tehnyt noin. Ei tietenkään jaksanut/ehtinyt, kun joutui yksin huolehtimaan arkisirkuksesta.
Ihmettelen, miksei ap voi näyttää miehelle tunteitaan? Hän on aivan oikeutetusti pettynyt ja saa olla vihainen ja surullinen, kun mies on pettänyt lupauksensa ja vetänyt maton koko ap:n elämän alta. Parisuhteessa on jotain pahasti vinksallaan, jos toinen ei uskalla ilmaista suruaan ja tunteitaan, vaan yrittää teeskennellä iloista kuin kaikki olisi muka hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksei ap voi näyttää miehelle tunteitaan? Hän on aivan oikeutetusti pettynyt ja saa olla vihainen ja surullinen, kun mies on pettänyt lupauksensa ja vetänyt maton koko ap:n elämän alta. Parisuhteessa on jotain pahasti vinksallaan, jos toinen ei uskalla ilmaista suruaan ja tunteitaan, vaan yrittää teeskennellä iloista kuin kaikki olisi muka hyvin.
Luulen, että ap pohjimmiltaan pelkää, että mies jättää hänet, jos hän näyttää suoraan tunteensa. Siis paradoksaalisesti näin, vaikka itse nyt miettii eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksei ap voi näyttää miehelle tunteitaan? Hän on aivan oikeutetusti pettynyt ja saa olla vihainen ja surullinen, kun mies on pettänyt lupauksensa ja vetänyt maton koko ap:n elämän alta. Parisuhteessa on jotain pahasti vinksallaan, jos toinen ei uskalla ilmaista suruaan ja tunteitaan, vaan yrittää teeskennellä iloista kuin kaikki olisi muka hyvin.
En minäkään aina näytä tunteitani. Ei siksi, ettenkö voisi, vaan siksi, ettei siitä ole muuta kuin haittaa.
Minä asun uusperheessä, ja se on p****stä, kun miehet lapset tulevat meille. Toivoisin, että heitä ei olisi edes olemassa. Aina toivon, että kunpa nämä olisivat sairaita tms, niin ei tulisi sitä viikonloppua. Jos tulevat, niin selviän ajattelemalla, että kyllä sitä nyt yhden vuorokauden vaikka seipään nokassa istuu. Teeskentelen, ettei lasten tulo minua haittaa,
Miksi näyttäisin tämä tunteeni miehelle? Mitä hyötyä siitä on?
Puhuimme asiasta, kun yhteen menimme, ja mies tietää, mitä ajattelen. Mutta tämän tunteen näyttämisestä ei ole mitään hyötyä. Siitä ei tule miehelle kuin paha mieli. Enkä minä halua, että mies luopuu lapsistaan minun vuokseni.
(En halua tästä keskustelua, miksi otit sitten lapsellisen miehen)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksei ap voi näyttää miehelle tunteitaan? Hän on aivan oikeutetusti pettynyt ja saa olla vihainen ja surullinen, kun mies on pettänyt lupauksensa ja vetänyt maton koko ap:n elämän alta. Parisuhteessa on jotain pahasti vinksallaan, jos toinen ei uskalla ilmaista suruaan ja tunteitaan, vaan yrittää teeskennellä iloista kuin kaikki olisi muka hyvin.
Luulen, että ap pohjimmiltaan pelkää, että mies jättää hänet, jos hän näyttää suoraan tunteensa. Siis paradoksaalisesti näin, vaikka itse nyt miettii eroa.
Tämähän se syy on. Pelkään, että mies kokee mut hankalaksi. Tämän uskon olevan mun oma pelko, lapsuudesta opittu käyttäytymismalli. Mutta en vaan pysty avautumaan. En usko että mies pitäisi mua edes hankalana.. mutta tämä pettymys aiheutti sen että mun luottamus mieheen kärsi. Me ollaan nyt sovittu että mennään näin. Keskityn itse enemmän omaan elämään ja pyrin henkisesti etäämmälle miehestä, otan siis näitä samoja askelia henkisesti taaksepäin mitä hän on ottanut jo meidän tulevaisuuden suhteen. Kuuntelen itseäni siinä, olenko suhteessa vain statisti vai ihan täysivaltainen osa meidän yhteistä elämää. Annan tälle asialle nyt aikaa. -ap
Otan nyt omaa aikaa ja katson miten suhde menee.. ahdistaa että vaikka on sovittu nyt mitkä tulevaisuuden kuviot on, silti miehen ristiriitainen käytös jatkuu ja lisäksi en voi olla luottavaisin mielin että nyt saan rauhassa olla ja laittaa kotia.. mies on vahva persoona ja mä olen vaan liian kiltti. Lähden työreissulle jolloin saan etäisyyttä, näen sitten asiat selkeämmin varmastikin. Nyt on ihan turha yrittää miettiä tätä, ahdistun vaan kun mies on tavallaan toiminut niin miten en itse ikinä toimisi, hänen käytöksensä epäloogisuus on minulle täysin vierasta jota on vaikea käsittää. Itse pyrin tekemään mitä sanon, pitämään lupaukset niin itselle kuin muille, ottamaan vastuuta.. en tavallaan osaa suhtautua tuollaiseen elämäntyyliin tai persoonaan tai mitä lie tuo onkaan mitä mies tekee. Kai tämä voi olla merkki myös siitä että ollaan lopulta tosi erilaisia ihmisiä. Muuten en miehen elämään puutu ja annamme toisillemme paljon vapautta. Tästä on tullut ihan ihmeellinen solmu. Ehkä mun pitäisi yrittää päästä juttelemaan ihan jonkun ammattilaisen kanssa tästä. Tällä hetkellä ainoa paikka mihin tästä puhun on tämä palsta joten ajatukset menee varmaan vielä enemmän sekaisin. -ap